10.2.2011
Porno vs. taide
Alla julkaisematta jäänyt mielipidekirjoitukseni. Kyseessä on vastine kristillisen kasvatusjärjestö Mantelipuu ry:n aktiivien kirjoitukselle.
***
Anne Waalan ja Lotta Hällströmin mukaan (24.1) taiteeksi naamioitunut porno uhkaa turmella seksuaalikulttuurimme. Taiteen ja pornon välillä ei kuitenkaan voida tehdä heidän olettamaansa jyrkkää erottelua.
Teoksen pornogafisuus, eli tarkoitus kiihottaa seksuaalisesti, ei vie teokselta pois sen taiteellisia tai kulttuurihistoriallisia arvoja. Aika voi antaa näitä arvoja jopa sellaisille teoksille, joita niiden omana aikana on pidetty roskana.
Esimerkiksi Playboyn varhaiset alastonkuvat ovat muovanneet voimakkaasti aikansa eroottista kuvastoa ja vaikuttavat vielä nykyäänkin. Niillä on kulttuurihistoriallinen ja valokuvataiteellinen merkityksensä riippumatta siitä miten katsoja niihin päättää suhtautua.
Eroottisen taiteen ja ilmaisun takana ei ole mitään häijyä tavoitetta, vaan ihmisen seksuaalisuus kaikessa monimuotoisuudessaan. Ihmiskeho ja seksuaalisuus voidaan nähdä kauniina ja arvokkaana niin homoseksuaalin kuin nuorenkin itseilmaisussa. Kellään ei ole etuoikeutta määritellä vain itse hyvänä pitämiään seksuaalisuuden ilmaisun muotoja yleisesti arvokkaiksi tai toivottaviksi.
Kirjoittajien mielenilmaus Touko Laaksosen kuvia vastaan on hätkähdyttävän suora hyökkäys homoseksuaalien ilmaisunvapautta kohtaan. Kirjoituksen lopussa vaaditaan nuorille rauhaa kasvaa ”terveeseen seksuaalisuuteen ilman haitallisia vaikutteita”. Vihjaavatko kirjoittajat, että homoseksuaalisuus on epätervettä ja haitallista?
Tommi Paalanen
Puheenjohtaja, Sexpo-säätiö
Tunnisteet:
homoseksuaalisuus,
kauneus,
mielipide,
porno
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

10 purkausta:
Enemmän tossa artikkelissa kyllä painotettiin lasten suojelemista pornolta, mitäs vikaa siinä on?
Ton artikkelin kirjoittajat totesivat alussa, että kyseisen näyttelyn sisäänkäynnill on varoitus näyttelyn luonteesta, ja sitten kirjoitetaan että kyseisen kaltaisen materiaalin sisällöstä pitäisi varoittaa :)
Voihan nenä tuota Mantelipuun juttua. Vaikka olenkin huolissani nuorten ulkonäköpaineista, en kyllä ihan hahmota, miksi miehiä esitteleva näyttely vahingoittaisi juuri teinityttöjen minäkuvaa. Päinvastoin, ainakin minulle hetskunaisena/tyttönä Tom of Finlandin teokset ovat olleet hyvin vapauttavia:
Myytinmurtaja: Homoporno ja minä
Siitäkin olen samaa mieltä, että teos voi tietenkin samanaikaisesti olla sekä pornoa että taidetta.
Varis, Mankelipuun asenne seksuaalikulttuuriin kiteytyy tässä lainauksessa:
"Mutta hyväksymmekö me todella tämän hiljaisen muutoksen, jossa ihmisen seksuaalisuudessa ei ole enää mitään pyhää, kaunista eikä varjelemisen arvoista? "
He olettavat yksikantaan voivansa nimetä heidän omat ihanteensa pyhän ja kauniin synonyymeiksi. Samassa unohtuu se, että sekä homoseksuaalien että nuorten seksuaalinen itseilmaisu on arvokasta.
Sen sijaan, että Mankelipuun edustajat viitsisivät ryhtyä aitoon dialogiin homojen ja nuorten kanssa, he nimeävät Laaksosen teokset ja nuorten eroottisesti latautuneet kuvat epäpyhiksi, rumiksi, haitallisiksi, riistoksi ja sopimattomiksi.
Heidän mielipidekirjoituksensa viimeinen kappale paljastaa aika paljon heidän asennoitumisestaan seksuaalisuutta kohtaan. Kyseessä on uskovaisille valitettavan tyypillinen penseys homoseksuaalisuutta ja eroottisuutta kohtaan. Dialogin sijaan he haluavat mankeloida muut hiljaisiksi moralismillaan ja syytöksillään.
""Mutta hyväksymmekö me todella tämän hiljaisen muutoksen, jossa ihmisen seksuaalisuudessa ei ole enää mitään pyhää, kaunista eikä varjelemisen arvoista? "
He olettavat yksikantaan voivansa nimetä heidän omat ihanteensa pyhän ja kauniin synonyymeiksi. Samassa unohtuu se, että sekä homoseksuaalien että nuorten seksuaalinen itseilmaisu on arvokasta."
Ehkä ensimmäisessä havainnossasi on hilpasen verran perääkin. Tosin luulen, että kirjoittajat ovat valitettavasti tietämättömiä, että he nimeävät ihanteitansa. Kun tosin mielipidekirjoitusta luin uudestaa, niin kyllä kokonaisuudesta jää käteen lähinä se, että nämä ihmiset ovat huolissaan siitä millaista materiaalia lapsille ja nuorille näytetään. Joka on monestakin näkökulmasta ihan aiheellinen kysymys.
Vähän vaikeasti näen tuota ajatuksesi yhtymäkohtaa jossa unohtuu homojen ja nuorien itseilmaisun arvokkuus, suhteutettuna mielipidekirjoitukseen jota siteeraat?
Miten muuten Tom of Finland-hamot poikkeavat kaiken maailman supersankarileluista ja masters-ukoista. Silläkö, että niillä on banaani housuissaan?
"Miten muuten Tom of Finland-hamot poikkeavat kaiken maailman supersankarileluista ja masters-ukoista. Silläkö, että niillä on banaani housuissaan?"
No en tiedä millaisia masters ukkoja ja supersankari tarinoita tarkoita? Suurin osa supersankareista pitää supersankari lehdissä kuitenkin vehkeet housuissa, eikä tuuppaa niitä toisten supersankarien takapuoleen. Ehkä siinä on yksi suurimmista eroista.
"Suurin osa supersankareista pitää supersankari lehdissä kuitenkin vehkeet housuissa, eikä tuuppaa niitä toisten supersankarien takapuoleen."
Ai niin, ne tuuppaa vaan nyrkkiä kurkkuun ja miekkaa ja muuta terävää tai lujaa lentävää suoraan ihon läpi keuhkoon ja muihin elimiin.
Mutta joo, kyllä doupatut toisiaan pamputtavat homot ovat varmasti vaarallisempia kuin "pahiksia" tappavat ilman ulkoisia sukupuolielimiä olevat doupatut (kaikki anabolia roinaamisesta kun ei ole edes kiveksiä) romanttiset supersankarit.
"Ai niin, ne tuuppaa vaan nyrkkiä kurkkuun ja miekkaa ja muuta terävää tai lujaa lentävää suoraan ihon läpi keuhkoon ja muihin elimiin."
KIeltämättä, eihän se hyvä asia ole.
"Mutta joo, kyllä doupatut toisiaan pamputtavat homot ovat varmasti vaarallisempia kuin "pahiksia" tappavat ilman ulkoisia sukupuolielimiä olevat doupatut (kaikki anabolia roinaamisesta kun ei ole edes kiveksiä) romanttiset supersankarit."
No aikuiseen makuun mahdollisesti ei. Lapselle väkivalta, pelko, tappelu jne. ovat kuitenkin ihan arkisia teemoja valitettavasti. Lapsille kahden miehen välinen seksi ei toivottavasti ole arkea. Eikä niin, että omasta mielestäni kahden tai useamman miehen, naisen tai sekaporukan seksissä olisi mitään vikaa. Mielestäni se ei kuulu lasten maailmaan. Tosin mielestäni mikan kurkusta alas survominen ei kuulu sinne myöskään.
Lähetä kommentti