4.6.2008

GO MAX GO!


Ilta-sanomat uutisoi tänään
(04.06.2008) FIA-pomo Max Mosleyn seksiskandaalin käsittelystä. Uutisen mukaan Max saa pitää virkansa FIA:n puheenjohtajana. Uutinen on siitä erikoinen ja kiehtova, että kerrankin korporaattoreiden maailmassa seksipaljastus EI johda välittömään eroon. Tavallisesti rahavalta on niin patakonservatiivista, että mikä tahansa seksiin vihjaava julkisuus tietää kengänkuvaa perseeseen.

Viestimien reaktiot sitä vastoin ovat tavallisen verenhimoisia. Iltasanomienkin verkkosivun etusivulla aihe oli otsikoitu sanoin: "Käsittämätöntä! Natsiseksi-Max saa jatkaa FIA:n johdossa." Mistä johtuu tällainen revittely? Sama ilmiö oli esillä Kanervan kohussa, jonka jälkeen päätoimittajat vuorollaan puolustautuivat, että ei medialla ollut osuutta skandaalin syntymiseen. Kuka perkele ne jutut sitten on kirjoittanut?

Median moralisoivat paljastusjutut, ja sananvapaus-hurskastelu päälle, osoittavat, että valtamediat eivät ole kärryillä nykyajan vapaamielisestä seksuaalikulttuurista. Jopa härskin laskelmoivat juorulehdetkin yrittävät perustella paljastusjuttujaan epämääräisellä "kansalla on oikeus tietää" -jorinalla. Olisivat edes rehellisiä. Näkyvyyden, levikin ja rahan takia niitä juttuja tehdään. Ns. arvolehdillä kyseessä saattaa olla ihan aito kyvyttömyys käsitellä seksiaiheita.

Max itse tuntui olevan asiasta hyvin perillä. Aiemmassa Iltiksessä (
05.04.2008) häntä siteerattiin näin:

"Skandaalilehti sai laittomasti haltuunsa kuvia siitä, mitä tein yksityiselämässäni. Joidenkin mielestä se ei ole hyväksyttävää, mutta se oli harmitonta ja laillista. Useat ihmiset tekevät näitä asioita makuuhuoneissaan. Mutta niin kauan kuin se pysyy yksityisasiana, kenelläkään ei ole huomauttamista."

Erityisesti brittilehtien kauhistelu on ollut huvittavaa seurattavaa. Eivät raukat ole tainneet tietää, että sadomasokismia on harrastettu nykyisenkaltaisissa muodoissa ainakin jo 1700-luvulta lähtien. Ja eivätkä roolileikittely, kivun tuottaminen tai sitominen olleet tuntemattomia varhaisille roomalaisille ja intialaisille - tuskinpa muillekaan aistillisuutta arvostaneille muinaiskulttuureille.

Toimittajat, sivistäkää itseänne!