Pitäisikö orgasmien jakautua tasa-arvoisesti sukupuolten välillä? Entä pitäisikö niiden jakautua yhdenvertaisesti myös muiden ihmisryhmien kohdalla? Miten tällainen tilanne saavutettaisiin? Pitäisikö orgasmintuotantovälineet ottaa valtion haltuun?
Anna-Stina Nykänen esitti orgasmien määrän tasa-arvokysymyksenä Hesarin jutussaan (17.9.2017). Hän viittasi Finsex-tutkimuksen lukuihin, joiden mukaan noin 90% miehistä kertoo laukevansa useimmiten yhdynnässä. Naisten kohdalla vastaava luku on vain noin 50%. Alle 30-vuotiaiden naisten ryhmässä orgasmimäärät ovat olleet erityisen heikolla tolalla.
Tilanteelle voi esittää monenlaisia selityksiä. Nykyisin niitä etsiskellään esimerkiksi työstressistä, pornosta ja mielialalääkkeistä. Toinen tutkimussuunta painottaa miesten ja naisten välisiä luontaisia eroja seksuaalisuuden fysiologiassa ja psykologiassa. Tutkimustakin on perusteltua kritisoida, sillä seksitapojen monipuolistuessa yhdyntä ei ole välttämättä lainkaan aina se olennaisin tilanne, jossa orgasmeja havitellaan ja koetaan.
Orgasmien määrän nostaminen tasa-arvo-ongelmaksi on aika erikoinen lähestymistapa asiaan, sillä orkkujen ja seksuaalisen nautinnon katsotaan yleensä kuuluvan seksuaalisen autonomian piiriin. Myös seksuaalioikeudet sijoittavat sen yksilön vapauden ja päätäntävallan kontekstiin, sillä Seksuaalioikeuksien julistuksessa puhutaan nautinnollisten kokemusten mahdollisuudesta seksuaalisen hyvinvoinnin yhteydessä.
Seksuaalinen nautinto on siis negatiivinen oikeus, joka kuuluu mahdollisuuksien tasa-arvon piiriin. Absoluuttinen orkkujen määrän laskeminen tasa-arvon mittarina vihjaa, että jollakulla, esim. valtiolla, olisi jonkinlainen velvollisuus orkkujen määrän lisäämiseen.
Tässä mielessä orkkujen määrä ei siis ole tasa-arvo-ongelma, eikä oikeastaan tasa-arvokysymys lainkaan, mikäli yhteiskunta ei ole asettanut minkäänlaisia esteitä kenenkään nautinnon tavoittelulle. Nykyisessä yhteiskunnassamme erilaiset mahdollisuudet nautinnon tavoitteluun ovat jokaiselle yksilölle saatavilla, vaikkakin on selvää, ettei kaikilla ole tasaveroisia voimavaroja nautinnon tavoitteluun.
Vapauden piiriin kuuluvissa asioissa valtion ei kuitenkaan tarvitse suoraan tällaisia voimavaroja lisätä, kunhan huolehditaan siitä, että tarpeettomat esteet poistetaan. Sukupuolten välisen tasa-arvon sijaan olisinkin enemmän huolestunut niistä seksuaalisen hyvinvoinnin esteistä, joita esimerkiksi sukupuolivähemmistöt tai vammaiset ihmiset kohtaavat.
Rakenteellisten tasa-arvokysymysten kohdalla Nykäsen linja osuu lähemmäs oikeaa. Seksuaalista hyvinvointia (osana seksuaalioikeuksia) on täysin perusteltua tukea toiminnalla, joka kasvattaa yksilöiden voimavaroja myös seksuaalisuudesta nauttimiseen. Tällaisessa toiminnassa on kyse esimerkiksi seksipositiivisuudesta, kokonaisvaltaisesta seksuaalikasvatuksesta ja panostamisesta seksuaaliongelmien ratkaisemiseen ja hoitoon.
Tämä ei kuitenkaan ole varsinaista sukupuolten tasa-arvoon kohdistuvaa työtä, vaan mahdollisuuksien tasa-arvoa tuottavaa ja kasvattavaa pohjatyötä. Itse orkkujen hankkiminen on edelleenkin jokaisen oma tehtävä ja valinta. Valtion määräämillä kiintiöorkuilla tuskin päästään toivottaviin lopputuloksiin, vaikka ihan sievän bdsm-seksifantasian siitäkin voi kehitellä orkunmetsästyksen tueksi!
