2.8.2012

Seksuaalipolitiikka hämmentää


"Vihreän nuoren seksikirjoitus hämmentää" raportoi Ilta-Sanomat verkkojutussaan. Kyse on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton eli ViNO:n puheenjohtajan Hanna Hakon blogikirjoituksesta, jossa käsitellään seksuaalilainsäädännön nykytilaa. 

Varmasti hämmentääkin. Monien käsitykset seksistä ja ihmissuhteista ovat keskiverto 13-vuotiaan tasolla, joten vakava yhteiskunnallinen ja eettinen keskustelu voivat mennä yli hilseen. Kun lisäksi koloistaan kaivautuvat esiin kaikenlaiset turjakkeet, joiden käsitykset ovat peräisin toissa vuosisadan taitteesta, sekoittuuhan siinä pienen ihmisen pää.

Seksuaalisuutta koskevassa keskustelussa unohtuu helposti, että asiantuntemukseksi eivät riitä omat kokemukset vaakamambosta tai seksittömästä rangaistusavioliitosta. Eivätkä myöskään omaan umpimieliseen vanhemmuuteen perustuvat käsitykset lasten tai nuorten seksuaalisesta kehityksestä. Vaikka jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä asioista, ei se tee kaikista mielipiteistä ilmaisemisen arvoisia. Koska seksuaalisuuskeskustelu on usein herkkää ja tunteikasta, pitää väitteiden perustelemiseen ja hyvään argumentaatioon panostaa tavallista enemmän - ei vähemmän, vaikka monilla onkin erheellisesti niin tapana.

Seksistä hämmentyneiden olentojen nillitys ei kuitenkaan saa estää hyvää ja rationaalista keskustelua seksuaalipolitiikasta. Kiitos Hanna Hakolle keskustelunavauksesta ja kiitos myös jatkokeskustelijoille, mutta vain niille, jotka vaivautuvat ottamaan asian vakavasti - vaikka olisivatkin eri mieltä kanssani.

Hakko pohti kirjoituksessaan seksuaalilainsäädännön uudistamisen tarvetta seksityön dekriminalisoimisen pohjalta. Pohdinnan aiheina olivat insestikiellon purkaminen, suojaikärajojen uudelleenarvioiminen ja sivumaininnalla myös "lajienvälinen seksi" eli suoremmin sanottuna seksi eläinten kanssa. Kirjoitus lähti liikkeelle yksinkertaisesta liberaalista periaatteesta: vapaaehtoisten seksuaalitekojen dekriminalisoinnista. Hakko huomioi vapaaehtoisuuden olevan joissakin tapauksissa hankala määriteltävä, mutta kun käsite korvataan täsmällisellä suostumuksen käsitteellä, merkittävä osa ongelmista voidaan ratkaista.

Osapuolten välinen suostumus on minkä tahansa yhteistoiminnan oikeuttaja. Suostumukseksi ei riitä pelkkä vapaaehtoisuus, vaan sen kriteereinä ovat myös riittävä tieto toiminnan merkityksestä ja seurauksista sekä vapaus pakottavista valtasuhteista. Riittävän tiedon ehto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seksin harrastamiseen tarvittaisiin seksologian maisterin paperit, vaan kriteerien tiukkuus on suhteutettava aktin mahdollisiin haittoihin: Esimerkiksi kahden seksuaalisesti kokemattoman henkilön homoseksuaaliset kokeilut ovat minimaalisen riskialttiita, jolloin niiden rajoittamista on hyvin hankala perustella. Sen sijaan jos ryhdytään tekemään viiltoja, amputaatioita tai muuta kehonmuokkausta, on suostumuksen oltava kirkas ja selkeä.

Hakon mainitsema "varovaisuusperiaate" eli ajatus siitä, että jotakin kannattaa kieltää siksi, että sallimisesta voi olla vakavia haittoja, toimii vain hyvin harvoissa tapauksissa, joissa haitat ovat hyvin todennäköisiä ja vakavia. Muissa tapauksissa haitat ovat minimoitavissa täsmällisillä interventioilla. Varovaisuusperiaatetta huomattavasti parempi lähtökohta on "vähäisimmän puuttumisen periaate", jolloin pyritään puuttumaan pelkästään suoraan ongelmiin kunnioittaen mahdollisimman paljon kohteena olevan henkilön itsemääräämisoikeutta.

Esimerkiksi nuorten seksin kohdalla parhaisiin tuloksiin päästään tehostamalla seksuaalikasvatusta ja keskittämällä lainsäädäntöä vain vahingollisten tekojen kriminalisointiin sekä höllentämällä sitä muilta osin. Hollantilainen liberaali lähestymistapa on tilastojen valossa ollut ylivertainen Euroopan maiden keskuudessa. 

Hakko nosti esille suojaikärajan alentamisen tai poistamisen ja joutui sen vuoksi odotetusti kovan hyökkäyksen kohteeksi. Suojaikärajaan kohdistuva kiihkoilu on kuitenkin täysin perusteetonta sen valossa, että naapurimaissamme suojaikärajat ovat alempia kuin Suomessa: Virossa 14 ja Ruotsissa 15. Näistä ikärajoista ei ole seurannut mitään merkittäviä ongelmia kummassakaan maassa, joten ei kotoinen 16 vuoden ikäraja ole sellainen rajapyykki, johon keskustelussa kannattaisi hirttäytyä. 

Keskustelua seksuaalipolitiikasta on pyritty vaimentamaan väitteellä, että ei ole mitään mieltä ajaa piskuisten vähemmistöjen asioita. Tästä olen täysin päinvastaista mieltä. Ihmisoikeuksien ja seksuaalioikeuksien toteutumista pitää tarkkailla kokonaisvaltaisella tasolla ja huomioda juuri ne pienetkin ryhmät ja marginaaliset tapaukset, joiden kohdalla oikeudet toteutuvat heikoiten. Pienet ryhmät paljastavat järjestelmässä olevia heikkouksia ja vääryyksiä, jotka voivat tuottaa pahaa jälkeä sekä yksilöille ja heidän läheisilleen.

Keskustelun vaimentajat ovat ilmeisesti sitä mieltä, että kaikki on ihan hyvin niin kauan kuin suuri laiskanpulskea keskiluokka ei valita? Yhteiskunnallisena ajatteluna tämä on todella laiskaa. Pienryhmien kohtaamat ongelmat nostavat esille olennaisia eettisiä ja yhteiskuntafilosofisia ongelmia, joiden käsittely tuottaa parhaimmillaan merkittäviä hyötyjä koko yhteiskunnalle. Kansalaisvapauksien kehittyminen nykyisen kaltaiseksi järjestelmäksi on vaatinut historian kuluessa monta vastaavaa keskustelua "marginaalisiksi" koetuista ongelmista kuten rotusorrosta tai naisten oikeuksista.

Myös Anna Kontula totesi lainsäädännössä olevan ristiriitoja ja kummallisuuksia, jotka olisi hyvä suoristaa. Tällaisia ovat esimerkiksi se, että seksiä eläimen kanssa ei ole kielletty, mutta eläinpornon levittäminen on. Myös seksi lähisukulaisen kanssa on erikseen kielletty. Kumpikin mainituista kielloista pohjautuu dogmaattiseen käsitykseen siitä, keiden välille seksi kuuluu. Historialliset ja uskonnolliset käsitykset seksuaalisuudesta eivät riitä mitenkään oikeusvaltion lainsäädännön perusteiksi. Jos jonkin teon vahingollisuutta tai merkittäviä haittoja ei pystytä osoittamaan, on laki syytä purkaa.

Yllätyksettömästi Väestöliiton Dan Apter torppasi koko keskustelunavauksen. Hänen mielestään seksuaalipolitiikasta ei ilmeisesti tarvitse keskustella. Tällaisella asenteella Väestöliiton rooli seksuaaliasioiden asiantuntijana rapistuu ja järjestö nahistuu entistä selkeämmin seksuaalikonservatismin linnakkeeksi.

Otto Lehto toteaa blogissaan, että erilaisen seksuaalisuuden arvostelu pohjautuu usein pelkkään ällötykseen vahvan argumentaation sijaan. Ällötys pyritään keskustelussa verhoamaan epämääräiseen haitoista puhumiseen, yleiseen moraaliin tai perinteisiin seksuaalikäsityksiin. Seksuaalipolitiikan pitää kuitenkin perustua tutkittuun tietoon ja vahvoihin eettisiin ja yhteiskunnallisiin argumentteihin, ei henkilökohtaisiin tuntemuksiin tai käsityksiin hyvästä seksuaalisuudesta.

Ihmisoikeuksien ja seksuaalioikeuksien ottaminen vakavasti tarkoittaa turhien seksuaalisuutta rajoittavien lakien purkamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään "kaikki on sallittua" -ajattelua, vaikka konservatiivit sen niin haluaisivat kuulla. Seksuaalisuuden toteuttamista pitää rajoittaa silloin, kun kyse on toisen vahingoittamisesta, pakottamisesta, painostamisesta tai vallan väärinkäytöstä.

Seksuaalisen vapauden puolustaminen ei ole turhaa, vaikka se joskus turhauttaakin. Keskustelu tuntuu pään hakkaamiselta seinään siksi, että konservatiivien ja uskovaisten argumentit eivät ole muuttuneet pariin sataan vuoteen miksikään. Moraalin rappio, perhearvojen puolustaminen ja lasten suojelu ovat olleet aina keskustelun keskeisimmät keppihevoset. Kuitenkin historia on osoittanut eettisen liberalismin olevan voitokas kerta toisensa jälkeen, sillä sen filosofinen perusta on vahva ja jokainen voi ymmärtää vapauden vaatimuksen. Pitäkäämme huoli, että voittokulku jatkuu!

8 kommenttia:

Anki kirjoitti...

Hyvä on tietysti keskustella, mutta en nyt tiedä vihreiden nuorten vaatimusten järkevyydestä.
En hyväksy seksiä eläimen kanssa, koska eläin ei voi antaa suostumustaan. Ihminen ei ole eläimen kanssa samalla aaltopituudella. Seksi ymmärtämättömän kanssa on hyväksikäyttöä ja tässä tapauksessa myös hyväksikäyttöä.

Suojaikäraja on minusta ihan ok Suomessa, sehän nyt on lähinnä lasten suojelua aikuisilta, ei lasten ja nuorten seksiltä.

Varis kirjoitti...

Taidan olla pahasti väärässä. Jos asiantuntijoiden tehtävä on sokeasti laukoa omia aatteitaan objektiivisina totuuksina ympäristönsä hyvinnvoinnista ja mielipiteistä välittämättä, järjestelmää joka perustuu asiantuntijoiden ymmärrykseen ja kykyyn nähdä objektiivisesti kokonaisuuksia, ei voi luottaa. Silloin asiantuntijan asiantuntiuus on irvikuva, sama asia kun pappi joka ei usko jumalaan, mutta kehoittaa kääntymään hänen puoleensa jumalan paimenena. Harhaan johtavaa ja valheellista, omien etujen tavoittelua?

Miten seksuaalipolitiikka voi olla liberaalia, kun toisella puolella kuunnellaan yhdenlaista asiantuntijuutta ja toisella puolella toisenlaista? Välissä oleva harmaa massa, elikkä kaikki muut ihmiset joilta puuttuu tarvittava jargon, kyky tai mahdollisuus osallistua keskusteluun on täysin sivuseikka. Tämän sivuseikan muodostaessa koko loppuyhteisö, jota varten ko. keskustelua käydään?

Psykoottiseksi ja surullisen ironiseksi tilanne muuttuu vähemmistön vaatiessa oikeuksia maassa jonka perusta rakentuu enemmistö valtaan ja sen suomiin oikeuksiin vähemmistöille. Enemmistöä edustaessa joukko ihmisiä jotka ovat lainsuomin voimin vapautettu päätöksen teon osalta kaikesta vastuusta edustettavilleen. Tällaisessa tilanteessa kasvatetaan asiantuntijuutta jonka tehtävä on elitistisesti osoitettava aatteensa ymmärettävästi yleisölle joka tekee päätöksiä yhteisön puolesta.

Mitä jos kysyttäisin ihmisiltä? Rakennettaisiin nykyisen psykoosin tilalle järjestelmä jossa kansa saisi päättää. Veikkaan, että bordelleja alettaisiin rakentamaan jo huomenna. Lapsien suojaikäraja saattaisi tosin hyvinkin pysyä ennallaan. Iloista olisi, että asiantuntijoiden tehtävänä olisikin vakkuutta ympärillä elävät ihmiset aatteittensa oikeudenmukaisuudesta ja objektiivisuudesta, ei kourallisen edustajia jotka joutuvat olosuhteiden pakosta globaalin painostuksen puristuksiin.

KariTuominen kirjoitti...

Se idea tässähän numenomaan on se, että ihmisten keskuudessa syntyisi keskustelua ko. asioista. Ei se että se estettäisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on jotenkin kummallista, että keskustelu pyörii vain seksuaalivähemmistöjen ja kaupallisen seksin ympärillä. Suuren enemmistön seksuaalinen hyvinvointi ja seksuaalisen hyvinvoinnin parantaminen ei tunnu kiinnostavan ketään. Maassamme vallitsee jonkinlainen täydellinen kaksinaismoralismi: marginaali-ilmiöt nostetaan pöydälle ja niillä retostellaan, mutta se mitä tapahtuu tavanomaisten suomalaisperheiden neljän seinän sisällä, on tabu (lukuun ottamatta iltapäivälehtien ”journalismia”). Siitä ei puhuta, miten avoin keskustelu ihmisen seksuaalisuudesta voisi parantaa suuren enemmistön hyvinvointia. Yhteiskunnassa on menossa kummallinen kehitys. Ei-seksuaalinen porno on yhä kasvava osa katukuvaa, mutta samaan aikaa ei-kaupallinen verhoamaton alastomuus on muuttumassa yhä kielletymmäksi. Parikymppiset tytöt pukeutuvat kuin crack-prostituoidut ja ne joilla on varaa magabrändien luomuksiin eivät eroa millään tavalla ylemmän luokan escorteista. Samaan aikaa Suomesta ei löydy paikkoja vaatteettomaan auringonottoon tai uimiseen ja jopa viimeinenkin yläosattomuus on hävinnyt rannoilta viimeisen muutaman vuoden aikana. On menossa jokin kummallinen aikakausi, jossa pyritään itse vetäytymään seksuaalisesti kuoreen ja saamaan aikaan vapautumaan muiden kautta tai näyttämällä joltakin, mitä ei oikeasti ole.
Miksi alastomuus on niin suuri tabu nykysuomessa? Olisiko se oire jostakin, jonka aukaiseminen voisi parantaa suuren enemmistön hyvinvointia?

Tommi Paalanen kirjoitti...

Varis, mielestäni asiantuntijuuden ei tarvitse olla elitististä tai valheellista oman politiikan tekemistä. Kun keskustellaan mahdollisimman avoimin kortein, niin annetaan kaikille mahdollisuus osallistua.

On kuitenkin viisautta arvioida, mikä on oma osaaminen ja kontribuutio kulloinkin käsiteltävään aiheeseen. En itse seksologina koe olevani esim. kaavoituspolitiikan asiantuntija, mutta valitettavasti seksikeskustelussa jokainen maanmittaaja voi heilua tietäjänä.

Toisin sanoen, asiantuntemusta pitäisi arvostaa tehdyn työn ja perehtymisen vuoksi ja jos asiantuntijan näkemykset mättävät (ainakin omasta mielestä), niin pitäisi varautua kritikoimaan niitä hyvin perustein, ei huutelemalla kaikenlaisia älyttömyyksiä kuten keskustelupalstoilla nykyään tehdään.

Avoin julkinen keskustelu muuttuu liian usein keskustelijoiden diskreditoimiseksi mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Helpointa on heilutella jonkinlaisia leimakirveitä. Sitäkin voi toki tehdä, jos sille on perustellusti aihetta.

Vaikka suora demokratia on siisti visio, en luota sen toimivuuteen monimutkaisissa tai tunteisiin vetoavissa kysymyksissä. Jos kansa saisi päättää, jokainen pedofiiliksi _epäilty_ kuohittaisiin ja naulattaisiin puuhun. Ja epäillähän voi ketä tahansa...

Tommi Paalanen kirjoitti...

Ano,

olen samaa mieltä siitä, että seksuaalikulttuuri on nykyisin skitsofreeninen sen suhteen mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Yksityisyyden suojissa vapaudet ovat lisääntyneet, mutta amerikan mallin skandaalinhakuisuus ja julkimoralisointi ovat samalla lisääntyneet.

Yleisissä säännöksissä mennään nykyisin ns. herkimmän oikeudella eli sääntöjä tiukennetaan, koska joku herkkä yksilö voisi loukkaantua tissien näkemisestä tms. Poikkeuksena tästä vaikuttaa olevan mainonta, jossa raha kumoaa loukkaantumisoikeuden. Kornia onkin, että mainonta on nykyisin melkein ainoa yleisen tilan eroottisen ilmaisun esityskanava.

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan, eroottinen kuvasto tai alastomuus on monopolisoitu markkinoinnin työkaluksi. Tähän liittyy varmasti myös se, että alastonsuomessa ja muissa samanlaisissa palveluissa on kymmeniä tuhansia itseään alastomuudella ja pornoestetiikalla markkinoivia nuoria naisia. Alastomuus tai pornografia ei ole eroottista seksuaalisuutta, vaan ei-seksuaalisen minän markkinoinnin väline. Mielestäni tämä on jollakin tavalla suomalainen ilmiö, koska kansainvälisillä sivustoilla se mitä näytetään yleensä tarkoittaa sitä, mitä näytetään. Mielestäni tässäkin ilmiössä olisi paljon pohdittavaa teille suomalaisen seksin ammattilaisille.

Varis kirjoitti...

"On kuitenkin viisautta arvioida, mikä on oma osaaminen ja kontribuutio kulloinkin käsiteltävään aiheeseen. En itse seksologina koe olevani esim. kaavoituspolitiikan asiantuntija, mutta valitettavasti seksikeskustelussa jokainen maanmittaaja voi heilua tietäjänä."

Silloin kun ihmisten jokapäiväistä ja arkista toimintaa rajoitetaan tai vapautetaan, niin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että asiantuntijan on syytä kuunella yleisöä. Miksi tätä muuten tehdään?

Tietysti henkilökohtaisestikkin harmittaa eräissä teemoissa ihmisten haluttomuus hankkia tietoa ja kykenemättömyys hyväksyä tosiasioita, mutta on heillä oikeus ilmaista mielipiteensä. Ainakin toistaiseksi.

"Toisin sanoen, asiantuntemusta pitäisi arvostaa tehdyn työn ja perehtymisen vuoksi ja jos asiantuntijan näkemykset mättävät (ainakin omasta mielestä), niin pitäisi varautua kritikoimaan niitä hyvin perustein, ei huutelemalla kaikenlaisia älyttömyyksiä kuten keskustelupalstoilla nykyään tehdään."

Jossain määrin komppaan ajatustasi asiantuntijan arvostamisesta ja olen täysin samaa mieltä, että ihmisten mustamaalaminen on heidän työnsä sabotoimista. Toisaalta jos tuloksia esitetään provokatiivisesti tuomitsemalla ja mustamaalamalla massoja, niin mitä sitä voi odottaa tällä tasolla toimivalta eläimeltä?

Mielestäni asiantuntijoiden ajatuksia arvuuttaessa olisi myös mielenkiintoista tietää motiivit taustalta sekä mihin ratkaisuiden vaikuttavuudella todellisuudessa pyritään, silloin kun ratkaisuja esitetään. Nykyään on jotenkin toivottua, että asiantuntija esittää koulukuntansa käyntikortin joka taas herättää paljon kysymyksiä tehdyn työn objektiivisuudesta. Ja tämä ei ole nyt henkilökohtaisesti osoitettua, vaan ulos kirjoitettua pohdintaa.

Avauksessasi oli mielestäni kieltämättä hyviä pointteja, kuten seksuaalikasvatuksen lisääminen.