21.2.2014

Murrosiän lykkäämisen etiikkaa


Transnuorille annettavista hormonaalisista hoidoista käydään paljon eettistä keskustelua, jonka ytimessä on kysymys siitä, voiko nuori antaa suostumuksensa omaan sukupuoliseen kehitykseensä puuttumiseen. Ongelmallista on, että hormonien tai niiden salpaajien käyttö vaikuttaa myös sukupuoli-identiteetin kehittymiseen ja sitä kautta päätöksenteon edellytyksiin. Tällöin pätevän suostumuksen ehtona oleva "riittävät tiedot" ei näyttäisi toteutuvan, ja ratkaisu on ennemmin hyppy tuntemattomaan kuin informoitu päätös.

Osalle transnuorista lähestyvä murrosikä näyttää katalalta loukulta, sillä se muokkaa voimakkaasti kehon sukupuolisia tunnusmerkkejä. Lapsen vartalo on melko androgyyni ja mahdollistaa sukupuoli-identiteetin rakentamisen ilman suurta kehoristiriitaa. Murrosikä tuo ristiriidan tullessaan, jos kehossa tapahtuvat muutokset menevät eri suuntaan koetun sukupuolen kanssa.

Yhtenä ratkaisuna tilanteeseen on aikalisä eli murrosiän lykkääminen hormonisalpaajilla. Saadulla lisäajalla pyritään selvittämään, millaiset ratkaisut olisivat parhaita kussakin tapauksessa. Murrosiän lykkääminen on kuitenkin lääketieteellinen interventio, joka pitää aina oikeuttaa eettisesti. Hankaluuksia tuottaa se, että tapaukset ovat hyvin yksilöllisiä, eikä mitään nyrkkisääntöä tunnu olevan mahdollista löytää. Lisäksi asiaan vaikuttavat myös sukupuoleen liittyvät kulttuuriset käsitykset, aktivistien kiivailu, lääketieteen etiikka ja nuoren vanhempien tai muiden läheisten näkemykset.

Aihetta käsiteltiin melko laajasti WPATH-järjestön symposiumissa Bangkokissa äskettäin (helmikuu 2014). Keskustelin asiasta siellä mm. bioetiikan ja endokrinologian asiantuntijoiden kanssa. Olen aiemmin pitänyt etiikan näkökulmasta juuri suostumuksen antamiseen liittyviä ongelmia esteenä murrosiän lykkäämiselle, mutta joissakin tapauksissa näyttää siltä, että suostumuskysymykset jäävät sivuseikaksi.

Osa transnuorista pelkää murrosikää valtavasti. Heille se edustaa liukumista poispäin omasta sukupuolikokemuksesta ja vaikeuksien lisääntymistä. Ei ole ihme, että jotkut kärsivät syvästä masennuksesta ja itsetuhoisuudesta tässä elämänvaiheessa. Jotkut jopa ajattelevat, että kuolema on parempi vaihtoehto kuin murrosiän läpikäyminen.

Tällaisissa olosuhteissa murrosiän estäminen hormonisalpaajilla alkaa näyttää varsin perustellulta. Filosofinen kysymys suostumuksen pätevyydestä alkaa menettää merkitystään silloin, kun nuoren elämä ja hyvinvointi ovat vakavasti uhattuina. 

Eettisen arvioinnin painopiste siirtyy tällöin sopimusetiikasta enemmän utilitaristisen kokonaishyvän arvioinnin suuntaan: vaa'alla punnitaan hyötyjä ja haittoja. Jos uhkat elämää ja hyvinvointia kohtaan eivät ole akuutteja tai erityisen suuria, kysymykset suostumuksen pätevyydestä ja sukupuolisen identiteetin kehitykseen puuttumisen oikeuttamisesta nousevat taas isompaan rooliin arvioinnissa.

Ei kommentteja: