14.4.2008

Esineellistävä kulttuurijuoru


"Porno esineellistää naisia" on todellinen kulttuurijuoru, jonka likimain kaikki tuntuvat tietävän. Hämmästyttävän useat ottavat sen vieläpä totuutena pysähtymättä miettimään, mistä on edes kyse. Päivän Hesarissa Riikka Laamanen, sielunhoitoterapeutti, toteaa ykskantaan, että porno ei ole millään tavalla rakentavaa - ja lisäksi se esineellistää naisia! Mikä on sielunhoiteterapeutin perustelu? Mikä on hänen asiantuntemuksensa arvioida esineellistämistä tai pornoa?

On ihmeellistä, että kuka tahansa voi totuuden torvena töräyttää julki mitä tahansa syytteitä pornoa kohtaan. Niitä ei tarvitse osoittaa todeksi tai oikeuttaa perusteluilla. Olisi kiinnostavaa laittaa esineellistämisväitteitä viljelevät papukaijat esittämään argumenttinsa ja perustelunsa vedenpitävässä muodossa. Sitä kiemurtelua olisi lystikästä katsella.

Yllättävän hyvin nykyajatteluun on iskostunut 80-luvun Amerikan fanaattisten pornonvastustajien iskulauseet. Esineellistäminen, alentaminen, halventaminen ja muut vastaavat paheksuvat huudahdukset elävät yhä elämäänsä, vaikka pornonvastustajat hävisivät aloittamansa sodan ja suurin osa heidän väitteistään todettiin yliampuviksi ja perusteettomiksi. Esineellistäminen on filosofinen käsite, jonka merkitys ei ole selkeä tai yksiselitteinen. Vielä pulmallisempaa on soveltaa sitä etiikkaan ja todeta, että esineellistäminen on jotakin pahaa.

Lisää esineellistäviä jutusteluja löytyy täältä.

Terveisin,
käteensopiva käyttöesine, kaunis pöytäkoriste...
Tommi Seksualisti!