Ihmisoikeusrikoksia islamin varjolla ja nettiaktivismin alennustila

Guardian julkaisi sunnuntaina 6.10. jutun, jossa tutkivat toimittajat olivat naruttaneet irakilaisia shia-pastoreita paljastamaan käytäntönsä "väliaikaisten avioliittojen" solmimiseksi. Kyseessä on jyrkän konservatiivisissa muslimimaissa tunnettu toimintatapa, jolla mahdollistetaan niin seksin ostaminen kuin muutkin lyhytaikaiset suhteet kontekstissa, jossa seksi avioliiton ulkopuolella on vakava synti tai jopa rikos.

Järjestelmä on tietysti täysin absurdia uskonnollista roskaa. Se kiertää naurettavalla tavalla jo ennestään naurettavia sääntöjä. Tällaista on elämä uskonnollisen ääriajattelun hallitsemassa ympäristössä. Mutta toiminta ei valitettavasti ole pelkästään naurettavaa, se on myös hyvin vahingollista ja pahimmillaan tyttöjen ja naisten henkiä uhkaavaa.

Guardianin oivallisessa jutussa todetaan, että kyseiset pastorit eivät pelkästään myönnä väliaikaisia avioliittoja rahasta, vaan he myös opastavat miehiä huijaamaan nuoria tyttöjä surutta. Pastorien mielestä on parempi panna teinityttöjä perseeseen, niin neitsyys säilyy, eikä tule hankaluuksia raskauden kanssa. Jos tämä ei mieheltä jostakin syystä onnistu, niin parempi sitten pysytellä riittävän anonyymina, että huijattu tyttö ei pysty myöhemmin vaatimaan oikeuksiaan ja hyvitystä. Irakissa ja monissa muissa muslimimaissa tyttö on pahassa pulassa, jos hän ei ole neitsyt mennessään naimisiin tai jos hän päätyy nuorena raskaaksi avioliiton ulkopuolella.

Pastorien neuvoista paistaa täydellinen piittaamattomuus naisia ja heidän hyvinvointiaan kohtaan. Kuten toimittaja toteaa, näille kusipäille naiset ovat vain lihaa, jonka nautiskeltuaan luut voi heittää kadulle. Ja olisipa tässä kyse vain yksittäisistä kusipäistä. Ei valitettavasti ole. Kyseessä on uskonnollisella ajattelulla oikeutettua rakenteellista misogyniaa, patriarkaalista vallankäyttöä ja täydellistä piittaamattomuutta toisten ihmisten hyvinvoinnista ja oikeuksista. Tämä on syvällä paikallisen uskonnollisen ja kulttuurisen ajattelun rakenteissa.

Kun kirjoitin joskus 2010-luvun puolella kriittisiä tekstejä islamiin syvästi kietoutuneesta naisvihamielisyydestä, seksuaalikonservatismista ja muista ongelmista, jotka koskevat ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, minua syytettiin rajusti rasismista. Erityisesti silloiset intersektionaalisen feminismin nettiaktivistit katsoivat siinä valkoisen setämiehen parjaavan alistettua ruskeaa ihmistä. Ajat olivat silloin sellaiset, että netin kevytaktivismin huippuvuosina mikä tahansa voitiin leimata minuutissa pahuudeksi ilman, että huutajia olisi lainkaan kiinnostanut keskustelun faktapohja.

Leijun jossakin huvittuneen vittuuntuneisuuden välitilassa, kun muistelen niitä keskusteluita. Olin jo silloin aktiivinen kansainvälisessä seksuaalioikeustoiminnassa, eikä minulle ja kollegoilleni ollut millään tavalla epäselvää, etteikö Guardianin jutun kuvaama meininki ollut täyttä totta monissa konservatiivisen islamin hallitsemissa yhteiskunnissa. Osa kollegoistani toimi aktiivisesti juuri niissä yhteiskunnissa seksuaalioikeuksien ja tasa-arvon parantamiseksi, ja juuri heidän näkemyksensä sisälsivät kovinta islamkritiikkiä mitä olen koskaan kuullut.

Erityisen kornia keskustelussa oli se, että minua syytettiin viiden pennin argumenteilla rasistiksi ja islamvihaajaksi, vaikka olen jo hyvin varhain asettunut muslimiyhteiskunnissa elävien ihmisoikeusakvitistien ja kulttuurin avartajien puolelle. Useat heistä ovat nuoria feministinaisia, jotka haluavat muuttaa elinympäristöään sisältä päin. Ja osa heistä oli yhä muslimeita. Nurinkurisesti juuri valkoiset feministit ovat näissä keskusteluissa hyökänneet kriittisten muslimifeministien kimppuun ja syyttäneet minua rasismista samaan hengenvetoon.

Nykyään keskustelu on jo huomattavasti avartunut ja islamin varjolla perseilyä osataan kritikoida järkevästi myös vasemmalle kallellaan olevassa lehdistössä kuten Guardianissa ja Hesarissa, jotka 2010-luvun puolella esiintyivät vielä melko sokeina islamin ongelmille. Omalta kannaltani tässä on huvittavaa se, että minun ei ole tarvinnut muuttaa kantaani islamin, seksuaalisuuden ja tasa-arvon kysymyksiin missään vaiheessa. Lähinnä tilanne on muuttunut siten, että nyt entiset huutajat alkavat kilvan havahtua dogmaattisesta unestaan ja muistella häpeillen käytöstään nettiaktivisminsa raivokkaimpina aikoina.

Islamia ja siihen kytkeytyviä kulttuurisia tekijöitä on täysin mahdollista kritisoida vahvasti sen misogyniasta ja seksuaalioikeusongelmista todeten samalla, että rasismia tai äärioikeustolaista muslimivastaisuutta ei pidä hyväksyä. Samoin vinksahtaneimman intersektionaalisen feminismin ylilyöntejä ja perseilyä pitää voida kritisoida kovastikin todeten samalla, että feminismillä ja globaalilla tasa-arvoliikkeellä on valtavasti annettavaa muslimimaiden naisten aseman parantamiseksi.

Islamin varjolla harjoitetun ihmisoikeuksia halventavan ja rikkovan toiminnan kritiikki ei ole islamofobiaa tai rasismia, vaan se kuuluu feminismin syvään ytimeen. Uskonnon ja kulttuurin tuottaman rakenteellisen misogynian ja patriarkaalisen väkivallan vastustaminen on aina ollut feminismin keskiössä, eikä tämä tehtävä pääty vain valkoisen kristillisen skeidan vastustamiseen.

Valtiolta löytyy rahaa vanhoille pieruille, mutta ei nuorten seksuaaliseen hyvinvointiin

Valtiolla näyttää olevan tukuittain ylimääräistä rahaa vanhojen ukkojen eläkepäivien sulostuttamiseen, mutta sitä löytyy hyvin hyvin nihkeästi esimerkiksi seksuaalisen väkivallan vastaiseen työhön, seksuaalikasvatukseen tai nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. 

Metsähallituksen kravattisonni kuittasi 200000€ pelkästään siitä hyvästä, että hänestä päästiin eroon. Samalla rahalla olisi voinut esimerkiksi

• kouluttaa 66 seksuaalikasvattajaa kouluihin ja nuorisotaloille,
• tarjota yli 11000 tuntia seksuaalineuvontaa nuorille,
• hankkia ehkäisyn vuodeksi yli 1600:lle nuorelle (Keusoten laskelmiin perustuen),
• pyörittää pari vuotta seksuaalisen häirinnän vastaista kampanjaa, tai vaikka
• rahoittaa yli 2000 tuntia seksuaalirikoksia ennaltaehkäisevää kohtaamistyötä riskiryhmien parissa.

Mutta ainahan rahan voi myös työntää jonkun vanhan pierun eläkekassaan, etenkin kun kyseinen pieru on vielä keskellä selvitysprosessia epäasiallisesta käytöksestä työpaikallaan. Perseily on rahakasta puuhaa. Eiköhän tällä meiningillä saada Suomi nousuun.

Pillu vastaan Saksa

Hesarin Juho Typpö kirjoitti erinomaisen kommentin Saksassa heränneeseen kohinaan Rammsteinin uudesta musiikkivideosta Deutschland. Kohisijat ovat väittäneet, että on mautonta käyttää keskitysleirikuvastoa musiikin myynnin edistämiseksi. Typpö vastaa, että musiikkivideot ovat täysiverinen taiteen muoto, jota ei pidä typistää pelkäksi markkinoinniksi.

Olen Typön kanssa täysin samaa mieltä. Enää vain ajan kärryiltä kinttupolulle pudonnut hoopo voi ajatella, että musiikkivideot eivät olisi aikuiseksi kasvanut taiteenlaji. Musiikkivideoilla on yhtäläinen taiteellinen ja yhteiskunnallinen potentiaali kuin millä tahansa muullakin taiteella. Lisäksi ne yhdistävät useita taidemuotoja ja käyttävät moderneja jakelukanavia, joten niillä on paljon enemmän merkitystä ja iskuvoimaa kuin 99%:lla niin kutsutusta korkeasta taiteesta, joka suurimmaksi osaksi lähinnä puuduttaa valtavien museoiden loputtomilla käytävillä.

Yhdessä asiassa Typpö kuitenkin horjahtaa harhaan. Hän sortuu tarpeettomaan seksikielteisyyteen toteamalla puolihuolimattomasti, että "Se ei ainakaan minusta ole halpaa huomionkerjuuta, kuten vaikka Rammsteinin kymmenen vuoden takainen Pussy-video."

Onhan Pussy:ssa kappaleena toki aimo pläjäys saksalaishenkistä junttihuumoria, mutta sen ohitse pitää nähdä aivan samaan tapaan kuin Typpö näkee pystyyn kuolleen taidenarinankin läpi. Siinä missä musiikkivideot ovat taidetta, on porno ja avoin seksuaalinen ilmaisu yhtälailla arvokasta. Maailmassa ei ole kovin montaa orkesteria, joka voi tehdä suoraviivaisen pornopätkän ja vain kasvattaa sillä komeasti mainettaan.

Rammstein pystyy. Yhtye on osoittautunut jo pitkin uraansa olevansa seksimyönteinen, moninaisuutta ymmärtävä, ja läpeensä pervo. Ja se on helvetin hyvä asia. Heidän tapansa tuoda seksuaalisuuden kirjoa ja myös sen tummempia sävyjä esille on sekä arvostava, humoristinen että mukavalla tavalla vinksahtanut. Kaikesta näkee, että heillä on silmää ja ymmärrystä myös sadomasokismille ja fetisismille.

Tämä ei ole halpaa huomionkerjuuta, vaan seksipositiivisen alakulttuurin tuomista valtavalla rohkeudella suoraan silmille. Se on tietysti myös huomionkerjuuta, koska esiintyvän taiteilijan leipäpuu on tulla huomatuksi. Tämä on niin perusasia, että siitä ei oikein kannattaisi edes veistellä. Artisti, joka ei pyri millään tavalla huomatuksi, on unohdettu artisti.

Juuri tällaiset ohimennen heitetyt lauseet kertovat siitä, miten edelleen valtavirran seksuaalikulttuuri pyörii puritanististen ideoiden ympärillä. Seksi kuuluu yksityisyyteen, eikä se saa olla liian mitään. Sen pitää olla sopivasti sosiaalidemokraattisen kädenlämpöistä tai sitten sitä voi nimitellä halvaksi tai huomiohuoraamiseksi tai jollakin muulla alentavalla tavalla.

Ja siksi tarvitaan lutkia ja lutkamarsseja, pervoja ja julkeita seksihulluja, jotka osoittavat, että seksuaalisuus on rikasta, monimuotoista ja pursuilevaa. Siksi Rammsteinin Pussy on yhteiskunnallisesti merkittävä taideteos, ja jos sitä ei ymmärrä (edes tämän luettuaan), on puolimatkassa putoamassa siltä samalta kärryltä, miltä Typön arvostelemat taidenarisijat ovat jo pudonneet.

Sensuroimaton versio Pussy:sta (PornHub):

***

Ylimääräinen, epävirallinen jälkikirjoitus

Nythän on käynyt niin, että olen vetänyt töpselin kaikista sosiaalisen median hömpötykstä niiden alati lisääntyvän myrkyllisyyden vuoksi. En siis tule itse jakamaan tätä tekstiä missään. Joten jos siis pidit tekstistä - tai vaikka et pitänytkään, mutta koit sen ajatuksia herättäväksi tai sopivalla tavalla ärsyttäväksi - niin laita se jakoon jossakin tai vinkkaa blogista kaverille. Nääs asia on kuitenkin niin, että vaikka lopetin someilut, olen itsekin kirjottajana sen verran huomiohuora, että luettavaksihan nämä riipustukset on tarkoitettu, ei eetteriin häviämään. Ja jos tuli jotakin tähdellistä sanottavaa, niin tuolla jossakin sivupaneelissa on sähköpostiosoite, jonne voi ilmoitella. Saa myös vetää hihasta, jos jossakin törmätään.

Deittailurasismia?

Sonia El-Kamel nosti kolumnissaan esille deittailumieltymykset ja niihin mahdollisesti liittyvän rasismin. Hän pohti, onko rasistista, jos joku rajaa deittikumppaneita pois ihonvärin tai etnisen taustan mukaan. Aihetta on pähkäilty paljon myös kansainvälisissä deittisovelluksissa, kuten Grindr:ssa, joissa käyttäjien profiileissa esiintyy "no asians" tai "no blacks" -tyyppisiä rajauksia.

Asian selvittäminen ei ole ihan yksinkertaista, koska siinä osuu vastakkain kaksi merkittävää eettistä periaatetta: yhdenvertaisuus ja seksuaalinen autonomia. Ongelmaa mutkistaa se, että deittikumppanin tai ylipäätään kumppanin valinnan motivaatiojärjestelmä on varsin monimutkainen. Asiassa pitää siis tehdä jonkin verran erotteluja, jotta siitä on mahdollista saada kunnolla selkoa.

Ainakin pari peruslähtökohtaa on hyvä tehdä selväksi ennen kuin kysymystä voi purkaa enemmän. Ensiksi, seksuaalisen autonomian nojalla jokaisella ihmisella on oikeus tehdä kumppanivalintansa täysin omien perusteidensa mukaisesti. Perusteet voivat olla myös rasistisia, mikä ei tietenkään ole hyvä asia, eikä henkilölle kunniaksi, mutta jokaisella on silti oikeus valita kumppaninsa täysin omilla ehdoillaan, vaikka perusteet olisivat kehnoja.

Toisaalta, rasistinen ajattelu on aina lähtökohtaisesti virheellistä, epäeettistä ja typerää, ja sitä on aina sallittua kritisoida, mikäli ihminen tuo rasisminsa jotenkin esille sosiaalisissa tilanteissa. Rasistisia motiiveja ei kuitenkaan pitäisi ihan kevyesti olettaa, koska kyse on raskaasta syytöksestä. Esimerkiksi kolumnissa rasistiseksi tulkittu lause "en tiedä, voisinko koskaan tapailla ruskeaa miestä", ei välttämättä ole rasistinen, vaan se voi myös olla neutraalin preferenssin ilmaus. Pelkkä yksittäinen lause ei oikeuta pitkälle menevien tulkintojen tekemistä, vaan sanojan ajattelusta pitäisi kaivella aika paljon lisää tietoa.

El-Kamel tekee virheen rinnastaessaan henkilökohtaisen preferenssin julkiseen maailmaan. Hän yrittää osoittaa lauseen rasistisuuden vertaamalla sitä työelämään. Vertaus ei toimi, koska työelämää ja liiketoimintaa säädellään yhdenvertaisuuslailla; yksilön preferenssejä ei vastaava säätely koske. Jokainen yksilö saa seksuaalioikeuksien nojalla vapaasti valita ketä tapailee ja kenen kanssa sekstailee.

Ongelman ytimessä on kysymys, voivatko deittailumieltymykset olla rasistisia. Vastaus yksinkertaisuudessaan on tietysti "kyllä". Henkilö voi tehdä valintoja puhtaasti rasistisilla motiiveilla, mutta tätä ei välttämättä näe ihan helposti päältä päin. Ilmaisu "ei mustia" tai muu vastaava on toki lähtökohtaisesti rasistinen, siitä ei pääse ympäri. Silloin olemme kuitenkin jo siirtyneet ilmaisun alueelle, joka on olennaisesti eri asia kuin mieltymykset. Ilmaisu on sosiaalista toimintaa, mieltymys yksityistä.

On tarpeellista erotella ajatus mieltymyksestä tai halusta eri komponentteihin. Se, mitä usein ajatellaan aitona, spontaanina haluna tai mieltymyksenä, on tosiasiassa monimutkaisten kognitiivisten ja kehollisten prosessien summa. Seksologisessa halumallissa puhutaan halua edistävistä ja jarruttavista tekijöistä, joita voivat olla mm. käsitykset  ihannekumppanista ja haluttavista ominaisuuksista, kulttuuriset stereotyypit, oma eroottinen pääoma, asenteet ja ennakkoluulot, seksuaaliset ja fetisistiset (laajasti) preferenssit, hormonitoiminta, terveys ja tietysti myös tilanne.

On siis virheellistä ajatella, että olisi olemassa jotakin täysin kognitioista irrallista, puhdasta halua tai mieltymystä. Halun osana voi siis hyvinkin olla rasistisia asenteita tai stereotyyppejä. Rasisti voi estää halun syttymisen joihinkin ihmisiin jo ennalta asenteidensa vuoksi. Toisaalta haluihin voi liittyä myös hyvin neutraalisti viehättymistä tai vastenmielisyyttä joitakin tiettyjä kehollisia ominaisuuksia kohtaan, jolloin jotkut etniset ryhmät voivat jäädä helposti henkilön mieltymysten ulkopuolelle. Olennaista ei ole se, mikä preferenssin sisältö on, vaan se millaisilla perusteilla se on syntynyt.

Preferenssin ilmaiseminen on puolestaan itse preferenssistä erillinen asia. Jos henkilö kokee, että hän tuskin voisi tapailla ruskeita miehiä, kyseessä voi olla eettisesti neutraali preferenssi, mutta asian voi sanoa rasistisesti, ilkeästi, väärässä paikassa tai ajattelemattomasti. Jos asian ilmaisee ystävälleen yksityisessä keskustelussa pohdiskeluna, se tuskin kertoo rasismista mitään kovin olennaista. Kuitenkin kaikenlaiset kategoriset rajaukset ja tyly ilmaisu julkisilla foorumeilla kuten deittipalstoilla on rasistista, koska jo pelkkä ihmisten jakaminen tiukkarajaisiin, kuvitteellisiin etnisiin lokeroihin on rasistista ja edustaa yksioikoista, virheellistä kuvaa ihmisyydestä.

Eettisestä näkökulmasta voisi todeta, että yksilöllä on siis oikeus vaikka minkälaisiin kumppaninvalintaperusteisiin yksityiselämässään, mutta ei ole oikein ilmaista niitä rasistisella tavalla. Kun asiaa katsotaan laajemmin elämänfilosofisesti, pitää todeta, että rasistiset preferenssit ovat ilman muuta väärin ja typeriä, ja olisi hyvä, että jokainen tarkastelisi omia preferenssejään kriittisesti ja pyrkisi kasvamaan ihmisenä.

Seksuaalisen autonomian lähtökohdat kuitenkin asettavat tietyt rajat sille, minkälaisia inhimillisen kasvun vaatimuksia voi toisilta odottaa. Lesbojen ei tarvitse alkaa tykätä miehistä inhimillisen kasvun nimissä, eikä teinien vanhuksista. Yksilön mieltymyksiä tai tykkäämisiä ei koskaan saa lähteä pakottamaan, eikä keneltäkään voi edellyttää tunteita tai haluja ketään kohtaan. Muuten olisimme hyvin lähellä esimerkiksi homojen eheyttämisen sallimista.

Avarakatseisuus on hyvä, ja siihen on hyvä jokaisen pyrkiä, sillä mieltymyksiä ohjaavat asenteemme eivät ole mitään neutraalia, myötäsyntyistä kamaa. Kulttuuri ja sosiaalinen ympäristömme ohjaavat meitä paljon. Pakottaminen tai syyllistäminen eivät kuitenkaan kelpaa ratkaisuiksi, vaan päinvastoin mieltymyksistä syyllistäminen on moralismia, joka on itsessään eettisesti väärin.

Suostumus on seksikästä!

Suostumus 2018 -kampanjan verkkosivut

Allekirjoitin vastikään kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan raiskausta koskevan lainsäädännön kehittämistä suostumusperustaiseksi. Aloitteen tarkoitus on selkiyttää lainsäädännön taustalla olevia periaatteita sekä laajentaa rikosnimikettä kattamaan myös tapaukset, joissa ei ole käytetty väkivaltaa tai rikoksen uhri ei ole pystynyt vastustelemaan. Samalla yhdistettäisiin yhden lainkohdan alle aiemmin hyväksikäytöksi katsotut rikokset.

Aloitteen perustelut ovat hyvät ja vankat. Seksuaalirikoslainsäädännöllä suojataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jonka tärkein eettinen mittari on suostumus. Kriminalisointiteoreettisesta näkökulmasta aloitetta voi kannattaa ilman varauksia, koska se noudattaa selkeäpiirteisesti liberaalin oikeusfilosofian lähestymistapaa yksilön oikeuksiin.

Raiskauslainsäädännön historian vuoksi raiskauksia on käsitelty väkivaltarikoksina, jolloin myös tunnusmerkistössä on keskitytty enemmän väkivaltaan kuin itsemääräämisoikeuden pontevaan suojelemiseen. Menneisyyden painolasti on vaikuttanut lainsäädäntöön ja tuottanut kehnoa lainkäyttöä. Näkökulman muuttaminen mahdollistaa lainsäädännön korjaamisen koherentiksi ja liberaaliksi.

Tosiasiassa suostumus on toki nykyisessäkin laissa olennaisessa osassa. Laki on kuitenkin kirjoitettu kapeasti väkivaltanäkökulmasta, jolloin väkivallattomat pakottamistilanteet voivat jäädä lain kirjaimen ulkopuolelle. Nykyisen lainsäädännön valossa moni sellainen tapaus tuomitaan kuitenkin hyväksikäyttönä, joten tekijä pääsee aniharvoin vapaalle jalalle laintulkinnan ongelmien vuoksi. Uusi ehdotettu laki kuitenkin yhtenäistäisi laintulkintaa ja mahdollistaisi tekojen vakavuuden arvioinnin johdonmukaisemmin, koska tekojen vakavuutta voitaisiin arvioida ennemmin yhden nimikkeen alla kuin nimikkeiden välillä.

Suostumusperustaisen lainsäädännön kohdalla on esitetty huolia kaikenlaisista asioista. Niistä köykäisimmät liittyvät ihmisten haluttomuuteen ymmärtää lakimuutoksen perusteita. Jotkut vääräleukailevat, että pitääkö sitten sopia jatkossa lomakkeella seksistä tai miten sitä enää uskaltaa ketään lähestyä. Voin taata, että mikäli kansalaisaloite menee läpi, lähestyminen ei ole tulevaisuudessa sen vaikeampaa kuin nytkään. Se on ehkä jopa helpompaa, jos vaan ottaa vakavasti aloitteen taustalla olevan ajatuksen paremmasta kommunikaatiosta ja neuvottelusta.

Vakavammat huolet ovat liittyneet näyttöongelmiin. Juristit ovat olleet niin Suomessa kuin Ruotsissakin huolissaan siitä, että sana sanaa vastaan -tapaukset lisääntyvät ja hankaloituvat. Periaatteessa uusi lainsäädäntö ei muuta mitenkään todistustaakkaa, mutta kieltämättä se vaara on olemassa, että todistelussa aletaan enenevässä määrin kasata vastuuta tarinankerronnalle konkreettisen evidenssin sijaan. Se voi hapertaa syyttömyysolettamaa ja edellyttää syytetyltä syyttömyyden todistelua painavammin kuin ennen.

Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole suostumuslähestymistavan ongelmia, vaan lainkäytön ja oikeudenkäyntien menettelytapojen käytännön ongelmia. Niiden ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan huolellisuutta lain valmistelutyössä sekä koulutusta seksuaalirikosepäilyjen tutkinnassa ja käsittelyssä koko rikostutkinta- ja oikeusprosessissa.

Kulttuurisesta näkökulmasta lakiuudistus olisi hyvin tervetullut. Seksuaalikulttuuri voi vain parantua sillä, että ihmisiä patistetaan neuvottelemaan ja etsimään selkeää yhteisymmärrystä seksuaalisissa tilanteissa. Asennemuutos ei ole tärkeä pelkästään seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamisen näkökulmasta, vaan myös siksi, että se mahdollistaa parempia seksuaalisia kohtaamisia. Suostumus on seksikästä ja neuvottelu on jo osa seksiä.

Haluaisin leikkiä kanssasi! Mitä sinä haluaisit tehdä kanssani?

Tällaiset kysymykset mahdollistavat uudenlaisen suoran flirttailun kulttuurin, joka ei entisen tapaan nojaa mielikuville, stereotyypeille, esittämiselle tai sokealle normien seuraamiselle. On ziljoona kertaa parempaa, että seksuaalisista haluista ja toiveista puhutaan suorempaan, eikä neuvottelua sivuuteta leffoista tuttujen romanttisten typeryyksien vuoksi. Toisten ihmisten kohtaaminen oikeasti on paljon rehellisempää ja kuumempaa.

Allekirjoita Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi -kansalaisaloite täällä!