Silkkitie oli darknetin merkittävin päihteiden ja dopingin kauppapaikka Suomessa ennen poliisin ratsiaa. Asiasta on ratsian jälkeen kirjoiteltu niin voitonriemuisesti, hämmästellen kuin kauhistellenkin. Jutuissa muistutellaan etusormi vipattaen huumeiden kataluudesta ja anonymiteetin harhasta.
Tärkein oppi Silkkitie-tapauksesta liittyy kuitenkin kauhistelun sijaan sen käyttäjäkuntaan. Valtaosa käyttäjistä oli poliisille tuntemattomia ihmisiä, nk. tavallisia kansalaisia. Tämä on tärkeä viesti, joka kertoo kieltolaille perustuvan huumepolitiikan epäonnistumisesta ja siitä, että stereotyyppinen kuva rappiolla olevista vaarallisista huumerikollisista on pitkälti roskaa (minkä toki kaikki alan tutkimusta ja keskustelua seuraavat jo tietävät).
Erilaisia päihteitä käytetään mitä erilaisimmista syistä: kivun ja stressin lievitykseen, tajunnan laajentamiseen, spirituaalisten kokemusten etsimiseen, rentoutumiseen ja hyvään fiilikseen, seurassa nautiskeluun ja niin edelleen. Dopingaineetkin ovat ongelma vain kilpaurheilun näkökulmasta; harrastajan pitäisi saada kehittää kehoaan haluamillaan keinoilla. Minkään näistä ei pitäisi olla rikollista.
Se, että tavallinen posse käyttää erilaisia kemikaaleja kehonsa, psyykensä ja olonsa muovaamiseen, ei ole eettisesti kiellettävää, eikä edes arveluttavaa. Suurin osa aineista ja menetelmistä olisi yhteiskunnallekin ihan ok, jos lääkäri olisi ne määrännyt. Jyrkkä jako laillisen ja laittoman käytön välillä on täysin keinotekoinen.
Silkkitien tapaus kertoo, että ihmiset ovat valmiita uhmaamaan typerää lainsäädäntöä omien yksilöllisten valintojensa ja tarpeidensa vuoksi. Tämä pitää lukea viestinä, joka tukee päihteitä koskevan lainsäädännön purkamista ja dekriminalisaatiota, ei minään keskenkasvuisena vahingonilona, jossa riemuitaan "pahojen huumerikollisten" narauttamisesta. Suurin osa kiinni jääneistä on tavallisia ihmisiä. He ovat näköalattoman ja kehnon päihdepolitiikan uhreja.
