Tarjosin Hesarille vieraskynäpalstalle tekstiä huumekeskustelusta. Eivät olleet kiinnostuneita, joten julkaisen tekstin täällä. Olen tutkinut liberaalia etiikkaa, oikeusfilosofiaa ja länsimaisen oikeusvaltion mallia eri tavoin jo 20 vuotta, enkä tämä aikana ole löytänyt tiukkoja, eettisesti ja oikeusfilosofisesti päteviä perusteita sille, että jotkut päihteet ovat ankarasti kiellettyjä ja toisia myydään avoimesti lähikaupassa.
Edustan yksilönvapautta korostavaa näkökulmaa tässäkin asiassa ja haluaisin nähdä oikeasti avoimen yhteiskunnan, jossa yksilö saa itse valita omat päihtensä ja ottaa myös vastuun niiden käytöstä - sulkematta pois vahvaa apua ja tukea niille, joille päihteistä tulee ongelma tavalla tai toisella. Yksilön vastuuta korostava lähestymistapa voi joidenkin maiden tapausten mukaan jopa lisätä vastuullista käyttöä ja vähentää ongelmia. Huumesota ja kieltolakiroska eivät toimi, on aika edetä johdonmukaisesti vapauden suuntaan poispäin holhousvaltiosta.
***
Maisemaa on mahdotonta nähdä koko komeudessaan, jos sitä katselee putken läpi. Huumeita koskeva yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa on samanlaista: se junnaa rikoksen ympärillä hukaten yhteiskunnallisen perspektiivin. Vastaava kuvio nähtiin, kun tilaisuus laajalle alkoholipoliittiselle keskustelulle valui sormien välistä poliitikkojen vatuloidessa prosentin kymmenysten kanssa.
Kannabiksen käytön rangaistavuudesta keskusteleminen on näpertelyä tilanteessa, jossa kieltolaille perustuva huumepolitiikka on kansainvälisesti lopullisessa kriisissä. Huumesodan etulinjassa olleet maat ovat todenneet jo vuosia sitten sodan hävityksi ja sen oikeutuksen valheelliseksi. Uusia ratkaisumalleja etsitään kuumeisesti huumeiden käytön dekriminalisoinnista ja levittämisen laillistamisesta.
Poliittisten kysymysten keskellä on hyvä pysähtyä miettimään myös lainsäädännön tarkoitusta. Liberaalissa oikeusvaltiossa lainsäädännön tulisi olla eettisesti perusteltua ja koherenttia eli sisäisesti ristiriidatonta. Rikoslain tulee kieltää teot, jotka vahingoittavat toisia ihmisiä tai loukkaavat heidän perusoikeuksiaan. Lainsäädännön tehtävä ei ole puuttua siihen, millaista elämää kansalaisten tulisi elää, vaan elämäntavan ja arvojen valinta kuuluu jokaiselle yksilölle itselleen.
Huumelainsäädäntö ei täytä yllä olevia kriteereitä mitenkään. Se määrittelee osan päihteistä sallituiksi (esim. tupakka ja alkoholi) ja osan kielletyiksi (esim. kannabis ja lsd) ilman kelvollista evidenssiperustaa. Se vaikeuttaa aineiden saatavuutta, tutkimusta, tuotekehittelyä ja haittojen vähentämistä. Tästä johtuen myös huumeita koskeva keskustelu on rajoittunutta ja asiallisen tiedon saaminen on tarpeettoman hankalaa. Taustalla on kulttuurinen kaksinaismoralismi, jonka vuoksi perinteisesti suosittuja päihteitä tarkastellaan täysin eri kriteereillä kuin muita aineita.
Huumeet kieltävä laki puuttuu yksilön vapauteen ilman päteviä eettisiä perusteita. Se on moralistista lainsäädäntöä, jossa raittiin elämäntavan ihanne asetetaan yksilön päätösvaltaa korkeampaan asemaan. Toisin sanoen laki estää yksilöä tekemästä informoituja valintoja hänelle sopivista päihteistä ja niiden turvallisesta käytöstä. Pitäisi olla yksilön vallassa päättää, haluaako hän ottaa oluen vai polttaa jointin. Tällaiset päätökset eivät kuulu valtiolle.
Jotta jokin toiminta voitaisiin määritellä rikokseksi perustellulla ja oikeutetulla tavalla, on osoitettava, että siitä on vääjäämättömästi vahinkoa muille ihmisille. Huumeita on täysin mahdollista käyttää, levittää ja tuottaa ilman, että siitä on vahinkoa muille. Tästä yksinkertaisesta syystä niihin kohdistuvat kriminalisoinnit ovat perusteettomia ja moralistisia, kuten sadattuhannet Suomessa illanvietoissaan kannabissätkän polttaneet ihmiset tietävät. On absurdia väittää kaikkia rikollisiksi.
Kun huumelainsäädäntöä verrataan muille elämän osa-alueille, kuten uskonnonvapauteen tai ruokapolitiikkaan, niin vastaava laki tarkoittaisi käytännössä sitä, että vain yhden uskonnon harjoittaminen olisi sallittua, tai että kaupasta saisi ostaa vain salmiakkia, sillä kaikki muut karkit olisivat kiellettyjä. Kuulostaako mielivaltaiselta ja epäreilulta? Kuulostaa varmasti, koska juuri sellaista moralistinen lainsäädäntö on. Siksi sitä pidetään oikeusfilosofiassa yleisesti kelvottomana.
Taustalla on vanhanaikainen fantasia valtion koulimasta ihannekansalaisesta. Se soveltuu heikosti nykyaikaiseen ihmiskäsitykseen, jossa yksilö pyrkii itse tasapainottamaan hyvän elämän pyrkimyksensä ja velvollisuutensa kansalaisena. Hyvän elämän koko kirjoon sisältyvät kehon hallinnointi, psykotekniikat ja vapaa-aika, joiden yhteydessä käytetään vireyttä, mielialaa, tajunnantilaa ja rentoutumista sääteleviä aineita - osaa lääkärin määrääminä, osaa itselääkintänä ja osaa viihdekäytössä.
Grammojen ja prosenttien sijaan huumekeskustelun pitäisi suuntautua terävästi liberaalin oikeusvaltion ydinkysymyksiin. Tarvitsemme keskustelua yksilönvapaudesta, nykyaikaisesta ihmiskuvasta, eettisesti perustelluista rajoista sekä progressiivisesta ja oikeusfilosofisesti korkeatasoisesta lainsäädännöstä. Sadattuhannet eri huumeita kokeilleet ja käyttäneet suomalaiset eivät ole rikollisia - vanhentunut ja surkeasti perusteltu huumepolitiikka on.
