14.1.2015

Charlie, raiskaus ja uhrin syyllistäminen


Sosiaalinen media on siitä hieno ja inhottava asia, että arvostelu, nurina ja paskan heittäminen alkavat jo ennen kuin ruumiit ovat ehtineet kylmenemään. Näin on käynyt myös - tai erityisesti - Charlie Hebdon katalan joukkomurhan tapauksessa.

Kun veri oli valunut kokouspöydälle, noin viiden minuutin ihmettelyn jälkeen pilkkalehteä alettiin syyttää uudella tarmolla rasismista, islamofobiasta ja vähäosaisten lyömisestä, koska osa pilkasta kohdistui islamiin ja islaminuskoisiin. 


Tässä ei tietenkään ollut mitään uutta, sillä vastaavaa keskustelua on käyty lehden ympärillä vuosikausia. Keskustelussa esitetyt rasismiväitteet ovat olleet kiistanalaisia ja tuloksettomia, sillä poliittisena satiirina lehden tyyliä ovat suojanneet sekä satiirin eurooppalainen traditio että sananvapauden periaatteet - kuten pitääkin.

Mutta, miksi seksuaalisuutta käsittelevä blogi sekaantuu murhiin ja pilkkalauluihin? Siksi, että tyylikkäästi veriroiskeiden perään ajoitetut rasismisyytökset muistuttavat ilkeällä tavalla raiskauskeskustelusta tuttua uhrin syyllistämistä.

Kiusalliseksi homman tekee se, että nk. valveutunut verkkolehdistö ja blogisto on päätynyt tässä tapauksessa heittelemään rasismisyytöksiä, vaikka raiskaustapauksissa niiden kanta on vahvasti uhrien syyllistämistä vastaan. Erityisesti feministiblogeissa ristiriita suorastaan kirkuu lukijan korvaan (kts. esim. Jezebelin keskustelupalstoja).

Charlie Hebdon kohdalla monet ovat nopeasti irtisanoutuneet lehden linjasta, vaikka heillä ei ole ollut mitään tekemistä lehden kanssa. Lehteä on syytetty vihapuheesta, iljettävästä rasismista, etnisesti profiloivista piirroksista jne. Lisäksi tunniste #iamnotcharlie on saanut merkityksen, jossa irtisanoudutaan lehden hengestä. En oikein ole ymmärtänyt miksi, sillä kukaan muu kuin lehden tekijät eivät ole vastuussa lehdessä julkaistuista materiaaleista.


Rasismisyytöksissä on selkeästi kyse samanlaisesta väitteestä kuin tapauksissa, joissa raiskauksen uhria syytetään varomattomuudesta, oli kyse sitten humalatilasta, paljastavista vaatteista tai väärän seuran valinnasta. Uhrin syyllistämisestä on kyse siitä, että vihjataan uhrin olevan jollakin tavalla vastuussa siitä, että hän joutui rikoksen uhriksi. Muodollisesti väitteen rakenne on kepeästi formalisoituna tällainen:

Rikos X tapahtuu uhria vastaan. Rikos johtui tekijän teosta P. Uhrin syyllistämisenä pidetään sellaista puhetta, jossa rikoksen tapahtumiseen katsotaan vaikuttaneen rikoksen tekijän teon P lisäksi uhrin toiminnan ominaisuus Q, sillä edellytyksellä, että Q:ta pidetään negatiivisena asiana, se oli uhrin valittavissa ja lisäsi rikoksen todennäköisyyttä.

Raiskaustapauksissa
X = raiskaus
P = raiskaajan tekemä väkivalta
Q = uhrin varomattomuus

Pilapiirtäjän murhassa
X = murha
P = murhaajan tekemä väkivalta
Q = uhrin piittaamattomuus uskovien tunteista, esim. loukkaavan (rasistisen, islamofobisen tms.) kuvan piirtäminen
Kiinnostavaa on se, että monet rasismin vastustajat käyttävät huoletta tällaista argumenttia uhrin syyllistämisen tuomitsemiseen raiskaustapauksien julkisessa käsittelyssä, mutta eivät huomioi sitä huudellessaan rasismia ja islamofobiaa ruumiskasan äärellä.

Uhrin syyllistämisen tuomitsemista perustellaan raiskauksen kohdalla mm. sillä, että se lisää uhrin kokemaa kärsimystä, tuottaa väärää syyllisyyden tunnetta sekä vähentää uhrien halua ilmoittaa rikoksesta tulevaisuudessa.

Charlie Hebdon tapauksen kohdalla totetuu ainakin kaksi näistä vaikutuksista aivan samanlaisina. Rasismisyytökset ovat suolaa uhrien omaisten haavoihin ja siirtävät epäreilusti vastuuta murhaajilta uhreille.

"Olihan se nyt ihan odotettavaa, että kännissä minihameessa mustien miesten matkaan lähtenyt nainen raiskataan..."
"Olihan se nyt ihan odotettavaa, että rasistisia ja islamia rienaavia kuvia piirtävät tyypit tapetaan..."
Ottakaa vastuu omasta tekopyhyydestänne!

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En ole nähnyt yhtäkään puheenvuoroa, jossa murhattuja Charlie Hebdon työntekijöitä olisi syyllistetty murhista samaan tapaan kuin raiskausuhreja on tapana syyllistää heihin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta.

Paljon on toki analyysejä siitä, onko lehti rasistinen tai islamofobinen, ja melkoisen määrän olen niitä lukenutkin, mutta yhdessäkään niistä ei esitetä tätä minkäänlaisena oikeutuksena toimitukseen tehdylle terrori-iskulle, eikä myöskään argumenntina siitä, että Charlie Hebdo olisi "saanut mitä tilasi".

Sen sijaan lehden linja on olennaista sen kannalta, haluaako esimerkiksi itse käyttää #JeSuisCharlie-hashtagia. Itse en ole seurannut Charlie Hebdoa, enkä siksi halua ottaa kantaa siihen, onko lehti rasistinen. Mikäli se sitä olisi, en haluaisi sanoa "Minä olen Charlie", sillä en voisi allekirjoittaa rasistista sanomaan. Tästä huolimatta olisin silti sitä mieltä, että murhat ovat täysin terroristien vastuulla ja että Charlie Hebdolla oli täysi oikeus julkaista materiaaliaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mikäli on olemassa esim. artikkeleita, joissa lehden linja esitetään oikeutuksena iskuille, olisi älyllisesti rehellistä linkata tai viitata niihin.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Ei yksikään naisia lutkamaisesta käytöksestä varoitellut poliisi tai poliitikko ole myöskään esittänyt lutkamaisuutta oikeutuksena seksuaalirikokselle. Se on ollut rikoksen tekoon yllyttävä tekijä eli osavaikuttaja, mikä joissakin tapauksissa on voinut olla totta. Olennaista on retoriikka, jossa poliisi siirtää implisiittisesti osan vastuusta raiskaajalta raiskatulle naiselle.

Samanlaisesta implikaatiosta on kyse, kun lehden väitettyä islamofobisutta pyöritellään analyysina tapahtumista. Silloin vihjataan ainakin sen verran, että oli odotettavaa, että lehteen kohdistuu isku, koska ne piirsivät moraalittomia islamofobisia kuvia.

Sekä raiskaustapausten että lehden tapauksen ympärillä käytävän keskustelun vihjailut vastuun siirtymisestä ainakin osittain uhrille ovat logiikaltaan täysin samanlaisia. Jos toinen on kyseenalaista, niin toisenkin on oltava.

Anonyymi kirjoitti...

Olen samoilla linjoilla ensimmäisen kommentoijan kanssa. Charlie Hebdoa koskevassa keskustelussa ei ole enää vähään aikaan ollut kyse iskun uhreista, mitä sinänsä voi tietysti pitää epäkunnioittavana sivuuttamisena. Kyse on kuitenkin viime päivinä ollut juuri vastareaktiosta hashtagiin, joka viittaa tuen ja solidaarisuuden osoittamiseen identifikaation kautta: "minä olen Charlie". Maailmalla alkoi samanaikaisesti #KillAllMuslims-hashtagin leviäminen. Suomessa tehtiin Charlie-hashtagin takana ulostuloja, jossa yksinkertaisesti asettettiin "läntinen maailma" (sananvapaus ja demokratia) "islamilaista maailmaa" vastaan, mikä on täysin naurettavaa. Keskustelu on siis karannut aika kauas käsistä ja sillä on jo vaikutuksia Euroopan poliittiseen tilanteeseen esim. terrorismipidätysten ja tulevan terrorismilainsäädännön muodossa.

Nähdäkseni kriitikot haluavat irtisanoutua tietyistä lausunnoista, kun he julistavat, etteivät ole Charlie. He haluavat siten irtisanoutua myös tietystä (todellisesta tai kuvitellusta) perinteestä, jota Charlie-kommentoijat katsovat edustavansa.

Samalla he argumentoivat, että tuomitakseen hyökkäys ei tarvitse puolustaa uhrien arvomaailmaa. Voit varmaan itsekin allekirjoittaa tämän. En ole myöskään nähnyt missään edes sellaista väitettä, että lehti olisi "saanut mitä olisi tilannut".

Viimeiseksi: pidän vähän outona viimeisintä kommenttiasi siitä, että raiskauksen uhrin "lutkamaisuus" on todella saattanut jossain tilanteissa ollut rikoksen osatekijä. Yritän tulkita sanojasi suopeasti, mutta en ymmärrä, miksi itse käytät kieltä joka useimpien mielessä yhdistyy suoraan siihen, että seksuaalisesti aktiivinen nainen ansaitseekin väkivaltaa.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti kuitenkin tulevaisuudessakin säilyy oikeus SANOA, että jokin asia loukkaa minua, kuten vaikkapa Charlien Hedbon rienaavat kirjoitukset ym.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Kriminologisissa tutkimuksissa on todettu, että osassa raiskaustapauksista uhrin käytös ja pukeutuminen on vaikuttanut siihen, miksi raiskaaja valitsi uhrikseen tietyn henkilön. Siten lutkamaisuus (jota itse pidän hienona ja kannatettavana asiana) voi vaikuttaa rikoksen uhriksi joutumiseen.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä eettisen vastuun kanssa, joka lankeaa aina kokonaisuudessaan rikoksen tekijälle.

Olen erotellut aiemmassa tekstissäni Järkevyys vs. eettisyys turvallisuuden ja vastuun merkitystä raiskauksia koskevassa keskustelussa.

Ja mitä tulee sanomisen vapauteen, sitä on ollut rajoittamassa lähinnä uskikset ja heidän hännystelijänsä, jotka ovat vaatineet uskontojen kunnioittamista mediassa.

Uhrin syyllistämistä koskeva keskustelu koskee ennemmin toiminnan yleistä paheksuttavuutta, ei kieltämistä.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Paavi muuten ilmoitteli juuri, että uskontoja loukkaavat henkilöt voivat odottaa vastaiskuja:

Pope Francis says if you swear at my mother –or Islam–'expect a punch'

Anonyymi kirjoitti...

Asia voi kuitenkin kääntyä tulevaisuudessa toisin päin, jos "suvaitsevaisuus" lisääntyy ja koetaan jo pelkän mielipiteen sanomisen uhkaavan "suvaitsevaisuutta" ja siten sitä aletaan entistä enemmän rajoittaa. Siinä vaaditaan "suvaitsevaisilta" sellaisenkin mielipiteen sietämistä vaikka he kokisivatkin sen uhkaavan "suvaitsevaisuuttaan". Tietysti myös "suvaitsemattomien" pitää sietää "suvaitsevien" mielenpiteitä vaikka ne olisivat miten loukkaavia tahansa. Tällaiseen toisen mielipiteen sietämiseen on kyllä pitkä matka tässä yhteiskunnassa puolin ja toisin.

Anonyymi kirjoitti...

Dominique Sopo, joka on monivuotinen SOS Racisme-järjestön puheenjohtaja torjui jyrkästi nämä syytökset Charlie Hebdon "rasistisuudesta" jne. absurdeina. Ja niin tekisivät myös monet muutkin Ranskan näkyvimmistä rasismin vastaisista kansalaisjärjestöistä. (On esim. helppo löytää verkosta CH:n murhatun päätoimittajan ja hänen tovereidensa rasismin vastaiseen kamppailuun piirtämiä julisteita jne - jos vain etsii niitä!) . Jos CH jotain vastaan alituisesti hyökkäsi (ihan valikoivasti), niin se oli Kansallinen rintama. Mutta kuten Sopo huomasi jo v. 2005, osa islamisteista, hyvin tietoisena Ranskan lainsäädännöstä, oivalsi että ainoa tapa hyökätä CH:a vastaan oli juuri "rasismista" syyttäminen, nyt turvautuen valveutuneiston "siirtomaasyyllisyyteen". Siihen vetoamalla kun usein saa ihmiset sivuuttamaan parhaan evidenssin ja parhaat argumentit. Tässä v. 2013 CH:n toimituskuntan kuuluva Zaynab bint Mohammad ibn al-Mâatî al-Rhazwî al-Harîzî vastaa CH:a kärjekkäästi arvostelleelle entiselle CH:n tekijälle eli Olivier Cyranille:
http://toohotforjacobin.blogspot.fi/2015/01/if-charlie-is-racist-then-i-am-by-zineb.html?spref=tw

Aaro kirjoitti...

Hei Tommi!

Haluaisin kysyä mielipidettäsi. Olen turvallisuusasiantuntija ja osa (pieni osa) työtäni on kouluttamista. Suurin osa koulutuksistani on rajallisia ammattihenkilöille suunnattuja koulutuksia. Usein tavoitteena on antaa konkreettisia neuvoja joilla parannetaan turvallisuutta. Lisäksi opetetaan toimintatapoja joilla voidaan parantaa henkilöstön tilanteen hallinnan tunnetta ja sitä kautta turvallisuuden kokemusta. Asiat voivat olla niin yksinkertaisia kuin asiakaspalvelu- tai hoitotyötilanteessa oman poistumisen turvaaminen, eli toisin sanoen nurkkien ja perukoiden välttäminen.

Silloin tällöin kuitenkin minut pyydetään puhumaan turvallisuudesta työyhteisöjen ulkopuolelle. Olenkin huomannut että yksityiselämän puolella tapahtuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten käsittely ennaltaehkäisevästi on vaikeaa ilman että joku tulkitsee sen rikoksen uhrien syyllistämiseksi. Tilastoissa korostuu päihteiden vaikutuksen alaisena oleminen, niin uhreilla kuin tekijöillä. Siitä huolimatta tuntuu olevan että jos kehottaa välttämään kohtuutonta alkoholin käyttöä välttääkseen uhriksi joutumista, niin usein kuulee syyllistävänsä uhria. Olisiko vinkkiä miten asiaa voisi käsitellä niin että riskitekijöistä voisi puhua ilman että sitä koetaan syyllistämiseksi? Asiasta vaikeneminen ei myöskään minusta ole vastuullista. Vaikeista ja epämielyttävistä asioista puhuminen on välttämätöntä.

Aaro

Tommi Paalanen kirjoitti...

Aaro, itse toimin niin, että väännän asian rautalangasta ja erotan eettisen vastuun ja turvallisuuden toisistaan. Rikoksen tekijä on aina täydessä eettisessä vastuussa teostaan, vaikka uhri olisi ollut kuinka helppo, tyhmä tai varomaton.

Turvallisuudesta keskustelemisen merkitys liittyy eettisen vastuun sijaan henkilökohtaiseen riskinottoon ja siihen, miten valistuneesti itseen kohdistuvia riskejä kukin käsittelee.

Turvallisuuden kannalta on melkolailla sama, ovatko henkilön hyvinvointiin kohdistuvat riskit ihmisten tai ympäristön tuottamia. Jokainen varautuu riskeihin omien kykyjensä ja päätöstensä mukaisesti. Riskejä on sallitua ottaa, mutta kuten missä tahansa muussakin toiminnassa, riskinoton on hyvä olla mahdollisimman valistunutta.

Esim. jos lomakohteen tungoksessa on taskuvarkaita, kannattaa rahat laittaa piiloon. Toki lompakkoa voi pitää perstaskussakin, mutta tällöin on suurempi todennäköisyys siihen, että rahat varastetaan. Vaikka varas on aina tällaisessa tilanteessa ainoa väärintekijä, uhri joutuu kantamaan valitettavasti seuraukset. Jos haluaa välttää ikävien seurausten toteutumista, kannattaa ainakin pohtia turvallisuuskysymyksiä.

Sama pätee raiskausrikosten yleisiin todennäköisyyksiin ja siihen, miten omaa turvallisuuttaan voi parantaa.

Tämä päättelyketju on kuitenkin hyvä erottaa poliittisen tason toiminnasta, jossa olennaista ei ole pelkästään se, että varoitellaan ihmisiä vaarallisista alueista (niin taskuvarkauksien kuin raiskaustenkin osalta), vaan myös se, että rikoksia pitäisi ehkäistä mahdollisimman tehokkaasti puuttumalla rikollisten toimintaan ja toimintaedellytyksiin.

Jotta keskustelu pysyisi kuosissa, on hyvä tähdentää näiden kolmen alueen (eettinen vastuu, turvallisuus ja poliittinen toiminta) eroja ja sitä, että yhdestä keskusteleminen ei ole muiden väheksymistä.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Aaro, myös tuo käyttämäsi käsite "rikosten ennaltaehkäisy" kannattaa purkaa henkilökohtaiseen ja poliittiseen osatekijään.

Sinä puhut turvallisuuskouluttajana vain henkilökohtaisesta tasosta, mutta yleisölle voi olla hyvä mainita, että yhteiskunnallsiella tasolla ennaltaehkäisyä voidaan tehdä mm. tasa-arvokasvatuksella, seksuaalikasvatuksella jne.

Kun näitä erotteluja vääntää rautalangasta ja sanoo, että "tässä seminaarissa käsitellään pelkästään henkilökohtaisen turvallisuuden kysymyksiä", niin saa olla jo aika luupää kuulija, jos vaatii kouluttajaa puhumaan jostakin muusta kuin tilatusta aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Raiskauksista ja murhista jaetaan tuomioita länsimaissa jos tekijä todetaan syylliseksi. Rasismihan on myös kauttarantaa kiellettyä ja voi sekin johtaa tuomioihin. Toisin sanoen em. asiat ovat vähintäänkin teon tasolla rangaistavia länsimaissa.

Minkälaisen uhrin kukin raiskaaja valitsee ei varmasti ole kiinni pelkästään pukeutumisesta. Tietysti subjektiivinen käsite "lutkasta" on myös sekin yksilöllinen jos se liittyy jotenkin raiskaajan tekoon alullepanevaan ajatukseen uhrin valitsemisesta. Näitäkin asioita varmasti yleistetään paljon, liikaa ja ne johtaa täysin irrationaalisiin päätelmiin. Ehkä nämä irrationaaliset päätelmät jopa johtavat sterotypioihin jotka vaikuttavat siihen minkälaisia uhreja rikoksentekijä valitsee?

Tilastollisesti varmaan tietyt tekijät johtaa todenäköisemmin tilanteeseen jossa tulee raiskatuksi. Samalla logiikalla tietyt tekijät johtaa lompakon varastamiseen, muropaketin ostamiseen tai murhaan. Kun jokaisen tapahtumatekijän perkaa sieltä varmasti löytyy yhdistäviä tekijöitä. Kuinka yleismaailmallisia nämä tekijät ovat sitten koko tapahtumaketjuun heijastettuna ja voiko niitä suvereenisti vaan yhdistellä toisiin tapahtumaketjuihin?

Pelkohan myy ja sillä tahkotaan rahaa globaalilla tasolla aivan järjettömiä summia. Uhrin syyllistäminen masinoi samaa järjestelmää ja se on iljettävää. Toisaalta tosiasioitakaan ei voi kieltää. Me edustamme osalle maailmaa korruptiota, kaaosta ja jotakin pahaa josta meidän on vaikeaa omalla logiikallamme saada kiinni.

Jos täydellä varmuudella tietää jonkin miesporukan tehtailevan raiskauksia ja lähtee heidän mukaansa tolkuttomassa kunnnossa yksityiseen tilaan, niin on tietysti täysin väärin joutua raiskauksen uhriksi. Toisaalta silloin myös täysin kohtuullista kysyä olisiko ollut järkevää tehdä jotakin toisin vaikka eettinen, moraallinen ja lain sanelema yksilönvapaus on asiasta mitä hyvänsä mieltä. Ehkä siinä syyllistetään uhria, ehkä se on tekopyhää koska rikollinen on paha ei uhri. Toisaalta se on myös myötäelämistä, ehkä pelkoa omasta uhriksi jotumisesta tai jopa vastuunottamista ottamista omista lähimmäisistä tai jotain ihan muuta. Tuskin sekään on täysin yksiselitteistä.