10.7.2009

Laiton tissi


Mikä on kaiken pahuuden ja kataluuden resepti? No, otetaan yksi teinityttö, yksi tissi ja yksi lävistyskoru ja...


En uskalla jatkaa kuvausta pidemmälle, koska tuohtuneet kansalaiset saattaisivat repiä minut kappaleiksi. Nuorten ottamat lävistyskorut ja tatuoinnit ovat hämmästyttävän voimakkaiden mielipiteiden aihio. Miksi? Symboloivatko ne ehkä konkreettisen kivuliaalla tavalla nuoren irtautumista vanhempansa diktatorisesta päätäntävallasta?

Hesarin keskustelusivulla toistuu järkähtämätön moralistinen virhepäätelmä: lävistykset on rumia, minä en tykkää lävistyksistä -> siis lävistykset pitää kieltää. Kieltolinjalle on lähtenyt myös ruotsalainen valtiopäiväedustaja Lars-Arne: Lävistyksistä pitää säätää laki!

Nuorten itsenäistymiskamppailuun liittyvä keskustelu tuntuu tekevän monista ihmisistä lakipositivisteja. Ikään kuin kiistan nuorten itsemääräämisoikeuden rajoista voisi typistää ikärajoihin tai vanhemmilta anottuihin lupalappuihin. Erityisen ongelmallista on se, että kaiken ikärajana halutaan pitää 18 vuotta, vaikka lapsuus loppuu jo 12 vuoden kieppeillä.

Näiden ikien väliin jäävä nuoriso putoaa hämärään epäihmisyyden välitilaan, jossa he ovat sattumanvaraisten ja mielivaltaisten sääntöjen armoilla. Erotuksena lapsista nuorilla on jo kehittymässä oma halu hallita itseään ja kehoaan ja kokeilla maailman tarjoamia mahdollisuuksia.

Seksuaalisuuden kauheus astuu tällä kertaa kuvaan siinä, miten ruumiinosia arvotetaan kuvitellen naiivisti kulttuuristen tapojen olevan totta. Korvakoru on ihan ok, vaikka viisivuotiaalle tytölle. Huuli- tai nenäkoru on vähintään vaarallinen ja epähygieeninen, ehkä myös rietas ja ruma. Nännikoru sen sijaan on itse paholaisesta seuraava. Koska tissi on SEKSUAALINEN ruumiinosa. Murr.

Sama tauhkaus ilmenee toisessa muodossa siinä, miten sievän nännilävistyskuvan jutun yhteydessä julkaissut Hesari on joidenkin kommentoijien mukaan viimeistään nyt ajautunut roskajournalismiin. Tissi on heille siis tae roskasta ja saastasta. Mitä vittua?

32 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Minusta on aina ollut huvittavaa, että korvalehden reikiä ei edes pidetä lävistyksinä! :-)

Eino Empaatti kirjoitti...

Erityisen "hupaisa" oli keskustelussa esitetty argumentti, että lävistykset olisivat "epäluonnollisuutensa" vuoksi erityisen rumia: keho pitäisi muka jättää sellaiseksi, miksi luonto on sen muovannut. Pilkkua viilaten epäluonnollisia olisivat sellaisetkin suomalaisessa kulttuurissa melko yleiset kehonmuokkaustavat kuin ajoittainen hiusten leikkuu/sukiminen, peseytyminen ja hampaiden hoitaminen. Jotenkin epäilen, etteivät lävistyksien vastustajat kuitenkaan pitäisi kauniina takkutukkaista hahmoa, jonka naama on täynnä sekalaisia tahroja ja jonka purukalusto on kellertävä ja osin "epätäydellinen" (miehillä komeuden kruunaisi tietysti valtoimenaan kasvava parta täynnä ruoanmuruja). (Itse toki voisin tällaista komeaa ilmestystä jopa kutsuakin omalla tavallaan esteettiseksi.)

Hieman vakavammin sanottuna päättelyketju asian epäesteettisyydestä/rumuudesta sen kieltämiseen kuulostaa äärimmäisen huolestuttavalta. Jotkin sairaudet tai geneettiset tekijät saattavat aiheuttaa lävistyksiäkin rajumpia poikkeamia "keskivertoihmisen ideaalista". Pitäisikö tällaisen kehon omaavien ihmisten peittää ilmiasunsa kaavun taakse ihmisten ilmoille uskaltautuessaan vai pitäisikö heiltä kokonaan kieltää ulospääsy? Vai onko tien päässä taas jonkinlainen "lopullinen ratkaisu"? (Myönnetäköön, että minulla on tässä huolenaiheessa oma lehmä ojassa, sillä vaimoni sattuu vammautumisen takia hieman poikkeamaan "yleisten normien" mukaisista kauneusihanteista.)

vestigia kirjoitti...

Aivan kuten pukeutuminen, kertoo myös lävistys tai tatuointi jotakin kantajansa ajatus- ja arvomaailmasta.

Suomessa vapaaehtoisesti otetut lävistykset ja tatuoinnit viestivät lähinnä seuraavia asioita:

"Itsetuntoni on niin heikko, että minun on haettava yksilöllisyyttä runtelemalla kroppaani."

"Ammennan kauneuskäsitykseni alaluokan roskakulttuurista. Vangit, merimiehet, ilotytöt ja villi-ihmiset edustavat minulle jotakin matkimisen arvoista."

Naisten korvalehtien reiät poikkeavat muista lävistyksistä juuri yleisyytensä vuoksi. Tytöt eivät lävistä korviaan erottuakseen joukosta, vaan sopiakseen siihen. Korvakorut ottava tyttö ei viesti antisosiaalisen vastakulttuurin ja pinnallisen individualismin ihannoinnista, vaan haluaa toisintaa sovinnaisia kauneuskäsityksiä.

Eksoottisempien lävistysten ja tatuointien dilemma on se, että ne eivät voi yleistyä kovin paljon menettämättä viehätystään.

Onko Seksualistin lapsuus tosiaan loppunut 12 vuoden kieppeillä? Olen vilpittömästi surullinen puolestasi.

Kuntsa kirjoitti...

Vestigia, edistyksellisten ja asioista tietoisten sekä pervojen piirien mielestä lävistykset ovatkin ihan passé, koska niitä ovat alkaneet ottaa 13-vuotiaat neitsyet. Näin jo minun nuoruudessani, olisko joskus vuonna 1994.

Nännilävistys on sovinnainen ja poroporvarillinen, juuri sopiva sellaiseksi jutuksi jolla 14-vuotias teini tai 66-vuotias presidentti voi symbolisesti osoittaa kapinallisuuttaan, Demin lukemisen ja tukan värjäämisen lisäksi.

vestigia kirjoitti...

Se että nännilävistyksestä voidaan julkaista lähikuva maan ykköslehdessä lienee tosiaan aika vahva merkki niiden porvarillistumisesta. Odotan mielenkiinnolla Prinssi Albertin vuoroa astua parrasvaloihin.

Ymmärrän alaikäisten lävistykset aika hyvin, sillä teinien henkiseen epäkypsyyteen liittyy melkeinpä elimellinen tarve osoittaa kapinallisuutta. Teinin tasolle jääneet aikuiset taas herättävät vähemmän sympatiaa.

Seksualisti kirjoitti...

Vestigia,

kiva, että sinulta liikenee myötätuntoa minulle, mutta karkea yleistykseni lapsuuden lopusta perustuu kuitenkin muutamaan vuoteeni luokanopettajana ja nuoristotyöntekijänä.

Ylä-asteelle siirtyminen on useimmille nuorille tilanne, jossa omaa minäkuvaa ja tyyliä ryhdytään etsimään ja kokeilemaan. Joillakin tämä alkaa jo 5. luokalla, toisilla se saattaa kestää yläasteiän puoliväliinkin asti.

Teini-iän kapinallisuus ei ole henkisen epäkypsyyden merkki, vaan pikemminkin merkki alkavasta kypsymisestä, joka ilmentyy pyristelemällä irti vanhempien vallasta.

Kun ilmaiset, mitä lävistykset mielestäsi viestivät, niin osoitat ainoastaan omat ennakkoluulosi niitä kohtaan. 20-luku on jo jäänyt taa, merimiehet ovat koulutettuja ammattilaisia, eikä ilotytöillä ole Suomessa ulkonäköön kiinnittyvää yhtenäiskulttuuria.

Vielä huvittavampi on käsityksesi kropan runtelemisesta ja huonosta itsetunnosta. Voisitko aikasi kuluksi osoittaa sen pitävästi todeksi - vaikkapa vain ilahduttaaksesi minua?

Mikko T kirjoitti...

Lävistykset ja tatuoinnit tuskin lienevät sen suurempi riski terveydelle kuin yleisesti hyväksytyt ja varsinkin konservatiivimiesten kannattamat epäterveelliset elämäntavat. Voisi kuvitella, että ainakin lävistetyt ja tatuoidut streitarinuoret ovat pienempi uhka hoitosuhteelle kuin eliittioikeistopolitiikkoja matkivat tupakkaa polttavat, massiivista lihansyöntiä ja jatkuvaa moottoriavusteista liikkumista ihannoivat helmikorvakorunuoret.

Minulla ei ole varsinaisesti mitään tatuointeja ja lävistyksiä vastaan, mutta olisin silti taipuvainen pyrkimään estämään ainakin rajuimmat ja näkyvimmät uhmapäissään tehdyt kehonmuokkaukset. Kaikki kuitenkin tietävät, että elämäntilanteen mukaan stalinistit muuttuvat yltiökapitalisteiksi ja kapitalistit sosialisteiksi ja varsinkin ”hyvien” perheiden lapset päätyvät killuttimistaan huolimatta konservatiivista menestystä tuoville aloille. Vaikka kehonmuokkaukset ovat valtavirtaa Suomessa, kehottaisin silti nuoria pitämään ainakin räikeimmän kehonmuokkaukset vaikka sitten niillä intiimialueilla, jotta ne eivät asettaisi rajoitteita tulevaisuuden kansainvälistyville ja yllättäviä käänteitä sisältäville urapoluille. En usko, että konservatiivisilla aloilla tullaan tuskin koskaan suosimaan massasta ”väärällä” tavalla poikkeavia yksilöitä.

Mielestäni aikuisten eettinen tehtävä on pyrkiä estää nuoria tekemästä virheitä, jotka heijastuvat negatiivisesti koko loppuelämään. Epäilisin, että valtaosa nuorista, joilla on nyt esimerkiksi kovasti yleistyneet venytetyt reiät korvissa tai tatuointeja kaulassa tulevat vielä katumaan koristautumistaan.

Seksualisti kirjoitti...

Mikko T,

allekirjoitan ilman muuta sen osan kirjoituksestasi, että kovin radikaalien ja peruuttamattomien kehonmuokkausten tekemisen olisi hyvä olla harkittua.

Myönnän myös, että joskus ammatinvalinta tai muut elämänvalinnat voivat vaikeutua epätyypillisen ulkonäön takia.

Toisaalta haluan kuitenkin uskoa siihen, että erilaisten alakulttuurien ja tyylien sulautuessa laidoiltaan valtavirtaan ja saadessa medianäkyvyyttä, turhat ennakkoluulot voivat hälvetä myös perinteisesti konservatiivisemmilta liike-elämän aloilta.

Esimerkiksi raudankovaa ammattilaisuutta vaativilla it-, markkinointi- ja media-aloilla ulkonäkö on jo nykyään toissijainen asia, mikäli ammattitaito ja meriitit ovat kovat.

Ja jos seksuaaliset vähemmistöt ovat nousseet hyväksyttäviksi myönteisen medianäkyvyyden vuoksi, niin miksei sama kehitys voi näkyä muillakin alueilla.

Itse pyrin taistelemaan ennakkoluuloja vastaan tuomalla aina kun mahdollista esiin sen, että ihmisen ulkonäkö ei ole suoraan yhteydessä hänen kykyihinsä ja taitoihinsa.

Huoneen erikoisimman näköinen tyyppi saattaa joskus osoittautua alansa huippuammattilaiseksi, kuten vaikkapa Saksikäsi-Edvardilta näyttävä fyysikko
Syksy Räsänen
.

pesutiikeri kirjoitti...

Suomessa harva ammattitaitoinen ja -eettinen lävistäjä tai tatuoija suostuu tekemään kehonmuokkauksia alle 18-vuotiaalle ilman vanhempien suostumusta. Käsittääkseni tämä on ollut yleinen linja viimeiset kymmenen vuotta. Jotkut saattavat tehdä nenä-, huuli- tai kulmakorun 'jo' 16-vuotiaalle, mutta ns. riskialttiimmille alueille sijoittuvat lävistykset vaativat tavallisesti täysi-ikäisyyden. (Tässäkin on tietysti kyseessä tekijän oma etiikka ja työtilanne.)

Jaksan vuodesta toiseen huvittua lävistyksiä ja tatuointeja koskevasta keskustelusta, jossa minulle, 24-vuotiaalle, esitetään argumentteja henkisestä iästäni tai se iänikuinen "etkö sä voi erottua joukosta MILLÄÄN MUULLA tavalla". Olen ottanut ensimmäisen lävistyksen 18-vuotiaana ja tatuoinnin 22-vuotiaana, mutta jostain syystä minun oletetaan edelleen elävän jonkinlaista jälkipuberteettia. Muu elämäni menettää hyvin äkkiä merkityksensä (vakityö, luottokortti, sosiaaliset suhteet, kohtuullinen päihteidenkäyttö...), kun ihmiset juuttuvat ruotimaan parin renkaan merkitystä henkiseen ikääni. On mielenkiintoista, että esimerkiksi tatuoinnin ottaminen ei koskaan voi olla aikuisen ihmisen järkipäätös, vaan automaattisesti "jotain, mitä kadutaan vanhana".

Uskon (ja toivon), että tatuoinnit ja lävistykset alkavat menettää sokkiarvoaan, kaikesta huolimatta. Se alkaa pienistä timanteista nenänpielessä tai ylähuulessa ja pienistä tribaaleista sisäranteessa. Kun aikuiset alkavat hyväksyä kehonmuokkauksen, 14-vuotiaan ei tarvitse (tai kannata) sokeerata nännilävistyksellä. Luultavasti hän keksii sitten jotain ihan muuta yhtä kamalaa.

Mikko T kirjoitti...

Seksualisti,

Sanoisin, että noilla it-, markkinointi- ja media-aloilla ulkonäkövaatimukset ovat ehkäpä kovemmat kuin muilla aloilla, mutta ulkonäön tulee ilmentää jonkinlaista yksilöllisyyttä tai kuulumista johonkin tiettyyn ammattiryhmään alan sisällä.

Tieteessäkään tyylin ei tarvitse olla konservatiivinen, mutta ulkoisella olemuksella on suuri merkitys, koska tiede on pääasiassa mitattuihin faktoihin perustuvan ajattelun myymistä oman tieteenalan sisällä. Vertaisarviointiin perustuva tiede on siis sosiaalista peliä, jossa pitää erottua, muttei ärsyttää liikaa.

Vaikka taustalla olisi hyvä ajatus siitä, että yleisten asenteiden tulisi muuttua, rajut pysyvät ulkonäön normista poikkeavaksi tekemiset ovat kuitenkin iso riski. Heh, jonkin sortin asevelvollisuuden vastustajana voisin kyllä suosittaa nuorille pojille oikean etusormen poistattamista. Eikös se olisi aikas cool ;)


pesutiikeri,

”On mielenkiintoista, että esimerkiksi tatuoinnin ottaminen ei koskaan voi olla aikuisen ihmisen järkipäätös, vaan automaattisesti "jotain, mitä kadutaan vanhana".”


Suunnittelin joskus 17-18–vuotiaana jotakin kissa- tai koirapetoaiheista tatuontia alavatsaan. Olen aivan varma, että olisin katunut sitä raskaasti jo viimeiset 15 vuotta. Samassa iässä minulla oli navan alapuolella rengas. Edelleen siitä reiästä saa puristaa pihalle sellaisen mustan ”talimadon” ainakin kerran vuodessa ja joka kerta puristaessani ajattelen, että mitenkähän pitkien lateraalilävistysten reiät saadaan puhtaiksi sitten kun koru on ollut pitkään pois ja tappi ei enää mene läpi?

Joskus 25-vuotiaana hommasin hyvin klassisen kuvan, eli polttoraudalla brandatun sydämen rintaan. Tykkään kovasti kuvasta koska siinä on jotakin elämän ja rakkauden kauneutta ja rujoutta kuvastavaa ja merkistä onkin tullut osa identiteettiäni. Auringossa ollessa kuitenkin aina mietityttää, että mikäköhän mahtaa olla kyseisen palaneen ihoalueen syöpäalttius.

Panu kirjoitti...

Ei tissilävistyksessä muuta vikaa ole kuin siihen mahdollisesti liittyvät tulehdusriskit. Kuten lävistyksissä yleensäkin. Valitan vain, että niin lävistyksistä kuin seksistäkin on tullut erilaisten moralismien taistelukenttä. Ja sivumennen sanoen - kyllä minä sinuakin Tommi pidän eräänlaisena moralistina, koska mielestäni teet seksuaalisesta sallivuudesta jossain määrin liian tärkeän moraalisen itseisarvon. Moralismi - kumpaankaan suuntaan - ei kuitenkaan saisi sulkea silmiämme kansanterveydellisiltä näkökohdilta (jotka sivumennen sanoen riittävät mielestäni ihan hyvin julkisen moraalin lähtökohdaksi).

Panu kirjoitti...

Lävistykset ja tatuoinnit tuskin lienevät sen suurempi riski terveydelle kuin yleisesti hyväksytyt ja varsinkin konservatiivimiesten kannattamat epäterveelliset elämäntavat.

Nähdäkseni esimerkiksi tupakoinnin yleinen hyväksyttävyys on karissut viime aikoina merkittävästi. Sitä paitsi tupakointi ja ryyppääminen liittyvät aika läheisesti juuri lävistys- ja tatuointitouhuihin. Ja vielä: "two wrongs make a right" on virheargumentti.

vestigia kirjoitti...

"Ylä-asteelle siirtyminen on useimmille nuorille tilanne, jossa omaa minäkuvaa ja tyyliä ryhdytään etsimään ja kokeilemaan."

Omaa? Nuorisokulttuurissa ei ole kyse autonomiasta. Ainoastaan auktoriteetti vaihtuu: vanhempien kontrollin tilalle astuu vertaisryhmän paine. Kymmenen vuoden limbo lapsuuden ja aikuisuuden välillä on keinotekoinen ja vahingollinen ilmiö, josta tulisi pyrkiä eroon.

"Kun ilmaiset, mitä lävistykset mielestäsi viestivät, niin osoitat ainoastaan omat ennakkoluulosi niitä kohtaan."

Sinulla taitaa jokin negatiivinen ennakkoluulo ennakkoluuloja kohtaan.

Tosiasia on kuitenkin se, että esteettiset mieltymykset eivät synny vakuumissa. Taide tai kulttuuri vetoaa ihmisiin paljolti siihen liittyvien mielleyhtymien vuoksi. Ihmiset matkivat mielestään matkimisen arvoisia kohteita. Kotiinsa kansallisromanttista taidetta keräävä ihminen on arvomaailmaltaan ennakoitavalla tavalla erilainen kuin henkilö, joka maalautta olohuoneeseensa värikkään graffitin.

"Vielä huvittavampi on käsityksesi kropan runtelemisesta ja huonosta itsetunnosta. Voisitko aikasi kuluksi osoittaa sen pitävästi todeksi - vaikkapa vain ilahduttaaksesi minua?"

Mielelläni.

Findings showed that individuals with body modifications reported more symptoms of depression and trait anxiety than individuals without body modifications.

Samassa paperissa viitataan myös aikaisempiin tutkimuksiin aiheesta:

For example, tattoos and body piercings have been associated with increased rates of drug and alcohol use, unprotected sexual activity, criminal behavior, violence, and suicide (Braithwaite, Robillard, Woodring, Stephens, & Arriola, 2001; Grief & Hewitt, 1998; Loimer & Werner, 1992). Even in nonclinical samples, body modifications (e.g., tatoos or piercings) have been associated with numerous psychological disturbances, including disordered eating, low self-esteem, and embarrassment and disappointment after obtaining a body modification (Armstrong & Pace Murphy, 1997; Roberts...

Toisessa tutkimuksessa tatuointi- ja lävistysharrastajista 27% myönsi harrastaneensa nuorena itsensä viiltelyä:

Mutta kenties viiltelykin on vain hienoa vastakulttuuria ja oman sadomasokistisen seksuaalisuuden vapautunutta ilmaisua?

vestigia kirjoitti...

"Lävistykset ja tatuoinnit tuskin lienevät sen suurempi riski terveydelle kuin..."

Eikö se riitä, että ne ovat pieni riski? Infektiot ja irtirepeytymiset esim. urheilun tai tappelun yhteydessä ovat kohtuullisen yleisiä ongelmia.

Paljon harvinaisempia (mutta sitäkin humoristisempia) ovat tapaukset tyyliin magnetisoituva sukuelinlävistys MRI-putkessa.

Eino Empaatti kirjoitti...

Vestigia:

Noin yleisesti ottaen tieteellisestä artikkelista kannattaa lukaista muutakin kuin se abstrakti: tällaisista yhteiskunnallisista tutkimuksista kannattaa ainakin katsoa, minkälaiselta pohjalta tutkimus on tehty. Aloittaakseni toisesta artikkelista [joka siis oli Stirnin ja Hintzin Tattoos, body piercings, and self-injury, 2008, Psychotherapy Research 18(3)]: käytetty aineisto koostui erään saksalaisen tatuointi- ja lävistyslehden asiakkaista (s. 327). Jo tämä asettaa tutkimuksen luotettavuuden kyseenalaiseksi, sillä ensin pitäisi toki selvittää, kuinka moni tatuoinnin tai lävistyksen hankkineista todella lukee tuollaisia lehtiä (itselläni on yksi tatuointi enkä ole eläessäni selaillutkaan tatuointilehteä). Tai annetaanpa artikkelin tekijöiden sanoa se itse:

"Thus, the data presented here and the conclusions drawn from them cannot be generalized. Readers of a specialist magazine are likely to have special interests in the matter; thus, their answers may not be representative for the general population of individuals with BMs. Also, several questions addressed in this study would have profited from a control group without BMs." (s. 331)

Kommentistasi sai lisäksi sen kuvan, että artikkelin mukaan tatuointien ja lävistysten ottaminen korreloisi vahvasti viiltelyn kanssa. Mutta oikeasti artikkeli painottaa asiaa hieman toisin:

"In conclusion, the present study calls for a much more differentiated view of the significance of BMs than is commonly held because the phenomenon resists unifying interpretations. In the large majority of cases, BMs are not related to any psychological or suicidal abnormalities. Therefore, any a priori incrimination of individuals with BMs should be avoided." (s. 332)

Suurimmalla osalla tatuoinnin ja lävistyksen hankkijoista ei siis ole mitään psykologisia ongelmia! Ja se itseään viiltelevien joukko? Artikkeli itse asiassa sanoo tatuoinnin tai lävistyksen ottamisella olleen usein positiivinen vaikutus tämän joukon jäseniin:

"When asked about their feelings after having obtained BMs, self-cutters reported more frequently than the remaining participants a feeling of being healed/being about to be healed, a change in their life as a result of BM, a feeling of self-actualization, and self-assurance. Significantly fewer people stated that they felt the same as before." (s. 330)

Eino Empaatti kirjoitti...

Vestigia

Sitten se ensimmäinen linkittämäsi artikkeli [joka siis oli Robertin ja Storchin Psychosocial Adjustment of College Students With Tattoos and Piercings, 2005, Journal of College Counseling, Vol. 8]. Tässä voin vedota hieman uudempaan artikkeliin [Taten ja Sheltonin Personality correlates of tattooing and body piercing in a college sample: The kids are alright, 2008, Personality and Individual Differences 45], jonka alussa on hieno katsaus aiemman tutkimuksen puutteisiin. Siteeraamastasi artikkelista todetaan lyhyesti viaksi ”did not report the gender composition of the body modified group” ja yhdessä monien muiden artikkelien kanssa se saa tuomion ”[t]hese problems suggest limited reliability, validity, and generalizability of the findings” (Tate & Shelton 2008, s. 282).

Juuri siteeraamani uudempi ja metodologisesti luotettavampi tutkimus selostaa selvästi, että tatuoiduissa ja lävistetyissä ihmisissä ei ole mitään merkittäviä psykologisia eroja muuhun väestöön nähden:

"Moreover, when compared to the published norms, mean scores for these variables fell within the normal range with one exception that fell very slightly below the normal range for women. Consequently, it would seem that body modified and non-modified individuals are indistinguishable on these variables, and, if this is true, it is unlikely that these two groups differ with respect to mood and psychopathology.

The present study’s findings could indicate that these two forms of body modification have entered the cultural mainstream, and those possessing tattoos and body piercings no longer, necessarily, represent members of fringe (e.g., bikers) or special (e.g., military) groups and organizations. Indeed, in the present study, one out of every four participants possessed at least one tattoo, and approximately one-half of the participants possessed a body piercing. To paraphrase Forbes (2001), when up to 25% of middle class college students possess permanent tattoos, as was the case in the present study’s sample, it is untenable to refer to tattoos, per se, as signs of social deviance or personality and character flaws. The same can be said for body piercings." (Tate & Shelton 2008, s. 284).

Summa summarum. Ehkä tämäkään tutkimus ei lopullista totuutta kerro, mutta ainakin se heittää epäilyksen varjon ajatukselle, että olisit kenties pystynyt sitovasti osoittamaan tatuointien ja lävistysten yhteyden huonoon itsetuntoon.

vestigia kirjoitti...

"Juuri siteeraamani uudempi ja metodologisesti luotettavampi tutkimus selostaa selvästi, että tatuoiduissa ja lävistetyissä ihmisissä ei ole mitään merkittäviä psykologisia eroja muuhun väestöön nähden"

Tuossa tutkimuksessahan havaittiin, että tatuoinnin tai lävistyksen omaavat olivat merkittävästi vähemmän "conscientious" kuin muut opiskelijat. Lisäksi tatuoidut olivat vähemmän "agreeable" kuin muut.

Mutta en pitäisi tuota tutkimusta erityisen hyvänä. Sen otoshan oli pelkkiä yliopisto-opiskelijoita, mikä luonnollisesti rajaa enimmän osa taparikollisista ja mielenterveysongelmaisista heti kättelyssä tarkastelun ulkopuolelle.

Tässä yksi tutkimus, jossa tutkittavat valittiin satunnaisesti väestörekisteristä:

Women with tattoos were more likely to be younger, to drink more alcohol, to have more psychiatric symptoms and to show borderline personality features than were the non tattooed women. They were also more likely to report CSA (childhood sexual abuse).

Toisessa, vankeja koskeneessa tutkimuksessa havaittiin seuraavaa:

Significantly more forensic psychiatric inpatients with tattoos had a diagnosis of ASPD (antisocial personality disorder) compared to patients without tattoos. Patients with ASPD also had a significantly greater number of tattoos, a trend toward having a greater percentage of their total body surface area tattooed, and were more likely to have a history of substance abuse than patients without ASPD. Tattooed subjects, with or without ASPD, were significantly more likely to have histories of substance abuse, sexual abuse and suicide attempts than non-tattooed patients.

Säästääkseni sinulta kritisoinnin vaivan, myönnän että kummassakin noista tutkimuksista oli liian pieni otos. Mutta kun useat tutkimustulokset ja henkilökohtaiset havainnot osoittavat samaan suuntaan, on lupa vetää johtopäätöksiä.

"Artikkeli itse asiassa sanoo tatuoinnin tai lävistyksen ottamisella olleen usein positiivinen vaikutus tämän joukon jäseniin"

Peräänkuulutat kriittisyyttä artikkelien tulkinnassa, mutta olet valmis hyväksymään viiltelijöiden omat ilmoitukset lävistysten positiivisista vaikutuksista sellaisenaan?

Eino Empaatti kirjoitti...

Vestigia:

No niin, nyt alkaa vaikuttaa paremmalta! (Jos vaikutin aiemmissa viesteissäni hieman sarkastiselta, se johtuu vain siitä, että olen nähnyt hieman liikaa ihmisten esittävän lopullisina totuuksina asioita, jotka he ovat hätäisesti lukeneet jonkin tieteellisen artikkelin referaatista).

Tätä keskustelua voisi epäilemättä jatkaa loputtomiin, siten että kumpikin heittelemme toinen toisillemme viittauksia tutkimuksiin, joiden otokset ovat pieniä ja usein rajoittuvat johonkin ihmisryhmään (esimerkiksi tatuoitujen vankien perusteella tuskin voi mitään kauhean syvällistä sanoa kaikista tatuoiduista, ellei sitten ensin osoita, että huomattava määrä tatuoiduista ihmisistä on vankeja – kyseinen linkkisi ei muuten tuntunut toimivan, joten en saanut selville, mihin artikkeliin tässä viittasit). Koska yhteiskunnallisissa tutkimuksissa tutkijoiden ennakko-oletukset vaikuttavat usein tutkimuksen esivalmisteluissa ja sen tuloksia tulkittaessa, mihinkään kovin lopulliseen vastaukseen tuskin pääsisimme.

Referoin kuitenkin vielä paria artikkelia, jotta kokonaiskuvasta tulisi edes hieman täydellisempi: ja kysymyksessähän siis oli olettamasi tatuointien ja lävistysten kytkös huonoon itsetuntoon. Wohlrab et alin Differences in Personality Characteristics Between Body-Modified and Non-Modified Individuals (European Journal of Personality 21, 2007) tutki 359 satunnaisen yksilön otosta Göttingenin alueelta (s. 933) ja totesi esimerkiksi, että a) ikä, aviollinen status, seksuaalinen orientaatio, viehtymys BDSM:ään tai fetisseihin ja koulutuksen taso eivät merkittävästi korreloineet tatuointien ja lävistysten olemassaolon kanssa (s. 945), b) että keskimäärin lävistetyt ihmiset olivat persoonallisuudeltaan olennaisesti samanlaisempia ”keholtaan muokkaamattomien” kuin tatuoitujen ihmisten kanssa (s. 945; tekijöiden oletuksen mukaan siksi, koska tatuoinnit ovat yleensä lävistyksiä enemmän esillä), c) että tatuoitujen ja lävistettyjen ihmisten kehonkuva ja itsetunto eivät merkittävästi eronneet tatuoimattomien ja lävistämättömien ihmisten vastaavista (s. 946) ja d) että persoonallisuuden eroina olivat lähinnä tatuoitujen ja lävistettyjen korkeammat pisteet Disinhibition-, Experience seeking- ja Sociosexual Orientation –skaaloilla (eli tatuoidulla ja lävistetyillä on vähemmän estoja, he etsivät enemmän uusia kokemuksia ja luultavimmin heillä on enemmän seksuaalisia partnereita: ei nyt vielä alhaisesta itsetunnosta kertovaa).

Toisaalta Atkinsonin Tattooing and Civilizing Processes: Body Modification as Self-control (Canadian Review of Sociology & Anthropology 41:2, 2004) kertoo osallistuvasta tutkimuksesta, jossa tekijä vietti kolme vuotta kanadalaisten tatuointiharrastajien parissa haastatellen heidän omia näkemyksiään tatuoinnista (kelpo metodi tämäkin; kaiken tutkimuksen ei tarvitse olla kvantitatiivista). Haastatellut kuvasivat tatuoimista rationaalisena tapana ilmaista identiteettiään: yksi haastatelluista ilmaisi sillä omaa uskontoaan (s. 132), toinen taas koki tatuoimisella tekevänsä omasta kehostaan taideteoksen (s. 133). Toisaalta tatuoinnit myös tarjosivat haastatelluille väylän käydä läpi omia emootioitaan: toki myös vihaa (s. 139) ja surua esimerkiksi läheisen kuolemasta (s. 137), mutta näiden lisäksi esimerkiksi seksuaalisuutta (s. 136) ja sosiaalisten suhteiden synnyttämää iloa (s. 138)... (jatkuu)

Eino Empaatti kirjoitti...

...(jatkuu)

Ja jotta en vaikuttaisi ihan puolueelliselta valinnoissani, nostetaan lopuksi esiin myös Hicinbothem et alin BODY MODIFICATION AND SUICIDAL BEHAVIOR (Death Studies 30, 2006), jossa tutkittiin tatuoinneista, lävistyksistä ja muista ”kehonmuokkaustavoista” kiinnostuneita harrastajia aiheeseen paneutuneella verkkosivulla olleen kyselyn avulla (s. 353). Tutkimuksessa tosiaan huomattiin, että tatuoinnit ja lävistykset ja muut voivat olla merkkejä itsetuhoisesta käyttäytymisestä. Tosin korrelaatio näiden kahden välillä oli selvä vain depressiosta kärsivillä, kun taas depressiota potemattomilla merkittävää korrelaatiota ei esiintynyt (s. 362). (Voisi siis olettaa, että vaikka depressio voi johtaa tatuointien ja lävistysten ottamiseen sekä itsetuhoiseen toimintaan, tatuoinnin tai lävistyksen hankkimiseen on muitakin motiiveja, jotka eivät ole kytköksissä itsetuhoiseen toimintaan.)


En siis tässä yritä todistaa pätevästi, että huonolla itsetunnolla ja tatuointien/lävistyksien hankkimisella ei ole yhteyttä: kunhan vain halusin todeta, että tutkimustulokset ovat tässä suhteessa ristiriitaisia, mikä riittää hyvin osoittamaan, että et ole osoittanut niiden välistä yhteyttä pitävästi todeksi (kuten Seksualisti alun perin pyysi). Kun sanot ”[m]utta kun useat tutkimustulokset ja henkilökohtaiset havainnot osoittavat samaan suuntaan, on lupa vetää johtopäätöksiä”, olen täysin samaa mieltä. Tosin koska useat tutkimustulokset puhuvat olettamustasi vastaan ja meidän joidenkin henkilökohtaiset havainnot poikkeavat omistasi, lienee meillä vastaava oikeus vetää toisenlaiset johtopäätökset.

Lopuksi pari pikku vastakommenttia:

”Tuossa tutkimuksessahan havaittiin, että tatuoinnin tai lävistyksen omaavat olivat merkittävästi vähemmän "conscientious" kuin muut opiskelijat. Lisäksi tatuoidut olivat vähemmän "agreeable" kuin muut.”

Ja heti seuraavassa hengenvedossa todettiin, että nämä arvot eivät kuitenkaan merkittävästi poikenneet ”normaaleista” arvoista.

”Peräänkuulutat kriittisyyttä artikkelien tulkinnassa, mutta olet valmis hyväksymään viiltelijöiden omat ilmoitukset lävistysten positiivisista vaikutuksista sellaisenaan?”

Alun perin halusin vain nostaa kyseisestä artikkelista esiin kohtia, joissa tatuointeja ja lävistystä käsiteltiin myönteisemmin kuin lyhyen tiivistelmäsi perusteella olisi voinut odottaa: artikkelin tekijätkin tuntuivat suhtautuvan vakavasti ajatukseen, että jotkut käyttivät tatuointien ja lävistysten ottamista terapiana. Ja kun kyseessä ovat positiiviset vaikutukset ihmisten omiin tuntemuksiin (ei siis välttämättä kokonaishyvinvointiin), lieneekö parempaa tapaa varmistua näistä kuin kysyä heiltä itseltään?

vestigia kirjoitti...

Psykologisoivien tutkimusten ristiriitaisuudesta huolimatta voinemme olla yhtä mieltä seuraavista asioista:

1) Tatuoinnit, lävistykset, arpikoristelut yms. ovat olleet (ja ovat edelleen jossain määrin) keskimääräistä suositumpia vankien, huumeidenkäyttäjien yms. marginaaliryhmien keskuudessa.

2) Kuitenkin viime vuosikymmeninä lukuisat keskiluokkaiset, "tavalliset" ihmiset ovat syystä tai toisesta ryhtyneet ottamaan niitä.

Erimielisyytemme koskee sitä, mikä on näiden jälkimmäisten ihmisten motivaatio toiminnalleen.

Oman elämänkokemukseni valossa näyttää ilmeiseltä, että ilmiö liittyy nykyään muodissa olevaan itsetarkoitukselliseen "rankkuuden", huonouden, alaluokkaisuuden ja rumuuden ihannointiin. Tämän puolesta puhuu sekin, että "body modification" on erityisen suosittua karkeutta ihannoivan rock- ja rap-musiikin harrastajien keskuudessa.

Eino Empaatti kirjoitti...

Vestigia:

Kuten sanottua, tässä on nyt elämänkokemus elämänkokemusta vastaan ja siitä pattitilanteesta ei lie ylikäymistä. Itse tunnen sekä "keholtaan puhtaita" että lävistettyjä tai tatuoituja ihmisiä (myös jonkin verran ihmisiä, joilla on huomattavan paljon joko lävistyksiä tai tatuointeja), mutta en pysty havaitsemaan jälkimmäisissä ihmisissä merkittäviä eroja edellisiin verrattuna. Jos nyt jotain yhtenevää syytä tämän "otokseni" tatuoinnin ja lävistysten hankinnalle haluaa antaa, niin se voisi olla jonkinlainen luontainen koristautumisenhalu: jotkut toteuttavat sitä pukeutumisellaan, toiset maalamalla ihoonsa. (Asetan tässä tietysti itseni alttiiksi ad hominem-argumentille, koska olen myöntänyt kantavani yhtä tatuointia, mikä saattaa tehdä minusta joko merimiehien tai vankien kanssa seurustelevan ihmisen; pahaksi onneksi en vain satu tuntemaan kumpiakaan ja muutenkin luulen ad hominemin tässä tapauksessa olevan aika tehoton).

Käytät elämänkokemustasi kuvaillessasi kovin arvottavia sanoja, kuten huonous, alaluokkaisuus ja rumuus. Puhutko jostain absoluuttisen objektiivisesta huonoudesta ja rumuudesta (siinä tapauksessa joudut kyllä vakuuttelemaan ihmisiä ja paljon)? Vai kenties huonoudesta ja rumuudesta joidenkin kulttuuristen normien mukaan? Jälkimmäisessä tapauksessa lienee kaiketi mahdollista, että nämä normit muuttuvat ja että tatuoinneista ja lävistyksistä jne. tulee hyväksyttävä osa kulttuuria ja näin siis "kauniita" (itse sanoisin, että näin on juuri käymässä ja tietyssä sukupolvessa jo tapahtunut). Mainitsemasi rokki lienee jo aivan keskiluokkaistunutta ja keski-ikäistynyttä viihdettä ja en epäile, etteikö rappikin kohta sitä ole, etenkin kun meillä on rapartisti, joka näyttää ihan äidin pojalta ja "hengaa" pääministerin kanssa.

Mitä muuten tatuointien ja lävistysten aiempaan kytkökseen vankikulttuurin kanssa tulee, ei ole mitenkään uutta, että tietyn ehkä hieman "alaluokkaisen" ryhmän erottavasta tyylistä tulee lopulta osa keskiluokkaista pukeutumista: onhan miesten tapa sitoa kuristava nauha kaulansa ympärille peräisin 30-vuotisessa sodassa liikkuneilta kroatialaisilta palkkasotureilta.

vestigia kirjoitti...

Koristautua voi äärettömän monilla tavoilla. Varsinainen kysymys kuuluu, miksi toiset haluavat koristautua tavalla, joka herättää mielleyhtymiä marginaaliryhmiin. (Apropos, Nyt-liitteessä oli juttu Suomen rumimman tatuoinnin omistavasta miehestä. Miesparka vahvisti jokseenkin kaikki mahdolliset negatiiviset ennakkoluulot tatuointien omistajista.)

Normit totta kai muuttuvat, mutta koska en ole arvorelativisti, satun uskomaan, että ne voivat muuttua joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Pidän epätodennäköisenä, että slummeista tai vankiloista löytyisi nykyistä parempia normeja.

Eino Empaatti kirjoitti...

Vestigia:

Tärkeä kysymys ihmisten tatuointi- tai lävistymotiiveja tutkaillessa lienee pikemminkin se, herättääkö se heissä mielleyhtymiä mainitsemiisi "marginaaliryhmiin": mikäli sanotaanko parikymppinen tatuoitu/lävistetty ihmiseläjä ei tiedä tai ainakaan välitä siitä, että muutama sukupolvi sitten tatuoinnit ja lävistykset nähtiin "alemmanluokkaisten" ihmisten asiana, ei kai voi sanoa, että hän tarkoituksellisesti hakee yhteyttä esimerkiksi vankilakulttuuriin. Olen silloin tällöin nähnyt ihmisillä esimerkiksi ristejä tai ying-yang-merkkejä tatuoituna iholleen: mielestäni lienee melko uskottavaa olettaa, että he viestivät näillä kuvilla jotain omasta ideologiastaan ja samaistuvat niiden avulla osaksi pikemminkin toisten samanhenkisten yhteisöä kuin "alamaailmaa".

Nyt-liitteen Mikke oli siinä mielessä huono esimerkki, että mies on jo päälle 40 ja hankki ensimmäisen tatuointinsa 15-vuotiaana: 70-luvulla tatuointinsa aloittaneiden psykologiasta tuskin voi vetää suuria johtopäätöksiä 2000-luvulla ensitatuointinsa tai -lävistyksensä ottaneiden motiiveihin.

Normirelativisti en itsekään ole, mutta silti juuri tatuointien ja lävistysten yhteydessä voi mielestäni epäillä, onko niiden "rumuus" jotenkin absoluuttista. Kummankin yhteys vankeihin tai muihin stigmatisoituhin henkilöihin ei ole ollut yleismaailmallinen ilmiö - joissain kulttuureissa ne ovat päinvastoin olleet enemmän normeja ja esimerkiksi tatuointi oli 1800-luvulla ihan ylimystönkin hommaa - joten niiden hylkääminen olennaisesti "slummeihin" kuuluvana asiana lienee huonosti perusteltua.

vestigia kirjoitti...

Olet varmasti siinä mielessä oikeassa, että tänään tatuoinnin ottava Liisa Lukiolainen ei tietoisesti koe matkivansa vankeja tai muita marginaaliryhmiä.

Kuitenkin tatuointimuoti on hiipinyt keskiluokkaan alaluokan kautta. Tatuoinnit, aivan kuten tupakointi tai alkoholin kanssa läträäminen, kiehtovat nuorisoa pitkälti paheellisen imagonsa takia.

Vaikka tatuoinnit ovat yleistyneet myös tavallisen länsimaisen nuorison keskuudessa, on assosiaatio rikollisuuteen edelleen vahva. Vankilalääkäri Theodore Dalrymple väittää rikollisuuden ja tatuointien välisen tilastollisen yhteyden olevan voimakkaampi kuin esim. rikollisuuden ja rikkinäisten kotien, huumeiden käytön, alhaisen älykkyysosamäärän tai huonon opintomenestyksen. Assosiaatio tatuointien ja rikollisuuden välillä on niin voimakas, että Dalrymple on vitsaillut rikollisuuden johtuvan viruksesta, joka leviää tatuointineulojen välityksellä.

Japanissa tatuoinnit liitetään niin vahvasti Yakuzaan, että esim. monissa kylpylöissä on kielletty pääsy tatuoiduilta asiakkailta. Myös Venäjällä vanhempi väki on tottunut pitämään tatuointeja järjestäytyneen rikollisuuden merkkinä.

Nuorten tatuointien aiheet ovat luku sinänsä. Jos ne viestivät jostakin, niin yleensä omistajiensa älyllisesti veltosta taikauskoisuudesta.

Eino Empaatti kirjoitti...

Vestigia:

Tässä olisi paljonkin, mihin voisi tarttua, kuten esimerkiksi se, missä määrin "paheellisuuden kiehtominen" selittää koko nuorison käyttäytymistä. Jotta nyt pysyttäisiin kuitenkin alkuperäisessä aiheessa - ja jotta tätä keskustelua joku muukin kenties jaksaisi lukea - huomautan enää vain lyhyesti mainitsemastasi assosiaatiosta tatuointien ja rikollisuuden välillä.

1) Onko assosiaatio todella niin vahva kuin väität? Antamistasi esimerkeistä kaksi käsitteli Suomen tilanteesta melko lailla poikkeavia yhteiskuntia (ainakaan Suomen rikollisuus ei ole yhtä järjestäynyttä kuin Japanissa tai edes Venäjällä). Dalrymple taas on ajatusmaailmaltaan melko konservatiivinen hahmo, jonka esseet (vaikkakin ihan kivasti kirjoitettuja) henkivät "back to the good old times"-ajattelua: hänen ajatustensa pohjalta voi tuskin vetää johtopäätöksiä siitä, minkälaisiksi "kulttuurin yleiset assosiaatioketjut" ovat menossa.

2) Ja vaikka assosiaatiota esiintyisikin, mitä sitten? Assosiaatiohan on jotain vielä vähempää kuin satunnainen korrelaatio, mikä sekään ei vielä tekisi tatuoinnista olemuksellisesti huonoa asiaa. Assosiontihan ei ole mikään takuu objektiivisen yhteyden olemassaolosta: joku voi kenties vielä assosioida jazzin USA:n kieltolain aikaisiin salakapakoihin ja niihin liittyvään rikollisuuteen, mutta tekeekö se jazzista itsestään jotenkin arveluttavaa? (Voisi myös kysyä, tekeekö jonkin tavan kyseenalainen historiallinen alkuperä siitä väistämättä itsessään kyseenalaista.)

Jos vertaan tatuoinnin mahdollista assosiointia rikollisuuteen esimerkiksi huonojen kotiolojen vastaavaan assosiointiin, ero on selvä. Jälkimmäisessä tapauksessa pystyn edes kuvittelemaan jonkinlaisen kausaaliketjun, jossa jonkin yksilön huonot kotiolot johtivat tai ainakin osaltaan vahvasti ajoivat hänet rikolliseksi. Edellisessä tapauksessa ajatus, että tatuoiminen johtaisi tai kannustaisi ihmistä rikollisuuteen, tuntuu absurdilta (ellemme sitten tosiaan oleta, että tatuointiväri sisältäisi jotain persoonallisuutta muuttavaa ainetta).

Lisäksi huonot kotiolot voinee helpommin arvottaa itsessään tai objektiivisesti pahaksi asiaksi, riippumatta kaikista kotioloille ulkoisista tekijöistä: olivatpa kulttuuriset perhemallit minkälaisia tahansa ja olipa meillä mitä tahansa assosiaatioita perhe-elämän vaikutuksesta muuhun elämään, huonot kotiolot ovat aina jo määritelmällisesti huonoja. Yritetäänpä tehdä vastaavaa tatuoinnille. Kuvitellaan pois kaikki kulttuuriset assosiaatiot, joita meillä voi olla tatuointien ja jonkin ihmisryhmän välille. Ollaan vieläpä miettimättä sitä, millä tekniikalla tatuointeja kenties valmistetaan (koska tatuointitekniikatkin voivat ajan saatossa muuttua tai ainakin kehittyä). Jäljelle jää vain ajatus, että tatuointi on iholle "maalattu" kohtuullisen pysyvä kuva. Vasta jos pelkästään tästä ajatuksesta - vetomatta kulttuurisiin tai tatuointitekniikkaa koskeviin seikkoihin tai kenenkään subjektiivisiin mielipiteisiin yms. - pystyt näyttämään jonkin yhteyden huonouteen, voit todistaa tatuoinnit objektiivisesti "ala-arvoisiksi".

vestigia kirjoitti...

Tatuointien "ala-arvoisuus" tulee nimenomaan niiden kulttuurisesta merkityksestä. Asiaa voi verrata esim. pakonomaiseen kiroiluun. Tietyissä piireissä on tavanomaista maustaa kaikki keskustelut sukupuolielimien synonyymeillä, mutta tällainen tottumus saatta hankaloittaa esim. työpaikalla tai viranomaisten kanssa asiointia. Yksi ääripää ovat ihmiset, jotka jonkun neurologisen sairauden seurauksena puhuvat tahtomattaan rivouksia.

Objektiivisesti tarkasteltuna kirosanat ovat vokaaleja ja konsonantteja siinä missä muutkin sanat, mutta niiden kulttuurisen merkityksen vuoksi holtittoman kiroilijan on vaikea menestyä vaikkapa lastentarhanopettajana.

Samaan tapaan tatuoinnitkin ovat kantajilleen ongelmallisia niiden nykyisen ja erityisesti historiallisen merkityksen vuoksi. Voi olla, että joskus kaukana tulevaisuudessa kokovartalotatuoitu uutisankkuri saattaa toivottaa katsojille rutiininomaisesti vitun hyvää päivänjatkoa, mutta se päivä ei ole ihan vielä.

Anonyymi kirjoitti...

Jännittävää huomata, miten tatuoinnit tekevät ilmesesti mahdottomaksi elää "normaalien yhteiskuntasääntöjen mukaisesti"
Eikö tatuoitu uutisankkuri voisi toivottaa hyvää iltaa kuten muutkin?
Miksi ihmeessä se vittu pitää sinne tunkea?

T: tatuoitu mies

vestigia kirjoitti...

Miksei ankkuri saisi kiroilla? Onko anonyymillä jokin vanhoillinen ja tiukkapipoinen ennakkoluulo voimasanojen käyttäjiä kohtaan? Erilainen kielenkäyttö rikastaa kulttuuria siinä missä erilainen ulkonäkökin.

Seksualisti kirjoitti...

Vestigia,

pisteliäs huumorisi ampuu ohi. Uutistenlukijan tehtävä on välittää tietoa tehokkaasti ja selkeästi. Kaikki ylimääräinen höpötys haittaa sitä.

Jos uutistenlukija esim. pudottaisi silmälasinsa ja täräyttäisi spontaanisti vitun siihen perään, niin en pitäisi sitä mitenkään kauheana, skandaalimaisena tai huonionarvoisena. Iltapäivälehdet olisivat ehkä eri mieltä...

Lävistyksistä:

Kiitos keskustelijoille tutkimustiedon kaivamisesta esiin. Sitä ihmetellessä on tärkeä muistaa, että tapa- ja viihdekulttuurin trendit ovat koko ajan liikkeessä. Mainitut tutkimukset siis pystyvät kertomaan vain hyvin rajallisesti tällä hetkellä päätöksiä tekevien ihmisten vaikuttimista. Vielä vähemmän ne pystyvät ennustamaan tulevien päätösten motiiveja.

Se, mikä keskustelussa on jäänyt huomaamatta, on ns. ala-arvoisena tai epäesteettisenä pidetyn haltuunotto. Monissa taidemaailman ja viihdekulttuurin trendeissä näkyy mielestäni hieno kyky ottaa haltuun jotakin ennen huonona tai ala-arvoisena pidettyä, ja luoda sen pohjalta uutta kulttuuria.

Esimerkiksi kierrätyskulttuuri, industrial-taidesuuntaukset, tatuoinnit, puhekielinen kirjallisuus jne. ovat kaikki luoneet uutta raja-aitoja rikkomalla. Siksi ei ole perusteltua sanoa, että kehoaan nykyisin runsailla tatuoinneilla koristava henkilö olisi jotenkin osallinen "vankilakulttuurista" tai vastaavasta.

Monet tatuoijat ovat nykyään taiteilijoita ja ammattilaisia työssään. Tatuointeja ottavilla henkilöllä voi olla hyvin kunnianhimoinen esteettinen käsitys tekojensa taustalla.

Ja mikä hienointa, silloin kun tatuoinnit todella viittaavat suoraan vankilakundeihin, ilotyttöihin ja villi-ihmisiin, niin niiden nykyinen uusiokäyttö nostaa esille sen seikan, että mainittujen ihmisryhmien elämässä ja estetiikassa saattaakin olla jotakin arvostettavaa tai kaunista.

On vähän outoa etsiä korrelaatioita rikosten ja tatuointien välillä, koska tatuointi käsivarressa ei kuitenkaan rikoksia tee tai pitävästi ennusta. Myös alkoholismia on mielekkäämpää tutkia tarkastelemalla ihmisten juomatapoja kuin käsivarsia.

Mikset, Vestigia, tyydy vain ilmoittamaan, että et pidä tatuoinneista tai lävistyksistä? Miksi yrität osoittaa niiden olevan huonoja jotenkin aina ja joka tapauksessa? Varsinkin, kun yritys on mahdoton.

vestigia kirjoitti...

Seksualisti, julkista kiroilua kohtaan tunnettu vastenmielisyys ei suinkaan johdu vain siitä, että se on "ylimääräistä höpötystä".

Alatyylisten ilmaisujen käyttäminen ei nimittäin ole hyväksyttävää, vaikka niitä käytettäisiin kirosanojen sijasta objekteina tai subjekteina todellisessa asiayhteydessä. Lääkäri, joka ilmoittaisi haluavansa vilkaista potilaan kyrpää tai vittua, saisi nopeasti valituksia.

Siinä olet harvinaisen oikeassa, että taidemaailma on ottanut tehtäväkseen tabujen rikkomisen. Monissa muissakin piireissä tabujen rikkomista pidetään itseisarvona. Tämän filosofian mukaan jokainen ennakkoluulo on väärä, kunnes toisin todistetaan.

Ikävä kyllä suurin osa ihmisistä on liian yksinkertaisia ymmärtääkseen, mitkä vallitsevista ennakkoluuloista kannattaa säilyttää ja mitkä kyseenalaistaan. Vaatimuksia suvaitsevaisuudesta motivoi paljon useammin mukavuudenhalu ja tahto oikeuttaa omat paheet, kuin mikään rehellinen filosofinen pohdinta.

Tatuointien ja esim. rikollisuuden välinen korrelaatio todistaa mielestäni vain sen, että yhden vallitsevan arvon kyseenalaistava ihminen kyseenalaistaa helposti toisenkin. Tänään rikon sovinnaisia ulkonäkonormeja, huomenna seksuaalinormeja ja ylihuomenna rikoslakia. Riippumatta siitä, haluanko oikeuttaa tatuoinnit, pilven polttamisen vai pederastian, voin aina vedota suvaitsevaisuuteen ja vaatia että tuomitsijat osoittavat harrastukseni absoluuttisen pahaksi. Mikä on tietysti mahdotonta.

Seksualisti kirjoitti...

Vestigia, viimeiseen kappaleeseesi viitaten;

juuri tästä syystä olen kiinnostunut etiikasta, sillä nykyaikainen filosofinen etiikka on paras väline esittämiesi ongelmien ratkaisemiseen.

Kun jonkin asian kieltäminen lailla tai muulla yhtä vahvalla tavalla perustellaan pitävästi eettisen arvioinnin avulla, niin koko normatiivisen paheksunnan kenttä selkiytyy huomattavasti.

Nykyisin julkisuudessa tapahtuvan normatiivisen arvioinnin suurena ongelmana on se, että paheksunta ja muunlaiset sosiaalisen rankaisun keinot ovat usein mielivaltaisia ja takertuvat epäolennaisuuksiin.

Karkea esimerkki: Rikolliseen X kohdistuu suuri paheksunta SEKÄ hänen tekemänsä rikoksen ETTÄ ruokkoamattoman parran ja tatuoinnin vuoksi. Pikkusieluiset ja etiikasta mitään ymmärtämättömät kytkevät kaikki nämä paheksuntaa aiheuttavat asiat yhteen mielestään VÄLTTÄMÄTTÖMÄLLÄ tavalla, jolloin he pitävät oikeutettuna paheksua Kunnon kansalainen Y:tä, koska tällä on ruokkoamaton parta ja tatuointi.

Rikokseen liittyvä paheksunta ja rankaiseminen on oikeutettavissa (tiettyyn rajaan asti) etiikan avulla; rikos tuottaa muille vahinkoa. Parran ja tatuoinnin paheksuminen on esteettistä ja kulttuurinormeihin liittyvää, mutta erona on se, että ne parta ja tatska eivät aiheuta vahinkoa kenellekään toiselle henkilölle. Korkeintaan niiden kantajalle itselleen - ja tällöin ei kysymys ole enää etiikasta.

Rautalankaesimerkin ei ole tarkoitus pilkata kenenkään älykkyyttä, vaan nostaa esille rakenne, jota käyttämällä voidaan tutkia muitakin esimerkkejä ja kirkastaa se, mikä on missäkin tapauksessa eettisesti relevanttia.

Tietenkään eettinen arviointi ei ole helppoa - etenkään vahingon määrittelyn osalta, mutta erittelemällä teot ja niiden vaikutukset muihin ja itseen kohdistuviin, voidaan välttää paljon "moralistisia virhepäätelmiä".

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoinen blogi