Kakkua ja ihmissuhteita

Avoimia suhteita käsittelevissä keskusteluissa killuu itsepintaisesti väärinkäsitys siitä, että avoimet suhteet olisivat jonkinlainen yritys "syödä ja säästää kakku" samanaikaisesti. Kyseessä on hölmö sananlasku ja kelvoton rinnastus, mutta se on sitkeä ja häiritsevä kuin piriä vetänyt paarma, joten piestään siitä nyt kunnolla ilmat pihalle.

Sananlasku rakentuu nollasummapelille, jossa ei tosiasiassa ole mitään mahdollisuutta valita molempia kahdesta mahdollisuudesta, kuten vertaus kirjaimellisesti osoittaa. Esimerkiksi samalla satasen setelillä ei voi ostaa koko rahalla kokkelia ja silti laittaa sitä sijoituskuoreen. Tämä lienee itsestään selvää? 

Sananlaskun soveltaminen ihmissuhteisiin perustuu ajatusvirhelle (tai pahantahtoiselle vääristelylle), joka tekee vertauksesta järjetöntä ölinää. Ihmissuhteiden peruselementeissä kuten rakkaudessa, seksissä, yhdessäolossa tai läheisyydessä ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi harjoittaa useampien ihmisten kanssa joko limittäin tai samanaikaisesti. Rakkaiden ihmisten kanssa järjestetty ryhmäseksiviikonloppu onnistuu niputtamaan jopa kaikki nämä hienoudet yhteen! 

Myös avoin suhdemalli, jossa tapaillaan eri ihmisiä eri aikoihin voi sisältää kaikki yllä mainitut asiat ristiriidattomasti. Ihmissuhteille on tyypillistä, että ne kestävät jonkin aikaa - usein ainakin kuukausia, jos eivät vuosia. Sinä aikana ehtii mainiosti paneskella, halia, hengailla ja rakastaa useamman ihmisen kanssa. Kun kaikki tehdään avoimesti ja yhteisymmärryksessä, varsinainen leivontahaaste on lähinnä kalenterien sovittaminen yhteen.

Sananlaskun käyttö ihmissuhteista maistuu siis pahasti jauhoiselta. Sen voisi jotenkuten ymmärtää, jos puhuisimme pelkästään konservatiivis-kristillisestä avioliitosta, jonka Virallisiin Sääntöihin kuuluu idea yhdestä elinikäisestä suhteesta. Hyvin harva kuitenkaan enää hyväksyy noin vanhoillisen käsityksen ihmissuhteista. Nykyisin vallalla on sarjapolygamia eli kakkujono. 

Jopa vanhoillinen malli brakaa vertauksen osalta, sillä kaikkiin suljettuihin avioliittojärjestelmiin kuuluu aina jonkinlainen syrjähyppykuvio osana systeemiä. Pelkästään sääntöjen tasolla avioliittoa voi toki halutessaan kakkuun verrata, mutta ennemmin siitä tulee mieleen kahleet ja piikkilanka, ei kermakakku. Todellinen elämä osoittaa, että avioliiton kakkua lusiessaankin ihmiset osaavat kyllä mussuttaa vierasta torttua kalapuikkoviikset tuhruisina riippumatta siitä, mitä pappi on selittänyt.

Ihmissuhteissa ei ole kakkua, joka katoaa syödessä. Jos leipomovertauksia on ihan pakko vielä tästä jatkaa, parempi vaihtoehto olisi kakkubuffet. Kakkua on tarjolla erilaisissa muodoissa joka päivä, ja jokainen saa ihan itse päättää, maisteleeko sitä sun tätä, ottaako toistamiseen hyvän vakiosatsin vai pitäytyykö tiiviisti lempikakussaan päivästä toiseen. Tai jotain ihan muuta.

Pervoilun poliittinen puoli - osa 2 - natseja ja orjia

Erilaisten roolileikkien ja skenaarioiden rakentaminen kuulu pervoilun vakiokalustoon. Ne voivat vaihdella pienistä valtaa ilmaisevista eleistä aina täysimittaiseen esitykseen asujen ja rekvisiitan kanssa.

Roolileikeissä on usein kyse simuloidusta vallan väärinkäytöstä seksuaalisen nautinnon saamiseksi, joten erilaiset hyväksikäytön mahdollistavat asetelmat ovat erittäin suosittuja; kopeloiva lääkäri, kiristävä poliisi tai kiduttava natsi ovat suorastaan klassikoita sadomasokismin fantasiakuvastossa.

Erityisen tulenarkoja skenaarioita ovat kulttuurisiin kipupisteisiin osuvat leikit. Esimerkiksi orjuuttaminen tai ihonväriä hyödyntävä alistaminen ovat olleet viime aikoina kovassa keskustelussa USA:ssa. Keskustelun seurauksena osa BDSM-toimijoista on lopettanut termien ”master” ja ”slave” käytön sanastossaan, koska jotkut tulkitsevat niiden viittaavan orjuuden historiaan.

Myös raiskausfantasioiden simuloimisesta on puhuttu paljon feministisessä keskustelussa. Jotkut radikaalifeministit ovat kokeneet kaikenlaisen naisiin kohdistuvan alistamisen patriarkaatin kourana, kun taas liberaalit feministit ovat ymmärtäneet naisen oman seksuaalisen vapauden ensisijaisuuden seksileikkien merkitysten määrittelyssä.

Väkivaltaisten tai riistävien skenaarioiden simulaatiot eivät sinällään ole eettisesti väärin tai edes kyseenalaisia, koska väkivallan esittäminen ei ole todellista väkivaltaa. Kysymykseksi nouseekin, onko jollakin muulla tavalla väärin etsiä seksuaalista mielihyvää esittämällä jotakin menneen ajan vääryyttä? Tai nykyajan vääryyttä?

Leikki leikkinä

Seksuaaliset roolileikit ja skenaariot noudattelevat samanlaisia rakenteita kuin leikki ylipäätään. Leikissä on kyse jostakin tosielämästä irrallisesta toiminnasta, jossa pätevät kuvitteelliset, yhdessä sovitut roolit ja säännöt. Sillä on alku ja loppu, ja kun leikki päättyy, palataan takaisin tosielämään. Leikin osapuolet myös ymmärtävät, ettei leikin toimintalogiikka ole voimassa tosielämässä.

Leikin maailma on kuin kupla rinnakkaistodellisuudessa. Seksuaalisissa roolileikeissä kupla mahdollistaa irstaat lääkärit ja kiimaiset poliisit, joita ei todellisuudessa saisi olla. Roolit ja toiminta tapahtuvat sovituissa puitteissa, ja ne jätetään taakse session jälkeen.

Eettisesti kuplan asetelma on hyvin yksinkertainen: kuplassa leikitty orjuuttaminen ei ole todellista orjuuttamista, eikä leikkinatsi ei ole oikea natsi. Kupla tekee roolileikin ja todellisuuden rajasta selkeän. Eettiset vaatimukset eivät kohdistu leikin sisältöön, vaan siihen, että leikin säännöt on sovittu asianmukaisesti, ja että leikin osapuolten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehditaan leikin aikana ja jälkeen.

Kun seksuaalisia roolileikkejä tehdään yksityisissä tiloissa, ulkopuolisilla ei ole minkäänlaista oikeutta paheksua tai kyseenalaistaa niitä, vaikka leikeissä olisi hyvin epäsovinnaisia aineksia kuten kiduttajanatseja, raiskareita tai rasisteja. Yksityisyyden suoja on seksuaalisissa asioissa niin merkittävä, että sen rikkoja toimii aina lähtökohtaisesti väärin, vaikka hän kokisikin toisten seksileikit paheksuttavina.

Kaupungilla tai luonnossa toteutuvat roolileikit ovat asemaltaan varsin erilaisia. Kulttuurisesti tulenarat roolileikit voivat aiheuttaa sivullisissa ahdistusta tai väärinymmärryksiä, joten on perusteltua vaatia erityistä huomaavaisuutta niiden tekijöiltä. Seksitörkeilyä ei pidä hieroa sivullisten naamaan, vaan mahdollisissa konfliktitilanteissa tai väärinkäsityksissä pervojen kannattaa toimia varovaisesti.

Pervoyhteisöt julkisen ja yksityisen välissä

Yksityisen ja julkisen väliin jää kiinnostavia tiloja pervoyhteisöjen tapahtumissa, bileissä ja sosiaalisissa medioissa. Näissä kontekstissa sopivuuden rajoja eivät määrittele yleisen sosiaalisen kanssakäymisen normit, vaan yhteisön omat säännöt ja etiketit, jotka tavallisesti sallivat hyvin vapaan seksuaalisen ilmaisun.

Pervoyhteisöjen säännöt eivät yleensä puutu juurikaan roolileikkien sisältöihin, sillä yhteisöjen tarkoitus on mahdollistaa pervoilu mahdollisimman laajasti tiloissa, joissa ei ole sivullisia. Usein tapahtumien säännöillä rajoitetaan sotkuisia tai vaarallisia leikkejä, ja verkossa saatetaan rajoittaa keskustelua ja mediaa sellaisista touhuista, jotka häiritsevät useimpia. Tällaisia ovat esimerkiksi verileikit, eritteet ja vaaralliset leikit.

Tulenarat roolileikit muodostavat haasteen pervoyhteisöjen sisäisille säännöille ja turvallisemman tilan ohjeille, sillä jotkut saattavat reagoida niihin ahdistumalla tai loukkaantumalla, mutta yhteisön tehtävänä on toisaalta luoda vapaata tilaa erilaisten seksuaalisten fantasioiden toteuttamiselle. Monien tapahtumien etiketti ohjaakin ennemmin ahdistuvan henkilön sivummalle kuin puuttuu sessioiden sisältöihin tavalla, joka voitaisiin kokea syrjiväksi tai kink-häpäisyksi.

Toisten reaktioihin perustuva rajoittaminen voisi avata matolaatikon, jossa yhteisön sisällä syntyisi valtataistelu siitä, kenen kink on hyväksyttävä ja kenen ei. Samalla jouduttaisiin punnitsemaan sitä, kenen trauma, loukkaantuminen, ällötys tai inho on riittävän voimakasta tuottaakseen rajoituksia muiden leikeille, niistä puhumiselle tai kuvien ja videoiden julkaisemiselle.

Reaktioiden pohjalta rakentuva etiketti ei ole kestävä eikä toimiva ratkaisu, koska se johtaa sekä mielivaltaisiin rajoittamisperusteisiin että riitaiseen ja epätasa-arvoiseen yhteisöön. Ad hoc -valituksiin ja kiistoihin pohjautuvat säännöt eivät lähtökohtaisesti tuota hyvää lopputulosta, koska niiden taustalla ei ole eettisesti koherenttia järjestelmää, jolla ristiriitoja voitaisiin ratkaista. Ad hoc -kiistoissa ratkaisut perustuvat siihen, keiden sosiaalinen pääoma kussakin tilanteessa riittää kiistan voittoon.

Turvallisemman tilan ja huomaavaisuuden periaatteilla voidaan päästä hyviin kompromisseihin esimerkiksi siten, että mahdollisuuksien mukaan tapahtumatiloja eriytetään sessiotiloihin ja chillaustiloihin, joissa silmille ei tule rajuja leikkejä. Lisäksi voidaan tarjota tukimahdollisuuksia niille, jotka syystä tai toisesta reagoivat voimakkaasti näkemäänsä ja kokemaansa. Näin hankalia tilanteita ennakoidaan toiminnan rakenteilla ilman, että tapahtuman osallistujat tai yhteisön jäsenet joutuisivat varomaan tekemisiään liikaa.

Paheksunnan projektio

Tulenarat roolileikit saattavat nostattaa paheksuntaa pelkästään olemassaolollaan. Esimerkiksi keskellä rasisminvastaista kamppailua voi tuntua käsittämättömältä, että jotkut haluaisivat toisintaa mustien orjien sortoa seksileikeissään. Tämän tyyppinen paheksunta tai loukkaantuminen esittää vaateen, että menneiden aikojen vääryyksillä ei pitäisi leikkiä lainkaan.

Tällainen vaade on kuitenkin kohtuuton, sillä roolileikin suhde todelliseen vääryyteen on vain symbolinen, eikä sellaisen vuoksi ole perusteltua paheksua toisten ihmisten yksityistä toimintaa. Mikäli pelkkä vääryyden esittäminen jossakin muodossa olisi peruste tuomitsemiselle, joutuisimme samalla tuomitsemaan ison määrän historian harrastamista, viihdettä, pelejä ja populaarikulttuuria.

Tällainen tuomio johtaisi samanlaiseen absurdiin tilanteeseen kuin yllä mainitut ihmisten reaktioille perustuvat säännöt, mutta valtavassa mittakaavassa. Esimerkiksi jokainen sotaa käsittelevä videopeli ja lautapeli joutuisi heti jyrän alle, koska kaikki sodat ovat sisältäneet raakuuksia kaikkien sodan osapuolten tekemänä.

Siksi vastaus ei ole tuomitseminen, paheksunta tai rajoittaminen, vaan asioiden erottaminen selkeästi toisistaan. On täysin mahdollista ja ristiriidatonta samanaikaisesti tuomita orjuus ja rasismi sekä leikkiä niillä teemoilla kuplassa. Toisten leikeistä loukkaantuminen projektio, joka aiheutuu loukkaantujan omista käsityksistä ja tunteista, ei itse toiminnasta. Tätä voi hyvin verrata siihen, miten eräitä arvokonservatiiveja loukkaa hirveästi homoseksuaalien olemassaolo.

Julkiset tilanteet ovat eri asia, sillä esimerkiksi rasismin uhria voi oikeasti satuttaa silmille tuleva rasismia sisältävä roolileikki. Tällaisissa tilanteissa on harvoin kyse siitä, että joku tarkoituksella toisi roolileikkinsä julkiseen tilanteeseen, vaan tavallisesti kyseessä on paljastus, kuten esimerkiksi Max Mosleyn tapauksessa. Silloin on tärkeää huomata, että varsinaisia ongelmia ovat yksityisten tietojen paljastaminen ja pahantahtoinen tulkitseminen, ei itse roolileikin sisältö.

Paljastumistilanteissa seksistigma räjähtää silmille ja tuottaa vääristyneen kuvion, jossa seksuaalisesta toiminnasta "jäädään kiinni". Kuvio on läheistä sukua koulukiusaamiselle, jossa uhria voidaan häpäistä ja syytellä ilman mitään todellista perustetta. Pelkästään joukon voimantunne ja verenhimo riittävät kiusaajille oikeutukseksi.

Vaikka joitakuita saattaakin ahdistaa tieto siitä, että toiset leikkivät törkeitä seksileikkejä keskenänsä, huomaavaisuuden vaatimus kulkee kahteen suuntaan. Huomaavainen pervo ei hiero epäsovinnaisia leikkejään toisten naamaan (elleivät he itse niin halua), mutta myös huomaavainen ulkopuolinen ymmärtää, että hänellä ei ole oikeutta puuttua yksityisiin asioihin, vaikka ne häntä ahdistaisivatkin.

Lopuksi

Natsiroolileikit eivät tarkoita fasismin hyväksymistä, eivätkä orjaleikit rasismin vähättelyä. Ne ovat erillisessä kuplassa tapahtuvia seksuaalisia fantasioita. Ihmisillä on kyky lokeroida asioita sekä leikkiä asioilla, jotka edustavat täysin päinvastaisia arvoja kuin tosielämässä. Raudanluja feministi voi rakastaa raiskausleikkejä, eikä se ole mitenkään ristiriitaista.

Tulenarkoja leikkejä leikkivien kannattaa toimia huomaavaisesti, mutta se ei tarkoita itsesensuuria tai väistämisvelvollisuutta. Ennemmin se tarkoittaa sitä, että on hyvä osallistua keskusteluihin, joissa pervoyhteisön sääntöjä pohditaan ja toimintaa fasilitoidaan.

Parhaita ratkaisuja ovat sellaiset, joissa kuullaan herkempien yhteisön jäsenten huolet, mutta ei lähdetä rakentamaan rajoituksia tai hankalia sääntösysteemejä reaktiivisesti. Vaikka jokainen on viime kädessä vastuussa omista tunteistaan ja rajoistaan, hyvällä fasilitoimisella voidaan tuottaa ympäristöjä, joissa erilaiset toiveet ja tarpeet huomioidaan.

Pervoilun poliittinen puoli - osa 1

So you say your kink is not political

aloitti Karada House Instagram-kuvasarjansa. Kyseessä on berliiniläinen shibaria harjoittava studio. Kuvasarja jatkuu muistutuksilla siitä, miten shibari perustuu hojojutsuun (vanhoihin japanilaisten poliisien hallintatekniikoihin), kahleet orjuuteen ja ruoskat rankaisemiseen ja kidutukseen.

Kuvasarja päättyy muistutukseen, että kyseessä ei ole kink-shaming, vaan kutsu pohtimaan sitä, että pervoilu ei tapahdu tyhjiössä. Viimeinen lause kertoo, että

Practicing kink is political. At worst it re-enacts, at best it deconstructs.

Kuvasarjan päätös on tärkeä, sillä se nostaa postauksen aivopierusta keskustelunavaukseksi. Valittu foorumi kuitenkin typistää viestin moralistiseksi käsienheilutteluksi, kuten someaktivismissa on usein tapana. Monimutkaiset kysymykset eivät taivu suosiolla seksikkäiksi Insta-postauksiksi, joten tämäkin jää ohueksi sormenheristelyksi vailla punnittua pointtia.

Koska aihe on tärkeä ja kiinnostava, kaivellaan vähän syvemmin, mistä pervoilun poliittisuudessa voisi olla kyse. Ensiksi nousee tietysti esille seksuaalipoliittinen ulottuvuus, eli pervojen oikeudet seksuaaliseen vapauteen ja ilmaisuun. Tämä on hyvä nostaa esiin heti ensimmäisenä, sillä Karada Housen tiedostava ilmoittelu näyttäisi olevan jännitteisessä suhteessa yksilön vapauteen toteuttaa omaa seksuaalisuuttaa ilman, että Insta-aktivistit tulevat kertomaan, miten asiasta pitäisi ajatella oikein.

Toisena ulottuvuutena on määrittely- ja representaatiovalta eli kuka ja miten pervoutta rakennetaan ja esitetään kulttuurisena ilmiönä. Ennen 60-luvun murrosta pervoilu oli vahvasti poliisin ja psykiatrin arvioitavana, kun taas yhteiskunnan vapautuessa pervoilu asettuu seksuaalivähemmistökontekstiin oikeusvaateiden esittäjänä. Määrittelyvallasta käydään alituista vääntöä edelleen mm. sairausleiman, median mehustelujen ja erilaisten itsensä ylentäneiden pervogurujen ristiaallokossa.

Karada House ryhtyy representaatiovallan käyttäjäksi postauksellaan, sillä kanssapervojen opettaminen valveutumisen taidoissa on malliesimerkki siitä, miten joku taho katsoo voivansa kertoa muille, miten tulisi pervoilla oikein. Ajoitus keskellä USA:n mellakoita vihjaa, että tarve pervohistorian tarkasteluun on noussut kimmokkeena jenkkien akateemisessa keskustelussa vellovasta kriittisestä historiantulkinnasta ja sen seurauksista esim. patsaiden kaatamisessa.

Pitäisikö nyt siis katkoa köydet ja nahkuroida piiskat vöiksi? Kysymys historian vääryyksien oikomisesta on kolmas ulottuvuus, jota asiassa on syytä tutkia. Insta-postaus väittää, että meidän tulisi olla tiedostavia pervoiluun liittyvistä historiallisista ongelmista, mutta siihen asia sitten jää. Liekö syy köykäisessä someformaatissa vai köykäisessa ajattelussa?

Mitä meidän tulisi tehdä sillä ymmärryksellä, jota asioiden tiedostaminen tuo mukanaan? Ärhäkkäimmät aktivistit vaativat, että kriittisen historiantulkinnan nimissä pitäisi laittaa sorron symboleja matalaksi. Mitä tiedostaminen voisi tarkoittaa pervoyhteisössä ja henkilökohtaisissa pervoiluissa? Asiaan tuntuu jäävän monta aukkoa.

1. Historian tulkitseminen on vaikeaa puuhaa

Kun historiaa tulkitaan nykyhetkestä käsin, sorrutaan usein moralismiin ja anakronismiin. Esimerkiksi moni nykyään loukkaavana koettu representaatio tai termi on ollut 50 vuotta sitten normaalia kielenkäyttöä. Me emme voi julistaa silloin eläneitä ykskantaan roistoiksi, koska silloin syyllistyisimme anakronismiin eli menneen tulkitsemiseen virheellisesti oman aikamme ymmärryksen perusteella. Toki murha on ollut murha myös 50-vuotta sitten, mutta erilaisissa arvoihin, sopivuuteen ja hyväntahtoisuuteen liittyvissä kysymyksissä kulttuuriympäristöllä on paljon merkitystä.

Historia on monimuotoista ja monimutkaista. USA:ssa ajankohtainen rasismikeskustelu, johon myös orjuuden historia liittyy, ei ole ainoa konteksti, johon BDSM-harrastajien suosimat kahleet ja piiskat voi liittää. Kurittamiseen liittyvää historiaa löytyy kaikista kulttuureista erilaisin merkityksin ja sävyin. USA:n historia ole missään tapauksessa universaali mittatikku asioiden merkityksen arviointiin, vaikka kulttuurisokeat jenkkiaktivistit ja muut amerikofiilit yrittävät niin väittää.

Piiskaaminen voidaan yhdistää esimerkiksi uskonnolliseen flagellantismiin, erilaisiin leikkeihin tai vaikkapa vihtomiseen, joilla ei ole yhteyttä mustien orjien sortoon. On siis tarkoitushakuista ja mielivaltaista väittää, että pervojen harrastama piiskaaminen olisi muka symboli 1700-luvun kolmiokaupan riistorakenteille.

Jos historiaa tulkittaisiin yksioikoisen symbolistisesti, niin moni nykyajan arkipäiväinen asia löytäisi jonkin historiallisen yhtymäkohdan sortoon ja riistoon. Liikenteen kehittyminen kytkeytyy sotien vaatimaan logistiikkaan, monilla urheilulajeilla on väkivaltainen historia (esim. miekkailu), viihde tuottaa elämyksiä menneiden aikojen vääryyksillä ja valtaosa kansainvälisestä kaupasta rakentuu vanhojen riistojärjestelmien päälle (osa niistä riistää valitettavasti yhä).

Tällaisessa historiantulkinnassa ei tietenkään ole mitään mieltä. Karada Housen valitsemista esimerkeistä valtaosa on pöhköjä ja amerikkakeskeisiä. Ilman tämänhetkistä pakkomielteistä mediasuhdetta Yhdysvaltain tapahtumiin ne menettävät merkityksensä lähes täysin. Vaikka yritys ojentaa käpälä rasismin vastaiselle taistelulle USA:ssa on hyväntahtoinen, asian kytkeminen historian luentaan on kömpelö virhe.

2. Tekeekö symbolinen kytkös asiasta pahan tai huonon?

Symboliset kytkennät historiaan ovat ongelmallisia mielivaltaisten tulkintojen takia, mutta myös siksi, että menneet vääryydet eivät tuota suoraa eettistä vastuuta nykytulkitsijalle. Oletetaan esimerkin vuoksi, että isoisäni on murhannut jonkun kirveellään, ja minä käytän samaa kirvestä puiden pilkkomiseen mökillä. Onko kirves kyseisen vääryyden symboli? Osallistunko jotenkin rikoksen ylevöittämiseen tai kauheuden vähättelyyn, jos käytän kirvestä yhä halonhakkuussa?

On eettisen analyysin kannalta selvää, että vastuu murhasta pysähtyy sen tekijään, eikä väline muutu siitä pahaksi, koska se on vain esine. Symbolinen suhde on olemassa vain, jos symbolille annetaan merkitys ja valtaa. Halonhakkuu jopa dekonstruoi murhasymbolin ja palauttaa kirveen alkuperäisen merkityksen työkaluna. On eräänlaista taikauskoa ajatella, että murha jotenkin saastuttaisi esineen tai että esine jotenkin siirtäisi vastuuta jälkipolville. Sama pätee kahleisiin ja piiskoihin.

Sama dekonstruktio tapahtuu suostumukseen perustuvassa sadomasokismissa, sillä orjuudessa kyseisiä välineitä käytettiin oikeudettomaan vangitsemiseen ja rankaisemiseen, mutta sadomasokismin ytimessä on yksilön seksuaalinen vapaus ja suostumuksen neuvotteleminen. Tässä esiintyy sama dekonstruktio kuin kirvesesimerkissä. Toisin sanoen sadomasokismin käytännöt ilmentävät jo lähtökohtaisesti symbolista dekonstruktiota sorron välineille.

Insta-postaus peräänkuulutti dekonstruktiota, mutta epäonnistui pointtinsa esittämisessä, eikä huomannut dekonstruktion olevan jo läsnä sadomasokismissa. Sen sijaan Karada House esitti moralistisen vaateen siitä, että jokaisen tulisi olla sen valitsemien kriteerien mukaisesti tiedostava tai muuten he ovat ongelmallisia riiston uusintajia. Mustavalkoisuus yhdistettynä symboliseen pöhköilyyn tekee postauksesta kaikin puolin epäonnistuneen sen hyvästä tarkoituksesta huolimatta.

Moni sadomasokisti älähtää "kahleet ovat orjuuden symboleita" -kritiikkiin vastaamalla, että "pervoiluni ei ole poliittista", koska symbolinen linkki on aidosti murtunut ja kyseistä poliittista kytkentää ei ole olemassa muutoin kuin näennäisesti. Symbolismiin sotketutuneiden aktivistien esittämä "kahle on paha, koska kahleella vangittiin orjia" argumentti on todella lapsellinen, ja toivon syvästi, että sen esiintyminen Karada House:n Insta-postauksessa on hupsu kömmähdys, eikä kuvaa toimijan ajattelun tasoa yleisemmin.

3. Tarttis tehrä jotakinnii?

Vaikka edellisen valossa pervoiluun kohdistuvat aikalaispoliittiset tiedostamisvaatimukset osoittautuvat aika huteriksi, on kuitenkin huomattava, että ihmisten tunnoilla on merkitystä erilaisissa yhteisöissä, myös pervoyhteisöissä. Mitä siis tiedostavan pervon pitäisi tehdä? Yleisten sivistysarvojen kannalta on toki hyvä, että ihmiset tiedostavat toimintansa historian ja mahdolliset symboliset luennat, vaikka ne voivatkin olla kiistanalaisia ja jo monesti virheellisiä. Sivistynyt pervo voi murentaa orjuuden ihannointi -syytökset esimerkiksi dekonstruktioargumentilla.

Tavalliseen kahle- & piiskasessioon tällä tuskin on suurta vaikutusta, sillä historiasivistys ei sinällään näy mitenkään ulospäin, eikä sen tarvitsekaan näkyä. Laajempi yhteisöllinen merkitys tulee kuitenkin siitä, että sivistynyt pervoyhteisö osaa (toivottavasti) tarttua hyvin sellaisiin tilanteisiin, joissa yhteisön jäsen protestoi tai pahoittaa mielensä sellaisista toimintatavoista, jotka viittaavat ajattelemattomasti avoimiin kulttuurisiin kipupisteisiin.

Tällaisesta oli kyse siinä, kun osa USA:n pervoyhteisöistä päätti vaihtaa dominoivaa henkilöä kuvaavan master-sanan kategorisesti top-sanaan, jotta koettu symbolinen yhteys orjuuden historiaan voitiin katkaista. Tämä oli hyväntahtoinen kädenojennus niille, joita sana ahdisti, vaikka historiallinen luenta asian taustalla ei elettä tukisi. Hyväntahtoisuus on kuitenkin parempaa yhteisön rakentamista kuin vänkääminen sanan historiasta, jolla on enempi merkitystä kulttuurihistorioitsijoille kuin pervoille. Ja yksityisesti kuka tahansa voi edelleen käyttää mitä tahansa sanoja haluaa.

Summa summarum, tiedostava pervoilu ei välttämättä velvoita kovin suuriin tekoihin, mutta auttaa pitämään hoksottimet valmiudessa erilaisten kiistojen ja mielipahojen ratkaisemiseksi pervoyhteisössä. Balanssissa on kuitenkin mukana seksuaalisen ilmaisun vapaus, joten ihan yksinkertaisiksi asiaa koskevat kiistat eivät valitettavasti jää. Tilanteissa on vaarana kumartaa yhtäälle ja pyllistää toisaalle, kuten sanonta kuuluu. Pervoyhteisössä tosin pyllistämistä voidaan pitää oikein toivottavana tekona...

Pervot ovat seksuaalivähemmistö, jonka yhteisöllisen toiminnan keskeisenä tarkoituksena on luoda kontakteja, tilaisuuksia ja tiloja erilaisten pervojuttujen toteuttamiselle. Turvallinen ja hyväksyvä tila pervoilulle ja pervoidentiteeteille on yhteisön elinehto ja myös seksuaalioikeuksien suojaama vapaus. Tämän vapauden toteuttamiseksi pervoyhteisössä luodaan tietoisesti epäpoliittinen kupla, jossa tarkoituksella irroittaudutaan ympäröivän yhteiskunnan kulttuurisista kiistoista.

Oma arviointituntosarveni sanoo, että pervokontekstissa seksuaalisen ilmaisun ja toiminnan vapaus nousee kirkkaasti etusijalle suhteessa muihin poliittisiin teemoihin, joita pervoiluun voidaan kytkeä.  Vapautunut pervoilu ilman moralistista syyllistämistä on arvo sinänsä, jota on syytä vaalia.

***

Tämä on osa 1 kahdesta kirjoituksesta, jossa pyörittelen pervopolitiikkaa suhteessa kulttuurisiin kiistoihin. Seuraavassa osassa otan käsittelyyn erilaiset tulenarat seksuaaliset fantasiat ja niiden toteuttamisen. Eli teemana rotuun, riistoon, väkivaltaan liittyvät seksileikit epäpoliittisessa kuplassa. Natseja unohtamatta!

Osmon orkesteri - seksismiä ja myrkyllistä vallankäyttöä seksologien piireissä

Vaikka Suomi on maailman mittakaavassa varsin tasa-arvoinen maa, täälläkin esiintyy edelleen ummehtunutta seksismiä työpaikoilla ja ammatillisissa ympyröissä. Ilmiön yksi muoto on vanhojen ukkojen sairastuminen valta-asemaansa. Marja Kihlström nosti juuri esille Instagramissa, miten tunnettu seksologi, Osmo Kontula savusti hänet pois Suomen seksologisen seuran puheenjohtajan paikalta.

Kontula pyöritti Suomen seksologista seuraa omana orkesterinaan pari vuosikymmentä. Hän toimi seuran puheenjohtajana useita vuosia, ja silloin kun hän ei ollut suoraan puikoissa, oli hän varapuheenjohtajana ja takapiruna. Kontulan toimintaa kuvasi se, että mikään aloite tai uudistus ei mennyt yhdistyksen toiminnassa läpi, jos sille ei ollut Kontulan siunausta. Aloitteen valmistelulla, perusteluilla tai kannatuksella ei ollut merkitystä. Jos Kontula ei asiasta tykännyt, se lytättiin ja rutattiin kaikin keinoin.

Kun Marja Kihlström valittiin Suomen seksologisen seuran puheenjohtajaksi 2017, seura oli ottamassa vuosikymmenen harppauksen kohti nykyhetkeä. Kihlström on valovoimainen ja vahvatahtoinen ihminen. Hän halusi uudistaa seuran toimintaa ja nostaa sen pienehkön piirin touhukerhosta nykyaikaiseksi, näkyväksi järjestöksi. Tämä olisi tarkoittanut Kontulalle vallan lipsumista omista käsistä pois, niinpä hän kääntyi Kihlströmiä vastaan, asettui kaikessa poikkiteloin ja myrkytti seuran hallituksen työskentelyilmapiirin.

Lopputuloksena Kihlström sai pian perseilystä tarpeekseen ja lähti. Hänen oli mahdotonta johtaa seuran toimintaa, koska Kontula pani joka käänteessä arvovaltansa häntä vastaan, aukoi privaatisti päätään, huusi ja rähjäsi sekä maanitteli vanhat tuttunsa yhdistyksessä Kihlströmiä vastaan. Myrkyllisen ilmapiirin seuraukset olivat paikoin absurdeja, kun Kontulan johdolla seuran hallitus torppasi täysin perusteltuja hankkeita, kuten esitteiden ja käyntikorttien painatuksen, vain siksi, että Kihlström niitä esitti.

Toisin sanoen eläkeikää lähestyvä käppäukko ei pystynyt käsittelemään sitä, että uusi puheenjohtaja oli nuori nainen, ja haluton soittamaan kakkosviulua Osmon orkesterissa. Kihlstömillä oli oma tahto, omat ajatukset seuran toiminnan kehittämisestä ja halu viedä asioita tarmokkasti eteenpäin. Nämä ovat vaarallisia ominaisuuksia nuorissa naisissa. Ne panevat käppäukot viralta.

Osmo Kontula on Suomen tunnetuin tutkija seksologian alalla. Hänelle olisi ollut tarjolla oikein arvovaltainen ja kunnioitettu rooli alan pioneerina ja mentorina nuoremmille tekijöille. Sen sijaan hän valitsi pitää kiinni omasta valta-asemastaan kurttuiset rystyset valkoisina rapauttaen kaiken sen arvostuksen, jonka hän olisi voinut muuten pitää.

Kontulan asenne mustui myöhemmin entisestään, ja kulminoitui siihen, että vuoden 2018 keväällä häntä ei enää valittu "oman yhdistyksensä" hallitukseen, koska jopa monet hänen entisistä huilisteistaan olivat saaneet tarpeekseen. Sittemmin keväällä 2020 hänet erotettiin Suomen seksologisesta seurasta kokonaan vahingollisen suhmurointinsa takia.

Lähdin itse aikanaan kävelemään Suomen seksologisen seuran hallituksesta Osmon orkesterin absurdin vallankäytön takia, ja koska seuran toiminnan kehittäminen ilman Kontulan siunausta oli mahdotonta. Marja Kihlströmin kohtaama älytön perseily oli viimeinen niitti, joka romahdutti lopun kunnioitukseni Kontulaa kohtaan.

Valitettavasti Kontulan törkeä käytös ei alkanut eikä päättynyt tähän. Erityisesti nuoret, uransa alkupuolella olevat naiset ovat kohdanneet vähättelyä ja halveksuntaa, mikäli he eivät ole olleet halukkaita soittamaan Osmon orkesterissa. Luultavasti tarinoita kilometrien mittaisista, vittumaisesta kirjelmöinneistä, määräilevistä puheluista, halventavista kommenteista ja muista alentavista tempauksista alkaa nyt tupsahtelemaan enemmänkin esille. Tiedän Kihlströmin lisäksi ainakin 4 tai 5 henkilöä, jotka voisivat puhua suunsa puhtaaksi myrkyllisestä vallankäytöstä.

Osmo Kontulan romahdus arvostetusta tutkijaksi käppäukoksi on surullinen kuvio, jossa hän jäi valta-asemaansa jumiin, eikä osannut antaa soihtua eteenpäin. Sääli jää kuitenkin ohimeneväksi häivähdykseksi, sillä Marja Kihlström tai kukaan muu ei ole ansainnut sellaista maan kaivamista jalkojen alta, halveksuntaa ja myrkyllistä käytöstä, minkä avulla Kontula asemastaan kiinni piti.

Vallan ja myrkyllisyyden yhdistelmä johti siihen, että kukaan ei uskaltanut nostaa Kontulan toimintaa tapetille kuin vasta useamman vuoden päästä tapahtumista. Kiitän Marjaa rohkeudesta kirjoittaa asiasta nyt. Vanhojen ukkojen kulttuuri väistyy hitaasti, mutta se väistyy!

***

Lisäys 1.6.2020. Tätä tekstiä on arvosteltu siitä, että se sisältää vahvistamattomia väitteitä ja on ikävä tyylilajiltaan. Tekstin väitteet perustuvat omiin kokemuksiini Suomen seksologisen seuran aktiivina ja Marja Kihlströmin läheisenä työtoverina eli kirjoittamani perustuu ensi käden tietoon. Olen nähnyt Kontulan asiattomia ja epäammatillisia kirjeitä sekä kuunnellut vierestä, kun hän huutaa ja rähjää puhelimessa. Olen myös itse kohdannut hänen epäammatillista ja epäkollegiaalista suhmurointiaan yhdistyksen hallitustyöskentelyssä ja seurannut useita tapauksia sivusta. Jos tekstin tyylilaji huolestuttaa enemmän kuin seksismi ja myrkyllinen vallankäyttö yhdistystoiminnassa, on syytä katsoa peiliin.

Myytinmurtamista squirttaamisesta

Squirttaaminen tarkoittaa seksuaalisessa tilanteessa tapahtuvaa nestepurkausta pillusta. Se herättää usein ihmetystä ja kummastusta, sillä ilmiön luonteesta pyörii villejä käsityksiä ihmisten keskuudessa. Joskus keskustelut ajautuvat jopa myrkyllisiksi, koska aiheeseen liittyy yhä häpeää ja häpäisemistä.

Squirttaamiselle ei valitettavasti ole kunnollista suomennosta. Monet mahdolliset käännökset, kuten ruikkiminen, roiskiminen tai kastelu, kantavat negatiivista vivahdetta ainakin minun korvaani. Ehkä roiskiminen voisi olla näistä vähiten kielteinen? Tai purkautuminen? Toivottavasti jossakin vaiheessa jokin kiva suomenkielinen sana vakiintuu kuvaamaan sitä.

Jos joku kummastelee "pillun" käyttöä tässä tekstissä, niin sana on tarkoin valittu. Vaginat ja emättimet ovat luotaantyöntävää virallista puhetta, ja naisten elimistä puhuminen taas tarpeettoman sukupuolittavaa, koska tässä ilmiössä ei ole kyse naisista tai sukupuolista, vaan elimistä. Siispä valokeilassa on pillu.

Nestepurkausten anatominen alkuperä on pitkään herättänyt pitkään ihmettelyä seksologien parissa. Yksi syy kummastelulle on ollut se, että seksuaalisuuden fysiologian moderni tutkimus on ollut hyvin ohutta. Toinen syy piilee siinä, että ilmiölle ei ole ollut selkeää funktionaalista selitystä; squirttailulle ei ole löydetty mitään biologista tarvetta tai käyttöä. Toisaalta suurin osa ihmisen seksuaalisesta toiminnasta on "biologisesti tarpeetonta", joten funktionaalinen lähestymistapa on muutenkin seksuaalisuuden tutkimuksessa aika hutera.

Squirttaamisen alle voi kuulua monia erilaisia ilmiöitä, joten lienee hyvä vähän purkaa käsitteen mahdollista sisältöä. Joissakin tapauksissa kyse voi olla runsaasta nesteestä, joka johtuu kiihottumisen tuottamasta kostumisesta tai kuukautiskiertoon liittyvästä valkovuodosta. Harvoin kyse voi olla myös virtsan karkaamisesta, mutta siinä tapauksessa ongelma esiintyy myös muissa kuin seksuaalisissa tilanteissa. 

Varsinaisen squirttaamisen käsitteen sisään osuu kaksi hieman erilaista ilmiötä: 1) skenen rauhasen eli ns. pillun eturauhasen erittämä neste, joka on paksuhkoa ja vaaleaa, tai 2) runsaampi nestepurkaus virtsarakosta. Paksumpaa nestettä kutsutaan joskus myös pillun ejakulaatioksi. Vasta runsaampaa nestepurkausta kutsutaan yleensä squirttaamiseksi, mutta rajanveto on enempi mielipideasia - toiselle riittää lusikallinen, toiselle lasillinen.

Nestepurkauksen koostumuksen tutkiskelu on osoittanut, että runsaammassa roiskahduksessa on mukana sekä eturauhasen nestettä että virtsaa. Tämä selittää ensikäden havainnot siitä, että neste ei haise tai maistu selvästi pissalle. Ultraäänikuvantamisessa on havaittu, että kyseistä sekamehua kertyy virtsarakkoon kiihottumisen yhteydessä, ei normaalissa virtsanerityksessä. Virtsarakko toimii vain nesteen säilytyspaikkana ennen sen nautinnollista purskahdusta.

Pornon sirkustemput saattavat harhauttaa ajattelemaan, että kyse on nimenomaan pissaamisesta, sillä pornon näyttävimmät suihkuttelut ovat useimmiten trikkejä, joissa joko pissataan paineella kesken seksin tai sitten ruiskutellaan vettä pillusta lantionpohjan lihaksilla. Merkitystä on myös asennolla ja kuvakulmalla. Kyykkiessä kameran päällä pienempikin nestemäärä voi näyttää vesiputoukselta.

Juuri pissaamisrinnastus tuntuu aiheuttavan squirttaijoille eniten häpeää, koska siihen liittyy sosiaalisia rajoituksia ja jopa jonkinasteinen tabu. Opimme yleensä lapsena kontrolloimaan tarkoin pissaamistamme ja vahinkotilanteet koetaan hyvin noloiksi. Tätä häpeäkokemusta vahvistavat keskusteluihin ilmestyvät jumittajat, jotka vänkäävät, että squirttaaminen on pissaamista. He eivät tunnu pääsevän yli siitä, että vaikka nesteestä osa on virtsaa, kyse on eri toiminnosta. 

Seksuaalisuuteen liittyvä häpäiseminen on ikävää ja tarpeetonta. Jos kyse on jollekin erityisen herkästä asiasta, voi satunnainenkin nettikeskustelussa eteen tullut pään aukominen aktivoida häpeäkokemuksen. Yksi reitti ulos häpeästän sävyttämästä diskurssista on oikea tieto. Toinen reitti on seksipositiivisuus, jonka näkökulmasta voi todeta, että niin squirttaaminen kuin pissaaminenkin ovat kummatkin täysin ok osana seksuaalista toimintaa. Häpäisemistä tai arvottavia rajanvetoja ei tarvitse kukaan.