10.4.2012

Monilempi ja ymmärtämisen vaikeus


Monilempi eli polyamoria on taas vaihteeksi tapetilla. Lankakerän kadottaneet Uuden Suomen toimittajat puhisevat "uudesta ilmiöstä" ja "pienen piirin seksi-ilmiöstä". Missä olet, oi tutkiva journalismi, silloin kuin sinua tarvitaan?

Tavalliseen tapaan toimittajat ja mediapersoonat pyrkivät repimään tästäkin aiheesta puolivillaista hämmästystä, jotta jos nyt jonkinmoisen kohun saisi aikaiseksi. Valitettavasti aivan yksinkertainen perushavainto jää tekemättä: ihmissuhteet ovat olleet ja tulevat olemaan yksilöllisiä ja monimuotoisia, koska ihmiset ovat erilaisia tunteiltaan, tarpeiltaan ja haluiltaan. Järjestäytyminen ja kaapista ulos tuleminen ovat vain keinoja yleisen tiedon ja ymmärryksen parantamiseksi aihepiiristä.

Muutama perusasia on hyvä laittaa kuntoon, ennen kuin alkaa kirjoittelemaan epämääräisiä juttuja aiheesta. Ymmärryksen oikaisutalkoissa touhuavat Polyamoriayhdistyksen aktiivit, jotka ovat kirjoitelleet blogeja aiheesta:
Aihetta on käsitelty vastikään myös Iltalehden jutussa, jossa Sade Kondelinia ja allekirjoittanutta on haastateltu sekä Enbusken puheohjelmassa TV5:llä (9.4.).

Mutta nyt niihin talkoisiin. Alla on muutama ajatus monisuhteisiin liittyvistä keskeisistä termeistä, jotta pahimpia sekaannuksia voitaisiin jatkossa välttää. Jos lähipiirissänne keskustellaan aiheesta, levittäkää ihmeessä tätä kirjoitusta hämmästelijöille ja kummastelijoille.

Polyamoria on lavea yleistermi, joka on vakiintunut kuvaamaan useamman kuin kahden henkilön välisiä samanaikaisia rakkaussuhteita. Vaikka sanan loppuosa amoria viittaakin rakkauteen, sanaa käytetään usein yleiskategoriana kuvaamaan kaikenlaisia monisuhteita poislukien pelkät väliaikaiset seksisuhteet, joita esim. swingerit eli parinvaihtajat harrastavat.

Avoimet suhteet ovat suhteita, joiden keskiössä on kahden henkilön välinen parisuhde, mutta jossa sallitaan enemmän tai vähemmän muita rakkaus- tai seksisuhteita. Avoimet suhteet menevät polyamoristen suhteiden kanssa limittäin, sillä on vaikea määrittää, missä vaihessa sivusuhde voidaan määritellä romanttiseksi pelkän seksisuhteen sijaan.

Termien limittäisyys ei ole ole ongelma muille kuin määritelmäpuritanisteille, sillä ihmissuhteet saavat todellisuudessa spontaanisti monenlaisia muotoja ja voivat myös muuttua ajan kanssa. Kukapa osaisi määritellä pitävästi, missä vaiheessa avoimessa suhteessa mukana ollut pitkäaikainen rakastaja muuttuu "pelkästä" seksisuhteesta romanttiseksi ihmissuhteeksi ja saa amorisen statuksen? Ja mitä väliä sillä oikeastaan on?

Moniavioisuus tarkoittaa laillista tai kulttuurista avioliitto-instituutiota, jossa useimmiten miehellä on useita vaimoja. Polygynisten eli monivaimoisten kulttuurien määrä on suuri, mutta polyandrisia eli monimiehisiä kulttuureja tiedetään vain pari.

Moniavioisuus tarkoittaa usein perinteistä monivaimoista instituutiota, jossa naisten asema ja valinnan mahdollisuudet ovat heikot. Nykyisin moniavioisuudella voidaan tosin tarkoittaa myös tasa-arvoisia monisuhteisia avioliittoja niiden muotoon sen tarkemmin puuttumatta.

Jotkut monisuhteita kannattavat ihmiset kannattavat myös moniavioisuuden laillistamista. Toiset taas ovat sitä mieltä, että koko juridinen avioliittojärjestelmä pitäisi purkaa, jolloin avioitumisesta tulisi vapaasti muotoiltavia yksilöiden välisiä sopimuksia. Itse olen taipuvainen kannattamaan vapaata sopimusjärjestelmää valtion säätelyn sijaan.

Ryhmäseksi ja swingaaminen ovat seksuaalisen monilemmen mahdollistavia toimintatapoja. Perinteisesti swingerit ovat harjoittaneet parinvaihtoa, jossa parit harrastavat seksiä ristiin kumppaniensa kanssa, mutta privaatisti. Sittemmin swingaamisen ja ryhmäseksin raja on murentunut ja swingerillä tarkoitetaan melkein mitä tahansa ei-monogamista seksin harjoittamista syrjähyppyjä lukuunottamatta. Ryhmäseksi lienee sellaisenaan helposti ymmärrettävä käsite.

Myös vapaat seksisuhteet liittyvät tähän aiheeseen. Niissä kyse on tavallisesti joko kaveriseksistä (friends with benefits) tai muuten sitoutumisesta vapaasta seksistä satunnaisten tai tuttujen henkilöiden kanssa. Niissäkin olennaista on pyrkimys olla sitoutumatta uskollisuutta edellyttävään ihmissuhteeseen. Tällainen toiminta eroaa tavallisesta sinkkuilusta lähinnä siinä, että kaveriseksissä ym. vastaavissa suhteissa kaikilla osapuolilla on selkeä käsitys toiminnan luonteesta, eikä kukaan etsi tulevaa sydänkäpystään tai luule seksin olevan avioliiton alkusoitto.

Pyrin itse käyttämään suomenkielisenä kattokäsitteenä näille ilmiöille joko monisuhteita tai monilempeä, jolloin ei tehdä sen kummempaa erottelua romanttisen ihmissuhteen ja seksin välille. Monilempi on siksikin lystikäs termi, että se tekee koukkauksen sievistelevän historian kautta. Ennen vanhaan lempi sanaa käytettiin ambivalentisti viittaamaan sekä rakkauteen että seksiin.

Vaikka yllä mainituilla toimintamalleilla on eronsa, on kaikissa kyse perinteisen uskollisuudelle perustuvan parisuhdemallin hylkäämisestä. Monilempiselle elämäntavalle on lukuisia hyviä perusteluja niin kultturikritiikistä, filosofiasta kuin biologiastakin, mutta kaikista tärkein perustelu on vapaus yksilöllisiin ratkaisuihin.

Julkinen keskustelu tuo tullessaan aina valtavan määrän tutkimuksia siitä, miten monogamia, avioliitto tai vapaa sekstailu tuovat yhteiskunnallista vakautta, autuutta tai milloin mitäkin. Ihmissuhteet ja niiden järjestäminen ovat kuitenkin ensisijaisesti yksilön elämänvalintoja, eikä yleisen tason väittämillä ole silloin juurikaan merkitystä.

Toivoa vain sopii, että valinnat ovat valistuneita ja perustuvat edes jonkinlaiseen itseymmärrykseen, eikä ihmissuhteista tule loputonta kituuttamista - oli kyse sitten mistä tahansa suhdemallista.