Kaikki jaksossa esiintyneet henkilöt näkivät pornon, avoimen ja posiitiivisen eroottisuuden sekä seksistä puhumisen keinoina traumojen parantamiseen ja uuden rakentamiseen. Vaikka tilanne Etelä-Afrikassa on yhä kurja monilla eri mittareilla niin ihonväriin liittyvissä kysymyksissä, tasa-arvossa kuin seksuaaliterveydessäkin, voivat ohjelmassa esiintyneiden henkilöiden kaltaiset pioneerit ja valistusajattelijat viedä kulttuuria aimo harppauksin eteenpäin.
Päässäni jäi kaikumaan performanssitaiteilija Kieron Jinan näkemykset seksuaalikulttuurin ongelmista valkoisen patriarkaatin ja kolonialismin syynä. Pienen hetken pyörittelin vastarintaisia ajatuksia, josko kaikki ongelmat nyt kuitenkaan voidaan laittaa valkoisten kontolle, mutta käännyin nopeasti komppaamaan Jinaa siinä, että kolonialistinen menneisyys ei koskaan antanut mahdollisuutta paikallisen seksuaalikulttuurin kehittymiselle ilman kokonaisten sukupolvien traumatisoitumista, sortoa ja vihaa. Se on ihan helvetin perseestä ja väärin.
Emme saa koskaan tietää, millaiseksi etelä-afrikkalainen seksuaalikulttuuri olisi kehittynyt ilman valkoista, kristillistä kolonialismia. Nykyisin jokainen seksuaalikulttuurin aktivisti joutuu väistämättä peilaamaan omaa seksuaalisuuttaan ja toimintaansa menneisyyteen ja sen kaikuihin nykyhetkessä. Esimerkiksi upea seksibloggari Tshegofatso Senne totesi, että bdsm-seksiä pidetään yhä moraalittomana valkoisten juttuna, vaikka erilaiset seksuaaliset halut eivät tosiasiassa ihonväriä katsokaan. Hänen avoin puheensa kinky-jutuista tuomitaan oudosti sekä valkoisten että mustien suunnalta jonkinlaisena epärotuisena vääränlaisuutena.
Apartheid vaikuttaa yhä voimallisesti seksuaalisuhteisiin ja -asenteisiin. On hämmästyttävää, miten yhä porno, jossa on eri värisiä ihmisiä, on harvinaista ja radikaalia maassa. Muutos ihmisten sydämissä on hidasta, vaikka lainsäädännön ja yhteiskunnan puitteiden tasolla apartheid on historiaa. Ensimmäisiä paikallisia pornoleffoja tehneen Donovan van Wyngaardin kertomus jopa kirkolta tulleista tappouhkauksista todistaa toisaalta niistä syistä, miksi mixed-race -porno on edelleen hankala juttu maassa - ja miksi edes moinen käsite "mixed-race" on yhä käytössä sikäläisessä sanastossa.
Senne nosti esille ohimennen apartheidin tuottamia kiinnostavia ilmiöitä sadomasokistisissa roolileikeissä. Ihonvärillä, etnisyydellä ja niihin liittyvillä stereotyypeillä leikittely on kuuma, suorastaan tulenarka, aihe kaikkialla maailmassa, mutta siihen liittyy ihan omanlaisensa jenka juuri Etelä-Afrikassa. Siksi ei ole ihme, että se kiehtoo paikallisia sadomasokisteja. Esimerkiksi valkoiselle miehelle orjaksi alistuva musta nainen on ihanan ristiriitainen ja kuumottava teema juuri siksi, että se on niin tavanomainen maassa vallinneen seksuaalisen sorron historiassa. Kipeidenkin teemojen käsitteleminen seksuaalisissa leikeissa on kuitenkin täysin sallittua ja joskus sillä on jopa parantavaa potentiaalia. Niiden kanssa pitää vaan olla sensitiivinen ja valistunut kuten Tiia Forsström kirjoittaa BDSM-baarin kolumnissaan.
Koko sarjan koskettavin kohtaus oli Michael van Schalkwykin haastattelussa. Hän pyörittää yökerhoa lgbtq-väelle ja kertoi, millaisia vaikeuksia he kohtaavat maassa. Ainaista vastarintaa vastaan painamisessa täytyy olla kova luu, joka Michaelkin pakosti on, mutta haastattelussa hän toi esille sen, miten raskasta on joutua naapurustonsa vihaamaksi vain siksi, että haluaa ylläpitää paikkaa, jossa lgbtq-ihmiset voivat tavata toisiaan turvallisesti ja kuulua yhteisöön.
Lähetin Michaelille viestin, jossa kerroin hänelle, että vaikka jotkut vihaisivat häntä klubin takia, maailmalla on helvetisti porukkaa, jotka rakastavat häntä juuri samasta syystä! Tehkää ihmeessä sama juttu ja hukuttakaa hänet rakkauteen joka puolelta maailmaa. Juuri hänen kaltaisensa tekevät pienissä paloissa tästä maailmasta paremman paikan!
