11.12.2021

Onko strippaus seksityötä? Erotiikka-alan nimikkeitä ja lainsäädäntöä pitäisi selkiyttää

Instagramissa on ollut tiukkaa keskustelua siitä, onko strippaus seksityötä vai ei, ja missä rajat menevät. Hankalaksi asian tekee se, että mitään täysin vakiintuneita nimikkeitä ja rajapintoja ei ole olemassa. Riitelyssä asiasta on minusta vain häviäjiä, koska koko ala on edelleen stigmatisoitu, marginalisoitu ja vanhentuneen, epäreilun lainsäädännön kuristuksessa.

Keskustelun ytimessä on ollut kysymys, onko strippari seksityöntekijä vai ei. Kysymystä voi lähestyä parista eri näkökulmasta. Helpoin ratkaisu on rakentaa vastaus sen pohjalle, että kyse on ensisijaisesti toiminnan nimestä, ei varsinaisesta ammattinimikkeestä. 

Silloin strippari on henkilö, joka strippaa, ja seksityöntekijä on henkilö, joka myy seksipalveluita. Sama henkilö voi tietysti tehdä joko jompaa kumpaa tai molempia, jolloin henkilö on sekä strippari että seksityöntekijä. Viime kädessä valinta nimikkeen käytöstä on kullakin henkilöllä itsellään, eikä siihen kannata hirveästi ulkopuolelta puuttua, vaikka sattuisikin olemaan asiasta toista mieltä.

Toinen tapa lähestyä kysymystä on ylä- ja alakäsitteiden kautta. Jotkut näkevät seksityön yläkäsitteenä, jolloin se tarkoittaa koko erotiikka-alaa, tai sitten se voidaan nähdä nimenomaan seksipalveluiden myymisenä tai ns. full-service -seksityönä. Rajanveto-ongelma jatkuu seksipalveluiden kanssa, sillä jotkut pitävät strippaamista seksipalveluna, toiset taas eivät. Ihmiset kun määrittelevät sanan “seksi” monin eri tavoin.

Arkikielessä seksillä viitataan tavallisesti toimintaryppääseen, johon kuuluu paneminen, suuseksi ja kaikenlaiset käsi- ja sormileikit. Tätä ajatellen olisi parempi, jos “seksityö” varattaisiin terminä lähinnä sellaisiin hommiin, jossa tehdään tällaisia asioita. Tulisi ehkä vähemmän sekaannuksia. 

Yläkäsitteenä erotiikka-ala tai vastaava yleiskäsite olisi paljon parempi. Sen alle voi sijoittaa helposti kaikenlaista seksuaalisuutta tai eroottisuutta sisältävää liiketoimintaa ja työtä, joka tähtää asiakkaan viihtymiseen, kiihottumiseen ja/tai nautintoon. Esimerkiksi strippaaminen, burleksi, seksityö, domina-palvelut, sokerideittailu ja pornon tekeminen sisältyvät kaikki erotiikka-alaan.

Termeistä kiistelyssä on suurelta osin kyse lainsäädäntöön liittyvistä ongelmista, jotka asettavat erotiikka-alan ammattilaisia hyvin eriarvoiseen aseman sen perusteella, millaista työtä he tekevät. Esimerkiksi stripparin työtä voi hankaloittaa monella tavalla se, jos häntä ajatellaan seksin myyjänä, koska seksin myyntiin kohdistuu kohtuuttomia rajoituksia. 

Epäonnistunut ja vanhentunut lainsäädäntö (erityisesti parituslaki ja markkinointirajoitukset) estää seksityöntekijöitä puhumasta avoimesti palveluistaan ja hinnoistaan, jolloin asiakkaille voi jäädä hyvin epäselväksi mitä kultakin palveluntarjoajalta voi pyytää tai odottaa. Lakien kehnon muotoilun vuoksi seksipalveluiden markkinointi pitää tehdä salaa kiertoilmaisuilla tai yksityisviesteillä, mikä estää rajausten tekemisen selkesti ja läpinäkyvästi.

Eri maissa strippiklubien, bordellien ja muiden erotiikka-alan paikkojen käytännöt vaihtelevat suuresti. Myös Suomessakin toimintatavat vaihtelevat kaupungista ja klubista toiseen, ja ennen vanhaan on ollut yleistä tietoa, että juuri strippiklubeilta voi mennä etsimään maksullista seksiä. Lisäksi on myös henkilöitä, jotka tekevät sekä strippausta että seksityötä.

Koska lainsäädäntö tekee erotiikka-alan palveluista salamyhkäisiä, asiakkailta ei juurikaan voi odottaa kirkasta ja selkeää käsitystä siitä, mitä palveluita keneltäkin voi kysellä tai saada. Esimerkiksi domina-palveluissa saatetaan penetroida asiakkaan pyllyä seksivälineillä, mutta samalla ilmoitetaan, että palveluissa ei myydä seksiä. Toisaalta taas käsihoito lasketaan miltei aina seksiksi. Rajanvedossa ei ole aina kovin selkeää logiikkaa tällä hetkellä. 

Sekaannuksia lisää erotiikka-alan sisäiset väännöt ja nokkimisjärjestykset, joihin viitataan huorarkia-termillä. Sisäinen paremmuusjärjestys rakentuu sen varaan, miten stigmatisoitua mikäkin toiminta on. Sekaannuksien estämiselle on ihan perusteltuja syitä, kuten esimerkiksi strippiklubien toimintaedellytysten suojeleminen kieltämällä seksin myynti klubeilla (paskan lainsäädännön takia, olenko jo riittävästi muistuttanut tästä!), mutta keskustelua seuratessa on valitettavasti vaikea välttää fiilistä, että kiistelyssä on mukana myös “me ollaan parempia kuin noi” -asenteita.

Minusta ratkaisut sekaannuksiin syntyvät tarjoamalla parempaa informaatiota ja käymällä julkista keskustelua asioista. Ensisijainen vastuu on klubeilla ja palveluntarjoajilla, joiden kannattaa panostaa siihen, että asiakkaat ja laajempikin yleisö tietävät, mistä toiminnasta on kyse, ja mitä pelisäännöt ovat. Mitä selkeämpää ja läpinäkyvämpää toiminta on, sitä helpompaa klubeilla viihtyminen ja erotiikka-alan palveluiden ostaminen on. 

Kehnot lait pitäisi tietysti myös muuttaa mitä pikimmiten, mutta se ei näytä olevan kovin suuren kiinnostuksen kohteena, koska niin moni poliitikko pelkää leimautuvansa seksihulluksi tai jotakin, jos erotiikka-alaa koskevaa lainsäädäntöä yhtään järkevöitettäisiin. Valitettavasti seksistigma on yhä niin voimakas, että olemme Suomessa edelleen jumissa tilanteessa, jossa merkittävä osa erotiikka-alan ongelmista johtuu pelkästään lainsäädännöstä, ei alasta itsestään.