8.2.2010

Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista


Hesarin Vieraskynä-palstalla oli tänään (8.2.2010)
kirjoitus lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten nimikkeistä. Siinä Liisa Kaukio-Rasilainen ja Aki Rasilainen esittivät hyväksikäyttörikosten uudelleen nimeämistä raiskauksiksi tai pahoinpitelyiksi. Ehdotus on periaatteessa hyvä, sillä "hyväksikäyttö" on terminä omituinen, koska olennaista on uhrin kokema vääryys eikä tekijän saama hyvä - kuten kirjoittajat järkeilivät. Parempi yleistermi voisi olla esimerkiksi "kaltoinkohtelu".

Kirjoituksen käsitteellinen selkeys kuitenkin katoaa, kun kirjoittajat ehdottavat raiskausta nimikkeeksi sellaisille tilanteille, joissa alle 16-vuotias on yhdynnässä. Viimeisimmän kyselytutkimuksen (Kontula 2008) mukaan noin neljännes väestöstä on ollut ensimmäisen kerran yhdynnässä alle 16 vuotiaana ja muut seksuaaliset kokeilut alkavat aina yhdyntöjä aiemmin. Pitäiskö näitä kokemuksia muka alkaa kutsua raiskauksiksi tai väkivallaksi?

Kirjoituksessa käytetään myös "lapsi" -sanaa liian laajasti. On tavallinen kömmähdys puhua murrosikäisistä nuorista lapsina, koska lakiteksti ja viranomaisten kapulakieli pitää kaikkia alle 18-vuotiaita lapsina. On kuitenkin erikoista, että asiaan perehtyneet kirjoittajat ovat tehneet saman virheen. Heidän luulisi ymmärtävän paremmin nuorten seksuaalisuutta ja sen eri vaiheita.

Myös pedofilia-sanaa käytetään tekstin otsikossa väärin. Siinä vaaditaan, että "p
edofilia on otettava vakavasti lainsäädännössäkin". Jos ollaan tarkkoja, niin lainsäädännön ei tarvitse ottaa pedofiliaan kantaa millään tavalla, sillä se ei ole rikos. Lasten ja nuorten seksuaalinen kaltoinkohtelu sen sijaan on rikos, johon pitää aina puuttua. Otsikko tosin saattaa olla toimittajan käsialaa, joten vastuun ottakoon hän kelle se kuuluu.

Seksuaaliseen väkivaltaan tulee aina puuttua tiukasti ja tehokkaasti, mutta nuorten seksuaalisuuden kohdalla pitäisi pyrkiä välttämään suojelun halusta tapahtuvia ylilyöntejä ja tiukkoja rajanvetoja. Nuorten seksisuhteissa kun ei ole olennaisinta ikäraja tai ikäero, vaan kysymykset kohdeltiinko nuorta väärin tai koituiko hänelle vahinkoa. Kategorinen väite seksin vahingollisuudesta nuorelle on väärä ja rikkoo nuorten oikeutta tutkia ja toteuttaa seksuaalisuuttaan omaehtoisesti.