Kaiken se kestää

Harvemmin tulee Hymyn juttuja luettua, mutta tällä kertaa silmiin osui varsin kiinnostava tapaus Sinistä ja Teemusta, jotka ovat suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta parin traagisesta taustasta huolimatta. Tarina kertoo Teemun saaneen HIV:n matkallaan miestenvälisestä lemmestä ja tartuttaneen sen kumppaniinsa Siniin kotomaassa. Seurauksena on tietysti ollut suuri ahdistus sekä syytösten ja itsesyytösten suo.

Kuitenkin tärkeintä tässä tarinassa on anteeksianto ja keskinäisen rakkauden merkitys tälle parille. Usein käsitykset romantiikasta kytketään uskollisuuteen tai muuten ahdasmielisiin normeihin, mutta tässä tapauksessa kristallisoituu romantiikan ydin (merkityksellä "rakkauden arvostus") . Tapahtuneesta huolimatta pari jatkaa yhdessäeloaan, sillä he pitävät rakkauttaan tärkeämpänä kuin tragedian aiheuttamia tunteita ja vaikeuksia.

(Käytän ilmausta "tragedia" sen vuoksi, että juttu ei kerro, onko HIVin saamisen taustalla vastuuttomuus vai vahinko. Toki sekä sosiaalisella että tunnetasolla kyseessä on tragedia joka tapauksessa riippumatta siitä, lankeaako Teemulle eettinen vastuu HIVin tuottamasta vahingosta.)

Sinin anteeksianto ja järkähtämätön järjen käyttö ovat ylistettäviä valintoja tilanteessa, jossa myös viha ja itsesääli olisivat täysin ymmärrettäviä. Valitsemalla nämä vaihtoehdot Sini ilmaisee voivansa toimia stereotyyppisten olettamusten vastaisesti katsomalla myös kumppaninsa tilannetta empaattisesti ja kirkkain silmin.

Kulttuuristen perusolettamusten mukaanhan Teemu pitäisi tuomita sekä pettämisestään, biseksuaalisuudestaan että HIVistään alimpaan kuilun sopukkaan. Näin tapahtuu myös Hymyn jutun kommenttipalstalla, vaikka Sinin valinnat ja perustelut ovat olleet kaikkien luettavissa. Kiinnostavaa on, että kulttuurissamme juuri ahdasmielisimpiä parisuhdekäsityksiä toistavat ja toisintavat henkilöt myös vannovat rakkauden nimeen. Pelkäänpä kuitenkin, että heidän rakkauden arvostuksensa tarkoittaa kovan paikan tullen jotakin aivan muuta.

Todellisuus ahdistaa

Vaadin Todellisuuteen paniikkinappulaa! Haluan keinon, jolla ilmoittaa poliisille, sisäministeriölle ja Vatikaanille heti kun Todellisuudessa tapahtuu jotain, josta en tykkää.

Poliisi voisi asentaa jokaiseen huonetilaan, lyhtypylvääseen, kilometritolppaan, rappukäytävään, porttikongiin, kiveen ja kantoon sekä ei-toivottuihin henkilöihin paniikkinappulan, jolla paikalle saa heti rotevan konstaapelin ja Nokian nuoriso-ohjaajan.

Nopeita kurinpitotoimia! Ei kysymyksiä, ei vastaan ämpyilyä.
Ilmiantamisesta uusi kansanhuvi!
Julkiset teloitukset takaisin!

(Jukka Hankamäki sanoo hyvin kaiken sen, mitä yritän sanoa tässä vuodatuksessa...)

Strippaamista, urpot!

Virpi Salmen kolumni "Se on strippaamista, urpot!" härnäsi minut ottamaan vielä kerran burleskin esille. Kuten elokuvienkin maailmassa, tämä keskustelun jatko-osa on siis, krhm... jo vuosia sitten suunnitelemani massivisen burleski-trilogian päätösosa!

Salmi penseilee burleskille yläviistosta käsin ja väittää, että burleskin feministisyys ja taiteellisuus ovat pelkkiä tyhjiä sloganeita. Hänen mukaansa burleski on strippaamista ja burleskiharrastajat ovat olleet jääkaapilla, kun feminismi ja taide keksittiin.

Samalla jääkaapilla on nähtävästi ollut tunkua, sillä myöskään Salmelle ei aate- tai taidehistoria ole kovin tuttua. Nykyiset yhteiskunnallisesti valveutuneet burleskikot viittaavat ajattelussaan ja toiminnassaan nimenomaan seksuaalimyönteisen feminismin suosittuun toimintatapaan, jossa feminismin kannalta kyseenalaisia kulttuurisia käytäntöjä otetaan naisten omiin käsiin.

Kolumnissa esiintyvä taidekäsityskin on niin kapea, että voi vain ihmetellä toimittajan ammattitaitoa. Pelkkä vilkaisu Wikipediaan alleviivaa lajin vahvan taustan performanssitaiteessa. Minkään esittävän toiminnan taiteellisuus ei ole kiinni sen nimekkeestä, vaan siitä, millaisin arvoin ja periaattein toimintaa harjoitetaan. Salmen halveksuma strippauskin voi olla taiteellista, jos sitä tehdään taiteellisesti kunnianhimoisin kriteerein.

Jääkaappi on liian haalea paikka, kun arvioidaan Salmen käsityksiä eroottisesta esiintymisestä ylipäätään. Jääkausi voisi olla oikempi osoite käsitysten tuoreuteen ja nerokkuuteen viitaten. Hänen suhtautuu halveksuen siihen, että burleski tai eroottinen esiintyminen ylipäätään voisi edistää mitään yhteiskunnallista asiaa. Queer-aktiiviset performanssitaitelilijat tai poliittinen seksityöläisten liike saattavat olla tästä asiasta eri mieltä...

Tyhmin sutkautus kolumnissa on ehdottomasti väite, jonka mukaan burleskin vapauttavuus perustuu "kaikki naiset haluaa stripata" -ajatukselle. Tämä on suora toisinnus tutummasta perussovinistisesta "kaikki naiset on huoria" -käsityksestä. Koska tämä lause ei ole burleskin kentältä tuttu, se on Salmen oma projektio burleskiharrastajien ajatuksista.

Lauseen käyttäminen tässä yhteydessä vihjaa voimakkaasti siihen suuntaan, että Salmen mielestä seksuaalista vapauttaan käyttävä ja eroottisuuttaan julkisesti esittelevä nainen on jotenkin huono, harhaanjohdettu tai vahingoittunut. Myös Salmen loppukaneetti vihjaa tähän suuntaan. Käsitys on hyvin halventava naisia kohtaan ja vetää täysin maton alta Salmen vihjailuista, joiden mukaan hän on enemmän tai parempi feministi kuin burleskiesiintyjät.

Vastaava ajattelu on tuttua seksuaalikielteisestä radikaalifeminismistä, joka kuoli älyllisesti jo 80-luvulla. Kumma kyllä sen haisevan ruumiin äärellä riittää yhä nokkijia.

Merkittävä osa burleskikeskustelun ongelmista johtuu Salmen otsikossaan toistamalle käsitesekaannukselle. Kyse on strip-teasen ja riisuuntumisen sekoittamisesta toisiinsa. Sekaannus on ymmärrettävä, koska puhekielessä strippaamisella tarkoitetaan kumpaakin asiaa. Sanan kahden eri käytön välinen ero on kuitenkin hyvin selkeä:

1. Strippaaminen merkityksessä strip-tease kuvaa yhtä eroottisen tanssin lajia, jolla on vahvasti vakiintuneet käytännöt ja ilmiasu. Burleski eroaa tästä lajista merkittävin tavoin, eikä siis ole strippaamista tässä merkityksessä.
2. Strippaaminen merkityksessä riisuuntuminen tarkoittaa mitä tahansa julkista tai yksityistä riisuuntumistapahtumaa, jolla on eroottinen sävy. Tätä sanaa voidaan käyttää myös puhtaasti ei-eroottisena riisuuntumista kuvaavana sanana. Burleski on tässä mielessä strippaamista, koska siinä riisutaan vaatteita eroottisella latauksella.
   

Tämän eron ymmärtäminen tekee selväksi sekaannuksen, kun burleskitaiteilija ilmoittaa, että burleski ei ole strippausta. Hän haluaa sanoutua irti perinteisen strip-teasen konventioista, mikä on lajien erot huomioiden aivan perusteltua. Väärinkäsitys (ehkä myös esiintyjien jakama) syntyy sanan toisessa merkityksessä.

Jotkut burleskista kertovat lehtijutut menevät tosin tässäkin yli. Me Naisten jutun Mikä on burleski? -tietolaatikossa väitetään pokkana, että "pääpaino ei kuitenkaan ole riisumisessa". Tämä on omituinen ja keinotekoinen painotus - en ole nähnyt yhtäkään burleskiesitystä, jossa ei riisuuduttaisi. Oli pääpainotukset missä tahansa, riisuminen luonnehtii nykyburleskia lajina olennaisella tavalla.

Roskakirjallisuutta?

Texasin ateistiopiskelijat tempaisivat ja järjestivät "vaihda raamattusi pornoon" -kampanjan. Kampanjan tunnuslauseena oli "smut for smut", jonka voinee vapaasti kääntää "vaihda törkysi törkyyn". Kampanjan nokkamiehen perustelut vaihtokampanjalle olivat jotakuinkin seuraavat: Raamattu on ikivanhoihin uskomuksiin perustuva tekstikokoelma, joka sisältää runsaasti väkivaltaa ja vihaa, epäeettisiä elämänohjeita ja naisten alistamista. Porno on näistä kahdesta pienempi paha.

Vaikka itse en luonnehtisi Raamattua tai pornoa töryksi, ymmärrän hyvin tempaisun kantavan idean. Raamatulla on lyöty päähän lukemattomia sen oppeihin sopeutumattomia ihmisiä historian saatossa. Samaa tapahtuu runsain mitoin nykyisinkin. Erityisesti seksuaalivähemmistöt ja seksuaalisesti avomieliset ihmiset ovat kiihkouskovaisten silmittömän vihan kohteena.

Tässä mielessä Raamattu todella edustaa roskakirjallisuuden klassikkoa, joka turmiollisine vaikutteineen ylittää Mein Kampfin mennen tullen. Raamatun ja "raamatullisten" vihanpurkausten kohdalla ongelma on siinä, että ne nähdään osana uskontojen aluetta, jota pidetään yleisesti itsessään arvokkaana ja tärkeänä asiana. Tällöin myös sisällöiltään arveluttavat uskomukset saavat osansa uskonnon nauttimasta suojasta.

Uskonnon varjolla räyhäävä moralisti saa paljon enemmän anteeksi kuin vaikkapa aggressiivinen pornon puolestapuhuja. Landolat raikaa toreilla ja jeesuslippuja heilutellaan festareilla. Mitenkähän kävisi pornosaarnaajalle Kolmen sepän patsaalla? Tai Hustlerin sponsoroimalle nuortentilaisuudelle, jossa jaetaan aiheeseen liittyvää kirjallista materiaalia?

Uskonnot ovat olleet seksuaalisen vapauden toteutumisen jarruna joka käänteessä. Raamattua käytetään perusteena ahdasmielisyydelle, naisten alistamiselle ja homovihalle. Tämä on koko ajan nähtävillä kirkon arjessa. Vilkaiskaapa vaikka arkkipiispaehdokkaiden lausuntoja tai Marja-Sisko Aallon saamaa kohtelua. Uskonnolliset yhteisöt ja perheet tuottavat valtavasti seksuaalihäiriöitä ja otollista maaperää seksuaaliselle väkivallalle.

Milton Diamondin viimeisimpien tutkimusten mukaan porno on ollut länsimaisissa yhteiskunnissa vastalääkettä tällaiselle kehitykselle. Pornon saatavuuden ja käytön lisääntyminen on ollut useissa maissa indikaattori seksuaalisen vapaamielisyyden ja suvaitsevaisuuden määrälle. Seksuaalirikokset ovat vähentyneet tai pysyneet ennallaan pornon määrän lisääntyessä. Tämän valossa texasilaisten vaihtokampanja vaikuttaa hyvin perustellulta.

Seksuaalisesti vapaamielinen ja avoin ihminen ei turvaudu väkivaltaan tai hyväksikäyttöön purkaessaan turhautumiaan - hän painaa playta ja alkaa tumputtamaan.

***

PS Kiinnostaisiko jotakuta lähteä toteuttamaan vastaavaa vaihtotempausta Suomessa? Itseäni moinen kulttuurihäiriköinti kutkuttaisi kovasti...