Seksualistin päiväkirja

Mitä jos kukaan ei raiskaisi?

2012-01-19T13:33:00.001+02:00

Feministipiireissä liikkuva meemi "Mitä jos kukaan ei raiskaisi?" on noussut taas pintaan bussissa tapahtuneen hämmästyttävän seksuaalirikoksen takia. Erityisesti on keskusteltu Helsingin uutisten jutusta, jossa HSL:n toimitusjohtaja narutettiin puhumaan bussien turvallisuudesta. Juttu otsikoitiin provokaatiivisesti ja virheellisesti: "HSL-pomo: Naisten kannattaa istua bussissa valoisalle paikalle."

Feministien aivoituksessa ideana on kääntää keskustelu uhrin toiminnasta tai turvallisuudesta seksuaalirikoksen tekijän tekoon. Näkökulman kääntö on periaatteessa kannatettavaa, sillä eettinen vastuu rikoksesta on pelkästään sen tekijällä. Uhrin tekemisten vatvominen on usein typerää ja sydämetöntä.

Kyseinen meemi on kuitenkin saanut varsin idioottimaisia ilmaisutapoja. Kun puhutaan julkisten paikkojen turvallisuudesta ja järkevästä toiminnasta itseen kohdistuvien riskien vähentämiseksi, ei ajatuksella "kaupunki olisi turvallisempi, jos kukaan ei raiskaisi" ole minkäänlaista sisältöä.

Olisi ihanaa, jos sotia ei olisi. Olisi kiva, jos ketään ei lyötäisi. Olisi mahtavaa, jos kukaan ei tekisi rikoksia. Olisi turvallisempaa, jos kukaan ei hurjastelisi autolla. Olisi hienoa, jos kenelläkään ei olisi velkaa. Olisi mainiota, jos kaikilla menisi kivasti.

Imagine all the people living life in peace... oujee.

Olen ehdottomasti kaikkien edellämainittujen toiveiden kannattaja - tosin vain haavemaailmassani. Jos alkaa näyttää siltä, että haavemaailma ja todellisuus lähestyvät toisiaan, voin alkaa kannattamaan niitä aktiivisesti myös reaalimaailmassa.

Valitettavasti kuitenkin nykyinen todellisuutemme on täynnä roistoja, nilkkejä, idiootteja, epätoivoisia ja vähäosaisia. Oli rikosten syy mikä tahansa, me joudumme toistaiseksi elämään niiden mahdollisuuden kanssa. Raiskaajat eivät katoa maailmasta toivomalla "Mitä jos kukaan ei raiskaisi..."

Tämä tosiseikka tekee turvallisuudesta keskustelemisen yhä tärkeäksi. Vaikka vastuu rikoksesta on sen tekijällä, se ei paljoa lämmitä sitä, joka uhriksi päätyy. Riskien minimoiminen on järkevää ja suositeltavaa toimintaa, mutta rikoksen uhreja ei pidä syyllistää siitä, että he eivät ole niin tehneet.

Pornon haitat ovat liioiteltuja

2012-01-18T21:59:00.000+02:00

Edellisessä blogitekstissäni lupailin julkaista Aamulehdelle lähettämäni mielipidekirjoituksen. Kirjoitus on alla. Valitettavasti sitä ei julkaistu lehdessä - eikä tosin mitään muitakaan Koukussa pornoon -juttua arvostelleita mielipiteitä.

***

Pornon haitat ovat liioiteltuja

Sunnuntailiitteen Koukussa pornoon -juttu (4.12.2011) liioittelee pornon haittoja huomattavasti. On totta, että joillekin porno käyttö aiheuttaa ongelmia, mutta valtaosalle käyttäjistä se tuottaa pääasiassa iloa, nautintoa ja tyydytystä.

Jutun toimittaja on ottanut päälähteikseen seksiriippuvuuden kanssa kamppailevan pastorin, kristillisen Koukussa pornoon -websivuston sekä terapeutti Mika Lehtosen, joka on ilmoittautunut pornon vastustajaksi. Näistä lähtökohdista ei saada tasapuolista juttua siitä, mitä porno yhteiskunnassamme ja sen käyttäjille merkitsee.

Pastorin ja Lehtosen traagisille maalailuille löytyy runsaasti vastaesimerkkejä. Olen luennoillani usein kysynyt yleisöltä heidän pornokokemuksistaan ja miltei jokainen on kertonut nähneensä pornoa lapsena. Tavallisin tarina on sama kuin jutun pastorilla: pornoa on kaiveltu lehtiroskiksista tai isin laatikoista.

Kun olen kysynyt, miten porno heihin vaikutti, vastaus on ollut: ei mitenkään. Pornolehtien selailu on lähinnä tyydyttänyt uteliaisuutta ja ollut jännää. Sen sijaan ikäviä muistoja on jäänyt vanhempien reaktioista, jos asia on paljastunut.

Näiden tapausten vertailu pastorin tarinan kanssa paljastaa, että pelkkä pornon näkeminen tai katselu ei riitä aiheuttamaan riippuvuutta. Seksuaaliongelmien kehityshistoria on paljon monimutkaisempi kuin jutussa esitetään.

Väestöntutkimuslaitoksen Finsex-tutkimuksen mukaan (Kontula 2009) vain alle prosentti miehistä pitää pornoa vastenmielisenä, naisista 14 %. Puolet nuorista miehistä ja viidennes nuorista naisista kertoo katselevansa pornoa usein. Sexpo-säätiössä, joka tarjoaa seksuaaliterapiaa mm. riippuvuuksista kärsiville henkilöille, arvioidaan ongelmia olevan alle prosentilla pornon katsojista.

Pornon saatavuus ja käyttö ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viimeisten 50 vuoden aikana. Kuitenkin veteraaniseksologi Milton Diamondin tutkimusryhmän kokoamissa laajoissa review-tutkimuksissa (mm. Diamond 2010) ei ole havaittu, että seksuaalirikollisuus tai -häirintä olisi samanaikaisesti lisääntynyt. Trendi on ollut monissa maissa pikemminkin päinvastainen.

Seksuaalikulttuurin muutos tuo mukanaan kaikkien yhteiskunnallisten muutosten tapaan sekä hyviä että huonoja vaikutuksia. Pornolla on ollut suuri merkitys seksuaaliasenteiden vapautumisessa, seksuaalitiedon lisääntymisessä ja rikkaan seksielämän mahdollistamisessa. Olennaista on, miten saamme muutoksen myönteisiä vaikutuksia vahvistettua ja haittoja vähennettyä.

Jutussa useaan otteeseen esitetty huoli tulevista sukupolvista on sukua kulttuurin muutoksesta nousevalle iättömälle ahdistukselle. Nuorison turmelijoiksi on aikoinaan nimetty myös tanssiminen, rock-musiikki ja vapaa seurustelu. Näistä kaikista on kuitenkin selvitty kunnialla. Porno ei ole poikkeus.

Pelottelu, kieltäminen tai moralisointi ei ratkaise ongelmia. Sen sijaan tarvitaan avointa ja monipuolista keskustelua pornosta, seksistä ja mediasta, jotta yhä useampi voisi muodostaa valistuneesti oman mielipiteensä. Pornon nimeäminen syntisäkiksi vie vastuuta pois niiltä, joille se kuuluu: pornon käyttäjiltä, kasvattajilta, vanhemmilta.

Seksuaalikasvatuksen näkökulmasta aikuisten kyvyttömyys avoimeen ja neutraaliin dialogiin nuorten kanssa pornosta on paljon suurempi ongelma kuin pornon saatavuus. Koukussa pornoon -jutun kaltainen kauhukuvien maalailu on karhunpalvelus sekä seksuaalikasvatukselle että laadukkaalle pornokeskustelulle.

Tommi Paalanen
Filosofi, auktorisoitu seksuaalikasvattaja (NACS)
Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja
Helsinki

Aamulehden toimittajan ristiretki pornoa vastaan

2012-01-09T21:58:00.000+02:00

Aamulehden sunnuntailiitteessä julkaistiin 4.12.2011 juttu pornoaddiktiosta toipuvasta pastorista (kokonaisuudessaan saatavilla vain paperilla). Mikäs siinä, saahan pastorin seksiongelmista jutun tehdä. Jutun syntymisen vaiheet sen sijaan antavat karun esimerkin siitä, miten toimittaja kirjoittaa mielipidekirjoituksensa artikkelin muodossa.

Objektiivisuus on ollut jo pitkään jonkinasteinen hirtehinen pila suurelle osalle toimittajista. On toki niitä, jotka pyrkivät siihen ja niitä jotka tumpeloivat, mutta valitettavan moni on heittänyt ihanteet ikkunasta ja lähtenyt täysillä mukaan kilpahuutoon, jos aihe on riittävän kuohuttava.

Aamulehden toimittaja Riikka Lehtovaara oli minuun yhteydessä jutun julkaisua edeltävällä viikolla. Hän haastatteli minua melkein tunnin puhelimessa ja oli aikeissa haastatella myös muita pornoa tutkineita henkilöitä, kuten Osmo Kontulaa. Kysyessäni häneltä jutun näkökulmaa, hän sanoi kirjoittavansa pornon vaikutuksista erityisesti nuoriin. Kun tiedustelin näkökulmasta tarkemmin, hän antoi sellaisen kuvan, että juttu tarkastelisi aihettaan neutraalisti ja monipuolisesti.

Toisin kävi. Aamulehdessä julkaistu juttu on pamfletti pornon pahuudesta ja kavaluudesta. Sen päälähteiksi oli valittu tutkijoiden sijaan kolme pornon vastustajaa: pornoriippuvuuden kanssa kamppaillut pastori, Koukussa pornoon -sivuston pitäjä sekä Väestöliiton Mika Lehtonen. Kaikki heistä ovat pornon vastustajia ja ensimmäiset kaksi edustavat kristillis-konservatiivista seksuaalieetosta.

Missä olivat näkökulmat pornon hyödyllisistä ja iloa tuottavista vaikutuksista? Missä oli tavallisen pornonkatsojan profiili? Missä oli liberaalin ja seksuaalimyönteisen ihmisen katsantokanta? Missä oli monipuolinen tutkimustiedon hyödyntäminen?

Toki pornon haitoistakin voi kirjoittaa jutun - tai pastorin seksiongelmista. Silloin on hyvä kuitenkin tehdä selväksi että pastorin tarina on yksi tapaus, ei yleinen totuus pornosta. Ja jos haitoista haluaa kirjoittaa, pitäisi selvittää seikkaperäisesti, mikä on haittojen esiintyvyys ja suuruus, ei maalata mielikuvia. Epämääräisen yleiseen sävyyn kirjoitettu juttu pornon haitallisuudesta antaa täysin virheellisen kuvan, joka vihjaa pornon olevan aina ja tilanteesta riippumatta haitallista. Tällaisen viestin antaminen on pelkkää propagandaa.

Ja koska Osmo Kontula kehtasi todeta toimittajalle jutussa esiteltyjen amerikkalaistutkimusten olevan roskaa, päätti toimittaja vesittää Kontulan näkemyksen omalla viisastelullaan ettei aihetta ole juuri Suomessa tutkittu. Tutkijan osaamisen ja kokemuksen kumoamiseenhan riittää nykyisin pelkkä toteamus. Sitä on tiedonvälityksen demokratia.

Niin, ja minun näkemyksiäni ei jutusta löytynyt yhtäkään tunnin haastattelusta huolimatta. Olen ilmeisesti kaikessa väärässä.

Otin jutun luettuani yhteyttä toimittaja Riikka Lehtovaaraan ja lähetin lehteen mielipidekirjoituksen, jossa esitän vastaväitteitä toimittajan käsityksille ja arvostelen jutun yksipuolista näkökulmaa. Syystä tai toisesta sitä ei julkaistu, eikä minuun otettu yhteyttä lehdestä. Lehtovaaralle ja lehden päätoimittajalle lähettämäni viesti on alla. Mielipidekirjoituksen julkaisen seuraavassa blogimerkinnässä.

Hyvä Riikka Lehtovaara,

luin juttusi Aamulehdestä ja olin siihen hyvin pettynyt. Kerroit puhelimessa tekeväsi juttua pornon vaikutuksista. Julkaistu juttusi kertoo sen sijaan PELKÄSTÄÄN sen haittavaikutuksista varsin kapeasta näkökulmasta.

Juttusi keskeisiä lähteitä ovat pastori, joka kertoo omaa kurjaa tarinaansa kristillisestä perspektiivistä, Koukussa pornoon -sivusto, jonka aatteellinen tausta on vahvasti pornokielteinen, sekä Mika Lehtonen, joka on tunnettu pornonvastustaja.

Sen sijaan monipuolisempia näkökulmia tarjoavat VL:n tutkijat Rinkinen ja Kontula on sivuutettu lyhykäisesti ikään kuin heidän näkökulmansa olisivat vähäpätöisiä. Puhumattakaan minun haastattelustani, josta et ottanut juttuun mukaan mitään.

Pornolla on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Jutussa kuitenkin keskeisimpiin rooleihin nostetaan vain kielteiset kokemukset kuten pornon kanssa ongelmissa olevan pastorin tarina sekä Lehtosen kokemukset Poikien puhelimesta. Kummatkin ovat ongelmakeskeisiä ja pornokielteisiä olosuhteidensa vuoksi: 1) pastorilla on henkilökohtainen ongelma ja hän edustaa kristillistä seksuaalieetosta, johon porno ei kuulu, ja 2) Poikien puhelimeen soitetaan, jos on ongelmia.

Miksi et ottanut mukaan pornon käyttäjien enemmistön (valtaosa nuorista ja keski-ikäisistä miehistä) positiivisia kokemuksia tai pornoon myönteisesti suhtautuvien ihmisten, tutkijoiden tai pornon tekijöiden näkemyksiä asiasta?

Voitko rehellisesti kutsua kritiikitöntä työskentelytapaasi hyväksi journalismiksi - etenkin kun kirjoitat tällaisesta arvokiistojen keskiössä olevasta aiheesta? Eikö neutraali ja monipuolinen tarkastelutapa olisi erityisen tärkeä juuri kiistanalaista aihetta tarkastellessa?

Terveisin
Tommi Paalanen

Hyvää uutta vuotta kaikille!

2011-12-31T14:03:00.001+02:00

Hyvää uutta vuotta heteroille, homoille, bisseille, suorille ja vinoille, transuille, sadisteille ja masokisteille, fetisisteille, polyamorisille, ihmissuhdeanarkisteille, aseksuaaleille, eläinten ystäville ja muille pervoille, joita ei erikseen mainittu!

Olkoon tuleva vuotemme toivotulla tavalla eroottinen!

Inha Lucia

2011-12-13T14:42:00.002+02:00

Tänään vietetään taas Lucian päivää ja vaaleakutriset pikku enkelit johtavat valon kulkueita halki kaupungin. Tosin joskus erilaisissa yhteisöissä Lucia-neidoksi on valittu myös isoja karvaisia äijiä, mikä on omiaan piristämään muuten niin äitelää ja konservatiivista juhlaa.

Jos päähän laitettavat kynttilät eivät ole muuten tarpeeksi outoja, niin juhlan häiriintynyt perusluonne nousee mukavasti esiin, kun muistellaan hieman Luciasta kertovia legendoja. On mitä parhainta mustaa komediaa, että pikkutytöt kulkevat kirkkain silmin Lucia-puvuissaan elävöittämässä sairasta ja väkivaltaista kristillistä tarinaperinnettä.

Legendan mukaan Lucia oli 200-luvun syrakusalainen käännynnäiskristitty, joka oli vannonut neitsyyslupauksen ja sen vuoksi kieltäytyi menemästä naimisiin. Koska kristinusko oli Rooman valtakunnassa kielletty, joutui Lucia uskontonsa vuoksi kidutetuksi ja tapetuksi raa'asti.

Toinen versio tarinasta on vielä karumpi. Kristitty Lucia joutui ei-kristityn sulhasehdokkaan piirittämäksi ja repi omat silmänsä päästään miehen kehuttua niitä kauniiksi. On hirtehistä, että fanaattiseksi mielipuoleksi kuvattu neito on katolisessa maailmassa sokeiden ja näkövammaisten pyhimys.

Ja yhä kristityt siellä täällä juhlivat Luciaa, pukeutuvat neitseellisiin valkoisiin ja polttavat kynttilöitä. Kynttilöilläkin on hellyttävä yhteys siihen, että Lucia yritettiin polttaa elävältä rangaistuksena uskonnostaan.

"Äiti, äiti, miksi Lucialla on kynttiläkruunu?"
"No siksi, pikku pumpernikkelini, että Lucia-neidosta oli kivempi palaa elävältä kuin menettää neitsyytensä! :o)"

Miten kaunis tarina kristillisistä soidinmenoista, seksuaalisesta pidättyvyydestä ja uskonnollisesta vakaumuksesta!

Seksuaalinen suuntautuminen on kyky

2011-12-06T20:30:00.001+02:00

Törmäsin mainioon seksuaalisen suuntautumisen määrittelytapaan lueskellessani SETA:n esitettä Rakkaus on rakkautta. Sen mukaan

Seksuaalinen suuntautuminen on ihmisen kyky ihastua tai rakastua tiettyä sukupuolta oleviin ihmisiin.

Tätä kun laajentaa seksuaalisella halulla tai vetovoimalla, niin määritelmä on varsin kokonaisvaltainen. Erityisen hyvää tässä määritelmässä on sanan "kyky" käyttäminen. Se ei pidä seksuaalisuutta olemuksellisena, kulttuurisena tai biologisena asiana, vaan keskittyy siihen, mikä on jokapäiväisen elämän kannalta olennaista: kyky ihastua.

Seksuaalisen suuntautumisen näkeminen kykynä on myönteinen ja realistinenkin tapa tarkastella seksuaalisuutta. Ihastuminen on useimmiten yksilön näkökulmasta voimavara ja mahdollisuus johonkin hyvään. Vaikka ihastuminen ei aina johda mihinkään ja ympäristö voi olla sille vaikea, mahdollisuus hyvään säilyy. Tämän voi hyvin havaita rakkaustarinoista, jotka ovat toteutuneet äärimmäisen vihamielisessä ympäristössä kuten vaikkapa lesborakkaus 50-luvun Suomessa.

Näkökulman voi laajentaa myös erilaisiin seksuaalisiin mieltymyksiin. Kun vaikkapa fetisismiä tarkastellaan ongelmakeskeisen näkökulman sijaan kykynä, niin voidaan havaita sen mahdollisuudet tuottaa ihmiselle nautintoa. Olkaa onnellisia fetisistit! Kaikilla meillä ei ole kykyä kiihottua kumisaappaista tai koppalakeista.

Alaston vallankumous

2011-11-21T11:43:00.001+02:00

Egyptin ja Blogistanin kansalainen Aliaa Magda Elmahdy on julkaissut blogissaan alastonkuvan itsestään vastustaakseen "väkivaltaa, rasismia, seksismiä, seksuaalista häirintää ja tekopyhyyttä." Vastalause kohdistuu egyptiläistä machokulttuuria ja kaiken läpäisevää islamilaisuutta vastaan.

Kuva on nostattanut Egyptissä ja muuallakin musulmaanien keskuudessa närää ja vihaa. Egyptiläiset liberaalitkin sanoutuvat kilvan irti Aliaan protestista, koska pelkäävät vaalimenestyksensä puolesta. Ohut on vielä sekulaarin liberalismin kuorrutus uskonnollisen umpimielisyyden yllä...

Tosin ohuelta se vaikuttaa välillä myös koto-Suomessa, jossa eri mediat ovat häveliäästi julkaisseet kuvasta vain osan olkapäistä ylöspäin. Alaston vartalo on näemmä yhä ongelma medioille, jotka eivät kuitenkaan koe ongelmaksi julkaista kuvia verisistä ruumiista.

Kaupallisille medioille ei ole myöskään ongelma myydä itseään turhanpäiväisillä seksijutuilla, seksiskandaaleilla tai tarkoitushakuisella paljaan pinnan vilauttelulla. Niille iltatyttö ja seksikäs kesämorsian ovat yhä ok nolossa sovinismissaan, mutta uutiskynnyksen kirkkaasti ylittävä poliittinen aktivismi ei riitä perusteeksi alastonkuvan julkaisemiselle.

Tämä on mainio demonstraatio siitä, miten ummehtunut uskonnollisuus ja tekopyhyys vaikuttavat yhä suomalaisessa asenneilmastossa. Alastomuuteen kohdistuva ahdistus on kristillisen seksuaalieetoksen suora jälkeläinen.

Uskonnollisen ämpyilyn lisäksi Aliaan tempaus on myös saanut paljon myönteistä palautetta. Erityisesti israelilaisen naisporukan tuen ilmaus on lämmittänyt mieltäni: he päättivät ilmaista tukensa riisuutumalla koko joukolla!

Aliaan protestia voi tukea levittämällä sanaa hänen blogistaan tai piipittämällä Twitterissä tagilla #NudePhotoRevolutionary.

Homot vs. persut 3-0

2011-11-17T10:36:00.001+02:00

Valtakunnanääliö Oinonen ei hyväksy homojen tanssimista "korva suussa" linnan juhlissa. Mitähän sotaveteraanitkin tästä ajattelevat!

Oinosen ja persukuoron avautumisiin on tullut useita erilaisia vastineita. Tylsien, mutta välttämättömien vastalauseiden lisäksi joukossa on ollut muutama helmi. Vastineiden parhaimmistoa ovat seuraavat:

Kuka on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen sotaveteraani? Touko Laaksonen eli Tom of Finland! Homot 1 - persut 0.
Homojen tanssimisen arvostelu on käynnistänyt valtavan suosion saaneen Homotanssit -liikkeen. Pärstäkirjassa itsenäisyyspäivän homotansseja kannattaa jo yli 20000 henkilöä! Homot 2 - persut 0.
Ja viimeisenä niittinä on todettava, että iloksemme Oinosta ei nähdä linnassa, mutta homoparien pyörähtelyä tulemme varmasti näkemään! Homot 3 - persut 0.

Poliittinen retoriikka on haastava laji.

Kalupakki seksuaalikasvatukseen

2011-11-10T19:23:00.001+02:00

Jotta tämä tietoverkkopäiväkirja ei keskittyisi pelkkään urputtamiseen, nostan tällä kertaa esille kerrassaan mainion aiheen: HIV-säätiö on julkistanut äskettäin työkalupakin seksuaalikasvatuksen käyttöön!

Kalupakki sisältää kirjallista materiaalia, spärdäreitä, liukuvoiteita sekä jäljitelmät jormasta ja pimperosta. Välineillä on tarkoitus tutustuttaa kasvatettavat sekä anatomiaan, ehkäisyyn että seksin apuneuvoihin. Lisätietoja materiaalista löytyy täältä.

Kuten on tavallista seksuaalikasvatuksen saralla, kalupakki on saanut joidenkin yksilöiden seksiahdistuksen kohoamaan epäterveelliselle tasolle. Tuloksena on miltei poikkeuksetta ääliömäinen avautuminen keskustelupalstoilla.

Avautumisista ei kannata tehdä päätelmiä kansan tahdosta tai yleisestä mielipiteestä, sillä juuri ne, joita asia häiritsee kokevat suurinta tarvetta purkaa painettaan julkisesti. Valtaosa seksiasioita käsittelevistä avautumisista on närkästymisen aiheuttamaa pahanhajuista aivopäästelyä, joka kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Asiain tilaan tyytyväiset jaksavat vain harvoin ilmoitella näkemyksiään verkon turuilla. Muutamia nohevia poikkeuksia lukuunottamatta heitä näkee lähinnä keskustelujen toisessa aallossa, jolloin kirjoittamisen motiivina on usein kyrpiintyminen ensireaktioiden kiihkeään idiotismiin.

Seksuaalikasvatuksessa tarvitaan opetusvälineitä, kuvallisia materiaaleja ja suoraa puhetta, joilla opetusta havainnollistetaan ja kytketään reaalitodellisuuteen. HIV-säätiön kalupakki on aimo askel oikeaan suuntaan!

Kirkko rahoittaa homovihaa

2011-10-11T10:21:00.000+03:00

Evankelis-luterilainen kirkko pelaa kaksinaamaista peliä. Tämä ei tietenkään ole mikään uutinen, sillä moraaliton moralismi on ollut uskontojen leipäpuuna satoja vuosia. Tällä kertaa kyse on homovihan rahoittamisesta kustannuksia kaihtamatta.

Ajankohtaisen kakkosen Homoillan aiheuttaman kohun jälkeen kirkon edustajat - arkkipiispaa myöten - antoivat kilpaa sovinnollisia ja suvaitsevaisia lausuntoja. Ruma opportunismi nostaa kuitenkin päätään kun katsotaan kirkon rahankäyttöä.

Etuovella esitellään kivaa ja reilua uskontoa, mutta takaoven kautta kaadetaan rahaa umpimielisille homovihaa puhkuville herätysliikkeille. Inhan Älä alistu! -kampanjan takana ollut SLEY saa vuoden 2012 kolehdeista mojovan summan, jopa 100 000 euroa.

Tämä on vielä pientä suhteessa kirkon tekemiin uhrauksiin homovihan edistämisen puolesta. Eroa kirkosta -sivuston mukaan Älä alistu! -kampanja johti noin 4000 ihmisen eroon kirkosta. Tämän johdosta kirkko menettää noin 2 miljoonaa euroa vuosittain.

Kirkko siis jatkaa tunnettujen homovihaajien tukemista siitä huolimatta, että sadan tonnin tuki maksaa heille yli 2 miljoonaa vuosittain. Tosin ei kadonneita lampaita välttämättä saa takaisin pelkällä rahoituspolitiikan muutoksella, sillä uskonnollisen änkyryyden tähti on laskussa kaikkialla länsimaissa äänekkäistä korahteluistaan huolimatta.

Olisi kuitenkin kiva, jos kirkon päättäjillä olisi edes muutama lammas lampolassa ja he suuntaisivat kiinnostuksensa ja rahoituksensa ihmisoikeuksien edistämiseen niiden liiskaamisen sijaan.

Homoudesta ei voi eikä tarvitse "eheytyä"

2011-09-13T19:06:00.000+03:00

Nokia Mission ex-johtaja Markku Koiviston homostelu on antanut valtavasti mediatilaa liikkeen huru-uskonnollisille käsityksille seksuaalisuudesta. Monissa jutuissa on toisteltu liikkeen johdon näkemyksiä siitä, miten Koivisto saa anteeksi hairahduksensa, jos hän pyrkii aidosti parantumaan ja eheytymään homoudestaan.

Mediahumun keskellä on hyvä muistaa, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus! Siitä ei tarvitse eheytyä eikä parantua.

Tieteellinen tutkimus seksuaalisuudesta on osoittanut, että seksuaalinen suuntautuminen on pysyvä ominaisuus. Siitä ei siis edes voi eheytyä. Homoseksuaalisuus ei ole pelkkä elämäntapavalinta, eikä se muutu rukoilemalla tai itsensä kieltämisellä. Nokia Mission käsitykset seksuaalisuudesta perustuvat dogmaattiseen uskonnolliseen fundamentalismiin, eikä niillä ole mitään tekemistä reaalitodellisuuden kanssa.

Markku Koivisto on itse yksi oman fundamentalistisen ajattelunsa uhreista. Toivokaamme, että hän eheytyy joskus epäinhimillisistä ja julmista käsityksistään.

Seksityöhön liittyviä ongelmia ei ratkaista kielloilla

2011-09-09T15:35:00.000+03:00

Poliisi ja lupaviranomaiset ovat jälleen puuttumassa Helsingin ravintoloissa ja kaduilla tapahtuvaan seksin myymiseen. Pitkään jatkuneeseen toimintaan puututaan aina puuskissa silloin, kun joku närkästyy asiasta riittävän paljon. Valitettavasti pitkäjänteinen ja rationaalinen linjanveto puuttuu seksityökeskustelusta lähes kokonaan.

Tämänkertainen ryhtiliike on suunnattu seksin myyjiä vastaan. Viranomaisten lausunnoissa ja lehtikirjoituksissa asia esitetään ikään kuin kyseessä olisi tuholaisongelma, joka tulee saada kuriin. Sen sijaan seksin myyjien perusoikeudet tai turvallisuus eivät vaikuta olevan tärkeitä, vaikka Suomen sitoutuminen ihmisoikeuksien edistämiseen niin vaatiikin.

Kun puhutaan kovasanaisesti seksin myynnin laittomuudesta ravintoloissa, on hyvä muistaa, että kyseessä on varsin keinotekoinen rikos. Ongelma syntyi, kun seksin myynti kiellettiin kaikilla julkisilla paikoilla. Nyt kun puuska laittomuuksien kitkemiseksi on käynnistynyt, asetelmaa pidetään niin itsestään selvänä, että muut ratkaisuvaihtoehdot unohtuvat.

Seksin myyminen on ongelma viranomaisille lähinnä kahdesta syystä: 1) siihen voi liittyä turvallisuus- ja terveysriskejä, ja 2) se herättää närkästystä. Ensimmäinen on rationaalinen huolenaihe, johon pitää puuttua parhailla mahdollisilla keinoilla. Toinen sen sijaan on tunnereaktio, joka kumpuaa useimmiten moralistisista ja perustelemattomista asenteista.

Seksityötä koskeva seksuaalipoliittinen keskustelu on usein heikkotasoista juuri moralististen näkemysten takia. Jos seksityötä pidetään likaisena, inhottavana tai säädyttömänä, ajatellaan usein, että se pitää kitkeä juurineen pois. Tällöin unohtuu se, että varsinaiset ongelmat eivät johdu seksin myymisestä sinänsä, vaan seksin myyjien heikosta yhteiskunnallisesta asemasta ja leimaantumisesta – juuri sellaisista asenteista, joita seksityön kiivaimmat vastustajat edustavat.

Moralismi estää tehokkaiden ratkaisumallien hyödyntämisen seksityöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi. Malliesimerkki tästä ongelmasta on nykyinen parituslaki (RL 20.luku 9§) ja sen tiukka tulkinta. Laissa määritellään kiellettäväksi toimia, jotka ovat millä tahansa muulla alalla aivan tavallisia. Yhteystietojen välittämisen tai tilojen vuokraamisen kriminalisoimiselle ei ole pitäviä eettisiä perusteita.

Nykyinen parituslaki puuttuu muodollisuuksiin tai jo muualla laissa kiellettyihin asioihin kuten pakottamiseen ja väkivallan käyttöön. Lain ei pitäisi tehdä asiallisesti toimivasta seksipalvelujen myyjästä tai edes hänen agentistaan rikollista, vaan puuttua kohdennetusti todellisiin eettisiin ongelmiin, kuten kaikenlaiseen riistoon ja kaltoinkohteluun. Toimitilojen vuokraaminen ei sellaista ole.

Pelkälle kieltämiselle perustuva ajattelu on ongelmien lakaisemista maton alle. Jos sen sijaan asiaa lähdetään tarkastelemaan rationaalisesti, seksityö pitäisi yhteiskunnassa pyrkiä organisoimaan siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän ongelmia kenellekään. Ensimmäinen askel on seksityön kokonaisvaltainen dekriminalisointi. Sen lisäksi pitäisi tuottaa kohdennettuja palveluja ja sääntelytoimia ongelmien ratkaisemiseksi ja haittojen vähentämiseksi.

Saksassa seksityöntekijät maksavat veroja ja ovat oikeutettuja työttömyysturvaan, eläkkeeseen ja muihin sosiaalietuuksiin. Myös bordellin pitäminen on sallittua. Kun seksityölle annetaan asema yhteiskunnassa, vähennetään samalla leimautumista ja mahdollistetaan yhteiskunnan palvelujen täysimääräinen käyttäminen.

Uudessa-Seelannissa seksityö dekriminalisoitiin vuonna 2003. Uudistus on tuottanut hyviä tuloksia: sekä seksityöntekijät että asiakkaat ovat raportoineet turvallisuus- ja terveystilanteen kohentuneen. Uudistuksen vastustajien pelot seksin myynnin määrän räjähdysmäisestä kasvusta eivät ole toteutuneet lainkaan.

Myös seksin myynnin aiheuttamiin häiriöihin voidaan puuttua tehokkailla keinoilla, jos yksisilmäisestä kieltämisajattelusta luovutaan. Muutamissa yksittäisissä ravintoloissa tapahtuvaan seksin myymiseen puuttuminen on täysin nurinkurinen keino, joka aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkaisee niitä. Ravintola on rajattu tila, jossa myyjät ja asiakkaat löytävät toisensa aiheuttaen mahdollisimman vähän häiriötä sivullisille. Lisäksi ravintoloissa henkilökunta huolehtii järjestyksen pidosta.

Kun ravintoloiden toimintaan puututaan, siirtyy seksin myyminen jonnekin muualle. Kadulle päätyminen on huono vaihtoehto kaikille osapuolille. Tämä asetelma osoittaa, että esitetyt toimenpiteet seksin myymisen kitkemiseksi ovat tehottomia ja epärationaalisia. Niiden sijaan pitäisi pohtia, mikä olisi paras mahdollinen muoto ja paikka seksin myynnille kaikkien osapuolten kannalta.

Seksityökeskustelussa olisi aika siirtyä moralismista harkittuun seksuaalipolitiikan tekemiseen. Ensimmäisillä sijoilla pitäisi olla seksityöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa terveyden ja turvallisuuden edistäminen, yhteiskunnan palveluiden tarjoaminen tehostetusti ilman leimaamista sekä kaikenlaisen riiston ja häiriökäyttäytymisen vähentäminen. Näihin tavoitteisiin voidaan yltää ainoastaan avoimella ja rationaalisella keskustelusta siitä, miten seksityön tekeminen pitäisi yhteiskunnassamme organisoida.

Maailman seksuaaliterveyspäivä 4.9.

2011-09-04T11:59:00.003+03:00

Maailman seksuaaliterveyspäivän kunniaksi Suomen seksologinen seura julkaisi alla olevan kannanoton.

***

Seksuaalisuus on myös nuoren oikeus

Juuri julkaistussa tutkimuksessa haastateltiin 135 tv-ohjelmien tuottajaa 65 maasta. Tutkimus osoitti, että vain Pohjoismaissa ja Hollannissa tuotetaan lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmia, joissa voidaan käsitellä seksuaaliaiheita melko rennossa ja hyväksyvässä hengessä.

Nuorille katsojille näissä maissa tarkoitettuihin kasvatuksellisiin ohjelmiin voi sisältyä alastomuutta, eroottisuutta, seksuaalista huumoria ja melko vapaata puhetta seksistä ja ruumiin erilaisista toiminnoista. Vastaavia ohjelmia ei voida tuottaa edes Yhdysvalloissa tai muissa länsimaissa; ja vielä vähemmän kolmannen maailman maissa.

Syyskuun neljäntenä juhlitaan Maailman seksuaaliterveyden päivää. Tänä vuonna fokuksessa ovat nuorten seksuaalisuuteen liittyvät näkökulmat. Valitulla teemalla tahdotaan nostaa nuorten oikeutta omanlaiseen seksuaalisuuteensa sekä myönteiseen ja kehitystä tukeviin tietoihin ja taitoihin ympäri maailman.

Seksuaalisuus on jokaisessa oleva elinikäinen ominaisuus. Kohti aikuisuutta kulkeva nuori luo käsitystä itsestään, sukupuolestaan sekä seksuaalisuudestaan, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Riittävä tuki, suojelevat rajat ja turva aikuiselta, asiatieto ja kosketuksen lämpö ovat merkittäviä arvoja seksuaalikehityksen matkalla. Seksuaalisuudesta tulisi puhua avoimesti nähden seksuaalisuus ja seksi ihmiselämän terveellisenä ja positiivisena voimavarana.

Maailman seksuaaliterveyden päivä muistuttaa vastuusta, joka aikuisella seksuaalikasvattajana on. Siksi aikuisen on hyvä pysähtyä pohtimaan omia käsityksiään seksuaalisuudesta. Ne välittävät arvoja siitä, millaisena aikuinen maailman näkee ja millaista ihmisyyttä hän kasvatuksessaan eteenpäin kuljettaa. Seksuaalikasvatuksen tulisi avata ja mahdollistaa tilaa nuoren omille erilaisille vaihtoehdoille, jotka mahdollistavat aktiivisen toiminnan. Kasvatuksen tulisi lähteä liikkeelle kasvajien todellisuudesta – huomioiden millaista arkea nuoret tänä päivänä elävät.

Nuoren seksuaalinen kehitys on intensiivistä ja tunteiden täyttämää. On tärkeää puhua nuorta ympäröivän maailman oletuksista, suorituspaineista ja mielikuvista, joista moni nuori on kehityksensä keskellä hämmentynyt ja epävarma. Yhtä lailla on olennaista nostaa esille seksuaalisuuden luvallisuutta ja iloa. Seksuaalisuudenkin saralla koko kylä kasvattaa.

Nuori kaipaa ennen kaikkea lupaa seksuaalisuuteen, seksuaalisuuden suomaan iloon ja moninaisiin tunteisiin. Lupaa omannäköiseen ja -tuntuiseen kokemukseen, nautinnon tavoittelemiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen kaikissa elämänvaiheissa. Seksuaalinen kehitys tapahtuu askel kerrallaan. Se tulee saada kulkea omaa tahtoa ja tarpeita kuunnellen, ei ulkopuolisiin paineisiin vastaten.

Kehittyvä lapsi ja nuori ei saa jäädä seksuaalisuutensa kanssa yksin. Seksuaalisuuteen tai sen toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa sääntöä ja ohjetta. Tärkeintä on löytää perille omaan itseensä ja ainutlaatuisuuteensa seksuaalisuudessaan.

Maaret Kallio Puheenjohtaja
Osmo Kontula Varapuheenjohtaja
Suomen Seksologinen Seura

Eheytystä Nokian malliin

2011-09-02T13:50:00.006+03:00

Jos homoseksuaaliset halut ahdistavat, niin Nokia Missio tarjoaa takuulla toimivaa eheytystä!

Intiimi eheytysistunto hengellisen ohjaajan kanssa menee seuraavasti: homoseksuaalisista haluista kärsivä uskova saa istunnossa ohjaajalta sen verran rankkaa homoseksiä, että homostelupaineet purkautuvat.

Näin uskova jaksaa taas elää viikon onnellisessa kristillisessä avioliitossaan! Kun paineet taas kasvavat, on uuden eheytystuokion aika.

Kaikki ovat tyytyväisiä! Happy happy joy joy!

Pelkoa ja inhoa Vuosaaressa

2011-08-30T18:44:00.007+03:00

Apua tulipalo! Pelastetaan lapset ja suljetaan päiväkoti!

Ai hitto! Tulipalo oli jo kymmenen vuotta sitten - ja eri kaupungissa...

Tällaisella rationaalisuuden tasolla Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päätöksenteko lepää tällä hetkellä. Paniikki ja kahden päiväkodin historiallisen nopea sulkeminen olivat reaktioita esille tulleeseen rikosepäilyyn, joka koski päiväkotien taustayhtiön johtohenkilöä.

Toki kyseessä olevan rikosepäilyn nimeke - törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - resonoi inhottavalla tavalla päiväkotitoiminnan kanssa, mutta tarpeellisten toimien harkinnassa olisi hyvä ottaa faktat edes jotenkin huomioon. Alla muutama keskeinen seikka:

Kyseessä on vasta rikoksen epäily, ei tuomio rikoksesta. Tällaisen tapauksen taustalla voi olla esimerkiksi avioerokiista, kosto, väärinkäsitys tai jonkun viranomaisen ylireagointi. Epäily voi paljastua tutkinnassa aiheettomaksi tai aiheelliseksi. Joka tapauksessa vasta tuomio rikoksesta voi oikeuttaa erilaiset jatkotoimet.
Tapaus on 10 vuotta vanha ja epäilty on nimetty, tunnistettu ja otettu kiinni. Kyseisestä henkilöstä ei siis ole tällä haavaa vaaraa kenellekään. Vuosia vanhaa tapausta tuskin voidaan kutsua akuutiksi vaaratilanteeksi.
Sosiaaliviraston edustajat toistelevat, että lapsille ei ole aiheutunut mitään vaaraa tapauksesta, sillä epäilty ei ole työskennellyt päiväkotien arjessa millään tavalla. Mihin siis tarvitaan suuronnettomuuteen verrattavia hätätoimenpiteitä?
Päiväkodin henkilökunta tai lapset eivät ole olleet mitenkään osallisia tapauksesta. He kuitenkin - lasten vanhempien ohella - kärsivät eniten päiväkotien sulkemisesta. Lasten turvallisuudentunne järkkyy tässäkin tapauksessa enemmän aikuisten kohkaamisesta kuin itse asiasta. Lapset tuskin itse seuraavat uutisia kauhun vallassa...

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on ottanut tässä tapauksessa tuomiovallan omiin käsiinsä ja julistanut epäillyn syylliseksi. Lisäksi päiväkotien pikasulkeminen leimaa kaikki päiväkodeissa työskennelleet osallisiksi epäillyistä rikoksista. Eräät roskalehdet ovat varsin yllätyksettömästi riehaantuneet kirjoittelemaan "päiväkotien sulkemisesta hyväksikäyttöepäilyn vuoksi."

Jos sosiaaliviraston asiantuntemus seksuaalirikostapauksista ja lastensuojelusta on yleisesti tätä luokkaa, en toivo kyseisen viraston puuttuvan kenenkään asioihin. Johan tässä ollaan kohta kaikki työttöminä tai posessa, sillä aina joku tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, joka on tehnyt seksuaalirikoksen.

Mietitäänpä lopuksi hieman sitä, miksi rakennukset pitää tyhjentää lapsista, vaikka mitään vaaraa ei ole. Sosiaalivirasto pyrkii siirtämään lapset kokonaisina ryhminä entisine hoitajineen toisiin tiloihin. Viimeiseksi selitykseksi jäänee se, että "saatanan pedofiilipäiväkodin kaakelit, keinut ja kiipeilytelineet ovat olleet rikoksissa mukana..." (lausutaan hullun kiilto silmissä).

Raiskauskulttuuria

2011-07-17T14:25:00.005+03:00

Internetin paskamyrsky seksuaalisten lähestymisten ympärillä on taas herättänyt kivien alta ja lettojen mutaisista syvyyksistä raivoisien äärilaidan feministien insektoidilauman. Kaksi ärsyttävintä keskustelussa esiintynyttä väitettä ovat:

Jokainen mies on raiskaaja/potentiaalinen raiskaaja/raiskauksen kannattaja
Länsimaissa vallitsee raiskauskulttuuri

Ensimmäinen väite pyrkii alleviivaamaan, että elämme patriarkaalisessa kulttuurissa, jossa miehillä on seksuaalinen ylivalta, ja että miehet lähtökohtaisesti riistävät naisia seksuaalisesti kaikissa seksuaalisissa kohtaamistilanteissa johtuen patriarkaatin viitekehyksestä. Väitteen mukaan jokainen mies osallistuu tavalla tai toisella joko itse raiskauksiin tai ainakin kannattaa tai kannattelee kulttuuria, joka ylläpitää epätoivottua tilannetta.

Kirjaimellisesti tulkittuna väitteet ovat tietenkin vääriä "potentiaalista raiskaajaa" lukuun ottamatta. Jos se tulkitaan siten, että jokaisella miehellä on kyky raiskata, pitää se tietenkin paikkansa. Tällaisenä se on kuitenkin triviaali, sillä yhtälailla jokaisella naisella - ja kaikilla liikkumaan ja toimimaan kykenevillä tietoisilla olennoilla - on kyky raiskata.

Miehiä "raiskauksen kannattajiksi" nimittävä versio tästä väitteestä on tavallisesti muotoiltu niin yleisesti ja tarkoitushakuisesti, että juuri kukaan ei voi välttyä siltä. Esimerkiksi bloggaaja Eve's Daughter kirjoittaa muun muassa, että "mies on raiskauksen kannattaja, jos hän on koskaan katsonut pornoa".

Propagandana yllä oleva väite on samaa luokkaa kuin kristinuskon tapa tehdä ihmisistä syntisiä: valitaan jokin kaikkia ihmisiä koskettava perushalu (kuten himo) ja nimetään se synniksi. Tadaa! Yllättäen kaikki ihmiset ovat syntisiä. Tällaisilla likaisilla retorisilla tempuilla pyritään yhteiskunnalliseen alkemiaan, jolla yksi asia muutetaan maagisesti toiseksi. Juicen laulu kuningas Midaasta kertoo, mistä todella on kyse...

Toinen väite pyrkii yksinkertaistamaan seksuaalisen väkivallan erilaiset ilmentymät jonkinlaiseen yhtenäisteoriaan, jonka mukaan "väkivalta on seksuaalista ja seksuaalisuus väkivaltaista" kulttuurisessa ja miehisessä viitekehyksessä. Esimerkiksi bloggaaja Melissa McEwan rummuttaa tällaista käsitystä miltei kaikissa blogikirjoituksissaan.

Tässä on kyse samankaltaisesta poliittisesti motivoituneesta nimeämisestä kuin "raiskauksen kannattaja" -tapauksessa. Kyse on yksinkertaistuksesta, jossa monimutkainen ilmiö pyritään selittämään yhdellä prinsiipillä, joka tukee väittäjän maailmankatsomista tai poliittista agendaa. Ruotsalaiset äärifeministit käyttivät samanlaista nimeämistä tulkitessaan kaiken läheisväkivallan syyksi "miesten luontaisen väkivaltaisuuden". Kilahtaneen Eva Lundgrenin mielestä miesten väkivaltaisuuden loogisena päätepisteenä on satanistiset pikkulasten rituaalimurhat...

"Raiskauskulttuurin" todellisiksi esimerkeiksi voisivat kelvata yhteisöt tai porukat, joissa on syntynyt selkeä raiskaamista puolustava ajattelutapa. Esimerkiksi tietyt alueet Etelä-Afrikassa voisivat sopia kuvaukseen tai taannoin käsitelty pikkupitäjä pohjoisrajan tuntumassa, missä kylän miehet ja poliisi olivat yhteisymmärryksessä siitä, että tehdyt raiskaukset jäävät tutkimatta (jos joku muistaa tämän tapauksen tarkemmin, niin kommentoikaa!)

Sen sijaan koko yhteiskunnan nimittäminen raiskauskulttuuriksi on temppu, jolla pyritään paisuttamaan ja yleistämään raiskauksiin ja joidenkin yksilöiden tai ryhmien asenteisiin liittyvät ongelmat koko yhteiskunnan ongelmiksi. Tempulla pyritään lähinnä luomaan taustatukea omille ideologisille väitteille miehistä ja ongelmien suuruudesta.

Ideologisen nimeämispropagandan suurimpia ongelmia ovat käsitteiden vesittyminen ja keskustelun sabotoiminen leimaamalla. Kun mitä tahansa äärifeministien ajatteluun kohdistettua kritiikkiä voidaan nimittää raiskauskulttuuriksi tai kriitikoita raiskauksen kannattajiksi, muuttuu koko keskustelun käyminen hyvin epämiellyttäväksi. Jos kriittinen keskustelu seksuaalisesta häirinnästä, raiskaustilastoista tai raiskauksilta suojautumisesta on raiskauskulttuuria, voimme ihan yhtä hyvin laittaa kulttuuri-sanan eteen minkä tahansa määreen, joka kulttuuristamme on kohtuullisissa määrin löydettävissä ja väittää, että se on kulttuurimme keskeinen ja jopa essentiaalinen piirre.

Sama vesittyminen tapahtuu väkivallan kanssa, kun laajennamme käsitteen tarkoittamaan myös vallankäyttökonflikteja parisuhteissa (kontrollipyrkimykset väkivaltana) tai rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuden muotoja, jotka voivat vaikuttaa väkivallan ilmenemiseen (rakenteellinen väkivalta). Tällaiset vippaskonstit mahdollistavat väkivallan tuottaman voimakkaan kielteisen tunnereaktion hyödyntämisen tilanteissa, joissa ei ole kyse oikeasta väkivallasta, mutta joita väitteen esittäjä haluaa hyödyntää poliittisessa sanomassaan.

Kummallakin yllä esitetyllä väitteellä ei uskotteluista huolimatta pyritä yhteiskunnalliseen tai kriminologiseen analyysiin, vaan niitä käytetään keskustelun taustaoletuksien vinouttamiseen äärifeministien eduksi. Valitettavasti tässä on jossakin mielessä jopa onnistuttu, sillä kriittinen keskustelu seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ympärillä tuppaa aina levähtämään poteroituneeksi syyttelyksi. Tilannetta ei auta se, että uusi äreä miesliike käyttää aivan samoja retorisia strategioita.

Karkeat yleistämisstrategiat ovat ällöttäviä siitä syystä, että ne syyllistävät kaikki kohteenaan olevat riippumatta siitä, mikä on kohteena olevan oma asennoituminen tai tausta. Leimaaminen raiskareiksi on erityisen ikävää niille miehille, jotka ovat aidosti huolissaan ja/tai kiinnostuneita aiheesta - puhumattakaan siitä, että överiksi menevä raiskauspaasaus on järjenkäyttöä halveksuvaa idiotismia ja sellaisena lähinnä haitaksi itse hankkeelle eli seksuaalisen väkivallan vastaiselle työlle.

Niljakasta ja uhkaavaa

2011-07-11T11:56:00.003+03:00

"Vaikutat kiinnostavalta tyypiltä, tulisitko kahville hotellihuoneeseeni?" Tämä lause esitettynä naiselle hotellin hississä ilta-aikaan on bloggaaja Phil Plaitin mielestä täysin sopimaton. Siinä on hänen mukaansa täysin ilmeinen hyökkäyksen uhka, predatory vibe.

Tarinan nainen on Rebecca Watson, joka osallistui puhujana skeptikkokonferenssiin ja joutui mainitun lähentymisyrityksen kohteeksi hississä. Rebecca kertoi videoblogissaan, että hän koki miehen lähestymisen hississä epämiellyttäväksi ja hän neuvoi muita miehiä välttämään sellaista.

Itse asia oli pieni sivujuonne Rebeccan videolla, mutta se nousi nopeasti Blogistanin parrasvaloihin ateistiguru Richard Dawkinsin puututtua aiheeseen blogin kommenteissa. Rikulla oli nähtävästi jäänyt sarkasmivaihde turhan suurelle kertaluvulle, sillä kommentit olivat kovin pisteliäitä verrattuna Rebeccan bloggaukseen. Oli miten oli, metakka keskittyi valkoisen, iäkkään ja rikkaan miehen ylivaltaan skeptikkopiireissä.

Valtavassa kommenttien ryöpyssä otettiin itsestään selvyytenä, että keskustelunavaus hississä oli ahdistelua ja sisälsi raiskauksen uhan. Eri mieltä olleet leimattiin nopeasti änkyröiksi, idiooteiksi tai pahuuden akselilla sijaitsevan miesliikkeen kätyreiksi. Raivo Dawkinsia, etuoikeutettua miestä, kohtaan oli suunnaton. Varsinainen tapaus tuntui jäävän keskustelussa taka-alalle.

Tapauksesta nostettiin esille erityisesti seuraavat asiat: 1) Naisesta on ylipäätään pelottavaa ja ahdistavaa olla yksin suljetussa tilassa (hississä) miehen kanssa. 2) Tällaisessa tilanteessa miehen tulisi pitäytyä puhumasta naiselle. Erityisesti henkilökohtainen kiinnostus, lähestymisyritykset tai seksiehdotukset ovat kiellettyjä. Ja 3) koska lähestyminen ilta-aikaan suljetussa tilassa voi johtaa raiskaukseen, on pelkkä lähestyminen raiskauksella uhkaamista.

Bloggaaja Phil Plait toteaa yksikantaan, että kyseessä oli "mahdollinen seksuaalinen päällekarkaus (potential sexual assault)".

Tällaiset projektiot ja tulkinnat kertovat varsin paljon bloggaajien maailmankuvasta ja seksuaalikäsityksistä. Mainittu tilannehan olisi voinut muuttua vallan toisenlaiseksi, jos olettaisimme Rebeccan reaktion tilalle mutkattoman kieltäytymisen ilman pelkoja. Koko tapaus ei enää olisi ollut mainitsemisen arvoinen. Tai vielä kiinnostavamman esimerkin saamme, jos nainen olisi vastannut kahvitarjoukseen kyllä. Lopputuloksena olisi hyvinkin voinut olla mahtava ilta tutustumisen ja ihanan seksin merkeissä.

Erilaisten mahdollisten skenaarioiden vertaileminen kertoo, että raiskauksen näkeminen ainoana mahdollisena lopputuloksena on valinta - ja hyvin synkkä sellainen. Toki Rebecca saa suhtautua tilanteeseen ihan millä tavalla hän tahtoo; ongelmana onkin blogikeskustelun asennemaailma, jossa Rebeccan pelko nostetaan yleiseksi normiksi, jonka perusteella kaikkien pitäisi toimia.

Phil Plait kirjoittaa, että tilanne oli ahdistava, vaikka miehellä olisi ollut "jalot aikeet". Tämä paljastaa, että Philin mielestä seksuaaliset aikeet ovat pahoja ja epätoivottavia, ja että viittauskin seksuaaliseen suuntaan (kokijan mielessä) tekee tilanteesta ahdistelua. Mikä kolkko kuva seksuaalisuudesta tämä onkaan!

Huomaavaisuus ja kohteliaisuus ovat ilman muuta hyveitä, joiden avulla sosiaalisesta elämästä tulee jouhevampaa. Ne eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaista sanaa ja lähestymistä pitäisi harkita katastrofiskenaarion kautta. Emme voi ennalta tuntemattomia ihmisiä kohdatessamme varoa jokaista mahdollista herkkyyttä, traumaa tai pelkoa.

Kun yliherkkyys ja poliittinen korrektius yhdistetään keskustelussa haluttuun tapaan, joudumme tilanteeseen, jossa miltei kaikki romanttiset tai seksuaaliset lähestymisyritykset ovat ei-toivottua käytöstä.

Keskustelua seksuaalikasvatuksesta

2011-06-06T12:33:00.009+03:00

Sexpo järjesti viime keskiviikkona (1.6.2011) keskustelutilaisuuden, joka käsitteli kysymystä, mitä kaikkea seksuaalikasvatusmateriaaleissa saa näyttää. Katsastimme tilaisuudessa erilaisia materiaaleja ja puhuimme erilaisten materiaalien sopivuudesta erilaisiin kasvatus- ja/tai valistustilanteisiin.

Alla on linkkejä tilaisuudessa esiteltyihin materiaaleihin:

Ote seksuaalivalistusvideosta vuodelta 1971.
Ruotsalainen televisiossa esitetty Sex på kartan -animaatio.
Anatomiaa ja muuta materiaalia Sexperience-sivustolta Britanniasta.
Fittfakta ja Kukkunskap RFSU:lta. Vinkki: pdf-esitteet sisältävät paljon kuvia!

Lisäksi nostin esille kysymyksiä siitä, voisiko erilaisia hyvään seksiin tähtääviä opasvideoita ja vastaavia materiaaleja hyödyntää kasvatuksessa. Tällaisia ovat esimerkiksi Alexander-instituutin Loving Sex -videosarja sekä Vivid Edin että Nina Hartleyn opasvideot.

Ne ovat aikuisille tarkoitettuja seksioppaita, joissa kulloinkin aiheena olevat puuhat esitellään sekä teoriassa että käytännössä mitään peittelemättä. Voisiko tämän kaltaisista materiaaleista ottaa oppia myös nuorten seksuaalikasvatuksen materiaaleissa? Olisiko sellaisista kilpailemaan pornon kanssa nuorten seksitietojen lähteenä?

Internet kilpailee koulujen virallisen seksuaalikasvatusagendan kanssa. Se on nopea, helppo ja tehokas kanava erilaisten viestien välittämiselle. Mikäli koulujen seksuaalikasvatus ei ole ajatuksia herättävää, haastavaa ja realistista, se jää armottomasti muiden medioiden jalkoihin.

Jos alastomuuden, seksin ja sukuelinten käsitteleminen seksuaalikasvatuksessa tuntuu ahdistavalta, niin kannattaa muistaa, että sanalla sex saa Googlen kuvahaussa puolessa sekunnissa eteensä kaikenlaista kuvamateriaalia pussailusta hard-coreen.

Tämä on todellisuutta, jossa me elämme, ja sen käsitteleminen vaatii modernia pedagogiikkaa. Piilottelun, peittelyn, välttelyn ja toppuuttelun ajat ovat lopullisesti ohi!

Kutsu keskustelutilaisuuteen seksuaalikasvatusmateriaaleista

2011-05-29T19:32:00.002+03:00

Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 1.6. klo 15-17
Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki).

Mediassa on keskusteltu aivan äskettäin (IS/IL/YLE verkkolehdet 25.5.) siitä, mitä kaikkea seksuaalikasvatuksen materiaaleissa saa näyttää. Keskustelun ytimessä on ollut kysymys siitä, voidaanko yläkouluikäisille näyttää kuvia ja videoita, joissa näytetään peittelemättä alastomuutta, sukupuolielimiä tai seksiä.

Sexpo-säätiössä kannatetaan peittelemättömien ja selkeiden kuvallisten materiaalien käyttöä osana monipuolista ja kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta. Osa seksuaalikasvattajista käyttää sellaisia jo nykyään työssään, mutta osan mielestä (esim. Cacciatore ja Halonen IL 26.5) eksplisiittiset materiaalit ovat liian rankkoja yläkouluikäisille.

Tilaisuuden aluksi esitetään lyhyitä alustuksia aiheeseen eri näkökulmista ja tehdään katsauksia erilaisiin materiaaleihin. Tilaisuuden lopusta varataan vähintään tunti avoimelle keskustelulle. Alustajina toimivat mm.

Tommi Paalanen, filosofi, seksologi, Sexpo-säätiön puheenjohtaja
Katriina Bildjuschkin, seksuaalipedagogi (NACS)
Patricia Thesleff, seksuaalikasvattaja, erityistason seksuaaliterapeutti
Pauliina Juntunen, projektisuunnittelija (TtM), Kuntoutussäätiö

Tervetuloa tilaisuuteen!

Lisätietoja
Tommi Paalanen
puheenjohtaja, Sexpo-säätiö
puh. 050-4692937
tommi.paalanen@helsinki.fi

Pornokasvatusta?

2011-05-26T18:39:00.008+03:00

YleX:n uutisille antamani haastattelu (25.5.) on synnyttänyt kiinnostavan keskustelun seksuaalikasvatusmateriaalien luonteesta. Haastattelu oli vain lyhyt pätkä, mutta sen ytimenä oli ajatukseni siitä, että seksuaalikasvatusmateriaalien pitäisi olla totuudenmukaisia ja rehellisiä.

YLE:n verkkotoimitus teki haastattelun pohjalta jutun, joka toimittaja päätti otsikoida raflaavasti, mutta harhaanjohtavasti. Tämä juttu puolestaan poiki useita eri uutisia mm. Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Aamulehdessä. Tulipa myös käytyä jälleen aina lystikkäässä Korporaation haastattelussa (26.5.) Josefiina Barakan tekemä haastattelu Iltalehteen tuo selkeimmin esille kantojani asiaan. Kiitän häntä tarkkaavaisesta kuuntelusta ja näkemyksiäni reilulla tavalla ilmaisevasta tekstistä!

Kiinnostava yksityiskohta lehtijutuissa on se, että terveystiedon opettajat komppaavat kantaani ainakin periaatteellisella tasolla :o) Opettajat kaipaavat muutenkin lisää keinoja, aikaa ja materiaaleja seksuaalikasvatuksen toteuttamiselle.

Kannatan näissä lehtijutuissa sellaista ajatusta, että seksuaalikasvatusmateriaaleissa pitäisi olla enemmän valokuvia ja videota, joissa esitettäisiin alastomia kehoja, sukupuolielimiä ja seksiäkin kursailematta ja eksplisiittisesti. Tällaista seksuaalikasvastusmateriaalia on toki jo olemassa ja monet seksuaalikasvattajat myös käyttävät sitä. Eksplisiittisiä materiaaleja on tehty eri menetelmillä jo kultaiselta 60-luvulta asti. Nykyisin asiat voidaan tehdä vielä paremmin ja ottaa huomioon modernien opetusmenetelmien mahdollisuudet, hienotunteisuus ja seksuaalisuuden monimuotoisuus.

Materiaaleina voitaisiin käyttää esimerkiksi kuvasarjoja erilaisista kehoista ja sukupuolielimistä ja keskustella samalla siitä, miten erilaisia ihmiset ovat ja mitä ajatuksia ja tuntemuksia oma keho herättää. Samalla voitaisiin hyvin puhua myös anatomiasta, herkistä alueista, kosketuksesta jne. Ensimmäisiä seksikokemuksia voitaisiin käsitellä esimerkiksi lyhyillä videonpätkillä, missä aihetta lähestytään monista eri näkökulmista, seksin tekniikasta epävarmuuden käsittelyyn ja kumppanin huomioonottamiseen.

Rapakon takana päämajaansa pitävä seksuaalivalistusjärjestö RFSU on erittäin tunnettu kuvamateriaaleistaan. Heillä on mm. kuvasarjoja sukupuolielimistä ja myös juliste, jossa on vieri vieressä erilaisia pimpsoja pienissä kuvissa. Lisäksi Sex på kartan -animaatiota on kehuttu (ja kohuttu) suorasta ilmaisustaan. Sex is not the enemy -blogi on myös hyvä esimerkki siitä, miten seksiä ja seksuaalisuutta voi kuvata valokuvin tyylikkäästi, hienotunteisesti ja monipuolisesti. Housuitta-blogikin ottaa kantaa aiheeseen ja ehdottaa käytännön toteuttamistapoja kuvalliselle valistamiselle.

Yllä olevat esimerkit kuvaavat kehittämissuuntia, joita minulla on ollut mielessäni ottaessani kantaa tähän asiaan. RFSU:n sivuilla joutuu vähän seikkailemaan, että löytää kuvamatskuja, mutta toivon, että seikkailu on antoisaa aiheesta kiinnostuneille (ja kiitos tovereilleni linkeistä!)

***

Koko keskustelun suurena ongelmana on ollut sanan porno käyttö. Ihmiset sekoavat ja muuttuvat kuolaaviksi analfabeeteiksi pornon aiheuttamien mielikuvien äärellä. Jopa Väestöliiton asiantuntijoiden kommentit ovat paikoin olleet väärinkäsityksiä marinoituna väärinkäsityksissä.

Pornoon takertuminen johtaa siihen, että mielikuvat liikkuvat tyypillisen aikuisviihteen maisemissa. Tuskin kukaan seksuaalikasvattaja lampsii seksikauppaan ja laittaa löytämänsä Anal Intruder 7 -rainan pyörimään luokassa. Seksuaalikasvatusmateriaalit eivät ole pornoa, vaikka ne kuvaisivatkin sukupuolielimiä ja seksiä peittelemättä.

Toinen typeryys keskustelussa on ollut hätkähdyttävän mustavalkoinen ajatus siitä, että keskusteleminen materiaaleista tarkoittaisi ihmissuhde- ja tunnekasvatuksen sivuuttamista. Väite on yhtä järkevä kuin se, että juuston laadusta keskusteleminen tarkoittaisi makkaran vihaamista. Hyvä seksuaalikasvatus on aina monipuolista ja eri näkökulmat huomioivaa.

Seksuaalikasvatuksen laatu riippuu sen sisällön ja pedagogiikan yhteispelistä. Hyvä seksuaalikasvatus ottaa useita eri näkökulmia seksuaalisuuteen ja tarkastelee asiaa dialogisesti oppilaiden kanssa. Eksplisiittistä kuvamateriaalia pitää aina käyttää osana kokonaisuutta. Tietoa tarvitaan myös seksin tekniikasta ja siihen liittyvistä väärinkäsityksistä, myyteistä ja odotuksista. Brittitutkimuksen mukaan erityisesti pojat kaipaavat keskustelua juuri käytännön asioista. Osmo Kontula käsittelee asiaa tässä artikkelissa.

Seksuaalikasvatuskeskustelujen vakituinen huolenaihe on ollut se, että liian monet nuoret käyttävät pornoa keskeisenä seksuaalitiedon lähteenä. Se on ilman muuta ongelma. Nyt kuitenkin tässä keskustelussa nuorten pornonkatselua on oudosti pidetty argumenttina sen puolesta, että eksplisiittistä seksuaalikasvatusmateriaalia ei pitäisi missään tapauksessa näyttää seksuaalikasvatustunnilla.

Eli koska nuoret ovat jo nähneet pornoa (90% 15-vuotiaista on), ei kuvallista kasvatusmateriaalia saa näyttää koulussa. Mitäh?

Eikö ole ilman muuta parempi, että koulussa voitaisiin keskustella ja arvioida näettyä ja koettua aikuisen johdolla? Suora puhe ja rehelliset materiaalit antavat taatusti nuorille parempia valmiuksia kohdata seksuaalisuuden itsessään, toisissa ja yhteiskunnassa - myös siis pornon - kuin pelkät iänikuiset anatomiakalvot ja hermostuneet opettajan puheenvuorot seurustelusta.

Ihmissuhteisiin ja seksiin liittyvien taitojen ja valmiuksien opettaminen on osa laadukasta seksuaalikasvatusta. Sen menetelminä voivat olla esimerkiksi draamapedagogiikka, tarinoiden lukeminen ja reflektio, kuvalliset materiaalit, dialogi ja itsenäinen tiedon etsintä. Seksuaalikasvatuksen keskeisenä tehtävänä on tuottaa itsenäisiä ja rationaalisia toimijoita, jotka rakentavat itse omaa seksuaalisuuttaan. Opettajan tehtävänä on ohjata prosessia ja tarvittaessa myös moderoida keskustelua ja tarjota tietoa sekä perusteltuja näkökulmia asiaan.

Myös joidenkin oppilaiden kokema epävarmuus tai epämukavuus pitää ottaa huomioon, mutta se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että hyviä materiaaleja tai menetelmiä jätetään käyttämättä siinä pelossa, että jotakuta voi se häiritä. Sensitiivisyys oppilaiden reaktioille tarkoittaa asiasisältöjen ja niiden herättämien tunteiden purkamista ja turvallisen tilanteen luomista. Se voi olla opettajalle haastavaa, mutta oikea ratkaisu haasteiden edessä tuskin on asian lakaiseminen maton alle.

Sadomasokismi ja fetisismi poistuvat tautiluokituksesta

2011-05-16T12:01:00.005+03:00

Sexpo-säätiö julkisti alla olevan tiedotteen viime perjantaina (13.5.).

***

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päivittää Suomessa käytössä olevaa kansainvälistä ICD-10 tautiluokitusta ja poistaa siitä kohdat ”Sadomasokismi” (F65.5) ja ”Esinekohtainen seksuaalihäiriö” (F65.0) eli fetisismi. Lisäksi luokituksesta poistuvat transvestismiä eli ristiinpukeutumista koskevat kohdat (F64.1 ja F65.1). Pääsyynä luokitusten poistamiselle on se, että niillä ei ole kunnollisia lääketieteellisiä perusteita.

Tautiluokituksen muutos on maakohtainen eli muutokset tulevat voimaan vain Suomessa. Vastaava muutos on jo tehty Tanskassa (1995), Ruotsissa (2009) ja Norjassa (2010).

Sadomasokismi tarkoittaa seksuaalisen nautinnon saamista valtaleikeistä tai kivusta joko toimijana tai toiminnan kohteena. Tavallisimpia esimerkkejä sadomasokismista ovat sitominen ja piiskaaminen. Fetisismi puolestaan tarkoittaa seksuaalista viehtymystä esineisiin tai materiaaleihin kuten esimerkiksi kenkiin, nahkaan tai kumiin. Laajemmassa mielessä sitä käytetään myös tarkoittamaan erityistä kiinnostusta jotakin tiettyä seksuaalista roolia tai toimintaa kohtaan.

ICD-muutosesitys laadittiin SETA ry:n ja Sexpo-säätiön yhteistyönä. Sitä on ollut valmistelemassa suuri ryhmä asiantuntijoita lääketieteen, seksologian ja yhteiskuntatieteiden aloilta. Esityksen allekirjoitti yhdeksän asiantuntija- ja etujärjestöä, mm. Suomen seksologinen seura, sekä neljätoista asiantuntijaa.

Sexpo-säätiö on käynnistänyt muutosesityksen yhteydessä yhteistyöhankkeen, jossa tuotetaan valistusmateriaalia sadomasokismista ja fetisismistä kasvatus-, sosiaali- ja terveysalojen ammattihenkilöille. Materiaalien tarkoitus on edistää seksuaalisuuden monimuotoisuuden ymmärtämistä ja opastaa ammattihenkilöitä tilanteissa, joissa he kohtaavat ihmisiä, joilla on yllä mainittuja seksuaalisia mieltymyksiä.

Maailma nurinniskoin

2011-05-11T18:51:00.008+03:00

En olisi vielä pari viikkoa sitten uskonut kirjoittavani tekstiä, jossa puolustan persukansanedustajan elämäntapaa, mutta joskus maailma on ovelampi kuin me jyrkkiä raja-aitoja vetävät hyypiöt kuvittelemme.

Kyse on tietysti inhasti kellertävän lehdistön rakastamasta "kohujulkkiskansanedustaja" Kike Elomaasta, jolla on "kohusuhde" johonkin rumpistiin, vaikka hän on naimisissa "kohuliikemies" Kimmo Elomaan kanssa. Erään sanan sinnikäs toistuminen otsikoissa ja jutuissa tosin vihjaa, että tälläkin kertaa "kohu" elänee lähinnä kellastuneen lehdistön toimituspalavereissa.

Tällä kertaa saimme eduskunnan, joka todella on läpileikkaus kansasta. Kike edustaa kaikin puolin mallikkaasti kansan syyyyviä rivejä kaikessa yleissivistyksen ja poliittisen osaamisen puutteessaan. Mikä parasta, tämä teräsvartaloinen ja heleä-ääninen sankaritar päätyy edustamaan mitä ihaninta ristiriitaa julkisella olemuksellaan.

Persut on kristillishäröjen jälkeen arvokonservatiivisin puolue koko maassa. Kuitenkin juuri sen riveistä nousee tuo julkea nainen, joka kehtaa pitää rakastajaa avioliitostaan huolimatta! Kike on kävelevä paradoksi: perverssillä tavalla liberaali konservatiivi.

Suurin (ja lattein) ristiriita lienee kuitenkin se, että Kike ja Kimmo tekevät julkisesti sen, mitä lukuisat muut tekevät salaa ja ottavat omakseen yhden perinteen lisäksi toisen yhtä vanhan sellaisen. Nimittäin rinnakkaissuhteita on ollut maailmassa yhtä kauan kuin uskollisuudenlupauksiakin.

Hienoa on se, että Elomaat ottavat asian lungisti, eivätkä panikoi kohisevien toimittajien edessä. He tuntuvat tietävän, mitä ihmissuhteiltaan haluavat. Kimmo kuittaa asian oivallisesti: "Elämää tämä vain on, ei sen kummempaa."

Lapsen kidutus on sallittua Suomessa!

2011-03-31T16:37:00.007+03:00

Hovioikeuden mielestä ilman kivunlievitystä tehty pojan pippelin silpominen ei riitä tuomioon, vaikka silpomisesta aiheutuneet komplikaatiot ja verenvuoto veivät pojan sairaalahoitoon. "Joo," sanoo hovioikeus, "lapsen kidutus on meistä ihan okei."

Minkään muun lapsen kehoon kohdistuvan rikoksen kohdalla ei siimaa anneta. Koko päiväkodin henkilökunta hallintovirkamiehiä myöten voi joutua pölkylle, jos päiväkodin laiminlyönnit vaarantavat lapsen terveyden. Sen sijaan vanhemmat voivat katsella tyynesti vierestä, kun silpojan veitsi viuhuu.

Älyttömintä kyseisessä tapauksessa on hovioikeuden vetoaminen lainsäädännön puutteeseen. Pahoinpitely ja kidutus ovat kyllä edelleen rikoksia. Jos jonkun mielestä "kidutus" kuulostaa turhan kovalta sanalta tähän yhteyteen, niin kannattaa pohtia, miksi itse kutsuisi tilannetta, jossa on puolustuskyvyttömänä ja joku alkaa leikata sukuelinten ihoa veitsellä.

Suomessa lääkärikunta arkkiatria myöten vastustaa poikien sukuelinten silpomista, mutta Sosiaali- ja terveysministeriössä ja useimmissa lastensuojelujärjestöissä kiemurrellaan ja vähätellään asiaa. Erityisesti lastensuojelujärjestöjen kohdalla pitää kysyä, missä on selkäranka?

Kun lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtaudutaan yhteiskunnassamme äärimmäisen jyrkästi, jopa hysteerisesti, voi esittää kaikille silpomisen puolustelijoille ja vähättelijöille kiusallisen kysymyksen: Kumpi on pahempi juttu, pikkupojan pippelin imeminen vai veitsellä silpominen?

Missä ovat muslimihomot?

2011-03-16T10:38:00.005+02:00

Viime kuun aikana on käyty tiuhaa monikulttuurisuuskeskustelua Hesarin mielipidepalstalla. Keskustelussa on erityisesti noussut esiin kunniaväkivalta ja islamin sopivuus länsimaiseen yhteiskuntaan. Keskustelu jatkui kiinnostavalla tavalla Sexpon & kumppanien Seksuaalisuus 2011 -tapahtumassa, jonka yhtenä teemana oli uskonto, kulttuuri ja seksuaalioikeudet.

Mielipidepalstan keskustelussa on oudolla tavalla vähätelty kysymyksiä seksuaalisuuden ja sukupuolen ymmärtämisestä islamissa ja maahanmuuttajien kulttuureissa. Kunniaväkivallastakin monet puhuvat ikään kuin kyse olisi vaan perheen sisäisten erimielisyyksien kärjistymisestä. Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät kulttuuriset ja uskonnolliset valtarakenteet jätetään jostakin syystä käsittelemättä.

Kun kunniaväkivaltaa käsitellään vaan väkivaltana, jää toteamatta, että juuri naisten seksuaalinen vapaus on asiassa tulilinjalla. Vaikka kunniaväkivalta on alkuperältään kulttuurista, sitä pönkitetään islamilaisilla sukupuolikäsityksillä.

Jotkut kirjoittajat, kuten Teppo Valtanen (HS 2.2.) jopa paheksuvat muslimien seksuaaliasenteiden kritisoimista vedoten siihen, kuinka heterogeeninen ryhmä muslimit ovat. On aivan totta, että muslimeja tulee hyvin erilaisista kulttuureista ja lähtökohdista. Liberaali akateeminen maallistunut muslimi on aivan eri luokkaa kuin konservatiivinen tai fundamentalistinen uskova.

On kuitenkin olennaista, että jopa liberaalit muslimit, kuten Husein Muhammed, pitävät itsestään selvänä, että tiettyjen islamin sukupuoli- ja seksuaaliasenteiden kritisoiminen tai haastaminen on miltei mahdotonta ja jopa vaarallista. Esimerkiksi julkisesti homoseksuaalille somali- tai kurdimiehelle ei kukaan povaa kovin hyviä elinmahdollisuuksia omassa yhteisössään. Ja kun lisäksi moni pitää islamista luopumista tappamisen oikeuttavana tekona, ovat homomiehen vaihtoehdot aika vähissä.

Suomessa on liberaaleja muslimeja, jotka elävät omaa elämäänsä soveltaen islamin oppeja itse parhaaksi katsomallaan tavalla. He ovat kuitenkin varsin hiljaisia julkisessa keskustelussa. Edustusoikeus valuu aina imaameille, änkyröille käännynnäisille ja konservatiivisille yhteisön perusjäsenille.

Islam-kritiikki samaistetaan monesti rasismiin tai "islamofobiaan" eli perusteettomaan vihaan tai pelkoon muslimeja kohtaan. Seksuaalisuuden ja sukupuolen alueilla kritisoitavaa kuitenkin on. Esitän alla muutamia kysymyksiä, jotka kartoittavat näitä aihepiirejä. Jos joku on sitä mieltä, että kysymysten esittäminen on rasistista tai islamofobista, niin toivon hänen vastaavan itse niihin ensiksi.

Milloin näemme julkisuudessa ensimmäisen naispuolisen imaamin?
Missä on muslimihomojen yhdistys tai pride-kulkue?
Miten on naisten yhteiskunnallisen ja seksuaalisen vapauden laita?
Millä tavoin musliminaisten oikeuksia ajetaan yhteisöjen sisällä?
Keskustellaanko yhteisöjen sisällä kriittisesti sukupuolikäsityksistä?
Löytyykö yhteisöistä poikien ympärileikkausten vastustajia?

Kuulen mielelläni vastauksia näihin kysymyksiin sekä yhteisöjen jäseniltä itseltään että asiaa muuten tuntevilta. Osa kysymyksistä on ilman muuta tarkoituksella kriittisiä, mutta osa sellaisia, joista on vain vaikea saada tietoa yhteisöjen ulkopuolelta.

Teppo Valtanen oli mielipidekirjoituksessaan närkästynyt siitä, että islamia arvostellaan, mutta yhtä takapajuisia katolilaisia tai ortodokseja ei. Minun puolestani yllä olevat kysymykset voi osoittaa myös heille soveltuvin muutoksin!

Melkein raiskaus

2011-02-27T21:18:00.005+02:00

Saska Saarikoski nosti kolumnissaan "Kaksi halukasta aikuista" (HS 15.2.2011) esille kiinnostavia kysymyksiä seksuaalikäyttäytymisen juridisoitumisesta. Hän käsitteli tekstissään Julian Assangen saamia raiskaussyytteitä sekä piirrettyjen seksifantasioiden kriminalisoimista. Otan tässä käsittelyyn vain ensimmäisen tapauksen ja palaan myöhemmin seksifantasioiden pariin.

Ruotsin rikoslaki mahdollistaa rikossyytteen nostamisen seksistä ilman kondomia, mikäli kumppani on vaatinut kondomia käytettävän. Lakipykälässä ei sinänsä ole mitään kovin omituista, sillä kondomin käytöstä luistamisella altistaa toisen, erityisesti naisen, tietyille riskeille. Omituista sen sijaan on teosta keskusteleminen raiskauksena.

Assangen tapauksessa omituisuus nousee askeleen korkeammalle, sillä Assangen kumppaneista kumpikaan ei ole kieltäytynyt seksistä hänen kanssaan - ei edes siinä vaiheessa kun kondomin puuttuminen on todettu. Tämä seikka vie koko tapauksen pois rikoksen alueelta ihmisten välisten vuorovaikusongelmien harmaalle alueelle.

Saarikosken tärkein huomio on se, että harmaan alueen juridisoiminen johtaa pahimmillaan yhteiskunnalliseen paranoiaan siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Kun sosiaalisia kömmähdyksiä, väärinymmärryksiä ja morkkiksia aletaan puimaan oikeusistuimissa, voi käydä niin kuin Saarikoski toteaa: "melkein mikään ei ole sallittua".

Feministisiä kommentaattoreita on ärsyttänyt huomattavasti Saarikosken retoriikka, jossa hän nostaa esille seksisuhteissa esiintyviä varsin tuttuja asetelmia. Puhe luolamiehistä ja kondomitta naimisen autuudesta ärsyttää sekä Tulvan Moilasta ja Veera Hidas-Elinaa. Moilanen ottaa esille olennaisen kysymyksen "ein" sanomisen vaikeudesta, mutta Hidas-Elina vierii sivuraiteelle ja ryhtyy paasaamaan raiskauksien kauheudesta ja juristien kirkasotsaisuudesta.

Kyse ei ole lainkaan siitä, etteikö raiskauksen kauheutta tunnustettaisi tai etteikö niitä haluttaisi vähentää, vaan siitä, että raiskaus pitää määritellä selkeästi eettisin perustein. Silloin ydinkäsitteenä on suostumuksen antaminen. Suostumusta ei kuitenkaan tarvitse vääntää rautalangasta, vaan mukana puuhaaminen riittää ilmaisemaan sen.

Saarikosken kolumnissaan esittämä ajatus "seksuaalisen pelin normaaleista siirroista" tarkoittaa käsittääkseni sitä, että tyypillisissä seksijutuissa saatetaan himon vallassa tehdä kaikenlaista, mikä ei ole jälkeenpäin ajatellen järkevää tai huomaavaista. Tilanteen viedessä mukanaan on myös helppo suostua sellaisiin toimintatapoihin, joita ei valitsisi, jos saisi harkita asiaa kaikessa rauhassa. Tämä on juuri sitä harmaata aluetta, josta koko asiassa on kyse.

Huono seksi, morkkis, katumus tai jälkiviisaus eivät kuitenkaan riitä rikoksen tai vääryyden tunnusmerkeiksi, mikäli henkilö on alun perin suostunut touhuun. Erilaiset harmaan alueen sosiaaliset hiertotilanteet pitäisikin ensisijaisesti pyrkiä ratkaisemaan välittömin vuorovaikutuskeinoin, ei viemällä asiaa syyttäjän selvitettäväksi.

Eli jos toinen pyrkii lipevästi luistamaan kondomin käytöstä, hänen kumppaninsa pitäisi antaa tälle vakavat nuhteet ja tehdä selväksi, ettei hyväksy sellaista käytöstä. Jos taas antaa asian mennä olankohautuksella ja tulee myöhemmin katumapäälle, voi silloinkin ilmoittaa kumppanilleen omista tunteistaan ja nostaa asian keskusteluun. Ainakin itse kannattaa ottaa opiksi ja toimia seuraavalla kerralla toisin.

Seksisuhteiden juridisoimisen sijaan olisi tärkeää painottaa välitöntä vuorovaikutusta, oman tahdon ilmaisemista ja vastuun ottamista omista valinnoista. Juridiikka astuu peliin vasta silloin, kun toisen kieltäytyminen sivuutetaan kylmästi. Muissa tapauksissa juristin ottaminen vuoteeseen Hidas-Elinan mukaan "kaikkien oikeuksia valvomaan" on kuolinisku spontaaniudelle ja intohimolle.

Porno vs. taide

2011-02-10T14:30:00.007+02:00

Alla julkaisematta jäänyt mielipidekirjoitukseni. Kyseessä on vastine kristillisen kasvatusjärjestö Mantelipuu ry:n aktiivien kirjoitukselle.

***

Anne Waalan ja Lotta Hällströmin mukaan (24.1) taiteeksi naamioitunut porno uhkaa turmella seksuaalikulttuurimme. Taiteen ja pornon välillä ei kuitenkaan voida tehdä heidän olettamaansa jyrkkää erottelua.

Teoksen pornogafisuus, eli tarkoitus kiihottaa seksuaalisesti, ei vie teokselta pois sen taiteellisia tai kulttuurihistoriallisia arvoja. Aika voi antaa näitä arvoja jopa sellaisille teoksille, joita niiden omana aikana on pidetty roskana.

Esimerkiksi Playboyn varhaiset alastonkuvat ovat muovanneet voimakkaasti aikansa eroottista kuvastoa ja vaikuttavat vielä nykyäänkin. Niillä on kulttuurihistoriallinen ja valokuvataiteellinen merkityksensä riippumatta siitä miten katsoja niihin päättää suhtautua.

Eroottisen taiteen ja ilmaisun takana ei ole mitään häijyä tavoitetta, vaan ihmisen seksuaalisuus kaikessa monimuotoisuudessaan. Ihmiskeho ja seksuaalisuus voidaan nähdä kauniina ja arvokkaana niin homoseksuaalin kuin nuorenkin itseilmaisussa. Kellään ei ole etuoikeutta määritellä vain itse hyvänä pitämiään seksuaalisuuden ilmaisun muotoja yleisesti arvokkaiksi tai toivottaviksi.

Kirjoittajien mielenilmaus Touko Laaksosen kuvia vastaan on hätkähdyttävän suora hyökkäys homoseksuaalien ilmaisunvapautta kohtaan. Kirjoituksen lopussa vaaditaan nuorille rauhaa kasvaa ”terveeseen seksuaalisuuteen ilman haitallisia vaikutteita”. Vihjaavatko kirjoittajat, että homoseksuaalisuus on epätervettä ja haitallista?

Tommi Paalanen
Puheenjohtaja, Sexpo-säätiö

Moraalipaatosta Lapin seksibisneksestä

2011-01-31T20:48:00.005+02:00

Mainostelevisio numero kolmen 45 minuuttia ohjelmissa on puitu tammikuun aikana Keminmaalla käynnissä ollutta seksikauppaa. Ensimmäinen ohjelma (12.1.) oli toteutettu paljastusreportaasin tapaan. Toisessa ohjelmassa (27.1.) käsiteltiin ensimmäisen ohjelman palautetta. Sen kohokohtana oli seksin suurostaja Penttisen näkemykset.

Kummassakin ohjelmassa oli samanlainen huolta puhkuva sävy kuin poliisi-tv:ssä konsanaan. Toimittaja Raija Kantomaan keskeisenä kysymyksenä kautta linjan oli "miksei tähän puututa?" Häntä ei kuitenkaan kiinnostanut puuttua naisten huonoon kohteluun tai Lapin miesten yksinäisyyteen, vaan seksikauppaan ylipäätään. Tutkivaksi journalismiksi toimittajan linjaus oli harvinaisen yksinkertainen ja typerä.

Toimittajalle ei ollut mikään ongelma värittää tarvittaessa haasteltavien mielipiteitä. Esimerkiksi sisäministeriön virkamiehen suuhun soviteltiin kovasti seksin oston täyskieltoa, vaikka hän itse esitti kaksi nykytilannetta selkeämpää vaihtoehtoa, joko kieltämisen tai sallimisen, eikä esitellyt kumpaakaan parempana vaihtoehtona.

MTV3:n verkkosivuilla tehtiin vielä likaisempi temppu Penttiselle. Häntä käsittelevä juttu otsikoitiin vääristellyllä sitaatilla "Maksullinen seksi on kuin vessassa käyntiä", vaikka Penttinen selkeästi piti seksiä perustarpeena ruoan, juoman ja vessassa käynnin ohella.

Myös ohjelmissa vilahtaneille oikeusministerille ja poliisin ylipäällikölle tuntui olevan tärkeää, että seksikauppaan puututaan jollakin tavoin riippumatta siitä, onko se lain mukaista vai ei. Keskustelun fokuksessa ei ollut mahdollisen kaltoinkohtelun tai muiden epäkohtien ratkaiseminen, vaan puuttuminen jonkinlaisena kirkasotsaisen kunnon kansalaisen velvollisuutena.

Puuttuminen on ajattelutapa, joka perustuu moralistiseen ylemmyydentunteeseen ja haluun kyykyttää moralistin mielestä epäsopivasti toimineita ihmisiä. Kuvaavaa on, että puuttumisnäkökulmaa esitelleet eivät juurikaan eritelleet seksin myyntiä sinänsä erilaisista siihen liittyvistä hyväksikäytön muodoista. Sen sijaan pahikseksi maalattu Penttinen oli miltei ainoana huolissaan seksin myyjien voinnista.

Penttistä voi kutsua harvinaisen rohkeaksi mieheksi, sillä seksin ostaja on monen mielikuvissa jotakuinkin hitleriin verrattavissa oleva pahis. Tämä siitäkin huolimatta, että seksin ostamisessa ei ole mitään moraalisesti kyseenalaista. Kuten Penttinenkin toteaa, seksin ostamisen motiivi on pääsääntöisesti seksin ja läheisyyden kaipuu. Sitä tuskin tarvitsee pahuudeksi nimittää.

45 minuuttia ohjelman hutkiva journalismi on tällä kertaa todella hakoteillä, sillä ohjelman väitteet ovat hurjassa ristiriidassa aihetta koskevan tutkimuksen kanssa. Lapin yliopiston tutkijan Pia Skaffarin mukaan idän seksin myyjän eivät ole paritusrikollisuuden uhreja, vaan tavallisia naisia, jotka etsivät lisätuloja seksin myynnistä. Vaikka ohjelma haastatteli Skaffaria, siinä ei hiiskuttu mitään Skaffarin tutkimustuloksista.

Journalismin objektiivisuus vaikuttaa olevan toimittaja Kantomaalle joko pelkkä rasite hänen henkilökohtaisella ristiretkellään tai sitten liian vaativa haaste. Pitäisiköhän hänen siirtyä vähän yksinkertaisempiin hommiin esimerkiksi tosi-tv -juontajaksi.

Seksuaalietiikan kurssi Helsingin yliopistolla

2011-01-24T23:10:00.003+02:00

Jos olet Helsingin yliopiston opiskelija, niin nyt on käsillä huikea tilaisuus osallistua koko kevään kestävälle seksuaalietiikan luentokurssille! Kurssi alkaa perjantaina 28.1. klo 12 Metsätalolla (Unioninkatu 40) salissa 8.

Kurssilla käsitellään seksuaalietiikan teoriaa ja käytäntöä temaattisesti filosofisesta näkövinkkelistä. Lisää tietoa täältä!

Kurssin järjestää Valtiotieteellisen tiedekunnan Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos eli Potta. Luennoitsijana allekirjoittanut.

Seksiä Tieteen päivillä!

2011-01-12T20:04:00.008+02:00

Osallistu Tieteen päivien seksisessioon torstaina 13.1. klo 14:30 alkaen. Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa 1 on tarjolla mahtava sandwich, jossa Seksualisti likistyy kahden seksikkään professorin välissä!

Session ohjelma:

Torstai 14.30–16.30
SEKSI MEILLÄ JA MUUALLA
Päärakennus, sali 1 (2. krs)

Puheenjohtaja: tutkimusprofessori Osmo Kontula (Väestöliitto)

Professori Kenneth Sandnabba (Åbo Akademi):
Seksuaalisuuden monet kasvot

Filosofian maisteri Tommi Paalanen (Helsingin yliopisto):
Seksuaalisuuden kulttuurinen rakentuminen

Tutkimusprofessori Osmo Kontula (Väestöliitto):
Miten suomalainen seksi sijoittuu maailmankartalle?

Sessiot videoidaan yliopiston sivuille. Jos et pääse paikalle, voit kiihottaa itseäsi virtuaalisesti videoarkistossa!

Rasistin horinoita

2011-01-09T21:44:00.006+02:00

Kirjoitin taannoin pornoa käsittelevässä tekstissäni kappaleen seksuaalikulttuurin ja seksuaalirikosten välisestä suhteesta. Mainitsin siinä, että tietyt maahanmuuttajaryhmät ovat yliedustettuna raiskaustilastoissa. Tästä johtuen minua on nimitelty rasistiksi useampaan otteeseen. Aika herkässä on leimakirves nykyään.

Vuoden 2010 viimeisimmässä Tiede-lehdessä huomioni saa hieman taustatukea. Tiedetoimittaja Marko Hamilo kirjoittaa:

Poliisin selvittämien raiskausten tekijöistä ulkomaalaisia oli viime vuonna 27,5 prosenttia, ja tämä on niin iso osuus, etteivät ikä- ja sukupuolivakioinnit laske sitä lähellekään kantasuomalaisten lukuja. Vuoden 2003 rikoksia on katsottu myös ikäryhmittäin, ja 15–20-vuotiaita ulkomaalaisia epäiltiin väkivaltarikoksista kolme kertaa useammin kuin muita samanikäisiä.

Osan ulkomaalaisten yliedustuksesta voi kuitenkin [Rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteeri] Takalan mukaan selittää se, että juuri heidän tekemänsä seksuaalirikokset päätyvät tilastoihin herkimmin. Vain pieni osuus raiskauksista tulee poliisin tietoon, ja ilmitulon todennäköisyyttä lisää tekijän ja uhrin iso sosiaalinen etäisyys.

Aiemmassa tekstissäni esitin, että avoin seksuaalikulttuuri ja naisten tasa-arvoinen asema ovat seksuaalirikoksia ehkäiseviä tekijöitä. Käänteisesti siis tiukat normit ja naisten heikko asema lisäävät seksuaalirikollisuutta.

Tiukat normit vähentävät legitiimejä tapoja toteuttaa omaa seksuaalisuutta ja tämä lisää turhautumista erityisesti nuorissa miehissä, jotka muutenkin ovat seksuaalirikosten päätekijäryhmä. Naisten heikko asema puolestaan vähentää riskiä joutua rikoksista vastuuseen ja saattaa jopa luoda toimintakulttuuria, jossa raiskaukset ja niiden peittely hyväksytään.

Lainauksessa todetaan, että vain osa poikkeuksellisen suurista raiskausluvuista selittyy uhrin ja tekijän sosiaalisella etäisyydellä. Voisiko olla niin, että loppuosa todella selittyisi eroilla seksuaalikulttuureissa ja asenteissa, kuten aiemmassa kirjoituksessa vihjasin?

Suomessa ei ole saatavilla tutkimustietoa seksuaalikulttuurin yhteydestä seksuaalirikollisuuteen, joten mitään kovin pitävää asiasta ei kannata väittää. Toisaalta niiden välinen yhteys vaikuttaa sen verran johdonmukaiselta, että asiaa ei pidä sivuuttaa "rasismina" tai "epäkorrektina ajatteluna".

Eikä tällä asialla ole oikeastaan mitään tekemistä rasismin kanssa, sikäli kun rasismi katsotaan yksilön syrjimiseksi hänen etnisen taustansa vuoksi. Tässä on kyse suuremman mittaluokan ilmiöstä ja sen syiden tutkimisesta. Yksittäisen rikoksen merkitystä tai tekijän syyllisyyttä ei muuta miksikään hänen etninen taustansa.

Se mihin tutkimustiedolla voitaisiin vaikuttaa, on valistuksen kohdentaminen ja rikosten ennaltaehkäisy. Tällainen voisi hyödyttää sekä potentiaalisia rikoksen tekijöitä että uhreja. Mutta nykyäänhän valistus ja ennaltaehkäisy onkin leimaavaa - se leimaa naiset vastuuttomiksi ja maahanmuuttajat raiskaajiksi. Äh, unohtakaa koko juttu...

YK: "Tapetaan hei pari homoa!"

2010-12-12T21:31:00.005+02:00

Ihmisoikeuksien päivä oli ja meni viime perjantaina (10.12). Sen kunniaksi YK:n on puuhattu tänä syksynä kiireisesti uutta päätöslauselmaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden hengessä "seksuaalinen suuntautuminen" päätettiin poistaa listalta, jossa tuomitaan ihmisten teloittaminen mielivaltaisin perustein.

Yyykoon yleiskokouksen ihmisoikeuskomitea on siis sitä mieltä, että ihmisen murhaaminen on ihan ookoo, jos hän sattuu olemaan homo, lesbo, bisse tai transu. Yyykoo ookoo!

Kansainvälinen oikeus alkaa vaikuttaa huonolta vitsiltä, kun sitä normittamaan päästetään ihmisoikeuksista piittaamattomat roistovaltiot. Pukki kaalimaan vartijana osuu tämän prosessin kuvaajaksi napakasti kuin kalashnikov miehimyksen silmien väliin.

Mitä järkeä on sellaisessa päätöksentekoprosessissa, jossa tunnetut ihmisoikeuksien polkijat pääsevät laatimaan päätöslauselmia ihmisoikeuksista? Tätä naurettavaa prosessia vetivät takapajuiset Afrikan maat ja sitä komppasi koko islamilainen revohka. Ai niin, onhan siellä allekirjoittajien joukossa yllä mainittujen lisäksi myös pari muuta demokratian ja ihmisoikeuksien mallimaata: Venäjä ja Kiina!

Kansainvälistä ihmisoikeuskeskustelua ihmetellessä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Ugandassa pystytetään "homot hirteen" -lainsäädäntöä amerikkalaisten pastorien voimin ja islamilaiset maat antavat oman ihmisoikeusjulistuksensa, jossa kaikilla on oikeus (ja velvollisuus) elää islamin mukaisesti. Venäjän ja Kiinan touhuja katsellaan läpi sormien kaupankäynnin nimissä.

Kun YK:ssa leikitään naurettavaa piirileikkiä idioottien kanssa, samanaikaisesti lukuisia seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tapetaan, pahoinpidellään ja vainotaan ympäri maailmaa. Ja piirileikin tuloksena sille väläytetään vihreää valoa. Onhan se kiva, kun uskonnolliset siveyspoliisit, kansalaismilitiat ja muut roskajoukot saavat hirmuvallalleen oikein kansanvälisen yhteisön siunauksen. Voi sitten taas hyvällä omallatunnolla tappaa ja porskuttaa! Saatana!

Lisäys: Ainoa mieltä lämmittävä seikka tässä asiassa on se, että Pohjoismaat olivat jyrkästi esitystä vastaan, Suomi etunenässä. Tämä nostattaa paljon enemmän minun kansalaistuntojani kuin mikään urpoilu kiekkokaukalossa.

Eroottista akrobatiaa

2010-11-28T22:15:00.008+02:00

Sexhibition-riennot ovat taas takanapäin. Itse ehdin pistäytymään messuilla lauantaina päivällä, mikä oli sikäli miellyttävää, että känniörvellyksestä ei ollut tietoakaan. Tunnelma oli mukavan unelias ja ilmava. Väkeä oli kuitenkin jo melkoisesti paikalla ensimmäisten esitysten aikaan.

Messujen ehdottomasti hienoin juttu oli Miss Pasonin akrobaattinen show. Hän yhdisti kerrassaan upeasti taituruuden ja eroottisuuden sekä tangolla että trapetsiliinassa. Juuri tämänkaltaista osaamista toivoisin näkeväni enemmän eroottisen esiintymisen maailmassa. Taiteellisuuden ja paljastavan seksikkyyden ei tarvitse sulkea toisiaan pois, vaikka niin monesti ajatellaan.

Toisenlaista akrobatiaa ja läiskettä oli tarjolla smurffiluolassa. SMFR:n osasto oli täynnä vekkuleita laitteita ja avuliaita alan harrastajia tarjoamassa piiskaa!

Lisäys: Messuilla kilpailtiin myös jaappanialaisen olympialajin mestaruudesta. Ilmaseksin SM-tittelin vei nimimerkillä Alice Wonderland työskennellyt neito!

Maailma Timpan silmin

2010-11-12T11:34:00.004+02:00

Perussuomalaisten puolueen pääjehu Timo Soini edustaa jyrkkää katolista seksuaalimoraalia. Abortti ja avioero ovat väärin, eikä avoliitossa elämistä pidä katsoa hyvällä. Ehkäisy on syntiä ja hänen mielestään "seksin säästäminen avioliittoon varjelee monelta mustasukkaisuudelta, kateudelta ja katkeruudelta."

Tuoreessa haastattelussa (IL 11.11.2010) hän toteaa abortista, että "onneksi äitisi valitsi näin päin". Voiko tyhmempää perustelua olla? Kukaan lapsen hankkimiseen omalla päätöksellään ryhtynyt ei pallottele valintaa abortin ja lapsen pitämisen välillä. Abortti tehdään aina olosuhteiden pakosta.

Syntymättä jäänyt lapsi ei ole mikään vääryys. Ihmisillä ei ole eettistä velvollisuutta pukata kersoja maailmaan liukuhihnatyönä, vaikka tietyt uskonnot niin väittävät. Jos toteutumattomia asioita aletaan suremaan tragedioina, niin itkemiselle ei tule loppua. Jo olemassa olevissa ongelmissa pitäisi olla riittävästi tekemistä.

Katolisia jääriä on eteläinen Eurooppa täynnä. Soinissa outoa on se, että hän on Perussuomalaisten puolueen keulakuva. Mitä perussuomalaisuutta edustaa jyrkkä katolinen umpimielisyys? Asennekyselyiden valossa todellinen perussuomalainen on näkemyksiltään lähinnä Soinin vastakohta. Tämä ristiriita tuntuu jäävän puolueen kannattajilta havaitsematta.

Onneksi Timpalla on liberaalissa yhteiskunnassamme oikeus olla abortistakin mitä mieltä hän itse haluaa. Hän saa synnyttää oman lapsensa ihan vapaasti.

Kuole vaikka, mutta älä rakastu!

2010-11-11T21:52:00.005+02:00

Rakastuminen on kauhea ja vakava asia - etenkin silloin kun se kohdistuu kolmanteen osapuoleen. Konservatiivisen ihmisuhdekäsityksen ies on yhä niin raskas, että spontaanisti esille pulpahtelevat käsitykset rakastumisesta parisuhteen ulkopuoliseen henkilöön saavat todella makaabereja sävyjä. Esittelen seuraavaksi kaksi esimerkkitapausta, joissa sosiaalialan ja opetusalan ammattilaiset ovat pahassa solmussa etiikan kanssa.

Tapaus 1

Opetusalan ammattilaiset saivat tehtäväkseen pohtia tarinan avulla vastuullisuutta. Tarinassa oli kysymys avioliitossa olevasta naisesta, jolla oli suhde myös naapurin kanssa. Naisen puutarhuri sai selville rinnakkaissuhteen olemassaolon ja tilanne kärjistyi siten että puutarhuri tappoi naisen. Opettajilta kysyttiin, kenen harteilla tarinassa on eniten vastuuta. Lähes yksimielisesti suurimpana vastuunkantajana pidettiin naista. Tappaja tuli vasta hänen jälkeensä.

Tapaus 2

Sosiaalialan ammattilaiset pohtivat asiakkaidensa itsemääräämisoikeuden rajoja ja tulivat siihen tulokseen, että mikäli asiakas sinnikkäästi kieltäytyy avusta, ei häntä saa pakolla auttaa. Yleinen mielipide oli, että ihmisellä on oikeus vaikka aiheuttaa oma kuolemansa kieltämällä puuttuminen hänen asioihinsa toistuvasti ja tarpeeksi painokkaasti. Itsemääräämisoikeus pätee myös siinä tapauksessa, että asiakkaan kognitiiviset kyvyt ovat heikentyneet merkittävästi, mutta häntä ei ole kuitenkaan syystä tai toisesta määritelty holhottavaksi.

Sen sijaan kun käsiteltiin dementoituneen vanhuksen rakastumista toiseen vanhainkodin asukkiin, mielipiteet jakautuivat rajusti. Yli puolella oli vakava huoli siitä, onko vanhuksen rakkaussuhde hyväksyttävissä, jos hänen toisaalla asuva puolisonsa tai omaisensa ovat sitä vastaan. Myös hoitolaitoksen henkilökunnan kielteisen suhtautumisen katsottiin riittävän rakkaussuhteen kieltämiseen.

***

Itsensä saa siis näännyttää kuoliaaksi, mutta rakastua ei saa, jos se jotakuta sattuu närkästyttämään. Lisäksi suhteen ulkopuoliseen rakastuneen tappaminen on pienempi eettinen ongelma kuin itse rakkaussuhde.

Automaattisten kulttuuristen olettamusten voima on niin suuri, että ahdistus pettämisestä sekoitti eettisen arvioinnin täydellisesti, vaikka kummassakaan tapausesimerkissä ei kerrottu oliko rinnakkaissuhde esimerkin puolison sallima vai ei. Arvioijien olettamukset lukittuivat automaattisesti pettämisolettamaan ja sen kauheaan moraalittomuuteen, eikä ulospääsyä asetelmasta tahtonut enää löytyä.

Huolestuttavaa on, että kuolemaa ja tappoa pidettiin ensi-intuitioiden varassa pienempinä asioina kuin rinnakkaissuhdetta. Ongelman nostaminen pöydälle ja etiikan perusteiden kertaaminen sai osan arvioijista oivaltamaan arvo-olettamien nurinkurisuuden, mutta osa jäi edelleen pitämään kiinni alkuolettamustensa oikeutuksesta.

Joissakin kulttuureissa väärään henkilöön rakastuneet laitetaan hirteen tai kivitetään kuoliaiksi. Kun kauhistelemme tätä barbariaa, on syytä katsoa myös peiliin. Konservatiiviset ihmissuhdekäsitykset ovat myrkyllisiä rakkaudelle ja sitä avoimesti arvostavalle kulttuurille. Soinin tai Räsäsen dystooppisessa tulevaisuudessa palaisimme mekin takaisin vanhaan kunnon avioliittolainsäädäntöön: Rakasta oikein tai häkki heilahtaa!

Syöpä!

2010-10-28T22:14:00.004+03:00

Muutamat uutissivustot ovat julkaisseet vastikään tiedeuutisen, jonka mukaan suuseksi lisää suun syöpäriskiä. Vaikka uutisointi on ollut kohtuullisen asiallista, piilee aiheessa tyypilliset tiedeuutisoinnin vaarat. Monet haluavat hypätä tutkimuksen tuloksista nopeasti kaikenlaisiin johtopäätöksiin ja esimerkiksi seksuaalisen pidättyvyyden markkinoijille tällaiset uutiset ovat oivallisia propaganda-aseita. Onhan suuseksi liian kivaa, jotta sitä voisi pitää synnittömänä...

Valtavirran uutisissa unohdetaan tavallisesti tutkimustulosten tulkinnan vaikeus sekä eri tutkimuksista saadut ristiriitaiset tulokset, joiden selvittelyyn voi mennä tiedeyhteisöltä useampi vuosi. Media sen sijaan ehtii unohtamaan aiheen seuraamisen jo parissa päivässä. Jos uutisoinnilla ei muuta merkitystä ole, niin ainakin taas kerran luodaan karmivien seurausten varjoa seksin ylle.

Tosiasiassa tämän uutisen merkitys ja sisältö ovat aika vaatimattomia. Seksologissa ja tiedejulkaisuissa tutkimustulos on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, eikä se ole herättänyt kovinkaan kummoista keskustelua. Tärkein keskustelunaihe on ollut lähinnä se, että syöpäriskiä lisäävän papilloomaviruksen nujertamiseen kehitetään uusia ja parempia rokotteita. Esimerkiksi Ilta-Sanomien uutisesta tämä pikkuseikka jäi pois kokonaan.

Papilloomavirukset ovat erittäin yleisiä ja niitä löytyy valtavalta joukolta ihmisiä. Kauhean sukupuolitaudin leima on aikamoista paisuttelua, jonka takaa kurkkii 50-luvun sukupuolisiveellisyyden kelmeä pää. Papilloomien aiheuttamaa syöpäriskiä arvioidessa on myös aika vaikea selvittää, onko suusta löydetty virus päätynyt sinne suuseksin johdosta vai jollakin muulla tavalla. Lisäksi tutkimusten ja rokotteiden myymisen välistä yhteyttä voi kysellä, jos kriittiselle päälle sattuu.

Jos nyt jotakuta alkoi suuseksi kauhiasti ahdistamaan, niin voin kertoa lohduttavasti, että Suomessa kuolee suun alueen syöpiin noin 150 henkeä vuosittain. Sen sijaan hengityselinten sairauksiin, kuten influenssaan tai keuhkokuumeeseen nujertuu 2000-4000 henkeä. Eipä ole tätä vaaraa paljoa uutisissa heiluteltu. Suosittelen pelokkaimmille hengittämisen välttämistä.

Täsmällisille ihmisille sama tilastotietona: suun syöpiin kuoli vuonna 2008 tasan 166 henkilöä ja hengityselinten sairauksiin 1979. Vuonna 2000 luvut olivat 149 ja 4293 (Tilastokeskus).

Ihmisiä kuolee ja sairastuu vuosittain valtavia määriä erilaisiin tauteihin. Kaikilla taudeilla on erilaisia altistavia tekijöitä, mutta suuretkaan kuolleisuusluvut eivät mediaa hetkauta, ellei aihe ole jotenkin vetävä. Seksi vetää aina, vaikka uutinen olisi sisällöltään muodottomaksi paisutettu ankka.

Rakkauden ammattilaiset?

2010-10-24T21:14:00.006+03:00

Kirkko, tuo mammuttimainen möhkäle, selkärangaton muinaisjäänne ja kristinopin kaatopaikka. Sen alennustilaa uskonnollisena järjestönä kuvaa ehkä parhaiten alituinen yritys olla koko ajan jotakin muuta kuin uskonnollinen järjestö.

Itseäni etiikan tutkijana on jo pitkään risonut kirkon pr-yritelmät, joissa kirkkoa mainostetaan eettisenä toimijana ja etiikan asiantuntijana. Tosiasiassa kirkon eettinen asiantuntemus on täysin olematonta. Konservatiivisista uskonnollisista arvoista kiinni pitäminen ei ole millään nykyaikaisella kriteerillä etiikkaa.

Helsingin yliopiston Teologisessa tiedekunnassa on toki sosiaalietiikan laitos, mutta sen tutkijat eivät työssään sitoudu kirkon arvoihin, vaan joutuvat tekemään tutkimustaan filosofisen etiikan lähtökohdista, kuten tieteen tekijän pitääkin. Ja kaikki tuntemani sosiaalietiikan tutkimuksen parissa puuhaavat henkilöt ovat varsin kriittisiä kirkon "eettistä" toimintaa kohtaan. Uskallan epäillä tätä laajemmaksikin trendiksi, sillä etiikan tutkimuksen ja kirkon mainostaman "etiikan" välillä on melkoinen juopa.

Normatiivisen etiikan tutkimukseen, ja erityisesti seksuaalietiikkaan liittyy monia ehtoja, joita kirkon muka-eettinen toiminta ei täytä lainkaan. Etiikassa pitää ottaa huomioon esitettyjen normien yleistettävyys, johdonmukaisuus, sovellettavuus, katsomusneutraalius ja tasapuolisuus sekä kriittinen suhtautuminen vallitseviin normeihin ja valtasuhteisiin. Kirkon esittämät kannanotot esimerkiksi piispojen seksuaalieettisissä puheenvuoroissa eivät täytä kunnolla mitään näistä ehdoista.

Kristilliseksi etiikaksi kutsuttu viritelmä on tavallisesti epämääräinen yhdistelmä mielivaltaisesti valittuja perinteitä, vanhentuneita uskonnollisia ennakkoluuloja, harhakäsityksiä tai omavaltaisia tulkintoja Raamatun opeista ja erilaisiin auktoriteetteihin vetoamista. Filosofisessa tarkastelussa kaikkia näitä kutsutaan ajattelun ja argumentaation virheiksi.

Kirkon yritys olla (seksuaali)etiikan asiantuntija huipentuu viimeaikaiseen farssiin, jota homokeskusteluksi kutsutaan. Kirkko on etikkansa kanssa muutaman vuosikymmenen myöhässä tässäkin hankkeessa. Ja sen kitkerät vaikutukset näkyvät parhaiten niissä tunteettomissa, julmissa ja epäoikeudenmukaisissa lausunnoissa, joita kirkon ylin johtokin latelee.

On melkoinen mysteeri, miksi kirkko sitkeästi haluaa esiintyä etiikan, ihmissuhteiden ja seksuaalisuuden asiantuntijana ja sen työntekijät kutsuvat itseään nolostuttavasti "rakkauden ammattilaisiksi" verkossa. Mikä kristittyjä toisten ihmissuhde- ja seksuaalielämässä niin kiehtoo?

Onko kyseessä harhautus, jolla työnnetään sivuun nykyisin varsin epäkiinnostavat uskonopilliset asiat? Vai onko tavoitteena valloittaa valtapositio, josta päästään käsiksi tavallisen ihmisen elämään? Vai olisiko asia sittenkin niin, että uskikset kuvittelevat ylimielisesti tietävänsä mikä on hyvää, oikein ja arvokasta kaikille ihmisille?

Kirkon syvimmän asiantuntijuuden alan paljastanee lopulta sen ikioma web-osoite: evil.fi

Homokysymyksen lopullinen ratkaisu

2010-10-18T20:48:00.015+03:00

Kirkon vastustajien esitaistelija Päivi Räsänen on tehnyt suuren työn aloittaessaan joukkopaon kirkon helmoista. Mitä tahansa kirkko sanoo tai tekee tässä tilanteessa tuntuu vain kiihdyttävän eroaaltoa. Kirkosta eroamisesta on tullut keino ilmaista mielipiteensä ja Eroa kirkosta -sivusto tarjoaa siihen helpon kanavan.

Mutta mitä kirkko lopulta on oikeastaan sanonut tästä tilanteesta? Suuri osa avautumisista on ollut parkaisuja, joilla on yritetty estää eroamisia. Osa on jopa lähtenyt syyllistämislinjalle: "Kirkon menettämät rahat ovat poissa lasten ja nuorten hyväksi tehdystä työstä." Harva on sanonut mitään itse asiasta eli homoseksuaalien asemasta ja kirkon asenteesta heitä kohtaan sekä kirkon sisällä että yhteiskunnassa yleensä.

Keskustelu "homokysymyksestä" kuulostaa varsin iljettävältä. Onko kyseessä muka joku tuholaisongelma tai ulkopuolelta tehtävä päätös ei-toivotun väestönosan kohtalosta. Natsikortti pilkistää hihasta.

Jopa liberaalihkot kirkon virkamiehet käsittelevät asiaa ulkokohtaisesti ja tuntuvat olevan enemmän huolissaan kirkon jäsenmäärästä ja maineesta kuin siitä, että kirkon edustajien ja uskonsoturien lausumissa homoja kohdellaan kuin kiusallisesti komeroon pesiytyneitä torakoita. Missä ovat lausunnot oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, ihmisyydestä, huomioon ottamisesta tai homoseksuaalien tunteista?

Kirkkoon kuuluvien ja etenkin sen viroissa työskentelevien pitäisi tehdä selväksi, että he eivät hyväksy tällaista epäinhimillistä suhtautumista kanssaihmisiin. Jos he eivät avaa suutaan, he ovat samassa asemassa kuin natsipuolueen vaitonaiset jäsenet, jotka katsoivat sormiensa lävitse sortamista ja murhaamista.

Kirkolla on tosin pitkä historia tällaisessa toiminnassa. Vuosisatoja jatkunutta sortopolitiikkaa ei ole koskaan tunnustettu tai pyydetty anteeksi. Kirkon auktoriteetti on ollut käytössä homojen vainoamisessa 1900-luvun alkupuolella ja kirkko on vastustanut johdonmukaisesti kaikkia pyrkimyksiä parantaa homojen asemaa lainsäädännöllä.

Jos kirkon kanta olisi mennyt läpi 1971, niin kaikki tuntemamme julkihomot olisivat posessa lusimassa tuomiota siveettömästä homoseksualismista ja luultavasti heitä "hoidettaisiin" lobotomialla, sähköshokeilla ja hormoneilla homokäännyttäjä Ari Puonnin heiluessa vankilan poppamiehenä.

Eivätkä homot ole ainoita kärsijöitä. Erilaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisäksi saamelaisia on kyykytetty armottomasti kristillisen hegemonian vallitessa. Vasta kirkon otteen herpaantuessa on muiden kulttuuriryhmien oikeuksia alettu tarkastella tasaveroisella tavalla. Tosin valtaosa vahingosta on jo tapahtunut: saamelainen kulttuuri- ja uskontoperinne on murskattu miltei kokonaan. Kirkon edustajilta voi esimerkiksi kysyä, miksi Suomen Lapista on säilynyt vain pari noitarumpua, vaikka niitä on ollut joka kylässä...

Vähänkään oikeustajuisen ihmisen kannattaa erota kirkosta mahdollisimman pian, ellei hän halua osallistua kirkon syntien kantamiseen. Jos on tarpeeksi kovapäinen, voi tietysti yrittää jäädä kirkon sisälle asioita muuttamaan. Silloin kannattaa kuitenkin kertoa selkeästi, että ei hyväksy kirkon nykyistä ja mennyttä epäinhimillistä sortopolitiikkaa. Liian moni pitää suunsa kiinni joko tietämättömyyttään tai sydämettömyyttään.

Lisäys: Myös pääministeri on huolissaan poliittisesta pelistä ja kirkon jäsenmäärän säilyttämisestä. Häntä ei kiinnosta haastattelun perusteella pätkääkään esimerkiksi törkeä asenne homoja kohtaan tai ongelmat perustuslaillisen tasa-arvoisuuden toteutumisessa. Politiikka on menossa kovaa alamäkeä, jos perustavat ihmisoikeuskysymykset eivät enää hetkauta ministeritason poliitikkoja.

Murhaaminen on turvallista

2010-10-10T22:13:00.007+03:00

Amerikkalaiset levittävät maailmaan häiriintynyttä käsitystä siitä, mikä on turvallista verkkosisältöä. Turvallinen on turvallista lapsille, heidän elämää pelkääville vanhemmilleen ja työpaikoilla katseltavaksi. Toisin sanoen, turvallinen on mitä tahansa, mikä ei sisällä seksiä tai paljasta pintaa.

Tämä ajattelutapa on jo niin tiukkaan juurtunut, että jopa seksillä parodioiva sarjakuva Oglaf määrittelee sarjakuvansa turvallisiksi ja ei-turvallisiksi. Oglaf sentään vitsailee typerän termin kustannuksella, mutta noudattaa kuitenkin normia määritellen murhaamisen turvalliseksi ja tissit (sekä tyttöjen välisen pussailun) ei-turvalliseksi. Sama logiikka toimii turvallisissa verkkohauissa, joissa pään irtileikkaaminen on turvallista, mutta nännien vilahdus ei.

Haluaisin, että joku selvittäisi minulle perustellun analyyttisen tekstin avulla, mikä tisseissä tai niiden kuvassa on ei-turvallista, vaarallista, haitallista, katalaa tai pahaa? Toki hörhökristityillä on tästä asiasta paljonkin mielipiteitä, mutta mainitsin sanat "perusteltu" ja "analyyttinen" toiveessani...

Ajatus seksin ja paljaan pinnan vaarallisuudesta on puhdasoppista kristillistä seksiparanoiaa. Kulttuurisen mentaliteetin aivopesu puritanismin vuosina ja sitä seuranneessa murroksessa on ollut massiivista. Amerikkalaiset ovat tunnetusti taitavia uudelleensanoittamaan ja jäsentämään kulttuurista normistoa. Konservatiivit ovat ovelasti tehneet turvallisuudesta synonyymin seksikammolle. Mutta miksi niin monet menevät tähän höynäytykseen?

Pompoko ja kultaiset pallit!

2010-09-28T21:56:00.006+03:00

Japanilaisen kulttuuriperinnön mutkaton suhde seksuaalisuuteen iskeytyi jälleen tajuntaani Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestareilla. Pompoko kertoo muotoaan muuttavien supikoirien kamppailusta ihmisten kaventaman elinympäristönsä puolesta. Kamppailussa tehokkaaksi aseeksi otetaan hulvattomalla tavalla myös kivekset!

Tanuki-olennot omaavat taikavoimia, joilla he voivat muuttaa muotoaan lähes minkälaiseksi tahansa. Suuret mestarit osaavat järisyttäviä voimia ja voivat muuttaa itsensä vaikkapa lohikäärmeiksi. Erityisen kiehtova taikavoima löytyy kuitenkin uros-tanukeilta, jotka kykenevät pullistamaan ja venyttämään kiveksensä valtaviin mittasuhteisiin. Tämän konstin käyttö huipentuu suuren mestarin lähtöön, jossa hän käyttää kiveksiään laivan purjeena.

Kivestaiat ovat aitoa japanilaista kansanperinnettä. Moiset temput löytyvät vanhoista tanuki-tarinoista ja piirroksista. On upeaa, että japanissa tarinoita kunnioitetaan siinä määrin, että piirroselokuvassakin kivekset saavat arvoisensa aseman! Länsimaisessa animaatioperinteessä, etenkin lapsille suunnatuissa elokuvissa yleensä kaikki viittaukset seksuaalisuuteen leikataan pois jopa tarinan kustannuksella. Niissä eläimillä tai muilla hahmoilla on vehkeet ainoastaan silloin, kun heitä potkaistaan jakoväliin.

Länsimaisen (kristillisperäisen) kulttuurin vakava seksuaaliongelma ilmenee myös siinä, miten suomalaisesta kansanperinteestä on siivottu pois vitun voimasta kertovat loitsut. Myös muu seksiaiheinen kansantieto on kätketty arkistojen hämäriin ja osa arkistomateriaalista on jopa aikoinaan hävitetty säädyllisyyden nimissä.

Sen sijaan Pompokossa supikoirien kivekset vilahtavat aina kun eläimen asennon puolesta kuuluukin. Ne kantavat kiveksiään ylpeinä ja nuijivat niillä metsäänsä uhkaavat viholliset kumoon. Milloin me saamme nähdä Rölli-elokuvan, jossa metsän olennot tekevät kyrvännostatustaikoja ja manaavat vitun väkeä avukseen?

Elokuvan suhtautuminen kiveksiin on kunnianosoitus miehiselle anatomialle. Siispä päätän tämän tekstin elokuvassa esitettyyn lauluun:

Tan Tan Tanuki no kintama wa,
Kaze mo nai no ni,
Bura bura

Tan-tan-tanukin kultaiset pallit
uljaasti heiluvat vain
vaikka tuule ei lain!

Instant-sensuuri

2010-09-21T09:18:00.007+03:00

Googlen uusi Instant-ominaisuus hakee hakutuloksia samalla kun kirjoitat hakukentään. Se vartioi myös samalla myös kansalaisten siveyttä, sillä ominaisuus sensuroi pornoa ja muuta pahuutta vaikka Safe Search olisi kytketty pois päältä.

Minua ei niinkään ärsytä se, että Google sensuroi pornoa, vaan se, että se tekee ilmiselviä moraalisia valintoja siitä kuka on hyvis ja kuka pahis.

Seksikolumnisti ja kirjailija Violet Blue on paha. Seksikolumnisti ja kirjailija Dan Savage on hyvä. "Google is good" kelpaa, "Google is evil" ei.

PETA:n puhenaisena ja Baywatch-televisiosarjan tähtenä myöhemmin ansioitunut Pamela Anderson kantaa Googlen silmissä edelleen Playboy-aikojensa stigmaa, mutta kokeilkaapa kirjoittaa ”Nokia Pamela Anderson”. Tuloksia tulee siihen asti, kunnes Pammyn nimi on kirjoitettu kokonaan, jolloin hausta tulee yllättäen paha.

Tosi-tv -turhimo Kim Kardashian läpäiseen Instant-sensuurin, vaikka hänen ensimmäisissä hakutuloksissaan näkyy enemmän tissivakoa kuin Pamelalla. Myös Kim tunnetaan julkisuuteen ”vuotaneesta” kotipornovideostaan. Paris Hilton puolestaan on paha.

Dita von Teesen Perrier -mainoskampanja on Instantille okei, mutta pelkkä Dita von Teese ei.

"Beheadings", "school shootings" ja monet muut brutaaliinkaan väkivaltaan viitaavat hakutermit eivät ole Instantin mielestä lapsille haitallisia, mutta "nipple slip" sen sijaan edustaa hiipivää turmiota.

Monet tietenkin sanovat että eiväthän ne sensuroidut hakutulokset ole kuin yhden enterin painalluksen päässä, mutta on täysin turha väittää, etteivätkö Googlen tekemät valinnat ohjaisi käyttäjien hakutottumuksia. Tänään Instant on kokeellista ja kivaa, vuoden parin päästä harva edes muistaa, että toisinkin voi hakea.

Lisäys (25.9.2010): Google Instantin mustaa listaa on kerätty kattavasti täällä!

***

Tämän tekstin kirjoitti Henri, rikostoverini seksualismissa!

Synnin musta säkki

2010-09-17T12:05:00.007+03:00

Palloilija Rooney on viime aikoina joutunut melkoisen mylläkän keskushenkilöksi. Brittimedia on kuin verenhimoinen piraijaparvi, joka ei jätä uhriaan rauhaan ennen kuin viimeisetkin rippeet maineesta ja mielenterveydestä on kaluttu.

Suhtautuminen palloilijaan on verkon turuilla hyvin vaihtelevaa. Jotkut lähtevät vahingoniloiselle ”siitäs sait” -linjalle. Toiset säälivät piraijoiden kaluamaa pallosankaria, mutta muistuttavat kuitenkin, että ”itsepähän ryhtyi”. Puolustajiakin löytyy, mutta aika niukalti.

Vahingonilo on ilmeisesti toimittajan suurin ilo. Seksiskandaalien keittelyn tarpeellisuudesta, kohtuudesta tai moraalista ei ole huolissaan juuri kukaan. Joukkotiedotuksessa tyhmyys tiivistyy kun myyntiluvut sokaisevat toimituskunnan. Journalismin periaatteet ovat kadonneet jo kauas horisointin taa.

Mitä yleistä etua palvelee potkupalloilijan seksuaalielämän käsittely joukkotiedotusvälineissä? Ei mitään. Itse asiassa koko potkupalloharrastuksen uutisoinnilla ei ole suurtakaan merkitystä...

Usein viitataan siihen, että mediat uutisoivat sitä, mitä ihmiset haluavat tietää. Tällainen oikeutus on kuitenkin erittäin kyseenalainen, sillä yksityisyydelläkin on perusteensa. Perinteisesti suuri yleinen etu on ajanut yksityisyyden yli, mutta tässä tapauksessa yksityisyyden rikkomiselle ei ole muuta perustetta kuin lehden ostajien lisäämiselle perustuva verenhimo.

Juoru-uutisoinnista on jo kauan sitten tullut tiettyjen medioiden rahapuu. Asia on sikäli ongelmallinen, että jotkut haluavat olla mahdollisimman tunnettuja ja tekevät mitä tahansa saavuttaakseen julkisuutta. Toiset taas haluavat olla rauhassa, vaikka mediat olisivatkin heistä kiinnostuneita.

Ehkä ongelman ratkaisuna voisi olla jonkinlainen julkinen ilmoitus, jossa median kanssa tekemisissä olevat henkilöt ilmoittavat, miten paljon, millä tavalla ja missä asioissa he haluavat mediassa esiintyä. Ilmoituksen ehtoja saisi rikkoa ainoastaan painavan yleisen edun nimissä.

Juorumediat ja muukin uutisointi on jo aikaa sitten menettänyt otteen omista itsesäätelymekanismeistaan. Journalismin periaatteita noudatetaan vain ani harvoissa medioissa. Julkisen sanan neuvosto tai ulkomaiden vastaavat ovat turhanpäiväisiä nitisijöitä, joilla ei ole todellista valtaa. Eikä journalismin eettinen ja yhteiskunnallinen pohdinta läpäise millään tavalla alaa.

Rooneyn kohtaama rumba on täysin kohtuuton. Hän ei ole ainoa, joka huorissa käy, eikä toiminnassa sinänsä ole mitään paheksuttavaa, jos hän kohtelee palvelun tarjoajia hyvin. Lehdissä esillä olleet ilotytöt olivat itsenäisiä ammatinharjoittajia, eikä heillä ole ollut palloilijasta pahaa sanottavaa. Ja miksi olisikaan ollut, äijähän maksoi parhaimmillaan 1500 puntaa illasta! On myöskin kyseenalaista pettää asiakkaan luottamus vuotamalla tiedot julkisuuteen setelitukon kuva silmissä kiiluen.

Brittimedia on naureskelut, pilkannut, mustamaalannut ja paheksunut Rooneyta erilaisissa yhteyksissä jo jonkin aikaa. Itse tapahtuma on tuskin edes pikku-uutisen arvoinen. Ja ennen kaikkea miehen teko tai sen seuraukset eivät kuulu kenellekään. Asiasta seurannut parisuhdekriisi on puhtaasti parisuhteen osapuolten oma asia.

Median keittämät skandaalit voivat vahingoittaa kohteitaan suuresti. Lisäksi ne tärvelevät avointa ja myönteistä seksuaalikulttuuria. Jos aikuisen ihmisen seksielämän valinnoista voidaan (muka)oikeutetusti tehdä halventavia lööppijuttuja, kuka haluaa olla avoin seksuaalisuutensa suhteen? Skandaalit antavat oikeutuksen halpamaisille ja alhaisille asenteille. Ne viestivät, että pilkkaaminen ja verenhimoinen lietsonta ovat ihan oukei, tai että yksityisyydellä ei ole mitään merkitystä, jos olet joskus ollut julkisuudessa mistä tahansa asiasta johtuen.

Skandaalinkeittäjän moraali on yhtä ohut ja venyvä kuin sosiaalisia konflikteja ja vesilasikohuja tehtailevan epätosi-teeveen. Erona on vain se, että sisällöiltään superankeisiin ohjelmiin, kuten Big Brotheriin, laboratoriorotat menevät vapaaehtoisesti.

Seksipaljastukset tuottavat myös todella naurettavia käsityksiä ihmisen seksuaalisuudesta. Rooneyllekin on tarjottu pakotieksi seksiriippuvuuteen vetoamista. Tällainen on täyttä roskaa. Terveellä, aikuisella heteromiehellä on paljon todennäköisemmin jokin ongelma, jos hän EI ole kiinnostunut seksistä viehättävien naisten kanssa.

Huvittavana sivujuonteena aiheessa on brittifeministi Bel Mooneyn tilitys, jonka mukaan nuoret seksiduunarit pilaavat kaikkien naisten maineen ja suorastaan koko nyky-naiseuden olemuksen! Eikö naiseus kuitenkin koostu kaikesta siitä, mitä naiset tekevät ja ovat? Miten yksi kolumnisti voi määritellä sen, mikä on oikeaa ja kunnollista naiseutta?

Mediassa Rooneyn päähän on laitettu synnin musta säkki, jota ei saa pois millään. Tosiasiassa säkki on ihan yhtä syvällä kanssaihmisten päässä. Rooneyn ongelma on vain hänen parisuhdekuvionsa, kaikki muu hässäkkä on paheksunnan, ahdasmielisyyden ja pilkkahurmoksen tuotetta.

Akuliina ja suhdeanarkia

2010-09-01T19:07:00.006+03:00

Valtakunnanhäirikkö Akuliina Saarikoski esittelee Uuden Suomen verkkokolumnissaan ihmissuhdeanarkian vastarintana kapitalistiselle kulttuurille. Menemättä sen koomin syvemmälle kapitalismiin, ihmettelen, miksi halu järjestää ihmissuhteensa itselle sopivalla tavalla pitäisi politisoida näin?

Ihmissuhdeanarkian idea sisältää monia hyviä ajatuksia. Ihmissuhteiden rutistaminen tiukkarajaisiin kategorioihin tekee usein väkivaltaa tunne-elämälle, joka ei noudata sosiaalisen verkoston kulttuurisia jäsennystapoja. Anarkistinen ajattelu pyrkii sallimaan tunteet ja tuntemukset, joita toiset ihmiset synnyttää ilman, että ne pitäisi ahtaa kategorioiden sallimiin normeihin.

Tunne-elämän avartaminen tällaiseen suuntaan voi tuoda paljon iloa elämään, olla vapauttavaa ja helpottaa ihmissuhdeverkossa liikkumista. Vaikeuksiakin tosin on näköpiirissä, sillä yhden oivaltaessa rajattoman rakkauden riemun, muu maailma elää yhä vanhojen kategorioiden mukaisesti ja ajautuu helposti konflikteihin anarkistin elämäntavan kanssa.

Tunneanarkistinen ajattelu antaa monoa monomaanisen monogamian askeettiselle tunnenormistolle ja tunnustaa ihmisen kyvyn tuntea rakkautta, kiintymystä ja seksuaalisia haluja useampiin ihmisiin yhtaikaisesti. Kapitalismin kritiikkikin alkaa aueta, kun oivaltaa perinteisen parisuhdekäsityksen rakentuvan vahvasti omistusoikeuden perustuksille. Perinteiseen malliin on ladattu valtava määrä itsekkään vallankäytön keinoja, jotka asettuvat osaksi elämää ihan varkain, jos niitä ei tietoisesti vastusta.

Filosofian puutarhuri ruotii varsin seikkaperäisesti rakkauden nimissä rakennetun vallankäytön ja todellisuuden kieltämisen verkkoa kirjoituksessaan, joka puolestaan innoittui minun edellisestä kirjoituksestani! Ihanaa, Blogistan, ihanaa!

Olen Akuliinan kolumnin kanssa monesta asiasta samaa mieltä, vaikka en jaakaan hänen tarvettaan alistaa kaikkia elämäntapavalintoja poliittiselle taistelulle. Yksi asia hänen mustassa listassaan menee kuitenkin pahasti poikittain hanurissani: individualismi. Mitä? Millä perusteella individualismi joutuu tuomituksi kapitalistisena kulttuurina?

Oletan, että Akuliina tarkoittaa individualismilla itsekeskeisyyttä tai itsekkyyttä, mutta individualismi on siihen väärä sana. Se on yhteiskuntatieteellinen termi, joka korostaa yksilöä yhteiskunnallisena toimijana yhteisön sijaan. Termi on toki moniselitteinen, mutta kapitalismin syntilistalle se ei sellaisenaan kuulu.

Akuliina päätyy aikamoiseen ristiriitaan vaatiessaan individualismin lakkauttamista hyvin yksilöllisessä tukassaan, yksilöllisine elämänvalintoineen ja suorastaan epäyhteisöllisin käsityksin ihmissuhteista. Ihmissuhdeanarkia on hyvin kaukana kollektivistisesta tavasta järjestää ihmissuhteet.

Individualismi on välttämätön edellytys liberaalille seksuaalipolitiikalle, seksuaalioikeuksien toteutumiselle ja yksilöllisille ihmissuhteille. Se ei sulje millään tavalla pois humanismia ja eettisyyttä, eikä valistunutta keskustelua ihanneyhteiskunnan järjestämisestä. Jos tauhkaa vähemmän, ehtii ajattelemaan enemmän...

Rakkauden tragedia

2010-08-22T21:15:00.006+03:00

Jos rakkaus on ihmisten välisistä siteistä suurin ja arvostetuin, niin miksi valtaosassa ihmissuhteista toisen vapauden rajoittaminen merkitsee lopulta enemmän kuin rakkauden säilyminen? Onko kyse tekopyhyydestä, itsepetoksesta vai vallanhalusta - vai kaikista yhdessä?

Uskollisuuden vaatimus rakkaussuhteessa on outo paradoksi. Valtaosa ihmisistä nostaa rakkauden jalustalle, mutta halu kontrolloida kumppanin tekemisiä ohittaa käytännössä rakkauden mennen tullen. Joissakin tapauksessa kontrolli saa aivan naurettavia mittasuhteita, kun yhteisen arjen järjestämisestä tulee taistelutanner.

Kliseiksi muodostuneet taistelut sukkien sijoituspaikasta ja wc-kannen asennosta ovat vain pieni raapaisu siihen raadolliseen vallankäytön maailmaan, joka suhteissa voi ajoittain vallita. Vaikka arki sujuisikin mallikkaasti, vallanhalu iskee päälle viimeistään seksuaalisista haluista ja tunteista puhuttaessa.

Jos oma kumppani alkaakin vilkuilla toista, niin rakkaus jää nopeasti toissijaiseksi asiaksi kun seksuaalisuuden omistusoikeudesta ryhdytään keittämään kriisiä. Toinen kriisin paikka on parisuhteelle korvamerkittyjen tunteiden ilmaiseminen sen ulkopuolelle. Toisilla kontrollimoodin laukaisijaksi riittävät pelkät vilkaisut väärään suuntaan, toiset tarvitsevat raskauttavaa todistusaineistoa.

Eksklusiivisen eli poissulkevan parisuhteen paradoksaalinen tilanne on siinä, että ihmisen seksuaaliset ja emotionaaliset taipumukset eivät ole ekslusiivisia - eivät biologisesti eivätkä kulttuurisesti. Kaikissa kulttuureissa, joissa monogamiaa esiintyy, on myös vahvoja kulttuurisia rakenteita, joilla monogamista normistoa kierretään. Ihmiset siis toteuttavat seksuaalista ja emotionaalista vaihtelunhaluaan jopa kuoleman uhalla kaikista synkimmissäkin sortoyhteisöissä, kuten esimerkiksi nyky-Iranissa.

Kumppanin tekemisten vartioiminen, sanktioiminen ja kriisiyttäminen tuntuvat olevan seksin ja tunne-elämän suhteen valtavan paljon suurempia asioita kuin keskinäinen rakkaus. Pitäisikö nykyään palata rehellisyyden nimissä vanhaan Levi-Straussin määritelmään, jonka mukaisesti parisuhde tarkoittaisi "puolisoiden yksityisoikeutta toistensa seksuaalisuuteen"?

Tällöin parisuhteissa vallitseva vallankäyttö, kiristys ja keskinäinen kauhun tasapaino tulisi selkeästi sanoitetuksi. Samalla rakkaudesta puhumisen voisi jättää niille, jotka ovat valmiita rakastamaan toisia ilman vallankäyttöä, omistamista ja kahleita.

Bjarnen aivoliito

2010-08-07T15:46:00.005+03:00

Ilmeisesti helle on ollut ihmisille liikaa, sillä keskustelu avioliittolaista on päässyt salakavalasti kuumenemaan kesälomien aikana. Tulevista vaaleista povattiin kiinnostavia juuri tämän asian takia, mutta kieroimman kortin käyttivätkin tutkapari Kallis & Huovinen!

Uhkailu ja kiristys ovat tyypillisiä kasvatuksen ja politiikan keinoja. Uhkaus siitä, että kirkko luopuisi vihkimisoikeudestaan on kuitenkin siitä lystikäs, että monet uskonnottomat ja seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat toivoneet moista muutosta jo vuosia.

Tietenkin uhkauksen kohderyhmä on ne kansalaiset, jotka eivät muuten seuraa keskustelua, mutta säikähtävät että eikö kirkkohäitä enää saakaan järjestää. Kauheaa kun ne homot vievät meiltä meidän oikeudet...

Vihkimisoikeudessa ei kuitenkaan ole kysymys hääseremonioista, vaan juridisesta toimesta, jolla uusi siviilisääty merkitään väestörekisteriin. Uhkaus on siis varsinaisesti tyhjä. On lopulta ihan sama, mikä viranomainen viralliset merkinnät tekee. Kirkko voi järjestää rituaalejaan ihan samaan tapaan vaikka sillä ei viranomaisen toimivaltaa olisikaan.

Koko avioliittolain yksi keskeinen ongelma on siinä, että vain tietyillä uskonnollisilla yhteisöillä on ollut historiallinen etuoikeus vihkimisten järjestäjänä. Tämä etuoikeus on jättänyt muut uskonnolliset järjestöt ja maalliset toimijat epätasapuoliseen asemaan. Toinen ongelma on tietysti avioliittolain sitominen sukupuoleen, mikä myös perustuu uskonnollisiin käsityksiin.

Ratkaisuja pohtiessa on hyvä kysyä, mikä tarkoitus on sillä, että valtio ylipäätään puuttuu yksilöiden välisiin henkilökohtaisiin sitoumuksiin säätelemällä avioliiton muotoa. Usein esitetty peruste on perheiden ja lasten aseman tukeminen antamalla avioliitossa oleville erilaisia etuja ja oikeuksia.

Tämä peruste ei kuitenkaan riitä selittämään sitä, miksi avioliittolaki on sukupuoleen sidottu tai rajoitettu pelkästään kahden ihmisen välille. Lapsen etuja määrittelee tehokkaasti huoltajuuteen ja lasten suojeluun liittyvät lait, joten valtiolla on ollut jokin intressi myös myös parisuhteen muodon säätelemiselle.

Yksi selitys on ilman muuta se, että avioliitto nykymuodossaan on historiallinen jäänne ajasta, jolloin liitot solmittiin ikuisiksi jumalan kiiluvan silmän alla seurakunnan toimittaessa moraalinvartijan virkaa.

Tässä valossa koko laki olisikin syytä laittaa tiukkaan syyniin ja pohtia, millä tavoin oikeudenmukainen ja liberaali yhteiskunta voi lainsäädännöllä yksilöiden välisiin ihmissuhteisiin puuttua, ja millä perusteilla tietyt suhteet nauttivat valtion tarjoamia etuja ja oikeuksia, mutta toiset eivät.

Seksuaalioikeuksia poljetaan Suomessakin

2010-06-29T20:57:00.002+03:00

Seksuaalioikeuksia koskeva tekstini julkaistiin 29.6.2010 Hesarin pääkirjoitussivulla. Tekstin verkkoversio löytyy täältä!

Hesarin keskustelu aiheesta on ollut tähän mennessä valitettavan niukkaa mutta varsin asiallista. Paras pala on kuitenkin ehdottomasti seuraava tuskan parahdus:

"Enkä oikein ymmärrä, miksi jollekin Tommi "vaihdetaan Raamatut pornoon" Paalaselle pitää taas kerran antaa mediatilaa. Liekö Paalasen toiveena oikeasti laskea ikärajoja 13-/15-vuoteen ja tehdä pornosta, ryhmäseksistä ja sadomasokismista kansanhuvia, vai onko kyseessä sittenkin miespuolinen Tukiainen/Aitolehti, josta on kiva päästä mediaan kohauttamaan."

Voinen sukunimeeni viitaten alkaa vastedes käyttämään lempinimeä "Paksu". ;o)

Sadomasokismi ja väkivalta

2010-06-21T23:06:00.003+03:00

Malmössa on parhaillaan käynnissä esitutkinta tapauksesta, jossa 16-vuotias tyttö ja 32-vuotias mies harrastivat sm-seksiä. Uutisen mukaan tyttö oli itse lähestynyt miestä kirjeitse ja pyytänyt itseään "hyväksikäytettävän ja nöyryytettävän". Myöhemmin tytön sukulaiset veivät tapauksen poliisille saatuaan tietää tapahtuneesta.

Jutusta tekee erityisen kiinnostavan se, että tapauksen syyttäjä haluaa selvittää, missä menevät yhteiseen suostumukseen perustuvan väkivallan rajat. Nyheter24:n uutisessa mainitut häkissä pitäminen, piiskaaminen ja nänninipistimet eivät tosin vielä kovin pitkälle väkivallan alueelle ulotu.

Valitettavasti tapauksen asiallista käsittelyä varjostaa henkilöiden välinen ikäero, joka ainakin verkkokeskustelussa tulee toistuvasti pääasiaksi itse sadomasokismin sijaan. Kuitenkin lain mukaan 16-vuotias on täysin vapaa päättämään omasta seksuaalisuudestaan. Ruotsissa "suojaikäraja" on vuoden Suomen vastaavaa alempi: 15-vuotta.

Sadomasokistisen seksin rinnastaminen väkivaltaan perustuu yleensä väärinymmärrykselle ja seksiä koskeville ennakkoluuloille. Väkivaltakeskustelu käynnistyy sadomasokistisen seksin yhteydessä todella pienistä asioista, vaikka yhteiskunnassamme harjoitetaan täysin sallitusti vapaaottelua ja jääkiekkoa - Duudsonien sekoiluista puhumattakaan...

Ennakkoluuloista kertoo myös äskettäin mediassa ollut hässäkkä kristillisdemokraattien kansanedustaja Leena Rauhalan reaktioista wiccalaisuudesta kertovaan nuortenkirjasarjaan. Rauhala nosti erityisesti esille sarjan ensimmäisessä osassa esiintyneet muutamat viittaukset alastomuuteen ja sadomasokismiin. Kaj Sotala vastasi hänelle erinomaisesti (ja varsin pisteliäästi), että sadomasokismin mainitseminen tuskin turmelee teini-ikäisiä - sen sijaan seksuaalisuudesta - myös sadomasokismista - olisi keskusteltava nuorten kanssa mahdollisimman avoimesti.

Kristillisdemokraateille ja muille sadomasokismistä peljästyneille olisi saatava teroitettua, että vapaaehtoiset seksileikit eivät ole väkivaltaa. Eivät, vaikka niihin liittyisi nöyryyttämistä tai ruumiin kurittamista. Mikäli vakavia pysyviä vammoja ei tuoteta, niin jokaisella on oikeus käyttää omaa kehoaan haluamallaan tavalla, vaikka joitakuita muita toiminta kummastuttaisikin.

Pornosta ja yhteiskunnasta

2010-06-08T11:56:00.010+03:00

Pornotempauksen jälkimainingeissa minulta on useaan otteeseen pyydetty lähteitä pornoa koskeviin tutkimuksiin. Laitan tähän merkintään muutaman linkin aiheesta kiinnostuneille.

Kvantitatiivisen pornotutkimuksen kärkeä edustaa veteraaniseksologi Milton Diamondin review-tutkimus. Siinä kootaan tietoa useista pornoa sivuavista tutkimuksista ympäri maailmaa. Tutkimuksesta on myös julkaistu populaarimpi artikkeli The Scientist -lehdessä.

Pornon vaikutuksista väestötasolla on julkaistu kaksi puheenvuoroa, jotka esittävät, että pornon saatavuus vähentää seksuaalista väkivaltaa. Kyseessä on oikeustieteen professori Anthony D'Amaton sekä Todd Kendallin paperit. Näitä tuloksia on myös kritisoitu, mutta kriitikot ovat todenneet, että myöskään päinvastainen ei näyttäisi pitävän paikkaansa: pornon saatavuus ei lisää seksuaalirikoksia.

Yhteiskunnallisesti katsoen voisi todeta, että avoin seksuaalikulttuuri ja naisten tasa-arvoinen asema ovat merkittäviä tekijöitä seksuaalirikosten vähenemisessä. Tästä vihjaavat myös luvut, joiden mukaan maahanmuuttajat ovat yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa. Ehkä seksuaalisen kaltoinkohtelun esiintyminen uskonnollisissa yhteisöissä kertoo myös jotakin siitä, millaista seksuaalisuutta tiukka seksuaalinormisto ja patriarkaalinen vallankäyttötraditio voivat tuottaa.

Nuorista puhuttaessa pornolla pelottelu nousee helposti pintaan. Äskettäin Iltalehden jutussa haastateltu feministisosiologi Michael Flood väitti, että pornoa katsovasta nuoresta tulee todennäköisemmin raiskaaja. Yhdysvaltain psykologiliiton jutussa otetaan asiaan paljon maltillisempi kanta, sillä olemassa olevat tutkimustulokset eivät anna aihetta niin suoraviivaisiin johtopäätöksiin kuin Flood esittää.

Mediatutkimuksen näkökulmasta tehdyn pornotutkimuksen kulmakivi on Linda Williamsin toimittama Porn Studies. Kannattaa myös tutustua kotimaiseen tutkimukseen, kuten Susanna Paasosen julkaisuihin sekä Pornoakatelmia-tutkimusprojektin artikkelikokoelmiin Pornoakatemia! sekä Jokapäiväinen pornomme.

Osmo Kontulan artikkeli pornosta Duodecimin Seksuaalisuus-kirjassa tarjoaa yleistietoa aiheesta seksologisen tutkimustiedon tukemana. David Loftuksen Watching Sex on oiva katsaus pornon käyttäjien mielenliikkeisiin. Pikakelaus uuden ajan pornohistoriaan löytyy täältä.

Filosofista ja räväkkää keskustelua pornosta tarjoaa seksin filosofian suurmies Alan Soble teoksessaan Pornography, Sex and Feminism. Teoksen ärpäkkäästä tyylistä kertoo esimerkiksi tämä kirja-arvio.

Käsittelen pornoa filosofiselta kantilta myös omissa kirjoituksissani. Kritisoin feminististä esineellistämisväitettä Wider Screen -verkkolehden artikkelissani. Lisää kirjoituksiani löytyy tästä blogista hakusanoilla porno ja pornoistuminen.

Pornotempauksen mediahärdelli

2010-06-06T14:52:00.005+03:00

Vaihda Raamattusi pornoon -tempaus onnistui yli kaikkien odotusten. Kun sitä suunniteltiin, uumoiltiin että Suomessa on sen verran maltillinen ilmapiiri, että reaktiot olisivat laimeita. Olimme täysin väärässä. Tempaus on poikinut valtavasti keskustelua verkossa, kymmenittäin uutisia ja haastatteluja (itse annoin noin 15 haastattelua), KD:n masinoiman tutkintapyynnön poliisille, sekä tappouhkauksia Vapaa-ajattelija -aktiiveille.

Niin, ja vaihdoimmehan me reilusti yli 200 teostakin. Mukana on Raamattuja, virsikirjoja, traktaatteja, Vartiotorneja, Katekismuksia ja Uusia testamentteja. Erikoisuuksina saimme jokusen Mormonin kirjan, pari krishnalaista opusta, Jehovan todistajien kirjoja sekä pari Koraania. Vaihdoimme myös räyhäateisti Hitchensin teoksen Jalluun.

Kokoan alle omaksi ja muiden kiinnostuneiden iloksi suuren joukon linkkejä tempauksen uutisoinnista ja muista reaktioista:

Tempauksen Facebook-sivu ja Helsingin Vapaa-ajattelijoiden sivu.

Videointeja: Ilta-Sanomat, Hesari, Nelonen, A-Tuubi, Ruutu.fi sekä Youtubesta Queenin säestämä kooste päivän kulusta ja parhaista repliikeistä... Jälleensyntynyt Moon-TV kuvasi myös tempausta, mutta juttu ei ole vielä tullut ulos tätä kirjoittaessani.

Radiohaastatteluja annoin päivän aikana YleX:lle, Bassoradiolle ja Radio Voimalle.

Verkkolehtien uutisia tempausta ennen: Ilta-Sanomat, Uusi Suomi, Aamulehti, MTV3, Hesari
... ja sen jälkeen: Ilta-Sanomat, Iltalehti, MTV3, Uusi Suomi, Hämeen Sanomat, ESS

Kristillisdemokraattien tutkintapyynnöstä: KD, Verkkouutiset, YLE, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Hesari, Vartti (huomaa Vartin kuvassa mahtava rinnakkaistempaus: Vaihda Raamattusi käsityölehtiin!)

Kristillisen kirjakaupan vastaiskusta: YLE, Keskisuomalainen

Muutamia bloggaajien kommentteja: Verbaalinen velodromi, Kylväjä, Koiranmutkia, Kolinaa Panuhuoneesta, Päivi Räsänen ja Takkiraudalla kävi ahjo pöhisemään oikein kahdesti

Ja koko liuta keskustelupalstoja: Hesari, Ilta-Sanomat [2], Iltalehti, Tiede, Basso, Suomi24, Muro, Demi, Keskisuomalainen, Pakkotoisto, Vauva-lehti ja riipaiseva avunpyyntö Kauppalehden palstalla.

Lopuksi muutama sivusto in english: Momento24, AtheistNexus, Newsvine, Vlad Tepes -blog,
ja pari juttua tempauksen texasilaisesta esikuvasta: MySA news ja AllVoices.

Jos vastaasi tulee joitakin täältä puuttuvia mehukkaita uutisointeja tai keskusteluja aiheesta, niin jaa ihmeessä tietosi!

Vaihda Raamattusi pornoon!

2010-05-30T16:00:00.003+03:00

Tempauksen tiedote, lisää keloja alla olevassa merkinnässä:

Helsingin Vapaa-ajattelijat järjestävät perjantaina 4.6. tempauksen, jossa uskonnollista kirjallisuutta vaihdetaan pornolehtiin. Tempauksen tapahtumapaikkana on Kolmen sepän aukio Helsingissä ja se alkaa klo 14:00.

Vaihdettavaksi kelpaavat Raamatut, Koraanit sekä muut ”pyhät” kirjat. Lisäksi vastaan otetaan kaikenlaista uskonnollista kirjallisuutta ja lehtiä. Vaihdossa saadut kirjat otetaan hyötykäyttöön jätepaperina. Tempauksen tavoitteena on arvostella erityisesti kristinuskon ja islamin seksuaalikielteisyyttä ja tuoda esiin tervehenkinen vaihtoehto uskonnolliselle kirjallisuudelle.

”Porno mahdollistaa seksuaalisen kiihottumisen ja nautinnon joko yksin tai seurassa. Seksi – itsetyydytys mukaan lukien – on seksologisten tutkimusten mukaan monella tavalla hyväksi terveydelle ja mielialalle. Maailma olisi rennompi ja mukavampi paikka, jos ihmiset vaihtaisivat ”pyhät” kirjansa pornoon”, sanoo Tommi Paalanen Helsingin Vapaa-ajattelijoista.

Tempauksen järjestää Helsingin Vapaa-ajattelijat, ja sitä ovat tukemassa Seksualistin päiväkirja -blogi, Hustler sekä Jallu.

Murrosikäisten poikien touhua

2010-05-30T14:00:00.000+03:00

Vaihda Raamattusi pornoon -tempaus on onnistunut oivallisesti jo ennen alkuaan. Tempauksen tavoitteena on ollut härnätä esille asenteita, jotka kumpuavat Lähi-idän uskontojen ja seksuaalisuuden vuosituhantisesta ongelmallisesta suhteesta.

Närkästyneitä vastalauseita on tullut runsaasti niin tempauksen Facebook-sivulle kuin keskustelupalstoillekin (Ilta-sanomat, Uusi-Suomi, Kauppalehti, pahamaineiset vauvafoorumit...). Toki joukossa on paljon tempauksesta ilahtuneitakin, mutta tuohtumus on ilmassa sakeana kuin pohjolan sääskiparvi.

Lystikkäintä näissä keskusteluissa on huomata härnäyksen osuvan maaliin. Poliittisesti korrektit kulissit repeilevät kun vapaa-ajattelijoita syytetään ahdasmielisiksi, sovinisteiksi, murrosikäisiksi ja heidän päälleen langetellaan yhtä jos toistakin kirousta omahyväisen ylemmyydentunnon suojista.

Sokeus kulttuurihäiriköinnille ajaa tuohtujat juuri siihen ansaan, johon heidät haluttiinkin. Kuvien raastamisella ja pönäkän arvokkuuden murentamisella on pitkät perinteet filosofiassa ja modernissa populaarikulttuurissa. Monet suuret kreikkalaiset, Sokratesta myöten, olivat tunnettuja epäsovinnaisuudestaan, jonka tavoitteena oli paljastaa olemassaolevien ihanteiden ja käytäntöjen ohuus. Myös Nietzsche on tunnettu kristinuskoon kohdistuneesta vasaroinnistaan.

Nykyisessä populaarikulttuurissa "haistakaa vittu" -journalismin suuri esikuva on tietysti Larry Flyntin Hustler. Tästä hyvästä mies on yritetty tappaa useaan otteeseen. Muita mainittavia uranuurtajia ovat olleet MAD ja underground-sarjakuva kokonaisuudessaan. Kotomaassamme samaa linjaa edustaa Pahkasika ja ajoittain teekkarien itseironinen huumori. Punk-kulttuuri on henkeen ja vereen äkkiväärää. Sen koko olemassaolo perustuu epäsovinnaisuuden kultivoinnille.

Korrektiuteen perustuva arvontunto on vallankäytön keino, jota kunnon kansalaisiksi itsensä luokitteleva enemmistö käyttää. Naurunalaiseksi tekeminen on vastalääkettä sovinnaisuudelle, jonka todellinen tarkoitus on ainoastaan kyykyttää niitä, jotka eivät halua sopeutua vallitsevaan arvomaailmaan tai elämäntapaan.

Pornotempauksen tarkoitus onkin siis räjäyttää kertynyt lika poliittisen korrektiuden päältä ja osoittaa, millainen on ihmisten käsitys "arvokkaasta ja oikeasta", silloin kun heidät saadaan kiinni housut nilkoissa. Kun sovinnaisuuden rajoja tarpeeksi tökitään, niin syntyvä närästys paljastaa kaikenlaisia henkisiä oksennuksia.

Näiden parhaimmistoa on ehdottomasti tempauksen syyttäminen "murrosikäisyydestä". Tässä katteeton ylemmyydentunto tulee erittäin hyvin esille. Murrosikäisten nuorten kapina vanhempiensa arvoja kohtaan on jokaisen sukupolven käymä taistelu. Sovinnaisuuteen jumiutuvat vanhemmat eivät pysty näkemään kapinassa mitään hyvää. He olettavat, että heidän omahyväisen pullea olemisensa edustaa ihmisyyden parhautta. Sen kyseenalaistavat nuoret ovat "ongelmatapauksia", halveksuttavia ja väheksyttäviä.

Samaa halveksuntaa pyritään levittämään kaikkeen ei-toivottuun. Sovinnaisia ihmisiä ei kiinnosta kysyä, miksi pitäisi toimia sata vuotta vanhan typerän tavan mukaan tai miksi pitäisi kunnioittaa tuhansia vuosia vanhaa taikauskoa nykyelämän ohjenuorana. Heistä tällaisten kysymysten esittäminen on vain keskenkasvuista ja ärsyttävää. Maailma on heille valmis sellaisenaan - kunnes he huomaavat pudonneensa maailman menosta jo reilun aikaa sitten.

Paheksunta ja tuomitseminen on enemmistön käyttämää painostusvaltaa. He väittävät tietäväntä mikä todella on arvokasta, oikeanlaista seksiä, aikuista, kaunista ja hyvän maun mukaista. Myös muiden pitäisi alistua heidän arvoihinsa. Porno ei ainakaan kelpaa heille (vaikka hekin käyttävät suljettujen ovien takana) , eikä arvokasta ja pömpöösiä uskonnollisuutta saa pilkata.

Kun tempausta syytetään ahdasmielisyydestä ja mauttomuudesta, on hyvä muistaa, että juuri liberaali yhteiskunta sallii kaikenlaiset maut. Jos eläisimme uskonnollisen dogmin kantapään alla, ei mauttomuudelle olisi sijaa - virallisen elämäntavan rikkojat olisivat linnassa tai mullan alla. Tätä voi käydä testaamassa esimerkiksi kiihkeän katolisissa yhteisöissä tai Iranissa.

Julkinen mauttomuus on hieno asia. Se on vapauden indikaattori.

Naimaan isosiskon papereilla

2010-05-24T08:30:00.000+03:00

Lähiaikojen viranomaislausuntojen ristiinlukeminen aiheuttaa kylmiä väreitä. Jos kaikki tiukentajat saisivat tahtonsa läpi seksuaalilainsäädännön osalta, olisi tämä maa pian samanlaisessa jamassa kuin Australia, jossa lapsipornotuomion voi saada Simpsons-pilakuvista.

Oikeusministeriön työryhmä esittää, että kaikkien yhdynnät alle 16-vuotiaan kanssa pitäisi järjestään katsoa törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Brax komppaa: "Tarpeellinen muutos!" Onhan niin, että teini-ikäiset eivät koskaan halua seksiä, onhan?

Kun tämä aie luetaan ristiin poliisiylijohtaja Paateron haaveiden kanssa, niin saadaan jännittävä kokonaiskuva nuorten seksisuhteiden tulevaisuudesta. Paateron mielestä olisi hyödyllistä ryhtyä pitämään Amerikan mallin mukaista julkista seksuaalirikollisten listaa, jossa julkaistaan nimet, kuvat ja asuinpaikat.

Näin päästään tilanteeseen, jossa 17-vuotias henkilö voidaan tuomita törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kun hän harrastaa seksiä 15-vuotiaan seurustelukumppaninsa kanssa. Sitten laitetaan tämän "lapsenraiskaajan" kuva internjettiin ja kaikki ovat onnellisia, kun naapuruston Rane käy pistämässä pedofiilin kylmäksi...

Tällaisiin ylilyönteihin päädytään, kun seksikauhu on vallalla, eikä faktatietoa osata käyttää hyödyksi. Viimeisimpien lukujen mukaan nuorista 30% aloittaa yhdyntänsä alle 16-vuotiaina. Näistä tapauksista vain murto-osaan liittyy kaltoinkohtelua. Mitähän oikeusministeriö oikein on kriminalisoimassa?

Paateron viittaus ameriikan esimerkkiin on sekin yhtä surkuhupaisa. Siellä nimi lävähtää listalle varsin herkästi, jos on varomaton seksikumppaninsa valinnassa tai ehdottelee turhan tiukkapipoiselle tyypille. Listojen tyypillisimpiä rikoksia on "statutory rape", joka on komeasti raiskaukseksi nimetty, mutta tosiasiassa seksisuhde alaikäisen kanssa. Kun Yhdysvalloissa yleinen suojaikäraja on 18, niin yksi jos toinenkin kansalainen on vain lain kouran välttänyt kurja raiskari.

Amerikkalaista oikeudenmukaisuutta seksuaalirikoksissa edustaa myös tapaus, jossa nainen sai elinkautisen tuomion pussailtuaan huppelissa 13-vuotiasta teinipoikaa ja pakottaessaan tämän koskettamaan rintojaan. Hyvällä käytöksellä hän voi päästä 10 vuoden päästä ehdonalaiseen. Mutta koska rikos on kaamea ja iljettävä seksirikos, johtaa se elinikäiseen merkintään julkisessa seksuaalirikollisten rekisterissä.

Hyvä Amerikka! Tällainen malliko halutaan Suomeenkin? Hei Paaaaaterooo?

Tulevaisuudessa pitänee siis kysyä kaikilta nuoren näköisiltä seksikumppaneilta paperit ensiksi ja varmistaa henkilöllisyys viranomaisten avulla. Pitää vain toivoa, ettei tule vastaan huijaria, joka esiintyy isosiskon papereilla. Sehän olisi aivan törkeää hyväksikäyttöä!

Porton terveiset

2010-05-11T21:57:00.008+03:00

Euroopan seksologiliiton konferenssi on tällä kertaa Portugalissa. Vaikka auringonpaisteesta on pulaa, pitää portviini lämpimänä...

Kokoontumisen kiinnostavinta antia on ollut vakuuttava tutkimustiedon esittely seksin merkityksestä terveydelle ja hyvinvoinnille. Vaikka tämä asia on helppo ymmärtää intuitiolla, on sitä ollut vastustamassa satojen vuosien seksuaalikielteinen kulttuuri. Vasta nyt muutaman vuoden sisään on tieteellinen tieto kerätty johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi.

Seksin merkitys terveydelle ilmeenee sekä elimellisellä että henkisellä tasolla. Esimerkiksi ahkera runkkaaminen vähentää huomattavasti eturauhassyövän riskiä miehillä sekä pudottaa kuoleman riskin puoleen vanhalla iällä. Aktiivinen seksuaalielämä antaa suojaa mielenterveyden ongelmilta kummallakin sukupuolella. Kaikki terveysvaikutukset yhdessä muodostavat mittavan kokonaisuuden - professori Kevan Wylie piti 100-sivuisen esityksen aiheesta!

Toinen kiinnostava tutkimustulos on portugalilaiselta seksilaboratoriolta. Siellä tutkittiin miesten ja naisten kiihottumista sekä fysiologisesti että psykologisesti pornoelokuvia katsottaessa. Tutkimuksen tulos on sikäli yllättävä, että sekä naiset että miehet kiihottuivat pornosta voimakkaasti fyysisesti riippumatta siitä, miten kiihottavaksi he raportoivat kokemuksensa. Erityisesti naisilla ilmeni sellainen tendenssi, että fysiologinen kiihottuminen ei ollut juuri missään yhdeydessä itse koetun kiihottumisen kanssa.

Kun naisille annettiin tehtäväksi kuvitella erilaisia asioita pornon katselun yhteydessä, niin kuvitelmat vaikuttivat kyllä itse koettuun kiihottumisen määrään, mutta eivät fyysiseen, mitattuun kiihottumiseen. Kulttuurin ja kehon välinen dilemma seksuaalisuuden alueella ei näemmä ota selvitäkseen vielä vähään aikaan...

Kotomaakin oli hyvin edustettuna: Seksiguru Osmo Kontula sai kultamitalin seksimaratoonista, eli tunnustuksen elämäntyöstään. Itse osallistuin kokoontumisen tieteelliseen antiin näyttämällä homoseksuaalista nyrkkinaintia salilliselle seksologeja ja puhumalla extreme-seksin etiikasta.

Kaiken se kestää

2010-04-28T14:45:00.002+03:00

Harvemmin tulee Hymyn juttuja luettua, mutta tällä kertaa silmiin osui varsin kiinnostava tapaus Sinistä ja Teemusta, jotka ovat suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta parin traagisesta taustasta huolimatta. Tarina kertoo Teemun saaneen HIV:n matkallaan miestenvälisestä lemmestä ja tartuttaneen sen kumppaniinsa Siniin kotomaassa. Seurauksena on tietysti ollut suuri ahdistus sekä syytösten ja itsesyytösten suo.

Kuitenkin tärkeintä tässä tarinassa on anteeksianto ja keskinäisen rakkauden merkitys tälle parille. Usein käsitykset romantiikasta kytketään uskollisuuteen tai muuten ahdasmielisiin normeihin, mutta tässä tapauksessa kristallisoituu romantiikan ydin (merkityksellä "rakkauden arvostus") . Tapahtuneesta huolimatta pari jatkaa yhdessäeloaan, sillä he pitävät rakkauttaan tärkeämpänä kuin tragedian aiheuttamia tunteita ja vaikeuksia.

(Käytän ilmausta "tragedia" sen vuoksi, että juttu ei kerro, onko HIVin saamisen taustalla vastuuttomuus vai vahinko. Toki sekä sosiaalisella että tunnetasolla kyseessä on tragedia joka tapauksessa riippumatta siitä, lankeaako Teemulle eettinen vastuu HIVin tuottamasta vahingosta.)

Sinin anteeksianto ja järkähtämätön järjen käyttö ovat ylistettäviä valintoja tilanteessa, jossa myös viha ja itsesääli olisivat täysin ymmärrettäviä. Valitsemalla nämä vaihtoehdot Sini ilmaisee voivansa toimia stereotyyppisten olettamusten vastaisesti katsomalla myös kumppaninsa tilannetta empaattisesti ja kirkkain silmin.

Kulttuuristen perusolettamusten mukaanhan Teemu pitäisi tuomita sekä pettämisestään, biseksuaalisuudestaan että HIVistään alimpaan kuilun sopukkaan. Näin tapahtuu myös Hymyn jutun kommenttipalstalla, vaikka Sinin valinnat ja perustelut ovat olleet kaikkien luettavissa. Kiinnostavaa on, että kulttuurissamme juuri ahdasmielisimpiä parisuhdekäsityksiä toistavat ja toisintavat henkilöt myös vannovat rakkauden nimeen. Pelkäänpä kuitenkin, että heidän rakkauden arvostuksensa tarkoittaa kovan paikan tullen jotakin aivan muuta.

Todellisuus ahdistaa

2010-04-20T22:19:00.007+03:00

Vaadin Todellisuuteen paniikkinappulaa! Haluan keinon, jolla ilmoittaa poliisille, sisäministeriölle ja Vatikaanille heti kun Todellisuudessa tapahtuu jotain, josta en tykkää.

Poliisi voisi asentaa jokaiseen huonetilaan, lyhtypylvääseen, kilometritolppaan, rappukäytävään, porttikongiin, kiveen ja kantoon sekä ei-toivottuihin henkilöihin paniikkinappulan, jolla paikalle saa heti rotevan konstaapelin ja Nokian nuoriso-ohjaajan.

Nopeita kurinpitotoimia! Ei kysymyksiä, ei vastaan ämpyilyä.
Ilmiantamisesta uusi kansanhuvi!
Julkiset teloitukset takaisin!

(Jukka Hankamäki sanoo hyvin kaiken sen, mitä yritän sanoa tässä vuodatuksessa...)

Strippaamista, urpot!

2010-04-14T15:54:00.005+03:00

Virpi Salmen kolumni "Se on strippaamista, urpot!" härnäsi minut ottamaan vielä kerran burleskin esille. Kuten elokuvienkin maailmassa, tämä keskustelun jatko-osa on siis, krhm... jo vuosia sitten suunnitelemani massivisen burleski-trilogian päätösosa!

Salmi penseilee burleskille yläviistosta käsin ja väittää, että burleskin feministisyys ja taiteellisuus ovat pelkkiä tyhjiä sloganeita. Hänen mukaansa burleski on strippaamista ja burleskiharrastajat ovat olleet jääkaapilla, kun feminismi ja taide keksittiin.

Samalla jääkaapilla on nähtävästi ollut tunkua, sillä myöskään Salmelle ei aate- tai taidehistoria ole kovin tuttua. Nykyiset yhteiskunnallisesti valveutuneet burleskikot viittaavat ajattelussaan ja toiminnassaan nimenomaan seksuaalimyönteisen feminismin suosittuun toimintatapaan, jossa feminismin kannalta kyseenalaisia kulttuurisia käytäntöjä otetaan naisten omiin käsiin.

Kolumnissa esiintyvä taidekäsityskin on niin kapea, että voi vain ihmetellä toimittajan ammattitaitoa. Pelkkä vilkaisu Wikipediaan alleviivaa lajin vahvan taustan performanssitaiteessa. Minkään esittävän toiminnan taiteellisuus ei ole kiinni sen nimekkeestä, vaan siitä, millaisin arvoin ja periaattein toimintaa harjoitetaan. Salmen halveksuma strippauskin voi olla taiteellista, jos sitä tehdään taiteellisesti kunnianhimoisin kriteerein.

Jääkaappi on liian haalea paikka, kun arvioidaan Salmen käsityksiä eroottisesta esiintymisestä ylipäätään. Jääkausi voisi olla oikempi osoite käsitysten tuoreuteen ja nerokkuuteen viitaten. Hänen suhtautuu halveksuen siihen, että burleski tai eroottinen esiintyminen ylipäätään voisi edistää mitään yhteiskunnallista asiaa. Queer-aktiiviset performanssitaitelilijat tai poliittinen seksityöläisten liike saattavat olla tästä asiasta eri mieltä...

Tyhmin sutkautus kolumnissa on ehdottomasti väite, jonka mukaan burleskin vapauttavuus perustuu "kaikki naiset haluaa stripata" -ajatukselle. Tämä on suora toisinnus tutummasta perussovinistisesta "kaikki naiset on huoria" -käsityksestä. Koska tämä lause ei ole burleskin kentältä tuttu, se on Salmen oma projektio burleskiharrastajien ajatuksista.

Lauseen käyttäminen tässä yhteydessä vihjaa voimakkaasti siihen suuntaan, että Salmen mielestä seksuaalista vapauttaan käyttävä ja eroottisuuttaan julkisesti esittelevä nainen on jotenkin huono, harhaanjohdettu tai vahingoittunut. Myös Salmen loppukaneetti vihjaa tähän suuntaan. Käsitys on hyvin halventava naisia kohtaan ja vetää täysin maton alta Salmen vihjailuista, joiden mukaan hän on enemmän tai parempi feministi kuin burleskiesiintyjät.

Vastaava ajattelu on tuttua seksuaalikielteisestä radikaalifeminismistä, joka kuoli älyllisesti jo 80-luvulla. Kumma kyllä sen haisevan ruumiin äärellä riittää yhä nokkijia.

Merkittävä osa burleskikeskustelun ongelmista johtuu Salmen otsikossaan toistamalle käsitesekaannukselle. Kyse on strip-teasen ja riisuuntumisen sekoittamisesta toisiinsa. Sekaannus on ymmärrettävä, koska puhekielessä strippaamisella tarkoitetaan kumpaakin asiaa. Sanan kahden eri käytön välinen ero on kuitenkin hyvin selkeä:

Strippaaminen merkityksessä strip-tease kuvaa yhtä eroottisen tanssin lajia, jolla on vahvasti vakiintuneet käytännöt ja ilmiasu. Burleski eroaa tästä lajista merkittävin tavoin, eikä siis ole strippaamista tässä merkityksessä.
Strippaaminen merkityksessä riisuuntuminen tarkoittaa mitä tahansa julkista tai yksityistä riisuuntumistapahtumaa, jolla on eroottinen sävy. Tätä sanaa voidaan käyttää myös puhtaasti ei-eroottisena riisuuntumista kuvaavana sanana. Burleski on tässä mielessä strippaamista, koska siinä riisutaan vaatteita eroottisella latauksella.

Tämän eron ymmärtäminen tekee selväksi sekaannuksen, kun burleskitaiteilija ilmoittaa, että burleski ei ole strippausta. Hän haluaa sanoutua irti perinteisen strip-teasen konventioista, mikä on lajien erot huomioiden aivan perusteltua. Väärinkäsitys (ehkä myös esiintyjien jakama) syntyy sanan toisessa merkityksessä.

Jotkut burleskista kertovat lehtijutut menevät tosin tässäkin yli. Me Naisten jutun Mikä on burleski? -tietolaatikossa väitetään pokkana, että "pääpaino ei kuitenkaan ole riisumisessa". Tämä on omituinen ja keinotekoinen painotus - en ole nähnyt yhtäkään burleskiesitystä, jossa ei riisuuduttaisi. Oli pääpainotukset missä tahansa, riisuminen luonnehtii nykyburleskia lajina olennaisella tavalla.

Roskakirjallisuutta?

2010-04-01T14:14:00.009+03:00

Texasin ateistiopiskelijat tempaisivat ja järjestivät "vaihda raamattusi pornoon" -kampanjan. Kampanjan tunnuslauseena oli "smut for smut", jonka voinee vapaasti kääntää "vaihda törkysi törkyyn". Kampanjan nokkamiehen perustelut vaihtokampanjalle olivat jotakuinkin seuraavat: Raamattu on ikivanhoihin uskomuksiin perustuva tekstikokoelma, joka sisältää runsaasti väkivaltaa ja vihaa, epäeettisiä elämänohjeita ja naisten alistamista. Porno on näistä kahdesta pienempi paha.

Vaikka itse en luonnehtisi Raamattua tai pornoa töryksi, ymmärrän hyvin tempaisun kantavan idean. Raamatulla on lyöty päähän lukemattomia sen oppeihin sopeutumattomia ihmisiä historian saatossa. Samaa tapahtuu runsain mitoin nykyisinkin. Erityisesti seksuaalivähemmistöt ja seksuaalisesti avomieliset ihmiset ovat kiihkouskovaisten silmittömän vihan kohteena.

Tässä mielessä Raamattu todella edustaa roskakirjallisuuden klassikkoa, joka turmiollisine vaikutteineen ylittää Mein Kampfin mennen tullen. Raamatun ja "raamatullisten" vihanpurkausten kohdalla ongelma on siinä, että ne nähdään osana uskontojen aluetta, jota pidetään yleisesti itsessään arvokkaana ja tärkeänä asiana. Tällöin myös sisällöiltään arveluttavat uskomukset saavat osansa uskonnon nauttimasta suojasta.

Uskonnon varjolla räyhäävä moralisti saa paljon enemmän anteeksi kuin vaikkapa aggressiivinen pornon puolestapuhuja. Landolat raikaa toreilla ja jeesuslippuja heilutellaan festareilla. Mitenkähän kävisi pornosaarnaajalle Kolmen sepän patsaalla? Tai Hustlerin sponsoroimalle nuortentilaisuudelle, jossa jaetaan aiheeseen liittyvää kirjallista materiaalia?

Uskonnot ovat olleet seksuaalisen vapauden toteutumisen jarruna joka käänteessä. Raamattua käytetään perusteena ahdasmielisyydelle, naisten alistamiselle ja homovihalle. Tämä on koko ajan nähtävillä kirkon arjessa. Vilkaiskaapa vaikka arkkipiispaehdokkaiden lausuntoja tai Marja-Sisko Aallon saamaa kohtelua. Uskonnolliset yhteisöt ja perheet tuottavat valtavasti seksuaalihäiriöitä ja otollista maaperää seksuaaliselle väkivallalle.

Milton Diamondin viimeisimpien tutkimusten mukaan porno on ollut länsimaisissa yhteiskunnissa vastalääkettä tällaiselle kehitykselle. Pornon saatavuuden ja käytön lisääntyminen on ollut useissa maissa indikaattori seksuaalisen vapaamielisyyden ja suvaitsevaisuuden määrälle. Seksuaalirikokset ovat vähentyneet tai pysyneet ennallaan pornon määrän lisääntyessä. Tämän valossa texasilaisten vaihtokampanja vaikuttaa hyvin perustellulta.

Seksuaalisesti vapaamielinen ja avoin ihminen ei turvaudu väkivaltaan tai hyväksikäyttöön purkaessaan turhautumiaan - hän painaa playta ja alkaa tumputtamaan.

***

PS Kiinnostaisiko jotakuta lähteä toteuttamaan vastaavaa vaihtotempausta Suomessa? Itseäni moinen kulttuurihäiriköinti kutkuttaisi kovasti...

Porno Porno Burlesque!

2010-03-25T20:59:00.005+02:00

(HUOM! Otsikko lausutaan huonolla feikki-italialla!)

Aiemman tarinointini kommenteissa heräsi kysymys uusburleskin ja pornon välisestä suhteesta. Minua kiinnostaa aiheessa erityisesti burleskin paikka eroottisen ilmaisun kentällä, joten keskityn sen luotaamiseen, vaikka monen mielestä jotkut aivan muut kysymykset ovat burleskissa keskeisempiä.

Nykyinen burleski ja porno kuuluvat molemmat eroottisen esityksen yläluokkaan. Tämän verran niillä on varmasti yhteistä. 1900-luvun alkupuolen amerikkalainen burleski toi aikaisempaan näytävään komediseen revittelyyn mukaan riisuuntumisen ja selkeän eroottisen kiusoittelun. Tällä tiellä valtaosa uusburleskistakin on.

Aatteellisessa mielessä uusburleski sijoittunee jonnekin feministisen ja alternative-erotiikan sektoriin. Siinä pyritään kirjoittamaan uudelleen seksikkyyden ja kauneuden skriptejä ja juhlistetaan samalla erotiikan ja kehollisuuden ihanuutta. Burleskikentän hengenyhteys alternativepornoon, kuten Suicide Girlsiin on käsinkosketeltava, mutta ei kuitenkaan viivasuora. Yhteyksiä löytyy alakulttuurisista tyyleistä, asenteista ja tee-se-itse -meiningistä. Erottajana on burleskin sovinnaiset rajat, joita alt-pornossa ei ole.

Paljastavuudeltaan uusburleski on tyypillisimmin pin-up -kuvien luokkaa. Tässä mielessä sitä pitäisikin tarkastella ennemmin pehmopornoon rinnastettuna kuin pornoon nykyisen valtavirran mielessä. Eroottisena esityksenä uusburleskia voisikin kutsua tavoitteiltaan enemmän virittäväksi kuin kiihottavaksi esitykseksi: sen tarkoitus on olla seksikästä, mutta ei välttämättä sen enempää.

Toinen asia on sitten katsojan kokemus. Katsojalle burleskiesitys voi olla hyvinkin kiihottava joko tarkoituksella tai tahattomasti. Esitys sisältää yleensä vietteleviä eleitä, vihjailevia asusteita ja paljasta pintaa siinä määrin, että halulle löytyy tarttumapintaa. Jos näyttävät asut ja kimalteet kolahtavat erityisesti, niin esitys tai esiintyjä voi saada jopa fetisistisen funktion. Katsojalle burleski voi siis hyvin olla pornon roolissa eli toimia kiihokkeena tai fantasioiden aineksena.

Tasselit viuhumaan

2010-03-14T18:44:00.005+02:00

Uusburleski edustaa puhtaasti nykyaikaista myönteistä seksuaalikulttuuria. Sen arvoihin kuuluvat ilo, hyväksyntä ja monimuotoisuus. Kauneus ja eroottisuus saavat monenlaisia ilmentymiä ja niiden konventioilla leikitellään vuoroin pisteliäästi ja vuoroin hyväksyvästi.

Nenännyrpistelijöille uusburleski on hankala paikka. Se on avoimen eroottista, mutta sitä ei voi parjata perinteisin hokemin. Se ei ole naista halventavaa, ei alentavaa, ei passiivista eikä esineellistävää. Niuhottajan aseiksi jäävät ainostaan typerät tokaisut: "Minä en ainkakaan missään verkkosukissa keikistelisi muiden katsottavana" tai "kuka nyt haluaisi tanssitaidottomia peruspulliaisia katsella". Näiden "argumenttien" variaatioita näkee runsaasti arvostelijoiden kirjoituksissa.

Uusburleski on sekä esiintyjille että katsojille armollista siinä mielessä, että sen henkeen kuuluu vahvasti aito itse tekemisen ilo. Toki ammattimaisiakin burleskitähtiä on, mutta tämän kulttuurin kova ydin löytyy omaehtoisten harrastajien parista. Seksikkyydellään myyviä diivoja on ollut maailmassa aina, ja on lopulta ihan sama, mikä heidän kontekstinsa on - tässä mielessä populaarikulttuuri, porno ja burleski eivät eroa toisistaan. Uusburleskin sydän on juuri monimuotoisuudessa ja hyväksynnässä, jotka saavat parhaimman asunsa alakulttuurissa.

Myönteisestä ilmapiiristään huolimatta uusburleskin suhde eroottisuuteen ei ole aivan ongelmaton. Tasselit osuvat sattumalta hyvin yksiin amerikkalaisen nännisensuurin kanssa ja burleskikulttuuriin asettuneet paljaan pinnan rajat ovat nykyisen seksuaalikulttuurin sallivuuteen nähden kysymyksiä herättäviä. Miksi rajat ovat olemassa? Onko syynä helppous, sovinnaisuus vai historialliset esikuvat?

Keskustelin paljaan pinnan rajoista pitkään Itty Bitty Tease Cabaretin tyttöjen kanssa ja kysymys jäi heillekin avoimeksi. Rajojen olemassaolo mahdollistaa ainakin sen, että burleskin painopiste asettuu jonnekin aivan muualle kuin eroottisuuteen. Tinker Bellin mukaan "burleski nimenomaan haastaa ennakko-olettamukset siitä, miten seksuaalisuutta saa tuoda esiin; se mahdollistaa parodian ja karnevalisoinnin."

Hyvä näin! Itse pidän kovasti uusburleskin arvomaailmasta, mutta ehkä liikkeen sisäinen itseymmärrys kaipaa vielä pohdintoja ja ongelmatisointeja siitä, miten erotiikka ja sen rajat ilmenevät sen konventioissa. Uusburleskin paljaan pinnan rajojen yhteenosuminen perinteisen sovinnaisen koodiston kanssa on kysymyksiä herättävä sattuma.

Esineellistäminen ja pornografia - pieni filosofinen tutkielma

2010-03-11T18:56:00.002+02:00

Otsikon aihetta on jo jonkin verran tässä blogissa pyöritelty, mutta nyt se saa vihdoin lihaa luidensa ympärille. Nimittäin kirjoittamani pieni tutkielma on saatavilla Wider Screen -verkkolehdessä, joka edustaa kotomaista mediatutkimusta.

Verkkolehti ei tarjoa mahdollisuutta kommentointiin, joten artikkeliin liittyviä mietteitä tai kysymyksiä voi esittää tämän merkinnän kommenteissa. Jos kiinnostusta aiheeseen riittää, niin aiempaa esineellistämiskeskustelua löytyy tästä blogimerkinnästä.

Epämukavia lähestymisiä?

2010-03-09T22:29:00.006+02:00

Nelosen uutisten mukaan kansanedustaja Lauri Oinonen on salannut tietoja taannoiseen eduskunnan häirintäkohuun liittyen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalli on tiedon mukaan nuhdellut häntä eduskunnassa työskentelevien naisten häirinnästä. Kallin mukaan Oinonen on lähettänyt "kirjeitä ja kukkia parille naistyöntekijälle".

Ilmeisesti kauhea rikos on tapahtunut. Vaadin, että kukkalähetit ruoskitaan ja postilaitos lakkautetaan tällaisen räävittömyyden johdosta. On myös epäilyttävää, että ihmisiä häiritään heidän merkkipäivinään inhottavilla kukkalähetyksillä. Vielä pahempi juttu on yököttävä kosiorituaali, jossa MIES (yök, kauheaa) antaa kokonaisen kukkapuskan naiselle.

Olisi kiva, jos uutiset perustuisivat tosiasioihin eivätkä niiden arvailuun. Lisäksi olisi tosi kiva, jos häirintä määriteltäisiin vähän täsmällisemmin. Kannattaa pysyä kukista kaukana - etenkin jos on iäkkäämpi mies.

Mukavia lähestymisiä

2010-03-01T16:14:00.003+02:00

Toverini Janne Luotola tekee juttua mukavista lähestymisistä Hesarin NYT-liitteeseen. Hän kaipailee juttuunsa tositarinoita miellyttävistä ehdotuksista, kosketuksista tai flirtistä. Yhteydenottopyyntö alla:

***

Nyt-liite kysyy mukavista lähestymisistä

Kerro mukavista lähestymisistä ja ihanista ehdotteluista. Lähetä kertomuksesi julkaistavaksi Nyt-liitteessä. Miten sinua on lähestytty? Miten sinulle on flirttailtu? Miten sinulle on ehdoteltu?

Uutisotsikoihin ja julkiseen keskusteluun nostetaan aina sopimaton tai rikollinen seksuaalinen ahdistelu. Miksi ei koskaan anneta mallia siitä, millainen ehdottelu on sopivaa ja jopa toivottavaa? Nainen tai mies, kerro miellyttävistä kokemuksistasi, kuinka ulkonäköäsi on kehuttu, sinua on kosketettu tai sinulle on ehdoteltu suoraan seksiä. Voit kertoa myös pelkistä haaveistasi, jotka odottaisit jonkun joskus täyttävän.

Ehdottelu on voinut olla suoraa tai epäsuoraa. Henkilöt voivat olla tuntemattomia tai tuttuja. Tilanteet voivat olla työ- tai opiskelupaikalta, baarista, kavereiden pippaloista tai vaikka kassajonosta. Kertomuksia julkaistaan aikanaan Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä. Kertomuksiin pitää liittää oma todellinen nimi ja yhteystiedot, vaikka jutut julkaistaan nimettöminä. Kertomukset tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen janne.luotola@hs.fi otsikolla ”Ehdottelu”. Vastauksia toivotaan 5.3. mennessä. Pyydän välittämään kysymyksiä eteenpäin kavereille ja kaverin kavereille. Kiitos.

Mätä omena?

2010-02-25T14:22:00.005+02:00

Apple kaivaa maata jalkojensa alta kiristäessään sensuuripyrkimyksiään. Yhtiön markkinointipäällikkö Phil Schiller paljasti Applen kortit perustellessaan tiukkoja sisältörajoituksia: "perheet ja lapset ensin." Tämä linja on hänen mukaansa otettu, koska Applelle on valitettu naisia alentavasta ja lapsille sopimattomasta sisällöstä.

Violet Blue kertoo omenan linjan olevan tavattoman tiukka: ei uimapukuja tai paljasta pintaa. Jopa taitoluisteluasuiset naiset määritellään seksuaaliseksi sisällöksi ja täten sopimattomaksi. Tällaisen perustelu perhearvoilla vaikuttaa aika hataralta. Kyse on hysteerisestä seksikammosta, joka on saavuttanut naurettavat mittasuhteet.

Luultavasti Applen moraalinvartijat toivovat, että perheet syntyisivät sopimusavioliitoilla ja lapset puhtoisella koeputkimenetelmällä, jotta ei tarvitsisi kestää mitään inhottavia viittauksia alhaisiin ruumiillisiin toimintoihin ja haluihin...

Elämänvastaisen ja kieroutuneen seksikäsityksen lisäksi inhottavaa Applen toiminnassa on pyrkimys keskusjohtoiseen sensuurijärjestelmään. Hyvin toimivien laitteiden ja medioiden tärkeä arvo on siinä, että ne mahdollistavat yksilöllisen käyttökokemuksen sekä helpottavat ja tehostavat halutun sisällön löytämistä ja käyttöä. Nyt Apple pyrkii pilaamaan juuri tämän mahdollisuuden sanelemalla, mitä käyttäjä saa haluta.

Toivottavasti tämänkaltaiset diktaattorin elkeet höykyttävät rajusti yhtiön markkina-asemaa. Itse olen päättänyt pysytellä kaukana Applen tuotteista - vaikka ne ovatkin mukavia käytettäviä - niin kauan kun he kuvittelevat tietävänsä paremmin, mihin minä niitä haluan käyttää.

Vapaus seksuaalisuuteen? - toinen otto

2010-02-15T22:48:00.003+02:00

Keskustelutilaisuus torstaina 18.2. klo 18. Kyseessä on uusinta joulukuussa peruuntuneesta tilaisuudesta.

Agricolan kirkolla (Tehtaankatu 23) puhutaan liberaalin seksuaalietiikan
mahdollisuuksista, vaikeuksista ja rajoista. Onko eläimiin sekaantuminen
eläinsuojelukysymys? Onko nekrofilia hygieniakysymys? Onko kysymys pornosta
ensisijaisesti esteettinen eikä eettinen?

Aiheesta juttelevat filosofi, nykyinen seksuaalietiikan tutkija Tommi
Paalanen ja pappi, entinen seksuaalietiikan tutkija Teemu Laajasalo

Tilaisuuden järjestää Agricola-liike ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

Pikkupojan silpominen taas käräjillä

2010-02-10T15:00:00.004+02:00

Englantilainen rabbi tilattiin Suomeen toissa vuonna ympärileikkaamaan juutalainen poikavauva. Seurauksena hallitsematon verenvuoto ja sairaalakeikka. Nyt vanhemmat ovat syytteessä pojan pahoinpitelystä ja käräjaoikeus on juuri aloittanut jutun käsittelyn. Nyt käsitellään lähinnä kysymystä siitä, kuka poikia saa silpoa, sillä Korkein oikeus päätti taannoin, että pojan pippelin silpominen on sallittua uskonnollisin tai kulttuurisin perustein.

Poikien silpomisten käsittely käräjillä on surkuhupaisaa johtuen Korkeimman oikeuden päätöksestä. Ennakköpäätös kun ohjaa alempia oikeusasteita jättämään itse silpomisen laillisen ja eettisen tuomittavuuden syrjään. Nyt puhutaan vain lähinnä siitä, oliko veitsi tarpeeksi terävä.

Poikien pippelien silpomiseen liittyy yhä aivan käsittämättömiä asenteita. Jostakin syystä poikien sukuelimiä ei nähdä yhtä arvokkaina ja suojelun tarpeessa olevina kuin tyttöjen. Lisäksi keskustelussa pulpahtelee tuon tuosta esiin vanha propagandaväite, jonka mukaan pippelin silpomisesta "ei ole mitään vahinkoa". Mikä helvetti sitten on vahinkoa, jos ei lapsen kehon herkimmän kudoksen viiltely teräaseella?

Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista

2010-02-08T13:16:00.005+02:00

Hesarin Vieraskynä-palstalla oli tänään (8.2.2010) kirjoitus lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten nimikkeistä. Siinä Liisa Kaukio-Rasilainen ja Aki Rasilainen esittivät hyväksikäyttörikosten uudelleen nimeämistä raiskauksiksi tai pahoinpitelyiksi. Ehdotus on periaatteessa hyvä, sillä "hyväksikäyttö" on terminä omituinen, koska olennaista on uhrin kokema vääryys eikä tekijän saama hyvä - kuten kirjoittajat järkeilivät. Parempi yleistermi voisi olla esimerkiksi "kaltoinkohtelu".

Kirjoituksen käsitteellinen selkeys kuitenkin katoaa, kun kirjoittajat ehdottavat raiskausta nimikkeeksi sellaisille tilanteille, joissa alle 16-vuotias on yhdynnässä. Viimeisimmän kyselytutkimuksen (Kontula 2008) mukaan noin neljännes väestöstä on ollut ensimmäisen kerran yhdynnässä alle 16 vuotiaana ja muut seksuaaliset kokeilut alkavat aina yhdyntöjä aiemmin. Pitäiskö näitä kokemuksia muka alkaa kutsua raiskauksiksi tai väkivallaksi?

Kirjoituksessa käytetään myös "lapsi" -sanaa liian laajasti. On tavallinen kömmähdys puhua murrosikäisistä nuorista lapsina, koska lakiteksti ja viranomaisten kapulakieli pitää kaikkia alle 18-vuotiaita lapsina. On kuitenkin erikoista, että asiaan perehtyneet kirjoittajat ovat tehneet saman virheen. Heidän luulisi ymmärtävän paremmin nuorten seksuaalisuutta ja sen eri vaiheita.

Myös pedofilia-sanaa käytetään tekstin otsikossa väärin. Siinä vaaditaan, että "pedofilia on otettava vakavasti lainsäädännössäkin". Jos ollaan tarkkoja, niin lainsäädännön ei tarvitse ottaa pedofiliaan kantaa millään tavalla, sillä se ei ole rikos. Lasten ja nuorten seksuaalinen kaltoinkohtelu sen sijaan on rikos, johon pitää aina puuttua. Otsikko tosin saattaa olla toimittajan käsialaa, joten vastuun ottakoon hän kelle se kuuluu.

Seksuaaliseen väkivaltaan tulee aina puuttua tiukasti ja tehokkaasti, mutta nuorten seksuaalisuuden kohdalla pitäisi pyrkiä välttämään suojelun halusta tapahtuvia ylilyöntejä ja tiukkoja rajanvetoja. Nuorten seksisuhteissa kun ei ole olennaisinta ikäraja tai ikäero, vaan kysymykset kohdeltiinko nuorta väärin tai koituiko hänelle vahinkoa. Kategorinen väite seksin vahingollisuudesta nuorelle on väärä ja rikkoo nuorten oikeutta tutkia ja toteuttaa seksuaalisuuttaan omaehtoisesti.

Laittoman pienet rinnat

2010-02-02T12:25:00.005+02:00

Australialaiset sekoilevat taas seksuaalisuuden parissa. Olen jo aiemmin kirjoittanut heidän edesottamuksistaan Simpsonien parissa, mutta näemmä ammennettavaa riittää yhä. Tällä kertaa kyse on pienistä rinnoista, jotka houkuttelevat viattomia ihmisiä pedofiliaan.

Australian seksipuolue raportoi, että paikallinen elokuvatarkastamo (Classification Board) on kieltänyt pornoelokuvia, joissa esiintyy nuorelta näyttäviä naisia. Vaikka naiset olisivatkin aikuisia, heidän ruumiinrakenteensa muistuttaa kieltäjien mukaan lapsen (siis alle 18-vuotiaan) vartaloa. Tämä hanke saa tukea Australian lainsäädännöstä, jossa kiellettäväksi luokitellaan lapsipornon lisäksi myös sellainen porno, jonka esiintyjä vaikuttaa alaikäiseltä. Itse lakiteksti löytyy täältä (3. kohta, 1b).

Tilanne on sikäli hullunkurinen, että vakiintunut pornoteollisuus on jo pitkään pitänyt huolta malliensa täysi-ikäisyydestä. Lisäksi pornoa syytetään toistuvasti sekä isorintaisen naiskuvan tuputtamisesta että nuoren ja norjan vartalon moraalittomasta ihailusta. Haiskahtaako ristiriitaiselta? No, onneksi nyt Australia tekee lopun tästä pulmasta. Tulevaisuuden aussipornossa on vain isoja tisseja ja varmasti yli 40-vuotiaita naisia. Eivätpähän pääse pedofiilit fiilistelemään.

Seksipuolueen raportissa kerrotaan myös toisesta älyttömyydestä, nimittäin naisen ejakulaatiota sisältävien elokuvien täyskiellosta. "Perusteluna" kiellolle on näkemys, että kyseessä on virtsaamiseen liittyvä "kammottava" tapahtuma. Kengurumaan lainsäätäjät eivät ole valitettavasti faktatiedolla päätään joutuneet vaivaamaan, sillä seksologiassa on jo pitkään tiedetty, että naisen ejakulaatio - eli tuttavallisemmin ruiskautus - ei ole virtsaamista. Ja kysyähän sopii myös että mitä kauheaa on virtsaamisessa?

Australiassa vahvan jalansijan saanut pedofiliahysteria leviää myös Euroopassa. Euroopan neuvoston puitepäätöksessä lapsipornon torjumiseksi lapsipornolla tarkoitetaan seuraavaa (1 artikla):

a) "lapsella" tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä;
b) "lapsipornografialla" tarkoitetaan kuvallista pornografista aineistoa, joka kuvaa tai esittää
i) seksuaaliseen tekoon osallisena olevaa tai osallistuvaa oikeaa lasta, sellainen aineisto mukaan lukien, jossa näytetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla lapsen sukupuolielimiä tai häpyaluetta, tai
ii) oikeaa henkilöä, joka vaikuttaa I alakohdassa mainittuun tekoon osallisena olevalta tai osallistuvalta lapselta, tai
ii) todellisuudenmukaisia kuvia I alakohdassa mainittuun tekoon osallisena olevasta tai siihen osallistuvasta lapsesta, jota ei ole olemassa

Tässä määritelmässä lapseksi katsotaan siis sekä henkilö, joka vaikuttaa lapselta, että todellisuudenmukainen kuva lapsesta - toisin sanoen siis piirroskuva tai 3D-kuva. Tämän puitepäätöksen myötä siis lolicon, piirretyt teiniseksifantasiat ja useat taidevalokuvat muuttuvat lapsipornoksi.

EU komission arviointiraportissa ja lehdistötiedotteessa (25.3.2009) pyritään entisestään kiristämään puitepäätöksen määritelmiä. Tavoitteena on kriminalisoida lapsipornon katselu sitä tallentamatta ja määritellään kuvatallenteiksi myös tiedostot, jotka voidaan tarvittaessa muuntaa kuviksi. Pahimmassa tapauksessa siis sähköpostiohjelmasi spam-filtterissä olevat pornoviestit tai tahattomasti avautuvat pop-up -ikkunat voivat tehdä sinusta rikollisen, mikäli nämä määritelmät runnotaan läpi.

Pedofiliapaniikin tuottamat lainsäädäntöräpellykset johtavat tilanteeseen, jossa yksikään internetin pornosivuilla käyvä henkilö ei ole turvassa viranomaisten mielivaltaiselta tulkinnalta. Lapsipornoksi voidaan näillä ehdotetuilla kriteereillä laskea melkein mikä tahansa kuva, jossa jonkun hysteerisen tarkastajan mielestä on liian nuorelta näyttävä henkilö.

Kyseessä voi olla vaikkapa maailmankuulu pornotähti Stoya, jonka kuvia on tallennettu miljooniin tietokoneisiin. Jos kuvasta rajaa pään pois siten, että esiintyjää ei voi pitävästi tunnistaa, niin se saattaa olla lapsipornoa.

Paniikkia lietsomalla tärvellään länsimaista oikeuskäytäntöä pitkään kohtuullistanut periaate siitä, että jokainen on syytön, kunnes hänet osoitetaan syylliseksi rikokseen. Lapsipornon kohdalla todistustaakka kääntyy toisinpäin, sillä syyttäjän ei tarvite osoittaa jonkun tietokoneelta löytyvien kuvien olevan lapsia riistävää tai hyväksikäyttävää materiaalia. Hänen tarvitsee vain todeta, että kuvien henkilöt "näyttävät minusta aika nuorilta".

***

Kiitoksia tovereilleni useista tekstin linkeistä. Aikaisempia kirjoituksiani aiheesta löytyy täältä. Ja jos aiheen kaiveleminen kiinnostaa enempikin, niin suosittelen aloituspaikaksi Matti Nikin kirjoituksia (peili).

Lepakkopornoa

2010-01-23T13:50:00.004+02:00

... ja muita eläinkunnan ihmeellisyyksiä. Tämän kirjoituksen ihmettelynaiheena on lesboseksualistien ja feministisen pornon yhteydet - ja yhteyksien taustalla oleva seksuaalipolitiikka.

Feminist Porn Awards listaa palkitsemisen arvoisen feministipornoleffan kriteereiksi seuraavat hyveet:

Nainen on ollut mukana tuottamassa, kirjoittamassa, ohjaamassa jne.
Siinä näytetään aitoa naisen nautintoa
Se laajentaa seksuaalisen elokuvaesittämisen rajoja ja haastaa tavallisia valtavirtapornon stereotyyppejä.

Viimeiseksi todetaan, että tietysti leffan "pitää olla kuuma!" Mikä onkin erittäin hyvä kriteeri...

FPA on selkeästi poliittinen hanke, joka ammentaa arvonsa radikaalin lesbofeminismin maailmasta. Hanke on sinänsä kiitettävä, sillä happaman pornonvastaisen agendan sijaan he pyrkivät vaikuttamaan pornon kenttään osallistumalla ja muuttamalla sitä haluamaansa suuntaan. Kriittisiä kysymyksiä herättää kuitenkin taustaideologia, joka henkii läpi esimerkiksi siinä, että palkintokriteereissä on vaatimus naisesta elokuvan tekijänä. Miksi miehet eivät voisi tehdä stereotyyppejä rikkovaa pornoa?

Aidon nautinnon vaatimus on myös kiinnostava. On hieno juttu, jos pornon tekijät nauttivat aidosti, mutta tarvitseeko elokuvaviihteen tekijän onnistua nauttimaan? Eikö riitä, että hän pitää työstään? Mitä jos feministipornoleffan esiintyjää jänniittääkin niin, että hän ei osaa nauttia kohtauksen teosta, mutta on muuten täysin hankkeen takana? Onko aito nautinto aina edes erotettavissa taitavasta näyttelystä?

Tämä nillitys voi vaikuttaa hiuksen halkomiselta, mutta taustalla on tärkeämpikin kysymys, jota ihmettelyni heijastelee. Nimittäin oletus siitä, että naiset eivät kykenisi nauttimaan valtavirtapornossa näytettävistä heteroseksuaalisista akteista - tai että esiintyjän nautinto on aina olennainen kysymys hyvää pornoa tehtäessä. Esimerkiksi sadomasokistisessa pornossa tai roolileikeissä keskitytään monesti aivain muihin tunnetiloihin ja tuntemuksiin kuin nautintoon.

Vaikka pidän FPA:n hanketta sinällään arvostettavana, feministiseen pornoon liitetään turhan usein kirkasotsaisuuden aura. Emäesimerkki on Dirty Diaries -elokuvasta annetut lausunnot, joissa elokuvan tekijä ja rahoittaja hurskastelevat omalla paremmuudellaan:

[Elokuvan ohjaaja] Engbergin mielestä hänen pornoelokuvansa feministisyys tulee siitä, että elokuva näyttää naisen seksuaalisuutta luonnollisella tavalla poisulkien sellaiset perinteisen pornon kaavat, joissa nainen on vain objekti.

-- Ruotsin elokuvainstituutin johtaja Cissi Elwin Frenkel puolusteli hankkeen rahoitusta: "Jokainen elokuvassa esiintyvä on yli 18-vuotias, eikä kukaan ole mukana vastoin tahtoaan. Ja jokainen saa myös tasaveroisen palkkionsa elokuvasta. Kaikki tämä tekee siis Mia Engbergin projektista monella tavoin erilaisen kuin tavallisesta pornosta."

Tällaiset näkemykset ilmaisevat sekä feminististä ylemmyydentuntoa, että suurta tietämättömyyttä pornografian laajuudesta ja moninaisuudesta. On myös aika rohkeaa väittää, että Dirty Diaries kaikkine häröilyineen näyttäisi naisen seksuaalisuutta luonnollisella tavalla, kun tyylilajiksi on valittu usein vaikeaselkoinen ja epämääräinen taidekuvaus. Sanan "luonnollinen" ongelmallisuudesta puhumattakaan...

Cissi Elwin Frenkelin näkemys "tavallisesta pornosta" on vielä jäätävämpi kuin ohjaajan visioinnit. Hänen mukaansa tavallinen porno on siis sellaista, jossa lapset ja nuoret esiintyvät pakolla ilman tasavertaista palkkiota. Joko Frenkelin tietämättömyys on huipputasoa tai sitten hän esittää lausuntonsa pönkittääkseen feminismiään vaikka valheen keinoin.

Valtavirtapornon tuotannossa on itsestäänselvyys, että esiintyjät ovat täysi-ikäisiä. Naisia on tunnetuille studioille tarjolla niin paljon, että kaikki eivät pääse leffoihin. Ja yleisesti tiedetään, että juuri naiset tekevät pornoesiintymisillä hyvin rahaa ilman mitään koulutusta tai työkokemusta. Taitava ja luotettava naisesiintyjä tienaa yleensä miehiä paremmin.

Feministiset pornokriitikot unohtavat usein sen tosiseikan, että lukuisat miehet ja naiset pitävät nimenomaan niistä asetelmista, joita peruspornossa näytetään. Jopa ns. exploitaatiopornolla on runsaasti naiskatsojia. Esimerkiksi Rocco Siffredi on tehnyt pornoelokuvia vierailuistaan faniensa luona eri maissa. Naiset ovat jopa jonottaneet pääsyä hänen puheillensa ja kuvattavaksi.

Vaikka queer-henkiset feministit vastustavat usein tiukkoja rajauksia seksuaalisuuden muotojen alueelle, näyttää siltä, että radikaalin lesbofeminismin perinne on tuonut feministisen pornon alueelle vahvan rajaamisen tendenssin. Nimittäin heteroseksuaalisen seksin ulosrajauksen ja vähättelyn. Foucaultin visiot vastakulttuurista seksuaalista määrittelyvaltaa vastaan ovat menneet hänen ideologisilta oppilailtaan ohi korvien.

Valtavirtapornon stereotyyppien haastaminen ja laajentaminen on hyvä hanke ja parhaimmillaan tuottaa kiinnostavia ja erikoisia eroottisia elokuvia. Joskus jopa yksinkertaiset oivallukset, kuten mehukas suutelun näyttäminen, voivat tehdä vaikutuksen. Jos haastamisesta tulee itsetarkoitus, niin politiikka jyrää erotiikan ylitse ja tulokset ovat usein surkeita niin pornona kuin seksuaalipolitiikkanakin.

Siniset sukkahousut ja turnipsi perseessä

2010-01-04T01:06:00.004+02:00

Otsikon ilmauspari saattaa vaikuttaa ensi vilkaisulla yhteenkuulumattomalta. Totuus on kuitenkin toinen - ja sananlaskun mukaan tarua ihmeellisempi. Kummatkin nimittäin kuuluvat taidepornon jännittävään maailmaan.

Kävin männävuoden puolella katsomassa Dirty Diaries -elokuvan Kino Engelissä ja kokemuksen puhdas kummallisuus ajoi minut myös muun taidepornon äärelle. Keskityn tässä kirjoituksessa lähinnä kyseiseen elokuvaan, mutta sen herättämät ajatukset kuvaavat hyvin koko taidepornon kenttää, jolle leimallisia piirteitä ovat pakonomaisen tuntuinen outouden tavoittelu ja laadun jyrkkä epätasaisuus - mikä tosin lienee ongelmana nykytaiteelle ylipäätään.

Likaiset päiväkirjat liikkuu pornon ja taiteen lisäksi myös ideologisessa maailmassa, sillä se on tituleerattu feministiseksi pornoelokuvaksi. Näiden kolmen asian yhdistelmä tuottaa vakavia ongelmia, sillä jokainen vetää eri suuntaan: pornon tarkoitus on kiihottaa, feminismi tekee politiikkaa ja taiteella ilmaistaan milloin mitäkin.

Teos itse on kokoelma lyhytelokuvia, jotka ovat eri ohjaajien toteuttamia. Kaikkia yhdistää tee-se-itse -toteutustapa, eli suttuinen kuvaaminen kännykkäkameralla. Näin kunnioitetaan aitoa amatööripornon traditiota, jossa mielenkiinto on itse aktissa, ei sen puitteissa tai esitystavassa.

Vaikka lähtökohta on mehukas, niin taiteen ja feminismin sekoittaminen samaan soppaan pornon kanssa vetää pornolta maton alta. Kokoelma sisältää suttuisia väriläiskiä, epämääräisiä erikoislähikuvia peräreijistä, animoitua väkivaltaista miesten esineellistämistä, huojuvaa kuvaa miehistä sukkahousuissa ja kiivin sormeilua. Pornoa? Tuskin.

Joillakin elokuvan kohtauksista on hetkensä. Avauskohtauksen kokovartalotrikooseksi yhdistää tyylikkäästi taiteen ja eroottisuuden. Myöhempi univormu-lesbo-s/m -kohtaus sisältää kunnon panemista ja genderblendausta. Muiden kohtausten ohjaajilta pitäisi kysyä keille he ovat taidehäröilynsä suunnanneet? Keiden he olettavat kiihottuvan kiivin näpläämisestä?

Tässä piilee ns. "feministipornon" suuri dilemma. Jos pelkkä marginaalisuus tai outous tekee pornosta feminististä, niin mikä tahansa fetissikama on yhtä feminististä. Jos taas feministisyys piilee esiintyjien työehdoissa tai palkkauksessa, moni valtavirtaporno on feminististä. Viime kädessä feminististä pornoa onkin sellainen porno, jonka tekijä sanoo kovaan ääneen: "Tämä on nyt sitten feminististä pornoa!"

Taidepornon ongelma on samaa sukua. Pelkkä kullin vilahdus ei tee taidekoululaisten kamerakokeiluista pornoa - ei edes eroottista taidetta. Koska pornon kriteerit olisivat melko helposti täytettävissä, ongelma lienee taiteen puolella. Nykyisellään ilmaisu "taide" on niin ylipaisunut amorfinen reunaton hyytelö, että sen sisälle voi ahtaa lähes mitä tahansa...

Ah, mitä sanataidepornoa tulinkaan luoneeksi äskeisessä lauseessa. Uuh. Mmm.

Koko tämän urputuksen sisällön voisi ehkä kiteyttää seuraavalla tavalla: Jonkin asian sanominen pornoksi ei tee siitä pornoa, eikä jonkin asian sanominen feministiseksi tee siitä poliittisesti merkityksellistä, mikäli sen sisältö ei jo ole sellaista. On aika pöhköä kuvitella, että merkitykset kiinnittyvät asioihin vain sanomalla. Vähän niin kuin kivet muuttuvat kullaksi lasten leikeissä: "Tää olis nyt kuningas ja tällä olis iso kasa kultarahoja!"

Lisää feministisestä pornosta myöhemmin samalla lepakkokanavalla samaan lepakkoaikaan!

Värisevää jouluiloa

2009-12-22T13:56:00.005+02:00

Seksi tunkee kaikkialta! Seksirikokset lisääntyvät! Eikö ole mitään moraalia! Seksileluja kaupataan lapsille! Pedofiilit vaanii hevi-osastolla! Nyt loppui meidän perheen asiointi Citymarketissa!

RFSU:n ja Keskon yhteistyö seksivälineiden myymisestä Citymarketeissa on saanut tuohtumuksen punan kuumottamaan monien kasvoilla. Kysymys on niinkin suuresta asiasta kuin yhdestä vibraattorista, kiihotusrenkaasta ja hierontaöljystä. Vastaavia tuotteita on saanut jo jonkin aikaa esimerkiksi Euromarketeista sekä osasta apteekkeja. Myös R-kioskit myyvät penisrenkaita kortonkipaketin kylkiäisenä.

Kansan syvissä riveissä vedetyt kilarit johtuvat tietysti siitä, että asia on uutisoitu melko laajalti tiedotusvälineissä. R-kioskien penisrenkaat eivät ole palstatilaa vastaavalla tavalla saaneet- eikä se huomio, että Kitumarkettien valikoimaan on kuulunut jo kauan kondomit, liukuvoiteet, vartaloöljyt ja hieromalaitteet, joita käytetään ainostaan selän hierontaan.

Kun vibraattori sijoitetaan huomaamattomassa pakkauksessa ylähyllyyn liukuvoiteiden viereen, niin kyllähän ne lapset sen sieltä vaistoaa. Sitten niistä pienistä poloisista tulee jo kuusivuotiaina seksimaanikkoja ja raiskareita ja ties mitä vihervasemmistolaisia. Ja kauheinta tässä kaikessa on se, että ahdistuneena kiemurteleva vanhempi saattaisi joutua puhumaan lapsensa kanssa seksistä pari sanaa. Sellaista ei voi sietää, sillä kyllä seksuaalitiedot on parempi saada internetistä ja teeveestä!

Keuhkoamisen hyvä puoli on siinä, että mikäli kaikki tuohtuneet vanhemmat pitävät lupauksensa lopettaa asioimisen Citymarketeissa, niin me muut saamme vihdoin kokonaan idioottivapaan kaupan!

Ja toivoahan saa, että nämä kansakunnan arvoista huolta pitävät valioyksilöt olisivat toiminnassaan niin johdonmukaisia, että laajentaisivat inhan seksisaastan boikotoimisen myös kaikkiin muihin paikkoihin, joissa moinen iljetys on läsnä. Heidän siis kannattaa lopettaa internetin ja television käyttö, postin vastaanottaminen, kaduilla kuljeskelu ja kaupassa käynti ylipäätään.

Minulle sopii erittäin hyvin, että he telkeävät itsensä sisään turvallisiin umpioihinsa ja pysyttelevät siellä. Koskaanhan ei voi tietää, kenen sormet ovat vibraattoria tai seksilehteä näpelöineet.

Vapaus seksuaalisuuteen?

2009-11-30T12:37:00.002+02:00

Torstaina 3.12. klo 18-19

Keskustelutilaisuus: Vapaus seksuaalisuuteen?

Agricolan kirkolla (Tehtaankatu 23) puhutaan liberaalin seksuaalietiikan
mahdollisuuksista, vaikeuksista ja rajoista. Onko eläimiin sekaantuminen
eläinsuojelukysymys? Onko nekrofilia hygieniakysymys? Onko kysymys pornosta
ensisijaisesti esteettinen eikä eettinen?

Aiheesta juttelevat filosofi, nykyinen seksuaalietiikan tutkija Tommi
Paalanen ja pappi, entinen seksuaalietiikan tutkija Teemu Laajasalo

Kanttori-Maestro Mikko Helenius nostaa juhlan tunnelmaa vetämällä hanuria.

Tilaisuuden järjestää Agricola-liike ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

Porno vs. äitiys

2009-11-03T16:32:00.007+02:00

Hesarin Elämä ja terveys -sivujen toimitus tekee selkeitä linjanvetoja nuorten seksuaalisuuden suhteen. Puolitoista kuukautta sitten (14.9.) sivuilla julkaistu juttu varoitteli kovin sanoin pornon vaarallisuudesta nuorille (siis kaikille alle 18-vuotiaille).

Jutussa valtakunnan tunnetuin seksivalistaja Raisa Cacciatore varoitteli pornon turmelevista vaikutuksista ja toimittaja pisti parastaan mm. seuraavilla ilmauksilla:

Porno etäännyttää nuorta omasta seksuaalisuudesta ja kovettaa herkkyyden, jota nuori tarvitsee ymmärtääkseen seurustelukumppanin odotuksia.

Porno on kuin huume: siitä voi tulla riippuvaiseksi. Jos nuori jää koukkuun voimakkaaseen kiihotukseen ja nopeaan nautintoon, kaikki seksuaalisuuden portaat – ensi katseet ja suudelmat, käsi kädessä kulkemiset ja kosketukset – jäävät kokematta.

Aika rajua tekstiä ottaen huomioon pornon katsojien valtavan määrän. Pornoa katsomalla siis muuttuu kylmäksi sosiopaatiksi, joka ensitreffeillään menee suoraan anaaliseksiin koulun diskon tanssilattialla! Ei siinä ehdi mitään ensi katseita ja kosketuksia...

Kannattaa olla varuillaan sillä näitä kovettuneita pornon katsojia on nuorista miehistä yli 80%. Kirjoitin Hesariin jutusta vastineen ja kommentoin vastineeni sytyttämää pornosotaa täällä.

Maanantain Hesarin (2.11.) Elämä ja terveys -sivuilla julkaistiin juttu vääränikäisistä äideistä. Jutun osana käsiteltiin 17-vuotiaan Veeran äitiyttä erittäin myönteisessä ja valoisassa hengessä. Lapsi putkahti maailmaan Veeran 17-vuotispäivänä, joten lasta on pantu alulle hänen ollessaan 16-vuotias.

Tehdäänpä muutama vertaus: On hieno ja kaunis juttu, kun 16-vuotias tyttö pyöräyttää kersan ja sitoo itsensä tähän elämäntilanteeseen liki 20 vuodeksi. Hän saa tukea ja kannustusta eikä häntä jutun mukaan ole paheksuttu.

Sen sijaan kun 16-vuotias tyttö laittaa itsestään seksikkään kuvan verkkoon, sitä paheksutaan ja moralisoidaan. Tyttöä väheksytään ja aliarvioidaan, ja hänen katsotaan olevan "pornoistuneen" kulttuurin uhri. Jos hän laittaisi herutuskuvan sijaan verkkoon alastonkuvan tai seksikuvan, olisi kyseessä suorastaan rikollinen teko, josta seuraisi ilmoitus viranomaisille ja lastensuojeluun.

Kun 16-vuotias tyttö haluaa päättää omasta seksielämästään ja katsoa pornoa, kerrotaan hänelle tällaisen olevan vaarallista ja vastuutonta. Porno kierouttaa hänen ihmiskuvansa ja tekee hänestä narkomaanin veroisen häviäjän: pornomaanin.

Tämä kaikki on aivan päivänselvää, jos hyväksyy että ihmisen seksuaalisuuden oikea ja luonnollinen käyttötarkoitus on lisääntyminen. Ajatukset seksistä nauttimisesta tai kokeilemisesta ilman sitoutumista ovat turhuutta ja syntiä!

Älyttömin ajatelma on kuitenkin pornojutun huumevertaus. Siinä pornon katsotaan olevan voimakkaiden kemikaalien tapaan suoraan tajuntaan vaikuttavaa kamaa, jolla on pahimmillaan vakavia terveydellisiä riskejä. Sieltä tietokoneen ruudultahan välittyy niitä tappavia porno-FOTONEJA!

Äitiysjutussa sanomatta jäi se, että raskaus ja synnytys muodostavat erityisesti nuorelle äidille suuria terveydellisiä riskejä. Synnytys on todella äärimmäinen seksuaalinen akti ja se runtelee kehoa enemmän kuin lukuisat s/m-sessiot, lävistykset ja superdildot yhteensä. Mutta koska synnyttäminen on perhe-elämän kulminaatiokohta ja konservatiivisen parisuhdeihanteen täyttymys, ei sitä saa arvostella.

Näitä kahta juttua vertaamalla alkaa piirtyä selkeä kuva siitä, miten posketon vinoutuma seksuaalisuuden eri osa-alueiden arvottamisessa on olemassa. Näyttää siltä, että kristillis-konservatiiviset valheet seksuaalisuudesta istuvat aika tiukassa myös Elämä ja terveys -sivujen toimittajien käsityksissä, kun he valitsevat juttuja lehteen ja värittävät aiheita omilla tulkinnoillaan ja kielikuvillaan.

Huomautan vielä, että minulla ei ole mitään nuoria äitejä vastaan. Kukin tehköön seksuaalisuutensa kanssa omat valintansa. Yllä esittämäni vertaus kuitenkin osoittaa kiistatta, että suhtautuminen nuorten seksielämän valintoihin on aivan liioitellun kielteistä silloin, kun he valitsevat kokeilemisen ja nautinnon perheen perustamisen sijaan.

Pornoradio raikaa

2009-11-02T20:10:00.004+02:00

Pornokeskustelua YLE Radio 1:ssä tiistaiaamuna klo 9-10. Paikalla allekirjoittanut, seksuaaliterapeutti Paula Ruotsalainen Vantaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksesta ja isäntänä Markku Heikkinen, joka on mm. Poikien bisnes -pornodokkarin ohjaaja.

Markun keloja radio-ohjelman aiheesta löytyy täältä.

Järkevyys vs. eettisyys

2009-10-28T12:20:00.008+02:00

Kansanedustaja Lenita Toivakka on ärtynyt. Kyseessä on rikoskonstaapeli Ville Hahlin oikeustieteen gradu, jossa hän arvioi raiskauksiin johtaneita tilanteita ja olosuhteita. Hahl päätyy toteamaan, että suuressa osassa hänen tutkimistaan tapauksista raiskaukselta olisi voitu välttyä toimimalla järkevästi. Toivakan mielestä tässä on kyse raiskauksen uhrin syyllistämisestä rikoksesta.

Samankaltaista keskustelua on käyty raiskausten ympärillä iät ja ajat. Aihe on ollut keskustelun keskiössä, koska viranomaisilla on ollut vaikeuksia suhtautua asiallisesti tapauksiin, joissa raiskauksen uhri on ollut joko seksuaalisesti aktiivinen tai tyypillisestä uhriprofiilista poikkeava nainen.

Keskustelu tässä tapauksessa, ja useissa aiemmissa tapauksissa, menee kuitenkin sivuraiteelle, mikäli ei osata erottaa sen eri tasoja toisistaan. Eri näkemysten arvioimisen olennaisimpia tasoja kuvaa parhaiten käsitekolmikko järkevyys-eettisyys-oikeudet.

Järkevyyttä koskevat väitteet liittyvät yksilön valintoihin ja turvallisuuteen. Konstaapeli Hahlin näkemykset liikkuvat tällä tasolla. Hän pyrkii sanomaan, että jos haluat välttyä raiskaukselta, niin älä heilu kaatokännissä tuntemattomien ihmisten seurassa. Kyse on siis siitä, millainen käyttäytyminen on järkevää, mikäli haluaa pitää huolta turvallisuudestaan.

Eettisen tarkastelun kannalta järkevyys on melko yhdentekevää. Vaikka nainen olisi sammuneena alasti himokkaiden karjujen keskelle, ei yksikään näistä saa koskea häneen ilman hänen suostumustaan. Toisin sanoen, jokaisella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, eikä sitä saa loukata mielivaltaisesti, vaikka henkilö ei pystyisi itse huolehtimaan koskemattomuudestaan.

Nämä käsitteelliset tasoerot tarkoittavat sitä, että sekä järkevyyteen että etiikkaan vetoavat väitteet ovat voimassa samanaikaisesti - ne eivät kumoa toisiaan. On täysin oikein ja perusteltua väittää, että ei ole oman turvallisuuden kannalta järkevää liikkua tuntemattomassa ympäristössä puolitiedottomassa tilassa. Samanaikaisesti on täysin oikein väittää, että jokaisella yksilöllä on oikeus olla ja kuljeskella humalassa, ja että puolitiedottoman henkilön kaltoinkohtelu on aina eettisesti väärin.

Järkevyyteen vetoaminen ei siis ole syyllistämistä, ellei uhrin vähemmän järkevää käytöstä yritetä esittää syytetyn rikosta lieventävänä seikkana. Asiaa sekoittaa usein vielä raiskaustapausten hankala luonne, sillä esimerkiksi kahden umpihumalaisen ihmisen välisen yöllisen toiminnan luonnetta voi olla jälkikäteen hyvin hankala selvitellä. Oikeudessa kun eivät pelkät aamuiset mielikuvat riitä, vaan rikos pitää osoittaa tapahtuneeksi.

Sossua ahdistaa

2009-10-24T00:17:00.004+03:00

Seksin olemassaolosta johtuva ahdistus saa usein surkuhupaisia muotoja. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston johtoporras on niin ahdistunut seksin olemassaolosta, että on ryhtynyt erilaisiin käytännön toimiin seksin poistamiseksi työmaaltaan. Toimenpide ei ole ihan pieni, sillä sossun henkilöstöön kuuluu yli 10000 henkilöä.

Sossun johtoportaan mielestä tyypillinen työntekijä katselee pornoa kaiket päivät työkuutiossaan. Sen vuoksi koko verkkoon on asetettu estojärjestelmä, joka estää kaikki seks-alkuiset sanat sekä kaiken muun tuhmalta vivahtavan. Koska työntekijät ovat myös epäluotettavia lurjuksia, myönnytyksiä estoon ei saa kuin erikseen valittamalla. Silloinkin pitää nimetä juuri se sivu, jolle haluaa.

Erityisen nerokasta estojärjestelmässä on se, että monissa sosiaaliviraston pisteissä asioi paljon ihmisiä, joilla on monenlaisia SEKSuaalisuuteen liittyviä ongelmia, joihin he kaipaavat apua. Jos työntekijät pääsisivät vapaasti internetin SEKSuaalitiedon pariin, he saattaisivat vaikka villiintyä ja antaa asiakkailleen asiantuntevaa neuvontaa! Erityisesti lastensuojelun puolella vaara joutua puhumaan SEKSistä on ilmeinen, koska SEKSuaalisen hyväksikäytön tunnistaminen on isona pallukkana viraston virallisissa papereissa.

Sossussa työskentelee henkilöitä myös SEKSuaalineuvojan ja SEKSuaaliterapeutin pätevyydellä. Heille ainakaan ei voi antaa pääsyä SEKSiasioita sisältäville verkkosivuille... sillä kaikkihan tietävät, että internet on synnin pesä ja huoruuden linnake, eikä siellä voi olla mitään hyödyllistä tai työasioihin liittyvää.

Koska internet ja muut pahat mediat ovat kuitenkin päässeet pilaamaan sossun työntekijöiden itsekunnioituksen ja arvostelukyvyn, on johtoporras viisaudessaan päättänyt antaa työntekijöille hiljattain tarkat pukeutumisohjeet, joissa erikseen säädetään hameen pituus ja kaula-aukon korkeus. Ennen kuin tällainen ohjeistus oli, suurin osa sossun työntekijöistä maleksi viraston käytävillä narutangoissa - sukupuolesta riippumatta.

On hyvä asia, että isotäti valvoo ja pitää huolta, sillä pieni työtekijä-parka ei osaa itse pukeutua säädyllisesti eikä hallita internetin käyttöään. Kieltämällä tehdään maailmasta parempi paikka!

Iiiik, homoja!

2009-10-08T20:31:00.005+03:00

Muslimifutareiden mielestä vastaan tullut homojoukkue oli niin pelottava, että he katsoivat parhaaksi peruuttaa ennalta sovitun ottelun. Ilmeisesti muslimien mielestä homoista lähtee jotakin sellaista homokaasua, joka salakavalasti muuttaa heidätkin homoseksualisteiksi.

Uskonnollisia tunteita ja niihin liittyvää jäykkäniskaisuutta käytetään toistuvasti perusteluna huonolle käytökselle, toisten syrjinnälle ja umpimielisille näkemyksille. Kristinuskon maallistuessa moisten ääliöiden määrä on vähentynyt tasaista tahtia. Näyttää siltä, että joudumme käymään saman väsytystaistelun uudestaan muslimien kanssa.

Maailman kaikkien vääryyksien keskellä on käsittämätöntä, että joku viitsii vaivata päätään homoseksuaalisuuden kauheudella. Tällaisen idiotismin selittämiseksi tarvitaankin jotakin niin naurettavaa kuin sokeasti hyväksytty uskonnollinen traditio.

Puskasta kajahtaa

2009-09-27T12:57:00.006+03:00

Helsingin sanomien mielipidesivujen toimitus on ottanut kiinnostavan aseman pornokeskustelussa. Pornon vastustajien riipaisevia henkilökohtaisia vuodatuksia on julkaistu jo kolme kappaletta nimimerkin suojista (22.9. ja 27.9.) Viimeisimmässä kerrottiin tunteisiin vetoavasti omakohtainen tarina siitä, kuinka vaarallista nettiporno on lapsille.

Anonyymi vuodattaja ei kuitenkaan ole seurannut asiasta käytävää yhteiskunnallista keskustelua. Häneltä on jäänyt huomaamatta esimerkiksi se, että tavallisesti lapset osaavat erottaa itselleen sopivat sisällöt aikuisten jutuista, ja se että nettipornon haitallisuus on tutkimusten mukaan pelkoihin perustuva myytti. Hänen henkilökohtainen tragediansa ei ole totuus asiasta.

Kun käydään keskustelua pornosta yhteiskunnallisella tasolla, ei nimettömillä henkilökohtaisilla vuodatuksilla ole mitään painoarvoa. Jos pornon vaarallisuus yritetään osoittaa yhden ikävän sattumuksen avulla, yhtä hyvin voisi perustella traktorien kieltämistä, koska joku lapsi on joskus kuollut traktorin pyörän alle.

Olen esittänyt omat argumenttini omalla nimelläni, tutkimuksiini ja kansainväliseen lähdeaineistoon perustuen. Myös Osmo Kontulan kirjoitus (HS 25.9.) tuki näkemyksiäni täysin ja hänellä on asiasta paljon sekä kotimaista että ulkomaista tutkimusaineistoa.

Miksi Hesarin mielipidetoimitus julkaisee keskustelun jatkoksi yhä uudestaan nimettömiä ja perusteettomia puskalaukauksia? Yritetäänkö asiantuntijapuheenvuorot ja tutkimustieto vyöryttää maan rakoon silkalla tunnevuodatusten määrällisellä ylivoimalla? Mitä?

Pornon vaarallisuutta liioitellaan

2009-09-19T15:54:00.006+03:00

Hesarin juttu varoitteli pornon vaaroista 14.9. Siinä Väestöliiton lastenpsykiatri ja seksuaalikasvatuksen asiantuntija Raisa Cacciatore nosti jälleen esille pornon oletetun vaarallisuuden. Valitettavasti edes omassa talossa tehty tutkimustyö ei ole saanut Raisaa epäilemään pornonvastaista vakaumustaan. Asiasta on keskusteltu myös Hesarin foorumilla. Alla 19.9. julkaistu vastineeni.

***

Pornon vaarallisuutta liioitellaan suuresti artikkelissa ”Porno väijyy kaikkialla” (HS 14.9.). Raisa Cacciatore esittää siinä asiantuntijana näkemyksiä pornon vaaroista, muttei viittaa minkäänlaiseen tutkimustietoon, joka tukisi hänen mielipiteitään. Tällaisen tutkimustiedon löytäminen olisikin hankalaa, sillä mitään luotettavaa tutkimusta pornon haitallisuudesta ei ole olemassa.

Nykyinen akateeminen keskustelu pornografian vaikutuksista on kallistumassa päinvastaiseen kantaan, jonka mukaan porno ei ole vahingollista, vaan pikemminkin tarjoaa mahdollisuuksia purkaa seksuaalista turhautumista ja täten vähentää seksuaalista väkivaltaa. Tähän viittaavat esimerkiksi Alan Soblen, Anthony D’Amaton ja Todd Kendallin tutkimukset.

David Loftus (2002) on tutkinut pornoa katsovien miesten reaktioita ja tunne-elämää. Hän toteaa, että miesten pornon parissa kokemat tunnereaktiot ovat hyvin monipuolisia ja lähes aina positiivisia. Loftus pitää väitteitä pornon raaistavasta ja alentavasta vaikutuksesta täysin perättömänä.

Myös Osmo Kontulan tutkimukset antavat pornon käytöstä toisenlaisen kuvan, kuin artikkelissa maalaillaan. Hänen viimeisimmän tutkimuksensa mukaan nuoren ikäluokan miehistä 90% ja naisista 60% pitää pornon katselua hyvin kiihottavana. Jos porno olisi niin vaarallista, kuin artikkelissa annetaan ymmärtää, niin lähes koko ikäluokan pitäisi olla jollakin tavalla vahingoittunut, mikä on tietysti täysin absurdi väite.

Porno ei ole persoonallinen paha, joka väijyy viattomia ihmisiä kulmien takana ja kassajonoissa. Nuoret hakeutuvat pornon pariin ihan itse, sillä seksi kiinnostaa heitä valtavasti. On väärin nuoria kohtaan, että Cacciatore seksuaalikasvattajana sivuuttaa heidän näkökulmansa täysin.

Pornon katsominen ei vahingoita ketään. Paljon vahingollisempaa on aikuisten nurja ja holhoava suhtautuminen nuorten seksuaalisuuteen ja luonnolliseen uteliaisuuteen. Nuorten ei ole vaikea ymmärtää pornon olevan fiktiivistä viihdettä, mikäli heidän kanssaan voidaan keskustella asiasta kiertelemättä ja kauhistelematta.

Poliisi tarjoaa patukkaa

2009-09-09T15:16:00.003+03:00

...ainakin Ruotsissa, jossa poliisi haluaisi rankaista seksiä ostaneita miehiä kovempaa.
Lisää! Kovempaa! Uudestaan! Uuh!

Ruotsin poliisi on omaksunut kurinpitoerotiikassaan näemmä täysin ruotsalaisen tasa-arvopolitiikan radikaalifeministisen ajattelutavan ja omalaatuiset tulkinnat seksityöstä. On outoa, että poliisi puolustaa näin hanakasti kehnoa ja tavoitteissaan epäonnistunutta lainsäädäntöä.

Seksologian maailmankonferenssissa Göteborgissa (2009) esiintynyt ruotsalainen sosiaalihistorioitsija Susanne Dodillet esitti tietoja, joiden mukaan Ruotsin tiukka seksityötä koskeva lainsäädäntö ei ole vähentänyt itse ilmiötä eikä parantanut alalla työskentelevien asemaa.

Samassa symposiumissa esiintyneet uusiseelantilaiset tutkijat raportoivat tekemästään tutkimuksesta, joka osoitti seksityön dekriminalisoimisen parantaneen selkeästi seksityötä tekevien terveystilannetta, asemaa ja turvallisuutta. Dekriminalisoinnista on ollut hyötyä myös asiakkaille, kun toiminnan laittomuuden synnyttämät riskit ovat poistuneet.

Jos siis ruotsalaiset tasa-arvonikkarit olisivat aidosti kiinnostuneita ihmisten hyvinvoinnista, niin seksityön dekriminalisoiminen olisi paras vaihtoehto. Ihmisläheisen humanismin sijaan pidemmän korren näyttää edelleen vetävän sokea ja vääristynyt tasa-arvopolitiikan valepuvussa kulkeva moralismi.

Pornoa nuorille!

2009-09-07T20:03:00.003+03:00

Ikärajoihin liittyvä perssilmäinen lakipositivismi on pornon osalta valitettavan yleistä. Vaikka huomattava osa teineistä on pornoa katsonut, eikä heidän sielunsa ole siitä mustaksi muuttunut, niin nykyistä pornon 18 vuoden ikärajaa pidetään silti pyhän tarkoituksenmukaisena.

Suuri dilemma on tämä: Seksuaalikasvattajia ahdistaa se, että nuoret saavat seksuaalitietonsa ja -stimulaationsa ennemmin pornosta kuin terveystiedon tunneilta. Kuitenkaan virallista kasvatuseetosta ei edes yritetä kääntää sellaiseen suuntaan, joka vastaisi nuorten tiedonhalua. Seksuaalikasvatus ei sisällä selkeää ja havainnollista kuva-aineistoa seksistä, koska sehän olisi, apua, PORNOA!

Ajatus pornosta on monille niin kauhistuttava, että eräs pikkiriikkinen asia jää huomaamatta. Kun viranomainen tuottaa seksiopetusvideon terveystiedon materiaaliksi, niin itse seksi jää näkemättä. Kun pornograafikko tuottaa lähes samanlaisen pätkän, katsojalle ei jää epäselväksi, mitä sukupuolielimillä tehdään.

Miksi porno-osaamista ei hyödynnetä seksuaalikasvatuksessa? Nykyiset aikuisten opetuspornon tuottajat ovat osoittaneet kykenevänsä tekemään materiaalia, joka on laadukasta ja havainnollista hyvin käytännöllisellä tasolla. Ongelma piilee lainsäädännössä. Pornon 18 vuoden ikäraja sulkee pois kaiken eksplisiittisen seksiä kuvaavan materiaalin opetuskäytöstä. Ratkaisuna ongelmaan voisi olla pornon ikärajojen porrastaminen muiden elokuvien tapaan.

Seksuaalikasvatukseen suunnitellun materiaalin ikärajaksi voi hyvin laittaa esimerkiksi 13 vuotta, jolloin sen käsittely olisi sallittua ylä-asteikäisten kanssa. Vaniljapornon ikärajaksi sopisi 15 vuotta. Kaikki rajua kohtelua, alistamista ja erikoisempaa meininkiä sisältävät materiaalit voivat pysyä 18 vuoden ikärajalla varustettuna.

Pornon asteittainen vapauttaminen nuorten käsiin poistaisi taas yhden tabun seksuaalisuuden kohdalta. Seksin kuvaaminen videolle ja sen katselu ei tee seksistä sen ihmeellisempää kuin se on itse harjoitettuna. On naurettavaa, että jo seksielämänsä aloittaneet teinit eivät saa laillisesti katsoa seksiä kuvista tai videolta.

Pedofiiliuskonto

2009-08-28T12:29:00.003+03:00

Jussi Halla-Aho on oikeudessa nuhdeltavana lausuttuaan rumia asioita blogissaan. Tämä kirjoitus on tarkoitettu hänen tuekseen, sillä sananvapaus on perustava ihmisoikeus, jota valtion viranomaisten ei pitäisi missään nimessä rikkoa pelkän poliittisen korrektiuden turvaamiseksi.

Oman alani kannalta erityisen kiinostavaa on tietysti syytteeseen sisältyvä kohta uskonrauhan rikkomisesta. Tämän syytteen keskiössä on roisilta kuullostava sitaatti Halla-Ahon blogitekstistä:

"Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto."

Vaikka tämä katkelma saattaa kuulostaa rienaamiselta, on Halla-Aholla väitteensä tueksi vankkumaton looginen todistusketju, joka perustuu islamin omaan oppirakennelmaan. Tämän tosiseikan huomiotta jättäminen on mediakeskustelun suurin puute.

Halla-Ahon argumentti menee näin. Koraani ja keskeiset hadithit kertovat Muhammedin ottaneen Aishan vaimokseen 6-vuotiaana ja avioliitto pantiin täytäntöön, kun Aisha oli 9-vuotta. Toisin sanoen Muhammed köyri Aishaa, kun tämä oli 9-vuotias. Koraani ja keskeiset hadithit ovat pyhiä tekstejä ja täten islamin opin mukaan totta. Kertomuksen totuutta ei siis voi kiistää loukkaamatta islamin pyhyyttä.

Muhammedin elämä ja teot ovat islamissa "jumalan tahdon mukaisia", ja täten niitä on pidettävä esikuvana kaikille muslimeille. Tätäkään oppia ei voi kiistää loukkaamatta islamin pyhyyttä. Toisin sanoen looginen johtopäätös näiden oppien mukaan on se, että lapsen kanssa avioituminen ja seksi tämän kanssa on jumalan tahdon mukaista. Profeetan esimerkkinä tämä on toimintaohje kaikille muslimeille.

Koska nykyisin lapsen kanssa seksin harrastamista pidetään vakavana rikoksena ja taipumusta siihen pedofiliana, on nykyperspektiivistä täysin perusteltua sanoa, että islamin oppi pyhittää pedofiilisen toiminnan. Jos muslimit olisivat halukkaita kiistämään joko Muhammedin tarinan totuuden tai hänen kaikkien tekojensa pyhyyden, niin ongelmasta päästäisiin. Perinteinen islamin tulkinta ei kuitenkaan näitä pakoteitä salli.

Halla-Ahoa siis syytetään islamin omien pyhien tekstien lukemisesta ja oppeihin liittyvän sisäisen logiikan käytöstä. Syytteessä ei ole järjen hiventäkään. Ainoita selityksiä oikeudenkäynnille ovat jo paljon verkossa kiertäneet näkemykset siitä, että Halla-Aho astui murjaisuillaan syyttäjän varpaille tai että islamin arvostelu on jopa (näennäis)vapaassa Suomessa vaarallista.

Täsmällisempi esitys islamin opista ja sisäisestä logiikasta löytyy Helvetin puutarhasta. Aihetta kommentoivat myös Masinoija, Markus Jansson ja Jussi K. Niemelä.

Kiusallinen pulma

2009-08-24T13:05:00.004+03:00

Huomautus: Kun kirjoitan tässä tekstissa naisten ja miesten seksihaluista, tarkoitan tilastollisia yleistyksiä. En halua toistaa sitä joka välissä, koska tekstistä tulisi karmeaa luettavaa...

***

Feministiseen ajatteluun kuuluu usein väittämä, jonka mukaan naisten seksuaalinen halukkuus ei ole sen vähäisempää kuin miestenkään. Lisäksi kyseisessä aatteessa ajatellaan monesti, että feminismi ajaa naisten seksuaalista vapautumista ja on ollut tärkeä myötävaikuttaja sille koko historiansa ajan.

Kuitenkin sosiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että keskimäärin naiset laittavat seksinautinnoille huomattavasti vähemmän painoarvoa kuin miehet. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että yhä on vallalla kulttuuri, jossa miehet tekevät naisille toistuvia aloitteita ja naiset keskittyvät torjumaan niitä miltei samaan tahtiin. Yleistäen, miehet olisivat valmiita ryhtymään irrallisiin seksisuhteisiin hyvin helposti - naiset eivät ole.

Suomessa mikään ei estä naisia harrastamasta seksiä niin paljon kuin he vain haluavat. Seksin saaminen on naisille myös melko helppoa, kunhan vain ryhtyy tekemään aloitteita. Miksi siis seksinautinnot eivät saa naisia liikkeelle? Joutuuko feminismi kenties kiusallisesti luopumaan jommasta kummasta olettamuksestaan?

Monet seksuaalimyönteiset feministit (kuten Anna Kontula ja Virginia Despentes) ovat sitä mieltä, että valtavirtafeminismin projekti naisten seksuaalisena vapauttajana on mennyt pieleen ja päätynyt konservatiiviseen seksikammoon pyrkiessään suojelemaan tyttöjä "pahoilta" miehiltä. Tämä selittäisi osaltaan naisten nihkeyden seksiseikkailuihin.

Feminismin puutteet eivät kuitenkaan riitä lopulliseksi selitykseksi esimerkiksi Clarkin ja Hatfieldin klassikkotutkimuksen tuloksille, jossa yksikään naisista ei tarttunut seksiä ehdottaneen miehen tarjoukseen. Miehistä yli 70% olisi lähtenyt siltä seisomalta. Itse arvelen, että kummatkin feministiset ajatelmat ovat väärässä - naisia eivät irralliset seksinautinnot kiinnosta yhtä paljon kuin miehiä JA feministinen vapautumisen projekti on jäänyt pahasti puolitiehen.

Pulma on tietysti kiusallinen feminismin aatteellisen koherenssin kannalta, mutta käytännössä vieläkin kiusallisempi satunnaisista seksisuhteista pitävien miesten kannalta. Vonkaamiselle ei siis näy loppua, ellei seksuaalikulttuurimme saa niskaotetta biologisista taipumuksistamme.

Berlusconi

2009-08-15T13:51:00.006+03:00

Katolinen kirkko on nolostunut Silvion käytöksestä. Kuinkas ollakaan, kirkon suurin huolenaihe on Silvion verevä libido. Kirkko ei tosin ole yksin huolensa kanssa; moralistinen typeryys tuntuu vaivaavan valtaosaa ihmisistä. Myös täällä päivitellään ahkerasti poliitikkojen seksielämän olemassaoloa.

Silvion kohdalla koko kohkaamisen naurettavuus piilee siinä, että ketään ei tunnu erityisesti kiinnostavan (ainakaan suuren julkisen porun aiheeksi) hänen poliittinen häikäilemättömyytensä ja arveluttavat toimintatavat valtion johtajana.

Silvio on inhottavan autoritaarinen johtaja, joka pyrkii nujertamaan poliittiset vastustajansa härskillä mustamaalamisella ja aggressiivisella populistisella retoriikalla. Hän hallitsee omistuksillaan italialaista mediakenttää ja käyttää sitä häikäilemättä omien etujensa ajamiseen. Hänen taloudellisista kytköksistään on noussut monta rikos- ja korruptioepäilyä. Jos fasismi olisi vielä voimissaan, olisi Silvio juuri sopiva Il Duce.

Mutta ei nämä pikkuseikat ihmisiä huoleta. Heitä huolettaa se, että Silvio on makaillut rannalla puolialastomien naikkosten kanssa. Ja se, että Johtaja on käyttänyt seuralaispalveluita. Vaikka Silvion kiiltonahkakenkä painaisi päätä Rooman mukulakiveen, niin pahempi asia on se, että Silvio on ollut uskoton vaimolleen. Mitä demokratiasta, kunhan avioliiton pyhyys säilyy!

Vaikka pidän Berlusconista enemmän pizzana kuin poliitikkona, niin yhdessä asiassa Silvio on rautaa. Hän ei nöyristele moralisteille, kuten kotomaamme kollegat. Hän ei pyytele anteeksi sitä, että hänellä on seksielämä.

Rumat suomalaiset

2009-08-07T19:52:00.009+03:00

Eräät hyvin säntillisesti laittautuneet virolaiset naiset kertoivat minulle, että suomalaiset naiset ovat rumia. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kuitenkaan repiä enempää juopaa veljeskansain välille, vaan pohdiskella ulkonäkönormeja. Kysymys lienee siitä, millä perusteella ihmisiä voidaan kutsua rumiksi tai kauniiksi, ja miksi moisia arvostelmia tehdään. Keskustelu aiheesta paljasti virolaisten käsityksen tästä asiasta liittyvän erityisesti kauneudesta ja hoikkuudesta huolehtimiseen.

Lyhyessä keskustelussa mielestäni erityisen kiinnostavaa oli naisten haudanvakava asennoituminen omiin kauneuskäsityksiinsä. Heille ne vaikuttivat olevan aitoja, kulttuurista riippumattomia tosiasioita, joiden kyseenalaistaminen on turhaa, jopa mahdotonta. Puolustaakseni suomalaisia tässä maaottelussa, haluan kiinnittää huomiota siihen, että Suomessa on varsin moniarvoinen kulttuuri pukeutumisen ja kauneuskäsitysten suhteen.

Moniarvoisuuden etuihin kuuluvat erilaisten tyylien hyväksyminen osana kauneusdiskurssia ja juuri tietynlaisen ulkonäön merkityksen rapautuminen sosiaalisen hyväksynnän ehtona. Lisäksi ulkonäkönormien väljyys tukee irrottautumista ulkonäköön liittyvistä ennakkoluuloista. Mitä väljemmät normit ovat, sitä enemmän ne antavat tilaa yksilöllisyydelle.

Luulenpa, että tässä asiassa "rumat" suomalaiset vetävät lopulta pidemmän korren.

Homovapaa Liettua jo tänään!

2009-07-31T15:48:00.004+03:00

Liettuassa ei ole homoja. Eikä Iranissa. (Ainakaan virallisesti...)

Liettuan parlamentti on keksinyt myös keinon pitää tämä asiaintila voimassa ikiaikaisesti. He ovat kieltäneet lailla homoista puhumisen lapsille ja nuorille. Myös muita vitsauksia pyritään kitkemään samalla: kiroilu, rasvainen ruoka ja moniavioisuus ovat mustalla listalla.

Tieteellinen tieto lapsen seksuaalisesta kehityksestä ja erilaisten seksuaalisten suuntautumisten synnystä ei paina parlamentaarikkojen päätöksenteossa mitään. Kunniallisuus, puhtaus ja usko jumalaan pitävät kyllä kärryt tiellä - vaikka neliskanttisilla pyörillä.

Seksuaaliterveyden maailmanjärjestö arvostelee Liettuan uutta lakia juuri siitä, mitä se pyrkii välttämään. Tiedon puute ja syrjintä ovat niitä asioita, jotka vahingoittavat lasten ja nuorten seksuaalista kehitystä, ei se että tietoa on saatavilla.

Liettuan parlamentin enemmistön mielestä ilmeisesti parhaat välineet päätöksentekoon ovat taikavarpu ja mutu-tuntuma. Olisi kiinnostavaa tietää, miten sielläpäin harjoitetaan sillanrakennusta...

Laiton tissi

2009-07-10T14:43:00.002+03:00

Mikä on kaiken pahuuden ja kataluuden resepti? No, otetaan yksi teinityttö, yksi tissi ja yksi lävistyskoru ja...

En uskalla jatkaa kuvausta pidemmälle, koska tuohtuneet kansalaiset saattaisivat repiä minut kappaleiksi. Nuorten ottamat lävistyskorut ja tatuoinnit ovat hämmästyttävän voimakkaiden mielipiteiden aihio. Miksi? Symboloivatko ne ehkä konkreettisen kivuliaalla tavalla nuoren irtautumista vanhempansa diktatorisesta päätäntävallasta?

Hesarin keskustelusivulla toistuu järkähtämätön moralistinen virhepäätelmä: lävistykset on rumia, minä en tykkää lävistyksistä -> siis lävistykset pitää kieltää. Kieltolinjalle on lähtenyt myös ruotsalainen valtiopäiväedustaja Lars-Arne: Lävistyksistä pitää säätää laki!

Nuorten itsenäistymiskamppailuun liittyvä keskustelu tuntuu tekevän monista ihmisistä lakipositivisteja. Ikään kuin kiistan nuorten itsemääräämisoikeuden rajoista voisi typistää ikärajoihin tai vanhemmilta anottuihin lupalappuihin. Erityisen ongelmallista on se, että kaiken ikärajana halutaan pitää 18 vuotta, vaikka lapsuus loppuu jo 12 vuoden kieppeillä.

Näiden ikien väliin jäävä nuoriso putoaa hämärään epäihmisyyden välitilaan, jossa he ovat sattumanvaraisten ja mielivaltaisten sääntöjen armoilla. Erotuksena lapsista nuorilla on jo kehittymässä oma halu hallita itseään ja kehoaan ja kokeilla maailman tarjoamia mahdollisuuksia.

Seksuaalisuuden kauheus astuu tällä kertaa kuvaan siinä, miten ruumiinosia arvotetaan kuvitellen naiivisti kulttuuristen tapojen olevan totta. Korvakoru on ihan ok, vaikka viisivuotiaalle tytölle. Huuli- tai nenäkoru on vähintään vaarallinen ja epähygieeninen, ehkä myös rietas ja ruma. Nännikoru sen sijaan on itse paholaisesta seuraava. Koska tissi on SEKSUAALINEN ruumiinosa. Murr.

Sama tauhkaus ilmenee toisessa muodossa siinä, miten sievän nännilävistyskuvan jutun yhteydessä julkaissut Hesari on joidenkin kommentoijien mukaan viimeistään nyt ajautunut roskajournalismiin. Tissi on heille siis tae roskasta ja saastasta. Mitä vittua?

Onko seksi hyvän tavan vastaista?

2009-06-12T12:21:00.005+03:00

Hesari julkaisi mielipidekirjoitukseni (12.6.2009) Herculeksen darkroomeihin liittyen lyhennettynä. Alla koko teksti. Keskustelua aiheesta löytyy Hesarin jutun ohesta sekä Ranneliikkeestä.

***

Etelä-Suomen lääninhallituksen virkamies Ilkka Ripatti ilmaisi, että ravintolassa olevat kopit, joissa asiakkaat saattavat harrastaa seksiä, ovat hyvän tavan vastaisia. Ravintola Herculeksen johto lannistui virkamiehen sanomisista niin, että poisti kopit asiakkaidensa käytöstä, vaikka niiden laillisuus oli varmistettu aiemmin ennen niiden rakentamista.

Koko ajatus ”hyvän tavan vastaisesta” perustuu konservatiiviseen eetokseen, joka mukaan vakiintuneet käytännöt riittävät kertomaan, mikä on sopivaa ja mikä ei. Tällainen käsitys kultaa jähmettyneen ja kritiikittömän ajattelun, sekä johtaa helposti eri tavalla ajattelevien ihmisten sortamiseen.

Hyvien tapojen mukaiset seksuaalinormit ovat kuvitelmia, joita pyritään oikeuttamaan vetoamalla historiallisiin tai uskonnollisiin sääntöihin. Ei ole olemassa mitään ehdottomasti oikeaa tapaa, tilannetta tai paikkaa harrastaa seksiä, vaan kaikki tällaiset käsitykset ovat aina neuvoteltavissa kulttuurien ja alakulttuurien vuorovaikutuksessa.

Lääninhallituksen virkamies syyllistyy melkoiseen mielivaltaan ajatellessaan, että juuri hän voi määritellä, mikä on hyvän tavan vastaista. Tässä tapauksessa ravintola pelkää anniskelulupiensa tai jatkoajan menettämistä ja alistuu virkamiehen mielivaltaan, vaikka mahdollinen seksin harrastaminen kopeissa ei liity millään tavalla anniskeluasioihin.

Seksin nostaminen silmätikuksi on hyvin tyypillinen seksuaalikielteisyyden muoto. Silloin seksistä tehdään ongelma ilman mitään muuta perustetta paitsi se, että kysymys on seksistä. Tämä asenne ilmenee hyvin Ripatin kommentissa siitä, että ravintolat ovat tarkoitettu oluen juomiseen ja seurusteluun, ei seksiin.

Millä perusteella virkamies määrittelee, mikä kaikki on ihmisten väliseen seurusteluun kuuluvaa? Kuuluvatko seurapelit tai biljardi seurusteluun? Entä lähekkäin tanssiminen tai suutelu? Ripatti tekee seksistä ongelman itsestään selvästi pohtimatta, miksi sen pitäisi olla ongelma. Ketä joidenkin harrastama seksi ravintolan darkroomissa vahingoittaa?

Tosiasia on, että monia ihmisiä kiinnostaa ja kiihottaa ajatus siitä, että seksille on mahdollisuus keskellä illanviettoa. Se voi tapahtua uuden tuttavuuden kanssa tai ennestään tutut kumppanit voivat hakea väristyksiä erikoisesta tilanteesta. Seksi ei katoa julkisilta paikoilta, vaikka sitä kuinka kutsuisi sopimattomaksi. Puskissa puuhastelu ja vessojen käyttäminen on ollut yleistä vuosikymmeniä. Puolijulkinen lukittava tila on näitä turvallisempi, siistimpi ja helpompi paikka.

Hercules - ja monet muut paikat maailmalla - edustaa myönteistä käsitystä seksistä. Tästä näkökulmasta on hienoa tarjota mahdollisuus harrastaa seksiä yksityisesti sosiaalisen elämän keskellä. Kun seksille annetaan avoimesti omia paikkoja sosiaalisessa ympäristössämme, luodaan myönteinen ja salliva ilmapiiri seksuaalisuutta kohtaan.

Samaa kysymystä käsiteltiin, kun lehdissä päiviteltiin seksin harrastamista yliopiston rentoutumishuoneessa. Voisiko kieltämisen ja moralisoinnin sijaan olla mahdollista ajatella vaihtoehtona ajan ja tilan tarjoamista seksille erilaisissa yhteyksissä? Kieltomoraali on seksiasioissa autoritaarista, vanhanaikaista ja huonosti perusteltua. – etenkin kun nykyaikaiset seksologiset tutkimukset osoittavat aukottomasti seksin ja avoimen suhtautumisen myönteiset vaikutukset ihmisen hyvinvointiin.

Surkuhupaisaa jupakassa on se, että sosiaali- ja terveysosaston virkamies liputtaa oluen juonnin puolesta seksiä vastaan. Alkoholin käyttö on pitkäaikainen kansanterveytemme ongelma ja alkoholiin liittyvät haitat kaikissa muodoissaan ovat valtavan suuria. Seksin kohdalla ongelmana vaikuttaa olevan pikemminkin sen vähyys ihmisten elämässä.

Osmo Kontulan uusimman kirjan mukaan seksiä harrastetaan nykyisin entistä vähemmän ja ihmisten tyytyväisyys seksielämäänsä kohtaan on laskenut. Trendin yhdeksi syypääksi voi nimetä asenteen, jossa seksiin liittyviä vaaroja ja ongelmia ylikorostetaan nautinnon ja hyvinvoinnin kustannuksella.

Tosi rakkaus odottaa - tai sitten ei

2009-05-27T15:14:00.003+03:00

Ameriikan maalla evankelisten uskovaisten piirissä yleistyneet siveyslupaukset ja niiden tunnukset ovat saaneet jalansijaa myös täällä härmän turuilla. Tunnetuin moisista käsityksistä lienee täälläpäin "Tosi rakkaus odottaa" -aate, joka on kaikessa totisuudessaan aika liikuttava.

Hanna Salomäki on julkaissut aiheesta tutkimuksen, jossa aatetta kutsutaan "seksuaalieettiseksi nuortenliikkeeksi". Kirjan otsikon osuessa pahasti silmään äskettäin, lienee tarpeellista ravistella hieman hurukristillisiä käsityksiä eettisyydestä. Nimittäin sekä kirkolla että muilla kristillisten aiheiden kanssa puuhailevilla henkilöillä tuntuu olevan piintynyt käsitys siitä, että kristilliset elämänohjeet olisivat muka etiikkaa.

Käsillä oleva tapaus kertoo kristillisten liikkeiden tarpeesta esitellä elämäntapavalintansa ikään kuin ne olisivat eettisiä velvollisuuksia. Seksiin ryhtyminen tai siitä pidättäytyminen ei ole millään tapaa eettistä. Seksuaalielämän aloittaminen on yksilöllinen valinta, jonka jokainen tekee omista lähtökohdista ja vaikuttimistaan käsin. Kysymykset eettisestä oikeasta ja väärästä eivät liity asiaan millään välttämättömällä tavalla.

Asia on oikeastaan täysin päinvastoin kuin mainittu luonnehdinta yrittää esittää. "Tosi rakkaus odottaa" on epäeettinen liike. Se huiputtaa ihmisiä uskomaan, että elämäntapaan ja -ihanteisiin liittyvät valinnat olisivat muka eettisiä velvollisuuksia. Liikkeen epäeettisyys on vielä raskaampaa, mikäli sen ohjeita tuputetaan käyttämällä painostusta tai auktoriteettia. Seksi ei ole vahingollista tai epäeettistä, mutta aivopesu on.

Savon Talibani

2009-05-14T11:52:00.004+03:00

Suurten talibani-opettajien puheenvuoroissa homoseksuaalien katsotaan olevan kurjan koiran arvoisia tai alempana. Heidät kehoitetaan viemään korkeaan rakennukseen ja heittämään alas. Tuomion taustalla on vakaa usko siihen, että homot ovat luonnottomia olentoja luonnottomine haluineen. Samaa argumenttia käyttävät myös vanhoilliset katolilaiset ja muut huru-uskovaiset, joille toisten ihmisten vihaaminen on elämäntehtävä.

Sofi Oksanen kirjoittaa kolumissaan homovihan eri muodoista kaikessa raadollisuudessaan. Vihan ja väkivallan taustalla on aina jokin käsitys, joka oikeuttaa silmittömän julmuuden. Yksinkertaisuudessaan kyse on ikivanhasta konstista, jota kaikki hirmuhallitsijat ja vainoojat ovat soveltaneet menestyksekkäästi: kiistetään kohteena olevalta ryhmältä ihmisyys.

Oma kansanedustajamme, Savon Talibani, Pentti Oinonen jatkaa tätä perinnettä suoraselkäisesti. Hän ei pelkää astua samaan laivaan sortajien, murhaajien ja kiihkoilijoiden kanssa. Pentin mielestä homojen avioliitot ovat sama asia kuin avioituminen koiran kanssa. Lisäksi lapset kärsivät ja pedofiilit rellestävät. Jos Kekkonen tietäisi, niin sanoisi perkele!

Perus-Pena ei kuulemma edusta perussuomalaisten linjaa, onpahan muuten vaan puolueen varapuheenjohtaja. Liekö sen parempi, että linjanvetäjänä on änkyräkatolilainen. Seksuaaliseen vapauteen liittyvissä kysymyksissä uskonto ja ihmisviha ovat pettämättömän myrkyllinen yhdistelmä.

Homoinhonsa valloilleen päästäneet yksilöt taantuvat primitiiviselle tasolle, jossa vihan kohde pyritään nuijimaan matalaksi. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa sitä yritetään poliittisesti, muualla hakataan, kidutetaan ja tapetaan. Julmuutensa sivistyksen verhoon kätkevät ihmishirviöt kuuluvat silti samaan porukkaan talibanien kanssa.

Yliseksualisoitunutta pakkolesboilua

2009-05-11T15:49:00.005+03:00

Jokunen aika sitten julkaistu uutinen kertoi pääkaupunkiseudun kouluissa sattuneen pari tapausta, joissa tytöt ovat painostaneet kavereitaan pussailemaan toisiaan. Uutisessa tyttöjen välinen pussailu rinnastetaan lesbosuhteisiin ja Opetushallituksen ylitarkastaja Heidi Peltonen ilmaisee, että "yliseksualisoitunut käytös on reaktio ympäristön tuottamiin malleihin."

Mikä vitun yliseksualisoitunut? Jos löytäisin sen yksilön, joka on moisen sanahirviön on synnyttänyt, niin hakkaisin siitä nahkaruoskalla selityksen, millä perusteella hormonimyrskyissä heilahtelevien teini-ikäisten käytös voidaan tulkita yliseksualisoituneeksi. Tai edes seksualisoituneeksi.

Kaikki, mikä on ei-seksuaalista voidaan seksualisoida. Esimerkiksi banaani voidaan mieltää seisovaksi kyrväksi, jolloin se seksualisoidaan. Ihminen on yleensä seksuaalinen jo ennestään, joten ihmistä ei voi seksualisoida. Toisaalta esimerkiksi seksuaalisesti kaltoin kohdellusta lapsesta voi tulla yliseksuaalinen, jolloin hän toimii liioitellun seksuaalisesti ikäkaudestaan poikkeavilla tavoilla.

Teini-ikäiset tuskin toimivat uutisen tapauksessa yliseksuaalisesti. He toimivat pelkästään seksuaalisesti, mikä rikkoo koululaitoksen normeja vastaan. Ja kun kyseessä on kiusaamistilanne, niin käytös on jo lähtöjään liioiteltua ja yliampuvaa. Kun oppilas A vetää oppilas B:tä turpaan koulun pihalla, ei kysymys ole yliväkivaltaisesta käytöksestä, vaan ihan pelkästä väkivallasta. Samalla tavalla pitäisi tässä olla kyse seksuaalisesta kiusaamisesta eikä yliseksuaalisesta ylikiusaamisesta.

On omituista, miten "yliseksualisoituminen" on muotisanana levinnyt eri alojen asiantuntijoiden käyttösanastoon ilman, että he jaksavat miettiä, miten oudosta käsitteestä on kyse. Käsissämme on taas yksi pseudoviisas hokema, jolla voidaan päivitellä yhteiskunnan nykytilaa ja nuorison rappiollista käytöstä - ihan kuin "esineellistäminenkin".

Toverini Henri on antanut sanalle erinomaisen sanakirjamääritelmän:

yliseksualisoitunut (akat. paskap.) mitä tahansa, joka poikkeaa 50-luvun siveysnormeista; hätähuuto ihmisiltä, jotka ovat pudonneet alati nopeammissa sykleissä muuttuvan maailman rytmistä

Seksimessu

2009-04-26T17:14:00.004+03:00

Kaikesta rukoilustani huolimatta kirkko ei vieläkään ole ryhtynyt järjestämään metallimessujen sun muiden rinnalla seksimessua topless-pappeineen. Päätin korjata turhautumisen aiheuttamaa vitutustani käymällä useamman vuoden tauon jälkeen Sexhibition-messuilla kuuntelemassa kaupallisen seksin ilosanomaa.

Messut olivat tässä ajassa kokeneet kasvojenkohotuksen. Erityisesti päälavan lavastus ja valot tekivät visuaalisesta elämyksestä messevän. Tai siis tekisivät, jos lavalla tapahtuisi jotakin erityisen kiinnostavaa...

Tekniikan kehittyessä eroottisen esiintymisen rintamalla ei tunnu tapahtuvan kehitystä. Liekö syypäänä alan heikko arvostus, vai yleisön matalaotsaiset odotukset? Esitysten koreografiat, puvut ja dramaturgiat kierrättivät vanhoja teemoja tylsistymisen uhallakin. Spektaakkeliksi näyttävät riittävän tissit, pimpit, vatsalihakset ja (feikki)kyrvät.

Pyrin kuitenkin progressiivisuuteen erotiikan katselijana. Nykyajan medialukutaitoisen eläytyvän viihdemoniosaajan nimittäin tulee kyetä tarvittaessa säätämään vasteensa viihteen kanssa samalle taajuudelle. Jotta strippaamisesta sen nykyisessä muodossaan voi nauttia, kriittinen taidepornon katsoja pitää jättää narikkaan. Ilo syntyy lapsenomaisesta ihmetyksestä inhimillisen suuruuden äärellä: "Tissit, aah!"

Parasta messuilla on lopulta itse yleisö. Joukkoon mahtuu kaikenlaista väkeä känniääliöistä korrektiin vanhempaan pariskuntaan, joka etsii merikapteenin pukua seksileikkeihinsä. Ihmisten erilaisuuden ihmettely ja ihastelu seksin ilosanoman äärellä on lähes uskonnollinen kokemus!

Se Oikea

2009-04-12T13:10:00.005+03:00

"Jos minulla ei olisi sinua... olisi minulla luultavasti joku muu."

Tim Minchinin laulu kertoo kaiken oleellisen kohtalouskosta Siihen Oikeaan. Kuinka moni löytääkään täydellisen kumppanin vain huomatakseen viikon, kuukauden tai kolmen vuoden jälkeen, että hän ei ollutkaan täydellinen.

"Meidät on luotu toisillemme."
"Rakkautemme on ikuista."
"En tule koskaan rakastamaan ketään muuta."

Mikä vähäjärkisyys laittaa ihmiset sanomaan näitä absurdeja valheita? "Rakkaus on sokea, rakkaus on hulluutta", sanovat sananlaskut ja tässä mielessä ovat aivan oikeassa. Vallitsevat rakkauskäsitykset vaikuttavat olevan harhaisia ja suuruudenhulluja.

Onko hän Se Oikea? Varmuus saadaan vasta kun suhde päättyy. Ei ollut hänkään. Kielteinen varmuus on helppo saada. Ainoa tapa saada myönteinen varmuus on kuolla. Postuumisti voidaan todeta suhteen onnellisuus pitävästi. Senkin voi vain kuoleva itse oivaltaa viime hetkillään. Jälkipolvet kun eivät voi tietää totuutta kahden henkilön välisistä asioista. Kuinka monta kertaa ulkoapäin täydelliseksi luultu suhde onkaan päättynyt katastrofiin.

Tämä kirjoitus saattaa vaikuttaa ahdistavan kielteiseltä, suorastaan antiromanttiselta ja rakkauden vastaiselta. Rakkauden vastustaminen olisi kieltämättä ajatuksena herkullinen, todellista vastavirtaan uimista.

Silti olen romantikko. Minusta maailman kauneus on nähtävissä tässä ja nyt. Sen havaitsemiseksi ei tarvita mystiikkaa, uskontoa, kohtalouskoa tai mitään muutakaan ylimääräistä. Samoin on rakkauden kohdalla. Mihin tarvitaan tekosyvällistä jokeltelua ikuisuudesta, kun kaikki todella tärkeä on nyt ja välittömässä tulevaisuudessa.

Myyttiset rakkauskäsitykset ovat olennainen osa alituisessa kriisissä olevaa parisuhdeparadigmaa. Rakkauden nähdään usein olevan kussakin suhteessa kohtalonomainen ja salaperäinen voima, joka yhdistää Ne Oikeat toisiinsa. Rakkaususkonto pitää välttämättömänä ja väistämättömänä elämänkatsomusta, joka on vain yksi vaihtoehtoinen tapa elää.

Huvittavinta on kohtalouskoisten monogaamikkojen päätyminen sarjamonogamiaan ilman että he itse huomaavat sisäistä ristiriitaansa. Monet hakkaavat päätänsä seinään etsiessään jokaisesta suhteestaan Sitä Oikeaa ymmärtämättä, että todellinen ongelma saattaisikin olla heidän uskomuksissaan ja toimintatavoissaan.

Tim Minchin osuu totuuteen lakonisen syvälliseen tapaansa:
"Olet yksi miljoonasta, sitä ei voisi ostaa millään hinnalla! Toisaalta joku 999999:stä muusta mahdollisuudesta voisi tilastollisesti ajatellen olla yhtä kiva..."