Saatanan hullut ja homot

Kirkossa kuohuu taas. YLE:n MOT-ohjelma (25.2.) avasi kirkon sisällä muhivan paiseen kuin keskiajan ruttolääkäri. Ja keskiaika todella on väkevästi läsnä, sillä Saatanan vallat, demonit ja riivaajat ovat jutun keskiössä. Vakavammin ottaen ongelma on huru-uskovaisten asema kirkon sisällä.

Mätäpaise pitää sisällään kirkon sisällä vaikuttavat vanhoilliset liikkeet, yhdistykset ja henkilöt, jotka levittävät umpimielisiä ja vahingollisia oppeja mm. homoseksuaalisuudesta, mielenterveyden ongelmista ja henkiparantamisesta. MOT-ohjelman pääesimerkki koski maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran ahkerasti levittämiä käsityksiä mm. siitä, että mielenterveyeden ongelmat ovat demonien aiheuttamia, eikä lääkkeitä pitäisi käyttää niiden - eikä ilmeisesti muidenkaan - sairauksien hoitoon.

Hurujen joukossa on myös kirkon piirissä arvovaltaisiksi koettuja toimijoita, kuten Suomen teologinen instituutti, sekä pappeja useista seurakunnista. Kyse ei siis ole aivan pienestä reunailmiöstä, kuten monesti halutaan väittää, kun kirkkoa puolustellaan.

Mielenterveysongelmien demonisointi ja henkiparannusopit ovat aidosti vahingollisia. Niitä markkinoivat puoskarit ovat vastuussa hoidon laiminlyömisestä, ihmisten leimaamisesta ja manipuloinnista. Pahimmillaan tällainen voi johtaa puoskarointiin haksahtaneen henkilön terveydentilan vakavaan heikkenemiseen ja/tai sosiaalisten suhteiden rikkoutumiseen.

Hurut pitävät myös homoseksuaalisuutta ja liberaalia seksuaalikulttuuria paholaisen metkuina. Tällaiset käsitykset ovat aivan yhtä vääriä ja vahingollisia kuin yllä mainitut ajatukset mielenterveydestä. Niiden tiedetään tuottavan erityisesti nuorille vakavia ongelmia oman seksuaali-identiteettinsä rakentamisessa, jos he poikkeavat vaadituista normeista. Homovastaisessa ympäristössä kasvaneiden homoseksuaalisten nuorten keskuudessa esiintyy huomattavasti muita enemmän mielenterveyden ongelmia ja itsetuhoisuutta, joka voi johtaa jopa itsemurhiin.

Kirkko tuntuu yhä hyväksyvän keskiaikaisen uskonnollisen maailmankuvan ja siihen perustuvan vahingollisen kohkaamisen keskuudessaan. Umpimielisyyden suvaitseminen nakertaa kirkon uskottavuutta nykyaikaisena yhteiskunnallisena toimijana. Vanhoilliskristilliselle ajattelulle sopisi parhaiten nimilapuksi mädännäisyys kirkon perinteisen nimeämiskäytännön hengessä, sillä sen vaikutukset yhteiskunnassa muistuttavat puutalon rakenteita hiljaa mädättävää inhaa mikrobikasvustoa. (Viestin pitäisi mennä perille, sillä kristityt ovat kovin rakastuneita vertauskuviin...)

Mädännäiset nostavat toistuvasti Raamatun esille oikeuttamaan omaa vallankäyttöään ja julmuuttaan. Sen lukija voi kuitenkin vapaasti valita, ottaako hän uskonelämänsä johtotähdeksi sadut demoneista ja riivaajista vaiko elämänohjeet lähimmäisenrakkaudesta. Opuksen voi myös jättää huomiotta, kiikuttaa divariin tai vaihtaa pornolehtiin. Raamattu ei ole millään tavalla tarpeellinen tai hyvä elämänohjeiden lähde. Hyvää ja pahaa voi tehdä täysin riippumatta siitä kantaako kainalossaan pipliaa vai Lemmyn elämänkertaa.

Yksilön uskonnolliset ja eettiset valinnat ovat hänen itse tekemiänsä ja vain hän itse on niistä vastuussa. Yliluonnolliseen auktoriteettiin vetoaminen ei tee häijyydestä, julmuudesta tai manipulaatiosta yhtään parempaa.

Nukkejoukkoraiskaus

Anu Silfverberg tanssahtelee heikoilla jäillä Hesarin NYT-liitteen kolumnissaan, kun hän rinnastaa seksinuken kanssa elävän miehen ja Intian joukkoraiskaukset. Hänen mielestään taustalla on sama mekanismi, kulttuurisesti rakentunut toiseuden käsitys. Silfverberg selittää asian näin:

Sekä ihmisen korvaamisen nukella että ihmisen raiskaamisen mahdollistaa oletus, että kohde poikkeaa ratkaisevasti tekijästä itsestään.

Valitettavasti tämä selitysmalli ei pysty selittämään erilaisten raiskaustapausten erilaisia motiiveja, eikä sitä, miksi nukkemiehen toiminta kuitenkin eroaa olennaisesti raiskaajan toiminnasta. Silfverberg tulee sotkeutuneeksi feminismille tyypilliseen ongelmaan: yksinkertaistavien sukupuolittavien selitysmallien käyttöön monimutkaisten ilmiöiden tarkastelussa. Kornia on se, että hänen arvostelemansa miesaktivistit harrastavat täysin samaa virheellistä taktiikkaa.

Kriminaalipsykologisen tutkimuksen mukaan raiskauksen tekemiseen on monia eri reittejä. Raiskaajia ei yhdistä mikään mystinen "toiseuden ajatus", vaan raiskauksien motiivit ja olosuhteet vaihtelevat. Myöskään kaikki naiset toisiksi kokevat eivät päädy rikollisiin tekoihin tai kohtele kanssaihmisiään huonosti, joten toiseus ei onnistu selittämään kanssaihmisiin kohdistuvaa julmuutta kovinkaan kattavasti.

Jotkut raiskaajat päätyvät tekoonsa pitkän suunnittelun pohjalta, toiset puolestaan lipsahtavat omista moraalinormeistaan tilaisuuden tullessa eteen. Joidenkin motiivina on seksi, toisten alistaminen ja kolmansien puhdas satuttamisen halu. Ääritapauksissakin, sadististen raiskaajien kohdalla, osa pitää naisia toisina, mutta osa ymmärtää kirkkaasti, että naiset ovat samanlaisia kuin he. Itse asiassa ymmärrys siitä, että naista sattuu, on heille  keskeinen osa nautintoa.

Myös kulttuuriset normit ja sukupuolikäsitykset vaikuttavat raiskauksiin. Jos naista todella pidetään kulttuurissa alempiarvoisena tai selkeästi toisena, on mahdollista, että se vaikuttaa raiskauksien ja muun naisiin kohdistuvan väkivallan ja mielivallan yleisyyteen. Toiseus on kuitenkin kulttuurisen tason selitysmalli, se ei selitä pitävästi toimintaa yksittäisissä tapauksissa, eikä sen perusteella voida laatia kovinkaan yksityiskohtaisia malleja ihmisten käyttäytymisestä. Onhan monissa naisia halveksuvissa kulttuureissa myös miehiä, jotka kohtelevat naisia hyvin ja jopa vastustavat kulttuurin umpimielistä asenneilmapiiriä.

Silfverbergin ongelmanasettelussa jää selitystä vaille kysymys: Miksi sosiaalisesti rajoittunut nukkemies hankki itselleen kumppaniksi seksinuken eikä juokse raiskaamassa naisia, vaikka häntä kolumnistin mielestä yhdistää raiskaajiin naisten käsittäminen toisina, itsestä olemuksellisesti erilaisina olentoina?

Siksi, että yksilön persoonallisuus, luonteenpiirteet, kasvatus ja eettiset käsitykset ovat huomattavasti keskeisempiä käyttäytymistä sääteleviä ominaisuuksia kuin naiskäsitys tai kokemus toiseudesta. Asian voi vääntää rautalangasta toteamalla, että vaikka eläimet ovat ilmiselvästi "toisia", eri ihmiset kohtelevat niitä hyvin eri tavoin toiseuden kokemuksesta riippumatta.  Toiseus on vain yksi käsitys ja asenne monien muiden joukossa, eikä se yksin riitä selittämään, miksi joku on eläinten ystävä ja joku julma rääkkääjä.

Nukkemiehen erottaa raiskaajasta tietysti myös se tosiasia, että hän ei ole raiskannut. Viime kädessä vastuu teoista on jokaisen yksilön harteilla. Vaikka nukkemiehellä olisikin sosiaalisia tai mielenterveyden ongelmia, ei hänen toimintaansa voi rinnastaa raiskauksiin edes taustalla olevien käsitysten tasolla, sillä raiskauksessa keskeisintä on henkilön oma valinta ylittää eettinen raja ja vahingoittaa toista ihmistä. 

Tehty valinta ja sen eettisyys on paljon merkittävämpi nukkemiestä ja raiskaajaa erottava tekijä, kuin heitä mahdollisesti yhdistävä abstrakti käsitys toiseudesta. Vaikka Silfverberg vakuuttelee pohdiskelevansa asiaa viattomasti ja kirjoittaa kokevansa itsekin rinnastuksen epäreiluna, tulee hänen ajattelustaan selittelyistä huolimatta sellainen kuva, että on tyydyttävää "potkia vähän kehitysvammaista" ja "haukkua outoa".  Nukkemies ei ole missään tapauksessa ansainnut rinnastamista raiskaajaan.

Ajatus viikonvaihteeksi

Tein lämpimässä suihkussa istuessani pienen teologisen tutkielman ja päädyin seuraavaan lopputulokseen: Jos kristittyjen jumala näkee aina kaiken, niin jokainen seksiakti on käytännössä pornoa, myös yksityisesti tai salaa harjoitetut. Voin siis kutsua itseäni - ja melkein kaikkia muitakin - pornostaroiksi. Jiihaa!