10.1.2016

Lääppijät ja halventajat


Seksuaalinen häirintä on taas julkisessa keskustelussa ja hyvä niin. Siitä pitää puhua, jotta ongelman laajuus, monimuotoisuus ja seuraukset tulisivat kaikille selviksi. Persujen Jukka Wallin teki keskustelulle saman kuin Päivi Räsänen kirkon kannatukselle: yritys nolata Rakel Liekki hiljaiseksi nostikin kaikkien aikojen metakan.

Erilaisiin seksuaalisen häirinnän ja väkivallan muotojen vähentämiseen pitäisi panostaa huomattavasti entistä paremmin. Julkinen keskustelu näyttää keskittyvän kuitenkin tavalliseen tapaansa legalistisiin pikaratkaisuihin, vaikka pitkäkestoisia tuloksia saadaan järjestyksenvalvonnan tai rankaisemisen sijaan vain kasvatuksella, valistuksella ja rakenteellisia uudistuksia tekemällä.

Koviin keinoihin, taisteluretoriikkaan ja vääristelyyn tukeutuminen on ollut perinteisesti pääasiassa laitaoikeiston ja konservatiivien käyttämä keskustelutaktiikka (jota mm. Saku Timonen on ansiokkaasti dokumentoinut), mutta julkisen keskustelun muuttuessa yhä aggressiivisemmaksi ja polarisoituneemmaksi, näihin keinoihin sortuvat myös muut. Todellisuudesta irrallinen rähinä näyttää valitettavasti olevan nopeasti yleistyvä tyylilaji.

Ikävin seuraus tästä on se, että ongelmien vähentämiseen pyrkivä pitkäjänteinen työ kärsii yksinkertaistuksia ja kärjistyksiä vilisevästä huutelusta. Esimerkiksi laitaoikeiston äänitorvet saattavat vastustaa maahanmuuttajien parissa tehtävää valistustyötä, koska heidän mielestään se on "mamuja paapovaa suvakkimädätystä", mutta samalla myös sinisilmäisimmät monikulttuurisuusaktivistit vastustavat valistustyötä, koska heidän mielestään se on leimaavaa ja rasistista. 

Vakavasti otettava dialogi seksuaalikulttuurien eroista ja murroskohtiin liittyvistä ongelmista jää sivuseikaksi, kun kaikilla on kiire valita puoliaan ja poseerata sosiaalisessa mediassa "oikean mielipiteen" edustajana riippumatta siitä, mikä mielipide on kyseessä. Omaan ideologiseen viiteryhmään jumiutuva keskustelutrendi halveksuu dialogia ja analyyttisuutta, vaikka kukin ryhmä käyttääkin mielellään tutkimustuloksia omien agendojensa ajamiseen.

Erityisesti laitaoikeisto käyttää seksuaalisen väkivallan ehkäisemistä keppihevosena koville toimille maahanmuuttajia vastaan. He liioittelevat röyhkeästi uhkan todellista suuruutta suhteutettuna kaikkeen yhteiskunnassamme tapahtuvaan häirintään ja väkivaltaan. Mutta myös heitä vastustavat "ennenkin on lääpitty" -argumentit menevät paikoin ohi maalistaan ja päätyvät pahimmillaan vähättelemään niitä ahdistelukokemuksia, joissa tekijöiden kulttuuritaustalla on selvästi merkitystä.

Idologisen väärinymmärtämisen trendi kiteytyy hienosti siinä, miten poliisin onnettomia lausuntoja uudenvuodenyönä tapahtuneista ahdistelutapauksista tulkitaan eri puolilla keskustelukenttää. Kun poliisipäälliköt kommenteissaan hahmottelevat seksuaalisen häirinnän tavoissa tapahtuneita viimeaikaisia muutoksia, näkevät toiset lausunnoissa todisteen siitä, että turvapaikanhakijat ovat suuri uhka, jota pitää vastustaa kaikin keinoin, ja toiset puolestaan pitävät ongelmia olemattomina ja lausuntoja osoituksena poliisin rasistisuudesta.

Vaikka poliisipäälliköiltä irronneet lausunnot olivat epämääräisiä, ovat myös tulkinnat niistä olleet tarkoitushakuisia ja vääristyneitä. Poliisin puhe "uudesta ilmiöstä" ei tietenkään viittaa siihen, että häirinnässä olisi mitään uutta, vaan siihen, että kentällä on havaintoja joidenkin maahanmuuttajamiesten porukoiden harjoittamasta suunnitelmallisesta ja joukolla tehdystä ahdistelusta, joka on aiemmin ollut harvinaista. Tämä havainto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt on "monikulttuurinen helvetti" valloillaan, vaan ainostaan sitä, että häirintärikosten kirjossa on uusia muotoja, joissa tekijöiden kulttuuritaustalla on vaikutusta. Tämän ymmärtäminen auttaa sekä järjestyksenvalvonnan suunnittelussa että myös pitkäjänteisempien valistuksellisten toimien suuntaamisessa.

Vakavasti otettava seksuaalisen häirinnän ja väkivallan vastainen työ ei ole huutokilpailua siitä, kenen huoli on suurin tai kuka saa puhua ongelmista. Sen sijaan häirinnän vähentämiseksi tarvitaan huolellista analyysia ongelmien eri konteksteista, tekijöiden motiiveista, kulttuurisista rakenteista sekä nämä eri ulottuvuudet huomioivaa seksuaalipoliittista vaikuttamista. Valitettavasti tällainen työ on hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa, eikä se onnistu partioimalla kadulla tai kirjoittelemalla rikinkatkuisia blogitekstejä.


10 kommenttia:

Kelju K. kirjoitti...

Tapanilan joukkoraiskaus taisi olla ensimmäinen esiin tullut tällainen Happy Slapping -tyyppinen ahdistelu.

Taharrush näkyisi olevan 10 vuotta vanha ilmiö Egyptissä, ei siis mikään oleellinen ja erottamaton osa Lähi-Idän kulttuuria:

http://harassmap.org/en/wp-content/uploads/2013/03/Reconceptualizing-Sexual-Harassment-in-Egypt.pdf

Jalkatyö tuossa näkyisi olevan tehty ennen 2013 maaliskuuta, julkaisu olisi ollut viime kesänä. Millainen julkaisu tuo KOHL on?

Anonyymi kirjoitti...

Organisoitu ahdistelu voi olla muutakin kuin kulttuurista. http://maailmajapaikat.blogspot.de/2016/01/organisoidusta-naisten-ahdistelusta.html?m=1

xyzzy kirjoitti...

Oma ongelmansa on, että tarjottu ratkaisupaletti on ollut sitä vanhaa lisää valistusta, opetusta ja itsestäänselvyyksiä hokevaa lässytystä.

Joskus tätä tupattiin kutsua nalkuttamiseksi ja sen kognitiivisesti kielteisestä vaikutuksestakin ollaan suht hyvin perillä.

"Älä raiskaa" ei ole mikään neuvo. Saati "älä lääpi". Rajat on ihan hyvä keskustelun aihe, mutta sitä ei kannata typeröittää nalkutushokemiksi. Meidän tulee nostaa ilmi mukavuusalueemme subjektiivisuus ja myös raadollisen rehellisesti ne jutut, jotka itse kukin koemme ja olemme kokeneet siedettäviksi lähestymisiksi.

Reiden koskettaminen on kuulemma väärin, mutta silti jotenkin kummasti olen päätynyt monivuotisiin parisuhteisiin (myös) reittä koskettamalla! En ole aina pyytänyt lupaa suuteluun (edes ekakerralla) ja kävikin ilmi, että kumppanit ovatkin tykänneet siitä! Olen myös tehnyt erheitä ja parhaani mukaan niitäkin pahoitellut. Yleensä homma on sittemmin ihan no-hard-feelings, kunhan ristiriidat on selvitetty.

Mutta jos median seksuaaliviisastelijoita tai päivystäviä sosiaalitanttoja on uskominen, olen tehnyt kaiken aivan väärin ja olen likainen perverssi. Nalkuti nalkuti.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulin Kölnissä paikalla olleelta saksalaiselta työkaverilta, että kaaos oli alkanut ja loppunut kuin veitsellä leikaten. Mielenkiintoista oli kuulla, että noin tunnin kestäneen kaaoksen aikana naisten häiritseminen oli tarttunut(?)myös joihinkin kantasaksalaisiin nuoriin miehiin. Antanee ihan mielenkiintoisen lisämausteen ilmiön analysoimiselle.

Tomi kirjoitti...

Xyzzy, ongelma on siinä, että lääpinnällä ja lääpinnällä on eroa. Sellainen mies, jonka nainen kokee seksuaalisesti haluttavaksi saa usei lääppiä (tämä voi olla jopa toivottavaa), kun taas vastenmielisenä pidetyt miehet eivät saa lääppiä. Ongelma voi olla miehelle se, että hänen on vaikea arvioida omaa seksuaalista viehätyskykyä. Tämän takia paras ohje miehille on, että "älä lääpi".

Laasanen voi olla oikeammassa kuin Paalanen haluaa myöntää.

Anonyymi kirjoitti...

Oli kylmä ja tuulinen ilta 1.1.2016 ja naisilla talvivaatteet. Ehkä ensi kesänä tiedetään, miten päästä luvalla lääppimään, kun naiset kulkee pikkusortseissa ja bikinin yläosissa Senaatintorilla.

2017 syntyy sitten paljon uusia kaivattuja kansalaisia. Voisiko peräti tulla syntyvyyspiikki? Lapin sodan yllättäen maahan tulleet saksalaiset järjestivät silloin, ehkä yllättäen maahan tulleet turvapaikanhakijat pystyvät samaan?

Turha sanoa, että tuli yllätyksenä, jos valtionbudjetissa 2017 alk on uusi menoerä, iso määrä yksinhuoltajaäitejä.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Xyzzy, myös valistuksella ja "valistuksella" on eroa. Olennaista on myös se, millä aikavälillä, ja kuinka hyvin sisäistettyjä vaikutusten halutaan olevan.

Pelkkä sanominen tai nalkuttaminen ei ole valistamista, eikä se myöskään mene perille ainakaan niille, joita ei kiinnosta. Keskustelu rajoista sekä kulttuurin ja kulttuurierojen ymmärtämisestä voi mennä perille paremmin, jos keskustelu perustuu keskustelun osapuolten kunnioittamiselle ja yhteisymmärryksen etsimiselle. Tämä ei tietenkään tarkoita eettisesti tuomittavien tekojen hyväksymistä, vaan sitä, että ymmärretään erilaisia lähtökohtia, kulttuurisesti iskostuneita käsityksiä ja pohditaan yhdessä kriittistä suhtautumista niihin sekä myönteisiä tapoja toimia ja edustaa omaa kulttuuritaustaa. Prosessi on pitkä.

Toinen, tärkeä osa valistusta on myös kurinpito. Väärin toimimisesta pitää joutua selkeästi vastuuseen, jolloin myös tekijällä on mahdollista ymmärtää toimintansa vääryys ja muuttaa toimintatapojaan. Siksi myös vastuullisuutta pitäisi käsitellä valistuksessa vakavasti, koska joukkohäirinnän kaltaisissa ilmiöissä on pitkälti kyse tavasta häivyttää oma vastuu osana kasvotonta joukkoa, joka vain toimii tilanteen ehdoilla.


Tommi Paalanen kirjoitti...

Tomi, Laasasnen on toki oikeassa siinä, että häirinnän raja on aika henkilö- ja tapauskohtainen. En kuitenkaan laittaisi yleisohjeeksi "älä lääpi", vaan pikemminkin: "kysy, kuuntele ja havainnoi", joka voi toki olla haastava henkilöille, joilla on heikot sosiaaliset kyvyt.

Tomi kirjoitti...

Tuosta valistuksesta. Kuinka hyvin voidaan onnistua valistamaan aikuisia miehiä, jotka ovat eläneet koko ikänsä naisia toisen luokan kansalaisina pitävässä yhteiskunnassa?

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisiko joku kertoa miten tämä valistus työ konkreettisesti on ajateltu toteuttaa? Valistettavien joukossa saattaa mahdollisesti olla ihmisiä jotka eivät arvosta meidän kulttuuria, elämänkatsomusta eikä heillä ole aikomustakaan sopeutua meidän normeihin. Sikäli kun se nyt muutenkaan on mitenkään pakko edellä mainittuihin sopeutua maassa jossa on vapaus elää omansa näköistä elämää. Ihan puhtaasti uteliaisuuttani ja mielenkiintoani tässä ihmettelen