23.10.2012

Apua, tyttärelläni on seksuaalisuus!


Seksikuvia, herutusta, sextingiä! Mihin tämä maailma on menossa! Miltä tuntuu löytää omasta tyttärestä provosoivia kuvia? Aaaaa...

Länsi-Uusimaan juttu käsittelee äidin huolta siitä, että hänen tyttärensä poseeraa seksikkäästi verkossa julkaistuissa kuvissa. Jutussa kerrataan perushuolet: kuvia voi katsoa kuka tahansa, kuvia ei saa välttämättä enää pois verkosta, kuvia voidaan käyttää väärin... Sosiaalisten medioiden turvallisen käytön osaaminen on ilman muuta tärkeää ja itsensä suojeleminen arvokasta. Nyt kun pakollinen hyväkivamantra on sanottu, voidaan katsastaa jutussa ilmaistuja asenteita vähän tarkemmin. 


Jutun lähtöolettamuksena vaikuttaa olevan se, että nuoren seksuaalinen tai eroottinen itseilmaisu olisi jotenkin itsessään ei toivottavaa tai vaarallista. Onko kyse äidin kipuilusta pikku mussukan kasvaessa, vai onko kyse seksuaalikulttuuriimme sitkeästi pesiytyneestä epäluulosta avointa seksuaalisuuden ilmaisemista kohtaan? Arvelen, että kummastakin. Kun vanhemman kontrolli teinin elämästä alkaa vähentyä, huoli lapsen pärjäämisestä on ymmärrettävä. Miksi huoli kuitenkin niin usein kohdistuu juuri seksuaalisuuteen ja sen ilmaisemiseen, lienee kulttuurimme painolastia.

Seksuaalisuus on useimmille ihmisille elämän keskeisimpiä voimia, joka määrittelee ihmissuhteita ja omaa identiteettiä. Olisi yllätys, jos se ei ilmenisi kaikessa sosiaalisessa toiminnassa oli kyse niin tanssilavoista kuin verkkomediastakin. 50-luvulla paheksuttiin salaa tansseihin karkaavia nuoria, nyt ahdistutaan verkon seksikuvista ja viestintävälineiden käytöstä. Jokaiseen aikaan ja välineeseen liittyvät omat myönteiset ja kielteiset puolensa. Sosiaalisen medioiden ja kuvien jakamisen taivastelu sinänsä ei vie ajattelua eteenpäin.

Vaikka vanhempien huoli on monella tavalla ymmärrettävä, voisiko toisenlaisiakin suhtautumismahdollisuuksia nostaa esille? Miksi lähes ainoa viesti tällaisissa artikkeleissa on "muistakaa, että kuvia voidaan väärinkäyttää". Kun tämä on sanottu, voitaisiin jatkaa, että "jos haluat kuvia julkaista, opettele kohtaamaan myös ikävä palaute". Jos asenne on "minä olen hyvä ja kaunis", voi mahdolliselle ikävälle palautteelle sanoa pyh.

Vallalla oleva huolipuhe ei auta nuoria kohtaamaan mahdollisesti eteen tulevia tilanteita eikä vahvista heidän toimijuuttaan verkkomedioiden käyttäjänä. Sen sijaan varoittelu ja toppuuttelu tuottavat todennäköisesti vastareaktioita ja "mutsi ei vaa tajuu" -asenteita, jotka eivät auta vanhempien ja nuorten välisessä keskustelussa, eivätkä auta nuorta toimimaan järkevästi internetissä.

Huomautan, että järkevä toiminta ei missään tapauksessa tarkoita siveää ilmaisua ja pidättymistä kuten moni tuntuu ajattelevan. Sen sijaan järkevää on ymmärtää ja hallita toimintaansa ja toimintaympäristöään oli se mikä tahansa. Esimerkiksi järkevä sextingin harjoittaja tietää mitä tekee, ymmärtää riskien päälle ja asennoituu ongelmiin rakentavasti. Päivittelyn sijaan vanhempi voi esimerkiksi keskustella nuoren kanssa asiallisesti siitä, miten nuori aikoo suhtautua, jos ex-rakas päättääkin laittaa tissikuvat nettiin. Keskustelun tarkoituksena ei pidä olla kiellon perusteleminen, vaan nuoren oman päätöksen kirkastaminen - oli päätös mikä tahansa.

Huolipuhe olettaa, että seksuaalisessa ilmaisussa on jotakin arveluttavaa tai vaarallista. Mitä jos ei olekaan? Jos internetissä sukkuloivaa nuorta vahvistettaisiin olemaan oman seksuaalisuutensa suvereeni subjekti, ehkä ongelmiakin syntyisi vähemmän. On täysin takapajuista keskittyä varoitteluun ja toppuutteluun sen sijaan että vahvistettaisiin määrätietoisesti nuorten itsetuntoa ja toimijuutta.