YK: "Tapetaan hei pari homoa!"

Ihmisoikeuksien päivä oli ja meni viime perjantaina (10.12). Sen kunniaksi YK:n on puuhattu tänä syksynä kiireisesti uutta päätöslauselmaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden hengessä "seksuaalinen suuntautuminen" päätettiin poistaa listalta, jossa tuomitaan ihmisten teloittaminen mielivaltaisin perustein.

Yyykoon yleiskokouksen ihmisoikeuskomitea on siis sitä mieltä, että ihmisen murhaaminen on ihan ookoo, jos hän sattuu olemaan homo, lesbo, bisse tai transu. Yyykoo ookoo!

Kansainvälinen oikeus alkaa vaikuttaa huonolta vitsiltä, kun sitä normittamaan päästetään ihmisoikeuksista piittaamattomat roistovaltiot. Pukki kaalimaan vartijana osuu tämän prosessin kuvaajaksi napakasti kuin kalashnikov miehimyksen silmien väliin.

Mitä järkeä on sellaisessa päätöksentekoprosessissa, jossa tunnetut ihmisoikeuksien polkijat pääsevät laatimaan päätöslauselmia ihmisoikeuksista? Tätä naurettavaa prosessia vetivät takapajuiset Afrikan maat ja sitä komppasi koko islamilainen revohka. Ai niin, onhan siellä allekirjoittajien joukossa yllä mainittujen lisäksi myös pari muuta demokratian ja ihmisoikeuksien mallimaata: Venäjä ja Kiina!

Kansainvälistä ihmisoikeuskeskustelua ihmetellessä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Ugandassa pystytetään "homot hirteen" -lainsäädäntöä amerikkalaisten pastorien voimin ja islamilaiset maat antavat oman ihmisoikeusjulistuksensa, jossa kaikilla on oikeus (ja velvollisuus) elää islamin mukaisesti. Venäjän ja Kiinan touhuja katsellaan läpi sormien kaupankäynnin nimissä.

Kun YK:ssa leikitään naurettavaa piirileikkiä idioottien kanssa, samanaikaisesti lukuisia seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tapetaan, pahoinpidellään ja vainotaan ympäri maailmaa. Ja piirileikin tuloksena sille väläytetään vihreää valoa. Onhan se kiva, kun uskonnolliset siveyspoliisit, kansalaismilitiat ja muut roskajoukot saavat hirmuvallalleen oikein kansanvälisen yhteisön siunauksen. Voi sitten taas hyvällä omallatunnolla tappaa ja porskuttaa! Saatana!


Lisäys: Ainoa mieltä lämmittävä seikka tässä asiassa on se, että Pohjoismaat olivat jyrkästi esitystä vastaan, Suomi etunenässä. Tämä nostattaa paljon enemmän minun kansalaistuntojani kuin mikään urpoilu kiekkokaukalossa.

Eroottista akrobatiaa

Sexhibition-riennot ovat taas takanapäin. Itse ehdin pistäytymään messuilla lauantaina päivällä, mikä oli sikäli miellyttävää, että känniörvellyksestä ei ollut tietoakaan. Tunnelma oli mukavan unelias ja ilmava. Väkeä oli kuitenkin jo melkoisesti paikalla ensimmäisten esitysten aikaan.

Messujen ehdottomasti hienoin juttu oli Miss Pasonin akrobaattinen show. Hän yhdisti kerrassaan upeasti taituruuden ja eroottisuuden sekä tangolla että trapetsiliinassa. Juuri tämänkaltaista osaamista toivoisin näkeväni enemmän eroottisen esiintymisen maailmassa. Taiteellisuuden ja paljastavan seksikkyyden ei tarvitse sulkea toisiaan pois, vaikka niin monesti ajatellaan.

Toisenlaista akrobatiaa ja läiskettä oli tarjolla smurffiluolassa. SMFR:n osasto oli täynnä vekkuleita laitteita ja avuliaita alan harrastajia tarjoamassa piiskaa!

Lisäys: Messuilla kilpailtiin myös jaappanialaisen olympialajin mestaruudesta. Ilmaseksin SM-tittelin vei nimimerkillä Alice Wonderland työskennellyt neito!

Maailma Timpan silmin

Perussuomalaisten puolueen pääjehu Timo Soini edustaa jyrkkää katolista seksuaalimoraalia. Abortti ja avioero ovat väärin, eikä avoliitossa elämistä pidä katsoa hyvällä. Ehkäisy on syntiä ja hänen mielestään "seksin säästäminen avioliittoon varjelee monelta mustasukkaisuudelta, kateudelta ja katkeruudelta."

Tuoreessa haastattelussa (IL 11.11.2010) hän toteaa abortista, että "onneksi äitisi valitsi näin päin". Voiko tyhmempää perustelua olla? Kukaan lapsen hankkimiseen omalla päätöksellään ryhtynyt ei pallottele valintaa abortin ja lapsen pitämisen välillä. Abortti tehdään aina olosuhteiden pakosta.

Syntymättä jäänyt lapsi ei ole mikään vääryys. Ihmisillä ei ole eettistä velvollisuutta pukata kersoja maailmaan liukuhihnatyönä, vaikka tietyt uskonnot niin väittävät. Jos toteutumattomia asioita aletaan suremaan tragedioina, niin itkemiselle ei tule loppua. Jo olemassa olevissa ongelmissa pitäisi olla riittävästi tekemistä.

Katolisia jääriä on eteläinen Eurooppa täynnä. Soinissa outoa on se, että hän on Perussuomalaisten puolueen keulakuva. Mitä perussuomalaisuutta edustaa jyrkkä katolinen umpimielisyys? Asennekyselyiden valossa todellinen perussuomalainen on näkemyksiltään lähinnä Soinin vastakohta. Tämä ristiriita tuntuu jäävän puolueen kannattajilta havaitsematta.

Onneksi Timpalla on liberaalissa yhteiskunnassamme oikeus olla abortistakin mitä mieltä hän itse haluaa. Hän saa synnyttää oman lapsensa ihan vapaasti.

Kuole vaikka, mutta älä rakastu!

Rakastuminen on kauhea ja vakava asia - etenkin silloin kun se kohdistuu kolmanteen osapuoleen. Konservatiivisen ihmisuhdekäsityksen ies on yhä niin raskas, että spontaanisti esille pulpahtelevat käsitykset rakastumisesta parisuhteen ulkopuoliseen henkilöön saavat todella makaabereja sävyjä. Esittelen seuraavaksi kaksi esimerkkitapausta, joissa sosiaalialan ja opetusalan ammattilaiset ovat pahassa solmussa etiikan kanssa.

Tapaus 1

Opetusalan ammattilaiset saivat tehtäväkseen pohtia tarinan avulla vastuullisuutta. Tarinassa oli kysymys avioliitossa olevasta naisesta, jolla oli suhde myös naapurin kanssa. Naisen puutarhuri sai selville rinnakkaissuhteen olemassaolon ja tilanne kärjistyi siten että puutarhuri tappoi naisen. Opettajilta kysyttiin, kenen harteilla tarinassa on eniten vastuuta. Lähes yksimielisesti suurimpana vastuunkantajana pidettiin naista. Tappaja tuli vasta hänen jälkeensä.

Tapaus 2

Sosiaalialan ammattilaiset pohtivat asiakkaidensa itsemääräämisoikeuden rajoja ja tulivat siihen tulokseen, että mikäli asiakas sinnikkäästi kieltäytyy avusta, ei häntä saa pakolla auttaa. Yleinen mielipide oli, että ihmisellä on oikeus vaikka aiheuttaa oma kuolemansa kieltämällä puuttuminen hänen asioihinsa toistuvasti ja tarpeeksi painokkaasti. Itsemääräämisoikeus pätee myös siinä tapauksessa, että asiakkaan kognitiiviset kyvyt ovat heikentyneet merkittävästi, mutta häntä ei ole kuitenkaan syystä tai toisesta määritelty holhottavaksi.

Sen sijaan kun käsiteltiin dementoituneen vanhuksen rakastumista toiseen vanhainkodin asukkiin, mielipiteet jakautuivat rajusti. Yli puolella oli vakava huoli siitä, onko vanhuksen rakkaussuhde hyväksyttävissä, jos hänen toisaalla asuva puolisonsa tai omaisensa ovat sitä vastaan. Myös hoitolaitoksen henkilökunnan kielteisen suhtautumisen katsottiin riittävän rakkaussuhteen kieltämiseen.

***

Itsensä saa siis näännyttää kuoliaaksi, mutta rakastua ei saa, jos se jotakuta sattuu närkästyttämään. Lisäksi suhteen ulkopuoliseen rakastuneen tappaminen on pienempi eettinen ongelma kuin itse rakkaussuhde.

Automaattisten kulttuuristen olettamusten voima on niin suuri, että ahdistus pettämisestä sekoitti eettisen arvioinnin täydellisesti, vaikka kummassakaan tapausesimerkissä ei kerrottu oliko rinnakkaissuhde esimerkin puolison sallima vai ei. Arvioijien olettamukset lukittuivat automaattisesti pettämisolettamaan ja sen kauheaan moraalittomuuteen, eikä ulospääsyä asetelmasta tahtonut enää löytyä.

Huolestuttavaa on, että kuolemaa ja tappoa pidettiin ensi-intuitioiden varassa pienempinä asioina kuin rinnakkaissuhdetta. Ongelman nostaminen pöydälle ja etiikan perusteiden kertaaminen sai osan arvioijista oivaltamaan arvo-olettamien nurinkurisuuden, mutta osa jäi edelleen pitämään kiinni alkuolettamustensa oikeutuksesta.

Joissakin kulttuureissa väärään henkilöön rakastuneet laitetaan hirteen tai kivitetään kuoliaiksi. Kun kauhistelemme tätä barbariaa, on syytä katsoa myös peiliin. Konservatiiviset ihmissuhdekäsitykset ovat myrkyllisiä rakkaudelle ja sitä avoimesti arvostavalle kulttuurille. Soinin tai Räsäsen dystooppisessa tulevaisuudessa palaisimme mekin takaisin vanhaan kunnon avioliittolainsäädäntöön: Rakasta oikein tai häkki heilahtaa!

Syöpä!

Muutamat uutissivustot ovat julkaisseet vastikään tiedeuutisen, jonka mukaan suuseksi lisää suun syöpäriskiä. Vaikka uutisointi on ollut kohtuullisen asiallista, piilee aiheessa tyypilliset tiedeuutisoinnin vaarat. Monet haluavat hypätä tutkimuksen tuloksista nopeasti kaikenlaisiin johtopäätöksiin ja esimerkiksi seksuaalisen pidättyvyyden markkinoijille tällaiset uutiset ovat oivallisia propaganda-aseita. Onhan suuseksi liian kivaa, jotta sitä voisi pitää synnittömänä...

Valtavirran uutisissa unohdetaan tavallisesti tutkimustulosten tulkinnan vaikeus sekä eri tutkimuksista saadut ristiriitaiset tulokset, joiden selvittelyyn voi mennä tiedeyhteisöltä useampi vuosi. Media sen sijaan ehtii unohtamaan aiheen seuraamisen jo parissa päivässä. Jos uutisoinnilla ei muuta merkitystä ole, niin ainakin taas kerran luodaan karmivien seurausten varjoa seksin ylle.

Tosiasiassa tämän uutisen merkitys ja sisältö ovat aika vaatimattomia. Seksologissa ja tiedejulkaisuissa tutkimustulos on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, eikä se ole herättänyt kovinkaan kummoista keskustelua. Tärkein keskustelunaihe on ollut lähinnä se, että syöpäriskiä lisäävän papilloomaviruksen nujertamiseen kehitetään uusia ja parempia rokotteita. Esimerkiksi Ilta-Sanomien uutisesta tämä pikkuseikka jäi pois kokonaan.

Papilloomavirukset ovat erittäin yleisiä ja niitä löytyy valtavalta joukolta ihmisiä. Kauhean sukupuolitaudin leima on aikamoista paisuttelua, jonka takaa kurkkii 50-luvun sukupuolisiveellisyyden kelmeä pää. Papilloomien aiheuttamaa syöpäriskiä arvioidessa on myös aika vaikea selvittää, onko suusta löydetty virus päätynyt sinne suuseksin johdosta vai jollakin muulla tavalla. Lisäksi tutkimusten ja rokotteiden myymisen välistä yhteyttä voi kysellä, jos kriittiselle päälle sattuu.

Jos nyt jotakuta alkoi suuseksi kauhiasti ahdistamaan, niin voin kertoa lohduttavasti, että Suomessa kuolee suun alueen syöpiin noin 150 henkeä vuosittain. Sen sijaan hengityselinten sairauksiin, kuten influenssaan tai keuhkokuumeeseen nujertuu 2000-4000 henkeä. Eipä ole tätä vaaraa paljoa uutisissa heiluteltu. Suosittelen pelokkaimmille hengittämisen välttämistä.

Täsmällisille ihmisille sama tilastotietona: suun syöpiin kuoli vuonna 2008 tasan 166 henkilöä ja hengityselinten sairauksiin 1979. Vuonna 2000 luvut olivat 149 ja 4293 (Tilastokeskus).

Ihmisiä kuolee ja sairastuu vuosittain valtavia määriä erilaisiin tauteihin. Kaikilla taudeilla on erilaisia altistavia tekijöitä, mutta suuretkaan kuolleisuusluvut eivät mediaa hetkauta, ellei aihe ole jotenkin vetävä. Seksi vetää aina, vaikka uutinen olisi sisällöltään muodottomaksi paisutettu ankka.

Rakkauden ammattilaiset?

Kirkko, tuo mammuttimainen möhkäle, selkärangaton muinaisjäänne ja kristinopin kaatopaikka. Sen alennustilaa uskonnollisena järjestönä kuvaa ehkä parhaiten alituinen yritys olla koko ajan jotakin muuta kuin uskonnollinen järjestö.

Itseäni etiikan tutkijana on jo pitkään risonut kirkon pr-yritelmät, joissa kirkkoa mainostetaan eettisenä toimijana ja etiikan asiantuntijana. Tosiasiassa kirkon eettinen asiantuntemus on täysin olematonta. Konservatiivisista uskonnollisista arvoista kiinni pitäminen ei ole millään nykyaikaisella kriteerillä etiikkaa.

Helsingin yliopiston Teologisessa tiedekunnassa on toki sosiaalietiikan laitos, mutta sen tutkijat eivät työssään sitoudu kirkon arvoihin, vaan joutuvat tekemään tutkimustaan filosofisen etiikan lähtökohdista, kuten tieteen tekijän pitääkin. Ja kaikki tuntemani sosiaalietiikan tutkimuksen parissa puuhaavat henkilöt ovat varsin kriittisiä kirkon "eettistä" toimintaa kohtaan. Uskallan epäillä tätä laajemmaksikin trendiksi, sillä etiikan tutkimuksen ja kirkon mainostaman "etiikan" välillä on melkoinen juopa.

Normatiivisen etiikan tutkimukseen, ja erityisesti seksuaalietiikkaan liittyy monia ehtoja, joita kirkon muka-eettinen toiminta ei täytä lainkaan. Etiikassa pitää ottaa huomioon esitettyjen normien yleistettävyys, johdonmukaisuus, sovellettavuus, katsomusneutraalius ja tasapuolisuus sekä kriittinen suhtautuminen vallitseviin normeihin ja valtasuhteisiin. Kirkon esittämät kannanotot esimerkiksi piispojen seksuaalieettisissä puheenvuoroissa eivät täytä kunnolla mitään näistä ehdoista.

Kristilliseksi etiikaksi kutsuttu viritelmä on tavallisesti epämääräinen yhdistelmä mielivaltaisesti valittuja perinteitä, vanhentuneita uskonnollisia ennakkoluuloja, harhakäsityksiä tai omavaltaisia tulkintoja Raamatun opeista ja erilaisiin auktoriteetteihin vetoamista. Filosofisessa tarkastelussa kaikkia näitä kutsutaan ajattelun ja argumentaation virheiksi.

Kirkon yritys olla (seksuaali)etiikan asiantuntija huipentuu viimeaikaiseen farssiin, jota homokeskusteluksi kutsutaan. Kirkko on etikkansa kanssa muutaman vuosikymmenen myöhässä tässäkin hankkeessa. Ja sen kitkerät vaikutukset näkyvät parhaiten niissä tunteettomissa, julmissa ja epäoikeudenmukaisissa lausunnoissa, joita kirkon ylin johtokin latelee.

On melkoinen mysteeri, miksi kirkko sitkeästi haluaa esiintyä etiikan, ihmissuhteiden ja seksuaalisuuden asiantuntijana ja sen työntekijät kutsuvat itseään nolostuttavasti "rakkauden ammattilaisiksi" verkossa. Mikä kristittyjä toisten ihmissuhde- ja seksuaalielämässä niin kiehtoo?

Onko kyseessä harhautus, jolla työnnetään sivuun nykyisin varsin epäkiinnostavat uskonopilliset asiat? Vai onko tavoitteena valloittaa valtapositio, josta päästään käsiksi tavallisen ihmisen elämään? Vai olisiko asia sittenkin niin, että uskikset kuvittelevat ylimielisesti tietävänsä mikä on hyvää, oikein ja arvokasta kaikille ihmisille?

Kirkon syvimmän asiantuntijuuden alan paljastanee lopulta sen ikioma web-osoite: evil.fi

Homokysymyksen lopullinen ratkaisu

Kirkon vastustajien esitaistelija Päivi Räsänen on tehnyt suuren työn aloittaessaan joukkopaon kirkon helmoista. Mitä tahansa kirkko sanoo tai tekee tässä tilanteessa tuntuu vain kiihdyttävän eroaaltoa. Kirkosta eroamisesta on tullut keino ilmaista mielipiteensä ja Eroa kirkosta -sivusto tarjoaa siihen helpon kanavan.

Mutta mitä kirkko lopulta on oikeastaan sanonut tästä tilanteesta? Suuri osa avautumisista on ollut parkaisuja, joilla on yritetty estää eroamisia. Osa on jopa lähtenyt syyllistämislinjalle: "Kirkon menettämät rahat ovat poissa lasten ja nuorten hyväksi tehdystä työstä." Harva on sanonut mitään itse asiasta eli homoseksuaalien asemasta ja kirkon asenteesta heitä kohtaan sekä kirkon sisällä että yhteiskunnassa yleensä.

Keskustelu "homokysymyksestä" kuulostaa varsin iljettävältä. Onko kyseessä muka joku tuholaisongelma tai ulkopuolelta tehtävä päätös ei-toivotun väestönosan kohtalosta. Natsikortti pilkistää hihasta.

Jopa liberaalihkot kirkon virkamiehet käsittelevät asiaa ulkokohtaisesti ja tuntuvat olevan enemmän huolissaan kirkon jäsenmäärästä ja maineesta kuin siitä, että kirkon edustajien ja uskonsoturien lausumissa homoja kohdellaan kuin kiusallisesti komeroon pesiytyneitä torakoita. Missä ovat lausunnot oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, ihmisyydestä, huomioon ottamisesta tai homoseksuaalien tunteista?

Kirkkoon kuuluvien ja etenkin sen viroissa työskentelevien pitäisi tehdä selväksi, että he eivät hyväksy tällaista epäinhimillistä suhtautumista kanssaihmisiin. Jos he eivät avaa suutaan, he ovat samassa asemassa kuin natsipuolueen vaitonaiset jäsenet, jotka katsoivat sormiensa lävitse sortamista ja murhaamista.

Kirkolla on tosin pitkä historia tällaisessa toiminnassa. Vuosisatoja jatkunutta sortopolitiikkaa ei ole koskaan tunnustettu tai pyydetty anteeksi. Kirkon auktoriteetti on ollut käytössä homojen vainoamisessa 1900-luvun alkupuolella ja kirkko on vastustanut johdonmukaisesti kaikkia pyrkimyksiä parantaa homojen asemaa lainsäädännöllä.

Jos kirkon kanta olisi mennyt läpi 1971, niin kaikki tuntemamme julkihomot olisivat posessa lusimassa tuomiota siveettömästä homoseksualismista ja luultavasti heitä "hoidettaisiin" lobotomialla, sähköshokeilla ja hormoneilla homokäännyttäjä Ari Puonnin heiluessa vankilan poppamiehenä.

Eivätkä homot ole ainoita kärsijöitä. Erilaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisäksi saamelaisia on kyykytetty armottomasti kristillisen hegemonian vallitessa. Vasta kirkon otteen herpaantuessa on muiden kulttuuriryhmien oikeuksia alettu tarkastella tasaveroisella tavalla. Tosin valtaosa vahingosta on jo tapahtunut: saamelainen kulttuuri- ja uskontoperinne on murskattu miltei kokonaan. Kirkon edustajilta voi esimerkiksi kysyä, miksi Suomen Lapista on säilynyt vain pari noitarumpua, vaikka niitä on ollut joka kylässä...

Vähänkään oikeustajuisen ihmisen kannattaa erota kirkosta mahdollisimman pian, ellei hän halua osallistua kirkon syntien kantamiseen. Jos on tarpeeksi kovapäinen, voi tietysti yrittää jäädä kirkon sisälle asioita muuttamaan. Silloin kannattaa kuitenkin kertoa selkeästi, että ei hyväksy kirkon nykyistä ja mennyttä epäinhimillistä sortopolitiikkaa. Liian moni pitää suunsa kiinni joko tietämättömyyttään tai sydämettömyyttään.

Lisäys: Myös pääministeri on huolissaan poliittisesta pelistä ja kirkon jäsenmäärän säilyttämisestä. Häntä ei kiinnosta haastattelun perusteella pätkääkään esimerkiksi törkeä asenne homoja kohtaan tai ongelmat perustuslaillisen tasa-arvoisuuden toteutumisessa. Politiikka on menossa kovaa alamäkeä, jos perustavat ihmisoikeuskysymykset eivät enää hetkauta ministeritason poliitikkoja.

Murhaaminen on turvallista

Amerikkalaiset levittävät maailmaan häiriintynyttä käsitystä siitä, mikä on turvallista verkkosisältöä. Turvallinen on turvallista lapsille, heidän elämää pelkääville vanhemmilleen ja työpaikoilla katseltavaksi. Toisin sanoen, turvallinen on mitä tahansa, mikä ei sisällä seksiä tai paljasta pintaa.

Tämä ajattelutapa on jo niin tiukkaan juurtunut, että jopa seksillä parodioiva sarjakuva Oglaf määrittelee sarjakuvansa turvallisiksi ja ei-turvallisiksi. Oglaf sentään vitsailee typerän termin kustannuksella, mutta noudattaa kuitenkin normia määritellen murhaamisen turvalliseksi ja tissit (sekä tyttöjen välisen pussailun) ei-turvalliseksi. Sama logiikka toimii turvallisissa verkkohauissa, joissa pään irtileikkaaminen on turvallista, mutta nännien vilahdus ei.

Haluaisin, että joku selvittäisi minulle perustellun analyyttisen tekstin avulla, mikä tisseissä tai niiden kuvassa on ei-turvallista, vaarallista, haitallista, katalaa tai pahaa? Toki hörhökristityillä on tästä asiasta paljonkin mielipiteitä, mutta mainitsin sanat "perusteltu" ja "analyyttinen" toiveessani...

Ajatus seksin ja paljaan pinnan vaarallisuudesta on puhdasoppista kristillistä seksiparanoiaa. Kulttuurisen mentaliteetin aivopesu puritanismin vuosina ja sitä seuranneessa murroksessa on ollut massiivista. Amerikkalaiset ovat tunnetusti taitavia uudelleensanoittamaan ja jäsentämään kulttuurista normistoa. Konservatiivit ovat ovelasti tehneet turvallisuudesta synonyymin seksikammolle. Mutta miksi niin monet menevät tähän höynäytykseen?

Pompoko ja kultaiset pallit!

Japanilaisen kulttuuriperinnön mutkaton suhde seksuaalisuuteen iskeytyi jälleen tajuntaani Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestareilla. Pompoko kertoo muotoaan muuttavien supikoirien kamppailusta ihmisten kaventaman elinympäristönsä puolesta. Kamppailussa tehokkaaksi aseeksi otetaan hulvattomalla tavalla myös kivekset!

Tanuki-olennot omaavat taikavoimia, joilla he voivat muuttaa muotoaan lähes minkälaiseksi tahansa. Suuret mestarit osaavat järisyttäviä voimia ja voivat muuttaa itsensä vaikkapa lohikäärmeiksi. Erityisen kiehtova taikavoima löytyy kuitenkin uros-tanukeilta, jotka kykenevät pullistamaan ja venyttämään kiveksensä valtaviin mittasuhteisiin. Tämän konstin käyttö huipentuu suuren mestarin lähtöön, jossa hän käyttää kiveksiään laivan purjeena.

Kivestaiat ovat aitoa japanilaista kansanperinnettä. Moiset temput löytyvät vanhoista tanuki-tarinoista ja piirroksista. On upeaa, että japanissa tarinoita kunnioitetaan siinä määrin, että piirroselokuvassakin kivekset saavat arvoisensa aseman! Länsimaisessa animaatioperinteessä, etenkin lapsille suunnatuissa elokuvissa yleensä kaikki viittaukset seksuaalisuuteen leikataan pois jopa tarinan kustannuksella. Niissä eläimillä tai muilla hahmoilla on vehkeet ainoastaan silloin, kun heitä potkaistaan jakoväliin.

Länsimaisen (kristillisperäisen) kulttuurin vakava seksuaaliongelma ilmenee myös siinä, miten suomalaisesta kansanperinteestä on siivottu pois vitun voimasta kertovat loitsut. Myös muu seksiaiheinen kansantieto on kätketty arkistojen hämäriin ja osa arkistomateriaalista on jopa aikoinaan hävitetty säädyllisyyden nimissä.

Sen sijaan Pompokossa supikoirien kivekset vilahtavat aina kun eläimen asennon puolesta kuuluukin. Ne kantavat kiveksiään ylpeinä ja nuijivat niillä metsäänsä uhkaavat viholliset kumoon. Milloin me saamme nähdä Rölli-elokuvan, jossa metsän olennot tekevät kyrvännostatustaikoja ja manaavat vitun väkeä avukseen?

Elokuvan suhtautuminen kiveksiin on kunnianosoitus miehiselle anatomialle. Siispä päätän tämän tekstin elokuvassa esitettyyn lauluun:

Tan Tan Tanuki no kintama wa,
Kaze mo nai no ni,
Bura bura

Tan-tan-tanukin kultaiset pallit
uljaasti heiluvat vain
vaikka tuule ei lain!

Instant-sensuuri

Googlen uusi Instant-ominaisuus hakee hakutuloksia samalla kun kirjoitat hakukentään. Se vartioi myös samalla myös kansalaisten siveyttä, sillä ominaisuus sensuroi pornoa ja muuta pahuutta vaikka Safe Search olisi kytketty pois päältä.

Minua ei niinkään ärsytä se, että Google sensuroi pornoa, vaan se, että se tekee ilmiselviä moraalisia valintoja siitä kuka on hyvis ja kuka pahis.

Seksikolumnisti ja kirjailija Violet Blue on paha. Seksikolumnisti ja kirjailija Dan Savage on hyvä. "Google is good" kelpaa, "Google is evil" ei.

PETA:n puhenaisena ja Baywatch-televisiosarjan tähtenä myöhemmin ansioitunut Pamela Anderson kantaa Googlen silmissä edelleen Playboy-aikojensa stigmaa, mutta kokeilkaapa kirjoittaa ”Nokia Pamela Anderson”. Tuloksia tulee siihen asti, kunnes Pammyn nimi on kirjoitettu kokonaan, jolloin hausta tulee yllättäen paha.

Tosi-tv -turhimo Kim Kardashian läpäiseen Instant-sensuurin, vaikka hänen ensimmäisissä hakutuloksissaan näkyy enemmän tissivakoa kuin Pamelalla. Myös Kim tunnetaan julkisuuteen ”vuotaneesta” kotipornovideostaan. Paris Hilton puolestaan on paha.

Dita von Teesen Perrier -mainoskampanja on Instantille okei, mutta pelkkä Dita von Teese ei.

"Beheadings", "school shootings" ja monet muut brutaaliinkaan väkivaltaan viitaavat hakutermit eivät ole Instantin mielestä lapsille haitallisia, mutta "nipple slip" sen sijaan edustaa hiipivää turmiota.

Monet tietenkin sanovat että eiväthän ne sensuroidut hakutulokset ole kuin yhden enterin painalluksen päässä, mutta on täysin turha väittää, etteivätkö Googlen tekemät valinnat ohjaisi käyttäjien hakutottumuksia. Tänään Instant on kokeellista ja kivaa, vuoden parin päästä harva edes muistaa, että toisinkin voi hakea.

Lisäys (25.9.2010): Google Instantin mustaa listaa on kerätty kattavasti täällä!

***

Tämän tekstin kirjoitti Henri, rikostoverini seksualismissa!

Synnin musta säkki

Palloilija Rooney on viime aikoina joutunut melkoisen mylläkän keskushenkilöksi. Brittimedia on kuin verenhimoinen piraijaparvi, joka ei jätä uhriaan rauhaan ennen kuin viimeisetkin rippeet maineesta ja mielenterveydestä on kaluttu.

Suhtautuminen palloilijaan on verkon turuilla hyvin vaihtelevaa. Jotkut lähtevät vahingoniloiselle ”siitäs sait” -linjalle. Toiset säälivät piraijoiden kaluamaa pallosankaria, mutta muistuttavat kuitenkin, että ”itsepähän ryhtyi”. Puolustajiakin löytyy, mutta aika niukalti.

Vahingonilo on ilmeisesti toimittajan suurin ilo. Seksiskandaalien keittelyn tarpeellisuudesta, kohtuudesta tai moraalista ei ole huolissaan juuri kukaan. Joukkotiedotuksessa tyhmyys tiivistyy kun myyntiluvut sokaisevat toimituskunnan. Journalismin periaatteet ovat kadonneet jo kauas horisointin taa.

Mitä yleistä etua palvelee potkupalloilijan seksuaalielämän käsittely joukkotiedotusvälineissä? Ei mitään. Itse asiassa koko potkupalloharrastuksen uutisoinnilla ei ole suurtakaan merkitystä...

Usein viitataan siihen, että mediat uutisoivat sitä, mitä ihmiset haluavat tietää. Tällainen oikeutus on kuitenkin erittäin kyseenalainen, sillä yksityisyydelläkin on perusteensa. Perinteisesti suuri yleinen etu on ajanut yksityisyyden yli, mutta tässä tapauksessa yksityisyyden rikkomiselle ei ole muuta perustetta kuin lehden ostajien lisäämiselle perustuva verenhimo.

Juoru-uutisoinnista on jo kauan sitten tullut tiettyjen medioiden rahapuu. Asia on sikäli ongelmallinen, että jotkut haluavat olla mahdollisimman tunnettuja ja tekevät mitä tahansa saavuttaakseen julkisuutta. Toiset taas haluavat olla rauhassa, vaikka mediat olisivatkin heistä kiinnostuneita.

Ehkä ongelman ratkaisuna voisi olla jonkinlainen julkinen ilmoitus, jossa median kanssa tekemisissä olevat henkilöt ilmoittavat, miten paljon, millä tavalla ja missä asioissa he haluavat mediassa esiintyä. Ilmoituksen ehtoja saisi rikkoa ainoastaan painavan yleisen edun nimissä.

Juorumediat ja muukin uutisointi on jo aikaa sitten menettänyt otteen omista itsesäätelymekanismeistaan. Journalismin periaatteita noudatetaan vain ani harvoissa medioissa. Julkisen sanan neuvosto tai ulkomaiden vastaavat ovat turhanpäiväisiä nitisijöitä, joilla ei ole todellista valtaa. Eikä journalismin eettinen ja yhteiskunnallinen pohdinta läpäise millään tavalla alaa.

Rooneyn kohtaama rumba on täysin kohtuuton. Hän ei ole ainoa, joka huorissa käy, eikä toiminnassa sinänsä ole mitään paheksuttavaa, jos hän kohtelee palvelun tarjoajia hyvin. Lehdissä esillä olleet ilotytöt olivat itsenäisiä ammatinharjoittajia, eikä heillä ole ollut palloilijasta pahaa sanottavaa. Ja miksi olisikaan ollut, äijähän maksoi parhaimmillaan 1500 puntaa illasta! On myöskin kyseenalaista pettää asiakkaan luottamus vuotamalla tiedot julkisuuteen setelitukon kuva silmissä kiiluen.

Brittimedia on naureskelut, pilkannut, mustamaalannut ja paheksunut Rooneyta erilaisissa yhteyksissä jo jonkin aikaa. Itse tapahtuma on tuskin edes pikku-uutisen arvoinen. Ja ennen kaikkea miehen teko tai sen seuraukset eivät kuulu kenellekään. Asiasta seurannut parisuhdekriisi on puhtaasti parisuhteen osapuolten oma asia.

Median keittämät skandaalit voivat vahingoittaa kohteitaan suuresti. Lisäksi ne tärvelevät avointa ja myönteistä seksuaalikulttuuria. Jos aikuisen ihmisen seksielämän valinnoista voidaan (muka)oikeutetusti tehdä halventavia lööppijuttuja, kuka haluaa olla avoin seksuaalisuutensa suhteen? Skandaalit antavat oikeutuksen halpamaisille ja alhaisille asenteille. Ne viestivät, että pilkkaaminen ja verenhimoinen lietsonta ovat ihan oukei, tai että yksityisyydellä ei ole mitään merkitystä, jos olet joskus ollut julkisuudessa mistä tahansa asiasta johtuen.

Skandaalinkeittäjän moraali on yhtä ohut ja venyvä kuin sosiaalisia konflikteja ja vesilasikohuja tehtailevan epätosi-teeveen. Erona on vain se, että sisällöiltään superankeisiin ohjelmiin, kuten Big Brotheriin, laboratoriorotat menevät vapaaehtoisesti.

Seksipaljastukset tuottavat myös todella naurettavia käsityksiä ihmisen seksuaalisuudesta. Rooneyllekin on tarjottu pakotieksi seksiriippuvuuteen vetoamista. Tällainen on täyttä roskaa. Terveellä, aikuisella heteromiehellä on paljon todennäköisemmin jokin ongelma, jos hän EI ole kiinnostunut seksistä viehättävien naisten kanssa.

Huvittavana sivujuonteena aiheessa on brittifeministi Bel Mooneyn tilitys, jonka mukaan nuoret seksiduunarit pilaavat kaikkien naisten maineen ja suorastaan koko nyky-naiseuden olemuksen! Eikö naiseus kuitenkin koostu kaikesta siitä, mitä naiset tekevät ja ovat? Miten yksi kolumnisti voi määritellä sen, mikä on oikeaa ja kunnollista naiseutta?

Mediassa Rooneyn päähän on laitettu synnin musta säkki, jota ei saa pois millään. Tosiasiassa säkki on ihan yhtä syvällä kanssaihmisten päässä. Rooneyn ongelma on vain hänen parisuhdekuvionsa, kaikki muu hässäkkä on paheksunnan, ahdasmielisyyden ja pilkkahurmoksen tuotetta.

Akuliina ja suhdeanarkia

Valtakunnanhäirikkö Akuliina Saarikoski esittelee Uuden Suomen verkkokolumnissaan ihmissuhdeanarkian vastarintana kapitalistiselle kulttuurille. Menemättä sen koomin syvemmälle kapitalismiin, ihmettelen, miksi halu järjestää ihmissuhteensa itselle sopivalla tavalla pitäisi politisoida näin?

Ihmissuhdeanarkian idea sisältää monia hyviä ajatuksia. Ihmissuhteiden rutistaminen tiukkarajaisiin kategorioihin tekee usein väkivaltaa tunne-elämälle, joka ei noudata sosiaalisen verkoston kulttuurisia jäsennystapoja. Anarkistinen ajattelu pyrkii sallimaan tunteet ja tuntemukset, joita toiset ihmiset synnyttää ilman, että ne pitäisi ahtaa kategorioiden sallimiin normeihin.

Tunne-elämän avartaminen tällaiseen suuntaan voi tuoda paljon iloa elämään, olla vapauttavaa ja helpottaa ihmissuhdeverkossa liikkumista. Vaikeuksiakin tosin on näköpiirissä, sillä yhden oivaltaessa rajattoman rakkauden riemun, muu maailma elää yhä vanhojen kategorioiden mukaisesti ja ajautuu helposti konflikteihin anarkistin elämäntavan kanssa.

Tunneanarkistinen ajattelu antaa monoa monomaanisen monogamian askeettiselle tunnenormistolle ja tunnustaa ihmisen kyvyn tuntea rakkautta, kiintymystä ja seksuaalisia haluja useampiin ihmisiin yhtaikaisesti. Kapitalismin kritiikkikin alkaa aueta, kun oivaltaa perinteisen parisuhdekäsityksen rakentuvan vahvasti omistusoikeuden perustuksille. Perinteiseen malliin on ladattu valtava määrä itsekkään vallankäytön keinoja, jotka asettuvat osaksi elämää ihan varkain, jos niitä ei tietoisesti vastusta.

Filosofian puutarhuri ruotii varsin seikkaperäisesti rakkauden nimissä rakennetun vallankäytön ja todellisuuden kieltämisen verkkoa kirjoituksessaan, joka puolestaan innoittui minun edellisestä kirjoituksestani! Ihanaa, Blogistan, ihanaa!

Olen Akuliinan kolumnin kanssa monesta asiasta samaa mieltä, vaikka en jaakaan hänen tarvettaan alistaa kaikkia elämäntapavalintoja poliittiselle taistelulle. Yksi asia hänen mustassa listassaan menee kuitenkin pahasti poikittain hanurissani: individualismi. Mitä? Millä perusteella individualismi joutuu tuomituksi kapitalistisena kulttuurina?

Oletan, että Akuliina tarkoittaa individualismilla itsekeskeisyyttä tai itsekkyyttä, mutta individualismi on siihen väärä sana. Se on yhteiskuntatieteellinen termi, joka korostaa yksilöä yhteiskunnallisena toimijana yhteisön sijaan. Termi on toki moniselitteinen, mutta kapitalismin syntilistalle se ei sellaisenaan kuulu.

Akuliina päätyy aikamoiseen ristiriitaan vaatiessaan individualismin lakkauttamista hyvin yksilöllisessä tukassaan, yksilöllisine elämänvalintoineen ja suorastaan epäyhteisöllisin käsityksin ihmissuhteista. Ihmissuhdeanarkia on hyvin kaukana kollektivistisesta tavasta järjestää ihmissuhteet.

Individualismi on välttämätön edellytys liberaalille seksuaalipolitiikalle, seksuaalioikeuksien toteutumiselle ja yksilöllisille ihmissuhteille. Se ei sulje millään tavalla pois humanismia ja eettisyyttä, eikä valistunutta keskustelua ihanneyhteiskunnan järjestämisestä. Jos tauhkaa vähemmän, ehtii ajattelemaan enemmän...

Rakkauden tragedia

Jos rakkaus on ihmisten välisistä siteistä suurin ja arvostetuin, niin miksi valtaosassa ihmissuhteista toisen vapauden rajoittaminen merkitsee lopulta enemmän kuin rakkauden säilyminen? Onko kyse tekopyhyydestä, itsepetoksesta vai vallanhalusta - vai kaikista yhdessä?

Uskollisuuden vaatimus rakkaussuhteessa on outo paradoksi. Valtaosa ihmisistä nostaa rakkauden jalustalle, mutta halu kontrolloida kumppanin tekemisiä ohittaa käytännössä rakkauden mennen tullen. Joissakin tapauksessa kontrolli saa aivan naurettavia mittasuhteita, kun yhteisen arjen järjestämisestä tulee taistelutanner.

Kliseiksi muodostuneet taistelut sukkien sijoituspaikasta ja wc-kannen asennosta ovat vain pieni raapaisu siihen raadolliseen vallankäytön maailmaan, joka suhteissa voi ajoittain vallita. Vaikka arki sujuisikin mallikkaasti, vallanhalu iskee päälle viimeistään seksuaalisista haluista ja tunteista puhuttaessa.

Jos oma kumppani alkaakin vilkuilla toista, niin rakkaus jää nopeasti toissijaiseksi asiaksi kun seksuaalisuuden omistusoikeudesta ryhdytään keittämään kriisiä. Toinen kriisin paikka on parisuhteelle korvamerkittyjen tunteiden ilmaiseminen sen ulkopuolelle. Toisilla kontrollimoodin laukaisijaksi riittävät pelkät vilkaisut väärään suuntaan, toiset tarvitsevat raskauttavaa todistusaineistoa.

Eksklusiivisen eli poissulkevan parisuhteen paradoksaalinen tilanne on siinä, että ihmisen seksuaaliset ja emotionaaliset taipumukset eivät ole ekslusiivisia - eivät biologisesti eivätkä kulttuurisesti. Kaikissa kulttuureissa, joissa monogamiaa esiintyy, on myös vahvoja kulttuurisia rakenteita, joilla monogamista normistoa kierretään. Ihmiset siis toteuttavat seksuaalista ja emotionaalista vaihtelunhaluaan jopa kuoleman uhalla kaikista synkimmissäkin sortoyhteisöissä, kuten esimerkiksi nyky-Iranissa.

Kumppanin tekemisten vartioiminen, sanktioiminen ja kriisiyttäminen tuntuvat olevan seksin ja tunne-elämän suhteen valtavan paljon suurempia asioita kuin keskinäinen rakkaus. Pitäisikö nykyään palata rehellisyyden nimissä vanhaan Levi-Straussin määritelmään, jonka mukaisesti parisuhde tarkoittaisi "puolisoiden yksityisoikeutta toistensa seksuaalisuuteen"?

Tällöin parisuhteissa vallitseva vallankäyttö, kiristys ja keskinäinen kauhun tasapaino tulisi selkeästi sanoitetuksi. Samalla rakkaudesta puhumisen voisi jättää niille, jotka ovat valmiita rakastamaan toisia ilman vallankäyttöä, omistamista ja kahleita.

Bjarnen aivoliito

Ilmeisesti helle on ollut ihmisille liikaa, sillä keskustelu avioliittolaista on päässyt salakavalasti kuumenemaan kesälomien aikana. Tulevista vaaleista povattiin kiinnostavia juuri tämän asian takia, mutta kieroimman kortin käyttivätkin tutkapari Kallis & Huovinen!

Uhkailu ja kiristys ovat tyypillisiä kasvatuksen ja politiikan keinoja. Uhkaus siitä, että kirkko luopuisi vihkimisoikeudestaan on kuitenkin siitä lystikäs, että monet uskonnottomat ja seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat toivoneet moista muutosta jo vuosia.

Tietenkin uhkauksen kohderyhmä on ne kansalaiset, jotka eivät muuten seuraa keskustelua, mutta säikähtävät että eikö kirkkohäitä enää saakaan järjestää. Kauheaa kun ne homot vievät meiltä meidän oikeudet...

Vihkimisoikeudessa ei kuitenkaan ole kysymys hääseremonioista, vaan juridisesta toimesta, jolla uusi siviilisääty merkitään väestörekisteriin. Uhkaus on siis varsinaisesti tyhjä. On lopulta ihan sama, mikä viranomainen viralliset merkinnät tekee. Kirkko voi järjestää rituaalejaan ihan samaan tapaan vaikka sillä ei viranomaisen toimivaltaa olisikaan.

Koko avioliittolain yksi keskeinen ongelma on siinä, että vain tietyillä uskonnollisilla yhteisöillä on ollut historiallinen etuoikeus vihkimisten järjestäjänä. Tämä etuoikeus on jättänyt muut uskonnolliset järjestöt ja maalliset toimijat epätasapuoliseen asemaan. Toinen ongelma on tietysti avioliittolain sitominen sukupuoleen, mikä myös perustuu uskonnollisiin käsityksiin.

Ratkaisuja pohtiessa on hyvä kysyä, mikä tarkoitus on sillä, että valtio ylipäätään puuttuu yksilöiden välisiin henkilökohtaisiin sitoumuksiin säätelemällä avioliiton muotoa. Usein esitetty peruste on perheiden ja lasten aseman tukeminen antamalla avioliitossa oleville erilaisia etuja ja oikeuksia.

Tämä peruste ei kuitenkaan riitä selittämään sitä, miksi avioliittolaki on sukupuoleen sidottu tai rajoitettu pelkästään kahden ihmisen välille. Lapsen etuja määrittelee tehokkaasti huoltajuuteen ja lasten suojeluun liittyvät lait, joten valtiolla on ollut jokin intressi myös myös parisuhteen muodon säätelemiselle.

Yksi selitys on ilman muuta se, että avioliitto nykymuodossaan on historiallinen jäänne ajasta, jolloin liitot solmittiin ikuisiksi jumalan kiiluvan silmän alla seurakunnan toimittaessa moraalinvartijan virkaa.

Tässä valossa koko laki olisikin syytä laittaa tiukkaan syyniin ja pohtia, millä tavoin oikeudenmukainen ja liberaali yhteiskunta voi lainsäädännöllä yksilöiden välisiin ihmissuhteisiin puuttua, ja millä perusteilla tietyt suhteet nauttivat valtion tarjoamia etuja ja oikeuksia, mutta toiset eivät.

Seksuaalioikeuksia poljetaan Suomessakin

Seksuaalioikeuksia koskeva tekstini julkaistiin 29.6.2010 Hesarin pääkirjoitussivulla. Tekstin verkkoversio löytyy täältä!

Hesarin keskustelu aiheesta on ollut tähän mennessä valitettavan niukkaa mutta varsin asiallista. Paras pala on kuitenkin ehdottomasti seuraava tuskan parahdus:

"Enkä oikein ymmärrä, miksi jollekin Tommi "vaihdetaan Raamatut pornoon" Paalaselle pitää taas kerran antaa mediatilaa. Liekö Paalasen toiveena oikeasti laskea ikärajoja 13-/15-vuoteen ja tehdä pornosta, ryhmäseksistä ja sadomasokismista kansanhuvia, vai onko kyseessä sittenkin miespuolinen Tukiainen/Aitolehti, josta on kiva päästä mediaan kohauttamaan."

Voinen sukunimeeni viitaten alkaa vastedes käyttämään lempinimeä "Paksu". ;o)

Sadomasokismi ja väkivalta

Malmössa on parhaillaan käynnissä esitutkinta tapauksesta, jossa 16-vuotias tyttö ja 32-vuotias mies harrastivat sm-seksiä. Uutisen mukaan tyttö oli itse lähestynyt miestä kirjeitse ja pyytänyt itseään "hyväksikäytettävän ja nöyryytettävän". Myöhemmin tytön sukulaiset veivät tapauksen poliisille saatuaan tietää tapahtuneesta.

Jutusta tekee erityisen kiinnostavan se, että tapauksen syyttäjä haluaa selvittää, missä menevät yhteiseen suostumukseen perustuvan väkivallan rajat. Nyheter24:n uutisessa mainitut häkissä pitäminen, piiskaaminen ja nänninipistimet eivät tosin vielä kovin pitkälle väkivallan alueelle ulotu.

Valitettavasti tapauksen asiallista käsittelyä varjostaa henkilöiden välinen ikäero, joka ainakin verkkokeskustelussa tulee toistuvasti pääasiaksi itse sadomasokismin sijaan. Kuitenkin lain mukaan 16-vuotias on täysin vapaa päättämään omasta seksuaalisuudestaan. Ruotsissa "suojaikäraja" on vuoden Suomen vastaavaa alempi: 15-vuotta.

Sadomasokistisen seksin rinnastaminen väkivaltaan perustuu yleensä väärinymmärrykselle ja seksiä koskeville ennakkoluuloille. Väkivaltakeskustelu käynnistyy sadomasokistisen seksin yhteydessä todella pienistä asioista, vaikka yhteiskunnassamme harjoitetaan täysin sallitusti vapaaottelua ja jääkiekkoa - Duudsonien sekoiluista puhumattakaan...

Ennakkoluuloista kertoo myös äskettäin mediassa ollut hässäkkä kristillisdemokraattien kansanedustaja Leena Rauhalan reaktioista wiccalaisuudesta kertovaan nuortenkirjasarjaan. Rauhala nosti erityisesti esille sarjan ensimmäisessä osassa esiintyneet muutamat viittaukset alastomuuteen ja sadomasokismiin. Kaj Sotala vastasi hänelle erinomaisesti (ja varsin pisteliäästi), että sadomasokismin mainitseminen tuskin turmelee teini-ikäisiä - sen sijaan seksuaalisuudesta - myös sadomasokismista - olisi keskusteltava nuorten kanssa mahdollisimman avoimesti.

Kristillisdemokraateille ja muille sadomasokismistä peljästyneille olisi saatava teroitettua, että vapaaehtoiset seksileikit eivät ole väkivaltaa. Eivät, vaikka niihin liittyisi nöyryyttämistä tai ruumiin kurittamista. Mikäli vakavia pysyviä vammoja ei tuoteta, niin jokaisella on oikeus käyttää omaa kehoaan haluamallaan tavalla, vaikka joitakuita muita toiminta kummastuttaisikin.

Pornosta ja yhteiskunnasta

Pornotempauksen jälkimainingeissa minulta on useaan otteeseen pyydetty lähteitä pornoa koskeviin tutkimuksiin. Laitan tähän merkintään muutaman linkin aiheesta kiinnostuneille.

Kvantitatiivisen pornotutkimuksen kärkeä edustaa veteraaniseksologi Milton Diamondin review-tutkimus. Siinä kootaan tietoa useista pornoa sivuavista tutkimuksista ympäri maailmaa. Tutkimuksesta on myös julkaistu populaarimpi artikkeli The Scientist -lehdessä.

Pornon vaikutuksista väestötasolla on julkaistu kaksi puheenvuoroa, jotka esittävät, että pornon saatavuus vähentää seksuaalista väkivaltaa. Kyseessä on oikeustieteen professori Anthony D'Amaton sekä Todd Kendallin paperit. Näitä tuloksia on myös kritisoitu, mutta kriitikot ovat todenneet, että myöskään päinvastainen ei näyttäisi pitävän paikkaansa: pornon saatavuus ei lisää seksuaalirikoksia.

Yhteiskunnallisesti katsoen voisi todeta, että avoin seksuaalikulttuuri ja naisten tasa-arvoinen asema ovat merkittäviä tekijöitä seksuaalirikosten vähenemisessä. Tästä vihjaavat myös luvut, joiden mukaan maahanmuuttajat ovat yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa. Ehkä seksuaalisen kaltoinkohtelun esiintyminen uskonnollisissa yhteisöissä kertoo myös jotakin siitä, millaista seksuaalisuutta tiukka seksuaalinormisto ja patriarkaalinen vallankäyttötraditio voivat tuottaa.

Nuorista puhuttaessa pornolla pelottelu nousee helposti pintaan. Äskettäin Iltalehden jutussa haastateltu feministisosiologi Michael Flood väitti, että pornoa katsovasta nuoresta tulee todennäköisemmin raiskaaja. Yhdysvaltain psykologiliiton jutussa otetaan asiaan paljon maltillisempi kanta, sillä olemassa olevat tutkimustulokset eivät anna aihetta niin suoraviivaisiin johtopäätöksiin kuin Flood esittää.

Mediatutkimuksen näkökulmasta tehdyn pornotutkimuksen kulmakivi on Linda Williamsin toimittama Porn Studies. Kannattaa myös tutustua kotimaiseen tutkimukseen, kuten Susanna Paasosen julkaisuihin sekä Pornoakatelmia-tutkimusprojektin artikkelikokoelmiin Pornoakatemia! sekä Jokapäiväinen pornomme.

Osmo Kontulan artikkeli pornosta Duodecimin Seksuaalisuus-kirjassa tarjoaa yleistietoa aiheesta seksologisen tutkimustiedon tukemana. David Loftuksen Watching Sex on oiva katsaus pornon käyttäjien mielenliikkeisiin. Pikakelaus uuden ajan pornohistoriaan löytyy täältä.

Filosofista ja räväkkää keskustelua pornosta tarjoaa seksin filosofian suurmies Alan Soble teoksessaan Pornography, Sex and Feminism. Teoksen ärpäkkäästä tyylistä kertoo esimerkiksi tämä kirja-arvio.

Käsittelen pornoa filosofiselta kantilta myös omissa kirjoituksissani. Kritisoin feminististä esineellistämisväitettä Wider Screen -verkkolehden artikkelissani. Lisää kirjoituksiani löytyy tästä blogista hakusanoilla porno ja pornoistuminen.

Pornotempauksen mediahärdelli

Vaihda Raamattusi pornoon -tempaus onnistui yli kaikkien odotusten. Kun sitä suunniteltiin, uumoiltiin että Suomessa on sen verran maltillinen ilmapiiri, että reaktiot olisivat laimeita. Olimme täysin väärässä. Tempaus on poikinut valtavasti keskustelua verkossa, kymmenittäin uutisia ja haastatteluja (itse annoin noin 15 haastattelua), KD:n masinoiman tutkintapyynnön poliisille, sekä tappouhkauksia Vapaa-ajattelija -aktiiveille.

Niin, ja vaihdoimmehan me reilusti yli 200 teostakin. Mukana on Raamattuja, virsikirjoja, traktaatteja, Vartiotorneja, Katekismuksia ja Uusia testamentteja. Erikoisuuksina saimme jokusen Mormonin kirjan, pari krishnalaista opusta, Jehovan todistajien kirjoja sekä pari Koraania. Vaihdoimme myös räyhäateisti Hitchensin teoksen Jalluun.

Kokoan alle omaksi ja muiden kiinnostuneiden iloksi suuren joukon linkkejä tempauksen uutisoinnista ja muista reaktioista:

Tempauksen Facebook-sivu ja Helsingin Vapaa-ajattelijoiden sivu.

Videointeja: Ilta-Sanomat, Hesari, Nelonen, A-Tuubi, Ruutu.fi sekä Youtubesta Queenin säestämä kooste päivän kulusta ja parhaista repliikeistä... Jälleensyntynyt Moon-TV kuvasi myös tempausta, mutta juttu ei ole vielä tullut ulos tätä kirjoittaessani.

Radiohaastatteluja annoin päivän aikana YleX:lle, Bassoradiolle ja Radio Voimalle.

Verkkolehtien uutisia tempausta ennen: Ilta-Sanomat, Uusi Suomi, Aamulehti, MTV3, Hesari
... ja sen jälkeen: Ilta-Sanomat, Iltalehti, MTV3, Uusi Suomi, Hämeen Sanomat, ESS

Kristillisdemokraattien tutkintapyynnöstä: KD, Verkkouutiset, YLE, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Hesari, Vartti (huomaa Vartin kuvassa mahtava rinnakkaistempaus: Vaihda Raamattusi käsityölehtiin!)

Kristillisen kirjakaupan vastaiskusta: YLE, Keskisuomalainen

Muutamia bloggaajien kommentteja: Verbaalinen velodromi, Kylväjä, Koiranmutkia, Kolinaa Panuhuoneesta, Päivi Räsänen ja Takkiraudalla kävi ahjo pöhisemään oikein kahdesti

Ja koko liuta keskustelupalstoja: Hesari, Ilta-Sanomat [2], Iltalehti, Tiede, Basso, Suomi24, Muro, Demi, Keskisuomalainen, Pakkotoisto, Vauva-lehti ja riipaiseva avunpyyntö Kauppalehden palstalla.

Lopuksi muutama sivusto in english: Momento24, AtheistNexus, Newsvine, Vlad Tepes -blog,
ja pari juttua tempauksen texasilaisesta esikuvasta: MySA news ja AllVoices.

Jos vastaasi tulee joitakin täältä puuttuvia mehukkaita uutisointeja tai keskusteluja aiheesta, niin jaa ihmeessä tietosi!

Vaihda Raamattusi pornoon!

Tempauksen tiedote, lisää keloja alla olevassa merkinnässä:

Helsingin Vapaa-ajattelijat järjestävät perjantaina 4.6. tempauksen, jossa uskonnollista kirjallisuutta vaihdetaan pornolehtiin. Tempauksen tapahtumapaikkana on Kolmen sepän aukio Helsingissä ja se alkaa klo 14:00.

Vaihdettavaksi kelpaavat Raamatut, Koraanit sekä muut ”pyhät” kirjat. Lisäksi vastaan otetaan kaikenlaista uskonnollista kirjallisuutta ja lehtiä. Vaihdossa saadut kirjat otetaan hyötykäyttöön jätepaperina. Tempauksen tavoitteena on arvostella erityisesti kristinuskon ja islamin seksuaalikielteisyyttä ja tuoda esiin tervehenkinen vaihtoehto uskonnolliselle kirjallisuudelle.

”Porno mahdollistaa seksuaalisen kiihottumisen ja nautinnon joko yksin tai seurassa. Seksi – itsetyydytys mukaan lukien – on seksologisten tutkimusten mukaan monella tavalla hyväksi terveydelle ja mielialalle. Maailma olisi rennompi ja mukavampi paikka, jos ihmiset vaihtaisivat ”pyhät” kirjansa pornoon”, sanoo Tommi Paalanen Helsingin Vapaa-ajattelijoista.

Tempauksen järjestää Helsingin Vapaa-ajattelijat, ja sitä ovat tukemassa Seksualistin päiväkirja -blogi, Hustler sekä Jallu.

Murrosikäisten poikien touhua

Vaihda Raamattusi pornoon -tempaus on onnistunut oivallisesti jo ennen alkuaan. Tempauksen tavoitteena on ollut härnätä esille asenteita, jotka kumpuavat Lähi-idän uskontojen ja seksuaalisuuden vuosituhantisesta ongelmallisesta suhteesta.

Närkästyneitä vastalauseita on tullut runsaasti niin tempauksen Facebook-sivulle kuin keskustelupalstoillekin (Ilta-sanomat, Uusi-Suomi, Kauppalehti, pahamaineisetvauvafoorumit...). Toki joukossa on paljon tempauksesta ilahtuneitakin, mutta tuohtumus on ilmassa sakeana kuin pohjolan sääskiparvi.

Lystikkäintä näissä keskusteluissa on huomata härnäyksen osuvan maaliin. Poliittisesti korrektit kulissit repeilevät kun vapaa-ajattelijoita syytetään ahdasmielisiksi, sovinisteiksi, murrosikäisiksi ja heidän päälleen langetellaan yhtä jos toistakin kirousta omahyväisen ylemmyydentunnon suojista.

Sokeus kulttuurihäiriköinnille ajaa tuohtujat juuri siihen ansaan, johon heidät haluttiinkin. Kuvien raastamisella ja pönäkän arvokkuuden murentamisella on pitkät perinteet filosofiassa ja modernissa populaarikulttuurissa. Monet suuret kreikkalaiset, Sokratesta myöten, olivat tunnettuja epäsovinnaisuudestaan, jonka tavoitteena oli paljastaa olemassaolevien ihanteiden ja käytäntöjen ohuus. Myös Nietzsche on tunnettu kristinuskoon kohdistuneesta vasaroinnistaan.

Nykyisessä populaarikulttuurissa "haistakaa vittu" -journalismin suuri esikuva on tietysti Larry Flyntin Hustler. Tästä hyvästä mies on yritetty tappaa useaan otteeseen. Muita mainittavia uranuurtajia ovat olleet MAD ja underground-sarjakuva kokonaisuudessaan. Kotomaassamme samaa linjaa edustaa Pahkasika ja ajoittain teekkarien itseironinen huumori. Punk-kulttuuri on henkeen ja vereen äkkiväärää. Sen koko olemassaolo perustuu epäsovinnaisuuden kultivoinnille.

Korrektiuteen perustuva arvontunto on vallankäytön keino, jota kunnon kansalaisiksi itsensä luokitteleva enemmistö käyttää. Naurunalaiseksi tekeminen on vastalääkettä sovinnaisuudelle, jonka todellinen tarkoitus on ainoastaan kyykyttää niitä, jotka eivät halua sopeutua vallitsevaan arvomaailmaan tai elämäntapaan.

Pornotempauksen tarkoitus onkin siis räjäyttää kertynyt lika poliittisen korrektiuden päältä ja osoittaa, millainen on ihmisten käsitys "arvokkaasta ja oikeasta", silloin kun heidät saadaan kiinni housut nilkoissa. Kun sovinnaisuuden rajoja tarpeeksi tökitään, niin syntyvä närästys paljastaa kaikenlaisia henkisiä oksennuksia.

Näiden parhaimmistoa on ehdottomasti tempauksen syyttäminen "murrosikäisyydestä". Tässä katteeton ylemmyydentunto tulee erittäin hyvin esille. Murrosikäisten nuorten kapina vanhempiensa arvoja kohtaan on jokaisen sukupolven käymä taistelu. Sovinnaisuuteen jumiutuvat vanhemmat eivät pysty näkemään kapinassa mitään hyvää. He olettavat, että heidän omahyväisen pullea olemisensa edustaa ihmisyyden parhautta. Sen kyseenalaistavat nuoret ovat "ongelmatapauksia", halveksuttavia ja väheksyttäviä.

Samaa halveksuntaa pyritään levittämään kaikkeen ei-toivottuun. Sovinnaisia ihmisiä ei kiinnosta kysyä, miksi pitäisi toimia sata vuotta vanhan typerän tavan mukaan tai miksi pitäisi kunnioittaa tuhansia vuosia vanhaa taikauskoa nykyelämän ohjenuorana. Heistä tällaisten kysymysten esittäminen on vain keskenkasvuista ja ärsyttävää. Maailma on heille valmis sellaisenaan - kunnes he huomaavat pudonneensa maailman menosta jo reilun aikaa sitten.

Paheksunta ja tuomitseminen on enemmistön käyttämää painostusvaltaa. He väittävät tietäväntä mikä todella on arvokasta, oikeanlaista seksiä, aikuista, kaunista ja hyvän maun mukaista. Myös muiden pitäisi alistua heidän arvoihinsa. Porno ei ainakaan kelpaa heille (vaikka hekin käyttävät suljettujen ovien takana) , eikä arvokasta ja pömpöösiä uskonnollisuutta saa pilkata.

Kun tempausta syytetään ahdasmielisyydestä ja mauttomuudesta, on hyvä muistaa, että juuri liberaali yhteiskunta sallii kaikenlaiset maut. Jos eläisimme uskonnollisen dogmin kantapään alla, ei mauttomuudelle olisi sijaa - virallisen elämäntavan rikkojat olisivat linnassa tai mullan alla. Tätä voi käydä testaamassa esimerkiksi kiihkeän katolisissa yhteisöissä tai Iranissa.

Julkinen mauttomuus on hieno asia. Se on vapauden indikaattori.

Naimaan isosiskon papereilla

Lähiaikojen viranomaislausuntojen ristiinlukeminen aiheuttaa kylmiä väreitä. Jos kaikki tiukentajat saisivat tahtonsa läpi seksuaalilainsäädännön osalta, olisi tämä maa pian samanlaisessa jamassa kuin Australia, jossa lapsipornotuomion voi saada Simpsons-pilakuvista.

Oikeusministeriön työryhmä esittää, että kaikkien yhdynnät alle 16-vuotiaan kanssa pitäisi järjestään katsoa törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Brax komppaa: "Tarpeellinen muutos!" Onhan niin, että teini-ikäiset eivät koskaan halua seksiä, onhan?

Kun tämä aie luetaan ristiin poliisiylijohtaja Paateron haaveiden kanssa, niin saadaan jännittävä kokonaiskuva nuorten seksisuhteiden tulevaisuudesta. Paateron mielestä olisi hyödyllistä ryhtyä pitämään Amerikan mallin mukaista julkista seksuaalirikollisten listaa, jossa julkaistaan nimet, kuvat ja asuinpaikat.

Näin päästään tilanteeseen, jossa 17-vuotias henkilö voidaan tuomita törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kun hän harrastaa seksiä 15-vuotiaan seurustelukumppaninsa kanssa. Sitten laitetaan tämän "lapsenraiskaajan" kuva internjettiin ja kaikki ovat onnellisia, kun naapuruston Rane käy pistämässä pedofiilin kylmäksi...

Tällaisiin ylilyönteihin päädytään, kun seksikauhu on vallalla, eikä faktatietoa osata käyttää hyödyksi. Viimeisimpien lukujen mukaan nuorista 30% aloittaa yhdyntänsä alle 16-vuotiaina. Näistä tapauksista vain murto-osaan liittyy kaltoinkohtelua. Mitähän oikeusministeriö oikein on kriminalisoimassa?

Paateron viittaus ameriikan esimerkkiin on sekin yhtä surkuhupaisa. Siellä nimi lävähtää listalle varsin herkästi, jos on varomaton seksikumppaninsa valinnassa tai ehdottelee turhan tiukkapipoiselle tyypille. Listojen tyypillisimpiä rikoksia on "statutory rape", joka on komeasti raiskaukseksi nimetty, mutta tosiasiassa seksisuhde alaikäisen kanssa. Kun Yhdysvalloissa yleinen suojaikäraja on 18, niin yksi jos toinenkin kansalainen on vain lain kouran välttänyt kurja raiskari.

Amerikkalaista oikeudenmukaisuutta seksuaalirikoksissa edustaa myös tapaus, jossa nainen sai elinkautisen tuomion pussailtuaan huppelissa 13-vuotiasta teinipoikaa ja pakottaessaan tämän koskettamaan rintojaan. Hyvällä käytöksellä hän voi päästä 10 vuoden päästä ehdonalaiseen. Mutta koska rikos on kaamea ja iljettävä seksirikos, johtaa se elinikäiseen merkintään julkisessa seksuaalirikollisten rekisterissä.

Hyvä Amerikka! Tällainen malliko halutaan Suomeenkin? Hei Paaaaaterooo?

Tulevaisuudessa pitänee siis kysyä kaikilta nuoren näköisiltä seksikumppaneilta paperit ensiksi ja varmistaa henkilöllisyys viranomaisten avulla. Pitää vain toivoa, ettei tule vastaan huijaria, joka esiintyy isosiskon papereilla. Sehän olisi aivan törkeää hyväksikäyttöä!

Porton terveiset

Euroopan seksologiliiton konferenssi on tällä kertaa Portugalissa. Vaikka auringonpaisteesta on pulaa, pitää portviini lämpimänä...

Kokoontumisen kiinnostavinta antia on ollut vakuuttava tutkimustiedon esittely seksin merkityksestä terveydelle ja hyvinvoinnille. Vaikka tämä asia on helppo ymmärtää intuitiolla, on sitä ollut vastustamassa satojen vuosien seksuaalikielteinen kulttuuri. Vasta nyt muutaman vuoden sisään on tieteellinen tieto kerätty johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi.

Seksin merkitys terveydelle ilmeenee sekä elimellisellä että henkisellä tasolla. Esimerkiksi ahkera runkkaaminen vähentää huomattavasti eturauhassyövän riskiä miehillä sekä pudottaa kuoleman riskin puoleen vanhalla iällä. Aktiivinen seksuaalielämä antaa suojaa mielenterveyden ongelmilta kummallakin sukupuolella. Kaikki terveysvaikutukset yhdessä muodostavat mittavan kokonaisuuden - professori Kevan Wylie piti 100-sivuisen esityksen aiheesta!

Toinen kiinnostava tutkimustulos on portugalilaiselta seksilaboratoriolta. Siellä tutkittiin miesten ja naisten kiihottumista sekä fysiologisesti että psykologisesti pornoelokuvia katsottaessa. Tutkimuksen tulos on sikäli yllättävä, että sekä naiset että miehet kiihottuivat pornosta voimakkaasti fyysisesti riippumatta siitä, miten kiihottavaksi he raportoivat kokemuksensa. Erityisesti naisilla ilmeni sellainen tendenssi, että fysiologinen kiihottuminen ei ollut juuri missään yhdeydessä itse koetun kiihottumisen kanssa.

Kun naisille annettiin tehtäväksi kuvitella erilaisia asioita pornon katselun yhteydessä, niin kuvitelmat vaikuttivat kyllä itse koettuun kiihottumisen määrään, mutta eivät fyysiseen, mitattuun kiihottumiseen. Kulttuurin ja kehon välinen dilemma seksuaalisuuden alueella ei näemmä ota selvitäkseen vielä vähään aikaan...

Kotomaakin oli hyvin edustettuna: Seksiguru Osmo Kontula sai kultamitalin seksimaratoonista, eli tunnustuksen elämäntyöstään. Itse osallistuin kokoontumisen tieteelliseen antiin näyttämällä homoseksuaalista nyrkkinaintia salilliselle seksologeja ja puhumalla extreme-seksin etiikasta.

Kaiken se kestää

Harvemmin tulee Hymyn juttuja luettua, mutta tällä kertaa silmiin osui varsin kiinnostava tapaus Sinistä ja Teemusta, jotka ovat suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta parin traagisesta taustasta huolimatta. Tarina kertoo Teemun saaneen HIV:n matkallaan miestenvälisestä lemmestä ja tartuttaneen sen kumppaniinsa Siniin kotomaassa. Seurauksena on tietysti ollut suuri ahdistus sekä syytösten ja itsesyytösten suo.

Kuitenkin tärkeintä tässä tarinassa on anteeksianto ja keskinäisen rakkauden merkitys tälle parille. Usein käsitykset romantiikasta kytketään uskollisuuteen tai muuten ahdasmielisiin normeihin, mutta tässä tapauksessa kristallisoituu romantiikan ydin (merkityksellä "rakkauden arvostus") . Tapahtuneesta huolimatta pari jatkaa yhdessäeloaan, sillä he pitävät rakkauttaan tärkeämpänä kuin tragedian aiheuttamia tunteita ja vaikeuksia.

(Käytän ilmausta "tragedia" sen vuoksi, että juttu ei kerro, onko HIVin saamisen taustalla vastuuttomuus vai vahinko. Toki sekä sosiaalisella että tunnetasolla kyseessä on tragedia joka tapauksessa riippumatta siitä, lankeaako Teemulle eettinen vastuu HIVin tuottamasta vahingosta.)

Sinin anteeksianto ja järkähtämätön järjen käyttö ovat ylistettäviä valintoja tilanteessa, jossa myös viha ja itsesääli olisivat täysin ymmärrettäviä. Valitsemalla nämä vaihtoehdot Sini ilmaisee voivansa toimia stereotyyppisten olettamusten vastaisesti katsomalla myös kumppaninsa tilannetta empaattisesti ja kirkkain silmin.

Kulttuuristen perusolettamusten mukaanhan Teemu pitäisi tuomita sekä pettämisestään, biseksuaalisuudestaan että HIVistään alimpaan kuilun sopukkaan. Näin tapahtuu myös Hymyn jutun kommenttipalstalla, vaikka Sinin valinnat ja perustelut ovat olleet kaikkien luettavissa. Kiinnostavaa on, että kulttuurissamme juuri ahdasmielisimpiä parisuhdekäsityksiä toistavat ja toisintavat henkilöt myös vannovat rakkauden nimeen. Pelkäänpä kuitenkin, että heidän rakkauden arvostuksensa tarkoittaa kovan paikan tullen jotakin aivan muuta.

Todellisuus ahdistaa

Vaadin Todellisuuteen paniikkinappulaa! Haluan keinon, jolla ilmoittaa poliisille, sisäministeriölle ja Vatikaanille heti kun Todellisuudessa tapahtuu jotain, josta en tykkää.

Poliisi voisi asentaa jokaiseen huonetilaan, lyhtypylvääseen, kilometritolppaan, rappukäytävään, porttikongiin, kiveen ja kantoon sekä ei-toivottuihin henkilöihin paniikkinappulan, jolla paikalle saa heti rotevan konstaapelin ja Nokian nuoriso-ohjaajan.

Nopeita kurinpitotoimia! Ei kysymyksiä, ei vastaan ämpyilyä.
Ilmiantamisesta uusi kansanhuvi!
Julkiset teloitukset takaisin!

(Jukka Hankamäki sanoo hyvin kaiken sen, mitä yritän sanoa tässä vuodatuksessa...)

Strippaamista, urpot!

Virpi Salmen kolumni "Se on strippaamista, urpot!" härnäsi minut ottamaan vielä kerran burleskin esille. Kuten elokuvienkin maailmassa, tämä keskustelun jatko-osa on siis, krhm... jo vuosia sitten suunnitelemani massivisen burleski-trilogian päätösosa!

Salmi penseilee burleskille yläviistosta käsin ja väittää, että burleskin feministisyys ja taiteellisuus ovat pelkkiä tyhjiä sloganeita. Hänen mukaansa burleski on strippaamista ja burleskiharrastajat ovat olleet jääkaapilla, kun feminismi ja taide keksittiin.

Samalla jääkaapilla on nähtävästi ollut tunkua, sillä myöskään Salmelle ei aate- tai taidehistoria ole kovin tuttua. Nykyiset yhteiskunnallisesti valveutuneet burleskikot viittaavat ajattelussaan ja toiminnassaan nimenomaan seksuaalimyönteisen feminismin suosittuun toimintatapaan, jossa feminismin kannalta kyseenalaisia kulttuurisia käytäntöjä otetaan naisten omiin käsiin.

Kolumnissa esiintyvä taidekäsityskin on niin kapea, että voi vain ihmetellä toimittajan ammattitaitoa. Pelkkä vilkaisu Wikipediaan alleviivaa lajin vahvan taustan performanssitaiteessa. Minkään esittävän toiminnan taiteellisuus ei ole kiinni sen nimekkeestä, vaan siitä, millaisin arvoin ja periaattein toimintaa harjoitetaan. Salmen halveksuma strippauskin voi olla taiteellista, jos sitä tehdään taiteellisesti kunnianhimoisin kriteerein.

Jääkaappi on liian haalea paikka, kun arvioidaan Salmen käsityksiä eroottisesta esiintymisestä ylipäätään. Jääkausi voisi olla oikempi osoite käsitysten tuoreuteen ja nerokkuuteen viitaten. Hänen suhtautuu halveksuen siihen, että burleski tai eroottinen esiintyminen ylipäätään voisi edistää mitään yhteiskunnallista asiaa. Queer-aktiiviset performanssitaitelilijat tai poliittinen seksityöläisten liike saattavat olla tästä asiasta eri mieltä...

Tyhmin sutkautus kolumnissa on ehdottomasti väite, jonka mukaan burleskin vapauttavuus perustuu "kaikki naiset haluaa stripata" -ajatukselle. Tämä on suora toisinnus tutummasta perussovinistisesta "kaikki naiset on huoria" -käsityksestä. Koska tämä lause ei ole burleskin kentältä tuttu, se on Salmen oma projektio burleskiharrastajien ajatuksista.

Lauseen käyttäminen tässä yhteydessä vihjaa voimakkaasti siihen suuntaan, että Salmen mielestä seksuaalista vapauttaan käyttävä ja eroottisuuttaan julkisesti esittelevä nainen on jotenkin huono, harhaanjohdettu tai vahingoittunut. Myös Salmen loppukaneetti vihjaa tähän suuntaan. Käsitys on hyvin halventava naisia kohtaan ja vetää täysin maton alta Salmen vihjailuista, joiden mukaan hän on enemmän tai parempi feministi kuin burleskiesiintyjät.

Vastaava ajattelu on tuttua seksuaalikielteisestä radikaalifeminismistä, joka kuoli älyllisesti jo 80-luvulla. Kumma kyllä sen haisevan ruumiin äärellä riittää yhä nokkijia.

Merkittävä osa burleskikeskustelun ongelmista johtuu Salmen otsikossaan toistamalle käsitesekaannukselle. Kyse on strip-teasen ja riisuuntumisen sekoittamisesta toisiinsa. Sekaannus on ymmärrettävä, koska puhekielessä strippaamisella tarkoitetaan kumpaakin asiaa. Sanan kahden eri käytön välinen ero on kuitenkin hyvin selkeä:

1. Strippaaminen merkityksessä strip-tease kuvaa yhtä eroottisen tanssin lajia, jolla on vahvasti vakiintuneet käytännöt ja ilmiasu. Burleski eroaa tästä lajista merkittävin tavoin, eikä siis ole strippaamista tässä merkityksessä.
2. Strippaaminen merkityksessä riisuuntuminen tarkoittaa mitä tahansa julkista tai yksityistä riisuuntumistapahtumaa, jolla on eroottinen sävy. Tätä sanaa voidaan käyttää myös puhtaasti ei-eroottisena riisuuntumista kuvaavana sanana. Burleski on tässä mielessä strippaamista, koska siinä riisutaan vaatteita eroottisella latauksella.
   

Tämän eron ymmärtäminen tekee selväksi sekaannuksen, kun burleskitaiteilija ilmoittaa, että burleski ei ole strippausta. Hän haluaa sanoutua irti perinteisen strip-teasen konventioista, mikä on lajien erot huomioiden aivan perusteltua. Väärinkäsitys (ehkä myös esiintyjien jakama) syntyy sanan toisessa merkityksessä.

Jotkut burleskista kertovat lehtijutut menevät tosin tässäkin yli. Me Naisten jutun Mikä on burleski? -tietolaatikossa väitetään pokkana, että "pääpaino ei kuitenkaan ole riisumisessa". Tämä on omituinen ja keinotekoinen painotus - en ole nähnyt yhtäkään burleskiesitystä, jossa ei riisuuduttaisi. Oli pääpainotukset missä tahansa, riisuminen luonnehtii nykyburleskia lajina olennaisella tavalla.