Useat lehdet uutisoivat äskettäin rouheasti, että Suomi on naisille toiseksi väkivaltaisin maa koko Euroopassa (esim. Hesari, Turun sanomat). Äkkiseltään voi näyttää siltä, että EU:n perusoikeusviraston tutkimus todellakin sanoo näin. Tulos on kuitenkin monella tavalla hutera ja tulkinnanvarainen. Jos todellista tietoa väkivallan määristä ja syistä halajaa, pitää lukea kriittisesti useita eri tutkimuksia ja huomioida kulttuurierot sekä tutkimusten rakenteelliset ongelmat.
Ensinnä, kaikkia kevyitä maakohtaisia vertailuja olisi syytä välttää, koska kulttuuriset kontekstit ovat hyvin erilaisia. On absurdia väittää esimerkiksi, että seksuaalinen häirintä (mm. huutelu, lähentely ja kyttääminen) olisivat Pohjoismaissa suurempi ilmiö kuin Etelä-Euroopassa, vaikka äkkiseltään tutkimuksen luvut näin kertoisivatkin. Pohjoismaissa ilmiöön on kiinnitetty 2000-luvulla valtavasti huomiota, jolloin ilmiölle on herkistytty ja se tunnistetaan myös lievissä muodoissaan.
Monissa Etelä-Euroopan maissa kulttuurille tyypillinen flirtti ja kadulla tehdyt lähestymiset menisivät pohjoismaisessa seulassa välittömästi häirinnän kategoriaan, mutta siellä sellainen otetaan yhä osana kulttuurille tyypillistä riiailua. Jos samaa määritelmää noudatettaisiin orjallisesti kaikissa konteksteissa, etelä-eurooppalaisten naisten häirintäkokemukset lähestyisivät sataa prosenttia.
Myös väkivallan tunnistamiseen ja määrittelyyn pätevät vastaavat kulttuurierot. Jos kulttuurissa vallitsee tietty kurittamisväkivallan perinne sekä perheasioiden sulkeminen perheen sisälle, ei väkivallasta saada kovinkaan helposti täyttä kokonaiskuvaa. Myös kansakuntien sisäiset yhteisöt jäävät yleistävässä tutkimuksessa vaille huomiota. Etnisyydellä ja kulttuurisilla tavoilla on valtava merkitys esimerkiksi silloin, kun jokin kansanryhmä pitää kiinni perinnäisistä tavoista valtaväestöä tiukemmin. Tutkimuksen mahdollisuus tavoittaa tällaisia eroja on hyvin vaillinainen.
Itse tutkimuksessa otettiin kyllä huomioon kulttuurienvälisen tulkinnan vaikeus. Siihen vaikuttavia tekijöitä eritellään mm. ihmisoikeuskeskuksen tiedotteessa. Vertailuun liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan painaneet asiasta kirjoitelleita toimittajia. Tiedeuutisointi on valitettavasti nykyään sitä tasoa, että itse tutkimuksen lukeminen on täysin välttämätöntä oikean kuvan saamiseksi (linkit tutkimukseen tekstin lopussa).
Tätä kritiikkiä ei kuitenkaan pidä lukea sukupuolittuneen väkivallan vähättelynä. Lähisuhdeväkivalta on Suomessa melkoisen iso ongelma. Sen suurin syy ei kuitenkaan ole suomalaisten miesten erityinen väkivaltaisuus tai mikään muu vastaava naiivi selitys, vaan humalajuomisen yleisyys. Tutkimus tunnistaa oikein alkoholinkäytön ja väkivaltakokemusten yhteyden. Koska Suomessa juominen on edelleen kovin humalahakuista Euroopan mittapuulla, johtaa kännäily myös humalaisiin riitoihin ja käsirysyihin. Näissä tilanteissa väkivalta kohdistuu kanssaryyppääjiin eli kavereihin ja kumppaneihin.
Toiseksi, yleisen tason väkivaltatutkimus on pahamaineisen hataraa väkivallan vakavuuden ja väkivaltatilanteiden merkitysten erottelussa. Kun
väkivallan muotoja ei mitenkään erotella toisistaan saadaan
mahdollisimman suuria prosenttilukuja median ja aktivistien iloksi. Esimerkiksi takavuosien ensimmäinen kotimainen uhritutkimus Usko, toivo ja hakkaus kohtasi paljon perusteltua kritiikkiä analyysiensa puutteellisuuden vuoksi.
Väkivaltatilanteiden erottelu on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, jos halutaan todella ymmärtää ilmiöitä. Nyt medioissa esitelty suuri luku, 47 % suomalaisista naisista on kokenut väkivaltaa, perustuu siihen, että kaikenlaiset väkivaltakokemukset niputetaan kertaheitolla yhteen ilman analyysia niiden merkityksestä. Luvun alla piileskelee niin hakkaaminen, kuristaminen, puukottaminen, läimäys, töniminen, kädestä tarttuminen, kiinni pitäminen kuin seksuaalinenkin väkivalta. Ja seksuaalisen väkivallan kirjoon puolestaan lasketaan kaikki väkivaltaisesta raiskaamisesta aina pelon vuoksi seksiin suostumiseen.
Toisin sanoen samassa väkivaltanipussa on totaalikusipään harjoittama vuosia kestänyt pahoinpitely sekä tasa-arvoisten seurustelukumppanien riidan keskellä tapahtunut toisen käsiin tarttuminen. Myös läimäykset sisältävät monia merkityksiä kulttuurista ja tilanteesta riippuen. Jos läimäyttely on osa miehen harjoittamaa kurinpitoa ja alistamista, se on ilman muuta väärin, mutta on melko tavanomaista, että keskellä kuumentunutta (humalaista) riitaa nainen läimäyttää ensin miestä, ja mies läimäyttää sen jälkeen takaisin. Tutkimuksessa tämä laskettaisiin yhdeksi tapaukseksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaikka riita ratkaistaisiin ja unohdettaisiin heti tunteiden viilennyttyä.
Viimeisin kotimainen naisuhritutkimus vuodelta 2005 (pdf) on eritellyt erilaisia väkivaltatilanteita. Sen mukaan fyysistä väkivaltaa on kokenut parisuhteessa 17,6 % naisista ja suhteen ulkopuolella 10,6% naisista. Vaikka yllä esittämäni erittelyongelma koskee myös näitä lukuja, ne osoittavat selvästi, että erilaisia kysymystenasetteluja tekemällä on mahdollista saada hyvin erilaisia lukuja kuvaamaan väkivaltakokemusten määriä.
Kotimaisessa tutkimuksessa parisuhteita koskevista luvuista 13,5 prosenttiyksikköä koostuu "liikkumisen estämisestä" ja 9,3 "läimäyksistä". Niiden sisälle menee hyvin kirjava joukko tilanteita. Vakavia väkivallan muotoja on 4,5 - 0,9 prosenttiyksikköä aina hakkaamisesta puukottamiseen. Pelkkä yhden luvun kauhistelu ei siis kerro paljoakaan, vaan koko tutkimus pitää lukea tarkasti läpi, jos kaipaa oikeasti tietoa väkivallan määristä ja taustoista.
EU-tutkimuksen johtopäätökset ovat lukujen huteruudesta huolimatta kuitenkin aivan oikeita: sukupuolittunutta väkivaltaa on yhä paljon Euroopan maissa, ja siihen pitää puuttua. Väkivallan syitä pitää tutkia yhä tarkemmin, ja niihin pitää puuttua monella rintamalla - ei pelkästään jälkijättöisellä viranomaistyöllä, vaan myös kasvatuksella ja ennaltaehkäisevillä lähestymistavoilla. Pelkkä lukujen revittely kauhistelumielessä ei auta ketään. Pahimmassa tapauksessa sellainen synnyttää vain epäluuloa väkivaltatutkimusten tuloksia kohtaan, jolloin vain nykyinen epä-älyllinen tunnepohjaisen huutamisen trendi vahvistuu entisestään.
Linkkejä tutkimuksiin:
