Feminismiä silmät sidottuina

Rosa Meriläisen kolumni killui alkuviikosta luetuimpien listalla Hesarin verkkosivuilla. Ehkä seksillä flirttaileva otsikko oli tähän syynä? Juuri muita ansioita tekstillä ei sitten olekaan, ellei kinkyä barbiefantasiaa lasketa. Meriläinen toistelee kirjoituksessaan väsyneitä feministisiä iskulauseita, joiden luulisi olevan  jo menneen ajan kiekaisuja kaikessa virheellisyydessään ja epämääräisyydessään:  

Naisen keho on pornograafisen ja esineellistetyn katseen pilaama. Näköaistin ylivalta leijuu seksin yllä. Välineiden ja asujen vyöry peittää muut aistihavainnot alleen.

Mitä seuraavaksi? Karvojen ajelu on pedofilian edistämistä? Jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja? Valitettavasti nämäkin älyttömyydet ovat peräisin radikaalifeministien kynistä. Mikä liioittelussa ja absurdissa taisteluretoriikassa oikein viehättää? Älyllisyys se ei ainakaan ole. Tällaisten lauseiden revittelijät katselevat maailmaa silmät sidottuina.

Ok. Pari argumenttia paatoksen tueksi:
 

1. Pornografinen katse ei tarkoita mitään. Se on pelkkä perusteeton olettamus siitä, että miesten haluava tai seksuaalisesti värittynyt katse redusoi naisen pornografiseksi karikatyyriksi. Tällainen maalailu on pelkkää ideologista tulkintaa, jolle ei löydy minkäänlaisia vakavasti otettavia perusteita. 
   
   Uskottavampi selitys naisten kokemille ulkonäköpaineille johtuu yhteiskuntaluokkien suhteen tasa-arvoistuneen ja sosiaalisesti vapautuneen yhteiskunnan tuottamista kilpailutilanteista. Koska naiset ovat keskenään entistä tasa-arvoisempia, he myös kilpailevat mahdollisten kumppanien huomiosta kovemmin eri keinoilla. 
   
   Ulkonäköön panostaminen on keskeinen kilpailukeino, koska se herättää helposti miesten huomion. Miesten seksuaalinen mielenkiinto on suurelta osin ulkonäkökeskeistä. Tämä on fakta, ei epätasa-arvon osoitus. 
   
   
2. Esineellistetty katse? WTF? Jos aihe todella kiinnostaa, niin rutistan esineellistämisdiskurssin ryttyyn täällä. 


3. Näköaistin ylivalta ei ole mikään seksiin liittyvä ongelma. Näköaisti on  ehdottomasti keskeisin ihmisen aisteista toimintakyvyn ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Miksei näköaistin ylivalta ole ongelma esimerkiksi liikenteessä, urheilussa tai työelämässä? Miksi yleinen inhimillinen ominaisuus olisi ongelma juuri seksin alueella?
   
   On tyypillistä ideologista retoriikkaa irroittaa yleinen väite kontekstistaan ja esittää se raskauttavana todisteena jonkin yksittäisen ilmiön yhteydessä. Samanlaista virheellistä argumentaatiota edustavat esimerkiksi väitteet siitä, että seksityö on väärin ihmiskaupan vuoksi tai että pornografia on väärin koska raiskaaja on katsonut pornoa. Kyseessä on ad hoc -väite ja virheellinen yleistys, jossa jokin mahdollinen ongelma yleistetään koko ilmiötä koskevaksi ongelmaksi.

Meriläinen päättää lähteä kolumnillaan flirttailemaan nostalgisen uuskonservatismin kanssa, jossa kaipaillaan vanhoja hyviä aikoja. Kyllä pelokas haparointi peiton alla pimeässä oli sittenkin tosi hieno juttu. Voi nyt saatana oikeasti.

Kolumnin ainoa hyvä kohta on se, jossa Meriläinen muistuttaa jyrkkien ulkonäköihanteiden kaventavan omia mahdollisuuksia nauttia seksistä erilaisten ja erikokoisten ihmisten kanssa. Tämä on ehdottomasti totta. 

On kuitenkin jokaisen oma asia päättää, millaisen ja minkä kokoisen ihmisen kanssa seksiä harrastaa. Avoin keskustelu voi toki löyhentää asenteita, mutta moralisointi ihmisten mieltymyksistä on aika matalaotsaista - etenkin feministiltä, joka varmasti puolustaa viimeiseen asti naisten oikeutta valita kumppaninsa ihan omien perusteidensa mukaisesti.

***

Pahoittelen pitkää väliä blogitekstien kirjoittamisessa. Syksyllä alkaneet uudet hommat Sexpo-säätiön toiminnanjohtajana ja Maailman seksuaaliterveysjärjestön hallituksessa ovat ryöstäneet lähes kaiken aikani. Pyrin jatkossa kirjoittelemaan useammin, sillä asiaa kyllä olisi kuin Karpolla aikanaan. Kiitokset ja jaxuhali kaikille, jotka blogiani yhä seuraavat!

Kick-Ass ja sarjakuvataiteilijan yhteiskunnallinen vastuu

Kick-Ass -sarjakuvan tekijä Mark Millar on ollut viime aikoina kovassa höykytyksessä hänen kommentoituaan sarjakuviensa raiskauskohtauksia. Verkkopalstoilla levinnyt feministinen tuohtumus on keskittynyt lähinnä väitteeseen, että raiskauskuvauksia ei pitäisi kirjoittaa, jos ei ymmärrä, mitä raiskaus merkitsee sen uhreille.

Meuhkan herättänyt Millarin lausuma kuvaili raiskausta vain yhdeksi juonirakenteeksi, jolla osoitetaan sarjakuvan pahojen tyyppien olevan todella pahoja. Hänen mielestään raiskausta voi verrata muuhun raakan väkivaltaan, kuten pään irtileikkaamiseen. Vastaväittäjien mielestä raiskaus on jotakin erityistä, jota pitäisi aina käsitellä silmälläpitäen yhteiskunnallisia faktoja seksuaalisen väkivallan yleisyydestä ja traumatisoivuudesta.

Ilman muuta Millarin kommentti tarkastelee raiskausten merkitystä kapeasti, sillä raiskauskohtaukset eivät ole pelkästään osoittimia pahisten pahuudesta. Ne resonoivat myös yhteiskunnallisella tasolla, kuten kaikki muukin kerronta. Lisäksi ne operoivat seksuaalisten fantasioiden tasolla avaten ikkunan pidättelemättömään, hirviömäiseen seksuaalisuuteen niin tekijöiden kuin uhrienkin näkökulmasta. Vaikka seksuaalinen väkivalta ahdistaa monia, se myös herättää useissa kiinnostusta tavalla, jota ei voi kuvailla pelkästään moraaliseksi pöyristykseksi.

Millarin ei tietenkään tarvitse esittää haastatteluissaan mitään täydellistä tutkielmaa raiskauskuvausten yhteiskunnallisesta merkityksestä. Hän on taiteilija, jolla on vapaus esittää juuri sellaisia kuvauksia, kuin hän katsoo sopivaksi. Häneen kohdistunut kritiikki kuitenkin tuntuu edellyttävän, että taitelilijan tulisi ottaa paremmin huomioon raiskauskuvausten yhteiskunnallinen konteksi.

Yhdysvalloissa käytävä raiskauskeskustelu on raivokkuudeltaan jotakin aivan toista kuin Suomessa. Tämä johtuu sekä paikallisten feministien rajusta taistolaisretoriikasta että epäsensitiivisistä ja seksistisistä ääliölaumoista, jotka tuntuvat kansoittavan lähes jokaista verkkokeskustelua. Aihepiirin räjähdysalttius johtaa keskustelun miltei vääjäämättä naurettavalle tasolle riippumatta keskustelijan sijainnista sukupuolipolitiikan kartalla.

Vaikka Mark Millar käyttäisikin sarjakuvissaan naishahmoja ohuina sivuhenkilöinä, joiden tehtävänä on olla heikko kohta sankarin haarniskassa, tämä kuvaamistapa on hänen taiteellinen valintansa. Olisi toki mahtavaa ja upeaa, jos Millar kuvaisi raiskaustilanteita ymmärtävästi ja sukupuolisensitiivisesti, mutta häntä ei voi mitenkään siihen velvoittaa. Millaria saa toki paheksua, mutta yleisellä kielellä esitetty paheksunta, joka väittää Millarin toimivan jotenkin moraalittomasti, on roskaa.

Kick-Ass ja monet muut Millarin sarjakuvat ovat ultraväkivaltaisia, mustalla huumorilla kuorrutettuja, ilmaisussaan roiseja ja tarkoituksella shokeeraavia. On oikeastaan aika tyhmää suomia Millaria siitä, että hänen raiskauskohtauksensa eivät ole naisen kokemuksen huomioivia, sillä Millar tykittää kaikessa kerronnassaan täysillä lukijan silmille. Jos hänen tavaramerkikseen muodostunut karu haista vittu -asenne ei miellytä, voi lukea vaikkapa Castle Waitingia (joka on muuten erinomainen sarjakuva).

Yleisempi feministinen kritiikki sarjakuvien naiskuvasta lienee ihan perusteltua. Monitahoisia naishahmoja ja oivaltavaa tai rajoja rikkovaa sukupuolisuuden kuvausta olisi varmasti hyvä olla enemmän. Tätä näkökulmaa ei kuitenkaan voi käyttää yhtä sarjakuvataiteilijaa vastaan, sillä yleinen kritiikki koskee koko taiteenlajia tai genreä kerrallaan. Jos aikoo suomia Millaria koko genren ongelmista, voi ihan yhtä hyvin ajatella kaikkien sarjakuvien edustavan militanttia feminismiä, koska Tank Girl on niin kova.

Yksittäiset sarjakuvat tai taiteilijat eivät edusta koko sarjakuvakulttuuria, eikä heitä voi velvoittaa käsittelemään kulloisenkin lukijan kokemia yhteiskunnallisia vääryyksiä. Taiteilijana Millarin kommentit raiskauskohtausten merkityksestä ovat täysin ymmärrettäviä ja perusteltuja. Jos hän ei halua tehdä yhteiskunnallista kommentaaria, hänen ei tarvitse. On suorastaan ylimielistä edellyttää, että Millarin pitäisi kirjoittaa sarjakuvia siihen tapaan kuin jotkut hänen kriitikkonsa vaativat.

Pitkä juttu aiheesta New Republic -lehdessä

Saunapaniikki!

Kehokammo, moralismi ja sukupuolirajoittunut apartheid ovat nävertäneet saunakulttuuria jo vuosikymmeniä. Suomessa on enää harvoja paikkoja, joissa avoin yhteissaunominen on mahdollista sukupuolesta tai iästä  riippumatta. Pelko ja valittaminen ovat sulkeneet monien kylpylöiden yhteissaunat ja alastomuuskammo on johtanut jopa siihen, että Seurasaaren perinteikkäällä alastonrannalla on nykyään parina viikonpäivänä uimapukupakko.

Prometheus-leirit ovat yksi tervehenkisen yhteissaunomisen linnake saunakulttuurin rappiotumisen keskellä. Prometheus-leirien tuki ry:n puheenjohtaja Aatu Komsi perustelee yhteissaunomista järkevästi:

Yleensä vetäjätiimi ja leiriläiset saunovat yhdessä, myös sekasaunassa. Alasti saunomisesta sovitaan aina leirillä etukäteen. Jos näin sovitaan, kaikki saunovat alasti, myös ohjaajat. Meille on oleellista näyttää esimerkkiä, ettei ihmisiä tulisi erotella usein epäoleellisten seikkojen kuten sukupuolen tai iän perusteella. Minusta olisi huono asia viestittää, etteivät vetäjät voisi saunoa nuorten kanssa. Erottelukulttuuri voi ruokkia itse itseään. Sanomalla, etteivät tytöt ja pojat voi nukkua samoissa tiloissa tai saunoa samalla kertaa, luodaan jännitettä ja mystifioidaan vuorovaikutusta. Samalla viestitään, ettei toista voi kohdella omana itsenään ja yksilönä. Se myös hankaloittaa toisen tunteiden ja toiveiden huomioon ottamista.

Kiinnostavaa on se, että yhteissaunomiselta edes edellytetään perusteluja. Alastomuus on saunomisen ja kylpemisen peruslähtökohta ja yhteinen rajoitukseton saunominen on täysin luonteva toimintatapa. Uimapukupakko tai ihmisten erottelu iän tai sukupuolen mukaan on ennemmin perusteluja vaativaa toimintaa. Sukupuolirajoittuneet saunavuorot ovat keinotekoinen kielloin rakennettu järjestely, joka estää luontevan saunomisen. Kun rajoitukset otetaan itsestäänselvinä kulttuurin osina, on alastomuuden osalta päädytty kristillisten hihhulien sanastoa lainaten luonnottomaan tilanteeseen. Vai kuinka monella on uimapuku kasvanut osaksi kehoa kulttuuridevoluution seurauksena?

Kristillistaustainen häveiäisyysnormisto ja pedofiliahysterian lietsoma hyperherkkyys lasten ja nuorten alastomuutta kohtaan ovat turmelleet luontevan suhtautumisen alastomuuteen. Komsin lähtökohtökohtina olevat avoimuus, tasa-arvoisuus ja kohtaaminen ovat lääkkeitä kehokammoa suosivan kulttuurimme ongelmiin. On nurinkurista, että jopa lastensuojelun ammattilaisten lausumista heijastuu pelko alastomuuden turmelevasta tai ahdistavasta vaikutuksesta.

Lastensuojelun keskusliiton Seppo Sauro sekoittaa asian rationaaliseen käsittelyyn omat tunteensa. Vaikka häntä ahdistaisi yhteissaunominen nuorten kanssa, asian ei tarvitse olla vaikea muille. Myös
Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland on huolissaan. Hän jopa vaatii vanhemmille ilmoitettavan etukäteen yhteissaunomisesta. Eikö Kalland pidä tärkeänä nuorten itsemääräämisoikeutta heidän kehoaan koskevissa asioissa?

Sauro ja Kalland varoittavat ryhmäpaineen voivan pakottaa nuoria toimiman tahtonsa vastaisesti. Siihen liittyvien pulmien ratkaisemiseksi on tehty paljon Prometheus-leireillä. Saunomisesta keskustellaan yhteisesti ennen ensimmäistä saunakertaa, saunomisen ajaksi on tarjolla muuta toimintaa ja myös sukupuolirajoittunut saunominen on mahdollistettu.

Ja jos ryhmäpaine ajaakin sekasaunaan, lastensuojeluviskaalit puhuvat ikään kuin kyse olisi jostakin vaarallisesta tai pahasta asiasta. Liittyminen väkivaltaiseen jengiin, kioskimurto tai perseet olalle tinnerillä voisivat olla esimerkkejä ryhmäpaineen ikävistä seurauksista. Saunominen mukavassa seurassa tuskin tuottaa paljon muuta kuin hyviä yhteisyyden kokemuksia kesäillassa.

Jos jollekin yhteissaunominen osoittautuu ikäväksi kokemukseksi, moista ei tarvitse toistaa. Kannattaa kuitenkin huomata, että yhteiskuntamme tarjoaa jatkuvalla syötöllä monille nuorille ikäviä kokemuksia esimerkiksi koulun pakkoliikunnassa. Missä viipyy lastensuojelujärjestöjen tiukka kanta monia nuoria nöyryyttäviin ja ahdistaviin liikuntatunteihin?

Keskustelu kehollisuuden ja seksuaalisuuden alueilla on vakavasti ylikierroksilla, kun saunomiseen liittyvät kasvamiskokemukset ja tunteet nähdään ensisijaisesti ongelmallisina asioina. Kasvukivut, ryhmäpaineeseen vastaaminen, oman muuttuvan kehon hyväksyntä ja erilaisten kielteisienkin tunteiden käsittely ovat osa nuoruutta. Prometheus-leiri tarjoaa hyvän paikan tarttua näihin asioihin sekä keskustelemalla että kokemalla.

Naturistien elämäntapa osoittaa kiistattomasti, että minkä ikäiset ihmiset tahansa voivat suhtautua luontevasti alastomana olemiseen sekaseurassa, mikäli he ovat kasvaneet ja oppineet alastomuuden ja oman kehon olevan mutkattomia asioita. Alastomuuteen ja omaan tai toisten kehoihin liittyvä ahdistus on rajoittava ja ongelmallinen asia. Sellaiseen johtavista kulttuurisista trendeistä olisi syytä olla paljon enemmän huolissaan kuin yhteissaunomisesta tai oman kehon hyväksynnän edistämisestä.

Onneksi Protu pitää pintansa mediapaniikin edessä. Järjestö edustaa tervejärkisintä keskustelua ja toimintaa alastomuudesta pitkiin aikoihin!

Räsäsen rasia

Koko kansan tragikoominen stand-up -akti, sisäasiainhumoristi Päivi Räsänen on taas avannut suunsa ja saanut miltei tuhat ihmistä eroamaan kirkosta. Hänen paras heittonsa oli se, että jumalan laki on maallista lakia tärkeämpi asia. Aika rouheaa tekstiä sisäministeriltä, sillä kyseisellä pallilla istuva vastaa viime kädessä lain toimeenpanosta eli poliisitoimen järjestämisestä.

Räsäsen aborttikäsityksissä piilee kuitenkin yllä olevaa möläytystä suurempi ongelma, oikea Pandoran lipas tai ajankohtaisemmin Räsäsen rasia. Hänen mukaansa terveysalalla työskentelevillä tulisi olla oikeus kieltäytyä sellaisista työtehtävistä, jotka ovat heidän omaatuntoaan tai vakaumustaan vastaan.

Kaunis ajatus ehkä, mutta täysin absurdi yleisenä periaatteena. Pohtikaapa hetki näitä esimerkkejä: Vegaani kaupan kassalla kieltäytyy myymästä lihaa. Muslimibussikuski jättää vääräuskoiset pysäkille. Leijonakoruun sonnustautunut kioskin myyjä ei myy jäätelöä ulkomaalaisille. Energiahoitojen nimeen vannova hoitaja jättää lääkkeet antamatta.

Ja lisää tulee, sillä erilaisia vakaumuksia ja omantunnon kysymyksiä riittää joka lähtöön. Asioimisesta tulee kyllä varmasti jännittävämpää, sillä koskaan ei voi tietää, kenen omantunnon varpaille astuu.

Miksi Räsästä ei huolestuta hänen logiikkansa ilmiselvät seuraukset? Siksi, että hän on uskovainen. Nimittäin uskonnolla politikoivaa ei kiinnosta kovinkaan syvällisellä tasolla demokratia, etiikka, logiikka tai maalaisjärki. Häntä kiinnostaa hänen oman uskontonsa oppien ja määräysten saattaminen voimaan yhteiskunnassa. 

Edellä mainitut häiriötekijät lentävät ikkunasta heti, jos jokin mielivaltainen opinkappale on niiden kanssa ristiriidassa. Mielivaltainen siksi, että opin ja määräysten tulkitsijoita riittää runsaasti - ja he kaikki ovat omasta mielestään niitä ainoita, jotka ovat oikeassa.

Räsäsen vakaumuspelissä on paljon häviäjiä, kun mennään astetta kovemmalle tasolle. Maailmalla oman jumalansa lain etusijalle laittavat ihmishirviöt murhaavat aborttilääkäreitä, kivittävät homoja ja raiskattuja naisia, ampuvat koulutyttöjä päähän ja räjäyttelevät vääräuskoisia kappaleiksi. Tätä on sisäministeri Räsäsen logiikka.
 

Himokkaat katseet ja kyttäämisen etiikkaa

Rosa Meriläinen kirjoitti "hissikatseista" ja katsomalla alentamisesta Hesarin kolumnissaan Miesten himokkaat katseet loukkaavat (11.6.). Kolumni oli yllättävän hyvä puheenvuoro feministisen keskustelun vakioaiheesta. Valitettavan usein miesten katseista valittaminen kun on pelkkää seksuaalikulttuurin dilemmat sivuuttavaa vinkumista ilman loppuun asti ajateltua sisältöä.

Meriläinen kohdistaa kritiikkinsä oikein. Hissikatse, joka arvioi naista lihanpalana, on alentava ja useissa kohtaamistilanteissa aivan asiaton. Jos sitä tehostetaan vielä alentavilla tai loukkaavilla huomautuksilla, ei edes väärinkäsitykseen vetoaminen pelasta kyttääjää sikailutuomiolta.

Toinen asia on kokonaan se, tunnistavatko naiset hissikatseen oikein. Julkisuuteen nousseet tapaukset seksuaalisesta häirinnästä tai asiattomasta käytöksestä ovat joskus niin ohuita ja ristiriitaisia (tai huonosti uutisoituja), ettei väärinkäsityksiä voi sulkea pois. Myös jotkut naiset ovat eri syistä katseille niin herkkiä, että he tulkitsevat ihailun alentamiseksi.

Feministisen keskustelun sekavuudella on tässä osansa. Kun keskustelu seksuaalisesta häirinnästä oli kiivaimmillaan, jotkut keskustelijat esittivät femmaripäissään häirintää olevan kaiken, minkä kohde kokee häiritseväksi tai mistä hän ei pidä. No, minä en pidä country-musiikista enkä huru-uskovaisista - ja itse asiassa koen ne usein aika häiritseviksi. Pitäisikö laittaa nippu rikosilmoituksia vetämään?

Myös Meriläinen eksyy ydinasiasta puhuessaan "himokkaista katseista", esineellistämisestä ja sinkkubaareista. Erilaisissa tilanteissa on erilaisia katsomisen pelisääntöjä. Pelkkä halun ilmaiseminen tai seksuaalinen ihailu ei tee katseesta halventavaa. On tärkeää määritellä tarkoin, milloin kyse on esim. työpaikan tasa-arvoa heikentävästä kyyläämisestä ja milloin jokaisen oikeuksien rajoissa tapahtuvasta  ilmaisusta.

Sinkkubaarin heittäminen soppaan mukaan sumensi kokonaan kontekstin merkityksen. Hissikatse voi olla myös sinkkubaarissa tahditon ja huono strategia kumppanin etsinnässä, mutta se ei missään nimessä ole samaan tapaan eettisesti väärin kuin se on työnhakutilanteessa, palaverissa tai kahvitauolla.

Halun tai ihailun osoittamisen keskeisenä ongelmana on se, että osa naisista suorastaan haluaa katseita esim. pukeutumisellaan ja käyttäytymisellään, osa välttelee niitä ja osa ei tiedä, mitä haluaa. Kaikista hankalimpia tapauksia ovat näyttävästi tai paljastavasti pukeutuneet naiset, jotka tekevät niin muodin tai ristiriitaisten ajatustensa pohjalta. He saattavat kääntää pään ja kerätä katseita, mutta eivät osaa toimia tilanteiden kanssa. Juuri tällaisista ristiriidoista syntyy tilanteita, joissa tiukkaan tissejä korostavaan toppiin pukeutunut nainen riuvaa siitä, että hänen itse tekemäänsä korostukseen kiinnitetään huomiota.

Katsomisen etiikassa on tärkeää tahdikkuus ja tilannetaju. Vaikka katse ei voi vahingoittaa ketään suoraan, se ei ole missään nimessä yhdentekevä asia. Katse on sosiaalisen vuorovaikutuksen väline siinä missä puhe tai kehonkielikin. Katsomisen tyylin ja motiivin arvioiminen voi kuitenkin olla ylisensitiivisessä seksuaalikulttuurissamme erittäin vaikeaa, sillä sekä katsojan että katsotun olettamukset ja toimintaskriptit voivat erota toisistaan suuresti. Siksi koko asian ympärillä tarvitaan jäitä hattuun -asennetta, etenkin vapaamuotoisissa sosiaalisissa tilanteissa.

Sikailuun puuttuminen on usein hankalaa, sillä sikailijat pyrkivät piilottamaan asenteensa juuri ja juuri sopivan käytöksen rajoilla olevaan ilmaisuun, aivan kuin verbaalisen nuorallatanssin mestari Halla-aho konsanaan. Toinen ongelma on se, että suomalaiseen temperamenttiin ei oikein tahdo istua "pienestä välittäminen", vaikka muka-pikkuasia onnistuisi tärvelemään kokonaan tasa-arvoisen ilmapiirin työpaikalla.

Sikailijoita olisi kuitenkin syytä ojentaa julkisesti juuri niissä tilanteissa, joissa sikailu tapahtuu. Muuten ongelmat painetaan villaisella tai yritetään lykätä viranomaisen tai lainsäädännön ratkaistavaksi. Sosiaalisten ongelmien ratkaisuksi kannattaisi kuitenkin aina käyttää ensisijaisesti vuorovaikutuksen keinoja ja julkista keskustelua. Virallisilla menettelyillä kun on tapana tehdä harmaan alueen asioista mustavalkoisia, mistä ei lopulta välttämättä hyödy edes asianomainen itse.

Terveellisyys ennen kaikkea!

Terveys on uusi moraali monien seksuaalikonservatiivien retoriikassa. Seksuaalikäyttäytymiseen liittyvissä julkisissa keskusteluissa nousee usein esiin kysymys siitä, edustaako toiminta tervettä seksuaalisuutta. Terveyden mittarina käytetään monesti myönteisiä terveysvaikutuksia.

Konservatiivit ovat omaksuneet erityisesti Yhdysvalloissa addiktioilla, parafilioilla ja taudeilla pelottelun omien arvojensa edistämiseksi. Kaikkihan tietävät, että porno addiktoi, homous on seurausta henkisestä rikkinäisyydestä ja että seurustelu ilman papin aamenta johtaa kurjuuteen ja kurkkumätään. 

Valitettavaa näin ajattelevalle lienee se, että kaikki väitteet on  kumottu ja kyseenalaistettu seksologiassa ja muissa ihmistieteissä. Jos tutkimustieto kiinnostaa, katso nämä linkit: Homosexuality and Mental Health sekä Porn Is Not the Problem - You Are.

Otetaan kuitenkin ajatusleikin vuoksi käsittelyyn viimeisin väittämä: avioliitto on terveellisin ihmissuhde. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vakiintuneet ihmissuhteet voivat olla eduksi terveydelle. Avioliitto pidentää ikää ja vähentää mielenterveysongelmia. Avioliittojen terveellisyyttä on käytetty myös argumenttina homoliittojen puolustamiseen.

Tutkimustieto ei kuitenkaan ole aina yksiselitteistä. Ihmissuhdestatukseen liittyvät terveyserot ovat kaventuneet 2000-luvulla huomattavasti, eivätkä avioliiton edut ole kiistattomia: naiminen lihottaa. Lisäksi on olennaista huomata, että nämä ovat keskimääräisiä väestötason terveystilastoja. Terveellisesti syövä ja liikkuva ihminen on aina mässyttävää sohvaperunaa paremmassa kunnossa riippumatta ihmissuhteista.

Vaikka tutkimukset kertoisivatkin avioliiton olevan terveydelle eduksi, ei tällä tiedolla tarvitse olla minkäänlaista vaikutusta yksilön valintoihin. Konservatiivien ilkamointi avioliitosta parhaana ihmissuhteena on ideologista paatosta, jolle terveysargumentointi on vain käyttökelpoinen keppihevonen, ei itsessään tärkeä asia.

Ihmissuhdemuotojen yksilöllisen sopivuuden mittari ei nimittäin ole kenellekään terveellisyys - ei edes konservatiiveille itselleen. Ihmissuhteita ei solmita, ylläpidetä tai lopeteta terveyssyistä, vaan henkilökohtaiseen tunne-elämään ja elämänkatsomukseen liittyvistä syistä. Perinteiseen avioliittokäsitykseen sitoutuneet konservatiivit tuskin vaihtaisivat avoimiin suhteisiin, vaikka kiistaton tutkimusnäyttö osoittaisi ne terveellisimmiksi ihmissuhteiksi.

Jos terveellisyys todella olisi tärkeintä ihmissuhteiden ja seksuaalisen toiminnan perustana, pitäisi kaikkien harkita vakavasti sadomasokismia. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat selkeästi, että sosiaalisesti aktiiviset sadomasokismin harrastajat ovat muuta kansaa paremmassa henkisessä kuosissa. Hollantilaisen Wismeijerin tutkimuksissa havaittiin, että

s/m-harrastajat olivat vähemmän neuroottisia, enemmän ulospäinsuuntautuneita, avoimempia uusille kokemuksille, tunnollisempia ja ja vähemmän miellyttämisenhaluisia kuin ihmiset normiseksiryhmässä. S/m-harrastajat olivat myös psykologisesti terveempiä ja tunsivat suurempaa luottamusta omiin parisuhteisiinsa kuin kontrolliryhmän ihmiset. (HS 4.6.2013)

Evidenssi sadomasokismin myönteisistä vaikutuksista kasaantuu koko ajan. Sadomasokismi ja fetisismi on poistettu sairausluokituksesta Pohjoismaissa ja useat tutkimukset tukevat Wismeijerin tuloksia. Tutkimusparadigma on siirtymässä nopeasti sadomasokismin ymmärtämiseen ennemmin leikkinä tai roolipelinä kuin psykopatologiana.

Mutta miten käy terveellisyydellä ratsastavien seksuaalikonservatiivien? Kun sadomasokismin terveellisyys alkaa näyttää kiistattomalta, lähtevätkö he sankoin joukoin ostamaan piiskoja, kahleita ja nahkahuppuja? Onko tulevaisuuden seksuaalikonservatismin uusi iskulause "Avioliitto ja sm - terveen elämän salaisuudet!"

Terapeuttinen kaikkivoipaisuus ja avoimet suhteet

Avoimet suhteet ja monisuhteet tuntuvat olevan vaikea pala pariterapeuteille - ainakin Välitalolle ja Juutilaiselle. Ehkä ammattikunnasta kuitenkin löytyy myös paremmilla tiedoilla ja asenteilla varustettuja terapeutteja. Ainakin toivon niin. Muussa tapauksessa ammattikuntaa voi pitää ideologiseksi taantuneena samaan tapaan kuin valitettavan monet psykoanalyytikot tuppaavat olemaan: taustaideologioista pidetään tiukasti kiinni, vaikka todellisuus ja tiede menevät kovaa vauhtia ohitse.

Studio 55 -sivuston jutussa paripsykoterapeutty Välitalon keskeisin perustelu sille, että avoimet suhteet tuskin toimivat, on se, että hän ei ole tavannut pariskuntaa, jolla se toimii. Tällainen ajattelu edustaa tyypillistä terapeuttien ammattisairautta: kaikkivoipaisuuden tunnetta eli omnipotentiaa. Sen vallassa oleva ajattelee hallitsevansa seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden koko kentän omien asiakkaidensa kanssa tehdyn työn varjolla. 

Ongelmana terapeutin kaikkivoipaisuudessa on kuitenkin se, että kenenkään asiakkaat eivät edusta kattavasti koko kenttää. Terapeutin pakeille saapuvat vain ne, joilla on jonkinlaisia ongelmia. Ja heistäkin vastaanotolle saapuvat vain ne, joilla on varaa ja halua aloittaa terapiasuhde. Asiakaskuntaa rajaa vielä sekin, että jotkut asiakkaat yrittävät etsiä terapeutin, jolla olisi kokemusta ja hyvä maine juuri sellaisten ongelmien hoidossa, joita hänellä parhaillaan on.

Eli rautalangasta: Välitalo ei ole kohdannut asiakkaita, joilla avoin suhde toimisi, koska a) hän tapaa vain ihmisiä, joilla on ongelmia ja/tai b) avoimessa suhteessa olevat eivät valitse häntä terapeutikseen hänen asenteidensa takia.

Mikä osaamisperusta tällainen muka on laukoa mielipiteitä avoimista suhteista? Rehellistä olisi todeta haastattelijalle, että "en ymmärrä enkä hallitse tätä aihepiiriä" sen sijaan, että mielipiteitä esitetään ennakkoluulojen pohjalta.

Samanlaista omnipotentiaa potee myös pariterapeutti Juutilainen. Hänen mielestään ihminen on biologialtaan yksiavioinen ja avoimiin suhteisiin päätyneet ovat jollakin tavoilla traumatisoituneet. Valitetettavasti biologia ei ole mielipideasia, vaan tiede, joka pohjautuu tutkimukseen. Vertailevassa sosiobiologiassa ja antropologiassa tehdyt tutkimukset osoittavat selkeästi ihmislajille tyypillisten seksuaali- ja pariutumistapojen perustuvan useiden kumppaneiden hankkimiselle joko peräkkäin tai samaan aikaan. (esim. Ryan et al. 2011; Barash et al. 2001; Reynolds et al. 1991.)

Ihmisen biologiset valmiudet mahdollistavat siis hyvin erilaiset monisuhteet. Tämä ei kuitenkaan ole argumentti monisuhteiden puolesta tai uskollisuutta vastaan. Jokainen saa itse valita, miten haluaa suhteensa järjestää. Tämä on kuitenkin vasta-argumentti kristillisperäisille harhaluuloille ihmisen luontaisesta yksiavioisuudesta.

Juutilaisen esittämä trauma-arvelu on hänen tietämättömyyttään pahempi erhe. Traumaväitteiden viljeleminen käyttäytymisen selittäjänä on sekä arveluttava keskustelustrategia, mutta myös terapiatyön etiikan väheksymistä. Heppoisten traumaolettamusten heittely johtaa helposti asiakkaan tilanteen virhearviointeihin, vääriin hoitoratkaisuihin sekä asiakkaan arvojen ja valintojen vähättelyyn. Terapeutin ei pitäisi koskaan syyllistyä tällaiseen ylimielisyyteen ja välinpitämättömyyteen kohtaamisensa ilmiöiden ja ihmisten kanssa.

Lähetän kaikille ihmissuhdeongelmia käsitteleville ammattilaisille terveisiä: Nouskaa rohkeasti poteroistanne ja tarkastelkaa ihmissuhteiden moninaisuutta avoimin silmin. Ihmissuhdeneuvonta tai -terapia ei ole mitään yksiavioisuuden esitaistelua, vaan ihmisten auttamista niissä ongelmissa, joita heidän valitsemissaan ihmissuhteissa vastaan tulee. Tässä tarvitaan avointa dialogia, ei ennakkoluuloista kyräilyä.

Lisää tietoa aiheesta:

• Monilempi- ja parisuhdeaiheiset jutut tässä blogissa
• Melissa Mäntylän kommentti aiheeseen
• Polyamoriayhdistyksen sivusto

Pornosta loihditaan taas syntipukkia raiskauksille

Avoin kirje Anna-Stina Nykäselle ja Helsingin sanomille

Helsingin sanomien Sunnuntai-osiossa oli 7.4.2013 Anna-Stina Nykäsen juttu otsikolla ”Joukkoraiskaus on pornossa tuttua”. Jutussa sekoittuu pahanpäiväisesti toimittajan mielipiteet ja asiantuntijahaastattelut. Otsikointi ja haastattelujen välitekstit vihjailevat, että pornolla olisi erityinen rooli viime aikoina uutisoitujen joukkoraiskausten taustalla. Tällainen on puhdasta spekulaatiota, joka sopii esimerkiksi kolumniin tai mielipidekirjoitukseen, mutta ei lehtiartikkeliin.

Eri viihdemedioiden suhde väkivaltaan on puhuttanut tutkijoita ja yleisöä pitkään. Keskustelu alkaa velloa tietämättömyyden ja ennakkoluulojen voimalla aina kun jokin ravisuttava väkivallanteko nousee otsikoihin. Videopelit, tv-väkivalta ja porno ovat vakiosyntipukkeja, kun väkivallan syitä etsitään. Tosiasiassa väkivallan taustalla on aina monimutkainen vaikutussuhteiden verkosto, johon liittyvät esimerkiksi tekijän perhetausta, sosiaalinen asema, syrjäytyminen, antisosiaaliset persoonallisuuspiirteet sekä viiteryhmien ja alakulttuurien suhtautuminen väkivaltaan. Viime kädessä olennaista on tekijän oma päätös väkivaltaan ryhtymisestä.

Nykäsen vihjailu pornon osallisuudesta joukkoraiskauksiin on osa pitkää pornonvastustajien retorista taistelua, jossa pornon syyksi laitetaan kaikenlaisia kataluuksia, vaikka vahvaa näyttöä tällaisesta ei ole saatavilla. Tavallisesti pornon mustamaalaaminen perustuu virheellisille käsityksille pornosta - niin tässäkin tapauksessa.

Nykänen väittää, että joukkoraiskaaminen olisi pornossa yleistä ja ottaa esille ”gangbang”-termin sen osoitukseksi. Ganbang ei kuitenkaan käänny ”joukkoraiskaukseksi”, vaan osuvampi käännös on ”kimppakiva”. Gangbangissa on kyse ryhmäseksistä, jonka osapuolet ovat siihen suostuvaisia. Kyseisessä seksin muodossa voi olla mukana yksi nainen ja useita miehiä, mutta myös mikä tahansa muu kahta suurempi porukka käy. Jotkut naisesiintyjät ovat jopa kilpailleet siitä, kuinka monen miehen kanssa he pystyvät harrastamaan seksiä yhden rupeaman aikana ja ilmiö on tuttu myös homopornosta. Tällainen suhtautuminen ryhmäseksiin on kaukana raiskauksesta.

Tutkija Susanna Paasosen suuhun on laitettu väite, että joukkoraiskauksia löytyisi erityisesti amerikkalaisesta pornosta, jossa esiintyy ”rotujen välinen akti”. Tällä viitataan ”interracial”-pornoon, jonka tyypillisin esimerkki on musta mies valkoisen naisen kanssa. Usean miehen ja yhden naisen välinen ryhmäseksi on tavallinen teema tässä pornon alalajissa, mutta toiminnan esittäminen joukkoraiskauksena on täysin virheellinen, jopa rasistinen, väite. Katkelma ei kuulosta tuntemaltani Paasoselta, joten epäilen toimittajan muotoillen tutkijan sanat juttunsa henkeen sopiviksi.

Pornon marginaalista löytyy myös raiskausfantasioita. Niistä suurin osa kuvaa kahden henkilön välisiä tilanteita vedoten voimakkaasti tavallisimpiin raiskaukseen liittyviin stereotyyppeihin ja fantasioihin. Joukkoraiskaus on harvinaisuus myös raiskausfantasioiden joukossa. Myös raiskausfantasioita esittävä porno tehdään suostuvaisten esiintyjien kanssa - usein kyse on sm-alakulttuuriin kuuluvista studioista ja esiintyjistä.

Jotkut yksittäiset, todellisia raiskauksia kuvaavat kännykkävideot tai vastaavat eivät ole pornoa sanan varsinaisessa mielessä. Niitä ei ole tehty viihteeksi tai seksuaalisuuden ilmaisemiseksi, vaan kyse on rikoksen videoinnista. Jotkut verkon extreme-videosivustot saattavat levittää myös tällaisia videoita shokkiarvon vuoksi. Kyse on kuitenkin marginaalin marginaalista, joten ”pornolle tutusta ilmiöstä” ei ole kyse.

Pornon esittäminen raiskausten innoittajana on historiallisesti näköalatonta. Ennen kuin naisten oikeudet nousivat vakavasti yhteiskunnalliseen keskusteluun, naiset ovat olleet miesten holhouksen alaisina, perheiden sisäisiin asioihin ei puututtu, eikä naisen todistusta oikeudessa pidetty merkittävänä. Ennen vuotta 1994 Suomessa ei nähty avioliitossa tapahtuvaa raiskausta rikoksena. Tätä taustaa vasten naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan määrä on ollut varmasti suurempi ennen nykypornon aikaa kuin se on ollut sen jälkeen. Rautalangasta vääntäen: porno ei ole voinut olla syypää siihen raiskaamisen ja alistamisen valtakulttuuriin, joka ennen naisten oikeuksien kehittymistä on vallinnut. Samanlainen sukupuolikulttuuri vallitsee valitettavasti yhä useissa maissa, eikä näitä maita, kuten Irania, tunneta pornon saatavuudesta tai tuotannosta.

Naisten aseman paraneminen ja feminismi ovat nostaneet seksuaalisen väkivallan keskusteluun ja mahdollistaneet siihen puuttumisen. Sekä pornon saatavuuden kasvu että naisten aseman parantuminen ovat osa samaa länsimaista liberalisoitumiskehitystä. Porno tuskin on merkittävässä roolissa naisten aseman parantumisessa, mutta ei sen räjähdysmäinen kasvu 60-luvulta lähtien ole kuitenkaan millään tavalla estänyt nopeaa tasa-arvokehitystä länsimaissa. Tätä näkökulmaa tukevat myös useat väestötason tutkimukset, joissa ei ole havaittu korrelaatiota pornon saatavuuden lisääntymisen ja seksuaalisen väkivallan määrän välillä (esim. Diamond 2009; Kendall 2006; Kutchinsky 1999). Olennaisempi tekijä seksuaalisen väkivallan kohdalla näyttäisi olevan naisten asema yhteiskunnassa ylipäätään ja naisten mahdollisuudet vaikuttaa oman elämänsä kulkuun.

Kun sanotaan ympäripyöreästi, että joidenkin tutkimusten mukaan porno lisää, ja joidenkin mukaan vähentää väkivaltaa, on syytä katsoa tarkemmin, mistä tulosten näennäisessä ristiriidassa on kyse. Kriminologisissa tutkimuksissa havaitut yhdeydet pornon käytön ja seksuaalirikosten välillä perustuvat usein tutkimusraporttien tarkoitushakuiseen popularisointiin. Tyypillisessä tapauksessa seksuaalirikoksesta tuomitulta henkilöltä on kysytty ”Oletko katsonut pornoa viimeisen 3 kuukauden aikana?” Jos vastaus on kyllä, merkitään taulukkoon ”henkilö on katsonut pornoa”. Kun tiedämme, että Suomessakin nuorista miehistä yli 70% on katsonut pornoa, ei tieto seksuaalirikollisen pornon katselusta merkitse yhtään mitään.

Nykänen ihmettelee, onko nyt menossa jonkinlainen raiskausaalto, kun raiskausuutisia tulee esille eri puolilta maailmaa. Toimittajana hänen luulisi ymmärtävän, että uutisoinnin trendit eivät ole välttämättä missään suhteessa tapahtumien yleisyyden kanssa. Kun jokin asia on pinnalla, siitä myös uutisoidaan enemmän. Ilmiö on täysin sama kuin esimerkiksi 90-luvun kansainvälisissä insesti- ja saatananpalvontahysterioissa. Jälkimmäisessä onnistuttiin tekemään täysin olemattomasta ilmiöstä kansainvälinen haloo. Satanistisia rituaalimurhia ja kultteja tutkinut Jeffrey S. Victor joutui toteamaan tutkimuksissaan, että valtavan puheenaiheen takaa ei löytynyt yhtäkään todellista tapausta (Victor 1993).

Spekulaatiosta totuuteen voi olla paljon matkaa. On hämmästyttävää, että Nykänen alentuu jutussaan vihjailuihin ja arveluihin sen sijaan, että hän tekisi niin kuin toimittajan pitäisi: ottaisi asiasta selvää ja kirjoittaisi juttunsa neutraaliin sävyyn eri näkökulmia punniten. Nyt valittu otsikointi ja tapa, jolla pornosta siirrytään vaivihkaa raiskauskeskusteluun - ikään kuin kyse olisi saman asian eri puolista - tekevät jutusta pornonvastaisen pamfletin.

Sanomalehden taso on riippuvainen sen toimittajien osaamisesta ja journalistisesta selkärangasta. Jos mielipiteet ja tosiasiat alkavat mennä sekaisin, lukija joutuu arvuuttelemaan, milloin on kyse toimittajan mielenilmauksesta ja milloin asia-artikkelista. Kun on kyse seksuaalisuuden kaltaisesta sensitiivisestä ja kiistellystä aiheesta, olisi toimittajan hyvä olla erityisen tarkka neutraaliuden ja lähteidensä käytön suhteen. Mielipidekirjoituksille on ymmärtääkseni lehdessä ihan oma osastonsa.

Tommi Paalanen
Filosofi, seksuaalieetikko
Helsinki

Asuuko perheessäsi ääliövanhempi?

Vanhempainliiton umpimielinen kampanja nuorten alkoholinkäyttöä vastaan on tunkeutunut mieliimme väkivaltaisesti bussipysäkeiltä ja mainosplakaateista (samaan tapaan kuin porno ja alusvaatemainokset heidän mielestään tunkeutuvat kaikkialle).

Vaikka kampanjan taustalla on varmasti sinänsä kaunis ajatus, ovat kampanjan välittämät viestit aivan älytöntä roskaa. Ajatustyöskentely ei näytä kuuluvan kampanjan päänikkarien toimenkuvaan.

Kampanja hyökkää voimakkaasti sellaisia vanhempia vastaan, jotka ostavat ala-ikäisille lapsillensa alkoholia. He ovat muka viinatrokareita tai sinisilmäisiä typeryksiä. Syyttelevän ja aggressiivisen kampanjan tausta-ajatuksena on yltiölegalistinen näkemys, jonka mukaan jokainen alle 18-vuotias nuori on lapsi ja että näiden "lasten" alkoholinkäyttöön liittyy aina rikos, koska alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos.

Kampanjassa jopa sanotaan suoraan, että "Älä salli lapsesi alkoholinkäyttöä missään tilanteessa." Viinilasi juhlaillallisella... RIKOS! Kuohuviinin kilistely syntymäpäivillä... RIKOS! Saunaolut perheen kans RIKOS!

Yksisilmäisen lakiin tuijottamisen vuoksi Vanhempainliitto on kieltämästä vanhemmilta oikeuden kasvattaa lapsensa järkevään ja kohtuulliseen alkoholikulttuuriin. Sellaiseen kuuluu alkoholin käyttö järkevissä määrin yhteisesti hyväksytyissä tilanteissa. Ei ole mitään järkeä lähteä täysimittaiseen hyökkäykseen skumppalasillisia ja saunakaljoja vastaan.

Jos teinit päättävät juhlia perjantai-iltana kaljan kera, olisiko hyvä, että asiasta voisi puhua fiksusti omien vanhempien kanssa? Jos vanhemmat ovat tietoisia asioista ja jopa ostavat oluita, he tietävät täsmälleen, mitä heidän pilttinsä juovat, kenen kanssa ja missä. Vaihtoehtona on hankkia juomat spurgu-Penalta ja mennä salaa leikkipuistoon dokaamaan ja valehdella äipälle jotain sekavaa krapulapäissään. Tämä lienee Vanhempainliiton kannattama linja?

Täyskiellon vaatiminen ja sekä vanhempien että nuorten syyllistäminen tuottavat tilanteen, jossa Vanhempainliitto tunkee poliisia vanhemman paikalle. Samalla se tekee mahdottomaksi asiallisen keskusteluyhteyden syntymisen nuorten ja vanhempien välille. Nuoren kanssa neuvottelemisen ja keskustelemisen perusasioita on järkevät joustovarat ja nuoren vastuuttaminen. Poliisin roolin vaatiminen vanhemmalta tuottaa pelkkää jäykkäniskaista kouhottamista.

Vanhempainliiton linja on ollut yhtä idioottimainen ja jyrkkä myös seksuaaliasioissa. Liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilaa ahdisti RFSU:n taannoinen seksuaalikasvatusvideo, koska siinä puhuttiin suoraan seksistä ja seksuaalisuudesta. Erityisesti homoseksuaalisuuden luonteva käsittely oli konservatiivileirille vaikea paikka.
On varsin häiriintynyttä, että tällainen näköalaton konservatiivilinnake kuvittelee esiintyvänsä kaikkien vanhempien edunvalvojana. Tosiasiassa vanhempien määrä ja kirjo on valtava, joten Vanhempainliitto edustaa oikeasti vain aktiivitoimijoidensa näkemyksiä. Pelkkä ajatuskin vanhempien järjestöstä on naurettava. Yhtä lailla voisimme perustaa Ihmisliiton, joka yrittää väittää edustavansa kaikkia ihmisiä.

Pysäytä idioottivanhempi! Sano ei Vanhempainliiton roskalle!

Harlem Shake ja Hannu Salama

Tanssivideosekoilu on hauska tapa piristää nahkeaa työpäivää, mutta totalitaarisessa tai uskonnollisten normien kuristamassa kulttuurissa siitä voi tulla vapaustaistelun väline. Esimerkiksi Egyptissä ja Tunisiassa Harlem Shake -possea on käytetty humoristisiin mielenosoituksiin konservatiiveja ja uskonoppineita vastaan. Sheikkaajat ovat saaneet toiminnastaan niin pamppua kuin syytteitä säädyttömyydestä - onhan ketkutus ilmiselvä osoitus länsimaisen (seksuaali)kulttuurin hapattavasta vaikutuksesta.

Ketkutusvastarinta ja siitä syntynyt poru kertovat paljon konservatiivisten islaminuskoisten maiden kulttuurisesta murroksesta. Nuoremmat sukupolvet ovat internetin maailmankansalaisia, eivätkä enää sulata jäykkiä uskonnollisia normeja ja konservatiivien valtapyrkimyksiä. Tämä muistuttaa elävästi 60-70-lukujen kotimaista kamppailuamme vapaamman seksuaalikulttuurin ja aateilmapiirin puolesta. Hannu Salaman jumalapilkkatuomio ja sheikkaajien saamat säädyttömyystuomiot ovat eriä pitkässä kamppailussa uskonnollisiin normeihin perustuvaa pönötystä ja pakkovaltaa vastaan.

Uskonnollisten järjestelmien murtamisessa on monissa kulttuureissa noudatettu samankaltaista kaavaa. Kun nuoren väestönosan arvomaailma muuttuu pysyvästi, ei hyökyä voi enää pysäyttää. Pari sheikkaajaa voidaan pidättää, mutta kun vuosien kuluessa uskonnollisten normien rikkomisesta tulee maan tapa, ei pakkovaltakoneisto voi enää asialle mitään. Koko ikäluokkaa on vaikea laittaa vankilaan ja jossakin vaiheessa nuoren ikäluokan edustajat päätyvät valtakoneiston osiksi ja alkavat syödä järjestelmää sisältä päin. Kun poliisikin sheikkaa, on vähän vaikeaa komentaa häntä pamputtamaan kanssasheikkaajia.

Kiinnostavaa on, että Lähi-idän maissa uskontokritiikki ja seksuaalinen kapina ovat nostaneet päätään käsi kädessä wanhan vallan alettua murentua. Ehkä tämä kertoo siitä, miten tärkeä rooli seksuaalisuuden kontrolloimisella on uskonnollisissa ja konservatiivisissa vallankäyttömalleissa. Vaikka Harlem Shake -meemi alkaa olla jo takanapäin, lisää on varmasti tulossa. Pitäkäähän mullahit kiinni turbaaneistanne!

Feminatsit vauhdissa EU-komiteassa

Euroopan parlamentti on ottamassa lähiaikoina käsittelyynsä Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön, jolla ajetaan sukupuolistereotypioiden purkamista EU:n alueella. Mietinnöstä pyritään saamaan pohja uudelle EU-lainsäädännölle, jolla toteutettaisiin stereotypioiden vastaista työtä.

Lainsäädäntö ei välttämättä ole toimiva tai tehokas väline stereotypioiden purkamiselle, mutta kyseisen mietinnön suurimmat ongelmat eivät liity tähän. Stereotypioden keventäminen on sinänsä hyvä asia, mutta mietintö riehaantuu piehtaroimaan konservatiivifeministisissä fantasioissa sellaisessa mitassa, että naamani meinasi nyrjähtää sitä lukiessa.

Muutamia otteita perusteluista:

sukupuoleen perustuva syrjintä on yhä yleistä tiedotusvälineissä, viestinnässä ja mainonnassa ja edistää sukupuolistereotypioiden lisääntymistä varsinkin sitä kautta, että naiset esitetään myynninedistämisessä usein seksiobjekteina

nuorille suunnattujen laulujen sanoituksissa on seksuaalisesti ehdottelevaa sisältöä, joka usein ruokkii naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa

politiikan kuin talouselämän päätöksentekoelimissä esiintyy edelleen sukupuolistereotypioita ja seksismiä, seksistisiä kommentteja ja häirintää, mukaan lukien jonkinasteista seksuaalista häirintää ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

Ja mietinnössä esitettyjä vaatimuksia ja toimenpiteitä:

kielletään alkoholiteollisuuden tapa esittää tytöt ja naiset seksiobjekteina

markkinoinnissa ja mainonnassa kunnioitetaan ihmisarvoa ja toimitaan nuhteettomasti

tuomitaan kaikenlaiset sukupuoleen perustuvat loukkaukset ja naisten ja tyttöjen halventaminen tiedotusvälineissä

kehottaa unionia tutkimaan lapsipornografian ja aikuispornografian välisiä yhteyksiä ja niiden vaikutuksia tyttöihin, naisiin, poikiin ja miehiin sekä pornografian ja seksuaalisen väkivallan välistä suhdetta

kehottaa unionia ja jäsenvaltioita ottamaan huomioon parlamentin 16. syyskuuta 1997 antaman päätöslauselman, jossa vaaditaan pornografian kaikkien muotojen kieltämistä viestintävälineissä sekä seksimatkailun mainostamiskieltoa ja toteuttamaan konkreettisia toimia vaatimusten täytäntöönpanemiseksi

Tässä vain osa mietinnön aivoituksista. Vaikka tyyli on virallinen, tekstistä paistaa läpi ajattelun taso: "Mä haluun, että köyhyys ja ilkeys poistuis maailmasta ja kaikki olis niinku kivoja ja reiluja. Ja sit se porno, se on vaan tosi paha juttu..." 

Huoli kaikenlaisen pahuuden "esiintymisestä" siellä sun täällä on varsin naiivia, sillä vaikka mitä tehtäisiin, niin maailma ei muutu kertaheitolla hyväksi. Jos perusteluna on jonkun asian "esiintyminen" jossakin, tällaisia viritelmiä voidaan kirjoittaa mistä tahansa aiheesta ja vaatia millaisia tahansa toimia. Takaan, että kaikenlaisista toimista huolimatta ei-toivottuja asioita tulee jatkossakin "esiintymään" tässä maailmassa.

Leväperäisellä ajattelutyöskentelyllä ja epämääräisellä uhkien maalailulla voidaan perustella kätevästi juuri niitä toimia, joita mietinnön kirjoittajat pitävät tärkeinä. Perusteiden ja lähtökohtaolettamusten ollessa joka tapauksessa kiistanalaista höttöä, on helpompi heitellä iskusanoja kuin pohtia vaikeita asioita kuten sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä monimutkaisia yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikuttussuhteita, median ja tiedonvälityksen merkityksiä ja valtavaa monimuotoisuutta, ihmisten motiivien ja arvojen moninaisuutta sekä liberaalin oikeusvaltion perusteita.

Kuitenkin juuri yllä mainittujen pohdintojen laiminlyönti tuottaa mietintöjä ja julkilausumia, joissa ideologisen kooman vallassa ollaan heittämässä lasta pesuveden mukana. Esimerkki: pornon kieltäminen sukupuolistereotypioiden vahvistamisen takia on täysin ristiriitaista ja mietinnössä esitettyjen tavoitteiden vastaista. Seksuaalisesti vapaamielinen ja avoin nainen on mitä vahvin perinteisten naisroolien rikkoja. Nainen aktiivisena seksuaalisena toimijana tuntuu pelottavan joitakin feministejä aivan valtavasti.

Juuri tällaista taistelua käyvät parhaillaan monet arabimaiden nuoret naiset mm. Aliaa Magda Elmahdyn johdolla. Pitäisikö hänen alastonkuvansa ja toimintansa kieltää seksististen stereotyyppien levittämisenä? Näyttää siltä, että mietinnön tekijät eivät olekaan oikeasti murtamassa stereotypioita, vaan asettamassa voimaan heidän itse valitsemiaan uusia stereotyyppejä naiseudesta ja sukupuolisuudesta.

Mietinnössä viljellään paljon 80-luvun feminismin väljähtynyttä termistöä, kuten "seksiobjekti", "seksualisoituminen" tai "halventaminen". Ne perustuvat radikaalifeministiselle ajattelutavalle, jossa salakavala miesriistäjien patriarkaatti aivopesee naiset tahdottomiksi uhreiksi - elleivät he valaistu ja näe feminismin totuutta. Vanhan taistoretoriikan kumu EU-komitean mietinnössä paljastaa, että osaamisen sijaan komiteaan on valikoitunut ideologista huttua suoltavia tyyppejä. Valitettavasti heidän paatoksensa on mennyt niin hyvin läpi, että ölinä on päässyt viralliseen paperiin asti.

Mietintö käsittelee mediaa nk. rokotemallin mukaisena toimijana, joka saa aivottoman massan käyttäytymään tahdottomasti. Lisäksi se elättelee vuosikymmeniä vanhoja virhekäsityksiä pornosta ja rohkenee lähteä (taas kerran) kieltämään pornoa kaikissa sen muodoissaan, vaikka antipornofeministit hävisivät aikanaan taistelunsa sekä poliittisesti että älyllisesti. Mietinnössä mennään jopa niin alhaiselle tasolle, että vipuvartta yritetään hakea mainitsemalla sana "lapsiporno" sopivassa yhteydessä.

Tällaiselle retoriikalle tyypilliseen tapaan erilaisten iskusanojen merkitys ja laajuus jätetään määrittelemättä. Kun epäsopivaksi toiminnaksi, sukupuolistereotyyppien ylläpitämiseksi ja häirinnäksi voidaan katsoa feminismin perinteessä vähän mitä tahansa tarpeen mukaan, piirtyy mietinnöstä kuva jonkinlaisena feministisen lainsäädännön Frankensteinin hirviönä. En mielelläni käytä stereotyyppisiä haukkumasanoja sukupuolikeskustelussa, mutta mietintöä lukiessa sana "feminatsi" jää häilymään kielen päälle...

Summa summarum, koska nuorisomusiikki aiheuttaa raiskauksia ja alkoholimainonta huoruutta, kiellämme kaiken! Ja koska kaiken takana on kuitenkin paha porno, niin se kielletään myös kaikista viestintävälineistä kaikissa muodoissaan. Siispä kirjat kieltolistalle, jos niissä mainitaan fallinen patriarkaatin symboli eli peenis. Mietinnössä jopa vaaditaan operaattoreita tarttumaan toimeen kieltojen toimeenpanemiseksi.

Pelottavaa on se, että jotkut ovat oikeasti käyttäneet arvokasta aikaa ja EU-kansalaisten verorahoja tällaisen roskan pungertamiseen ulos ajatustyöskentelyn peräreiästä. Onko nyt menossa jokin idioottimaisen konservatiivifeminismin uusi trendi, sillä oikeusministerin ja "professori" Johanna Niemen höseltäminen pahan prostitutsioonin kieltämiseksi osuu samaan saumaan? Tarvitsen hermoloman.

Oikeusministeri suhmuroi seksinostokiellon kanssa

Oikeusministeriö on tilannut Helsingin yliopistolta selvityksen seksin ostamiseen liittyvästä lainsäädännöstä. Nykyisessä laissa seksin ostaminen kielletään ihmiskaupan ja parituksen uhreilta. Selvityksen tarkoituksena on pedata konservatiivisen oikeusministerin, Anna-Maja Henrikssonin, suunnitelmia kieltää seksin osto kokonaan Ruotsin mallin mukaisesti.

Tutkimuksen tilaaminen on sumuverho, jolla seksin oston kieltämiseen tähtäävät suunnitelmat halutaan esitellä muka tutkimuksin perusteltuina. Tutkimuksen johtajaksi on valittu professori Johanna Niemi, joka on tunnettu seksityön vastustaja ja kieltolain kannattaja. Henry Laasanen esittelee blogissaan Niemen vuonna 2005 antamaa lausuntoa, jossa Niemi kuvailee seksityötä ykskantaan naisten ja lasten alistamiseksi. Lausunto päättyy seuraaviin lauseisiin:

Rikoslailla on tärkeä yhteisöllisiä arvoja luova merkitys. [--] Haluammeko yhteiskunnan, jossa kasvaville pojille kerrotaan, että seksuaalisuuden tulee perustua keskinäiseen kunnioitukseen? Vai haluammeko yhteiskunnan, jossa joidenkin ihmisten seksuaalisuus perustuu toisen ihmisen hyväksikäyttöön ja alistamiseen?

Johanna Niemi on oikeuden ja sukupuolen tutkimuksen professori. Hänen luulisi ymmärtävän, että rikoslaki ei ole signaalinantoväline tai arvokasvatustyökalu, vaan sanktioilla vahvistettu normijärjestelmä, jolla pyritään puuttumaan konkreettisiin vääryyksiin. Rikoslain tehtävänä on suojata yksilöiden perusoikeuksia kuten itsemääräämisoikeutta tai ruumiillista koskemattomuutta sekä turvata yksilöiden välinen tasa-arvoinen kohtelu riippumatta heidän tekemistä arvovalinnoista.

Rikoslakiin kirjattavien vapaudenrajoittamisperusteiden tulisi olla aina vahvasti eettisesti perusteltuja. Yllä mainitun sitaatin käsitys rikoslaista jonkinlaisena ideologisen sukupuolikasvatuksen välineenä on hätkähdyttävän typerä henkilöltä, jonka pitäisi olla juuri tällaisten kysymysten asiantuntija. Lisäksi seksityökeskustelun käyminen yllä esitetyn kaltaisella naiivilla feministisellä maalailulla on lähinnä koomista - valitettavasti kuitenkin tämä henkilö vastaa tulevaisuudessa asian virallisesta selvitystyöstä. Miten tämä henkilö on ylipäätään päässyt professoriksi, jos hän kirjoittaa tällaista roskaa?

Kun "tutkimus" tilataan konservatiivista feminististä retoriikkaa tykittävältä "professorilta", on kysymys pelkästään suhmuroinnista, jolla halutaan peitellä sitä, että oikeusministeriön kanta on lyöty jo lukkoon asiassa. Tämä oli nähtävissä myös Oikeusministeriön järjestämässä seminaarissa "Seksin osto rikoksena ja ilmiönä" (7.11.2012), jonne oli kutsuttu puhumaan vain ruotsalaisia seksin oston kieltävän lain kannattajia ja suomalaisia komppaajia, mukaan lukien Johanna Niemi.

Seminaarin näkökulma oli niin yksipuolinen ja tarkoitushakuinen, että Pro-tukipiste ja Feministinen aloite -liike järjestivät heti sen perään oman seminaarinsa, johon oli kutsuttu Cambridgen yliopiston tutkija Jay Levy kertomaan tutkimuksestaan, jossa käsiteltiin Ruotsin seksinostokieltoa hyvin kriittisesti. Samassa yhteydessä Pro-tukipiste, Feministinen aloite ja Sexpo-säätiö julkistivat Oikeusministeriön suunnitelmia vastustavat kannanottonsa.

Kaksi Jay Levyn konferenssiesitelmää löytyy verkosta. Toinen käsittelee Ruotsin mallin vaikutuksia seksityöntekijöihin ja toinen vaikutuksia seksityöntekijöille tarjottaviin palveluihin. Ne eivät anna mairittelevaa kuvaa Ruotsin mallin toimivuudesta tai oikeutuksesta. Suomessa käytävää keskustelua ruotii hyvin Suomen kuvalehden artikkeli Onko prostituutio rikos? Oikeusministeri haluaa lopettaa ilotyttöjen bisnekset. Seksityökeskustelun peruskäsitteet saa haltuun eteläafrikkalaisten ihmisoikeusaktivistien kokoamasta oppaasta An Easy Guide to Sex Work Law Reform.

On härskiä ja läpinäkyvää hyväksikäyttää tieteen auktoriteettia tuottamalla näennäistutkimusta, jonka asetelma on alusta lähtien vinoutunut tutkimuksen tilaajan kannalle. Johanna Niemen näkemykset seksityöstä ovat niin vahvasti ideologisia, että hän ei malta lausumissaan edes harkitsemaan sellaisia pikkuasioita kuten lainsäädännön eettistä oikeuttamista tai ihmis- ja seksuaalioikeuksien edistämistä tasapuolisesti. Oikeusministeri(ö)n toiminta ei edes yritä olla tasapuolista tai puolueetonta, vaan se on härskiä konservatiivista junttausta.

Saatanan hullut ja homot

Kirkossa kuohuu taas. YLE:n MOT-ohjelma (25.2.) avasi kirkon sisällä muhivan paiseen kuin keskiajan ruttolääkäri. Ja keskiaika todella on väkevästi läsnä, sillä Saatanan vallat, demonit ja riivaajat ovat jutun keskiössä. Vakavammin ottaen ongelma on huru-uskovaisten asema kirkon sisällä.

Mätäpaise pitää sisällään kirkon sisällä vaikuttavat vanhoilliset liikkeet, yhdistykset ja henkilöt, jotka levittävät umpimielisiä ja vahingollisia oppeja mm. homoseksuaalisuudesta, mielenterveyden ongelmista ja henkiparantamisesta. MOT-ohjelman pääesimerkki koski maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran ahkerasti levittämiä käsityksiä mm. siitä, että mielenterveyeden ongelmat ovat demonien aiheuttamia, eikä lääkkeitä pitäisi käyttää niiden - eikä ilmeisesti muidenkaan - sairauksien hoitoon.

Hurujen joukossa on myös kirkon piirissä arvovaltaisiksi koettuja toimijoita, kuten Suomen teologinen instituutti, sekä pappeja useista seurakunnista. Kyse ei siis ole aivan pienestä reunailmiöstä, kuten monesti halutaan väittää, kun kirkkoa puolustellaan.

Mielenterveysongelmien demonisointi ja henkiparannusopit ovat aidosti vahingollisia. Niitä markkinoivat puoskarit ovat vastuussa hoidon laiminlyömisestä, ihmisten leimaamisesta ja manipuloinnista. Pahimmillaan tällainen voi johtaa puoskarointiin haksahtaneen henkilön terveydentilan vakavaan heikkenemiseen ja/tai sosiaalisten suhteiden rikkoutumiseen.

Hurut pitävät myös homoseksuaalisuutta ja liberaalia seksuaalikulttuuria paholaisen metkuina. Tällaiset käsitykset ovat aivan yhtä vääriä ja vahingollisia kuin yllä mainitut ajatukset mielenterveydestä. Niiden tiedetään tuottavan erityisesti nuorille vakavia ongelmia oman seksuaali-identiteettinsä rakentamisessa, jos he poikkeavat vaadituista normeista. Homovastaisessa ympäristössä kasvaneiden homoseksuaalisten nuorten keskuudessa esiintyy huomattavasti muita enemmän mielenterveyden ongelmia ja itsetuhoisuutta, joka voi johtaa jopa itsemurhiin.

Kirkko tuntuu yhä hyväksyvän keskiaikaisen uskonnollisen maailmankuvan ja siihen perustuvan vahingollisen kohkaamisen keskuudessaan. Umpimielisyyden suvaitseminen nakertaa kirkon uskottavuutta nykyaikaisena yhteiskunnallisena toimijana. Vanhoilliskristilliselle ajattelulle sopisi parhaiten nimilapuksi mädännäisyys kirkon perinteisen nimeämiskäytännön hengessä, sillä sen vaikutukset yhteiskunnassa muistuttavat puutalon rakenteita hiljaa mädättävää inhaa mikrobikasvustoa. (Viestin pitäisi mennä perille, sillä kristityt ovat kovin rakastuneita vertauskuviin...)

Mädännäiset nostavat toistuvasti Raamatun esille oikeuttamaan omaa vallankäyttöään ja julmuuttaan. Sen lukija voi kuitenkin vapaasti valita, ottaako hän uskonelämänsä johtotähdeksi sadut demoneista ja riivaajista vaiko elämänohjeet lähimmäisenrakkaudesta. Opuksen voi myös jättää huomiotta, kiikuttaa divariin tai vaihtaa pornolehtiin. Raamattu ei ole millään tavalla tarpeellinen tai hyvä elämänohjeiden lähde. Hyvää ja pahaa voi tehdä täysin riippumatta siitä kantaako kainalossaan pipliaa vai Lemmyn elämänkertaa.

Yksilön uskonnolliset ja eettiset valinnat ovat hänen itse tekemiänsä ja vain hän itse on niistä vastuussa. Yliluonnolliseen auktoriteettiin vetoaminen ei tee häijyydestä, julmuudesta tai manipulaatiosta yhtään parempaa.