Sadomasokismi EI ole väkivaltaa

Toimittaja Jarkko Sipilä on Elinkautinen-blogissaan kovasti huolissaan "törkeän väkivaltapornon" myymisestä seksiliikkeissä. Valitettavasti ansioitunut rikostoimittaja ei ymmärrä asiasta paljoakaan. Hänen puolustuksekseen on todettava, että ei ymmärrä keskiverto oikeusoppinut tai lainsäätäjäkään... 

Sipilä väittää, että sadomasokistisessa pornossa esiintyvät piiskaus, steariini, pyykkipojat tai fistaus olisivat väkivaltaa. Hänen mielipiteensä perustuu pelkästään henkilökohtaiseen inhoreaktioon ja tietämättömyyteen. 

Mainitut aktit (ja muut Sipilän blogissaan mainitsemat aktit) ovat sadomasokistisen osakulttuurin perusjuttuja. Kun ne toteutetaan oikein, ne eivät ole vahingollisia vaan tuottavat tekijöilleen nautintoa, vapautumisen tunnetta ja toivottua rajojen ylittämistä. Kun toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja suostumukseen, siinä ei ole mitään eettisesti arveluttavaa. Tämä pätee kaikkeen seksiin sen rajuudesta riippumatta.

Sipilä kutsuu sm-seksivideon sanallista kuvausta "ylitörkeäksi". Tämä kommentti paljastaa Sipilän oman position. Hän järkyttyy siitä, miltä sadomasokistinen toiminta näyttää tai vaikuttaa kokemattomalle sivustakatsojalle. Seuraavaksi hän vetoaa lainsäädääntöön ja käsityksiinsä siitä, että väkivaltaporno voisi aiheuttaa seksuaalirikoksia.

Mikään tieteellinen tutkimus ei ole todistanut pitävästi, että väkivaltaa sisältävät mediat toimisivat väkivaltaisen toiminnan aiheuttajina. Sen sijaan väkivaltatilastojen tarkastelu pitkällä aikavälillä kertoo siitä, että väkivaltaa sisältävien medioiden kulutuksen lisääntyminen korreloi väkivallan vähenemisen kanssa länsimaissa. 

Tämä ei vielä todista sitä, etteikö väkivaltainen media voisi joissakin tapauksissa toimia tekojen kimmokkeena, mutta yleisesti voitaneen todeta, että keskivertokuluttaja ei mene tappamaan tai pahoinpitelemään ketään luettuaan väkivaltakirjailija Sipilän rikosromaaneja. Keskiverto sadomasokismin harjoittaja ei myöskään mene piiskaamaan ketään vastoin tämän tahtoa katsottuaan sm-pornovideoita. Ihmiset eivät ole behavioristisia robotteja.

Kauhistelu ei saa koskaan olla lainkäytön tai eettisen arvioinnin perustana. Sadomasokistisen pornon tuomitseminen siksi, että se näyttää tai tuntuu rajulta on sama asia kuin vapaaottelun tuomitseminen siksi, että se näyttää tai tuntuu rajulta. Todellisuudessa vapaaotteluissa ja urheilussa ylipäätään syntyy enemmän vahinkoa kuin sadomasokistisessa seksissä. Miksi Sipilä ei ole huolestunut urheilun "ylitörkeästä" rajuudesta?

Väkivaltapornon levittämisen kieltäminen laissa on tyypillistä epämääräistä seksuaalirikoslainsäädäntöä. Kun lainsäätäjällä ei oikein ole ollut selkeää käsitystä aiheesta, kielletään vähän jotakin sinnepäin. Myös hallituksen esitys kyseisestä laista on solmussa kieltämisen perusteiden kanssa (kts. Lakiblogin juttu aiheesta).

Kerrataan: Suostumukseen perustuva rajukin fyysinen kuritus (niin urheilussa kuin seksissäkin) on eettisesti aivan sallittua. Aktin videointi ei muuta asiaa mitenkään.

Sukupuoli jumissa poikittain

Kieroutuneet ruotsalaiset ovat iskeneet taas. Uusin kauhistus ja maailmanjärjestyksen horjuttaja on sukupuolineutraali lelukuvasto. 

Tosiasiassa mistään sukupuolineutraaliudesta ei ole kyse - josko sellaista on olemassakaan ihmisten maailmassa - vaan yksinkertaisuudessaan siitä, että lelukuvaston kuvissa tytöt ja pojat leikkivät erilaisilla leluilla ilman entisen kaltaista tiukkaa sukupuolittamista tyttöjen ja poikien leluihin tai leikkeihin. 

Neutraaliuteen ei päästä tarkoituksellisella hämmentämisellä. Neutraaliudesta olisi kyse vasta sitten, jos lapset voisivat vapaasti päättää, millä leikkivät, ja kuvat vastaisivat mahdollisimman tasapainoisesti heidän valintojaan. Tämäkin on toki harhainen kuvitelma, sillä lapset ovat kasvaneet sakean sukupuolittuneen kulttuurin ja median keskellä, eivätkä ole millään tavalla sukupuolineutraaleja toimijoita.

Ruotsalainen aateilmasto on sen verran feministisesti hapattunutta, että sukupuolipolitiikan huomioimisella on merkitystä lelukauppiaille. He eivät voi enää hyödyntää alalle perinteistä kohderyhmän rakentamista sukupuolen perusteella, mikä on erittäin hyvä asia. Vaikka en ole lainkaan kaikesta samaa mieltä ruotsalaisen feminismin kanssa, tässä asetun sen kannalle. 

Nimittäin, ihmetystä aiheuttanut sukupuolineutraalius ei ole tässä tapauksessa mitään muuta kuin yritys edes hieman horjuttaa vuosikymmeniä kestänyttä junttausta, jolla on tehty selväksi, millaisia Pojat ja Tytöt ovat. Junttaus on tuottanut vuosien mittaan paljon tuskaa ja kasvukipuja, kun ahtaista rooleista on pinnistelty ulos. Vaikka akateeminen sukupuolijärjestelmän kritiikki on tuottanut paljon päättömyyksiä ja ylilyöntejä, on sillä kiistattomat ansionsa sukupuolinormien väljentämisessä.

En ole millään tavalla sitä vastaan, että yksilöt valitsevat perinteisiä sukupuolen ilmaisemisen tapoja, mutta haluan, että kyse on todella mahdollisimman autenttisesta valinnasta. Haluan myös, että yksikään poikatyttö tai prinsessapoika ei joudu kärsimään ahdasmielisistä asenteista, kun hän astuu perinteisten normien ulkopuolelle sukupuolensa ilmaisussaan.

Sukupuolineutraali lelukuvasto on aiheuttanut paljon hälyä mualiman turuilla, mutta soraäänien keskiössä on valitettavan usein joko sokeus tai umpimielisyys vallitsevaa sukupuolihegemoniaa kohtaan. Jos kuva vauvanukella leikkivästä pojasta tai pyssyllä ampuvasta tytöstä ahdistaa, olisi hyvä hieman päästää valoa oman pään homeiseen perunakellariin ja kysyä, mistä oma käsitys sukupuolten välisistä rooleista on peräisin.

Yhteiskunnallinen sukupuolidiskurssi on todella paksua mättöä. Sukupuolinormeja tuutataan pikkupalleroiden niskaan eri rööreistä jo heti syntymästä asti. Erilaiset vaatteet, tilpehöörit, lelut, kuosit ja värit määrittelevät, kumpaan sukupuoleen pallero kuuluu. Useat vanhemmat ovat kauhuissaan sukupuolen "väärin"rakentumisesta tai epätyypillisyydestä, ja jo hiekkalaatikolla alkaa kaveripaine, kun toinen pallero tietää, miten poikien pitää muovilapiolla leikkiä.

Erilaisissa konservatiivisissa yhteisöissä sukupuolittaminen ei ole pelkkä leikin asia, se on sorron väline. Esimerkiksi lestadiolaisilla tai perinteisen somaliperheen lapsilla ei ole paljoa valinnanvaraa sukupuolensa ilmaisemisessa tai sen pakottamien roolien uudelleenneuvottelemisessa.

Sukupuolistereotypioita rikkovasta lelukuvastosta kauhistuneiden kannattaisi siis tarkastella hieman sitä, millaisilla sisälmyksillä heidän oma luupäänsä on täytetty. Ja lelukuvastoja selaavat lapset tuskin kiinnittävät kummempaa huomiota koko asiaan, elleivät heidän vanhempansa siihen puutu.

Ei kriminalisoinnille, kyllä seksityöläisten oikeuksille!

Mielenosoitus keskiviikkona 7.11. klo 12.30 Pikkuparlamentin edessä

Oikeusministeriö valmistelee seksinoston kriminalisoivaa lakia. Ruotsissa oston kriminalisoinnin on todettu huonontaneen entisestään seksipalveluita myyvien asemaa. Vaikka lain väitetään puuttuvan kysyntään, todellisuudessa se kuitenkin lisää myyjiin kohdistuvaa kontrollia, koska asiakkaat voidaan tavoittaa vain myyjien kautta.

Kaupallisen seksin ongelmiin on puututtava sosiaali-, ei kriminaalipoliittisin toimin. Seksityötä tekevien perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen on taattava. Seksityöntekijät ovat raportoineet, että poliisi sakottaa kondomien kantamisesta, pysäyttelee jatkuvasti ilman erityistä syytä sekä käyttää halventavaa kieltä. Kondomeista sakottaminen vaarantaa seksityöntekijöiden oikeuden terveyteen. Käännytyspykälä, joka mahdollistaa henkilön käännytyksen, mikäli häntä epäillään seksipalvelujen myynnistä, heikentää merkittävästi EU-alueen ulkopuolelta tulevien seksityöläisten asemaa ja estää avun hakemisen ongelmatilanteissa.

Paras keino prostituutioon liittyvien ongelmien ehkäisemiseen on riittävästä perusturvasta ja tukipalveluista huolehtiminen. Tällä hetkellä Suomessa seksiä myyvät heikossa taloudellisessa asemassa olevat ihmiset, kuten opiskelijat, yksinhuoltajat, siirtolaiset ja muut matalapalkkaisille aloilla toimivat ja heikon perusturvan omaavat ryhmät.

Me sanomme EI:  

• Seksinoston kriminalisoinnille
• Käännytyspykälälle
• Poliisin ahdistelulle

Me sanomme KYLLÄ: 

• Ihmisoikeuksille
• Tukipalveluille
• Riittävälle toimeentulon turvalle

Mielenosoitus järjestetään samaan aikaan oikeusministeriön seksinoston kriminalisointia käsittelevän seminaarin kanssa pikkuparlamentin ulkopuolella. Aiheeseen liittyvät banderollit ja plakaatit ovat tervetulleita, ja erityisesti toivomme tuomaan PUNAISIA SATEENVARJOJA. Ei puoluetunnuksia.

Facebook event:
https://www.facebook.com/events/271207436334321/

Mielenosoituksen järjestää Feministinen aloite -verkosto
http://feministinenaloite.wordpress.com/

Apua, tyttärelläni on seksuaalisuus!

Seksikuvia, herutusta, sextingiä! Mihin tämä maailma on menossa! Miltä tuntuu löytää omasta tyttärestä provosoivia kuvia? Aaaaa...

Länsi-Uusimaan juttu käsittelee äidin huolta siitä, että hänen tyttärensä poseeraa seksikkäästi verkossa julkaistuissa kuvissa. Jutussa kerrataan perushuolet: kuvia voi katsoa kuka tahansa, kuvia ei saa välttämättä enää pois verkosta, kuvia voidaan käyttää väärin... Sosiaalisten medioiden turvallisen käytön osaaminen on ilman muuta tärkeää ja itsensä suojeleminen arvokasta. Nyt kun pakollinen hyväkivamantra on sanottu, voidaan katsastaa jutussa ilmaistuja asenteita vähän tarkemmin. 

Jutun lähtöolettamuksena vaikuttaa olevan se, että nuoren seksuaalinen tai eroottinen itseilmaisu olisi jotenkin itsessään ei toivottavaa tai vaarallista. Onko kyse äidin kipuilusta pikku mussukan kasvaessa, vai onko kyse seksuaalikulttuuriimme sitkeästi pesiytyneestä epäluulosta avointa seksuaalisuuden ilmaisemista kohtaan? Arvelen, että kummastakin. Kun vanhemman kontrolli teinin elämästä alkaa vähentyä, huoli lapsen pärjäämisestä on ymmärrettävä. Miksi huoli kuitenkin niin usein kohdistuu juuri seksuaalisuuteen ja sen ilmaisemiseen, lienee kulttuurimme painolastia.

Seksuaalisuus on useimmille ihmisille elämän keskeisimpiä voimia, joka määrittelee ihmissuhteita ja omaa identiteettiä. Olisi yllätys, jos se ei ilmenisi kaikessa sosiaalisessa toiminnassa oli kyse niin tanssilavoista kuin verkkomediastakin. 50-luvulla paheksuttiin salaa tansseihin karkaavia nuoria, nyt ahdistutaan verkon seksikuvista ja viestintävälineiden käytöstä. Jokaiseen aikaan ja välineeseen liittyvät omat myönteiset ja kielteiset puolensa. Sosiaalisen medioiden ja kuvien jakamisen taivastelu sinänsä ei vie ajattelua eteenpäin.

Vaikka vanhempien huoli on monella tavalla ymmärrettävä, voisiko toisenlaisiakin suhtautumismahdollisuuksia nostaa esille? Miksi lähes ainoa viesti tällaisissa artikkeleissa on "muistakaa, että kuvia voidaan väärinkäyttää". Kun tämä on sanottu, voitaisiin jatkaa, että "jos haluat kuvia julkaista, opettele kohtaamaan myös ikävä palaute". Jos asenne on "minä olen hyvä ja kaunis", voi mahdolliselle ikävälle palautteelle sanoa pyh.

Vallalla oleva huolipuhe ei auta nuoria kohtaamaan mahdollisesti eteen tulevia tilanteita eikä vahvista heidän toimijuuttaan verkkomedioiden käyttäjänä. Sen sijaan varoittelu ja toppuuttelu tuottavat todennäköisesti vastareaktioita ja "mutsi ei vaa tajuu" -asenteita, jotka eivät auta vanhempien ja nuorten välisessä keskustelussa, eivätkä auta nuorta toimimaan järkevästi internetissä.

Huomautan, että järkevä toiminta ei missään tapauksessa tarkoita siveää ilmaisua ja pidättymistä kuten moni tuntuu ajattelevan. Sen sijaan järkevää on ymmärtää ja hallita toimintaansa ja toimintaympäristöään oli se mikä tahansa. Esimerkiksi järkevä sextingin harjoittaja tietää mitä tekee, ymmärtää riskien päälle ja asennoituu ongelmiin rakentavasti. Päivittelyn sijaan vanhempi voi esimerkiksi keskustella nuoren kanssa asiallisesti siitä, miten nuori aikoo suhtautua, jos ex-rakas päättääkin laittaa tissikuvat nettiin. Keskustelun tarkoituksena ei pidä olla kiellon perusteleminen, vaan nuoren oman päätöksen kirkastaminen - oli päätös mikä tahansa.

Huolipuhe olettaa, että seksuaalisessa ilmaisussa on jotakin arveluttavaa tai vaarallista. Mitä jos ei olekaan? Jos internetissä sukkuloivaa nuorta vahvistettaisiin olemaan oman seksuaalisuutensa suvereeni subjekti, ehkä ongelmiakin syntyisi vähemmän. On täysin takapajuista keskittyä varoitteluun ja toppuutteluun sen sijaan että vahvistettaisiin määrätietoisesti nuorten itsetuntoa ja toimijuutta.

Avoin kirje Väestöliiton hallitukselle ja johdolle

TV 1 lähetti 24.9.2012 MOT-ohjelman, jonka mukaan Väestöliiton ylilääkäri Dan Apter oli ympärileikannut pienen pojan äidin tietämättä ja vastoin tämän tahtoa. Tapaus on parhaillaan hovioikeudessa. Väestöliitto otti kantaa asiaan 25.9.2012, heti tv-ohjelman jälkeisenä päivänä. Kannanoton mukaan ”Väestöliitto ei vastusta poikien ympärileikkausta, kun se liittyy uskonnollisiin ja kulttuurisiin traditioihin.”

Ympärileikkaus altistaa lapsen tarpeettomille riskeille ja haitoille, kun se tehdään ilman lääketieteellisiä perusteita vanhempien uskonnollisten tai kulttuuristen käsitysten vuoksi. Viime aikoina on uutisoitu ympärileikkausten komplikaatioiden aiheuttamista kuolemantapauksista mm. Yhdysvalloissa ja Norjassa. Miehet ovat myös kertoneet kärsivänsä leikkauksen aiheuttamista haitoista kuten peniksen arpeutumisesta, tunnon menetyksestä ja jopa koko peniksen amputaatiosta.

Väestöliitto sallii pojan ympärileikkaamisen, kun sen tehdään ”asianmukaisen lääketieteellisen koulutuksen saaneen terveydenhuoltohenkilöstön suorittamana”. Leikkauksen tekijän osaaminen ei poista ympärileikkausten eettisiä ongelmia eikä riskejä. Väestöliitto tuskin sallisi tyttöjen ympärileikkauksien tekemistä vastaavilla ehdoilla. Miksi pojat eivät saa samaa suojelua kuin tytöt?

Väestöliitto esiintyy verkkosivuillaan seksuaaliterveyden edistäjänä, joka pyrkii ehkäisemään lasten kaltoinkohtelua ja kannattaa lasten ja nuorten seksuaalioikeuksia. Miten lapsen terveen peniksen silpomisen salliminen sopii näihin arvoihin? Miten Väestöliitto vastaa niille pojille ja miehille, jotka kärsivät silpomisen haitoista koko ikänsä?

Tommi Paalanen
Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja

Näistä tiedät, että olet seksuaalisesti morjens!

Ilta-sanomien verkkosivujen luetuimmaksi jutuksi nousi tänään rouheasti otsikoitu pläjäys: Näistä tiedät, että olet seksuaalisesti terve. Jo pelkkä otsikko sai epätoivon väreet kulkemaan pitkin karvaisia käsivarsiani, mutta olihan se pakko klikata.

Mitä saadaan, kun sekoitetaan aimo annos naiivia positiivisuutta, tätimäistä viisastelua ja valtaisaa osaamattomuutta monimutkaisten käsitteiden (kuten terveys ja seksuaalisuus) hallinnassa? Jep.

Toimittaja Niina Heikkinen ja jutussa haastateltu seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta ajattelivat varmasti olevansa hyvällä asialla. Seksuaaliterveys on tärkeää ja ihmiset tarvitsevat neuvoja elämänsä parantamiseksi. Valitettavasti nämä ainekset eivät vielä riitä maaliin asti pääsemiseen.

Kirjoitelmaa leimaa kaksi dinosauriaanista virhettä: 

1. Olemassaolomme ydin. Jutussa oletetaan, että seksuaalisuus on jonkinlainen sielun peili, joka heijastelee minuuttamme ja eksistenssiämme. Ei ole. Seksuaalisuuden merkitys vaihtelee hyvin suuresti yksilöiden välillä. Ne tosiasiat, että jokaisella ihmisellä on seksuaalisuus ja että se on useille tärkeää, eivät mitenkään edellytä sitä, että henkilön seksuaalisuus olisi jotenkin merkittävin osa hänen minuuttaan tai persoonallisuuttaan.

Ihmisen olemisen ydinteemat kietoutuvat kykyyn antaa merkityksiä, mikä pätee myös seksuaalisuuteen. Vaikka allekirjoittaneelle seksuaalisuus näyttäytyy elämän ydinteemana, on paljon ihmisiä, joille se on korkeintaan kehno välinäytös tai kertakaikkinen riesa. Älkää hyvät kirjoittajat ja terapeutit pakottako seksuaalisuutta toisten kurkuista alas, vaan antakaa heidän luoda sille itse haluamansa merkitys ja rooli elämässä.

2. Terve seksuaalisuus. Tuttavallisemmin morjens. Terveyden käsite on monimutkainen rakennelma, joka sisältää enemmän normatiivista höttöä ja määrittelyvallan käyttöä kuin mikään direktiivi sallii. Käsite on niin kyllästetty kulttuurisilla diskursseilla, että siitä on tullut lähes myrkyllinen. 

Terveyden käsitettä voidaan käyttää arjessa melko huoletta sen perusmerkityksessä: toimintakyvyn kuvauksena ja sairauksien tai häiriöiden poissaolona. Kun sitä aletaan soveltamaan niin yleislaatuiseen ja monimutkaiseen ilmiöön kuin seksuaalisuus, on syytä olla hyvin varuillaan. 

Seksuaaliterveyskin on ihan kelpo käsite, kun se pidetään aisoissa, mutta terve seksuaalisuus, se on menneisyyden kaksipäinen saatana, joka syöksee kidastaan uskonnollisia hyveitä, porvarillista kainoutta, perversioita ja keskiluokkaista hymistelyä.

Jutussa toppuutellaan seksin välineellistämistä ja markkinoidaan kunnioitusta, naiseksi ja mieheksi kasvamista sekä syviä emootioita. Valitettavasti näillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Ne ovat kaikki mielivaltaisia arvovalintoja, joihin voi ottaa monenlaisia kantoja olematta yhtään vähemmän terve. Vaikka monille nuo asiat ovat tärkeitä ja läheisiä, on myös paljon niitä, joiden seksielämä on tervettä, tyydyttävää ja tasapainoista ihan ilmankin.

Kun terveys yritetään ujuttaa jonkinlaiseksi hyvän tai hyväksyttävän seksuaalisuuden kriteeriksi - vaikkakin ehkä vain osaamattomuuden takia - vajoaa keskustelun taso vuosisatoja taaksepäin. Terve-sairas -dikotomiaa ei pidä käyttää uutena moralismin kassarana, vaikka konservatiivit sitä odottaisivatkin huulet törröllään. Amerikassa tähän suuntaan ollaan jo liuttu, sillä siellä uskikset ilkamoivat surutta HIV:llä ja -addiktioilla pyrkiessään osoittamaan vapaan seksuaalikulttuurin olevan mätä ja synnillinen.

Jo valistusaikana ymmärrettiin, että keskustelu moraalista ja hyvästä pitää erottaa omaksi alueekseen uskonnollisesta hapatuksesta ja aikansa valtapeleistä. Nykyajan suurimmat määrittelyvallan käyttäjät seksuaalisuuden alueella ovat lainoppineet ja lääketieteilijät - tai heidän käsitteistöään viljelevät puoskarit.

Kun medikalisaation nahkea kumihansikas pyrkii kajoamaan seksuaalietiikkaan, on parempi lyödä ovi kiinni ja jättää sen näpit oven väliin.

Seksualisoitu lapsuus

Talouselämän verkkosivuilla oli juttu Annamari Vänskän tuoreesta tutkimuksesta Muodikas lapsuus - Lapset mainoskuvissa. Jutusta ponnahti nenään virke: "Muoti seksualisoi lapsuutta" ja esimerkkinä sille lasten poseeraaminen seksikkäissä asennoissa.

Asia ei ole näin yksinkertainen. Sanapari "lapsen seksualisoiminen" antaa ymmärtää, että lapsi ei ole alun perin lainkaan seksuaalinen olento. Seksuaalinen kehitys on kuitenkin normaali osa lapsen kasvua. Lapset ovat ihmisiä (vaikka aina ei uskoisi), joten he ovat myös seksuaalisia jo syntymästään asti.

Lapsen seksuaalisuus on erilaista kuin teini-ikäisen tai aikuisen. Se ilmenee mm. läheisyytenä, oman kehon tuottamana mielihyvänä, leikkeinä ja kokeiluina sekä aikuisten matkimisena. Lasten maailmassa seksuaaliset tuntemukset eivät kuitenkaan kytkeydy romanttiseen viitekehykseen, eivätkä lapset ymmärrä kultturisten normien luomia malleja tai rajoja - kehollisuus, alastomuus ja niistä nauttiminen on yksioikoista ja välitöntä.

Tutkija Vänskä tuskin tarkoittaa, että lapsella ei ole seksuaalisuutta ennen "seksualisoimista". Väite on siis epätarkka. Kyse on siitä, että lapsiin liitetään sellaisia seksuaalisuuden piirteitä, jotka kuuluvat aikuisuuteen - sekä kulttuurisesti että kehityspsykologisesti.

Lasten aikuismaiset elkeet eivät kuitenkaan ole aina helposti tulkittavissa tai niiden alkuperä selvitettävissä. Lapset matkivat koko ajan toisia lapsia, nuoria ja aikuisia. Osa heidän matkimastaan käyttäytymisestä on seksuaalista. Lapsi voi matkia televisiosta näkemäänsä, ison veljen urheilupullistelua, mainosposeerausta tai äidin bileasua. Osa tästä voi olla seksuaalisten roolien kokeilemista, osa vain kummastelua. Millä perusteella tulkitsemme lapsen käyttäytymisen miksikin? Onko fallos katsojan silmässä - vanhaa sanontaa lainatakseni?

Mainosten maailma on toki astetta ongelmaattisempi, sillä mainoksen tekijä on behavioristi, joka pyrkii hyödyntämään luonnollisten ja kulttuuristen ärsykkeiden voimaa saadakseen kohteensa toimimaan halutulla tavalla. Mitä tarkoitusta bikineissä poseeraavat pikkutytöt ajavat mainoksissa?

Vänskä vastaa, että viattomuutta käytetään herkistämään mainoksen kohde. Samaan pyritään kissanpennuilla, kauniilla musiikilla ja sydämellisillä vanhuksilla. Lasten kohdalla pyritään myös viestittämään vanhemmille hyvän ja iloisen lapsuuden reseptiä. Jotta tytöstä kasvaisi pärjäävä ja naisellisuutensa hallitseva nainen, pitäähän sillä bikinit olla jo 6-vuotiaana.

Mainostajat hyväksikäyttävät sukupuolirooleja myymällä vahvasti sukupuolittuneita tuotteita. Mitä aikaisemmin prinsessatehdas käynnistyy, sitä helpompi asiakassegmenttiä on hallita. On kuitenkin liikaa sanottu, että mainostajat tai muodin säätelijät tuottaisivat taustalla olevan ilmiön. Mainosten laatijat ovat kulttuuristen ilmiöiden hyväksikäyttäjiä ja vahvistajia, mutta harvoin täysin uuden luojia.

Kun äiti ostaa pikkutytölle bikinit, onko kyse sukupuolikasvatuksesta, nukkeleikistä vai jostakin muusta? Seksualisoiko hän lapsensa, vai voisiko kyse olla siitä, että hän paikkailee omaa kyvyttömyyttään käsitellä lapsen alastomuutta? Se on ilmiselvää, että nykyisin yksinkertaisetkin asiat - kuten uimarannalle meneminen - problematisoituvat helposti seksuaali- ja sukupuolipoliittisiksi kysymyksiksi.

Asteittain tapahtuva sukupuoliroolien avartuminen on johtanut vastaliikkeeseen, jossa polarisoituneet sukupuolikäsitykset ovat myös voimistuneet osaltaan. Sama on tapahtunut esimerkiksi suhteessa seksuaalivähemmistöihin ja uskontoon. Vaikka kulttuurissa on tapahtunut valtavasti vapautumista, seksuaali- ja sukupuolipoliittinen keskustelu vilisee äärikantoja ja kovia vaatimuksia suuntaan ja toiseen.

Kun vahvat poliittiset vaatimukset yhdistyvät voimakkaisiin muoti-ilmiöihin ja sosiaaliseen paineeseen, voi asetelma saada varsin jakomieliset ulottuvuudet. Pikku bikinit olisi pakko olla tai muuten et kuulu joukkoon, mutta jos bikinit hankitaan, syyllistytään seksuaalipoliittisiin rikkomuksiin ihmisyyttä vastaan. Aitoa valinnanvaraa pitäisi vahvistaa rutkasti. Siinäpä uusi pulma Niinistön työryhmälle lopullista ratkaisua odottamaan!

Kyllä kansa tietää

Äskettäin tapahtunut karmea lapsenmurha on saanut median ja kansalaiset hullaantumaan. Lynkkausmielialan kohteeksi on nostettu viranomaiset, kun oma turvallisuudentunne ei kestä tarkastella rikoksen tekijöitä tarkemmin. Heistä paljastuukin aimo joukko karmaisevia ominaisuuksia:

• Arveluttava etninen tausta: Valkoihoiset suomalaiset ovat tehneet lähes kaikki joukko- ja perhesurmat Suomessa. Karmeiden surmatekojen tekeminen saattaa olla jopa tämän ryhmän kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen, erityispiirre.
• Ikä: Keski-ikäiset ovat erityisen alttiita henkirikosten tekemiselle. Tämän selittää leipääntyminen ankeaan elämään sekä hukkuminen keski-ikäisten harmaaseen massaan. Keski-ikään liittyy myös naurettava aikuismaisen käytöksen normi sekä vaatimus kunnollisuuden kulissien ylläpitämisestä. Mikä otollinen asetelma väkivaltaisen mielenvikaisuuden kehittämiselle.
• Parisuhde: Perheessä tehtyjen murhien taustalta löytyy miltei aina yksi yhdistävä tekijä: parisuhde. Tekijä(t) ovat joko olleet tai ovat parhaillaan parisuhteessa. Parisuhde on asia, joka oikeuttaa kaikenlaiset sairaat vaatimukset kumppania kohtaan ja hyväksyy minkä tahansa kohtelun, koska parisuhde on niin tärkeä osa ihmisen elämän mielekkyyttä.
• Perhe: Perhe on hermeettinen yksikkö, jossa muhivat rautakautiset käsitykset kunniasta, vallasta ja oikeudesta. Perhe, aivan kuten parisuhdekin, oikeuttaa perheenjäsenten mielivaltaisen ja väkivaltaisen kohtelun. Perheessä myös tiedetään aina parhaiten, miten asiat tulee hoitaa. Jos joku ojentaa perheyksikköön kuuluvaa lasta hänen toiminnastaan, tulee siihen vastata "Kyllä minä perkele osaan lapseni kasvattaa!" - vaikka sitten hakkaamalla ja kuristamalla.
• Tavallisuus: Lähiöiden, ydinperheen hymyilevien kasvojen, lastenrattaiden ja Pirkka-tuotteiden takaa paljastuu pikkusieluisten ja ahdistuneiden ihmishirviöiden massa. Älä koskaan luota henkilöön, jolla ei ole yksilöllisyyttä.

Jos tämä irvailu vaikuttaa sydämettömältä tai ymmärtämättömältä, kannattaa miettiä uudemman kerran, ketkä yhteiskunnassamme leimataan vaarallisiksi, arvaamattomiksi ja epäkelvoiksi kansalaisiksi. Te kaikki, jotka pelkäätte nuoria, punkkareita, mustapukuisia hevareita, otakuja, maahanmuuttajia tai muuten vaan omituisia tyyppejä, muistakaa, että pahuus asuu oikeasti keskiluokkaisen tavallisuuden takana. Aina.

Vaikka tämän jutun taustalla olleen tragedian todelliset syylliset ovat julmat ja sekopäiset isä ja äitipuoli, ei kannata unohtaa, että yllä mainitut tekijät luovat asetelman, jossa tavallisen ja kunnollisuuden kaapuun kääriytyneet perheelliset ihmiset eivät voi olla väärässä tai pahoja - kunnes kulissi sortuu ja todellisuus lyö vasten kasvoja kuin Mike Tyson.

Pillumellakka

Hesarin kolumnisti Virpi Salmen mielestä Pussy Riot -ryhmän jäsenten vangitsemisen protestoiminen on tekopyhää ja pikkusievää puuhastelua. On totta, että maailmassa on varmasti isompiakin ihmisoikeusongelmia kuin feministipunkkarien vaikeudet venäläisen sortokoneiston hampaissa, mutta pitäisikö kaikki Pussy Riotin esille nostama keskustelu kuitata Salmen tapaan ylenkatsovalla vittuilulla?

Pillumellakan tapaus on karu esimerkki siitä, miten Venäjällä suhtaudutaan sananvapauteen ja poliittiseen kritiikkiin. Tapaukseen kietoutuvat myös sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät normit, sillä ortodoksien kauhuksi kirkkoa häpäisemässä olivat nuoret naiset. Takaisin hellan ääreen siitä!

Feminismille, seksuaaliselle vapaudelle ja ilmaisunvapaudelle on huutava tilaus itänaapurissamme. Pussy Riot ja sen kohtelu on vain yksi esimerkki maan ihmisoikeusongelmista ja kuristavan kontrollivaltion vastaisesta taistelusta. Seksuaalivähemmistöjen asema on yhtä karu - ehkä karumpikin, sillä homot ja lesbot eivät välttämättä selviä saamastaan huomiosta pelkillä sakoilla tai vankilatuomioilla. Äärioikeisto keskeytti Moskovan Pride-marssin väkivaltaisesti viime vuonna (2011) ja väkivalta seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kohtaan on yleistä.

Vaikka jotkut ratsastavatkin omahyväisesti Pussy Riot -kuohunnalla, tuskin naapurimme ihmisoikeusongelmien nouseminen keskusteluun on niin huono asia, että sitä voi pitää tyhjänpäiväisenä hipsterien pätemisenä. Venäjän viranomaiset ovat heittämässä Pussy Riot -ryhmän edustajia jopa seitsemäksi vuodeksi vankilaan teosta, josta pitäisi selvitä huomautuksella.

Seksuaalipolitiikka hämmentää

"Vihreän nuoren seksikirjoitus hämmentää" raportoi Ilta-Sanomat verkkojutussaan. Kyse on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton eli ViNO:n puheenjohtajan Hanna Hakon blogikirjoituksesta, jossa käsitellään seksuaalilainsäädännön nykytilaa. 

Varmasti hämmentääkin. Monien käsitykset seksistä ja ihmissuhteista ovat keskiverto 13-vuotiaan tasolla, joten vakava yhteiskunnallinen ja eettinen keskustelu voivat mennä yli hilseen. Kun lisäksi koloistaan kaivautuvat esiin kaikenlaiset turjakkeet, joiden käsitykset ovat peräisin toissa vuosisadan taitteesta, sekoittuuhan siinä pienen ihmisen pää.

Seksuaalisuutta koskevassa keskustelussa unohtuu helposti, että asiantuntemukseksi eivät riitä omat kokemukset vaakamambosta tai seksittömästä rangaistusavioliitosta. Eivätkä myöskään omaan umpimieliseen vanhemmuuteen perustuvat käsitykset lasten tai nuorten seksuaalisesta kehityksestä. Vaikka jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä asioista, ei se tee kaikista mielipiteistä ilmaisemisen arvoisia. Koska seksuaalisuuskeskustelu on usein herkkää ja tunteikasta, pitää väitteiden perustelemiseen ja hyvään argumentaatioon panostaa tavallista enemmän - ei vähemmän, vaikka monilla onkin erheellisesti niin tapana.

Seksistä hämmentyneiden olentojen nillitys ei kuitenkaan saa estää hyvää ja rationaalista keskustelua seksuaalipolitiikasta. Kiitos Hanna Hakolle keskustelunavauksesta ja kiitos myös jatkokeskustelijoille, mutta vain niille, jotka vaivautuvat ottamaan asian vakavasti - vaikka olisivatkin eri mieltä kanssani.

Hakko pohti kirjoituksessaan seksuaalilainsäädännön uudistamisen tarvetta seksityön dekriminalisoimisen pohjalta. Pohdinnan aiheina olivat insestikiellon purkaminen, suojaikärajojen uudelleenarvioiminen ja sivumaininnalla myös "lajienvälinen seksi" eli suoremmin sanottuna seksi eläinten kanssa. Kirjoitus lähti liikkeelle yksinkertaisesta liberaalista periaatteesta: vapaaehtoisten seksuaalitekojen dekriminalisoinnista. Hakko huomioi vapaaehtoisuuden olevan joissakin tapauksissa hankala määriteltävä, mutta kun käsite korvataan täsmällisellä suostumuksen käsitteellä, merkittävä osa ongelmista voidaan ratkaista.

Osapuolten välinen suostumus on minkä tahansa yhteistoiminnan oikeuttaja. Suostumukseksi ei riitä pelkkä vapaaehtoisuus, vaan sen kriteereinä ovat myös riittävä tieto toiminnan merkityksestä ja seurauksista sekä vapaus pakottavista valtasuhteista. Riittävän tiedon ehto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seksin harrastamiseen tarvittaisiin seksologian maisterin paperit, vaan kriteerien tiukkuus on suhteutettava aktin mahdollisiin haittoihin: Esimerkiksi kahden seksuaalisesti kokemattoman henkilön homoseksuaaliset kokeilut ovat minimaalisen riskialttiita, jolloin niiden rajoittamista on hyvin hankala perustella. Sen sijaan jos ryhdytään tekemään viiltoja, amputaatioita tai muuta kehonmuokkausta, on suostumuksen oltava kirkas ja selkeä.

Hakon mainitsema "varovaisuusperiaate" eli ajatus siitä, että jotakin kannattaa kieltää siksi, että sallimisesta voi olla vakavia haittoja, toimii vain hyvin harvoissa tapauksissa, joissa haitat ovat hyvin todennäköisiä ja vakavia. Muissa tapauksissa haitat ovat minimoitavissa täsmällisillä interventioilla. Varovaisuusperiaatetta huomattavasti parempi lähtökohta on "vähäisimmän puuttumisen periaate", jolloin pyritään puuttumaan pelkästään suoraan ongelmiin kunnioittaen mahdollisimman paljon kohteena olevan henkilön itsemääräämisoikeutta.

Esimerkiksi nuorten seksin kohdalla parhaisiin tuloksiin päästään tehostamalla seksuaalikasvatusta ja keskittämällä lainsäädäntöä vain vahingollisten tekojen kriminalisointiin sekä höllentämällä sitä muilta osin. Hollantilainen liberaali lähestymistapa on tilastojen valossa ollut ylivertainen Euroopan maiden keskuudessa. 

Hakko nosti esille suojaikärajan alentamisen tai poistamisen ja joutui sen vuoksi odotetusti kovan hyökkäyksen kohteeksi. Suojaikärajaan kohdistuva kiihkoilu on kuitenkin täysin perusteetonta sen valossa, että naapurimaissamme suojaikärajat ovat alempia kuin Suomessa: Virossa 14 ja Ruotsissa 15. Näistä ikärajoista ei ole seurannut mitään merkittäviä ongelmia kummassakaan maassa, joten ei kotoinen 16 vuoden ikäraja ole sellainen rajapyykki, johon keskustelussa kannattaisi hirttäytyä. 

Keskustelua seksuaalipolitiikasta on pyritty vaimentamaan väitteellä, että ei ole mitään mieltä ajaa piskuisten vähemmistöjen asioita. Tästä olen täysin päinvastaista mieltä. Ihmisoikeuksien ja seksuaalioikeuksien toteutumista pitää tarkkailla kokonaisvaltaisella tasolla ja huomioda juuri ne pienetkin ryhmät ja marginaaliset tapaukset, joiden kohdalla oikeudet toteutuvat heikoiten. Pienet ryhmät paljastavat järjestelmässä olevia heikkouksia ja vääryyksiä, jotka voivat tuottaa pahaa jälkeä sekä yksilöille ja heidän läheisilleen.

Keskustelun vaimentajat ovat ilmeisesti sitä mieltä, että kaikki on ihan hyvin niin kauan kuin suuri laiskanpulskea keskiluokka ei valita? Yhteiskunnallisena ajatteluna tämä on todella laiskaa. Pienryhmien kohtaamat ongelmat nostavat esille olennaisia eettisiä ja yhteiskuntafilosofisia ongelmia, joiden käsittely tuottaa parhaimmillaan merkittäviä hyötyjä koko yhteiskunnalle. Kansalaisvapauksien kehittyminen nykyisen kaltaiseksi järjestelmäksi on vaatinut historian kuluessa monta vastaavaa keskustelua "marginaalisiksi" koetuista ongelmista kuten rotusorrosta tai naisten oikeuksista.

Myös Anna Kontula totesi lainsäädännössä olevan ristiriitoja ja kummallisuuksia, jotka olisi hyvä suoristaa. Tällaisia ovat esimerkiksi se, että seksiä eläimen kanssa ei ole kielletty, mutta eläinpornon levittäminen on. Myös seksi lähisukulaisen kanssa on erikseen kielletty. Kumpikin mainituista kielloista pohjautuu dogmaattiseen käsitykseen siitä, keiden välille seksi kuuluu. Historialliset ja uskonnolliset käsitykset seksuaalisuudesta eivät riitä mitenkään oikeusvaltion lainsäädännön perusteiksi. Jos jonkin teon vahingollisuutta tai merkittäviä haittoja ei pystytä osoittamaan, on laki syytä purkaa.

Yllätyksettömästi Väestöliiton Dan Apter torppasi koko keskustelunavauksen. Hänen mielestään seksuaalipolitiikasta ei ilmeisesti tarvitse keskustella. Tällaisella asenteella Väestöliiton rooli seksuaaliasioiden asiantuntijana rapistuu ja järjestö nahistuu entistä selkeämmin seksuaalikonservatismin linnakkeeksi.

Otto Lehto toteaa blogissaan, että erilaisen seksuaalisuuden arvostelu pohjautuu usein pelkkään ällötykseen vahvan argumentaation sijaan. Ällötys pyritään keskustelussa verhoamaan epämääräiseen haitoista puhumiseen, yleiseen moraaliin tai perinteisiin seksuaalikäsityksiin. Seksuaalipolitiikan pitää kuitenkin perustua tutkittuun tietoon ja vahvoihin eettisiin ja yhteiskunnallisiin argumentteihin, ei henkilökohtaisiin tuntemuksiin tai käsityksiin hyvästä seksuaalisuudesta.

Ihmisoikeuksien ja seksuaalioikeuksien ottaminen vakavasti tarkoittaa turhien seksuaalisuutta rajoittavien lakien purkamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään "kaikki on sallittua" -ajattelua, vaikka konservatiivit sen niin haluaisivat kuulla. Seksuaalisuuden toteuttamista pitää rajoittaa silloin, kun kyse on toisen vahingoittamisesta, pakottamisesta, painostamisesta tai vallan väärinkäytöstä.

Seksuaalisen vapauden puolustaminen ei ole turhaa, vaikka se joskus turhauttaakin. Keskustelu tuntuu pään hakkaamiselta seinään siksi, että konservatiivien ja uskovaisten argumentit eivät ole muuttuneet pariin sataan vuoteen miksikään. Moraalin rappio, perhearvojen puolustaminen ja lasten suojelu ovat olleet aina keskustelun keskeisimmät keppihevoset. Kuitenkin historia on osoittanut eettisen liberalismin olevan voitokas kerta toisensa jälkeen, sillä sen filosofinen perusta on vahva ja jokainen voi ymmärtää vapauden vaatimuksen. Pitäkäämme huoli, että voittokulku jatkuu!

Hei me kielletään seksin ostaminen!

Konservatiivifeministit ja kunnollisuuden puolustajat kalisuttelevat säihkyviä kilpiään. Karvaiset ja kaljamahaiset seksinostajamiehet kuolaavat rahatukkojensa kanssa. Kristilliset pitävät ydinperhettä pystyssä, jottei Suomi vajoa Itämereen. Tivoli on saapunut taas kaupunkiin.

Ministerit Henriksson ja Räsänen ovat ilmoittaneet kannattavansa Ruotsin ja Norjan mallia eli seksin oston kieltämistä. Oikeusministerin pääperusteluna on nykyisen mallin toimimattomuus: seksin ostajia voidaan nykyisin vain harvoin rankaista, koska on vaikea selvittää, tietävätkö he seksin myyjän olevan parituksen uhri vai ei. Kun osto kielletään kokonaan, ostajia voidaan rankaista! Jiihaa, logiikka laukkaa!

Henriksson on herännyt vähän myöhään tähän keskusteluun. Jo lakia valmisteltaessa oli selvää, että kyseinen pykälä on surkea. Poliisikin on alusta asti ilmoittanut sen valvomisen olevan mahdotonta. Keskustelun uudelleenavaaminen nyt ei ole mistään aidosta tarpeesta johtuvaa, vaan poliittista peliä. Ehkä RKP:n puheenjohtajavaalin hävinnyt Anna-Maja haluaa kerätä vähän irtopisteitä?

Henrikssonin mielestä seksin ostokielto on paras keino ihmiskaupan ja parituksen uhrien suojelemiseksi. Selvittämättä jää, miten ostamisen kielto tarkalleen vaikuttaa ihmiskauppaan ja paritukseen, jotka ovat jo nyt kriminalisoituja. Missä on perusteellinen selvitys dekriminalisoimisesta ja sen vaikutuksista? Miksi malliksi otetaan Ruotsi eikä esimerkiksi Saksaa?

Henrikssonin mukaan Ruotsin malli on ollut menestyksekäs. Tällaiset väitteet perustuvat lähinnä mallin poliittisten kannattajien väitteisiin. Sen sijaan seksityötä tutkiva antropologi Laura Agustin esittää hyvin kriittisiä näkemyksiä Ruotsin mallista kahdessa artikkelissaan (alla). Myös tutkija Susanne Dodillet pitää mallin menestystä heikkona. Lisäksi useat ruotsalaispoliitikot  (mm. Göran Pettersson) ovat vaatineen seksinostokiellon kumoamista.

Tympeäksi Henrikssonin avautumisen tekee se, että seksityöntekijöitä auttavat järjestöt (esim. Pro-tukipiste) ovat jo pitkään olleet sillä kannalla, että dekriminalisointi ja seksityöntekijöiden ihmisoikeuksien tukeminen ovat paras tae uhriutumisen estämiseksi. Oikeusministeriä eivät ihmisoikeudet kiinnosta.

Alla muutama linkki teksteihin, joissa tarkastellaan Ruotsin mallia. Ne eivät anna sen menestyksestä tai oikeutuksesta kovinkaan kaksista kuvaa.

• Laura Agustin: Big claims, little evidence: Sweden's law against buying sex
• Laura Agustin: Smoke gets in your eyes: Evaluation of Swedish anti-prostitution law offers ideology, not methodology
• Susanne Dodillet: The Swedish Sex Purchase Act: Claimed Success and Documented Effects (pdf)
• Vaula Tuomaala & Sarita Vuori (toim.): Prostitution in the Nordic Countries. Report on the Meeting of the Nordic Network on Prostitution, Helsinki September 2011 (pdf)

Seksityötä vastustava Exit-järjestö surffasi keskusteluun mukaan vain parin päivän varoajalla ministerien kannanotoista. Järjestön projektipäällikkö Tanja Auvisen kirjoitus lietsoo hysteriaa seksityökeskusteluun vetoamalla lapsiprostituutioon ja nuorten seksuaalisen ahdisteluun.

Exit käyttää tuttuja ja turvallisia aseita. Lapsiprostituution piilevällä yleisyydellä ja traagisuudella mässäillään täysillä, vaikka kirjoittaja myöntää, että aiheesta ei ole tutkimustietoa saatavilla. Koska ilmiö on piilevä, on turvallista lähteä siitä, että jokainen alle 18-vuotias on lapsi ja jokainen aikuisen tekemä seksiehdotus on osoitus lapsiprostituutiosta.

(Minäkin olen ahdistelun uhri ja melkein lapsiprostituoitu, kun ollessani teini joku huusi kerran perääni "Vitun homo anna persettä!")

Vaikka aihe - nuoriin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu - on tärkeä, kirjoitukseen ympätty perinteinen konservatiivifeministinen kauhugalleria tuottaa huolen sijaan hohhoijaa-vaikutuksen. Kun tietoa ja osaamista on niukasti, turvaudutaan ideologisiin argumentteihin. Kirjoitukseen sotketaan surutta "yhteiskunnan pornografisoituminen", "seksuaaliviritteinen mainonta", "pornon saatavuus" ja "aikuisten mielihyvään keskittyvä yhteiskunta". Hohhoijaa.

Kieltolain kannattajat vetoavat vuorotellen närkästykseen ja kauhistukseen, lasten suojeluun ja seksityön uhreihin. Kuitenkin pragmaattinen lähestymistapa seksityöhön on osoittanut, että uhriutuminen vähenee ja työolot paranevat ihmisoikeuksia ja mahdollisuuksia edistämällä, ei niitä vähentämällä. Niin, seksityöntekijät ovat ihmisiä, mikäli se sattui ministereiltä unohtumaan.

Korjaus: Teksiin oli livahtanut virhe. Göran Persson ei ole vaatinut seksinostokiellon kumoamista, vaan kyseessä oli kansanedustaja Göran Pettersson. Persson on puolestaan ollut päätekijöitä kieltoa laadittaessa.

Lemmenpiikkilanka-aita

Tampereella kohistaan lemmenlukkojen mystisestä katoamisesta ja ekstaattisesta yhteensulautumisesta. Taiteilijaryhmä irroitti kasan lukkoja sillankaiteesta ja sulatti ne yhdeksi möykyksi leikitelläkseen rakkauden symboliikalla. Lukitsijoiden keskuudessa tätä pidettiin törkeänä vääryytenä.

En ota kantaa siihen, onko taiteilijoiden teko hyväksyttävä vai ei. Sen sijaan minua kiinnostaa lemmenlukkojen edustama inha symboliikka. Kuka helvetti haluaa rakkauden symboliksi lukitun teräslukon, johon ei ole avaimia?

Lukitsijoiden mielestä rakkautta kuvaa ihanasti teräksen kovuus ja lukitsemisen lopullisuus. Lukko ei ole symbolina kaukana avioliittoa tai puolisoa vitsikkäästi kuvaavasta  rautapallosta, joka kytketään ketjulla jalkaan.

Haluavatko lukitsijat siis rakkautensa olevan kahle, josta ei pääse irti, vaikka haluaisi? Mikä on seuraava symbolinen askel? Lemmenpiikkilanka-aita? Lemmenvartiotorni (lienee Jehovan todistajien mieleen)? Lemmensonderkommando?

Kun nykyisessä ihmissuhdekulttuurissamme suhteet koetaan elämän mielekkyyden mittarina, mitä tapahtuu kun ihmissuhteesta tulee loukku? Vapautensa ja omanarvontuntonsa menettänyt ihminen ei voi hyvin. 

Lukon teräksinen ehdottomuus symboloi kulttuuria, joka tuottaa myös lähisuhdeväkivaltaa ja perhesurmia. Ehkä lukkojen irroittaminen ja sulattaminen oli oikeasti parempi symboli...

Lisää vilauttelevia isoäitejä, kiitos!

Madonna vilauttaa tissiä. Pikkusieluiset ruikuttajat metelöivät talossa ja puutarhassa. Seuraus: kansainvälistä uutisointia ja nettivideoita. Neljäs vallan mahti panee taas parastaan.

Onkohan joltakulta unohtunut, että Madonna on perustanut koko uransa (jokusen iskelmähitin lisäksi) vilauttelulle ja eroottisille vihjailuille? Tuohtuneiden nillittäjien mielestä pahinta tissin vilauttamisessa on se, että Madonna on 53-vuotias ja täten jonkun äidin tai isoäidin ikäinen.

Myös se pikkuseikka on jäänyt huomaamatta, että vilautuksen kontekstina oli Like a Virgin -iskelmä ja ikäneidon koreografiana strippaus, joka päättyy housuihin ja rintaliiveihin. Lopuksi lihasmiehet käyvät vähän hivelemässä tätiä. Mitä yksi tissin vilautus muka merkitsee koko kontekstissa?

Ainoastaan amerikkalaiseen nännikauhuun sosiaalistunut kulttuurikritiikitön idiootti voi aidosti kokea mitään kohahduttavaa tissin vilautukseseta yllä mainitussa läpeensä eroottisessa viitekehyksessä. Joillekin tuo mielivaltainen näkymätön raja on näemmä niin todellinen, että he lyövät siihen päänsä. Suomalainen yhteissaunominen varmaan tappaisi nämä ääliöparat aivoverenvuotoon.

Asiassa on kuitenkin jutun juurta tärkeämpäänkin aiheeseen. Ikäihmisten seksuaalisen ilmaisun mahdollisuudet ovat olleet pitkään varsin heikkoja menneiden aikojen seksuaalinormien ja yllä haukuttujen pikkusieluisten ihmisen takia. Madonnan vilautus on hyvä signaali kaikille ikääntyville: ikä ei vie seksuaalisuutta pois eikä estä sen ilmaisemista tai toteuttamista.

Hyvä Madonna! Lisää vilautuksia!
 

Meksikon pornopojat

12-vuotiaat pojat kylvivät kauhua Meksikossa tekemällä homopornovideon. Aamulehden mukaan esiteini-ikäinen poikaporukka kuvasi keskenään videon, jossa he harrastavat sekä suuseksiä että anaaliseksiä. Tapaus on toki ajatuksia herättävä, mutta onko kauhu oikea tai tarpeellinen reaktio?

Esiteini-ikäiset lapset eivät ole epäseksuaalisia. Murrosiän muutokset käynnistyvät monilla jo 10-12 -vuotiaina. Normaali seksuaalinen kehitys sisältää oman kehon seksuaalisten reaktioiden tunnistamista ja kokeilemista. Joskus kokeiluja tehdään toisten ikätovereiden kanssa esimerkiksi leikin muodossa tai seksin simulaatioina.

Joskus kokeilut päätyvät varsinaisiin seksiakteihin, mutta niiden merkitys on lapsille aivan erilainen kuin aikuisille. Kokeilujen merkitystä ja luonnetta määrittää suuresti se, ovatko kokeilut omaehtoisia ja leikkimielisiä vai liittyykö niihin painostusta tai pakottamista. Kokeilut voivat olla jännittäviä ja niihin voi sisältyä myönteisiä ja kielteisiä toisiinsa sekoittuneita tunteita. Joskus ne ovat transgressiivista leikkiä lapsuuden ja nuoruuden ja/tai sallitun ja kielletyn rajalla.

Seksikokeilun kuvaaminen ja jakaminen ei tarkoita sitä, että "lapset tekevät pornoa". Ne tarkoittavat ennemmin sitä, että lasten kokemusmaailma on muuttunut radikaalisti aikuisten lapsuusmuistojen ajasta. Nykyisin helposti saatavilla olevat kamerat, videokamerat, kännykät ja tietokoneet mahdollistavat seksikokeilujen ja kaikenlaisten hölmöilyjen tallentamisen ja jakamisen nopeasti. Ja hölmöilyjähän useat lasten videoimat päähänpistot ovat.

Lehtijuttu ei kerro, miten tapaukseen tosiasiassa on suhtauduttu ja millaista kasvatuksellista keskustelua poikien kanssa on käyty. Kauhu saattaa olla pelkkää toimittajan maalailua, mutta voi myös olla, että viranomaiset sekoilevat asian ympärillä paniikissa kuin päättömät kanat. Jos jälkimmäinen on totta, pelottaa ajatella, millaista vahinkoa "auttajat" voivatkaan saada aikaan.

Kauhun sijaan lapset tarvitsevat ammattitaitoista seksuaalikasvattajaa, joka selvittää asiallisesti, ystävällisesti ja moralisoimatta, mistä touhuissa on ollut kyse. Lasten kanssa on varmasti syytä käsitellä seksikokeilujen videoimisen ja videoiden jakamisen ongelmallisuutta ja selvitellä kaikkien osallistujien vapaaehtoisuutta ja fiiliksiä.

Rangaistukset, lasten perheiden elämän myllääminen, hyväksikäyttövihjailut ja väkisin auttaminen ovat tavallisia virheaskeleita, joita tällaisissa tilanteissa tehdään. Pahimmillaan ne voivat tuottaa valtavan kriisin lasten perheissä ja koko yhteisössä. Vähimmilläänkin ne työntävät lasten seksuaaliset kokemukset syyllisyyden ja häpeän alueille, mikä on omiaan haavoittamaan heidän seksuaalista kasvuaan ja identiteettiään vuosikausiksi.

Kartalla seksistä!

RFSU julkisti tiistaina (17.4.) seksuaalikasvatusvideon Kartalla seksistä. Se on suomennos 2010 julkaistusta Sex på kartan -videosta, joka on saanut Ruotsissa sekä opettajilta että nuorilta erinomaista palautetta.

Kartalla seksistä on suorapuheinen, selkeä ja positiivinen puolituntuinen animaatio seksuaalisuuden perusasiosta ja seksielämän aloittamisesta. Se käsittelee niin terveysasioita kuin seksitapoja ja nautintoakin. Erityistä siinä on se, että seksi esitellään hyvänä, iloisena ja monimuotoisena asiana ilman kieltoja tai toppuuttelua.

Elokuvan julkistustilaisuudessa puhunut Hans Olsson Sex på kartanin tuotantotiimistä totesi, että he halusivat tarkoituksella välttää perinteistä negatiivissävyistä terveysvalistusta ja valitsivat iloisen nautintoa ja seksuaalioikeuksia korostavan näkökulman.

Uusi näkökulma on todella tervetullut suomalaiseen seksuaalikasvatukseen. Perinteinen terveysvalistus näkee seksin ongelmien, uhkien ja vaikeuksien alueena. Elokuva puolestaan esittelee mahdollisuuksia, iloa, nautintoa ja osaamista. Lisäksi siinä otetaan hienosti huomioon ihmisten erilaisuus niin seksitavoissa kuin seksuaalisessa suuntautumisessakin.

Välittömästi käynnistynyt julkinen keskustelu on tavanomaista seksuaalikasvatuksen ympärillä vellovaa vähällä tiedolla ja ymmärryksellä käytävää nahistelua. Yllätyksellisempää on Vanhempainliiton tyly kielteinen kanta elokuvaa kohtaan. Liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila syyttää RFSU:ta "pinnalliseksi kaupustelijaksi", joka koettaa edistää kaupallisia intressejään lasten ja nuorten kustannuksella. 

Kurttilalta lienee unohtunut, että liiketoiminnastaan huolimatta RFSU on maailman vanhin seksuaalikasvatusta edistävä asiantuntijajärjestö, josta moni maa on ottanut oppia seksuaalikasvatusta rakentaessaan.

Kenen etua Vanhenpainliitto oikein ajaa? Kannanoton perusteella vaikuttaa siltä, että liittoa kiinnostaa enemmän omien arvokäsitystensä pönkittäminen kuin lasten ja nuorten etu tai asiallinen keskustelu seksuaalikasvatuksesta. Liitto yrittää esiintyä kaikkien vanhempien äänitorvena, mutta onneksi aktiivien mielipide ei ole kaikkia vanhempia edustava.

Seksuaalikasvattajien keskuudessa niin Suomessa kuin maailmallakin on todettu, että suora, selkeä ja häpeilemätön materiaali ja keskustelutapa toimii seksuaaliasvatuksessa parhaiten. Tästä on esimerkkinä mm. Hollannin linja - varhain, paljon ja suoraan - sekä Britanniassa tehdyt uudet avaukset tällä rintamalla ja Yhdysvalloissa monet sikäläisen häveliäisyyden kriitikot katsovat Euroopan avaramielistä seksuaalikasvatusta kaihoten.

Myös julkistamistilaisuudessa kuullut 8-luokkalaiset nuoret kannattivat yksimielisesti ja auliisti elokuvan tapaa käsitellä seksuaalisuutta. Taitaa olla niin, että seuraava seksuaalikasvatuselokuva pitääkin suunnata umpimielisille vanhemmille...

***

Aihetta on käsitelty myös Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä, Uudessa Suomessa, Nelosella ja Rönsy-blogissa. Kotimaa 24 kiinnittää huomiota siihen, että elokuvan lesbotyttö on nimetty Anniksi. Liekö tämä vastaveto inhottavan Älä-alistu -kampanjan Annin näkemyksille homoseksuaalisuudesta?

Monilempi ja ymmärtämisen vaikeus

Monilempi eli polyamoria on taas vaihteeksi tapetilla. Lankakerän kadottaneet Uuden Suomen toimittajat puhisevat "uudesta ilmiöstä" ja "pienen piirin seksi-ilmiöstä". Missä olet, oi tutkiva journalismi, silloin kuin sinua tarvitaan?

Tavalliseen tapaan toimittajat ja mediapersoonat pyrkivät repimään tästäkin aiheesta puolivillaista hämmästystä, jotta jos nyt jonkinmoisen kohun saisi aikaiseksi. Valitettavasti aivan yksinkertainen perushavainto jää tekemättä: ihmissuhteet ovat olleet ja tulevat olemaan yksilöllisiä ja monimuotoisia, koska ihmiset ovat erilaisia tunteiltaan, tarpeiltaan ja haluiltaan. Järjestäytyminen ja kaapista ulos tuleminen ovat vain keinoja yleisen tiedon ja ymmärryksen parantamiseksi aihepiiristä.

Muutama perusasia on hyvä laittaa kuntoon, ennen kuin alkaa kirjoittelemaan epämääräisiä juttuja aiheesta. Ymmärryksen oikaisutalkoissa touhuavat Polyamoriayhdistyksen aktiivit, jotka ovat kirjoitelleet blogeja aiheesta:

• Poly-yhdistyksen puheenjohtaja Joonas Mäkinen valottaa polyamorian perusjuttuja.
• Sade Kondelin oikoo väärinymmärryksiä avoimessa kirjeessään Osmo Kontulalle.

Aihetta on käsitelty vastikään myös Iltalehden jutussa, jossa Sade Kondelinia ja allekirjoittanutta on haastateltu sekä Enbusken puheohjelmassa TV5:llä (9.4.).

Mutta nyt niihin talkoisiin. Alla on muutama ajatus monisuhteisiin liittyvistä keskeisistä termeistä, jotta pahimpia sekaannuksia voitaisiin jatkossa välttää. Jos lähipiirissänne keskustellaan aiheesta, levittäkää ihmeessä tätä kirjoitusta hämmästelijöille ja kummastelijoille.

Polyamoria on lavea yleistermi, joka on vakiintunut kuvaamaan useamman kuin kahden henkilön välisiä samanaikaisia rakkaussuhteita. Vaikka sanan loppuosa amoria viittaakin rakkauteen, sanaa käytetään usein yleiskategoriana kuvaamaan kaikenlaisia monisuhteita poislukien pelkät väliaikaiset seksisuhteet, joita esim. swingerit eli parinvaihtajat harrastavat.

Avoimet suhteet ovat suhteita, joiden keskiössä on kahden henkilön välinen parisuhde, mutta jossa sallitaan enemmän tai vähemmän muita rakkaus- tai seksisuhteita. Avoimet suhteet menevät polyamoristen suhteiden kanssa limittäin, sillä on vaikea määrittää, missä vaihessa sivusuhde voidaan määritellä romanttiseksi pelkän seksisuhteen sijaan.

Termien limittäisyys ei ole ole ongelma muille kuin määritelmäpuritanisteille, sillä ihmissuhteet saavat todellisuudessa spontaanisti monenlaisia muotoja ja voivat myös muuttua ajan kanssa. Kukapa osaisi määritellä pitävästi, missä vaiheessa avoimessa suhteessa mukana ollut pitkäaikainen rakastaja muuttuu "pelkästä" seksisuhteesta romanttiseksi ihmissuhteeksi ja saa amorisen statuksen? Ja mitä väliä sillä oikeastaan on?

Moniavioisuus tarkoittaa laillista tai kulttuurista avioliitto-instituutiota, jossa useimmiten miehellä on useita vaimoja. Polygynisten eli monivaimoisten kulttuurien määrä on suuri, mutta polyandrisia eli monimiehisiä kulttuureja tiedetään vain pari.

Moniavioisuus tarkoittaa usein perinteistä monivaimoista instituutiota, jossa naisten asema ja valinnan mahdollisuudet ovat heikot. Nykyisin moniavioisuudella voidaan tosin tarkoittaa myös tasa-arvoisia monisuhteisia avioliittoja niiden muotoon sen tarkemmin puuttumatta.

Jotkut monisuhteita kannattavat ihmiset kannattavat myös moniavioisuuden laillistamista. Toiset taas ovat sitä mieltä, että koko juridinen avioliittojärjestelmä pitäisi purkaa, jolloin avioitumisesta tulisi vapaasti muotoiltavia yksilöiden välisiä sopimuksia. Itse olen taipuvainen kannattamaan vapaata sopimusjärjestelmää valtion säätelyn sijaan.

Ryhmäseksi ja swingaaminen ovat seksuaalisen monilemmen mahdollistavia toimintatapoja. Perinteisesti swingerit ovat harjoittaneet parinvaihtoa, jossa parit harrastavat seksiä ristiin kumppaniensa kanssa, mutta privaatisti. Sittemmin swingaamisen ja ryhmäseksin raja on murentunut ja swingerillä tarkoitetaan melkein mitä tahansa ei-monogamista seksin harjoittamista syrjähyppyjä lukuunottamatta. Ryhmäseksi lienee sellaisenaan helposti ymmärrettävä käsite.

Myös vapaat seksisuhteet liittyvät tähän aiheeseen. Niissä kyse on tavallisesti joko kaveriseksistä (friends with benefits) tai muuten sitoutumisesta vapaasta seksistä satunnaisten tai tuttujen henkilöiden kanssa. Niissäkin olennaista on pyrkimys olla sitoutumatta uskollisuutta edellyttävään ihmissuhteeseen. Tällainen toiminta eroaa tavallisesta sinkkuilusta lähinnä siinä, että kaveriseksissä ym. vastaavissa suhteissa kaikilla osapuolilla on selkeä käsitys toiminnan luonteesta, eikä kukaan etsi tulevaa sydänkäpystään tai luule seksin olevan avioliiton alkusoitto.

Pyrin itse käyttämään suomenkielisenä kattokäsitteenä näille ilmiöille joko monisuhteita tai monilempeä, jolloin ei tehdä sen kummempaa erottelua romanttisen ihmissuhteen ja seksin välille. Monilempi on siksikin lystikäs termi, että se tekee koukkauksen sievistelevän historian kautta. Ennen vanhaan lempi sanaa käytettiin ambivalentisti viittaamaan sekä rakkauteen että seksiin.

Vaikka yllä mainituilla toimintamalleilla on eronsa, on kaikissa kyse perinteisen uskollisuudelle perustuvan parisuhdemallin hylkäämisestä. Monilempiselle elämäntavalle on lukuisia hyviä perusteluja niin kultturikritiikistä, filosofiasta kuin biologiastakin, mutta kaikista tärkein perustelu on vapaus yksilöllisiin ratkaisuihin.

Julkinen keskustelu tuo tullessaan aina valtavan määrän tutkimuksia siitä, miten monogamia, avioliitto tai vapaa sekstailu tuovat yhteiskunnallista vakautta, autuutta tai milloin mitäkin. Ihmissuhteet ja niiden järjestäminen ovat kuitenkin ensisijaisesti yksilön elämänvalintoja, eikä yleisen tason väittämillä ole silloin juurikaan merkitystä.

Toivoa vain sopii, että valinnat ovat valistuneita ja perustuvat edes jonkinlaiseen itseymmärrykseen, eikä ihmissuhteista tule loputonta kituuttamista - oli kyse sitten mistä tahansa suhdemallista.

Saako vieraissa käydä, jos kotona ei saa seksiä?

Hyvä kysymys! Kähvelsin otsikon Ilta-Sanomien jutusta, joka kertoo Osmo Kontulan ja Tarja Sandbergin uudesta kirjasta Halut jäissä? Kirjassa käsitellään naisten kokemaa seksuaalista haluttomuutta.

Alkuperäisessä otsikossa lupaillaan, että tutkija vastaa kysymykseen, mutta jutusta vastauksia ei löydy. Syy lienee siinä, että kysymys on eettinen, mutta sekä kirjan että sen kirjoittajien näkökulma on puolestaan seksologinen. Kun haluttomuutta käsitellään seksologisena ongelmana, kiinnostus on sen syissä, mekanismeissa ja mahdollisessa hoidossa. Eettinen näkökulma sen sijaan penkoo kysymystä, saako vieraissa käydä vai ei?

Kysymykseen ei tietenkään ole yksiselitteistä vastausta. Ensiksi pitää selvittää, millaiset ovat kulloisenkin tapauksen olosuhteet. Erilaisia olosuhteita vertailemalla on ehkä mahdollista hahmotella jonkinlaiset karkeat säännöt, joiden avulla ongelmaa voidaan lähestyä johdonmukaisesti tapaus tapaukselta.

Kysymyksen asetelma on sopimuseettinen. Se, onko vieraissa käyminen - siis seksi jonkin suhteen ulkopuolisen henkilön kanssa - oikein, väärin tai neutraalia, riippuu täysin siitä, mitä suhteen osapuolet ovat sopineet. Jos kyseessä on avoin suhde tai selkeää sopimusta ei ole, koko kysymys on merkityksetön. Silloin seksi kolmannen osapuolen kanssa on eettisesti neutraali asia, eikä ole oikein mieltä käyttää "vieraissa käymisen" kaltaista latautunutta termistöä.

Perinteisissä parisuhteissa on tavallisesti voimassa jonkinlainen uskollisuuden vaatimus, joka rajoittaa kumppanin seksuaalisuuden toteuttamista vain suhteen sisälle. Jos suhteen toinen osapuoli on pidemmän aikaa haluton seksiin, rakentuu häijy pakkotilanne, jossa haluton osapuoli kieltäytyy seksistä, mutta kieltää samalla seksin etsimisen muualta. 

Seksi on useimmille meistä tärkeä osa intiimiä ihmissuhdetta. Se on arvokasta myös pelkkänä seksinä kumppanista riippumatta. Kumppanin haluttomuuden ja uskollisuuden vaatimuksen muodostama loukku on hyvin perustein monelle kohtuuton tilanne.

Jos tilanne vaikuttaisi olevan väliaikainen, lienee parempi yrittää ratkaista asia keskustelemalla tai neuvottelemalla. Esimerkiksi synnytyksen jälkeen tai pientä lasta hoitaessa seksi ei välttämättä ole päälimmäisenä vanhempien mielessä. Myös sairastuminen voi johtaa väliaikaiseen haluttomuuteen.

Tällaisessa tapauksessa olisi väärin rikkoa parisuhteen sopimusta oikopäätä. Jos sen sijaan tilanne jatkuu pitkään eikä neuvotteluratkaisua ole näkyvissä, voi uskollisuuden vaatimuksenkin katsoa rauenneeksi. Uskollisuuden vaatimus on perustaltaan vaatimus yksinoikeuteen toisen seksuaalisuutta kohtaan. Jos toisen seksuaalisuuteen ei kohdistu mitään mielenkiintoa, menettää uskollisuuden vaatimus perustelunsa. Pelkkää mielivaltaista vaatimusta ei kenenkään tarvitse kunnioittaa.

Suoraselkäisintä on tietysti puhua asiasta suoraan kumppanin kanssa. Jos muu ei auta, voi sanoa suoraan, että "en hyväksy tätä tilannetta enää". Eettisesti tarkasteltuna vieraissa käyminen ei ole enää sopimuksen rikkomista tai pettämistä, jos siitä kerrotaan avoimesti ja sopimus hylätään. Kumppani voi toki tehdä tällaisesta omat johtopäätöksensä ja lopettaa suhteen, jos hän niin haluaa.

Joskus on kuitenkin tarpeellista nähdä oman pikkumaisuuden ylitse ja pohtia sitä, onko suhteella jokin arvo, vaikka siinä ei olisi seksiä. Suhdetta voi hyvin pitää yllä kumppanuutena tai lasten kasvattamisen vuoksi ja seksin voi etsiä muualta. Tämä pätee yhtälailla sekä haluttomaan että halukkaaseen osapuoleen.

Kaikenlaiset valinnat omien ihmissuhteiden järjestämiseksi ovat mahdollisia ja hyväksyttäviä. Usein vain pidämme niitä mahdottomina sosiaalisten normien vuoksi.

Henkilökohtainen kantani uskollisuuden vaatimukseen on lähtökohtaisesti jyrkempi kuin yllä esitetyt ajatukset. Minusta uskollisuuden vaatimus on perusteetonta vallankäyttöä kumppania kohtaan ja sellaisena aina kohtuutonta. Jos toista rakastaa, ei pitäisi olla mitään tarvetta runnoa häntä - hänen seksuaalisuuttaan ja tunne-elämäänsä - omasta epävarmuudesta kumpuaviin raameihin. Tunteilla ja haluilla on kyky kohdistua useampiin ihmisiin kerrallaan.
 

Kuten aiemmin totesin, muunkinlaiset valinnat ovat täysin sallittuja ja useimmat suomalaiset päätyvät tekemään uskollisuuden vaatimuksia ja lupauksia ihmissuhteissaan. Joskus ne kuitenkin aiheuttavat enemmän päänsärkyä ja surua kuin niillä kuvitellaan ehkäistävän.

Korjaus: Silottelin tekstiä sukupuolineutraaliksi.

Oih, tuntoni ovat loukkaantuneet

Kansanedustaja James Hirvisaari (ps) vastustaa Hesarin jutun mukaan tasa-arvoista avioliittolakia siksi, että "homoavioliitto loukkaa syvästi kansalaisten tuntoja, tai ainakin hyvin suurta osaa kansasta häväistessään miehen ja naisen välisen pyhän instituution". 

Tuntojen loukkaantuminen on kevyt argumentti lainsäädäntöä valmisteltaessa. Löytyy varmasti murtovarkaita, jonka tuntoja loukkaa se, että poliisi saa pidättää heidät ja takavarikoida vaivalla anastetun omaisuuden. Myös vaimonpieksijöiden tuntoja loukkaa se, että asianmukainen ja kotoisa pikku kurittaminen käsitetään rikokseksi.

Loukkaavaa on monen mielestä myös se, että viatonta tissien puristelua nimitellään seksuaaliseksi ahdisteluksi. Tissithän on luotu puristeltavaksi - miksi muuten jumala olisi sijoittanut ne käsien ulottuville?

Minun tuntojani loukkaa syvästi naurettavan ala-arvoinen argumentaatio.

Kun lainsäätäjät tai viranomaiset käsittelevät mitä tahansa vähänkään kiistanalaista aihetta, joku jossakin loukkaantuu melko varmasti. Tämä pätee niin Ahvenanmaan nimistöön kuin matematiikan opetuksen tuntimäärään. Jos loukkaantumisen välttäminen olisi keskeinen ja merkittävä tekijä päätöksenteossa, mistään kiistanalaisesta asiasta ei voitaisi koskaan päättää yhtään mitään.

Loukkaantumisen sijaan päätöksenteossa pitää tarkastella oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta, mahdollisuuksien ja resurssien jakautumista yms. Jos päätös on kelvollinen tällaisilla kriteereillä, on kansalaisen kyettävä nielemään loukkaantumisensa.

Mainituilla kriteereillä on ilmiselvää, että mahdollisuuksien lisääminen yhdelle ihmisryhmälle ilman menetyksiä tai kompromisseja toisilta ihmisryhmiltä on pelkästään hyvä asia. Tasa-arvoinen avioliitto ei heikennä kenenkään oikeuksia tai mahdollisuuksia avioitua.

Konservatiivit ovat ennenkin yrittäneet ujuttaa päätöksentekoon mielivaltaisia elementtejä, kuten uskonnollista dogmatiikkaa, syviä tuntoja, "oikeita ja tosia" ihmisyyden ja perheen malleja sekä uhkakuvia tapainturmeluksesta.

Onneksi tällaiset argumentit on kerta toisensa jälkeen heitetty historian roskalavalle. Sen seurauksena naisilla on kansalaisoikeudet ja lupa liikkua yksin kadulla, ihmisillä on vapaus uskoa tai olla uskomatta taikaolentoihin ja oman seksuaalisuuden ilmaisemisesta ei joudu poseen tai pakkohoitoon.

Sivuhuomiona kiehtovaa on se, että Hirvisaari vetoaa väkeviin taikavoimiin varoitellessaan meitä pyhän instituution häväistymisestä. Edustaako hän kenties katolista tai ortodoksista taikaperinnettä? Vai jotakin vielä jännittävämpää: Onko Hirvisaari mystikko?

Jos yksi tapahtuma jossakin päin Suomea (homoparin avioituminen) kykenee häpäisemään toisen tapahtuman (heteroparin avioituminen), vaikka näillä tapahtumilla ei ole mitään konkreettista yhteyttä toisiinsa, täytyy häväistyksen siirtyä jotenkin yliluonnollisesti tapahtumasta toiseen. Ajatteleeko Hirvisaari niin, että homoparin avioituminen lähettää maagisen signaalin, joka turmelee toisaalla tapahtuvan heteroparin avioitumisen?

Olisi kiinnostavaa tietää, toteutuuko häväistyminen henkiolentojen välityksellä, metafyysisten ideoiden korruption kautta vaiko jonkinlaisen taikaolennon langettaman kirouksen ansiosta? Valitettavasti Hirvisaari ei anna vastausta meille salatieteisiin perehtymättömille moukille...