Persujen aivoliito

Persujen kansanedustaja Kettusen vapaa älyllinen pudotus aviollisten lapsien tehtailemiseksi on johtanut lähes yhtä koomiseen keskusteluun. Vaikka ehdotus on kokonaisuudessaan pöljä, olisi suotavaa, että sen kriitikot keskittyisivät edes oikeisiin asioihin natsikortin heiluttelun sijaan.

Kettusen ehdotuksen suurinta hölmöyttä on heteroavioliiton esittäminen jonkinlaisena lisääntymisen ideaalina kontekstina. Tämä on toki ihan tavallista junttikonservatismia, jossa nostalgisoidaan 50-luvun ihmissuhdekäsityksiä ja kuvitellaan, että niissä asuu kaikki autuus.

Maailma ei ollut edes kultaisella 50-luvulla sellainen kuin nostalgikot kuvittelevat, vaan moninaiset perheet olivat todellisuutta jo silloin. Tietysti silloin ne joutuivat pysyttelemään enimmäkseen katseilta sivussa. 

Kettunen tekee uskonnollista teemapolitiikkaa, jolla ei ole edes tarkoitus pyrkiä oikeudenmukaiseen järjestelmään. Uskonnollisen politikoinnin suurimpia ongelmia on juuri se, että se on sokea syrjinnälle, yhteiskunnan aiheuttamille vaikeuksille ja todellisten ongelmien ratkaisemiselle. Ne ryhmät, jotka eniten tukea tarvitsisivat, sivuutetaan esityksessä täysin: yksinhuoltajat, vailla perusoikeuksia olevat sateenkaariperheet ja muut valtavirrasta sivussa olevat kasvatusjärjestelyt.

Lasten kasvattamisesta syntyvien haittojen kompensoiminen eri tavoin ei ole millään muotoa huono ajatus. Kettunen ja hänen hännystelijänsä ovat kuitenkin ideologiassaan umpimielisiä siksi, että he eivät tunnista reaalimaailmassa vallitsevia todellisia olosuhteita: lapsen kasvattajat kärsivät samoista haitoista yhtä lailla riippumatta heidän ihmissuhdestatuksestaan tai -järjestelyistään. Mahdollisten kompensaatioiden pitäisi siis kohdistua itse kasvattamiseen, ei avioliitossa synnyttämiseen.

Vaikka Kettunen viittaakin esityksessään Suomen kansalaisuuteen, on absurdia väittää esitystä joksikin natsihenkiseksi rotupolitiikaksi kuten vassarien Myllykoski yrittää. On ihan selvää ja perusteltua, että Suomen valtion tarjoamat edut koskevat Suomen kansalaisia. Kun kansalaisuutta voi hakea läpinäkyvin ja tasapuolisin kriteerein, ei mitään tasa-arvo-ongelmaa synny. 

Ja pikku vinkki: kansalaisuus ei ole kytköksissä etniseen taustaan. Ei tällaisen perusasian ymmärtämisessä pitäisi tarvita kovinkaan suurta nokkeluutta.