Miesten synnytyslaki

Iltalehti pistää taas parastaan nostaessaan hämmentävän "miesten synnytyksen" uutisotsikoihin. Itse jutussa on kyse siitä, kuinka ministeri Guzenina-Richardsonin erityisavustaja on touhunnut hänen selkänsä takana valmistellessaan selvitystä transsukupuolisten henkilöiden sterilisoinneista.

Keskustelussa sterilisaatiosta ei ole kyse "miesten synnytyksestä" vaan siitä, että laki vaatii transsukupuolisen henkilön sterilisoitavaksi ennen kuin hän voi vaihtaa juridista sukupuoltaan. Tällaisen kiristyksen katsotaan asiantuntijoiden parissa olevan ihmisoikeuksien ja lääkärin etiikan vastaista, mistä syystä lakia on pyritty muuttamaan paremmaksi.

Tampereen TRANS-polin psykiatri Aino Mattila kommentoi asiaa varsin selväsanaisesti vuoden 2011 TransHelsinki-tapahtumassa. Hänen näkemyksensä mukaan lainsäädännöllä ei pitäisi pakottaa lääkäreitä turhiin ja eettisesti kyseenalaisiin toimenpiteisiin. Koko puheenvuoro löytyy Ranneliikkeestä.

Jos transmiestä ei sterilisoida, on teoriassa mahdollista, että hän jossakin myöhemmässä elämänsä vaiheessa hankkiutuu raskaaksi, sillä hänellä voi yhä olla kohtu ja munasarjat. Tämä mahdollisuus on ollut kauhistus oikeellista maailmanjärjestystä vaalineelle lainsäätäjälle, joka suuressa viisaudessaan on määrännyt sterilisaation tapahtuvaksi ennen uuden sukupuolen virallistamista, sillä olisihan se "tosi ahistavaa, jos niinku mies niinku pamahtais sillee paksux."

Hieman häiritsevää on, että yllä naljailtu hallituksen esitys on vain noin 10 vuoden takaa (2001). Olisi voinut kuvitella, että lainsäätäjillä olisi tuolloin ollut käytettävissään asianmukaista tietoa lääketieteen etiikasta ja ihmisoikeuksista. Hallituksen esityksen asenne sterilisaatioon vastaa ennemmin 50-luvun käsityksiä miehen ja naisen tehtävistä maailmankaikkeudessa. Sananmukaisesti tekstikatkelma kuuluu näin: 

Edellytyksenä olisi myös lääketieteellinen selvitys lisääntymiskyvyttömyydestä, koska muussa tapauksessa saattaisi syntyä tilanteita, joissa henkilö, jonka sukupuoli on vahvistettu naiseksi, siittäisi lapsen tai henkilö, jonka sukupuoli on vahvistettu mieheksi, tulisi raskaaksi.

Koska olen punaviherrappioliberaali, minun on vaikea ymmärtää, mikä varsinainen ongelma yllä mainitussa asiassa on. Luonto tuottaa kaksipäisiä vasikoita, siamilaisia kaksosia ja sikiöitä, joiden sisällä kasvaa toinen sikiö. Sukupuolen vaihtuminen vanhemmuuden kontekstissa ei ole ollenkaan kummallisimmasta päästä maailman kummallisuuksien joukossa. Kuten veteraaniseksologi Milton Diamond on todennut: "Nature loves diversity, unfortunately society hates it."

Transsukupuoliselle tehtävä sterilisaatio on ylimääräinen ja turha, lääketieteellisesti täysin perustelematon, mutta vakava operaatio, jolla kajotaan kohteen kehoon. Sen edellyttäminen lakiteknisen pikkumaisuuden vuoksi on sekä eettisesti väärin että ihmisoikeusloukkaus. Moinen kiristyspykälä on poistettava laista!

Mitä jos kukaan ei raiskaisi?

Feministipiireissä liikkuva meemi "Mitä jos kukaan ei raiskaisi?" on noussut taas pintaan bussissa tapahtuneen hämmästyttävän seksuaalirikoksen takia. Erityisesti on keskusteltu Helsingin uutisten jutusta, jossa HSL:n toimitusjohtaja narutettiin puhumaan bussien turvallisuudesta. Juttu otsikoitiin provokaatiivisesti ja virheellisesti: "HSL-pomo: Naisten kannattaa istua bussissa valoisalle paikalle."

Feministien aivoituksessa ideana on kääntää keskustelu uhrin toiminnasta tai turvallisuudesta  seksuaalirikoksen tekijän tekoon. Näkökulman kääntö on periaatteessa kannatettavaa, sillä eettinen vastuu rikoksesta on pelkästään sen tekijällä. Uhrin tekemisten vatvominen on usein typerää ja sydämetöntä.

Kyseinen meemi on kuitenkin saanut varsin idioottimaisia ilmaisutapoja. Kun puhutaan julkisten paikkojen turvallisuudesta ja järkevästä toiminnasta itseen kohdistuvien riskien vähentämiseksi, ei ajatuksella "kaupunki olisi turvallisempi, jos kukaan ei raiskaisi" ole minkäänlaista sisältöä.

Olisi ihanaa, jos sotia ei olisi. Olisi kiva, jos ketään ei lyötäisi. Olisi mahtavaa, jos kukaan ei tekisi rikoksia. Olisi turvallisempaa, jos kukaan ei hurjastelisi autolla. Olisi hienoa, jos kenelläkään ei olisi velkaa. Olisi mainiota, jos kaikilla menisi kivasti.

Imagine all the people living life in peace... oujee.

Olen ehdottomasti kaikkien edellämainittujen toiveiden kannattaja - tosin vain haavemaailmassani. Jos alkaa näyttää siltä, että haavemaailma ja todellisuus lähestyvät toisiaan, voin alkaa kannattamaan niitä aktiivisesti myös reaalimaailmassa.

Valitettavasti kuitenkin nykyinen todellisuutemme on täynnä roistoja, nilkkejä, idiootteja, epätoivoisia ja vähäosaisia. Oli rikosten syy mikä tahansa, me joudumme toistaiseksi elämään niiden mahdollisuuden kanssa. Raiskaajat eivät katoa maailmasta toivomalla "Mitä jos kukaan ei raiskaisi..."

Tämä tosiseikka tekee turvallisuudesta keskustelemisen yhä tärkeäksi. Vaikka vastuu rikoksesta on sen tekijällä, se ei paljoa lämmitä sitä, joka uhriksi päätyy. Riskien minimoiminen on järkevää ja suositeltavaa toimintaa, mutta rikoksen uhreja ei pidä syyllistää siitä, että he eivät ole niin tehneet.

Pornon haitat ovat liioiteltuja

Edellisessä blogitekstissäni lupailin julkaista Aamulehdelle lähettämäni mielipidekirjoituksen. Kirjoitus on alla. Valitettavasti sitä ei julkaistu lehdessä - eikä tosin mitään muitakaan Koukussa pornoon -juttua arvostelleita mielipiteitä.

***

Pornon haitat ovat liioiteltuja

Sunnuntailiitteen Koukussa pornoon -juttu (4.12.2011) liioittelee pornon haittoja huomattavasti. On totta, että joillekin porno käyttö aiheuttaa ongelmia, mutta valtaosalle käyttäjistä se tuottaa pääasiassa iloa, nautintoa ja tyydytystä.

Jutun toimittaja on ottanut päälähteikseen seksiriippuvuuden kanssa kamppailevan pastorin, kristillisen Koukussa pornoon -websivuston sekä terapeutti Mika Lehtosen, joka on ilmoittautunut pornon vastustajaksi. Näistä lähtökohdista ei saada tasapuolista juttua siitä, mitä porno yhteiskunnassamme ja sen käyttäjille merkitsee.

Pastorin ja Lehtosen traagisille maalailuille löytyy runsaasti vastaesimerkkejä. Olen luennoillani usein kysynyt yleisöltä heidän pornokokemuksistaan ja miltei jokainen on kertonut nähneensä pornoa lapsena. Tavallisin tarina on sama kuin jutun pastorilla: pornoa on kaiveltu lehtiroskiksista tai isin laatikoista.

Kun olen kysynyt, miten porno heihin vaikutti, vastaus on ollut: ei mitenkään. Pornolehtien selailu on lähinnä tyydyttänyt uteliaisuutta ja ollut jännää. Sen sijaan ikäviä muistoja on jäänyt vanhempien reaktioista, jos asia on paljastunut.

Näiden tapausten vertailu pastorin tarinan kanssa paljastaa, että pelkkä pornon näkeminen tai katselu ei riitä aiheuttamaan riippuvuutta. Seksuaaliongelmien kehityshistoria on paljon monimutkaisempi kuin jutussa esitetään.

Väestöntutkimuslaitoksen Finsex-tutkimuksen mukaan (Kontula 2009) vain alle prosentti miehistä pitää pornoa vastenmielisenä, naisista 14 %. Puolet nuorista miehistä ja viidennes nuorista naisista kertoo katselevansa pornoa usein. Sexpo-säätiössä, joka tarjoaa seksuaaliterapiaa mm. riippuvuuksista kärsiville henkilöille, arvioidaan ongelmia olevan alle prosentilla pornon katsojista.

Pornon saatavuus ja käyttö ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viimeisten 50 vuoden aikana. Kuitenkin veteraaniseksologi Milton Diamondin tutkimusryhmän kokoamissa laajoissa review-tutkimuksissa (mm. Diamond 2010) ei ole havaittu, että seksuaalirikollisuus tai -häirintä olisi samanaikaisesti lisääntynyt. Trendi on ollut monissa maissa pikemminkin päinvastainen.

Seksuaalikulttuurin muutos tuo mukanaan kaikkien yhteiskunnallisten muutosten tapaan sekä hyviä että huonoja vaikutuksia. Pornolla on ollut suuri merkitys seksuaaliasenteiden vapautumisessa, seksuaalitiedon lisääntymisessä ja rikkaan seksielämän mahdollistamisessa. Olennaista on, miten saamme muutoksen myönteisiä vaikutuksia vahvistettua ja haittoja vähennettyä.

Jutussa useaan otteeseen esitetty huoli tulevista sukupolvista on sukua kulttuurin muutoksesta nousevalle iättömälle ahdistukselle. Nuorison turmelijoiksi on aikoinaan nimetty myös tanssiminen, rock-musiikki ja vapaa seurustelu. Näistä kaikista on kuitenkin selvitty kunnialla. Porno ei ole poikkeus.

Pelottelu, kieltäminen tai moralisointi ei ratkaise ongelmia. Sen sijaan tarvitaan avointa ja monipuolista keskustelua pornosta, seksistä ja mediasta, jotta yhä useampi voisi muodostaa valistuneesti oman mielipiteensä. Pornon nimeäminen syntisäkiksi vie vastuuta pois niiltä, joille se kuuluu: pornon käyttäjiltä, kasvattajilta, vanhemmilta.

Seksuaalikasvatuksen näkökulmasta aikuisten kyvyttömyys avoimeen ja neutraaliin dialogiin nuorten kanssa pornosta on paljon suurempi ongelma kuin pornon saatavuus. Koukussa pornoon -jutun kaltainen kauhukuvien maalailu on karhunpalvelus sekä seksuaalikasvatukselle että laadukkaalle pornokeskustelulle.

Tommi Paalanen
Filosofi, auktorisoitu seksuaalikasvattaja (NACS)
Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja
Helsinki

Aamulehden toimittajan ristiretki pornoa vastaan

Aamulehden sunnuntailiitteessä julkaistiin 4.12.2011 juttu pornoaddiktiosta toipuvasta pastorista (kokonaisuudessaan saatavilla vain paperilla). Mikäs siinä, saahan pastorin seksiongelmista jutun tehdä. Jutun syntymisen vaiheet sen sijaan antavat karun esimerkin siitä, miten toimittaja kirjoittaa mielipidekirjoituksensa artikkelin muodossa.

Objektiivisuus on ollut jo pitkään jonkinasteinen hirtehinen pila suurelle osalle toimittajista. On toki niitä, jotka pyrkivät siihen ja niitä jotka tumpeloivat, mutta valitettavan moni on heittänyt ihanteet ikkunasta ja lähtenyt täysillä mukaan kilpahuutoon, jos aihe on riittävän kuohuttava.

Aamulehden toimittaja Riikka Lehtovaara oli minuun yhteydessä jutun julkaisua edeltävällä viikolla. Hän haastatteli minua melkein tunnin puhelimessa ja oli aikeissa haastatella myös muita pornoa tutkineita henkilöitä, kuten Osmo Kontulaa. Kysyessäni häneltä jutun näkökulmaa, hän sanoi kirjoittavansa pornon vaikutuksista erityisesti nuoriin. Kun tiedustelin näkökulmasta tarkemmin, hän antoi sellaisen kuvan, että juttu tarkastelisi aihettaan neutraalisti ja monipuolisesti.

Toisin kävi. Aamulehdessä julkaistu juttu on pamfletti pornon pahuudesta ja kavaluudesta. Sen päälähteiksi oli valittu tutkijoiden sijaan kolme pornon vastustajaa: pornoriippuvuuden kanssa kamppaillut pastori, Koukussa pornoon -sivuston pitäjä sekä Väestöliiton Mika Lehtonen. Kaikki heistä ovat pornon vastustajia ja ensimmäiset kaksi edustavat kristillis-konservatiivista seksuaalieetosta.

Missä olivat näkökulmat pornon hyödyllisistä ja iloa tuottavista vaikutuksista? Missä oli tavallisen pornonkatsojan profiili? Missä oli liberaalin ja seksuaalimyönteisen ihmisen katsantokanta? Missä oli monipuolinen tutkimustiedon hyödyntäminen?

Toki pornon haitoistakin voi kirjoittaa jutun - tai pastorin seksiongelmista. Silloin on hyvä kuitenkin tehdä selväksi että pastorin tarina on yksi tapaus, ei yleinen totuus pornosta. Ja jos haitoista haluaa kirjoittaa, pitäisi selvittää seikkaperäisesti, mikä on haittojen esiintyvyys ja suuruus, ei maalata mielikuvia. Epämääräisen yleiseen sävyyn kirjoitettu juttu pornon haitallisuudesta antaa täysin virheellisen kuvan, joka vihjaa pornon olevan aina ja tilanteesta riippumatta haitallista. Tällaisen viestin antaminen on pelkkää propagandaa.

Ja koska Osmo Kontula kehtasi todeta toimittajalle jutussa esiteltyjen amerikkalaistutkimusten olevan roskaa, päätti toimittaja vesittää Kontulan näkemyksen omalla viisastelullaan ettei aihetta ole juuri Suomessa tutkittu. Tutkijan osaamisen ja kokemuksen kumoamiseenhan riittää nykyisin pelkkä toteamus. Sitä on tiedonvälityksen demokratia.

Niin, ja minun näkemyksiäni ei jutusta löytynyt yhtäkään tunnin haastattelusta huolimatta. Olen ilmeisesti kaikessa väärässä.

Otin jutun luettuani yhteyttä toimittaja Riikka Lehtovaaraan ja lähetin lehteen mielipidekirjoituksen, jossa esitän vastaväitteitä toimittajan käsityksille ja arvostelen jutun yksipuolista näkökulmaa. Syystä tai toisesta sitä ei julkaistu, eikä minuun otettu yhteyttä lehdestä. Lehtovaaralle ja lehden päätoimittajalle lähettämäni viesti on alla. Mielipidekirjoituksen julkaisen seuraavassa blogimerkinnässä. 

Hyvä Riikka Lehtovaara,

luin juttusi Aamulehdestä ja olin siihen hyvin pettynyt. Kerroit puhelimessa tekeväsi juttua pornon vaikutuksista. Julkaistu juttusi kertoo sen sijaan PELKÄSTÄÄN sen haittavaikutuksista varsin kapeasta näkökulmasta.

Juttusi keskeisiä lähteitä ovat pastori, joka kertoo omaa kurjaa tarinaansa kristillisestä perspektiivistä, Koukussa pornoon -sivusto, jonka aatteellinen tausta on vahvasti pornokielteinen, sekä Mika Lehtonen, joka on tunnettu pornonvastustaja.

Sen sijaan monipuolisempia näkökulmia tarjoavat VL:n tutkijat Rinkinen ja Kontula on sivuutettu lyhykäisesti ikään kuin heidän näkökulmansa olisivat vähäpätöisiä. Puhumattakaan minun haastattelustani, josta et ottanut juttuun mukaan mitään.

Pornolla on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Jutussa kuitenkin keskeisimpiin rooleihin nostetaan vain kielteiset kokemukset kuten pornon kanssa ongelmissa olevan pastorin tarina sekä Lehtosen kokemukset Poikien puhelimesta. Kummatkin ovat ongelmakeskeisiä ja pornokielteisiä olosuhteidensa vuoksi: 1) pastorilla on henkilökohtainen ongelma ja hän edustaa kristillistä seksuaalieetosta, johon porno ei kuulu, ja 2) Poikien puhelimeen soitetaan, jos on ongelmia.

Miksi et ottanut mukaan pornon käyttäjien enemmistön (valtaosa nuorista ja keski-ikäisistä miehistä) positiivisia kokemuksia tai pornoon myönteisesti suhtautuvien ihmisten, tutkijoiden tai pornon tekijöiden näkemyksiä asiasta?

Voitko rehellisesti kutsua kritiikitöntä työskentelytapaasi hyväksi journalismiksi - etenkin kun kirjoitat tällaisesta arvokiistojen keskiössä olevasta aiheesta? Eikö neutraali ja monipuolinen tarkastelutapa olisi erityisen tärkeä juuri kiistanalaista aihetta tarkastellessa?

Terveisin
Tommi Paalanen