Ei ihan kaikkien Ilona

Noheva kansalaiskollektiivi järjesti maaliskuussa pienen tapahtuman, jossa etsiskeltiin pillulle erisnimeä. Tempaus oli saanut alkunsa syvästi koetusta epätasapuolisuudesta, sillä tunnettiinhan miehinen sukupuolielin leikkisästi nimellä Jorma.

Tapahtumaa edelsi Facebookissa järjestetty kilpailu, jossa ehdotettiin erilaisia nimiä ja tykkäiltiin omasta mielestä parhaita ehdotuksia. Itse tapahtumassa keskusteltiin sukupuolielimistä, niiden merkityksistä sekä nimeämisen tuottamasta voimasta eri näkökulmista. Olipa tilaisuudessa myös runoutta ja laulua. Lopulta suosituimmista nimiehdokkaista valittiin paras huutoäänestyksellä. Ilona oli ehdoton voittaja. Sillä oli jopa oma vaalimottonsa: "Kaikkien Ilona!"

Sexpon julkaistua asiasta tiedotteen, valinta on saanut myös arvostelua osakseen. Kuten aina kaikkien kieli poskessa järjestettyjen kulttuuritempausten kanssa, joitakin asia ei huvittanut. Nyreä palaute keskittyi lähinnä siihen, että olisiko kiva, jos sinun nimesi olisi vaginan nimenä ja siihen, että ajatelkaa nyt sentään lapasia. Ote palautteesta löytyy Sexpon FB-sivulta.

Kielteisestä palautteesta nousi silmäänpistävästi esille yksi piirre, nimittäin seksistigman läpitunkeva läsnäolo. Kirjoittajat ajattelivat, että henkilön nimen viittaus sukupuolielimeen on jotakin, joka tahrii, häpäisee ja ahdistaa. Stigma värittää mielipiteitä erityisen voimakkaasti, kun viitataan lapsiin. Pikkutytöt näyttäytyvät jonakin täydellisen viattomana ja puhtaana, jotka viittaus likaiseen pilluun tahrii ja turmelee. Eräs kommentoi ahdistuneen sarkastisesti, että "Onpa hienoa, että he kaikki voivat nyt jutella vaginasta kuin hyvästä kaverista."

Kommentoijilta lienee mennyt ohitse se seikka, että niin Sexpon kuin muidenkin seksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuvien toimijoiden näkökulmasta olisi kaikin puolin suotavaa, että vaginasta voisi jutella kuin hyvästä kaverista!  

Seksuaalikasvatuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on se, että kaikenlaiset kehoon ja sen toimintaan liittyvät asiat olisivat helppoja ja luontevia puheenaiheita. Omien sukupuolielinten, niiden toiminnan ja tuottaman mielihyvän pitää olla ylpeyden ja myönteisten tunteiden lähde jo ihan pienestä lapsesta asti. 

Seksuaalikielteisestä ja seksistigman tahraamasta näkökulmasta käsin avoin puhe seksuaalisuudesta voi toki näyttäytyä ahdistavana, mutta ongelmallista tällaisesta positiosta lähtevä palaute on siksi, että sen antajat ovat juuri niitä, jotka aiheuttavat seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia omilla asenteillaan. Jos seksuaalisuuden (ja yhden humoristisen tempauksen) edessä ollaan kauhuissaan, järkyttyneinä ja tuohtuneina, niin millä todennäköisyydellä tällaiset henkilöt osaavat antaa neutraalia, tukevaa ja voimauttavaa seksuaalikasvatusta lähiympäristönsä lapsille - tai edes suhtautua asiallisesti seksiin liittyviin hankaliin kysymyksiin?

Kritiikkiin vastaaminen tuntuu aika turhauttavalta siksi, että näkökulmaero on valtavan suuri. Miten selittää asia henkilölle, jolle pitäisi pitää vuoden mittainen seksologian peruskurssi ennen kuin päästäisiin edes jotakuinkin samalle viivalle.Toivottavasti kentältä löytyy minua kärsivällisempiä seksuaalikasvattajia, jotka jaksavat kasvattaa ja koulia näitä ahdistuneita aikuisia, sillä juuri he itse ovat kipeästi myönteisen seksuaalikasvatuksen tarpeessa.