Otsikko digi-Hesarissa 15.4.2021 |
seksistigmaa.
Jo otsikosta paistaa pahantahtoinen tarkoitushakuisuus, joka lähinnä hymyilyttää kaltaistani paatunutta seksualistia. Huvittumisen lisäksi juttu tarjoaa mainion mahdollisuuden kenttätutkimukselle seksuaalikielteisen argumentaation parissa.
Sadat naiset osallistuivat seksikurssille - voi olla vahingollista!
Sadat lapset osallistuivat jalkapallokurssille - voi olla vahingollista!
Jos näistä kahdesta esimerkkilauseesta etenkin alempi kuulostaa typerältä ja alarmistiselta, havainto on aivan oikea. Se on kumpaakin. Kyseessä on virheargumentti, jota kutsutaan hirtehishuumorissa Murphyn laiksi. Sen fatalistisena olettamuksena on, että jos jokin ikävä asia voi tapahtua, se myös tapahtuu.
Hesarin jutussa yritetään todistella, että seksikurssilla joku traumataustainen osallistuja saattaa joutua kokemaan ikäviä tunteita tai traumaattisia muistoja. Näin voi tietysti tapahtua. Ja jalkapallossa voi tulla pallosta päähän, jalka voi nyrjähtää tai kentällä koheltaminen voi aiheuttaa vakaviakin vammoja. Miksi siis lehdet eivät ole täynnä varoittelevia artikkeleita, joissa fysioterapeutit, lääkärit, psykologit ja muut huolestuneet sormenheristäjät varoittelevat jalkapallon vaaroista? Eikö kukaan ajattele lapsia?
Jalkapalloilusta ei varoitella, koska sen ympärillä ei leijaile seksin syntistä, myskintuoksuista ilmaa. Toisin sanoen, jalkapalloilulla ei ole seksistigmaa. Se on tervehenkinen harrastus, ei mitään epäilyttävää guruilua, joka vapauttaa eläimellisen seksuaalienergian kunnollisissa ihmisissä. Ennen vanhaan pelättiin masturbatsiooniin rappeuttavan selkärangan, nyt pelkäillään traumojen aiheuttavan jotakin vastaavaa.
Seksistigma on puritaanisen historian kaikuja. Se langettaa seksuaalisuuteen liittyvään puheeseen epäsopivan ja asiattoman klangin. Se tekee seksistä avoimesti puhuvasta naisesta epäilyttävän ja pelottavan. Ei ole sattumaa, että Merelää ruoditaan jutussa kaikin puolin törkeästi; hänen puhetapaansa, ulkonäköään ja osaamistaan käsitellään halventavasti ja epäillen.
Samalla osallistujien mahdollinen traumatausta tekee esitetään niin, että he olisivat jonkinlaisia tahdottomia uhreja. Ikään kuin räsynukkeraasuja, jotka vastoin parempaa ymmärrystään (joka lääkäreillä ja psykologeilla tietysti on) osallistuvat pahalle seksikurssille, joka lopulta vahingoittaa heitä. Voi parkoja!
Voisiko moderni seksologinen lähestymistapa sittenkin olla sellainen, jossa naisten omat valinnat heidän oman seksuaalisuutensa suhteen olisivat kiitettäviä ja arvostettavia? Voisiko naisia kohdella yksilöinä, joilla on oikeus käsitellä myös traumojaan ja haasteitaan heidän itse valitsemillaan tavoilla? Voisiko heitä kuunnella - ja kuulla?
Palataan Murphyn lakiin. On aina mahdollista, että jokin ihmisen toiminta meneekin metsään. On aina mahdollista, että korttelifutiksessa menee nilkka ja kaverisuhteet paskaksi. On mahdollista, että jonkun traumatausta aktivoituu ikävällä tavalla seksikurssilla. Sitä varten on kylmäspray, Sexpon terapiakeskus ja kokonainen leegio erilaisia auttajia.
Se, että ikävä asia on mahdollinen, ei tarkoita, että se olisi väistämätön, tai että sille ei voisi tehdä mitään. Tämä on ihan peruskauraa argumentaatioteoriassa, eivät menneet filosofian opintoni tällä kertaa hukkaan. Tosiasiassa traumamuistojen herääminen vakavalla tavalla on hyvin harvinaista, ja siihenkin voi varautua sekä kurssinvetäjä ja traumojen kantaja itse. Jos jotakin odottamatonta tapahtuu, ohjataan ihminen avun piiriin. Ei ole olemassa sellaista kurssia, jolla kukaan voisi tehdä enempää.
Ja mitä traumoihin tulee, niin Merelän koko kurssin yhtenä suurena taustavaikuttimena on voimautuminen. Se tarkoittaa tässä kontekstissa sitä, että Merelä osallistuu toiminnallaan seksuaalikulttuurin kehittämiseen, jotta seksuaalista traumatisoitumista tapahtuisi yhä vähemmän. Sääli, että tämä jää Hesarin jutussa täysin huomaamatta, kun keskitytään mässäilemään Merelän finglishin pöyristyttävyydessä ja aikuisten naisten julkean Facebook-käyttäytymisen vaaroissa.
Ja mitä traumoihin tulee, niin Merelän koko kurssin yhtenä suurena taustavaikuttimena on voimautuminen. Se tarkoittaa tässä kontekstissa sitä, että Merelä osallistuu toiminnallaan seksuaalikulttuurin kehittämiseen, jotta seksuaalista traumatisoitumista tapahtuisi yhä vähemmän. Sääli, että tämä jää Hesarin jutussa täysin huomaamatta, kun keskitytään mässäilemään Merelän finglishin pöyristyttävyydessä ja aikuisten naisten julkean Facebook-käyttäytymisen vaaroissa.
Seksuaalikulttuurin kehitys etenee monilla rintamilla, ja siinä tarvitaan monenlaisia tekijöitä. Ylimielisesti esitetty seksistinen näpäyttäminen ei tule pysäyttämään progressiivista, seksipositiivista aaltoa. Vaikka lääkäreitä ja psykologeja ei miellyttäisikään somesukupolven meininki, eivätkä avoimesti seksistä puhuvat ja väkevästi esiintyvät nuoret naiset, negatiivinen nurina ei ainakaan vie seksuaalikulttuuria eteenpäin.