Pelkoa ja inhoa pariutumismarkkinoilla

Osuin lyhyen ajan sisään pariin nettideittailusta kertovaan blogitekstiin. Toinen on Henry Laasasen ja toinen itselleni ennestään tuntemattoman Armidan. Armidan teksti kommentoi Henryä mielestäni kiinnostavalla ja aihepiiriin nähden harvinaisen asiallisella tavalla.

Molemmat kirjoittajat tekevät hyviä huomioita deittailun kipupisteistä. Sen sijaan, että ongelmille tarvitsisi etsiä syypäitä, olen kiinnostunut niistä rakenteista, jotka tekevät deittailusta vaikeaa. Keskeisenä ongelmana tuntuu olevan kiusallinen ohipuhumisen kulttuuri seksin merkityksen suhteen.

Vallitsevan dilemman voisi muotoilla [disclaimer on] keskimääräisiä toimintatapoja kuvaavia heteroseksuaalisia stereotyyppejä hyödyntäen [disclaimer off] seuraavalla tavalla.

Vaikka sekä mies että nainen haluaisivat seksiä, kumpikaan ei voi ilmaista sitä avoimesti. Naisten parinvalintakulttuurissa suora seksistä puhuminen tai seksuaalisen halun ilmaiseminen miehen suunnalta toimii miltei täydellisenä nou nou -signaalina sekä tutkimusten että lukuisien todistusten mukaan (sukupuolesta riippumatta). 

Rautalangasta: Jos mies lähestyy seksi edellä, nainen antaa välittömästi pakit. Nainen puolestaan ei voi puhua seksistä suoraan, koska se olisi lutkamaista ja antaisi miehelle luvan puhua seksistä. Mikä tähän asetelmaan lienee syynä, on pidemmän pohdiskelun aihe, enkä tohdi mennä siihen tällä kertaa.

Naisten seksiaversio, portinvartijan rooli sekä miesten vonkapaine ja aloitevelvollisuus tuottavat tilanteen, jossa monet miehet ryhtyvät pelaamaan naisia miellyttääkseen fasadipeliä, jossa esitetään kiinnostavaa, flirttaillaan, leperrellään ja vongataan. Peli tuottaa joskus onnistumisia, mutta usein ainoastaan valehtelua, vääriä odotuksia ja pettymyksiä kaikille osapuolille. 

Rasittava vonkakulttuuri jatkuu niin pitkään kuin miehen aloitteenteon ja naisen päätöksenteon välinen dynamiikka säilyy yhtä hankalana kuin se nykyisin on. Fasadipelin suurin ongelma on se, että sen tuottamista vaikeuksista ja vääristymistä huolimatta, se on yhä miltei välttämätön osa sekä nettideittailua että kuppiloissa tehtäviä lähestymisiä. Ilman fasadia mies on joko liian tylsä tai liian suora saadakseen vastakaikua.

Naisia on turha arvostella siitä, että he etsivät kumppania, joka erottuu joukosta edukseen. Tottahan toki kiinnostavuus, jännittävyys jne. ovat tavoiteltavia asioita kumppanissa. Ongelmana on kuitenkin se, että toisen todellinen kiinnostavuus ei välttämättä paljastu lainkaan ilman syvällisempää tutustumista.

Kuppiloissa todellista kiinnostavuutta merkittävämmäksi nousee taito esittää kiinnostavaa. Internetissä puolestaan kirjoitustaito ja kärsivällisyys persoonallisten kirjeiden kirjoitteluun nousee vastaavaan rooliin.

Olen lopulta Henryn (ja Armidan) kanssa samalla linjalla siinä, että deittailuhässäkkä helpottuisi huomattavasti, jos naiset antaisivat jouhevammin mahdollisuuden erilaisille ihmisille, vaikka ensivaikutelma ei veisikään jalkoja alta. Tutustuminen kannattaa aina - jos ei muuten, niin ainakin oppimiskokemuksena siitä, millainen deittiseura ei sovi itselle.

Miesten ongelmina lienevät liika yrittäminen, esittäminen ja seksikeskeisyys. Vaikka kuinka olisikin "pähkinät sinisinä" puutteesta, voisi olla hedelmällisempää keskittyä etsimään omalla persoonallaan sellaista kumppania, joka oikeasti kiinnostaa. Massapostittaminen on hyvä esimerkki liiasta yrittämisestä. Ehkä lyhytkin, mutta rehellinen ja persoonallinen viesti olisi parempi toimintatapa. 

Onneksi yllä kuvailtuihin hankaluuksiin on myös toisinajattelijan ratkaisumalleja. Seksimyönteisen kulttuurin edistäminen ja lutkamaisuuden ylistäminen voivat viedä ajattelun ja toiminnan kokonaan uudenlaisille urille. Kun avointa seksipuhetta suositaan yleisesti, eikä tulkita joko pillun vonkaamiseksi tai luvan antamiseksi kähminnälle tms., voidaan päästä tilanteeseen, jossa paria etsivät voivat puhua haluistaan ja toiveistaan avoimesti. Nykyisin tällainen asennoituminen on yleistä vain melko pienten alakulttuurien keskuudessa. Toivotaan, että asenne yleistyy!