Lapsen kidutus on sallittua Suomessa!

Hovioikeuden mielestä ilman kivunlievitystä tehty pojan pippelin silpominen ei riitä tuomioon, vaikka silpomisesta aiheutuneet komplikaatiot ja verenvuoto veivät pojan sairaalahoitoon. "Joo," sanoo hovioikeus, "lapsen kidutus on meistä ihan okei."

Minkään muun lapsen kehoon kohdistuvan rikoksen kohdalla ei siimaa anneta. Koko päiväkodin henkilökunta hallintovirkamiehiä myöten voi joutua pölkylle, jos päiväkodin laiminlyönnit vaarantavat lapsen terveyden. Sen sijaan vanhemmat voivat katsella tyynesti vierestä, kun silpojan veitsi viuhuu.

Älyttömintä kyseisessä tapauksessa on hovioikeuden vetoaminen lainsäädännön puutteeseen. Pahoinpitely ja kidutus ovat kyllä edelleen rikoksia. Jos jonkun mielestä "kidutus" kuulostaa turhan kovalta sanalta tähän yhteyteen, niin kannattaa pohtia, miksi itse kutsuisi tilannetta, jossa on puolustuskyvyttömänä ja joku alkaa leikata sukuelinten ihoa veitsellä.

Suomessa lääkärikunta arkkiatria myöten vastustaa poikien sukuelinten silpomista, mutta Sosiaali- ja terveysministeriössä ja useimmissa lastensuojelujärjestöissä kiemurrellaan ja vähätellään asiaa. Erityisesti lastensuojelujärjestöjen kohdalla pitää kysyä, missä on selkäranka?

Kun lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtaudutaan yhteiskunnassamme äärimmäisen jyrkästi, jopa hysteerisesti, voi esittää kaikille silpomisen puolustelijoille ja vähättelijöille kiusallisen kysymyksen: Kumpi on pahempi juttu, pikkupojan pippelin imeminen vai veitsellä silpominen?

Missä ovat muslimihomot?

Viime kuun aikana on käyty tiuhaa monikulttuurisuuskeskustelua Hesarin mielipidepalstalla. Keskustelussa on erityisesti noussut esiin kunniaväkivalta ja islamin sopivuus länsimaiseen yhteiskuntaan. Keskustelu jatkui kiinnostavalla tavalla Sexpon & kumppanien Seksuaalisuus 2011 -tapahtumassa, jonka yhtenä teemana oli uskonto, kulttuuri ja seksuaalioikeudet.

Mielipidepalstan keskustelussa on oudolla tavalla vähätelty kysymyksiä seksuaalisuuden ja sukupuolen ymmärtämisestä islamissa ja maahanmuuttajien kulttuureissa. Kunniaväkivallastakin monet puhuvat ikään kuin kyse olisi vaan perheen sisäisten erimielisyyksien kärjistymisestä. Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät kulttuuriset ja uskonnolliset valtarakenteet jätetään jostakin syystä käsittelemättä.

Kun kunniaväkivaltaa käsitellään vaan väkivaltana, jää toteamatta, että juuri naisten seksuaalinen vapaus on asiassa tulilinjalla. Vaikka kunniaväkivalta on alkuperältään kulttuurista, sitä pönkitetään islamilaisilla sukupuolikäsityksillä.

Jotkut kirjoittajat, kuten Teppo Valtanen (HS 2.2.) jopa paheksuvat muslimien seksuaaliasenteiden kritisoimista vedoten siihen, kuinka heterogeeninen ryhmä muslimit ovat. On aivan totta, että muslimeja tulee hyvin erilaisista kulttuureista ja lähtökohdista. Liberaali akateeminen maallistunut muslimi on aivan eri luokkaa kuin konservatiivinen tai fundamentalistinen uskova.

On kuitenkin olennaista, että jopa liberaalit muslimit, kuten Husein Muhammed, pitävät itsestään selvänä, että tiettyjen islamin sukupuoli- ja seksuaaliasenteiden kritisoiminen tai haastaminen on miltei mahdotonta ja jopa vaarallista. Esimerkiksi julkisesti homoseksuaalille somali- tai kurdimiehelle ei kukaan povaa kovin hyviä elinmahdollisuuksia omassa yhteisössään. Ja kun lisäksi moni pitää islamista luopumista tappamisen oikeuttavana tekona, ovat homomiehen vaihtoehdot aika vähissä.

Suomessa on liberaaleja muslimeja, jotka elävät omaa elämäänsä soveltaen islamin oppeja itse parhaaksi katsomallaan tavalla. He ovat kuitenkin varsin hiljaisia julkisessa keskustelussa. Edustusoikeus valuu aina imaameille, änkyröille käännynnäisille ja konservatiivisille yhteisön perusjäsenille.

Islam-kritiikki samaistetaan monesti rasismiin tai "islamofobiaan" eli perusteettomaan vihaan tai pelkoon muslimeja kohtaan. Seksuaalisuuden ja sukupuolen alueilla kritisoitavaa kuitenkin on. Esitän alla muutamia kysymyksiä, jotka kartoittavat näitä aihepiirejä. Jos joku on sitä mieltä, että kysymysten esittäminen on rasistista tai islamofobista, niin toivon hänen vastaavan itse niihin ensiksi.

• Milloin näemme julkisuudessa ensimmäisen naispuolisen imaamin?
• Missä on muslimihomojen yhdistys tai pride-kulkue?
• Miten on naisten yhteiskunnallisen ja seksuaalisen vapauden laita?
• Millä tavoin musliminaisten oikeuksia ajetaan yhteisöjen sisällä?
• Keskustellaanko yhteisöjen sisällä kriittisesti sukupuolikäsityksistä?
• Löytyykö yhteisöistä poikien ympärileikkausten vastustajia?

Kuulen mielelläni vastauksia näihin kysymyksiin sekä yhteisöjen jäseniltä itseltään että asiaa muuten tuntevilta. Osa kysymyksistä on ilman muuta tarkoituksella kriittisiä, mutta osa sellaisia, joista on vain vaikea saada tietoa yhteisöjen ulkopuolelta.

Teppo Valtanen oli mielipidekirjoituksessaan närkästynyt siitä, että islamia arvostellaan, mutta yhtä takapajuisia katolilaisia tai ortodokseja ei. Minun puolestani yllä olevat kysymykset voi osoittaa myös heille soveltuvin muutoksin!