12.4.2009

Se Oikea


"Jos minulla ei olisi sinua... olisi minulla luultavasti joku muu."


Tim Minchinin laulu kertoo kaiken oleellisen kohtalouskosta Siihen Oikeaan. Kuinka moni löytääkään täydellisen kumppanin vain huomatakseen viikon, kuukauden tai kolmen vuoden jälkeen, että hän ei ollutkaan täydellinen.

"Meidät on luotu toisillemme."
"Rakkautemme on ikuista."
"En tule koskaan rakastamaan ketään muuta."

Mikä vähäjärkisyys laittaa ihmiset sanomaan näitä absurdeja valheita? "Rakkaus on sokea, rakkaus on hulluutta", sanovat sananlaskut ja tässä mielessä ovat aivan oikeassa. Vallitsevat rakkauskäsitykset vaikuttavat olevan harhaisia ja suuruudenhulluja.

Onko hän Se Oikea? Varmuus saadaan vasta kun suhde päättyy. Ei ollut hänkään. Kielteinen varmuus on helppo saada. Ainoa tapa saada myönteinen varmuus on kuolla. Postuumisti voidaan todeta suhteen onnellisuus pitävästi. Senkin voi vain kuoleva itse oivaltaa viime hetkillään. Jälkipolvet kun eivät voi tietää totuutta kahden henkilön välisistä asioista. Kuinka monta kertaa ulkoapäin täydelliseksi luultu suhde onkaan päättynyt katastrofiin.

Tämä kirjoitus saattaa vaikuttaa ahdistavan kielteiseltä, suorastaan antiromanttiselta ja rakkauden vastaiselta. Rakkauden vastustaminen olisi kieltämättä ajatuksena herkullinen, todellista vastavirtaan uimista.

Silti olen romantikko. Minusta maailman kauneus on nähtävissä tässä ja nyt. Sen havaitsemiseksi ei tarvita mystiikkaa, uskontoa, kohtalouskoa tai mitään muutakaan ylimääräistä. Samoin on rakkauden kohdalla. Mihin tarvitaan tekosyvällistä jokeltelua ikuisuudesta, kun kaikki todella tärkeä on nyt ja välittömässä tulevaisuudessa.

Myyttiset rakkauskäsitykset ovat olennainen osa alituisessa kriisissä olevaa parisuhdeparadigmaa. Rakkauden nähdään usein olevan kussakin suhteessa kohtalonomainen ja salaperäinen voima, joka yhdistää Ne Oikeat toisiinsa. Rakkaususkonto pitää välttämättömänä ja väistämättömänä elämänkatsomusta, joka on vain yksi vaihtoehtoinen tapa elää.

Huvittavinta on kohtalouskoisten monogaamikkojen päätyminen sarjamonogamiaan ilman että he itse huomaavat sisäistä ristiriitaansa. Monet hakkaavat päätänsä seinään etsiessään jokaisesta suhteestaan Sitä Oikeaa ymmärtämättä, että todellinen ongelma saattaisikin olla heidän uskomuksissaan ja toimintatavoissaan.

Tim Minchin osuu totuuteen lakonisen syvälliseen tapaansa:
"Olet yksi miljoonasta, sitä ei voisi ostaa millään hinnalla! Toisaalta joku 999999:stä muusta mahdollisuudesta voisi tilastollisesti ajatellen olla yhtä kiva..."

26 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Hyviä pointteja. Lisäksi minulle tulee mieleen sekin, että ihmisethän ihan vaan muuttuvat ja (toivottavasti) kasvavat ajan myötä. Kahdeksantoistavuotiaan "Herra/Rouva Oikea" ei todennäköisesti enää kolmevitoselle olekaan se "Kohtalon Valittu".

Seksualisti kirjoitti...

Aivan totta. Kohtalousko edellyttää uskoa muuttumattomaan ihmisyyteen. Myös valintamme ja erilaiset pakkotilanteet (kuten työnteko) muuttavat meitä.

aukust kirjoitti...

Aina ollaan kauhean huolissaan siitä miten vaarallisia kauhuelokuvat tai
porno on, mutta kukaan ei koskaan ole huolissaan siitä mitä romanttiset komediat tekee meidän rakkauskäsityksille!

Todellisuuden ja SeOikea -uskovaisuuden kohtaamattomuus johtaa tämäntyyppisiin aivopieruihin:
http://www.iltalehti.fi/sofiansohva/200903179231428_ss.shtml

aukust kirjoitti...

Niin, tai tähän:
http://www.youtube.com/watch?v=6tpgycWA0uU&feature=related

Mikko T kirjoitti...

J. Leskinen kuvaa rakkautta hienosti Pyhä toimitus -biisissä. Varsinkin tuo kolmannen säkeistön loppu sopii tähän blogiin erittäin osuvasti. Johanna Iivanaisen tulkinta biisistä saa muuten kyyneleet paatuneimmankin kyynikon silmiin.

Maailman kyliin mä väsyin,
ota syliin
Sun kätes otsaani viilentää
Sano jotain näin
katveessa sotain
niin pääsen lähemmäksi elämää

Naura vähän ja painaudu tähän, kun ihollamme on hämärää
Oot niin avoin
sä miljoonin tavoin
Mua kiskot lähemmäksi elämää

Ota viini ja juo se on elämä mun
Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun
Luodut emme me olleet toisillemme,
me kaiken loimme, loimme elämää

Ota viini ja juo se on elämä mun
Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun
Pääsen sisään näin voimaani lisään
näin liikun lähemmäksi elämää

Kyynel valuu ja taas alkaa paluu
on tämä kaikki hyvin tärkeää
Vaivun uneen mun näät rauhoittuneen
näin ollen lähempänä elämää

Seksualisti kirjoitti...

Sydäntä lämmittää. Olen itsekin kova Juice-diggari - äitee näet totutti minut kuuntelemaan Juicea, kun olin pieni.

Panu kirjoitti...

Aina ollaan kauhean huolissaan siitä miten vaarallisia kauhuelokuvat tai
porno on, mutta kukaan ei koskaan ole huolissaan siitä mitä romanttiset komediat tekee meidän rakkauskäsityksille!
Minä olen. Olen ollut jo pitkään.

Erityisen vaarallisia romanttiset komediat ovat nuorille pojille, koska ne esittävät naiset liian inhimillisinä. Tyypillisessä romanttisessa komediassa mies munaa itsensä lahjakkaasti usealla eri tavalla, ja nainen huvittuu tästä ja kiinnostuu miehestä. Todellisuuden naiset eivät tietenkään tee niin, vaan vielä erityisestä nöyryyttävät miestä tämän munattua itsensä. Realistisessa rakkauselokuvassa nörtti nöyryyttää itseään, minkä jälkeen nainen pilkkaa häntä vielä erikseen, ja lopuksi nörtti hirttäytyy ja nainen nauraa pilkallisesti puusta roikkuvalle ruumiille.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Toisaalta voidaan ajatella niin, ettei suureellisten lupausten ja tunnustusten ainoa funktio ole ennakoida tulevaisuutta, vaan vedota rakkauden tulevaisuutta koskevien väitteiden tai tarinoiden nostatusvoimaan ("kuvastoihin"). Tarinat ikuisesta rakkaudesta ovat itsessään tarinoina tosia, riippumatta siitä, onko kukaan elävä ihminen oikeasti seurannut niiden skriptejä. Jos puolestaan ihminen seuraa skriptiä, tarinasta tulee fetissi. Kuitenkin tällaista eettisesti unelmoitujen tarinoiden impulsiivista ryöstökalastusta ja kiiltokuvien jakamista (!) pidetään romanttisena. Yksi jos toinen ihminen on fetisisti. Luullaan, että eläytyminen tarinan tarjoamaan, ilman pakkomielteistä hoivaa tietenkin jo pian katoavaan, rihkamaan on itsessään "sitä oikeaa" suhdetta kantava voima. Kuitenkin luottamus on luottamusta fetissin taikaan.

Ehkä fetissi on konsti, jonka ihminen tarvitsee auttaakseen itseään.

Aiheellisen polemiikkisi jälkeen asia tosiaan tuntuisi muuttuvan monipolvisemmaksi. Ehkä ihmiset eivät edes välitä häikäilemättömästä piittaamattomuudestaan filosofien (hyvin laajassa merkityksessä) tapailemaa koherenssia kohtaan. Jos pitäisin ihmisiä yhtään itsekriittisempinä olentoina, voisin ajatella, että näiden kahden eettisen unelman, koherenssin ja puheen "siitä oikeasta", välillä tarvitsee valita. No jaa.

Olisi tosin ihan aiheellista pohtia (ja pohdittu on) sitä, millaista väkivaltaa ja toisten painostamista vallitsevilla rakkauskäsityksillä oikeutetaan. Tämä on poliittinen kanta. Puhe "rakkaudesta" ilman alkuperäisen taideteoksen tai selittävän alaviitteen särkevää ja uudistavaa voimaa on luihua.

Seksualisti kirjoitti...

Itse vertaan usein romanttisen eetoksen sisältämää nostatusvoimaa uskonnollisen hurmoksen vastaavaan. Kummankaan voimaa ei sovi kiistää, mutta sen perusteita sopii hyvinkin. Itsepetoksen tai ihan vaan petoksen avulla tuotetut nostatukset saattavat poikia tuhoisia seurauksia.

Olen itse ollut monesti hämillään siitä, miten vähän jotkut tosiaan tuntuvat koherenssia kaipaavan. Usein kuitenkin käy niin, että koherenssi potkaisee nilkkaan jälkikäteen, kun unelmat romuttuvat tai muut ihmiset eivät jaakaan täsmälleen samaa harhaa.

Ehkä mustasukkaisuusmurha ja kiihkoilumurha ovat todella samaa sukua keskenään - vain todellisuusharhan sisältö on eri.

SFWoman kirjoitti...

Hei Seksualisti! Olen uusi kommentoija tällä foorumilla, oma blogi aikuisen naisen seikkailuista vasta suunnitteilla...
Mutta, ehkä sen oikean ymmärtää löytäneensä vasta 25 vuoden yhdessäolon jälkeen! Näin oma kokemukseni. Tietenkin se vaatii pitkäjänteisyyttä ja hyvää onnea silloin nuorena. mutta jos 25 vuoden yhdessäolon jälkeen yksi parhaista harrastuksista on puhuminen ja muu yhdessäolo kumppanin kanssa, on se mielestäni aikamoinen merkki "siitä oikeasta"!! Mutta pitäisi useammin miettiä, kuinka itse voisin olla se oikea? Usein vaadimme toiselta, että hän tekisi meidät onnelliseksi, mutta kuinka voisimme itse tulla onnellisiksi, lienee oleellinen kysymys, jos haluaa hyvän ihmissuhteen.

Ihastumisia ja rakastumisia tulee tietenkin eteen pitkäaikaisessa parisuhteessa, muutenhan elämä olisi ikävää ja suorastaan mahdotonta. kyse on vain kuinka sovitaan näistä asioista, tai tunnustetaanko tosiasioita lainkaan. onko mahdollisuutta rehellisyyteen?

Itse omassa elämässäni en puolisoni kanssa näe muuta rehellistä vaihtoehtoa kuin jonkinasteinen avoin suhde. Sen aste elää koko ajan, oleellista on, että molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen. Nyt kun lapset alkavat kasvaa ulos kodista alkaa olla taas enemmän aikaa ja energiaa seikkailuille, erotiikalle ja seksille. Niin että parhaimmillaan keski-ikäistyminen voi olla todella hauskaa. Lapset "suoritettuina", työelämää nähneenä, voi keskittyä oleelliseen :)))))))))

Mikko T kirjoitti...

SFWomaniin viitaten. Olen kanssa sitä mieltä, että ainoa toimiva pitkän lihallisena säilyvän parisuhteen muoto on syvä ystävyys ja kumppanuus yhdistettynä jonkinlaiseen seksipeliin.

Seksipelin ei tarvitse olla mitään pornokuvaston mukaista hc-swingailua, vaan vain jotakin jonka avulla omaa seksuaalista kelpoisuuttaan pystyy peilaamaan myös parisuhteen ulkopuolelta. Mitä ikinä se sitten onkaan, siinä ei saa mennä liian pitkälle.

Nykykulttuuriin liitettynä ikävä tosiasia on kuitenkin se, että vaikka ”riittää” kumppanille, ei pitkän päälle riitä itselle ja sitten itsestä ei enää riitä kumppanille. Tämän tuhoisan kierteen voi katkaista vain avartamalla mieltä. Suomessa ns. menestyneen ihmisen malli kuitenkin on kuva urasta ja kuva perheidyllistä: siis sosioekonomista statusta ja idylliä osoittavat materialistiset symbolit. Koulutettu nuori väestö lähes poikkeuksetta panostaa tähän perinteiseen onnen malliin niin tiiviisti, että Suomesta ei oikein löydy areenoita yleiset kauneuskäsitykset tyydyttävälle seksipelille. Suomessa riudutaan seksittömyydessä, huonossa seksissä, petetään ja käydään maksullisissa, mutta ei suostuta analysoimaan oman suhteen mahdollisuuksia.

Nuorten naisten bi-seksuaalisuudesta (tai heidän puolisoidensa kaksi naista fantasioista) on tullut muotia ja tämä on tietyllä tavalla avartanut mieliä. Ikävä kyllä näiden naisten miehet ovat yleensä niitä äijä- ja pornokulttuurin tuottamia rumia ja lihavia ”100% heteroita”, joiden todellakaan ei halua koskevan itseensä saatikka rakkaimpaansa. Valtavirtakulttuurista on hyvin vaikeaa löytää kriteerit täyttävää piristystä parisuhteeseen, ellei jaksa odottaa sitä kultaista keski-ikää.

SFWoman kirjoitti...

Kiitos Mikko T hyvin punnitusta kommentista. Valitettavaa on, ettei keski-ikäkään tuo mitään automaattiratkaisua asiaan, vaan ratkaisut on aina itse löydettävä. Keski-ikä yleisesti ottaen tuo useimmiten vain eroja!! ja joillekin sitten uusia rakkauksia. Tosin Suomessakin on netissä toimiva swinger-yhteisö, josta toisaalta voi olla vaikeaa löytää sopivaa seuraa, mutta ainakin yrittäneellä voi olla sekä hauskaa että mielenkiintoista...ja jonkinlaista seuraa ja virkistystäkin varmasti löytyy.
Ja on aina yksilö- ja parikohtaista kuinka pitkälle halutaan ja voidaan mennä.

Mutta...on ehkä hyvä että enemmistö pysyy ruodussa...ja suomalainen sananlaskukin kertoo, että kel onni on se onnen kätkeköön.
Toisaalta tuntuu hullulta, että yleisesti ottaen pidetään paljon normaalimpana, että erotaan 7-10v suhteitten jälkeen serial monogamyssa, kuin esim. että ollaan vastuullisia swingereitä. Helpompaa esim. työpaikalla on kertoa erosta, kuin että on swingerharrastaja...

Mikko T kirjoitti...

SFWoman, en tarkoittanutkaan, että keski-ikä toisi automaattisesti mitään uutta tullessaan. Tarkoitin lähinnä sitä, että siinä vaiheessa kun kaikki kulissit on hankittu ja on huomattu, että ehkä se ei kuitenkaan ole se varsinainen juttu elämässä, niin uskaltaudutaan aidosti kurkistamaan sinne kulissien taakse, mikä on parhaimmillaan kaunista ja hellyyttävää. Nuoremmilla kyseenalaistajilla mukana on useimmiten liikaa joko pornon tai tiettyjen alakulttuurien ruokkimia motiiveita ja sitten homma menee vastenmieliseksi pornoposeeraamiseksi tai känniseksi örveltämiseksi.

Jos sattuu olemaan sen verran normofiili, että haluaa seuran olevan kolmikymppinen, akateeminen, yleiset kauneusihanteet täyttävä, molemman noin 70 % heteroita, aito ei pornokuvaston mukaan poseeraava, kivasti mutta ei tylsästi pukeutuva, vähintään vuosia yhdessä ollut pariskunta on valinnanvara erittäin vähissä.

Tämä on kummallista sinänsä, että kuitenkin iso osa kaupunkilaisesta nuoresta akateemisesta väestä täyttää nuo kriteerit, mutta silti pariskuntien sisällä ei ole sellaista puheyhteyttä, että suhteen lihallista puolta voitaisiin kriittisesti puntaroida. Sitä vastoin otetaan mallit suoraan mainoksista ja uskotaan seksuaalisen henkisen tyydytyksen löytyvän asunto, auto vene jne. -lainojen menestyksekkäästä hoitamisesta. Jos esimerkiksi ajattelee omia työkavereita ja kaveripiiriä, lähes kaikki vaikuttavat hyvin epäseksuaalisilta tai alistuneilta - vaikka väkisinkin käsi käy siellä konttoripöydän alla samalla kun vaimo runkkaa peiton alla.

En myöskään käsitä, miten parisuhdetta isommassa suljetussa piirissä tapahtuva avoin seksuaalisuus voi edelleen olla niin suuri tabu ja uhka. Jos on kaksi tervettä pariskuntaa, jotka tykkäävät toisistaan, niin miksi toisia ei voisi viihdyttää seksillä? Normaaliympäristössä jo pussailu ja kuhertelu on kiusallista, mutta jos säännöt ovat selvät, niin kuka muka ei haluaisi katsoa kun kaveripariskunta rakastelee ja kuka muka ei haluaisi kokeilla miltä ystävän vaimon pakara tai miehen penis tuntuu käteen jne.

SFWoman kirjoitti...

Seksuaalisuuden suuri voima koetaan uhkana...parisuhteitten tasapainossa, yhteiskunnallisesti. Miksi naisia olisi tarvinnut alistaa niin järjestelmällisesti ja laajamittaisesti, ellei juuri seksuaalisuuden voima (varsinkin naisten!) olisi niin uhkaavaa yhteiskuntajärjestykselle ja valtaapitäville (valtio+kirkko)?
Ja ihmiset käyttävät intohimonsa usein muihin hämäriin kohteisiin, kuten työhön, intohimoisiin harrastuksiin kuten urheiluun ym. Myös yhtälö lapsiperheen arki + työelämä imee tehokkaasti ihmisistä mehut, niin ettei energiaa monellakaan jää mihinkään muuhun, edes oleelliseen.
Toisaalta ainahan valtaapitävillä on ollut ylimäärä seksuaalisuuden resursseista, jopa naisilla (esim Katariina suuri).
Ehkä tähän on tulossa muutosta...toistaiseksi täytyy itse toimia pioneerina, kun suurta joukkoliikettä ei ole olemassa. toisaalta se asunto ja autokin on kivoja olla olemassa...
Mutta - swingereistä voi löytyä ihan tavallisia akateemisia 30-kymppisiä parejakin, vaikka yleensä ovat hieman vanhempia, usein 40+. Ja akateemisia näyttää olevan hiukan vaikeampi löytää...Mutta etsivä löytää...

Mikko T kirjoitti...

Hyvällä tuurilla voi löytyä vaikka mitä. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että ihmiset eivät ole kiinnostuneita elämästä kuten vaikkapa mainitsemasi Katariina Suuri oli. Tänä päivänä ei edes tarvita yhteiskunnallista asemaa ja henkilökohtaista kirjeenvaihtoa informaatioon kiinni pääsemiseen. Tänä päivänä kaikki on kaikille avointa. Tästä huolimatta akateeminen rahvas eikä edes ns. eliitti halua kyseenalaistaa.

Berkeleyn proffa voi kehdata kertoa menevänsä viettämään hääpäivää Vegasiin ja se on hänestä hienoa, perkele. Oli muuten hauskaa kun se näytti kännykästään vaimonsa kuvaa ja minä vastaavasti kerroin, että ei ole muuta kuvaa vastineeksi kuin hyvin lähikuva huulista. En tosin kuvan näytettyäni selventänyt mitkä huulet kuvassa oli.

SFWoman kirjoitti...

Juuri tuttavani referoi minulle tutkimusta, jonka mukaan 80% ihmisistä reagoi vaistonvaraisesti, nopeasti saamaansa informaatioon, miettimättä, kyseenalaistamatta asiaa. Usein pelolla, epäluulolla, jos kyseessä on jokin uusi asia...Eli jää 20%, jotka ehkä ovat alttiimpia kyseenalaistamaan ja pohtimaan...

Mutta mihin tällaista kansanliikettä tarvittaisiin? Niin kauan kuin erilaisuus kuitenkin sallitaan, eikä heti olla kuljettamassa keskitysleirille, on se kuitenkin mahdollisuus, jota seikkailunhaluisempi pieni vähemmistö voi toteuttaa. Ja elämäntavathan muuttuvat, tosin pikkuhiljaa...Nyt vaan ollaan yleisesti serial monogamy-vaiheessa, joka tietenkin saattaa jäädäkin suuren enemmistön tavaksi elää parisuhteissa.

Itsestäni on hupaisaa, kun jotkut tuttavistani, joille olen puhunut esim. swingertoiminnasta, aidosti hämmästelevät, mitä tapaamisissa tapahtuu ja mitä koko asia merkitsee. Jotkut mieheni ystävät olivat sitä mieltä, että sittenhän koko huvista menee mieli (jos siis vaimo tietää!!) No sittemmin osa on alkanut olla kade miehelleni, kun ovat ymmärtäneet, että on henkisesti paljon helpompaa, kun ei tarvitse pettää ja saa olla parisuhteessakin oma itsensä. Seksielämä kotonakin voi saada ihan toisenlaista vauhtia...ja mitähän se vaikuttaa parisuhteeseen?? Miehille erityisesti näyttää olevan vaikeaa avoin suhde, mutta ehkä se johtuu tästä ikuisesta huora-madonnajaosta, että kotiin otetaan se kiltti, turvallinen, ei niin seksikkääksi koettu vaimo ja kodin ulkopuolella sitten toteutetaan erilaisia fantasioita ja seikkailuja.

Seksualisti kirjoitti...

Mainiota keskustelua, SFwoman ja Mikko T!

On mukava kuulla myönteisiä käsityksiä swinger-toiminnasta ja rinnakkaissuhteista. Monesti asiaan suhtaudutaan raivokkaan kielteisesti, ikään kuin koko ilmiön olemassaolo olisi suora hyökkäys jonkun toisen perinteistä parisuhdetta vastaan. Kyökkipsykologi minussa vihjailee, että raivon selitys saattaa olla tukahdutetuista haluista...

Swinger-kansanliikettä tuskin tulee ihan pian, mutta asiaa on mielestäni tärkeää edistää parisuhdenormien avartamisen ja kyseenalaistamisen avulla.

Nykyään monet, etenkin nuoret, suhtautuvat periaatteessa myönteisesti avoimempiin ja yksilöllisiin suhdemalleihin, mutta yleisen mielipiteen paino, pelko hyväksynnästä sekä erilaisten suhteiden mallien puute estää halujen ja toiveiden toteuttamista tehokkaasti.

Panu kirjoitti...

No jaa, minusta swingeriksi heittäytyminen ei ehkä ole ihan välttämätöntä, mutta tärkeämpää on se että on hyväksynyt sen osan itsessään.

Ennen kuin tapasin nykyisen tyttöystäväni, suunnittelin erittäin hyvän ystäväni (bi-naisen) kanssa jonkinlaisia kolmikko- ja ryhmävirityksiä (itse asiassa tutustuinkin häneen siten että molempia kiinnosti periaatteesaa tällainen juttu). Mitään ei sitten (osittain välimatkan vuoksi) tullut tehtyä, mutta jälkikäteen saatan todeta, etten ollut kypsä parisuhteeseen ennen kuin olin kypsä myöntämään nämä haaveeni luotettavalle toiselle ihmiselle, ja että tämä kypsyyden puute oli luultavasti syynä siihen, että naisasiat menivät niin huonosti kuin menivät.

Feminismi oli tietenkin ankarasti osasyyllinen epäkypsyyteeni, koska (pro)feminismi on valheessa elämistä edellyttävä totalitaarinen ideologia.

On ihan hyvä jos nuoret nykyään pystyvät tunnustamaan tällaiset haaveensa itselleen ja toisilleen jo varhaisvaiheessa, koska sitten se uskollinen parisuhdekin osataan ja uskalletaan valita informoidusti, rehellisesti ja avoimin silmin, ei siksi että "niin kuuluu tehdä".

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Yhdyn Seksualistin näkemykseen, eli keskusteluanne on miellyttävää lukea. Poimin kuitenkin joukosta yhden kohdan. Mikko T kuvaili:

"(...) Jos esimerkiksi ajattelee omia työkavereita ja kaveripiiriä, lähes kaikki vaikuttavat hyvin epäseksuaalisilta tai alistuneilta - vaikka väkisinkin käsi käy siellä konttoripöydän alla samalla kun vaimo runkkaa peiton alla."Tuntuu oudolta ajatella, että pariskunnat, jotka eivät kykene puhumaan avoimesti keskinäisestä ja ylipäätään toisiinkin liittyvästä seksuaalisuudestaan, olisivat swingerille tällä muotoa kiinnostava segmentti. Tästä voidaan varmasti olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen niin, että mikäli seksuaalinen halu kaikessa monimuotoisuudessaan ja vaihtuvuudessaan säilyy tabuna, ei tilanne parane parinvaihtoa kokeilemalla. Seksuaalista tietämättömättömyyttään ja turhautuneisuuttaan kokeilunhaluiset ihmiset ja parit ovat jossakin mielessä suorastaan vaarallisia (luulen, että joku olisi valmis jääväämään minut). Samalla seksuaalinen afffilioituminen tällaisten ihmisten kanssa tuntuu tarpeettomalta vallankäytöltä. Perusasiat täytyy selvittää ensin.

Sitaatissa esitettyyn tilanteeseen täytyy löytää puhtaasti asianomaisiin itseensä perustuva ratkaisu ennen kuin kokeilun rikkautta voi laajentaa.

***

Jokin panee vastaan myös käsitteessä "swinging". Ehkä ilmiö tuntuu surullisella tavalla korvikkeelta seksuaaliselle vapaudelle: oletetaan, että "pari" on rakenne, joka täytyy erikseen penetroida yksilön kohtaamiseksi.

myytinmurtaja kirjoitti...

Perinteinen rakkaus- ja parisuhdemalli, turha jäänne? Tähän ehkä vastaa Laura Kipnisin Against Love: A Polemic

Valentin arvostelu täällä.

En ole itse lukenut kirjaa, mutta arvostelun perusteella ajattelin, että sen käsittelemä aihe saattaisi kiinnostaa tämänkin ketjun keskustelijoita.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Kipnis oli muistaakseni juuri SE tyyppi, joka oli erityisen kauhuissaan mainstream feministisen cultural theoryn puuttumisesta taannoisessa Porno Academy -kokoontumisessa kohta pari vuotta sitten. Kävin kuuntelemassa parikin toisintoa samasta nukkavierusta argumentista. Kuvitella, Del LaGrace Volcano ja Kipnis samassa tilaisuudessa. Suomalaisista loisti Antu Sorainen.

Mikko T kirjoitti...

Kommentoisin Tulta syöksevän linnun kommenttiin, että tarkoitukseni ei ollut missään nimessä nostaa ylös swinging-liikettä, -alakulttuuria tai mitä ikinä se onkaan. Itse koen jopa jonkinlaista vastenmielisyyttä stereotyyppisiä swingereitä kohtaan. Swingailusta tulee helposti jonkinlainen pakkomielle parisuhteen toiselle puoliskolle ja parisuhde muuttuu jatkuvaksi ja toisen osapuolen dominoivaksi pariseuran etsimiseksi. Ei ole myöskään hyvä tehdä kaikesta sallittua, sillä silloin samaan henkiseen kiksiiin tarvitaan aina vain enemmän. Peli on parasta kun se on melko hienovaraista rajankäyntiä parisuhteen normeilla ja kun se ei ole jatkuvaa, vaan kausittaista. Hyvässä seksissä kyse on aina jännitteen luomisesta ja jännitteen luominen ei voi perustua jatkuvan kasvun periaatteelle.

Jos pitää itsensä kilttinä, jo esimerkiksi satunnaiset pariskuntatreffit syömisineen, juomisineen ja normaalirajat ylittävine juttuineen voi olla varsin piristävää – sydän hakkaa ja alavatsassa kihelmöi. Jos seura on hyvää ja ilta jatkuu samaan osoitteeseen, jo seksi toisen pariskunnan silmien alla saa latauksen ihan eri svääreihin kuin kahdestaan kotioloissa. Parasta pienissä rajankäynnissä on se, että pienellä rajan rikkomisella voi olla pitkäaikainenkin positiivinen vaikutus.

Huonoin puoli pariskuntatreffeissä on siinä, että neljän ihmisen kemiat harvoin pelaavat yhteen. Yleisimmin pariskuntien treffailu aiheuttaa vain turhautumista, kompromisejä ja traumoja jollekin osapuolelle.

SFWoman kirjoitti...

Hei Mikko T ja kumppanit!
Puhutko kokemuksen rintaäänellä noista pariskuntatreffeistä? Mieheni sanoo, että eihän siinä tarvitse kuin rva A:n pitää mies B:stä ja rva B:n mies A:sta, miehet ovat usein hieman suurpiirteisempiä ;)

No tietenkin seksuaalisen jännityksen kehittäminen on tärkeää, mutta se on luovaa toimintaa ja taidetta, eihän kaikilla ole näyttämötaiteellisikaan tms. lahjoja!

Ja itse ajattelen, että koska yli 20v kestäneissä suhteissa ainakin O. Kontulan mukaan 50% naisista kokee haluttomuutta, on kaikenlainen piristys suotavaa...tämä tietenkin koskee nyt siis hieman vanhempia pareja, jotka jo tuntevat itsensä, toisensa ja seksuaalisuutensa paremmin. Silloin addiktoituminenkaan (ainakaan työtä ja perhe-elämää haittaavasti) ei ehkä ole kovin yleistä, ainakaan naisilla.

Ja seksuaalisuudessa saattaa olla totta myös sekä negatiivinen noidankehä että positiivinen ns. "keijunkehä". Eli: jos seksiä on harvemmin, on siihen käynnistyminen ajan kanssa aina vain vaikeampaa, ja toisinpäin. Eli jos avoimen tai sopivalla sovitun avoimen suhteen kautta saa seksuaalista jännitystä, heijastuu se myös primaarisuhteeseen, jos suhde on vain jotenkuten kunnossa. Ja avoimessa suhteessa kränää herättää usein myös se, jos toinen saa enemmän seksiä primaarisuhteen ulkopuolella. Ja helpostihan tämä tunnetusti heterosuhteessa on nainen, jolle on enemmän tarjokkaita. :) Tosin minkä määrässä voittaa, ei aina korvaannu laadussa (kirjoittajan henkilökohtainen kokemus ;)

Itse koen, ja muutama naistuttukin on kertonut kokevansa, että avoimen suhteen tai swingertoiminnan kautta saadaan nimenomaan jännitystä, adrenaliinia ja endorfiineja, ja primaarisuhteessa tyydytystä, oksitosiinia ja parempia, tai ainakin luotettavampia orgasmeja. Avoimuus lisää siis seksuaalista halukkuutta, josta on helpompi hypätä yksittäiseen seksiin ja orgasmiin. Se, minkälaisia intensiteettejä halutaan, on kovin yksilöllistä. Jotkut myös antavat parinsa nimenomaan nauttia ihastumisista. Sekin voidaan kokea rakkauden osoituksena.

Anu kirjoitti...

Palaan nyt vielä vähän tuohon "se oikea" -juttuun, koska asia on aiheuttanut minussakin ihmetystä jo pitkän aikaa.

En tiedä ovatko ihmiset todellakin niin käsittämättömän typeriä, vai eivätkö kaikki vain ole ajatelleet asiaa sen enempää (mikä on tietysti tehty hyyyyvin helpoksi tässä yhteiskunnassa), kun kaikki eivät ymmärrä miten hirvittävän loogisesti tämä ihastumis-rakastumis-homma menee: joihinkin ihmisiin sitä vain rakastuu ja hullaantuu, ja heidän kanssaan on hyvä olla, ja joihinkin ihmisiin ei tunne minkäänlaista vetoa. Ihan yksinkertainen perusjuttu kaikkien ihmisten kohdalla! Eli jos "sillä oikealla" tarkoitetaan ihmistä, johon rakastutaan ja jonka kanssa on hyvä olla, se on ihan hyvä termi. Mutta siinä että ajatellaan sen oikean olevan vain yksi henkilö mennään ihan metsään. Kukaan täysjärkinen ihminen ei voi väittää, että koko maailmasta löytyisi vain YKSI ihminen, johon voisi rakastua, hullaantua, perustaa perheen ja rakentaa kodin, ja olla rakastunut vaikka 60 vuotta.

Minäkin olen kyllä täys romantikko, ja on ihanaa olla rakastunut! (Olen tälläkin hetkellä edelleen todella rakastunut, vaikka olemme olleet yhdessä jo kahdeksan vuotta) Mutta Tim Minchinin tavoin olen ehdottomasti sitä mieltä, että varmasti löytyisi satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia, ellei enemmänkin ihmisiä näiden miljardien joukosta, joiden kanssa voisin olla ihan yhtä onnellinen! Ei ole yhtä "oikeaa", vaan monta. Mutta ei minulla silti ole välttämättä halua lähteä etsimään niitä kaikkia muita, kyllä kodin jakaminen yhden kanssa riittää. :)

Ja kyllä, minustakin romanttiset komediat ovat ERITTÄIN vahingollisia. Ei mikään ihme että ihmiset ahdistuvat ja eroavat ja pettävät ja riitelevät ja vaikka mitä, jos kaikki tytöt etsivät nuoresta iästä lähtien sitä unelmien prinssiä, ja kaikki pojat sitä täydellistä naista. *yök*

Anonyymi kirjoitti...

[B]NZBsRus.com[/B]
Lose Laggin Downloads With NZB Downloads You Can Quickly Search High Quality Movies, PC Games, MP3s, Software & Download Them at Flying Rates

[URL=http://www.nzbsrus.com][B]NZB[/B][/URL]

文章 kirjoitti...

AV,無碼,a片免費看,自拍貼圖,伊莉,微風論壇,成人聊天室,成人電影,成人文學,成人貼圖區,成人網站,一葉情貼圖片區,色情漫畫,言情小說,情色論壇,臺灣情色網,色情影片,色情,成人影城,080視訊聊天室,a片,A漫,h漫,麗的色遊戲,同志色教館,AV女優,SEX,咆哮小老鼠,85cc免費影片,正妹牆,ut聊天室,豆豆聊天室,聊天室,情色小說,aio,成人,微風成人,做愛,成人貼圖,18成人,嘟嘟成人網,aio交友愛情館,情色文學,色情小說,色情網站,情色,A片下載,嘟嘟情人色網,成人影片,成人圖片,成人文章,成人小說,成人漫畫,視訊聊天室,性愛,自拍,情色論壇,性感影片,正妹