Syöpä!

Muutamat uutissivustot ovat julkaisseet vastikään tiedeuutisen, jonka mukaan suuseksi lisää suun syöpäriskiä. Vaikka uutisointi on ollut kohtuullisen asiallista, piilee aiheessa tyypilliset tiedeuutisoinnin vaarat. Monet haluavat hypätä tutkimuksen tuloksista nopeasti kaikenlaisiin johtopäätöksiin ja esimerkiksi seksuaalisen pidättyvyyden markkinoijille tällaiset uutiset ovat oivallisia propaganda-aseita. Onhan suuseksi liian kivaa, jotta sitä voisi pitää synnittömänä...

Valtavirran uutisissa unohdetaan tavallisesti tutkimustulosten tulkinnan vaikeus sekä eri tutkimuksista saadut ristiriitaiset tulokset, joiden selvittelyyn voi mennä tiedeyhteisöltä useampi vuosi. Media sen sijaan ehtii unohtamaan aiheen seuraamisen jo parissa päivässä. Jos uutisoinnilla ei muuta merkitystä ole, niin ainakin taas kerran luodaan karmivien seurausten varjoa seksin ylle.

Tosiasiassa tämän uutisen merkitys ja sisältö ovat aika vaatimattomia. Seksologissa ja tiedejulkaisuissa tutkimustulos on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, eikä se ole herättänyt kovinkaan kummoista keskustelua. Tärkein keskustelunaihe on ollut lähinnä se, että syöpäriskiä lisäävän papilloomaviruksen nujertamiseen kehitetään uusia ja parempia rokotteita. Esimerkiksi Ilta-Sanomien uutisesta tämä pikkuseikka jäi pois kokonaan.

Papilloomavirukset ovat erittäin yleisiä ja niitä löytyy valtavalta joukolta ihmisiä. Kauhean sukupuolitaudin leima on aikamoista paisuttelua, jonka takaa kurkkii 50-luvun sukupuolisiveellisyyden kelmeä pää. Papilloomien aiheuttamaa syöpäriskiä arvioidessa on myös aika vaikea selvittää, onko suusta löydetty virus päätynyt sinne suuseksin johdosta vai jollakin muulla tavalla. Lisäksi tutkimusten ja rokotteiden myymisen välistä yhteyttä voi kysellä, jos kriittiselle päälle sattuu.

Jos nyt jotakuta alkoi suuseksi kauhiasti ahdistamaan, niin voin kertoa lohduttavasti, että Suomessa kuolee suun alueen syöpiin noin 150 henkeä vuosittain. Sen sijaan hengityselinten sairauksiin, kuten influenssaan tai keuhkokuumeeseen nujertuu 2000-4000 henkeä. Eipä ole tätä vaaraa paljoa uutisissa heiluteltu. Suosittelen pelokkaimmille hengittämisen välttämistä.

Täsmällisille ihmisille sama tilastotietona: suun syöpiin kuoli vuonna 2008 tasan 166 henkilöä ja hengityselinten sairauksiin 1979. Vuonna 2000 luvut olivat 149 ja 4293 (Tilastokeskus).

Ihmisiä kuolee ja sairastuu vuosittain valtavia määriä erilaisiin tauteihin. Kaikilla taudeilla on erilaisia altistavia tekijöitä, mutta suuretkaan kuolleisuusluvut eivät mediaa hetkauta, ellei aihe ole jotenkin vetävä. Seksi vetää aina, vaikka uutinen olisi sisällöltään muodottomaksi paisutettu ankka.

Rakkauden ammattilaiset?

Kirkko, tuo mammuttimainen möhkäle, selkärangaton muinaisjäänne ja kristinopin kaatopaikka. Sen alennustilaa uskonnollisena järjestönä kuvaa ehkä parhaiten alituinen yritys olla koko ajan jotakin muuta kuin uskonnollinen järjestö.

Itseäni etiikan tutkijana on jo pitkään risonut kirkon pr-yritelmät, joissa kirkkoa mainostetaan eettisenä toimijana ja etiikan asiantuntijana. Tosiasiassa kirkon eettinen asiantuntemus on täysin olematonta. Konservatiivisista uskonnollisista arvoista kiinni pitäminen ei ole millään nykyaikaisella kriteerillä etiikkaa.

Helsingin yliopiston Teologisessa tiedekunnassa on toki sosiaalietiikan laitos, mutta sen tutkijat eivät työssään sitoudu kirkon arvoihin, vaan joutuvat tekemään tutkimustaan filosofisen etiikan lähtökohdista, kuten tieteen tekijän pitääkin. Ja kaikki tuntemani sosiaalietiikan tutkimuksen parissa puuhaavat henkilöt ovat varsin kriittisiä kirkon "eettistä" toimintaa kohtaan. Uskallan epäillä tätä laajemmaksikin trendiksi, sillä etiikan tutkimuksen ja kirkon mainostaman "etiikan" välillä on melkoinen juopa.

Normatiivisen etiikan tutkimukseen, ja erityisesti seksuaalietiikkaan liittyy monia ehtoja, joita kirkon muka-eettinen toiminta ei täytä lainkaan. Etiikassa pitää ottaa huomioon esitettyjen normien yleistettävyys, johdonmukaisuus, sovellettavuus, katsomusneutraalius ja tasapuolisuus sekä kriittinen suhtautuminen vallitseviin normeihin ja valtasuhteisiin. Kirkon esittämät kannanotot esimerkiksi piispojen seksuaalieettisissä puheenvuoroissa eivät täytä kunnolla mitään näistä ehdoista.

Kristilliseksi etiikaksi kutsuttu viritelmä on tavallisesti epämääräinen yhdistelmä mielivaltaisesti valittuja perinteitä, vanhentuneita uskonnollisia ennakkoluuloja, harhakäsityksiä tai omavaltaisia tulkintoja Raamatun opeista ja erilaisiin auktoriteetteihin vetoamista. Filosofisessa tarkastelussa kaikkia näitä kutsutaan ajattelun ja argumentaation virheiksi.

Kirkon yritys olla (seksuaali)etiikan asiantuntija huipentuu viimeaikaiseen farssiin, jota homokeskusteluksi kutsutaan. Kirkko on etikkansa kanssa muutaman vuosikymmenen myöhässä tässäkin hankkeessa. Ja sen kitkerät vaikutukset näkyvät parhaiten niissä tunteettomissa, julmissa ja epäoikeudenmukaisissa lausunnoissa, joita kirkon ylin johtokin latelee.

On melkoinen mysteeri, miksi kirkko sitkeästi haluaa esiintyä etiikan, ihmissuhteiden ja seksuaalisuuden asiantuntijana ja sen työntekijät kutsuvat itseään nolostuttavasti "rakkauden ammattilaisiksi" verkossa. Mikä kristittyjä toisten ihmissuhde- ja seksuaalielämässä niin kiehtoo?

Onko kyseessä harhautus, jolla työnnetään sivuun nykyisin varsin epäkiinnostavat uskonopilliset asiat? Vai onko tavoitteena valloittaa valtapositio, josta päästään käsiksi tavallisen ihmisen elämään? Vai olisiko asia sittenkin niin, että uskikset kuvittelevat ylimielisesti tietävänsä mikä on hyvää, oikein ja arvokasta kaikille ihmisille?

Kirkon syvimmän asiantuntijuuden alan paljastanee lopulta sen ikioma web-osoite: evil.fi

Homokysymyksen lopullinen ratkaisu

Kirkon vastustajien esitaistelija Päivi Räsänen on tehnyt suuren työn aloittaessaan joukkopaon kirkon helmoista. Mitä tahansa kirkko sanoo tai tekee tässä tilanteessa tuntuu vain kiihdyttävän eroaaltoa. Kirkosta eroamisesta on tullut keino ilmaista mielipiteensä ja Eroa kirkosta -sivusto tarjoaa siihen helpon kanavan.

Mutta mitä kirkko lopulta on oikeastaan sanonut tästä tilanteesta? Suuri osa avautumisista on ollut parkaisuja, joilla on yritetty estää eroamisia. Osa on jopa lähtenyt syyllistämislinjalle: "Kirkon menettämät rahat ovat poissa lasten ja nuorten hyväksi tehdystä työstä." Harva on sanonut mitään itse asiasta eli homoseksuaalien asemasta ja kirkon asenteesta heitä kohtaan sekä kirkon sisällä että yhteiskunnassa yleensä.

Keskustelu "homokysymyksestä" kuulostaa varsin iljettävältä. Onko kyseessä muka joku tuholaisongelma tai ulkopuolelta tehtävä päätös ei-toivotun väestönosan kohtalosta. Natsikortti pilkistää hihasta.

Jopa liberaalihkot kirkon virkamiehet käsittelevät asiaa ulkokohtaisesti ja tuntuvat olevan enemmän huolissaan kirkon jäsenmäärästä ja maineesta kuin siitä, että kirkon edustajien ja uskonsoturien lausumissa homoja kohdellaan kuin kiusallisesti komeroon pesiytyneitä torakoita. Missä ovat lausunnot oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, ihmisyydestä, huomioon ottamisesta tai homoseksuaalien tunteista?

Kirkkoon kuuluvien ja etenkin sen viroissa työskentelevien pitäisi tehdä selväksi, että he eivät hyväksy tällaista epäinhimillistä suhtautumista kanssaihmisiin. Jos he eivät avaa suutaan, he ovat samassa asemassa kuin natsipuolueen vaitonaiset jäsenet, jotka katsoivat sormiensa lävitse sortamista ja murhaamista.

Kirkolla on tosin pitkä historia tällaisessa toiminnassa. Vuosisatoja jatkunutta sortopolitiikkaa ei ole koskaan tunnustettu tai pyydetty anteeksi. Kirkon auktoriteetti on ollut käytössä homojen vainoamisessa 1900-luvun alkupuolella ja kirkko on vastustanut johdonmukaisesti kaikkia pyrkimyksiä parantaa homojen asemaa lainsäädännöllä.

Jos kirkon kanta olisi mennyt läpi 1971, niin kaikki tuntemamme julkihomot olisivat posessa lusimassa tuomiota siveettömästä homoseksualismista ja luultavasti heitä "hoidettaisiin" lobotomialla, sähköshokeilla ja hormoneilla homokäännyttäjä Ari Puonnin heiluessa vankilan poppamiehenä.

Eivätkä homot ole ainoita kärsijöitä. Erilaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisäksi saamelaisia on kyykytetty armottomasti kristillisen hegemonian vallitessa. Vasta kirkon otteen herpaantuessa on muiden kulttuuriryhmien oikeuksia alettu tarkastella tasaveroisella tavalla. Tosin valtaosa vahingosta on jo tapahtunut: saamelainen kulttuuri- ja uskontoperinne on murskattu miltei kokonaan. Kirkon edustajilta voi esimerkiksi kysyä, miksi Suomen Lapista on säilynyt vain pari noitarumpua, vaikka niitä on ollut joka kylässä...

Vähänkään oikeustajuisen ihmisen kannattaa erota kirkosta mahdollisimman pian, ellei hän halua osallistua kirkon syntien kantamiseen. Jos on tarpeeksi kovapäinen, voi tietysti yrittää jäädä kirkon sisälle asioita muuttamaan. Silloin kannattaa kuitenkin kertoa selkeästi, että ei hyväksy kirkon nykyistä ja mennyttä epäinhimillistä sortopolitiikkaa. Liian moni pitää suunsa kiinni joko tietämättömyyttään tai sydämettömyyttään.

Lisäys: Myös pääministeri on huolissaan poliittisesta pelistä ja kirkon jäsenmäärän säilyttämisestä. Häntä ei kiinnosta haastattelun perusteella pätkääkään esimerkiksi törkeä asenne homoja kohtaan tai ongelmat perustuslaillisen tasa-arvoisuuden toteutumisessa. Politiikka on menossa kovaa alamäkeä, jos perustavat ihmisoikeuskysymykset eivät enää hetkauta ministeritason poliitikkoja.

Murhaaminen on turvallista

Amerikkalaiset levittävät maailmaan häiriintynyttä käsitystä siitä, mikä on turvallista verkkosisältöä. Turvallinen on turvallista lapsille, heidän elämää pelkääville vanhemmilleen ja työpaikoilla katseltavaksi. Toisin sanoen, turvallinen on mitä tahansa, mikä ei sisällä seksiä tai paljasta pintaa.

Tämä ajattelutapa on jo niin tiukkaan juurtunut, että jopa seksillä parodioiva sarjakuva Oglaf määrittelee sarjakuvansa turvallisiksi ja ei-turvallisiksi. Oglaf sentään vitsailee typerän termin kustannuksella, mutta noudattaa kuitenkin normia määritellen murhaamisen turvalliseksi ja tissit (sekä tyttöjen välisen pussailun) ei-turvalliseksi. Sama logiikka toimii turvallisissa verkkohauissa, joissa pään irtileikkaaminen on turvallista, mutta nännien vilahdus ei.

Haluaisin, että joku selvittäisi minulle perustellun analyyttisen tekstin avulla, mikä tisseissä tai niiden kuvassa on ei-turvallista, vaarallista, haitallista, katalaa tai pahaa? Toki hörhökristityillä on tästä asiasta paljonkin mielipiteitä, mutta mainitsin sanat "perusteltu" ja "analyyttinen" toiveessani...

Ajatus seksin ja paljaan pinnan vaarallisuudesta on puhdasoppista kristillistä seksiparanoiaa. Kulttuurisen mentaliteetin aivopesu puritanismin vuosina ja sitä seuranneessa murroksessa on ollut massiivista. Amerikkalaiset ovat tunnetusti taitavia uudelleensanoittamaan ja jäsentämään kulttuurista normistoa. Konservatiivit ovat ovelasti tehneet turvallisuudesta synonyymin seksikammolle. Mutta miksi niin monet menevät tähän höynäytykseen?