Bongaa parittaja!

Tästä aiheesta saisi uuden ja upean tositeeveeohjelman. Korkea vaikeusaste on taattu, sillä hommassa on hankaluuksia poliisilla ja ihmiskauppa-asiantuntijoillakin. Jos poliisi ei osaa bongata parittajaa, niin miten sen pitäisi onnistua asiaan vihkiytymättömältä?

Uudehko laki kieltää seksin ostamisen vain parituksen ja ihmiskaupan uhreilta. Ihmiskauppa on teoriassa selkeä juttu, mutta paritus ei. Parituspykälä (Rikoslaki, luku 20, 9§) listaa rikolliseksi toiminnaksi tilan järjestämisen tai vuokraamisen seksikauppaa varten, seksin myyjän majoittamisen ja yhteystietojen välittämisen.

On erittäin perusteltua pyrkiä kitkemään sellaista parittamista, jossa parittaja alistaa ja pitää vallassaan seksiä myyviä henkilöitä. Laissa on kuitenkin kielletty myös täysin asialliset taloudelliset suhteet seksin myyjiin, kuten tilan vuokraaminen. On myös kohtuullisen hankalaa selittää, miksi esimerkiksi seksin myyjiä ja ostajia yhdistämään pyrkivän webbifoorumin ylläpito olisi rikollista toimintaa. Nykyisen lain mukaan se on.

Kun lain parituspykälä on epämääräinen ja tulkinnan varainen, on myös vaikeaa tulkita lakia, joka kieltää seksin ostamisen parituksen uhreilta. Nykyinen tilanne vaikuttaa olevan sellainen, että seksin ostajalla on sangen vähän keinoja selvittää, onko seksin myyjä parituksen uhri vai ei. Virallinen uutisointi antaa tällaisia ohjeita:

"Paritukseen viittaa esimerkiksi se, että seksin myyjään saadaan yhteys välikäden kautta tai että korvaus seksistä maksetaan jollekin muulle henkilölle kuin teon kohteelle. Myös internetissä julkaistavat ilmoitukset maksullisesta seksistä saattavat viitata siihen, että kyse on parituksesta. Näin voi olla silloin, kun esimerkiksi samalla verkkosivustolla on useiden eri henkilöiden samankaltaisia tai toisiinsa liittyviä ilmoituksia."

Ohje on ihan kelvollinen. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että epäselviä tilanteita tuntuu syntyvän. Erityinen ongelma on se, että ulkomailta lyhyelle keikalle Suomeen tuleva seksin myyjä ei välttämättä voi itse hoitaa tiedotusta palveluistaan. Silloin helpoin ratkaisu on turvautua välikäteen. Lainsäädäntö ei valitettavasti kykene erottamaan riistäjäparittajaa asiallisesta välittäjästä.

Sihteeriopiston foorumeilla käydyn keskustelun mukaan moni jättää seksin ostamisen sikseen, jos tilanne vaikuttaa arveluttavalta tai myyjä vastentahtoiselta. Nyt paljastuneet paritustapaukset paljastavat ainakin sen, että hyvin suurelle osalle asiakkaista, myös poliiseille, on todella vaikeaa erottaa paritettuja myyjiä itsenäisistä myyjistä. Myös poliisitutkinta ja sen uutisointi niputtavat kaiken parittamisen rosvosektoriin.

Kun seksin myymistä ja ostamista itseään ei ole laissa kielletty, on erikoista, että parituslakia käytetään välillisesti laillisen toiminnan saattamiseksi arveluttavaan valoon. Kohua nostatellaan virkamiesten seksin ostosta, vaikka toiminta on sinällään laillista. Parituslakia pitäisi muuttaa sellaiseksi, että se keskittyy eettisiin kysymyksiin teknisten sijaan. Mitä merkitystä on seksityöntekijän vuokrasopimuksella tai yhteystietojen välittämisellä, jos varsinainen tavoite on kitkeä riistoa?

Vittu!

Se on aina kielen päällä. Siihen turvaudutaan vihan, hädän ja riemun hetkillä. Se voimistaa vihaa, lamannuttaa pelon ja väkevöittää kiroukset! Se yhdistää nuoret ja vanhat. Se on oma moduksensa ja välimerkkinsä!

Vittu on edellisen perusteella äärimmäisen voimallinen ja monikäyttöinen olio. Vanha kansa ja folkloristit tietävät, että vitun väki on mahtava voima, joka saattoi kirota tai siunata ihmisen. Vanhoissa loitsuissa karja saatettiin ajaa laitumelle emännän haarojen välistä (emännän seisoessa navetan katolla), jotta se saisi vitulta suojelevan siunauksen päällensä.

Nykyisessä puhekielessä vittua manataan myös suojelukseksi ikäviltä asioilta tai antamaan voimaa vastoinkäymisissä. Tyypillinen suomalainen huudahdus voisi kuulua vaikka: "Vittu, kalja on loppu!". Tällöin vitun väkeä anellaan suojelemaan koettelemukselta.

Toinen vitun voimaan luottava puheenparsi on kiroukset ja solvaukset. Tavallisimmat kiroukset ovat muotoa: "Painu vittuun!" tai "Vitun kusipää". Ensimmäinen on kovaa tavaraa. Se pyrkii tekemään tyhjäksi kirouksen kohteena olevan henkilön kääntämällä hänen syntymänsä toisin päin. "Painu vittuun" tarkoitaa siis toivetta siitä, että henkilö lakkaisi olemasta kerta kaikkiaan.

"Vitun kusipään" voisi tulkita joko syntymästään asti parantumattomaksi kusipääksi tai sitten vittu on vain kusipäisyyden suuruutta alleeviivaava ponsi. Vastaavaa suuruutta ilmaisevat myös riemukkaat huudahdukset, kuten "vitun siistii" tai "saatiin ihan vitusti massii".

Sanan käytön levitessä ja arkipäiväistyessä on sille myös kehittynyt erikoisia käyttötapoja, joiden käyttö ei selity vitun väellä. Tällaisesta on esimerkkinä edellä mainitun "vitun siistii"-lausahduksen ironinen käyttö, jossa sana vittu onkin käänteisessä merkityksessä jotakin todella tyhmää tai ankeaa. Tällainen heittely on vaikeasti selitettävissä, sillä vittu on hyvä, haluttava ja mahtava asia, joko voi olla yhteydestä riippuen pelottava tai vaarallinen, mutta ei missään nimessä ankea tai huono.

Ehkä kyse on vain siitä, että sanan yleistyminen on johtanut sen alkuperäisten merkityksien unohtumiseen ja muistiin on jäänyt vain sanan sievistelevä kieltäminen. Kun kirkko kansaa "sivistäessään" on puuttunut pakanallisiin ja seksuaalisiin voimasanoihin, on vitun mahti pyritty esittämään mahdollisimman epäedullisessa valossa. Tästä johtuen mielikuvamme vitusta lienevät osin vääristyneitä.

Poikkeuksena tästä on kuitenkin käsite "vitutus". Vaikka kyse on kielteisestä tunteesta, on sanan merkitys ymmärrettävissä näin: Vittu on ihana asia. Kun sitä ei saa, iskee vitutus eli vitunhimo. Tyydyttämättömänä vitunhimo on kauhea asia. Eli vitutus tarkoittaa mitä tahansa yhtä kamalaa olotilaa!

Kirjoitukseni tarkoitus on poliittinen, ei tieteellinen, joten jos joku folkloristi havaitsee vittutietämyksessäni pahoja virheitä, niin otan ilolla huomautuksia vastaan. Vittupoliittinen taka-ajatukseni on pyrkiä nostamaan sopimattomana sanana pidetyn sanan arvoa ja merkitystä. Kyseessähän on hieno, arvokas, haluttava ja voimallinen olio. Käyttäkäämme tätä voimasanaa ylpeästi ja oikein!

Lapsipornohysteriaa maailman väärällä puolella

Australiassa asutaan pää alaspäin. Vanha tieto näyttää pitävän paikkansa, sillä paikallisilla viranomaisilla on mennyt pahasti veri päähän ja estänyt ajattelemisen. Simpsons-hahmoja esittäneet pornopilakuvat ovat johtaneet maassa lapsipornotuomioon.

Monissa Simpsons-aiheisissa pornopiirroksissa ovat mukana myös Bart ja Lisa. Joissakin jopa vauva imeskelee tutin sijaan jotakin kovin sopimatonta. Vastaavaa pilakuvamateriaalia on pyörinyt internetissä jo vaikka kuinka pitkään. Aiheelle on monia omistautuneita sivustoja, joilla vaihdellaan joko itse tehtyjä tai ilmoitustauluilta haalittuja kuvia.

Lapsipornotuomion logiikka on uskomatonta. Siinä samaistetaan piirros todelliseen ihmiseen ja täysin kuviteltu tapahtuma todelliseen tapahtumaan. Eli jos piirtäisin kotonani kauppakuitin taakse tikku-ukot köyrimässä kuvatekstillä "Jape ja Lissu 12 vee", niin aussien käsityksen mukaan häkin pitäisi heilahtaa. Samalla järkeilyllä pitäisi lätkiä tappotuomioita räiskintäpelien pelaamisesta tai raiskaustuomioita tarinoista, jotka kertovat raiskauksista.

Piirroskuvissa esitetty insesti tai lapsiporno on täysin fiktiivistä. Piirroksessa tapahtuvalla teolla ei ole tekijää eikä uhria. Kukaan ei vahingoitu, eikä kenenkään oikeuksia loukata. Tärkeää on vielä huomata, että kuvan hallussapitäjä ei edes tee mitään, kuva on vain hänen tietokoneensa kovalevyllä. Pahimmillaan hän on joskus katsonut kuvaa. Mistä siis tuomion perusteet?

No, tarkoitus on uutisen mukaan ehkäistä lapsipornon kysyntää. Valitettavasti kyse ei kuitenkaan ollut lapsipornosta, eikä kenelläkään ole tutkittua tietoa siitä, miten ohi asiasta menevät tuomiot vaikuttavat itse asiaan. Yksi keskeisimmistä oikeudenkäytön periaatteista on tuomitseminen vahingollisten tekojen takia, ei mahdollisten tulevaisuuden tapahtumien ennustelu.

Juridista sekoilua suurempi ongelma asiassa on pyrkimys tukahduttaa ihmisten fantasiointia ja mielikuvitusta. Piirretyt fantasiat ovat siitä upeita, että ne mahdollistavat mahdottomia, kiellettyjä ja moraalittomia asioita. Räävittömillä piirroksilla on vastaavaa arvoa kuin millä tahansa tarinankerronnalla, joka ylittää todellisuuden rajat. Ne voivat toimia myös purkautumiskanavana kielletyille haluille.

(Puhumattakaan sananvapausnäkökulmasta, josta Jani Korhonen kirjoittaa blogissaan...)

Lapsipornohysteriassa mennään kovaa myös koto-Suomessa. Kumpikohan olikaan se maapallon yläpuoli? Matti Nikki raportoi tapauksesta, jossa lapsipornotuomio on lätkäisty miehelle spämmin mukana tulleiden kuvien takia. Mies ei ollut edes tietoinen kuvien olemassaolosta. Kaikki uutisryhmiä tai vertaisverkkoa käyttävät tietävät, että virrassa ui materiaalia, joka on tahallisesti väärin nimettyä tai sisältää piiloviestejä. Jos tuomioita lätkitään näin helpolla, niin kukaan internetin käyttäjä ei ole kuivilla.

Sukupuolittunutta väkivaltaa

En ole aiemmin kirjoittanut suoraan henkilökohtaisista kokemuksistani. Tällä kertaa teen poikkeuksen, koska aihe on erityisen mehukas. Otetaan siis sille! Kukin ottakoon mitä haluaa...

Olin juuri Apulanta-yhtyeen keikalla eläytymässä rock-heavy-grunge-punk -tunnelmiin ja moiseen toimintaan kuuluu myös pogoominen, pomppiminen ja hikinen liiskaantuminen toisten kehoihin väkijoukon puristuksessa. Niille, jotka eivät ole eläneet punkin tai uuspunkin aikakausia, kerron että pogoominen on raisua, mutta vaaratonta ja väkivallatonta poukkoilemista vauhdikkaan musiikin tahdissa.

Rock-musiikkia kuuntelemaan oli myös tullut runsaasti pikkujoulutunnelmaisia nuoria naisia, joilla oli ilmiselviä vaikeuksia sopeutua energiseen liikehdintään esiintymislavan etureunan tuntumassa. He yrittivät tiukasti pysyä paikallaan väkijoukon liikehtiessä sekä murjottivat ja tönivät kaikkia, jotka heihin vahingossa osuivat.

Oman tilan ja kehollisen koskemattomuuden ajatukset eivät päde tiiviissä väkijoukossa eturivin tuntumassa, missä eläytyminen ja liikehdintä on rajuinta. Jos sinne välttämättä haluaa änkeä (lähelle iiiihania esiintyjiä), niin pitää myös osata varautua tungokseen ja tahattomaan tönimiseen. Oman kehollisuutensa kanssa pitää olla tuollaisissa tilanteissa niin sinut, että jokaisesta osuma ei muutu ongelmaksi.

Todella häiriintynyttä on kehollisuusongelmien purkaminen väkivallalla. Osalla lavan edessä patsastelevista tytöistä on sellainen käsitys, että on hyvä iskeä kyynärpäällä eloisasti tanssivia tai pogoovia ihmisiä, jos nämä vahingossa osuvat heihin. Eivätkä näiden raivottarien kyynärpääiskut ole välttämättä kevyitä huomautuksia, vaan eräskin päätti täräyttää minua hampaat irvessä kylkiluihin.

Ilmeisesti minua päätä lyhyemmällä tytöllä oli jonkinlainen kuvitelma sukupuolensa tarjoamasta väkivaltamonopolista. Hän luultavasti kuvitteli, että naisena hän saa lyödä miestä vapaasti, mutta mies ei saa lyödä häntä. Itse olen sen verran tiukka tasa-arvon kannattaja että annoin välittömästi samalla mitalla takaisin...

Joillakin naisilla tuntuu olevan uskomaton määrä sukupuolitunutta röyhkeyttä. He kuvittelevat voivansa ilmoittaa säännöt väkijoukon liikkeille rokkikeikalla. Lisäksi he kuvittelevat voivansa kertoa mielipiteensä lyömällä toisia ihmisiä - ja selviytyvänsä siitä kuiville vetoamalla naiseuteensa. Jotkut miehet ovat myös niin pöhköjä, että he puolustavat mieluusti tyttöystäviensä röyhkeää käytöstä asettumalla kilviksi siinä vaiheessa kun tönivä, kampittava ja hakkaava neitokainen alkaa joutua pulaan käytöksensä takia.

Opetelkaa edes vähän hyväntahtoisuutta toisia ihmisiä kohtaan. Jooko?

Kuraattori parantaa maailman erotiikan taudista?

Heitin jälleen Hesaria mielipiteellä. Koin pakottavaa tarvetta reagoida, kun megalotripillä oleva Kuraattori Aalto yrittää hienotunteisuuden nimissä siivota kaiken erotiikan maailmasta...

***

Kuraattori Marika Aalto kirjoitti (HS 20.11.2008), että ”pornografinen ja avoimen eroottinen taide ei kuulu kirkkoon – sen enempää kuin muuallekaan, missä se voi loukata katsojaa tai aiheuttaa ahdistusta.”

Tällainen näkemys on vakavassa ristiriidassa avoimen yhteiskunnan periaatteiden kanssa. Avoimessa yhteiskunnassa kansalaisten velvollisuutena on sietää toistensa toimintaa ja mieltymyksiä.

Sietämisen velvoite ei ulotu lakeja rikkovaan tai toisia vahingoittavaan toimintaan. Pelkkä närkästys tai ahdistus ei kuitenkaan riitä perusteeksi kieltää tai rajoittaa toisten vapautta ilmaista seksuaalisuutta, viestiä eroottisesti tai nauttia pornografiasta.

Seurakunnilla toki on oikeus päättää, mitä he tiloissaan esittävät, mutta se ei riitä Aallolle. Hänen mielestään eroottinen taide ei kuulu minnekään, missä se ”voi loukata” jotakuta – siis ei oikeastaan minnekään, sillä ainahan jossakin joku voi loukkaantua.

Vapaa-ajattelijana minua ärsyttää huomattavasti toreilla ja katujen varsilla uskonnollisia lappusia jakavat käännyttäjät. Vielä pahempia ovat lauluseurueet, joiden propagandaa ei voi sulkea ulos pelkästään jurolla katseella.

Siedän kuitenkin näitä omasta mielestäni ala-arvoisia viestinnän muotoja, koska avoimessa yhteiskunnassa heillä on sananvapaus ja oikeus itsensä ilmaisemiseen. En pyri estämään heitä, enkä ehdottele julkisuudessa sananvapauden rajoituksia, jotka koskevat uskonnollista viestintää.

Eroottista viestintää ja seksuaalisuuden ilmauksia suojaavat täysin samat periaatteet kuin uskonnollistakin viestintää. Jonkun närkästys ei ole peruste toisten vapauden rajoittamiselle, mikäli kannatamme aidosti avointa yhteiskuntaa ja kaikille yhteisiä perusoikeuksia.

Julkisen Sensuurin Neuvosto

JSN:n puheenjohtaja Pekka Hyvärisen ajatteluun ei mahdu, että internetin mahdollisuuksia tärvätään "herjauksiin, vihapropagandaan, pornografiaan, terrorismiin, väkivaltaan sekä lasten ja nuorten elämää tuhoaviin aineistoihin". Tällaisten sivustojen karsiminen ei hänen mielestään ole sensuuria.

Voipi olla, että Hyvärisen kannattaisi laajentaa ahtaaksi käyvää ajatteluaan esimerkiksi vetäisemällä jointti.

Tietyissä rajoissa hyväksyn internetin sisältöjen valvonnan, mutta hyvä-hyvempi-hyvärisen listassa on myös varsin outoja kohtia. Pornografia? Väkivalta? Ja mitä helvettiä ovat "lasten ja nuorten elämää tuhoavat aineistot"? Juuri tuollaisilla epämääräisillä nimikkeillä tyrannivaltiot harjoittavat sananvapauden polkemista. Luulisi, että Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja ajattelisi jotakin ennen kuin alkaa laukomaan mitä tahansa sanoja julkisesti.

(Lipeän tontiltani sen verran, että kummastelen tuota väkivalta-mainintaa hieman. Mitä ihmettä on internet-väkivalta? Toimiiko se niin, että kun lyön näyttöruutua ja painan send-nappulaa, niin vastaanottaja saa luuvitosen nenänvarteensa? Jos tarkoitetaan väkivallan esittämistä, niin siinäpä on sitten sensuurin suota kerrakseen. Pitääkö poistaa näytelty väkivalta, realistiset uutiskuvat, tikku-ukkojen makaaberit edesottamukset vai väkivaltaiset kertomukset? Hyvärisellä menee seuraava vuosisata rajatessa ongelmaa...)

Pornon sensuroimisen autuudesta kertoo vastikään Floridassa vetäisty oikeudenkäynti, jossa Paul Little eli Max Hardcore todettiin syylliseksi säädyttömyyteen. Extreme-pornotuottaja joutui tulilinjalle varoittavana esimerkkinä Bushin hallinnon pistäessä täytäntöön kirkasotsaisuuden uutta tulemista.

Säädyttömäksi katsotaan täkäläisen oikeuskäytännön mukaan materiaali, joka liittyy "himokkaisiin intresseihin", on "silminnähden häiritsevää" ja jolta "puuttuu vakavat kirjalliset, tieteelliset, poliittiset tai taiteelliset arvot".

Tervetuloa mielivaltaisten tuomioiden uusi uljas aikakausi!

Kalapään arvoitus

Äskeittäin Suomessa esitetty Penn & Tellerin pornoa käsitellyt jakso sisälsi häiriintyneen pätkän feministisen pornokriitikon luennosta, jossa tämä yhdisti pornossa esiintyvien naisten karvojen ajelun pedofiliaan. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että radikaalifeministien todellisuudentaju on vakavasti vääristynyt, mutta jälleen kerran lähti jalat alta silkasta hämmästyksestä.

Karvojen ajelua on myös toppuutellut Päivystävä feministi eräässä kirjoituksessaan. Hänestä on selvästi tärkeää, että karvojen pitää antaa kasvaa merkkinä siitä, että muidenkaan ei niitä tarvitsisi ajella. Kirjoituksessa lainataan Demin systerin palstaa, jossa valitetaan että ajelu on "ujuttautunut kulttuuriimme pornoteollisuuden kautta, ikävä kyllä".

Miksi henkilön X karvoituksesta pitää vääntää poliittinen teema? Keskustelun pikkumaisuus ja holhoamisen himo ihmetyttävät minua. On toki oikein sanoa hämmentyneelle teinille, että ei karvoja ole pakko ajella, mutta ei karvojen ajelemisessa ole mitään demonisoitavaa. Miltei jokainen käy leikkauttamassa tai ajelee päänsä karvoitusta, joten miksi pitää meuhkata karvoista jotka sijaitsevat pimpin tai pippelin läheisyydessä?

Ajaudun taas vakioteemaani, seksuaalikielteisyyteen. Kopauttakaa minua virtuaalinuijalla, jos alkaa nyppiä. Onko niin, että paheellisuuden proksimiteetti eli eritteitä tihkuvien saastaisten sukuelimien läheisyys tekee alapään karvoitukseen koskemisesta irstasta ja epäilyttävää? Lisäksi karvojen ajelu tekee vehkeistä helpommin näkyvät ja lähestyttävät. Tämähän voi johtaa vaikkapa seksuaalisiin kontakteihin, oivoi!

Siis, kalapään arvoitus liittyy seksuaalisiin mielikuviin ja nykyään pidetään seksikkäänä ja kauniina puskan trimmaamista. Mitä vikaa tässä muka on?

Housuitta-blogissa pohditaan karvojen ajelun hyötyjä. Aktiivisessa seksielämässä posliinin edut ovat aivan ilmeisiä: vehistimien näkyvyys ja lähestyttävyys paranee, suuseksi on miellyttävämpää, kosketusherkkyys lisääntyy, liukasteet sun muut voiteet eivät tartu karvoihin... Pornossa trendi perustuu näille aivan ilmeisille syille, erityisesti näkyvyydelle.

Vaikka etuja edellä luettelinkin, olen tiukasti sitä mieltä, että karvojen ajelu tai ajelemattomuus on henkilökohtainen kysymys, jossa kullakin on täysi päätäntävalta. Etunäkökohtakin on täysin henkilökohtaisesti arvioitava. Jos tykkää enemmän karvoistaan, niin sitten ei ajele. Asialla politikointi on huvittavaa.

Sexpo taistelee ihmisoikeuksien puolesta!

Olen Sexpo-säätiön puheenjohtajan roolissa tehnyt kantelun oikeuskanslerille KKO:n päätöksestä, jossa sallitaan poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä. Kantelu on uutisoitu mm. Aamulehdessä. Jos jotakuta kiinnostaa itse kantelun teksti, niin minua voi viskata sähköpostilla. Alla Sexpon lehdistötiedote kokonaisuudessaan.

***

Kantelu oikeuskanslerille KKO:n ympärileikkauspäätöksestä

Sexpo-säätiö on tehnyt kantelun oikeuskanslerille Korkeimman oikeuden ratkaisusta, jossa sallittiin poikalapsen ympärileikkaus vanhempien pyynnöstä uskonnollisilla perusteilla (KKO 2008:93). Sexpo-säätiön kanta on, että ratkaisu on Suomen perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen. Oikeuskansleria vaaditaan tutkimaan ratkaisun laillisuus ja hänen tulee edellyttää, että Oikeusministeriö ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin, jotta Suomen lainsaadäntö ympärileikkausten suhteen saadaan perustuslain mukaiseksi.

KKO antoi 17.10. julki tuomion, jonka mukaan lapsen äiti ei syyllistynyt lapsensa pahoinpitelyyn teettäessään hänelle ritualistisen, uskonnon vaatiman peniksen esinahan silpomisen. Päätöksen mukaan kyseessä oli vaaraton toimenpide, joka aiheutti lapselle vain hieman kipua ja vaivaa viikon tai parin ajan, mutta siitä ei aiheutunut lapselle pysyvää haittaa.

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle kansalaiselle oikeuden koskemattomuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisu rikkoo näitä periaatteita. Ratkaisu syrjii poikia ja merkitsee sitä, että he ovat vanhempiensa omaisuutta, joilla ei ole perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaamaa koskemattomuuden suojaa kaikkein intiimeimmällä kehon alueella.

Ratkaisussaan KKO sivuuttaa Suomen perustuslain sekä allekirjoitetut kansainväliset sopimukset, joissa kielletään syrjintä sukupuolen perusteella. Ratkaisussa todetaan yksiselitteisesti, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen uskonnon tai perinnetavan vaatimuksesta on rikollinen teko. KKO:n ratkaisu tarkoittaa sitä, että pojan sukupuolielinten koskemattomuutta saa loukata ilman seuraamuksia. Siis poikalapset ovat päätöksen perusteella vanhempiensa omaisuutta, jonka sukuelimiä he saavat silpoa uskonnon tai perinnetavan niin kehoittaessa.

Kun KKO väittää, että poikien sukupuolielinten silpominen on vaaraton toimenpide, asettuu se ylimmän lääkärin rooliin. Lukuisat lääkärien yhteisöt, kuten Suomen lääkäriliitto, ovat ottaneet kansainvälisesti sen kannan, että toimenpiteeseen sisältyy myös sairaalaolosuhteissa suuria terveysriskejä, jopa koko peniksen amputaation ja sairaalabakteerien aiheuttamien, kuolemaan johtavien infektioiden vaara.

KKO esittää perustelunaan, että esinahan silpominen auttaa poikalasta samaistumaan omaan uskonnolliseen yhteisöönsä. Näkemys ei ole kestävä kehityspsykologian valossa. Ei ole perusteltua väittää, että lapset samaistuisivat yhteisöönsä esinahkansa perusteella. Lapsen kasvua yhteisön jäseneksi viitoittavat pikemminkin sosiaaliset suhteet.

KKO:n ratkaisu on ristiriidassa suomalaisen oikeuskäytännön kanssa ja jopa KKO:n omien aikaisempien päätösten kanssa. KKO:n ratkaisussa 1993:151 todetaan, että vanhempi ei saa käyttää ruumiillista kuritusta, kuten tukistamista tai luunappeja, kasvatustarkoituksessa. Myös koiran hännän typistäminen on Suomessa kielletty eläinten suojelun perusteella. Näiden esimerkkien valossa on käsittämätöntä, että KKO sallii poikalasten sukuelinten silpomisen.

Suomi on oikeusvaltio, jossa jokaiselle kansalaiselle taataan perusoikeudet ikään, uskontoon tai kulttuuritaustaan katsomatta. Tästä periaatteesta tinkiminen ei kuulu edes Korkeimman oikeuden toimivaltaan.

Kun tieteessä tapahtuu, niin rapa roiskuu!

Jos kokee, että akateeminen harrastuneisuus on jäänyt viime aikoina liian vähälle, niin nyt on hyvä aika tarttua Tieteessä tapahtuu -lehteen! Kyseisessä populaariakateemisessa läpyskässä on nimittäin aivan äskettäin julkaistu allekirjoittaneen ja Aune Karhumäen yhteisartikkeli, joka paneutuu Henry Laasasen näkemyksiin naisten seksuaalisesta vallasta. Artikkelin verkkoversio löytyy täältä!

Vaikka artikkeli on hyvin kriittinen Laasasen käsityksiä kohtaan, niin tässä yhteydessä on hyvä esittää myös muutamia myötäsukaisia lausuntoja asiasta. Sukupuolikeskustelussa on jätetty toistuvasti vähälle huomiolle erityisesti miehiä koskevat ongelmat. Laasanen syyttää tästä feministiseen perinteeseen pohjautuvaa tasa-arvoajattelua. Hän lienee aivan oikeassa, sillä miesten ongelmat tuntuvat olevan tasa-arvoelimille melko tuntemattomia asioita.

Minusta Laasanen kuitenkin lähestyy näitä asioita sellaisella tyylillä, joka vain polarisoi keskustelua tärvelevien sukupuolifanaatikkojen asenteita. Itse en nimittäin osaa nähdä tätä ongelmaa mitenkään ensisijaisesti seksuaalisen vallan kysymyksenä, vaan pikemminkin kulttuurihistorian seurauksena.

Feministinen liike on aivan perustellusti taistellut tasa-arvosta koko vuosisadan verran. Kuten kaikki ideologiset kansanliikkeet, on tämäkin vuosien saatossa tuottanut omat aivottomat radikaalinsa ja rähjääjänsä. Nyt, kun feministisen liikkeen suuret taistelut ovat takanapäin, on liike sekä pirstaloitunut että valtavirtaistunut; sille on käynyt kuten kaikille vastarintaliikkeille, kun selkeä vihollinen on kadonnut kentältä. Ja kuten kaikkia vallalla olevia ilmiöitä, on myös feminismin vaikutuksia kyseenalaistettava - erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa poliittista valtaa käytetään.

Sukupuolisodalle ja aatteelliselle poteroitumiselle on kuitenkin vaihtoehtoja. Kritisoin artikkelissa Laasasta hänen konservatiivisuudestaan. Minusta nimittäin yhteiskunnallisessa keskustelussa kannattaisi ainaisen sukupuolijaottelun sijaan ottaa vakavasti humanistinen individualismi, jossa keskitytään ihmiseen yksilönä eikä sukupuolensa edustajana. Seksualismi edustaa juuri tällaista ajattelua, jossa korostetaan yksilöä oman seksuaalisuutensa ja sukupuolisuutensa subjektina.

Keskustelua artikkeliin liittyen on jo viritelty Tiina Kaarelan blogissa. Kiinnostuneena odottelen, kuinka paljon rapaa tämä keskustelunavaus lennättää ilmaan...

Verbaalisosiopatiaa!

Kuunnelmakerhon oma sivu Suulaat seksualistit on päivittynyt pitkäksi venähtäneen kesätauon jäljilta!

Käy kuuntelemassa parisuhdesarjamme uusi osa. Se käsittelee monilempeä, avoimia suhteita ja muita vähemmän tavallisia yhteiselon muotoja. Äänessä eteläisen Suomen lääninseksualistit Markku ja Tommi!

Pastoraalista onaniaa

Miksi kirkko velloo seksuaaliasioissa kuin teinipoika uskonnontunnilla tuijottaessaan edessä istuvan tytön persettä? Juuri julkaistu piispallinen yhteispuheenvuoro paneutuu taas perheeseen, rakkauteen ja avioliittoon.

Kirkko ottaa kantaa ihmissuhde- ja seksuaaliasioihin kaikista arvovaltaisimmilla vaikutuskeinoilla, mitä sillä on. Piispat itsekin toteavat, että yhteispuheenvuorot ovat poikkeuksellisia. Miksi kirkolla on tarve vaikuttaa näin hanakasti asioihin, jotka kuuluvat yksilönvapauden piiriin. Lisäksi yksilöiden tekemillä ihmissuhdevalinnoilla ei ole sellaisenaan eettistä merkitystä, jonka perusteella niitä pitäisi arvottaa. Piispojen peräänkuuluttamat arvot, kuten rakkaus ja toisen kunnioittaminen eivät ole mitenkään sidottuja heidän kannattamaansa avioliiton ihanteeseen.

Kyyninen mielikuvitukseni on kehitellyt ainakin yhden selityksen kirkon pinttyneelle sekaantumiselle ihmissuhdeasioihin: se on helppoa. Kun ihmisparkojen elämä on solmussa, on helpompi lyödä avioliitolla päähän, kuin ryhtyä tosiasiassa selvittelemään niitä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia olosuhteita, jotka tekevät elämästä vaikeaa. Kirkko on ollut varsin niukkasanainen ja vielä niukempi toimissaan, kun puhutaan vaikkapa yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja talouselämän kovenemisesta. Puuttuminen niihin rakenteisiin, jotka tekevät velkaantuneen perhettä elättävän pätkätyöläis-isin elämästä helvettiä, on paljon vaikeampaa kuin ainainen mussuttaminen avioliitosta ja sitoutumisesta.

Tällä kertaa piispojen rivit kuitenkin rakoilivat. Kaksi kapinallista jätti pamfletin allekirjoittamatta. Heidän mielestään puheenvuoro oli väärin ajoitettu ja sivuutti todellisen kirkon ongelmakysymyksen: homoseksuaalisuuden. Saa nähdä, tuoko ensi kevään parisuhdelakityöryhmän mietintö mitään uutta kirkon kantaan - vai jatkaako jatkaako kirkko, tuo "rakkauden ja välittämisen tyyssija", ihmissuhde- ja seksuaaliasioissa samaa kylmäkiskoista, ymmärtämätöntä ja painostavaa linjaansa, jota kristinuskon julma historia viivoittaa.

Lännen nopein tykki

Miksi orkkuherkkyys katsotaan usein naisilla eduksi ja miehillä haitaksi?

Juu juu, tiedetään että virallinen sukupuoliyhdyntä tarvitsee toteutuakseen kestävää stondista. Tämä totuus ei kuitenkaan riitä vastaamaan kysymykseen tyhjentävästi. Vielä on jossakin koira haudattuna. Nautinnollista ja tyydyttävää seksiä ajatellen alkukysymyksen olettamus vaikuttaa kummalliselta.

Vanha kunnon sisään-ulos -temppu on ilman muuta kivaa, mutta ei välttämätöntä hyvään seksiin. Merkittävä osa naisista saa parhaat värinät klitoriksen hieromisesta, eikä yhdyntä ole siinä lainkaan ykköskeino. Nopeasti laukeavan henkilön kanssa voipi myös olla kiintoisaa harrastaa erilaisia kiusoitteluleikkejä ja pika- tai salaseksiä mitä erilaisimmissa paikoissa. Nopeudesta voi olla myös ylpeä.

Ja he jotka kokevan nopeutensa ongelmaksi, voivat saada siihen nykyisin tepsivää hoitoa. Aiemmin ajateltiin, että nopeuden selitykset ovat pitkälti psykologisia, mutta nykyinen urologia on osoittanut monessa tapauksessa vikkelyyden olevan fysiologista perua - ja miksei olisi, sillä evolutiivisesta näkökulmastahan nopea tykki on hyvin käyttökelpoinen ase jälkeläisten tehotuotantoon. Fysiologisiin ongelmiin on helpompi kehittää tepsiviä hoitoja kuin psykologisiin, lisäksi avuksi löytyy erilaisia konsteja pidätysharjoituksista puuduttaviin suihkeisiin...

Voitaisiinko asennoitumista muuttamalla nähdä nopeus ominaisuutena, joka mahdollistaa erilaisia nautintoja ja seksin muotoja, ei ainoastaan ongelmana?

Lisäys:

Tähänkin asiaan saattavat vaikuttaa stereotyyppiset sukupuoliroolit seksissä. Usein miehelle oletetaan jonkinlainen velvollisuus ohjata lemmiskelyhetken tapahtumia, kun nainen voi ottaa ongelmitta passiivisen roolin. Suorittajamiehelle on saavutus saada nainen laukeamaan, ja jos se tapahtuu helposti, niin miehen suoritustaakka kevenee kerralla. Mitä jos ajateltaisiinkin nurinkurisesti seksin ohjaamista naisen velvollisuutena ja miehen laukeamista naisen saavutuksena? Jos mies voisikin halutessaan vain maata sängyllä ja ottaa kosketuksia vastaan? Ajatusleikin tarkoitus on vihjata, että osa "ongelmistamme" seksin parissa saattaakin johtua asenteistamme ja oletuksistamme, joista emme osaa irtautua.

Pohdiskellen...
Speedy Gonzales

Ruskean reiän ritarit, osa 2

Jutusteluni hyvin öljytyistä perämoottoreista jatkuu. Tällä kertaa käsittelyssä on takaoven nautinnot miesnäkökulmasta.

Persreikä on siitä kiehtova elin, että tunnetun kaskun mukaan jokaisella on sellainen. Sen tuottamat nautinnot ovat siis kaikkien ulottuvilla sukupuolesta ja suuntautumisesta riippumatta. Aiemmassa kirjoituksessa esittämäni rohkaisu anaalisen vaiheen elämänmittaiseen pitkittämiseen oli mahdollista lukea vain naisille suunnatuksi. Tässä laajennan rohkaisuni koskemaan kaikkia peräaukollisia yksilöitä.

Heterokulttuurin äijemmässä päässä vallitsee ennakkoluuloinen suhtautuminen tuhkaluukun jynssäämiseen. Tappituntumalla tarkastellen kyse vaikuttaisi olevan rooliodotusten mukaisesta henkisestä estosta, joka tarkoittaa periaatteellista kieltäytymistä kaikesta, minkä voidaan tulkita hapertavan tarkoin varjeltua äijäroolia. Vähän samaan tapaan kuin 10 v. poikalapsi kieltäytyy tanssin harrastamisesta, kun ei muutkaan pojat sitä harrasta.

Onneksi äijäroolikin on pintaa muiden roolien tavoin. Äijäkin saattaa yksityisissä oloissa yltyä erilaisiin hellyydenosoituksiin ja nautinnon lajeihin. Ritariutta käsittelevän aiemman osan kommenteissa kaipailtiin äijille julkista esikuvaa, joka osaa nautiskella anustapeista tai muista pyllyleikeistä. Yhdyn mielelläni kommentin esittäjään ja odotan innolla lööppiä: "Hynynen sormi perseessä!"

Seksiteollisuus on jo aikapäiviä sitten antanut miehille esikuvia iloisesta hanuristista. Saatavilla on esimerkiksi erityisiä pepputappeja, jotka hierovat kivasti eturauhasta sisältä päin. Lisäksi heteropornostakin löytyy paljon miehiä, jotka ottavat kieltä, sormea ja kaikenlaisia vehistimiä pyhimpäänsä. Muistaakseni itse anaaliseksin herttua Rocco Siffredi on todennut ottavansa mielellään myös itse vastaan kaiken sen, mitä hän naisten takapuoliin änkee.

Siis kaikki peräaukolliset olennot, tutustukaa toki tämän ihanan ruumiinosan iloihin. Aloittaa voi kevyellä sormeilulla tai suristimella hieromalla. Etenemismahdollisuuksia on pienistä värisevistä pepputapeista aina goatse-miehen hätkähdyttävään suuruuteen asti. Lisäksi miehillä on erityinen mahdollisuus nauttia peppuleikeistä: eturauhasta hieromalla voi saada järisyttäviä orgasmeja.

Siispä tutkimusmatkailemaan...
To boldly go where no-one has gone before!

Ruskean reiän ritarikunta, osa 1

Anaaliseksi, tuo kauhea nuorison rappeuttaja, selkärangan mädättäjä, homostelun kruununjalokivi ja pornon kalloihimme takoma vastenmielinen pakkomielle! Sitä sietääkin kasvattajien, kirkon nuoriso-ohjaajien, jakkupukutätien ja muiden asenteellisten muinaisjäänteiden vastustaa! Mutta miksi?

Yleensä syytä saa etsiä toden teolla. Nykyinen huolestuneen kasvattajan asenne on jotakuinkin sellainen, että pornon kavala vaikutus saa pojat haluamaan anaaliseksiä ja he vaativat tyttöystäviään suostumaan siihen. Juu, näin voi ollakin joissakin tapauksissa, mutta vastaamatta jää vielä Suuri Kysymys: Miksi anaaliseksiin ei voisi suostua?

Kuten monessa muussakin asiassa, myös anaaliseksin onnistumisessa on kyse osaamisesta. Pitää kuunnella partneria, käyttää tarvittaessa liukasteita ja edetä aluksi varovasti. Kun pitää järjen ja huomaavaisuuden mukana, niin ei ole mitään syytä jättää väliin liittymistä uljaaseen ritarikuntaan. Vaikka arvoisaa aatelista järjestöä yleensä pidetään homoseksualistien miehittämänä, niin tosiasiassa hetskuilua harjoittavat miehet ja naiset muodostavat lukumäärältään ylivoimaisesti suurimman ruskean reiän harrastejaoston.

Kuulemani anaaliseksin vastaiset lausunnot ovat olleet tasoa: "se sattuu ja on likaista". Sattuminen on myytti, joka johtuu yksittäisistä epäonnistuneista kokeiluista, siis osaamattomuudesta. Kulttuurijuorun aseman se lienee saanut siksi että sattumiseen vetoaminen on kätevä tapa perustella uuden ja tuntemattoman pelkoa.

Entäs likaisuus sitten? No hohhoijaa... oletteko kuulleet saippuasta? Eikä pepun hoonaaminen edes ole yleensä kovin likaista. Likaisia asioita ovat muun muassa kalan perkaaminen, ojankaivuu, urheilu, jääkaapin siivoaminen, autonrenkaiden vaihtaminen ja flunssa. Mitä sitten? Elämä ilman likaa on mahdottomuus.

Leluistaan ihminen tunnetaan

Joskus pulpahtaa esiin sellaisia asenteita, joiden mukaan tekopimperon kanssa puuhava mies olisi jonkin sortin luuseri. Ainakin sellaisella miehellä on ongelmia saada Oikeaa Naista. Vastaavasti vibrasauvojen tai kumijortikoiden kanssa puuhaava nainen on vapautunut ja vahva. Naiselle seksivälineet ovat osa hyvää ja aktiivista seksuaalisuutta.

Olisi helppoa väittää tuollaisen asenteen olevan vain mieskulttuurin ahdasmielisyyttä, mutta näiden asenteiden kantajina on myös naisia. Olen lukuisia kertoja ihmetellyt vieressä, kun jotkut naiset ottavat ihmetellen käteensä Fleshlight-tekopimpsan näpläilykappaleen ja avattuaan kannen huudahtavat: "Siis yök! Oikeesti... kuka tällasta käyttää?" En ole koskaan nähnyt samanlaista reaktiota yhdestäkään tekokyrvästä.

Miksi keinotekoiset vehkeet olisivat yhtään sen nolompia tai yököttävämpiä sukupuolesta riippuen? Mistä mainittujen naisten reaktiossa on kysymys? Miksi silikoninen lemmenmeisseli on jotenkin yleishyvä juttu, mutta lemmenluolaa pitäisi hävetä? Pitääkö vittuja sataa taivaalta, ennen kuin ihmiset alkavat suhtautua niihin vähemmän kahjosti?

Muuten, mahtava ja rohkaiseva Fleshlightin käyttäjäkertomus löytyy täältä. Kiitos Chip!
Pitää varmaan lähteä kipinkapin kauppaan...

Sosiaali- ja silvontaministeriö!

Vastikään julkistettu seksuaaliterveyden edistämisohjelma on otettu välittömästi johdonmukaiseen käyttöön STM:n valmisteluportaassa: Poikien ympärileikkaamiselle suunnitellaan antaa lain hyväksyntä. Pikkupoikien pippelien silpominen laillisesti kuulostaa aika häiriintyneeltä jutulta esimerkiksi seuraavien esimerkkien rinnalla.

1. Koirien hännän typistäminen on kiellettyä. Sitä kutsutaan eläinrääkkäykseksi. Peenix-lintu sen sijaan lienee arvoton haittaeläin, jonka viiltely on ihan harmitonta hommaa.

2. Saman ministeriön mukaan tyttöjen ympärileikkaus on kaikissa muodoissaan tuomittavaa ja pahoinpitelyyn verrattavaa. Siis jopa klitoriksen hupun poisto, joka toimenpiteenä on paljolti poikien ympärileikkausta vastaava. Ministeriö sanoo: "Tyttöjen silpominen paha, poikien silpominen oukei!"

3. Eilen perustamani kristillishenkinen pedofiilikirkko antaa lausunnon: "Tyttöjen immenkalvon puhkaiseminen jo lapsena on uskonnollisista ja sosiaalisista syistä välttämätöntä. Puhkaisun suorittavat joko vanhemmat tai tehtävään valittu henkilö toimitukseen sopivalla ruumiinosalla. Tuotettava kipu ja ahdistus on pientä verrattuna uskonnollisen identiteetin suotuisaan kehittymiseen ja neitsyyden aiheuttamista teini-iän paineista vapautumiseen!" Ja STM komppaa!

Viranomaisten heikko kyky johdonmukaisuuteen on miltei pelottavaa. Ehkä kaikista karuinta hirtehisyyttä edustaa se, että ministeriön "asiantuntijaryhmä" on antanut suosituksen, jonka toteuttaminen käytännössä rikkoo useaa eri lakia. Sekä perustuslaki (6§ ja 7§), rikoslaki (21.luku 5§) ja lastensuojelulaki (4§) takaavat yksilölle oikeuden ruumiilliseen koskemattomuuteen - laki suojelee myös poikalapsia!

Perkele!

Uskollinen koira

Hesarissa julkaistiin äskettäin mielipidekirjoitukseni, joka käsittelee uskollisuuden käsitettä. Se oli kommentti Janne Luotolan kirjoitukseen (HS 13.7.2008), jossa hän ylistää ystävyyttä ja pohtii rakkaussuhteiden rajoittavaa luonnetta. Julkaisen kirjoitukseni täällä heitä varten, jotka ovat Hesarin tavoittamattomissa. Välitän kommenttipalstalle aiheesta virinneitä jatkokirjoituksia ja linkkejä keskusteluun.

***

Parisuhteessa rakkaus muuttuu vankileiriksi (HS 20.7.2008)

Janne Luotola kirjoitti parisuhteesta ennemmin ihmisiä erottavana kuin yhdistävänä tekijänä. Hänen oivaltava kirjoituksensa osui parisuhdekulttuurin kipupisteeseen, jossa rakkaus muuntuu salakavalasti vankileiriksi. Suhteessa yksilön oikeus päättää omasta elämästään katoaa kuin Guantanamon yöhön.

Ystävyyden ja parisuhteen välinen ero näkyy räikeimmillään uskollisuuden merkityksessä. Ystävän uskollisuus on myönteistä ja arvokasta: ystävään voi luottaa vaikeissakin elämäntilanteissa eikä hän hylkää, puhu pahaa tai petkuta. Mutta parisuhteessa uskollisuus ilmaistaan kieltona: et saa rakastua kehenkään toiseen, et saa harrastaa seksiä kenenkään toisen kanssa. Uskollinen ystävä on kultaakin kalliimpi, mutta uskollinen puoliso on kahleissa.

Parisuhteiden arvomaailmassa kieltäminen ja kontrolloiminen puhuvat rakkauden nimissä. On kuitenkin olemassa vaihtoehtoisia ajattelutapoja, joissa rakkautta ei pidetä tekosyynä riistää toisen vapautta. Esimerkiksi polyamoria, avoimet suhteet ja seksualismi antavat tilaa yksilöllisille tavoille olla ihmissuhteissa. Vapauden lisääminen suhteissa ei vähennä rakkautta, päinvastoin.

Pornon ihanat naiset, osa 4

"Porno on rumaa", tyyskähtää nuori nainen perusteluksi sille, että hän ei pidä pornosta. Joidenkin henkilökohtaisen estetiikantajun lisäksi pornon väitetty rumuus on häirinnyt myös monia ylevyydestään kiinni pitäviä yksilöitä kuten poliitikkoja ja akateemikkoja. Eihän kenenkään ole pakko pornoa kauniina pitää, mutta jokin kuitenkin korvaani särähtää aina kun valitetaan pornon kaameasta rumuudesta - pornohan kuvaa kuitenkin seksiä.

Onko valittajilla mielessään kuva seksistä romanttisena lemmiskelynä, vai sekoitetaanko pornoangstin iskiessä omat moraalikäsitykset ja estetiikka? Nimittäin tosielämässä ponnekas rytyyttäminen näyttää varsin samanlaiselta kuin ponnekas rytyyttäminen leffassa: hiki virtaa, liha lätisee, tissit hytkyy, typy haukkoo henkeään ja äijä irvistelee.

Ja sitten niihin naisiin, joista otsikossakin on puhe. Jotkut naiset pitävät erityisen ällöttävinä kuvia, joissa naiset esittelevät pimppejään jalat apposen auki tai nelinkontin pyllistäen. Rohkenen kuitenkin epäillä, että näitä revittelykuvia kohtaan tunnettu inho on luonteeltaan enemmän moraalista kuin esteettistä. Myötähäpeä siitä, että joku paljastaa itsensä sopimattomalla tavalla virittää inhon tunteen. Pimppikuvia inhoavat naiset kohtaavat sisäisen naisvihaajansa.

Minun on vaikea ymmärtää, mitä rumaa pimpin kuvaamisessa on. Kyseessä on osa ihmisen ruumiista. Ja kuten mikä tahansa ruumiin osa, voi pimppikin olla ruma tai kaunis. On rumia ja kauniita polvia, ja rumia ja kauniita käsiä. Se, että pitää kaikkia pimppejä (tai niiden kuvia) rumina kielii jostakin muusta kuin esteettisestä arvostelmasta.

Naisten ja seksin näkeminen kauniina pornossa onkin enemmän asennoitumiskysymys kuin varsinainen esteettinen kysymys. Se voi olla kaunista, jos sen haluaa nähdä kauniina.

Pornon ihanat naiset, osa 3

Kun puhun pornon ihanista naisista, jollekin vääräleualle saattaa tulla mieleen 80-luvun valtavirran arkkityyppi: blondattu ja tyvikohotettu pehko, solarium-rusketus, tekokynnet ja ripset, pallonmuotoiset tissit ja liikaa meikkiä... Ohops, tulinkos nyt vahingossa kuvailleeksi Johanna Tukiaisen?

Kuitenkin jopa kasariporno tarjoaa vaihtelua. Silikonien haastajina ovat olleet teinibuumin pienirintaiset näpsäkkäät naiset ja aina muodissa olevat luonnolliset uhkeat luomutissit. Pahin huonoiksi transvestiiteiksi puettujen naisten kausi on kuitenkin ohi (oikeat transut ovat toki aina kuumaa kamaa) ja naisvartaloiden kirjo on levittäytynyt pornoon koko uljaudessaan.

Ameriikan ihmemaan valtavirtapornossa naisen pyöreys ei ole mikään ongelma. Tämä heijastellee kansallisen rasvaprosentin lisäksi myös sitä, että muodokkuus ja luonnolliset rinnat ovat ovat nostaneet osuuttaan rutkasti 90-luvun aikana. Ja juuri pornoon kurvit sopivat hyvin: täyteläiset muodot näyttävät ruudulla hyvältä.

Muotimaailman androgyyni laihuus loistelee poissaolollaan pornon maailmassa. Ana-pornoa löytyy marginaalista, mutta se on paljon paljon pienempi ryhmä kuin rehevien ylipainoisten naisten kuvastot. Pornoa on siis turha arvostella vääristyneestä tai painottuneesta naisen vartalokuvan esittämisestä. Tarinan pahis asuu muotikorporaation kattohuoneistossa.

Porno näyttää, että kuka tahansa nainen voi olla seksikäs ja seksuaalinen vartalosta tai iästä riippumatta. Jos on nähnyt kaksi mainstream-leffaa, niin on turha vielä tehdä johtopäätöksiä pornon naisista. Ala on segmentoitunut tarkasti ja vaihtelun hahmottamiseksi pitää osata katsoa oikeaan paikkaan. 50+ pornoa ei löydä teen-otsikon alta.

Ikähaitarissa lystikäs ilmiö on ns. MILF-porno. Lyhenne tulee amerikkalaisilta pornosivuilta ja tarkoittaa "Moms I'd Like to Fuck" eli vapaasta käännettynä "naitavat mutsit". Suuressa suosiossa oleva alagenre nostaa esille kotirouvafantasiat uudessa muodossaan - samalla hehkutetaan kypsää kauneutta ja seksuaalisuutta.

Pornon ihanat naiset, osa 2

Monesti on väitetty, että porno ei anna oikeaa kuva naisesta tai naisen seksuaalisuudesta. Väittäjällä on varmaan mielessään jokin ihanteellinen naisen malli, jota jokaisen naisen maailmassa pitää edustaa. Toisessa yhteydessä tällaista taidettaisiin kutsua eugeniikaksi - eli puserretaan kaikki ihmiset sopivaan kuutiomuottiin. Ja kun nykyaika ei enää kelvottomien naisten kasvatuslaitoksia juurikaan suosi, niin aseeksi on otettava jotakin muuta - syyllistäminen.

Oikeaa kuvaa naisesta on etsitty esimerkiksi äitiydestä, hoivaamisesta, kodin hengettärestä, lesboudesta, siveydestä, emansipaatiosta, aistillisuudesta ja tunteista. Väärä kuva löytyy miltei joka kerta huorasta tai pornosta. Nainen joka luopuu arvokkaimmastaan liian helposti on arvoton. Tavallisesti naiset toimivat itse toistensa syyttäjinä ja tuomareina. Toisten mustamaalaaminen on yksi keino nostaa omaa asemaansa. Vai mitä Andrea ja Catharine!

Pornon naiskuvaa on myös arvosteltu vääristelystä sillä perusteella, että nainen esitetään aina halukkaana ja valmiina seksiin. Voisikohan tässä hyyyyvin arveluttavassa esittämistavassa olla taustalla se, että pornossa on kyse seksistä. Kieltäytymistä ja vaivautunutta välttelyä esittävä parisuhdedraama olisi varmasti myyntivaltti pornomarkkinoilla. Minulle heti yksi!

Jospa kuitenkin on niin, että naiseus on jotakin pirstaleista, muuttuvaa ja yksilöllistä. Toisin sanoen naiseus koostuu niistä asioista, joita naiset tekevät. Tähän luetaan mukaan esiintyminen pornossa ja seksin myyminen. Oikea kuva naisen seksuaalisuudesta kattaa kaikki mahdolliset tapaukset eli ei ole olemassa mitään Oikeaa Kuvaa isoilla kirjaimilla. Elämää ei voi pusertaa pikku kuutioihin järjestelmälliseksi ja hallittavaksi kokonaisuudeksi, vaikka sitä monet epätoivoisesti yrittävätkin.

Pornon ihanat naiset, osa 1

Omien rajojen etsiminen ja venyttäminen on yksi arvostettu piirre mieskulttuurissa. Extreme-lajit ja Jackass/Duudsonit -tason töhöily ovat hyvin suosittuja - jos ei itse tehtynä niin ainakin katsottuna ja diggailtuna. Kipu, pienet vammat ja itsensä häpäiseminen ei merkitse mitään, kun pääsee laskemaan roskiksella kivikkoista mäkeä, ja tietää, että tuhannet pahvipäät katsovat sitä televisioistaan ihaillen.

Pornossa esiintyviä naisia voi katsoa samalla tavalla. Etenkin heitä, jotka tekevät extreme-akteja. Yleensä rajut kimppapanot tai syväkurkut nähdään jollakin tavalla naisia alentavina tai hyväksikäyttävinä. Yhtä lailla niitä voidaan katsoa rajoja rikkovina. Rajun kohtelun kohteena oleva nainen voikin testata ja venyttää omaa sietokykyään (ja ruumiinaukkojaan), jolloin hänen tekonsa on aivan verrannollista Jackass-ajattelun kanssa.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jostakin syystä naisille rempseä revittely ei ole samanlaisen ylpeilyn ja suosion aihe kuin miehille. Painaako kunniallisen naisen rooliodotus päälle? Nimittäin mitä alentavaa on siinä, että nainen itse päättää mennä mukaan kuvauksiin, jossa hänen tarkoituksensa on ottaa suihin niin kovaa kunnes ykä lentää. Behind the scenes -pätkissä samat naiset kertovat motiivikseen kokeilunhalun. Jotkut jopa sanovat pitävänsä rajusta suikista.

Väheksynnän sijaan onkin syytä nähdä extreme-pornossa (ja ehkä muussakin) esiintyvät naiset eroottisina taiteilijoina, jotka pystyvät uskomattomiin suorituksiin. Harvapa meistä pärjäisi kunnialla 5 valtavan kyrvän kanssa, ottaisi niitä samanaikaisesti joka reikään ja vielä hymyilisi!

Seksualismin kaksi dogmia

Mitä ihmettä on seksualismi, tuo käsittämätön sanallinen ivamukaelma? Aikoinaan sukupuolten samuudesta piittaamatonta seksuaalikäyttäytymistä kutsuttiin homoseksualismiksi. Tätä sanankäyttöä leimaa halun ymmärtäminen ideologiaksi. Samassa hengessä seksualismin täytyy siis merkitä ideologiaa, joka koskee kaikkea seksuaalikäyttäytymistä!

Mutta millainen ideologia sanan takana lymyää? Aivan kuten homoseksualisti piti miesten välistä ystävyyttä tavoiteltavana ja arvokkaana, pitää seksualismi seksiä ylipäätään arvokkaana. Seksi on kivaa!

Seksualismi pyrkii yhdistämään erilaisia avomielisiä seksuaalista vapautta kannattavia ajattelutapoja saman nimikkeen alle. Aatteen pääajatukset voi luonnehtia seuraavin opinkappalein:

1. Jokaisella on oikeus nauttia millaisesta seksistä tahansa, kunhan ei vahingoita muita.
2. Seksuaalinen vapaus ja itsemääräämisoikeus ovat perusarvoja.

Käytännössä nämä ajatukset johtavat kaikenlaisen holhoamisen ja tukahduttamisen vastustamiseen. Millään auktoriteetilla ei ole oikeutta sanella tai sanktioida yksilön seksuaalisuutta - ei edes median rakkikoirilla. Seksualismi asettuu johdonmukaisesti kannattamaan vapaata seksiä, monilempeä, seksuaalisuuden monimuotoisuutta, avointa seksuaalisuuden esiintuomista, rohkaisevaa seksuaalikasvatusta, seksitaitojen kultivaatiota ja myönteistä puhetta seksuaalisuudesta.

Paatoksellisen julistamisen päätteeksi ja kevennykseksi toivotan riimitellen:

Tehkää elämästä parempaa
nussikaa ja runkatkaa!

Asumusero!

Seksualismin äänekäs muoto, blogcast-kuunnelmat ovat muuttaneet eroon seksualismin emätukikohdasta. Äänitteitä varten on perustettu oma bloginsa ryhdikkään kokonaisuuden säilyttämiseksi. Samassa rytäkässä tämä blogi siirtyy Tommin hallintaan. Markku on edelleen tavattavissa oraalisessa versiossamme - ja saattaapa hän vierailla täälläkin sulostuttamassa arkitodellisuuttamme!

Suulaat seksualistit löydät osoitteesta:
suulaasti.blogspot.com

GO MAX GO!

Ilta-sanomat uutisoi tänään (04.06.2008) FIA-pomo Max Mosleyn seksiskandaalin käsittelystä. Uutisen mukaan Max saa pitää virkansa FIA:n puheenjohtajana. Uutinen on siitä erikoinen ja kiehtova, että kerrankin korporaattoreiden maailmassa seksipaljastus EI johda välittömään eroon. Tavallisesti rahavalta on niin patakonservatiivista, että mikä tahansa seksiin vihjaava julkisuus tietää kengänkuvaa perseeseen.

Viestimien reaktiot sitä vastoin ovat tavallisen verenhimoisia. Iltasanomienkin verkkosivun etusivulla aihe oli otsikoitu sanoin: "Käsittämätöntä! Natsiseksi-Max saa jatkaa FIA:n johdossa." Mistä johtuu tällainen revittely? Sama ilmiö oli esillä Kanervan kohussa, jonka jälkeen päätoimittajat vuorollaan puolustautuivat, että ei medialla ollut osuutta skandaalin syntymiseen. Kuka perkele ne jutut sitten on kirjoittanut?

Median moralisoivat paljastusjutut, ja sananvapaus-hurskastelu päälle, osoittavat, että valtamediat eivät ole kärryillä nykyajan vapaamielisestä seksuaalikulttuurista. Jopa härskin laskelmoivat juorulehdetkin yrittävät perustella paljastusjuttujaan epämääräisellä "kansalla on oikeus tietää" -jorinalla. Olisivat edes rehellisiä. Näkyvyyden, levikin ja rahan takia niitä juttuja tehdään. Ns. arvolehdillä kyseessä saattaa olla ihan aito kyvyttömyys käsitellä seksiaiheita.

Max itse tuntui olevan asiasta hyvin perillä. Aiemmassa Iltiksessä (05.04.2008) häntä siteerattiin näin:

"Skandaalilehti sai laittomasti haltuunsa kuvia siitä, mitä tein yksityiselämässäni. Joidenkin mielestä se ei ole hyväksyttävää, mutta se oli harmitonta ja laillista. Useat ihmiset tekevät näitä asioita makuuhuoneissaan. Mutta niin kauan kuin se pysyy yksityisasiana, kenelläkään ei ole huomauttamista."

Erityisesti brittilehtien kauhistelu on ollut huvittavaa seurattavaa. Eivät raukat ole tainneet tietää, että sadomasokismia on harrastettu nykyisenkaltaisissa muodoissa ainakin jo 1700-luvulta lähtien. Ja eivätkä roolileikittely, kivun tuottaminen tai sitominen olleet tuntemattomia varhaisille roomalaisille ja intialaisille - tuskinpa muillekaan aistillisuutta arvostaneille muinaiskulttuureille.

Toimittajat, sivistäkää itseänne!

Luontosuhteita

Otsikon sanaleikki viittaa edellisestä parisuhdekuunnelmastamme sivuun jääneeseen aiheeseen: biologiaan. Ihmisen parinvalinnan biologisia perusteita on tutkittu viime vuosikymmeninä melkoisesti, ja alalla on tehty useita läpimurtoja. Sosiobiologinen tutkimus on selvitellyt erilaisia ihmiselle ominaisia taipumuksia, jotka ilmenevät sekä evoluutioteoreettisissa olettamuksissa että laajoissa väestötutkimuksissa.

Sosiobiologia on herättänyt kohtuullisen määrän närkästystä koko elinikänsä ajan. Pääsyinä tähän lienevät ihmisten harhakuvitelmat ihmislajin erityisyydestä muihin eläimiin nähden ja väärinkäsitykset siitä, miten evoluutiobiologiset selitysmallit toimivat. Tavallisin ja suurin väärinkäsitys on kuvitelma siitä, että biologian havaitsemat käyttäytymistaipumukset hallitsevat ihmistä välttämättä.

Ihmissuhteiden kannalta on kiinnostavaa, millaiseen käyttäytymiseen luonto meitä ohjaa. Biologiassa parinvalinnassa olennaista on lisääntymiskumppanin löytäminen ja omien geenien välittäminen jälkeläisille. Vaikka nykyisin lisääntyminen on harvinaista puuhaa kaikkeen seksin määrään suhteutettuna, vaikuttavat satojentuhansien vuosien aikahaarukassa kehittyneet lisääntymistaipumukset meissä yhä.

Eniten puhinaa herättänyt tutkimustulos osoittaa sukupuolten haluavan eri asioita suhteilta. Miehiä kiinnostaa alati seksi useiden eri naisten kanssa - mitä kauniimpien sitä parempi. Selityksenä on miesten alhaiset kustannukset lisääntymisessä: siittiötuotanto on runsasta ja halpaa. Kauneus puolestaan kertoo naisen terveydestä, hyvistä geeneistä ja lisääntymiskyvystä. Erään tutkijan mukaan on aivan sama kysyä, miksi miehiä miellyttää naisten kauneus, kuin että miksi makea on hyvää. Kumpikin on evoluution tuottama yksilölle hyödyllinen ominaisuus.

Naiset puolestaan haluavat suhteiltaan pysyvyyttä, koska lisääntyminen edellyttää turvallisia olosuhteita. Raskaus- ja imetysaika ovat pitkiä ja lapsi vaatii huolehtimista pitkään. Naisen ja lapsen kannalta on eduksi, jos miehellä on hyvä asema ja resursseja. Kaikenlainen menestys tai sen mahdollisuudesta kertovat ominaisuudet ovat naisten mieleen. Naiset suostuvat huomattavasti miehiä harvemmin satunnaiseen seksiin, sillä miehen sitoutumiskyky ja halu tukea perhettä ovat evoluutiobiologian näkökulmasta erityisen tärkeitä naisen lisääntymismenestykselle.

Miesten ja naisten erilaisuutta kuvaa hyvin tutkimus, jossa ehdotettiin suoraan lukuisille miehille ja naisille seksiä. Tuloksena n. 75% miehistä olisi suostunut satunnaiseen seksiin tuntemattoman kumppanin kanssa. Naisista joka ainoa kieltäytyi. Lisäksi kieltäytyneet miehet olivat kieltäytymisestään tavallisesti pahoillaan ja vetosivat esim. parisuhteeseensa. Ilman uskollisuuden tuomaa rajoitetta osa heistäkin olisi saattanut suostua. Toinen mielenkiintoinen huomio on se, että homomiehillä voi olla hyvin vilkkaita porukoita ja tapaamispaikkoja, joissa harrastettaan seksiä satunnaisten kumppanien kanssa ilman suurempia soidinmenoja. Vastaavaa kuhinaa ei yleensä lesbopiireissä tunneta.

Sosiobiologiset tulokset ovat yleistyksiä, jotka eivät sovellu yksilön käyttäytymisen ennustamiseen. Ne paljastavatkin tilastojen avulla väestötasolla, millaisia taipumuksia ihmisillä on. Seksuaalikulttuurimme suitsii ja kanavoi luontaisia halujamme ja mieltymyksiämme monin eri tavoin. Käyttäytymissäännöt ja -oletukset voivat olla joskus radikaalissa ristiriidassa omien halujen kanssa. Oman lisänsä tähän tuo miesten ja naisten sitoutumisodotusten välinen konflikti. Moni purkaakin ahdistustaan syyttelemällä vastakkaista sukupuolta ja sen tyypillisiä toimintatapoja. Vastakkaista sukupuolta on kuitenkin turha syyttää - parempaan tulokseen päätyy tiedostamalla oman ja muiden käyttäytymisen taustan.

Yksilölle on aina mahdollista valita erilaisia tapoja toteuttaa taipumuksiaan. Esimerkiksi sitoutumisen ja satunnaisseksin väliseen ongelmaan voi keksiä luovia ihmissuhderatkaisuja sen sijaan, että jää potemaan ahdistusta ristiriitaisista toiveista. Modernit keksinnöt, kuten luotettava ehkäisy, isyyden varmistaminen ja vanhemmuutta säätelevä lainsäädäntö ovat jo hävittäneet parinvalintataipumustemme mielekkyyden. Erilaiset alakulttuurit, kuten parinvaihtajat (swinger) tai monilemmen (polyamory) harrastajat ovat jo pitkään kapinoineet kirjaimellisesti matalaotsaisia taipumuksiamme vastaan. Miksi nykyihmisen pitäisikään käyttäytyä kivikautiseen tapaan?

Esineellistävä kulttuurijuoru

"Porno esineellistää naisia" on todellinen kulttuurijuoru, jonka likimain kaikki tuntuvat tietävän. Hämmästyttävän useat ottavat sen vieläpä totuutena pysähtymättä miettimään, mistä on edes kyse. Päivän Hesarissa Riikka Laamanen, sielunhoitoterapeutti, toteaa ykskantaan, että porno ei ole millään tavalla rakentavaa - ja lisäksi se esineellistää naisia! Mikä on sielunhoiteterapeutin perustelu? Mikä on hänen asiantuntemuksensa arvioida esineellistämistä tai pornoa?

On ihmeellistä, että kuka tahansa voi totuuden torvena töräyttää julki mitä tahansa syytteitä pornoa kohtaan. Niitä ei tarvitse osoittaa todeksi tai oikeuttaa perusteluilla. Olisi kiinnostavaa laittaa esineellistämisväitteitä viljelevät papukaijat esittämään argumenttinsa ja perustelunsa vedenpitävässä muodossa. Sitä kiemurtelua olisi lystikästä katsella.

Yllättävän hyvin nykyajatteluun on iskostunut 80-luvun Amerikan fanaattisten pornonvastustajien iskulauseet. Esineellistäminen, alentaminen, halventaminen ja muut vastaavat paheksuvat huudahdukset elävät yhä elämäänsä, vaikka pornonvastustajat hävisivät aloittamansa sodan ja suurin osa heidän väitteistään todettiin yliampuviksi ja perusteettomiksi. Esineellistäminen on filosofinen käsite, jonka merkitys ei ole selkeä tai yksiselitteinen. Vielä pulmallisempaa on soveltaa sitä etiikkaan ja todeta, että esineellistäminen on jotakin pahaa.

Lisää esineellistäviä jutusteluja löytyy täältä.

Terveisin,
käteensopiva käyttöesine, kaunis pöytäkoriste...
Tommi Seksualisti!

Lisää pornoistumisesta

Riina Karjalainen kommentoi Hesarissa (29.3.) kirjoitustani seksikkyyden julkisesta esiintuomisesta. Hänen mukaansa median pornoistumisella on haitallisia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. Haluan kitkeä muutamia väärinkäsityksen taimia. Karjalaisen mukaan lapset eivät saa tutustua omaan seksuaalisuuteensa rauhassa, vaan seksuaalisuudelle on luotu jo valmiiksi vahvoja normeja. Hän vihjaa nostalgisesti, että ennen asiat olivat paremmin.

On kuitenkin vaikea perustella, että seksuaalikulttuurin muutos olisi itsessään paha asia. Teini-ikäisten pyrkimys näyttää haluttavilta voidaan tulkita ihanteiden verkkoon takertumisena, mutta yhtä hyvin kyse voi olla mahdollisuuksista, jotka syntyvät perinteisten seksuaalinormien rauetessa.

Eivätkä mediassa esiintyvät ihanteet edes ole niin kapeita kuin usein väitetään. Nuorilla on valinnan mahdollisuuksia: jotkut ryhtyvät jäljittelemään helppoja roolimalleja, toiset suuntaavat johonkin lukuisista alakulttuureista. Nuoret kokeilevat siipiään yhä suoremmin ja avoimemmin. Tätä paheksutaan milloin irc-gallerian paljastavien kuvien takia, milloin sukupuolitautien lisääntymisen vuoksi.

Ihmiskuvaamme liittyvät erilaiset ihanteet - kuten seksikkyys, haluttavuus ja kauneus – ovat monimutkaisen kulttuurihistorian tuotetta. Niiden rakentuminen ja muuttuminen tapahtuu kehämäisesti medioiden kanssa: ihmisten ihanteet ja odotukset vaikuttavat medioihin, ja medioiden esittämät ihanteet puolestaan vaikuttavan ihmisiin. Kauppakorkeakoulun tutkijoiden mukaan mainoksiin osataan suhtautua kriittisesti, joten suoria syy-seuraussuhteita on turha ruveta vetämään. Lisää täällä.

Pornografian näkeminen pahan arkkivastustajan roolissa on konservatiivisen retoriikan älyllinen kömmähdys. Ahtaita ulkonäköihanteita tuottaa pikemminkin voiton tavoittelu. Seksikkyyttä käytetään mainoksissa myynnin edistämiseen, ja voittojen takaamiseksi mainostajat pelaavat varman päälle. Normien rikkominen on vierasta kaupankäynnille.

Huvittavinta pornon naiskuvan syyttelyssä on se, että pornomaailmasta löytyy kannattajakuntansa erilaisille naisihanteille. Pornon alalajeissa on oma paikkansa nuorille, vanhoille, hoikille ja pulskille – eli haluttavina nähdään myös ne vartalot, jotka eivät mainoksiin kelpaa."

Näkisin mielelläni ulkonäköön ja seksuaalisuuteen liittyvät ihanteet nykyistä monipuolisimpina. Suhtaudun myös varauksella tapaan, jolla seksikkyyttä käytetään myynnin edistämiseen esimerkiksi mainoksissa ja musiikkialalla. En kuitenkaan kannata moralismia, joka näkee seksuaalikulttuurin muutoksen itsessään pahana ja pyrkii etsimään sille helppoa syntipukkia milloin mistäkin hatarin perustein pahaksi leimatusta ilmiöstä.

Antakaa kaikkien kanervien kukkia

Ameriikan mallin mukainen skandaalinnälkä on nähtävästi pesiytynyt kotomaahamme pysyvästi. Tässä mallissa poliitikko pakotetaan eroamaan tehtävistään, jos hän osoittaa jonkinlaista seksuaalista aktiivisuutta tai kiinnostusta muille kuin kristillisin menoin vihitylle puolisolleen - ja puolisollehan ei tarvitse edes seksuaalista kiinnostusta osoittaa, puoliso vain edustaa hyväntekeväisyysjuhlilla...

Juuri äskettäin palliltaan putosi New Yorkin kuvernööri ostettuaan seksiä. Kiintoisaa on se, että seksin osto ei ole laitonta New Yorkin osavaltiossa. Asiaan on myöhemmin liitetty erilaisia selityksiä siitä, että kuvernööri olisi käyttänyt edustustiliään väärin tms. Virasta eroaminen tapahtui kuitenkin suorana reaktiona seksikohuun. Jos rahasotkut joskus jonkin tuomion poikivat, niin tuskinpa se ylittää kansainvälistä uutiskynnystä kuten seksijuttu teki.

Samaan malliin täällä pikku-Amerikassa on kohuttu Kanervan tekstiviesteistä. Mediahässäkkä herättää muutamia kysymyksiä. Miksi kenenkään pitäisi saada tietää, mitä Kanerva viestittelee tuttavilleen? Miksi se kiinnostaa? Miksi yleiseltä kannalta merkityksetöntä yksityisasiaa on uutisoitu mielettömän palstatilan voimin jopa ns. vakavia lehtiä myöten? Miksi kolumnistit sun muut "näkökulmien" kirjoittajat hyökkäävät, vihjailevat ja syyttävät Kanervaa ilman perusteita?

Kyseessä näyttäisi olevan formaattikohu. Amerikkalainen seksipaniikki on otettu käyttöön sellaisenaan poliittisen pelin apuvälineeksi. Vielä kohun alkuvaiheessa Katainen on ollut kiusaantuneesti "älkää nyt oikeesti jaksako" -kannalla, mutta median jatkuva pamputtaminen lienee katkaissut hänen moraalisen suoraselkäisyytensä. Joissakin kommenteissahan on syytetty välillisesti jopa Kataista "heikoksi johtajaksi", kun hän ei tee asialle mitään. No, viides vallan mahti, sokea typeryys, pystyi erottamaan ulkoministerin virastaan kesksen kauden.

Monen kommentaattorin mielestä jotakin väärää ja likaista on varmasti tapahtunut. Mitä se mahtaa olla?

1. Hirveän paljon tekstareita on lähetetty virkakännykästä.

- Eivätkö arvostelijat ole koskaan käyneet keskustelua tuttavansa kanssa tekstiviestein? 200 viestiä ei ole järin paljon esim. kuukauden ajassa. Tällä hetkellä myydään liittymiä, joissa on 1000 tekstarin potti. Jos pitää tekstiviesteistä viestintämuotona, kuten monet nuoret nykyään, viestejä tulee lähetettyä paljon. Tyhmimmät ovat kärkkäästi kysyneet, missä välissä Kanerva on viestit ehtinyt lähettää. No, niitä voi lähetellä tauoilla, vessassa, bussissa, taksissa, kotona, sängyssä. Kotitehtävänä voi keksiä vielä pari helppoa tilannetta viestin lähettämiseen.

Ja sitten se virkakännykkä... Ooh, kyllä nyt on mennyt valtiolta parikymmentä euroa kankkulan kaivoon. Luultavasti virkakännykkää saa kuitenkin sopimuksen mukaan käyttää myös yksityisasioihin. Silloin kukaan ei voi ruikuttaa siitä, jos sitä myös käytetään niihin.

2. Viestit ovat sisältäneet seksiasioita tai -vihjauksia (eikä Kanerva ole sitä tunnustanut ajoissa).

- Seksiasiat ja -vihjaukset kuuluvat ihmisten väliseen normaaliin viestintään. Myös niitä pidetään yleensä yksityisasioina. On käsittämätöntä moralisoida sitä, että joku viestittelee seksijuttuja toiselle. Tässä tapauksessa vastaanottajaa eivät ole viestit häirinneet, vaan hän on osallistunut aktiivisesti viestinvaihtoon. Ketään ei tunnu kiinnostavan Tukiaisen viestit tai niiden määrä. Miksi ei? Pitäisikö Tukiaisenkin erota kaikista tehtävistään? Nimittäin, jos kaikki seksiviestejä (millä keinolla tahansa) lähetelleet ihmiset pakotetaan eroamaan tehtävistään, niin syntyy mittava työvoimapula. Minäkin eroan heti!

Pitäisi varmaankin tehdä niin kuin Ameriikan-irstailija Larry Flynt teki. Hän tarjosi miljoona dollaria kaikista poliitikkojen dokumentoiduista seksipaljastuksista. Vastaavan palkkion voisi laittaa kaikkien mediassa kirkuneiden moralistien päälle. Kaivakaa esimerkiksi Tuija Nurmen ja Marja Tiuran elämä ylösalaisin, ehkä jotakin löytyy...

Ja mitä tulee tunnustamiseen. Ei kai kukaan voi olettaa, että ihmisen täytyy leväyttää yksityiselämänsä auki heti, kun joku tulee vähän härkkimään. On täysin ymmärrettävää, että Kanerva halusi pitää asiat ominaan mahdollisimman pitkään. Se saattoi olla huono ratkaisu matelemista edellyttävän poliittisen uskottavuuden kannalta, mutta jokaisella on oikeus pitää kiinni yksityisasioistaan - jopa politiikan huipulla. Ja miksi madella ja pyydellä anteeksi, jos ei ole tehnyt mitään väärää?

3. Poliitikon tavat hoitaa yksityiselämäänsä ovat merkityksellisiä hänen työnsä kannalta.

- Tämänkaltaisia väitteitä on esitetty useissa eri muodoissa. Eräs muotoilu on viestintäoikeuden tutkijan Päivi Tiilikan: "- satojen tekstiviestien lähettäminen muulle kuin seurustelukumppanille voi osoittaa vallankäytön kannalta merkityksellisiä piirteitä" (HS 28.3.2008). Täytynee tehdä Tiilikasta valtakunnan yksiavioisuusvaltuutettu, jolle tulevaisuudessa annetaan oikeudet määrätä kivitystuomioita aviorikoksista jne.

Vapaaseen yhteiskuntaan kuuluu oikeus solmia suhteita toisiin ihmisiin siviilisäätyyn tai seurustelustatukseen katsomatta. Tiilikan viattoman ahdasmielinen kommentti jatkuu: "on ollut perusteltua kertoa, että ministeri viestittelee nuorille naisille". Mitä jos viesti olisi ollut vanhalle naiselle, keski-ikäiselle naiselle tai nuorelle miehelle tai transseksuaalille? Mitä muuta Tiilikan kommentti heijastelee kuin perinteisten kristillisten perhearvojen kritiikitöntä hyväksyntää? Ja samalla pyrkimystä ihmisten perusoikeuksien kaventamiseen naurettavilla ikä- tai uskollisuusperusteilla.

Koko väitetyypin ongelma on sen maagisen kokonaisuuden olettamus. Sen mukaan nimittäin ihminen ei voi hoitaa elämänsä erillisiä osa-alueita erilaisin tyylein. Eli keittiönsä sotkuiseksi jättävä on välttämättä sotkuinen myös työasioissaan, vai? Arkikokemus osoittaa tällaisen ajattelun kirkkaasti vääräksi. Erityisesti kontrasti tunnetaan työn ja yksityiselämän välillä. Joku voi hoitaa työnsä raivoisan säntillisesti ja tehdä samalla hirvittävän paljon ylitöitä. Tällöin hän välttämättä nipistää ihmissuhteiltaan, kodiltaan jne. Lisäksi olisi kiinostavaa kuulla perusteltu analyysi siitä, millä tavoin tekstiviestien lähettäminen nuorelle naiselle osoittaa "vallankäytön kannalta merkityksellisiä piirteitä" tai heijastelee Kanervan kykyä hoitaa Suomen ulkopolitiikkaa? Oikeuskansleria myöten on todettu, että Kanerva on hoitanut työnsä moitteettomasti (puuttumatta siihen, mitä mieltä joku hänen politiikastaan on).

Loppukommenttina viittaan Ritva Liisa Snellmanin toteamukseen hänen kolumnissaan (HS 28.3.2008). Hänen mukaansa olemme kiinnostuneet Kanervan tilanteesta siksi, että saamme hänet näin "hoitelemaan nolot hommat puolestamme". Seksikumppanin löytämisen vaikeudet, ihmissuhteiden ongelmat, luottamuksen hataruus, nolot tilanteet ja epäonnistumiset ovat kaikki osa omaa elämäämme. Turhautuminen ja parisuhdekulttuurin tekopyhyys saattavat olla niitä tekijöitä, jotka saattavat jotkut moralistiseen psykoosiin. Toisten elämään puuttuminen on helppo tapa kääntää huomio pois omasta elämästä ja sen ongelmista.

"Pornoistuminen" on tyhjä hokema

Kas, pommitan taas Hesaria mielipidekirjoituksella. Minna Canthin päivä tuotti Hesariin oikein useampia pornoistumista huokailevia kirjoituksia. Hesari on nähtävästi ottanut konservatiivisen feminismin osaksi virallista linjaansa.

Herätys! Missä ovat kaikki liberaalifeministit, joihin itsenikin luen? Nousevaa uusvanhoillisuuden hyökyä vastaan tarvitaan seksuaalisten vapaa-ajattelijoiden valli. On syytä muistuttaa, että feminismi ei ole välttämättä konservatiivinen, huokaileva ja holhoava, seksuaalikielteinen aate. Joidenkin feministien liittoutuminen seksuaaliasioissa kristillisten ja muiden kurjistajien kanssa samaan joukkoon syö pohjaa feminismin tärkeämmiltä yhteiskunnallisilta tavoitteilta.

Konservatiivinen feminismi (radikaalin ohella) antaa änkyrämiesliikkeelle aineksia vihata koko aatetta. Maltillinen miesten tasa-arvoliike on pikemminkin feminismin liittolainen kuin vastustaja, kuten Annamari Vänskä kirjoitti Hesarin mielipidesivuilla 16.3.2008. Vänskän teksti löytyi verkottuneena toistaiseksi ainoastaan Miessakit ry:n palstalta, jossa keskustelu aiheesta on säälittävän alhaisella tasolla...

Aivan, se kirjoitus:

***

”Pornoistuminen” on hokema, jota on käytetty paljon viimeaikaisessa keskustelussa. Sanaa käytetään ilmaisemaan kielteistä muutosta seksuaalisuuden ilmaisutavoissa. Kielteisyyden perusteita ei kuitenkaan yleensä vaivauduta selvittämään. Saattaa olla, että se olisikin vaikea tehtävä.

Pornografia on seksuaalisesti kiihottavaksi tarkoitettua mediasisältöä. Eli mainokset voivat olla pornoistuneita silloin, kun niiden yksi tavoite on kiihottaa. Mainosten päätarkoitus on kuitenkin aina myydä jotakin. Eroottisuus on toissijainen tavoite, joka rakentaa toivottua mielikuvaa tuotemerkistä.

On vaikea perustella eroottisten viestien olevan muita viestejä paheksuttavampia. Mainoksissa käytetään alituiseen erilaisia arvoja myynnin edistämisen välineinä. Esim. miesten pukuja ja autoja myydään viileän bisnesmiehen imagolla - vallalla ja menestyksellä. Millä perusteella eroottinen vetovoima on paheksuttavampi asia kuin menestyksen tuottama vetovoima?

Pornoistumista pidetään mörkönä myös seksuaalikulttuurissa. Usein ajatellaan, että seksin tulisi aina kytkeytyä henkisiin arvoihin, kuten rakkauteen tai seurusteluun. Pornossa seksi esitetään näistä soidinmenoista irrallisena. Seksi on arvokasta sellaisenaan: nautintoa tuottavana ruumiillisena toimintana.

Seksin ja seksikkyyden julkisessa esiintuomisessa ei ole mitään eettisesti väärää. Nykyinen Hesarissakin tilaa saanut konservatiivinen feminismi lietsoo paniikkia naisten seksuaalisuuden ympärillä. Paniikin keskiössä on pornoistuminen, mystinen paha voima, joka tarkemmin tutkittuna haihtuu ilmaan. Pornosta ei pahuutta löydy nimeksikään.

Seksuaalikulttuuri muuttuu, moralismi on ikuista

Professori Erkki Sevänen kirjoitti Helsingin sanomien Vieraskynä-palstalla 7.3.2008 otsikolla "Kaupallisuus vie seksuaalisuudelta syvän inhimillisen merkityksen". Hän käsittelee jutussaan pornoa, seksuaalisuutta ja etiikkaa. Valitettavasti Erkki ei kuitenkaan vaikuta olevan asiantuntija yhdessäkään näistä aiheista. Kirjoitin hänelle Hesariin vastineen. Koska sitä ei julkaistu siellä, julkaistakoon se nyt täällä!

***

Erkki Sevänen kirjoitti Vieraskynässä seksuaalisuuden kaupallistumisesta. Hän esitti monia sangen jyrkkiä väitteitä, joihin on syytä puuttua. Seväsen mukaan ”porno lapsipornoistuu” ja kulttuurin ”tavaroituminen” tekee tyttöjen seksuaalisuudesta kauppatavaraa.

Ensimmäinen väite osoittaa melkoista tietämättömyyttä pornosta ja internetistä. Porno ei suinkaan lapsipornoistu. Lapsiporno on erillinen osa-alueensa, josta vuotoa muun pornon maailmaan ei ole juuri lainkaan. Pornon tekijät pikemminkin pyrkivät välttämään tällaisia yhteyksiä.

Internet-pornon kasvaessa yhä suuremmaksi ilmiöksi lapsipornon levittäjät ovat ratsastaneet mukana ja käyttäneet häikäilemättä hyväkseen esimerkiksi amatööripornon harrastajien web-foorumeita. Tavallisen pornon levityskanavien hyväksikäyttö ei tarkoita, että pornomaailma hyväksyisi lapsipornon, vaan lapsipornon levittäjien röyhkeys on suuri ongelma erityisesti palvelinten omistajille ja sivustojen ylläpitäjille.

Toisen väitteen mukaan teini-ikäisten seksin myynnin taustalla vaikuttaisi talouden uusliberalismi, joka tekee kaikesta kauppatavaraa. Väite kuulostaa pitkältä kiertotieltä. Osuvampi selitys voisi olla se, että perinteiset seksuaalinormit eivät paina enää kovin raskaasti nykynuoria, jotka kokeilevat vapaammin seksuaalisuutensa mahdollisuuksia.

Feministinen liike on pitkään kamppaillut tyttöjen seksuaalisen vapauden puolesta. Aatteessa tyttöjä on pyritty rohkaisemaan itsetietoisiksi toimijoiksi entisaikojen alistuvien roolimallien sijaan. Seväsen maailmassa tytöt seksualisoidaan kuin tahdottomina zombeina. Juuri tyttöjen vahvistunut seksuaalinen toimijuus on yksi seksuaalikulttuurin muutoksen selitys.

Nuorten seksin myyminen on lieveilmiö näistä muutoksista. Nuoret kokeilevat siipiään yhä suoremmin ja avoimemmin. Tätä paheksutaan milloin irc-gallerian paljastavien kuvien takia, milloin sukupuolitautien lisääntymisen vuoksi.

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden tavoittelu alkaa jo varhain ensimmäisten seksikokeilujen myötä. Useimmilla nuorilla tämä tapahtuu 13-18 ikävuoden välissä. Aito eettinen pulma syntyy siitä, milloin ja millä perusteella nuorten seksuaalista itsemääräämisoikeutta saadaan rajoittaa. Jokainen tapaus on yksilöllinen, eikä vastausta löydy yksiselitteisesti lakikirjasta.

Myös Väestöliiton seksuaaliterapeutti Kirsi Porras sivuuttaa eettisen pohdiskelun sokeasti ja puhuu alentavasti ”syliä kaipaavista lapsista” käsitellessään seksiä myyviä nuoria (HS 3.3.2008). Lain ikäraja seksin myymiselle on 18 vuotta, joten Porras tulee kutsuneeksi 17-vuotiaitakin lapsiksi. Porras tuntuu tavoittelevan sanomisillaan shokkivaikutusta, jolla hän voisi oikeuttaa holhoavan moralisminsa.

Seksin myyminen on yksi tapa kokeilla ja käyttää seksuaalisuuttaan. Siinä on toki riskinsä, mutta moraalinen paniikki sen ympärillä on liioiteltua. Mikä nuoria vaaniva pahuus muka kätkeytyy seksiin? Nautinnon synnillisyyskö? Yhteisön sokea reaktio on usein satuttavampi kuin itse ilmiö.

Nuoriin kohdistuva kyttääminen on perinteisten normien ylläpitämistä. Tärkeää olisi sen sijaan kysyä, koituuko joistakin ilmiöistä todella vahinkoa, vai onko kyse vain erilaisten arvomaailmojen yhteentörmäyksestä. Konservatiivisten seksuaalinormien pitäminen itsestään selvinä on perusteetonta moralismia.

Naistenpäivä - mikä se on?

Naistenpäivän jälkeisessä todellisuudessa liikkuu outoja myhäileviä olentoja, jotka jatkavat jaaritteluaan verkon ihmeellisillä värähtelytaajuuksilla. Mutta naiset, nuo vaikeasti määriteltävät feminiinisen olemisen tyylittelijät; nuo ihanat, kiinnostavat, kauhistuttavat, pelottavat, alistetut ja alistajat - mitä ne ovat? Tietääkö Butler? Tietääkö Laasanen? Tietääkö kukaan?

Ovatko he biologisen luokitteluperusteen vankeja, kulttuurisen merkinannon ilmavia ailahduksia, universaalikiistan ympäripyöreitä yleiskäsitteitä? Miksi meitä kiinnostaa, ketkä ovat miehiä ja ketkä naisia? Miksi haluamme luokitella ihmisiä niin tiukasti, että vanne meinaa kuristaa hengiltä ne, jotka eivät luokitteluun halua tai voi alistua?

Ihminen luokittelee, lajittelee, asettelee ja säätelee. Onko kuitenkin käynyt niin, että aika on ajanut sukupuolten luokittelujen ohitse? Miesten ja naisten erilaiset roolit olivat ymmärrettäviä vielä vanhaan aikaan. Nyt kone kyntää ja nostaa, tutteli ruokkii lapset ja keskoskaappi tekee kohdun virkaa. Kulttuurimme edellytykset ovat vieneet sukupuolten perinteisiltä roolijaoilta pohjan. Se tekee kipeää hidasliikkeiselle mentaliteetille.

Kuitenkin kiinnostus toisenlaisiin ruumiisiin on säilynyt. Jos ruumiin ominaisuudet eivät meitä kiihottaisi, olisimme kaikki omniseksuaaleja, joille tärkeintä olisi persoonallisuus. Koska ruumiilla on kuitenkin suuri rooli kiihkomme herättäjänä, kiinnostaa meitä myös se, millainen tuo ruumis on. Seksuaaliset identiteetit voivat olla kulttuurimme rakennelmia, mutta voiko himo olla kulttuurin tuotetta?

Biologeille on päivänselvää, että himo on lisääntymisvietistä syntynyttä. Se, mihin ihminen viettejänsä ohjastaa, on hänen oma asiansa. Kummallista on se, että kautta aikojen meidän kulttuurimme ovat sekoittaneet piinkovia moraalisia uskomuksiaan erilaisiin himon toteutumiin. Suvut ovat hallinneet maita, ja näitä sukuja on hallittu säätelemällä jälkeläisten saantia. Moraaliset uskomukset ovat kiinnittyneet taloudellisiin kysymyksiin ja valtaan.

Ydinkysymys kuuluukin, miksi yhteiskunta, jossa suku ei enää ole tärkein vallankäytön taho, edelleen pitää vallalla entisaikojen seksuaalimoraalia ja uskomuksia sukupuolten välisistä välttämättömistä roolieroista? Mistä johtuu nykykulttuurimme seksuaalimoralismi? Pelkäävätkö ihmiset niin paljon perinteestä irrottautumista, että mieluummin sulkevat silmänsä vapaudeltaan ja tukeutuvat Sääntöön, Tapaan ja Tavalliseen?

Pohdiskellen naistenpäivän jälkeisessä todellisuudessa...

Henry "unelmana 3 kertaa viikossa" Laasanen

Ylen Radio ykkösessä keskusteltiin juuri Henry Laasasen näkemyksistä naisten seksuaalisesta vallasta. Ohjelma Kaapin paikka uusitaan ensi sunnuntaina (24.2. 17:15).

Laasasen julkinen esiinmarssi herättää yhden kysymyksen: Miksi hänen näkemyksensä kiinnostavat mediaa? Laasasen tutkimus on heikkotasoista, vanhanaikaista ja näennäistieteellistä. Ilmeisesti miesnäkökulmasta on huutava pula tasa-arvokeskustelussa, kun tällaisetkin näkemykset nostetaan esiin. On totta, että yhteiskunnallisesta tasa-arvosta pitäisi keskustella aiempaa laajemmin, mutta junttimainen "miesliike" tekee yhtä paljon hallaa järkevälle keskustelulle kuin radikaali feminismikin. Vain asiantunteva ja hyvin argumentoitu keskustelu vie asioita rakentavalla tavalla eteenpäin.

Mikä sitten Laasasen näkemyksissä on pielessä? Useita asioita. Hänen seksihalukkuutta selvittelevä "markkinateoriansa" on lainaa sosiobiologian lisääntymisen kustannusteorialta. Ongelmana on vain se, että lisääntymisen kustannusteoria toimii vain, kun puhutaan lisääntymisestä. Siinä lisääntymisen kustannuksia lasketaan kehon aineenvaihdunnan tasolla kaloreissa. Sosiobiologiassa voidaan vertailla nisäkkäitä, esim. kädellisiä, ihmiseen, mutta kaikki asiansa tuntevat sosiobiologit tietävät, että vertailu tuottaa vihjeitä siitä, miten ihmiskehon toiminnot voisivat vaikuttaa käyttäytymiseen. Kyseessä ei ole kokonaisvaltainen selittävä teoria, kuten Laasasen markkinateoriassa, sillä ikävä kyllä ihmisen tuottamat kulttuuriset seksuualisuuden säätelemisen keinot vaikuttavat seksuaalisuuteen ja sen ilmenemismuotoihin huomattavasti voimallisemmin kuin sen fysiologiset reunaehdot.

Moitin Laasasta myös vanhanaikaisuudesta. Syynä on se, että hän pitää selviönä ilman kunnollisia perusteita sitä, että seksuaalista vetovoimaa ilmaisee aina naisilla kauneus, ja miehillä asema. Tällaisessa järjestelmässä miehet joutuvat panostamaan, mutta naiset eivät. Laasasen mukaan parin valinta tapahtuu naisilla aina, jos mahdollista, sosiaalisesta asemasta ylöspäin. Tällöin tapahtuu välttämättä maallisen hyvän siirtymä miehiltä naisille, ja alhaisessa sosiaalisessa asemassa olevat miehet jäävät ilman seksiä ja varallisuutta. Laasasen käsitys yhteiskunnasta, seksuaalisesta valtapelistä ja seksin monimuotoisuudesta on ohut kuin euron seteli sivuttain. Hänen olettamuksensa miesten ja naisten motiiveista, haluista ja seksikumppaneista ovat yksioikoisia yleistyksiä, ja sortuvat lisäksi outoon kulttuuriseen jähmettymiseen. Laasaselle maailma taitaa olla luonnostaan heteroseksuaalinen ja yksiavioinen, ja siellä elävät Miehet ja Naiset - joista toiset ovat Marsista ja toiset Venuksesta. Ihmeellinen jähmettynyt, kulttuurinen ja sukupuolinen essentialismi jyllää, ja Laasanen yrittää perustella sen huterasti sosiobiologisilla väärintulkinnoillaan.

Laasasen sumuisista käsityksistä hyvä esimerkki on hänen radio-ohjelmassa esittämänsä näkemys parisuhteen ansasta. Se menee jotakuinkin näin. Ajatellaan, että mies haluaa seksiä 3 kertaa viikossa. Jos hänellä ei ole hyvin korkeaa maskuliinista asemaa, esim politiikassa, urheilussa, musiikkielämässä tms., niin hänen mahdollisuutensa saada seksiä haluamansa määrä on hyvin vähäinen. Hänen täytyy siis turvautua parisuhteeseen, jossa hänen mahdollisuutensa saada seksiä on parempi kuin sinkkuna. Parisuhteessa kuitenkin vallitsevat Laasasen mielestä sellaiset käytännöt, että miehestä tulee mitä erilaisimmin tavoin aina maksava osapuoli. Seksi maksaa siis aina miehelle - joko aseman tavoittelun kustannuksien kautta, tai parisuhteen normien kautta. (Jos tämä kuulostaa ufolta, kuunnelkaa radio-ohjelman uusinta...)

Henry "unelmana 3 kertaa viikossa" Laasanen ei ole ilmeisesti koskaan kuullut naisista, jotka haluavat seksiä miesten kanssa muustakin syystä kuin resurssien distribuution takia. Mikä voisi olla muu syy... öö... olisiko nautinto mitään? Alistuminen parisuhteeseen seksin takia on myös outo käsitys. Ihmiset voivat ryhtyä hyvin erilaisiin suhteisiin tai harrastaa vaikka ryhmäseksiä. Miten Laasanen selittää kimppakivan resurssien jaon näkökulmasta? Käsitys miesten ja naisten seksihaluista ja motiiveista on vanhanaikainen, eikä se ota huomioon kulttuuristen muutosten mahdollisuutta. Taloudellisesti riippumattomien yksilöiden välinen parisuhde on täysin mahdollinen, ja nykyisin arvostettukin toimintatapa. Laasaselle lankeaa muserteva todistustaakka, jos hän yrittää väittää, että hänen markkinateoriansa todella kuvaa oikein kaikkia ihmisten seksuaalista kanssakäymistä kulttuureista ja alakulttuureista riippumatta. Laasasen kapea seksuaalisen vallan teoria ei ole mikään välttämätön selitysmalli. Päinvastoin, valta-analyysinä se on jopa tökerö ja karkea. On tainnut jäädä sosiologilta Foucault lukematta.

Laasasen aatteellisesti vääristynyt ja pseudotieteellinen kehitelmä muistuttaa inhottavalla tavalla ruotsalaisten hurufeministien vastaavaa rakennelmaa, "sukupuolivaltateoriaa", jossa kaikki perheväkivalta selitetään miesten luontaisella vallanhalulla ja väkivaltaisuudella. "Teoria" on radikaalin naisjärjestö ROKS:n ajamana saanut kannatusta jopa naapurimme viranomaiskoneistoissa. Sosiologien ja yhteiskuntatieteilijöiden on syytä tarkastella hyvin kriittisesti tieteenalojaan, jos tällainen aatteellinen puuhastelu pääsee läpi tieteellisen tutkimuksen nimissä.

Meillä on kaksi G-pistettä!

Nelosella vain yksi...

Kun uutta ohjelmaa on tullut jo kaksi osaa, on aika hieman arvioida sen meininkejä. Idea "tyttöjen illasta" jäsentää ohjelman sisältöjä ja kulkua mukavasti. "Tyttöjen iltaan" liittyy kuitenkin kaikenlaisia sivumerkityksiä, joita en pidä kovinkaan toivottavina seksuaalisuudesta keskusteltaessa. Ensimmäinen niistä on ikivanha ja silppuriin joutava ajatus siitä, että tytöillä ja pojilla pitäisi olla oma yksityinen piirinsä, jossa he keskenänsä puivat seksijuttuja. Näin toki monesti on, mutta sukupuoli-apartheid on kulttuuriimme piintynyt tapa, josta viisaammat pyrkivät eroon. Erilaisia kehoja omaavilla ihmisillä on varmasti erilaisia kokemuksia seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta, mutta jakoviivan piirtäminen kategorisesti miehen ja naisen välille on vanhanaikaista ja sameakatseista. Toinen arveluttavuus, joka tyttöjen iltaan liittyy, on ällöttävä markkinointistrateginen ilmeisyys. Sukupuolen mukaan laaditulla markkinoinnilla luodaan omituisia ja keinotekoisia malleja siitä, mitä naiseuteen ja mieheyteen kuuluu - luodaan tarkoituksella erotteluja tyttöjen ja poikien jutuille.

Ohjelman pirteä yleisilme on lavastukseltaan ja grafiikoiltaan nättiä. Pirteys alkaa kuitenkin juontajien yliampuvassa tyylissä mennä vähän urpoilun puolelle. Toisaalta on hyvä, että naiset ottavat itselleen tavallisesti miehille varattuja rooleja urpoina hauskuuttajina. Rohkean överityylin kääntöpuolena on sitten syvällisyyden menettäminen. Juontajien kommentteja ja näkemyksiä ei voi pitää erityisessä arvossa, jos halutaan puhua seksuaalisuudesta vakavasti. Se asema on nähtävästi varattu seksologi Tarja Sandbergille. Tarjalla onkin sitten miellyttävä ja avarakatseinen ote kommenteissaan. Olen aistinut välillä vähän toppuuttelun makua joissakin kannanotoissa, mikä saattaa johtua siitä, että seksiasioissa on edelleen tapana aina muistuttaa vaaroista, jos se vaan on mahdollista.

Ohjelman ehdottomasti heikoin osa on ns. katsojakirjeet, joihin "julkkis"vieraat yrittävät sanoa jotakin. On toivotonta yrittää arvioida tapauksia lyhyiden kirjeiden perusteella voimatta esittää tarkentavia kysymyksiä. Sen tähden vieraiden kommentit ovat ohuita ja ympäripyöreitä, eikä niistä oikein saa mitään irti. Erikoisuutena valikoiduissa tapauksissa ja julkkisvieraiden arvioissa on ollut kummassakin ohjelmassa se, että vieraat ovat halunneet tehdä tarinan miehestä jonkinasteisen roiston, vaikka kummassakaan tarinassa mies ei ollut tehnyt mitään väärää. On nuivaa vihjata, että mies olisi parisuhteen seksiongelmien lähde. Toivottavasti tulevien ohjelmien tapausesimerkit ovat monipuolisempia.

On ilman muuta hyvä, että seksistä keskustellaan avoimesti teeveen valtakanavalla kelpo katseluaikaan. Lisää näkökulmia ja tasoja asioihin, niin paranee kummasti.

Terveisin
Tommi G. Seksualisti