3.3.2009

American John


Amerikkalaiset, nuo seksuaaliahdistuksen airuet, uuskonservatiiviset kurjistajat ja lynkkausmentaliteetin esitaistelijat. Maassa, jossa seksuaalihysteria on viranomaistoiminnan arkipäivää, on liittovaltion lakiin sisällytetty oma pykälä kaikille lynkkaushenkisille: tuomittujen seksuaalirikollisten henkilötiedot pitää julkistaa heidän naapurustolleen.


Jarrutellanpa nyt vähän solikkaa. Ameriikka on iso maa, jossa asuu paljon syväsydämisiä ja vapaamielisiä ihmisiä. Kuitenkin virkamiesten toiminnassa ja lainsäädännössä on paljon omituisuuksia, jotka usein kietoutuvat seksuaaliteemojen ympärille. Esimerkiksi rangaistusasteikko on naurettavan korkea seksuaalisuuteen liittyvissä rikoksissa.

Yhdessa tapauksessa koululuokassa olevan adwaren saastuttaman tietokoneen ruudulle puski pornoa. Opettaja ei osannut sulkea konetta, mutta käänsi ruudun seinään päin. Asia meni oikeuteen "lasten moraalisen kehityksen vaarantamisena" ja maksimituomiona väläyteltiin 40 vuotta vankeutta. Lopulta tietokoneasiantuntijat osoittivat ongelman olevan tietokoneviruksessa, jolloin opettaja selvisi pelkillä sakoilla ja opetuslupansa menettämisellä!

Reilu järjestelmä. Tietoteknisestä osaamattomuudesta napsahti sakot ja ammatin menetys...

Sitten otsikon asiaan. Lapsipornon hallussapidosta tuomittu on "seksuaalirikollinen", jonka henkilötiedot ja rikostausta ovat yleisen edun nimissä rikollisen naapurustolle julkisia. Naapurusto on harvoin kovin ymmärtäväinen tällaisia henkilöitä kohtaan, eikä kaikkia kiinnosta tuomion tausta. Mustalle listalle joutuneelle American Johnille ei hyvä heilu.

"Pedofiilin" leiman saaneita on tapettu, pahoinpidelty, uhkailtu, pakotettu muuttamaan ja heiltä on usein evätty työpaikka. Ehkäpä naapuruston reaktiot olisivat ymmärrettäviä Jammun kohdalla, mutta amerikkalainen tulkinta pedofiilistä sisältää paljon tapauksia, jotka ovat täysin harmittomia.

Lapsipornotuomio voi napsahtaa esimerkiksi seuraavista syistä:

  • Tietotekninen osaamattomuus: Selaimen välimuistiin voi jäädä laitonta kuvamateriaalia sattumanvaraisten linkkien seuraamisen johdosta. Tietyt virukset voivat käyttää konetta luvatta palvelimena, jolloin kiintolevylle jää jälkiä mahdollisesti laittomista tiedostoista. Myös vertaisverkot ja torrentit sylkevät joskus laitonta kamaa, sillä ladattavan materiaalin todellista sisältöä ei voi etukäteen tarkistaa.
  • Tulkinnanvaraisuus: Tiukkapipoiset syyttäjät ja tuomarit ovat antaneet tuomoita tavallisesta teinipornosta, jossa esiintyjät ovat täysi-ikäisiä. Tuomioita on jaettu myös vaippafetisismiin liittyvistä kuvista, piirretyistä kuvista ja seksitarinoista, joissa kuvaillaan seksiä lasten kanssa. Mikään näistä ei sisällä todellista rikosta. (Katso myös Simpsons-tapaus, tosin Australiassa)
  • Huoltajuuskiistat: Ei ole tuntematonta Suomessakaan, että huoltajuuskiistan keskellä miestä ryhdytään syyttämään seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai lapsipornosta. Niinkin pitkälle on menty, että lapsipornoa on lähetetty tai ladattu toisen koneelle.
  • Hysteria: Pari naurettavaa tapausta kertoo riittävästi. Lapsipornosyytteen voi saada kuvaamalla cheerleadereita esiintymässä. Myös ottamalla itsestään alastonkuvia voi saada syytteen, mikäli on alaikäinen.
Kun jokin edellämainituista tilanteista lentää kohti ja tuuletin on liian kovalla, voi jälki olla sotkuista. Jos videoit futisottelussa huutosakin tyttöjen lyhyitä hamosia ja jäit kiinni, voit pian huomata olevasi American John piskuisessa punaniskalähiössä. Kaikki naapurisi "tietävät" sinun olevan lapsenraiskaajapeto ja joka äijällä on mukanaan amerikkalaisen erinomaisuuden symbolit: pesismaila ja tuliase.