Synnin musta säkki

Palloilija Rooney on viime aikoina joutunut melkoisen mylläkän keskushenkilöksi. Brittimedia on kuin verenhimoinen piraijaparvi, joka ei jätä uhriaan rauhaan ennen kuin viimeisetkin rippeet maineesta ja mielenterveydestä on kaluttu.

Suhtautuminen palloilijaan on verkon turuilla hyvin vaihtelevaa. Jotkut lähtevät vahingoniloiselle ”siitäs sait” -linjalle. Toiset säälivät piraijoiden kaluamaa pallosankaria, mutta muistuttavat kuitenkin, että ”itsepähän ryhtyi”. Puolustajiakin löytyy, mutta aika niukalti.

Vahingonilo on ilmeisesti toimittajan suurin ilo. Seksiskandaalien keittelyn tarpeellisuudesta, kohtuudesta tai moraalista ei ole huolissaan juuri kukaan. Joukkotiedotuksessa tyhmyys tiivistyy kun myyntiluvut sokaisevat toimituskunnan. Journalismin periaatteet ovat kadonneet jo kauas horisointin taa.

Mitä yleistä etua palvelee potkupalloilijan seksuaalielämän käsittely joukkotiedotusvälineissä? Ei mitään. Itse asiassa koko potkupalloharrastuksen uutisoinnilla ei ole suurtakaan merkitystä...

Usein viitataan siihen, että mediat uutisoivat sitä, mitä ihmiset haluavat tietää. Tällainen oikeutus on kuitenkin erittäin kyseenalainen, sillä yksityisyydelläkin on perusteensa. Perinteisesti suuri yleinen etu on ajanut yksityisyyden yli, mutta tässä tapauksessa yksityisyyden rikkomiselle ei ole muuta perustetta kuin lehden ostajien lisäämiselle perustuva verenhimo.

Juoru-uutisoinnista on jo kauan sitten tullut tiettyjen medioiden rahapuu. Asia on sikäli ongelmallinen, että jotkut haluavat olla mahdollisimman tunnettuja ja tekevät mitä tahansa saavuttaakseen julkisuutta. Toiset taas haluavat olla rauhassa, vaikka mediat olisivatkin heistä kiinnostuneita.

Ehkä ongelman ratkaisuna voisi olla jonkinlainen julkinen ilmoitus, jossa median kanssa tekemisissä olevat henkilöt ilmoittavat, miten paljon, millä tavalla ja missä asioissa he haluavat mediassa esiintyä. Ilmoituksen ehtoja saisi rikkoa ainoastaan painavan yleisen edun nimissä.

Juorumediat ja muukin uutisointi on jo aikaa sitten menettänyt otteen omista itsesäätelymekanismeistaan. Journalismin periaatteita noudatetaan vain ani harvoissa medioissa. Julkisen sanan neuvosto tai ulkomaiden vastaavat ovat turhanpäiväisiä nitisijöitä, joilla ei ole todellista valtaa. Eikä journalismin eettinen ja yhteiskunnallinen pohdinta läpäise millään tavalla alaa.

Rooneyn kohtaama rumba on täysin kohtuuton. Hän ei ole ainoa, joka huorissa käy, eikä toiminnassa sinänsä ole mitään paheksuttavaa, jos hän kohtelee palvelun tarjoajia hyvin. Lehdissä esillä olleet ilotytöt olivat itsenäisiä ammatinharjoittajia, eikä heillä ole ollut palloilijasta pahaa sanottavaa. Ja miksi olisikaan ollut, äijähän maksoi parhaimmillaan 1500 puntaa illasta! On myöskin kyseenalaista pettää asiakkaan luottamus vuotamalla tiedot julkisuuteen setelitukon kuva silmissä kiiluen.

Brittimedia on naureskelut, pilkannut, mustamaalannut ja paheksunut Rooneyta erilaisissa yhteyksissä jo jonkin aikaa. Itse tapahtuma on tuskin edes pikku-uutisen arvoinen. Ja ennen kaikkea miehen teko tai sen seuraukset eivät kuulu kenellekään. Asiasta seurannut parisuhdekriisi on puhtaasti parisuhteen osapuolten oma asia.

Median keittämät skandaalit voivat vahingoittaa kohteitaan suuresti. Lisäksi ne tärvelevät avointa ja myönteistä seksuaalikulttuuria. Jos aikuisen ihmisen seksielämän valinnoista voidaan (muka)oikeutetusti tehdä halventavia lööppijuttuja, kuka haluaa olla avoin seksuaalisuutensa suhteen? Skandaalit antavat oikeutuksen halpamaisille ja alhaisille asenteille. Ne viestivät, että pilkkaaminen ja verenhimoinen lietsonta ovat ihan oukei, tai että yksityisyydellä ei ole mitään merkitystä, jos olet joskus ollut julkisuudessa mistä tahansa asiasta johtuen.

Skandaalinkeittäjän moraali on yhtä ohut ja venyvä kuin sosiaalisia konflikteja ja vesilasikohuja tehtailevan epätosi-teeveen. Erona on vain se, että sisällöiltään superankeisiin ohjelmiin, kuten Big Brotheriin, laboratoriorotat menevät vapaaehtoisesti.

Seksipaljastukset tuottavat myös todella naurettavia käsityksiä ihmisen seksuaalisuudesta. Rooneyllekin on tarjottu pakotieksi seksiriippuvuuteen vetoamista. Tällainen on täyttä roskaa. Terveellä, aikuisella heteromiehellä on paljon todennäköisemmin jokin ongelma, jos hän EI ole kiinnostunut seksistä viehättävien naisten kanssa.

Huvittavana sivujuonteena aiheessa on brittifeministi Bel Mooneyn tilitys, jonka mukaan nuoret seksiduunarit pilaavat kaikkien naisten maineen ja suorastaan koko nyky-naiseuden olemuksen! Eikö naiseus kuitenkin koostu kaikesta siitä, mitä naiset tekevät ja ovat? Miten yksi kolumnisti voi määritellä sen, mikä on oikeaa ja kunnollista naiseutta?

Mediassa Rooneyn päähän on laitettu synnin musta säkki, jota ei saa pois millään. Tosiasiassa säkki on ihan yhtä syvällä kanssaihmisten päässä. Rooneyn ongelma on vain hänen parisuhdekuvionsa, kaikki muu hässäkkä on paheksunnan, ahdasmielisyyden ja pilkkahurmoksen tuotetta.