Katsoin äskettäin ohjaaja Steve McQueenin elokuvan Shame. Se on harvinaisen hyvin tehty elokuva, joka kuvaa yksilön ongelmallista suhdetta seksiin. Lajityyppinhän liittyy tavallisesti joko moralisointi tai kieli poskessa, mutta tässä elokuvassa ei onneksi ollut kumpaakaan.
Shame sanoitetaan Hesarin arviossa seksiaddiktiota kuvaavaksi elokuvaksi. No, kuvaahan se sitäkin, mutta myös paljon muuta. Olisi yksinkertaistavaa lukea päähenkilönä olevan miehen ongelmat vain seksiriippuvuudesta johtuviksi. Keskeiseksi aiheeksi elokuvassa nouseekin päähenkilön sisko, joka häilyy sekoilun ja itsetuhon välillä. Ei ihme, jos hänen saapumisensa kuvioihin sekoittaa miehen herkän elämänrytmin.
Seksologin silmien läpi katsottuna elokuvassa on kiinnostavaa sen erinomainen kuvaus seksiriippuvuudesta. Seksin keskeisyys päähenkilön elämässä ei ole ongelma, eikä elokuva siitä ongelmaa tee. Kun kaikki on vielä kunnossa, näyttää elo aika stereotyyppiseltä sinkkumiehen elämältä.
Kun elämänrytmi horjahtaa paikoiltaan siskon yllätysvisiitin vuoksi, seksiriippuvuus nousee esille. Päähenkilöä koetteleva henkinen paine ja nurkissa majaileva sisko ajaa hänet kierteenomaiseen käytökseen, jossa hän pyrkii purkamaan painetta seksillä riskeistä ja haasteista piittaamatta. Tilanne purkautuu kun seksiä ja turpasaunaa sisältävä yö on päätöksessä.
Elokuva kuvaa riippuvuutta hyvin juuri siksi, että se ei pyri moralisoimaan päähenkilön seksielämää tai yksittäisiä valintoja. Esimerkiksi maksullista seksiä kuvataan elokuvassa neutraalisti tai jopa positiivisella tavalla. Ongelma sijaitsee päähenkilön korvien välissä. Hänen oma ahdistuksen ja tyydytyksen kehänsä tekee seksistä ongelman - siskon sekoiluakaan unohtamatta.
Häpeä elokuvan nimessä on mielenkiintoinen valinta, sillä päähenkilö on seksuaalisuudessaan varsin häpeämätön. Ehkä häpeä kuvastaakin enemmän suhdetta siskoon ja toimii laukaisevana voimana tapahtumille. Toisaalta taas voisi ajatella häpeän viittaavan seksuaalisuutta yleisesti piinaavaan tuhoisaan häpeämekanismiin, joka monissa meissä kasvatuksen sivutuotteena asustaa.
Nimi on oikeastaan hyvä myös siksi, että se vihjaa moralistiseen näkökulmaan. Nimen ja katsomiskokemuksen välille syntyy herkullinen jännite, kun oivaltaa, että häpeä ja sen puute ovat tapahtumissa mukana monimutkaisina ja hienovaraisina vaikutussuhteina. Monitahoisuus tekee oikeutta aiheelle.
Elokuvan käsikirjoittajalla on vaihteeksi taustatiedot ja kohtuu hallussa, mikä on yllätys aiheen vaikeuden huomioiden. Täytyy myöntää, että elokuvan katsominen on paljon mukavampaa, kun ei tarvitse hävetä tekijöiden puolesta ja vajota yhä syvemmälle elokuvateatterin pornonpunaisiin istuimiin...
